torstai 27. marraskuuta 2014

SÄBINÄÄ

                        Ei kyllä ole voinut moittia tätä superpimiää vuoden aikaa tylsäksi. En heti muista milloin olisin ollut viimeksi näin kiireinen. Sellaista positiivista, ite luotua kiirettä - säbinää.

                      Pyssymäki Extreme Polkujuoksu 2015 polkaistiin pystyyn ja ilmoittautuminenkin on jo auennut! Ei muuta kuin ilmoittautumaan. Polkujuoksu on nyt kovassa huudossa, joten lähde vaikka kaverisi kanssa trendikäästi PEP2015 -tapahtumaan pitämään hauskaa varsin aistikkaalla ja mukavan vaihtelevalla reitillä. Matkoina ovat 10,5km, 25km ja koko hoito, eli 56km, jonka on tähän mennessä päässy 11 henkilöä läpi. Ei muuten yhtään naista vielä... kuka on ensimmäinen? NYT JOUKOLLA ilmoittautumaan KOTIPAIKKAKUNNAN ENSIMMÄISEEN polkujuoksukisaan!!!

                      Nivalan GarminTeamin huuliveikko ja sanaseppo, Joni "Jonte-Konde" Laakkonen heitti puolihuumorilla hieman haastetta hyvillä poluilla juoksemaan tottuneille ->>> "-Kyllä I-SR2014 -reitti tulee yllättämään monet... siinä on ihmeissään neulaspoluilta tulevat, kun nakataan juurikan varvikkoon." Toki sana yllättävän haasteellisesta reitistä on alkanut kieriä eteenpäin.

                     Viime sunnuntaina aamuyöstä ja varhain aamulla saapui Pyssymäen parkkipaikalle peräti 8 koko reitin kiertänyttä henkilöä. Värikäs tarina valokuvilla ja videoilla höystettyinä löytyy TÄSTÄ.

                      Tiistaina puolestaan juhlimme aamu -ja yhteislenkkejen 2-vuotista taivalta. 163 lenkkiä kahden vuoden aikana. Eli tuommoinen 80 yhteislenkkiä/vuosi, eli lähes kaksi viikossa keskimäärin. Juhla-aamua oli juhlistamassa ultrapersoona Pasi Koskinen ja mukana oli tietysti vakiokaveri aamu -ja yhteislenkeillä, eli Jani "Pumppi" Jyrkkä. Tässä tunnelmia juhlalliselta lenkiltä.


                  Kiitos "Pumpille" ja hänen vaimolleen hienosta kakusta! Samalla oli kiva juhlistaa, kun sain vihdoin paikautettua kaikki 12 reikääni ja purukalustoni on nyt reiätön!


                      Tänään, eli 27.11.2014 tuli tälle kalenterivuodelle täyteen 4563,1km. Sillä tavalla merkityksellinen luku, että viime vuoden vuosiennätys (4554,9km) meni rikki jo näinkin varhain. Enää en ole tänäkään vuonna kilometrejä kerännyt vaan katsonut enempi harjoitustunteja. Toki kun ulkoilla muistaa niin tulee se yli 4000km aika heleposti, jos terveenä saa olla. Tänä vuonna saattaapi mennä jopa 5000km rikki. Kyllähän se hienolta kieltämättä kuulostaisi, muttei ole itse tarkoitus.

                     Eletään aikoja, jolloin lenkillä on raskas pää. Ohtalamppu energiamötikän kera painaa tukan päällä. Sen sijaan juoksijoita on taas lellitty säällä. Olipa taas tännäänkin upea sää juosta. 

                     Eteenpäin sanoi mummo mäessä. Ylihuomenna, eli lauantaina on I-SR2014 etulenkin kevyt hölkkäily n.4h:n klo.7 alkavana. Pe 5.12. on puolestaan #isr2014tauskuu, eli täyden kuun koko reitin vaellus. Minä lähden Keijon kanssa klo.13, tähtäimessä n.10h helpohko suoritus. Mukaan otetaan mieluusti muitakin. Ja tietysti reitille voi lähteä esim. klo.7 aamulla, jolloin 16h koko reitin vaelluksella olisi vaeltajat minun ja Keijon kanssa samoihin aikoihin perillä

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.11.2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.