tiistai 22. joulukuuta 2015

LUKIJAT - HYVÄÄ JOULUA 2015

                      Joulu pysäyttää ihmisen. Jouluna ihminen on eniten ihminen toiselle - inhimmillinen, jos ei muutoin. Jouluna eläimillekin annetaan rauha. Jäniksetkin kiittää - ja jättää jälkensä toivottavasti jossain päin Suomea näyttäytyvään lumeen. Jouluna kaupat on kiinni. Ihmiselle annetaan aito mahdollisuus rauhoittua edes kerran vuodessa. Rauhan eleet leviävät usein vain Jouluna. Ihminen on parhaimmillaan Jouluna - ihminen ihmiselle.

                     Jos joskus niin Jouluna on "ei millään muulla ole niinkään merkitystä". Mikäpä voisi ollakaan oivallisempi Joulun toivotus kappale kuin tämä. Tämä yhtye on kulkenut rinnallani läpi elämän, vaikka se ei ole aina ollut mukana, on se ollut olemassa. Yhtye jonka jokainen osa tekee toisistaan parempia. Yksistään he ovat ehkä "vain" hyviä, mutta yhdessä erinomaisia - aivan kuten ihmiset Jouluna.


                
                      HYVÄÄ JOULUA 2015 - LUKIJAT

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.12.2015

8 kommenttia:

  1. Hyvä biisi. Syökäähän sikaa ettette palele ; )

    Hyvää Joulua Onnille perheineen ja kaikille muillekin.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua Onni ja koeta muistaa levätä myös :-) Kiitoksia myös biisistä. Jouluruuhkassa tahtia antoi toisenlainen korvamato: "STONE: Brain Damage" - nyt sain sen vaihdettua ja joulurauhallekin on mahdollisuus.

    VastaaPoista
  3. Riemullista Joulua ja Onnikasta vuotta-16 T.Hope

    VastaaPoista
  4. Kiitos Hope ja Mika! Juoksuyhteisö pitää yhtä. Toivottavasti joskus nähdään. :) https://www.youtube.com/watch?v=l2xz6FcYiSw

    VastaaPoista
  5. Joulu Parhaillaan! Hyvää Joulua ja joulun jälkeistä aikaa. On ollut mukava seurata blogiasi ja usein jännittävääkin. Kaikkea Hyvää elämääsi! ja tapahtumarikasta alkavaa vuotta kaikessa! Mukana ollaan tosi innolla ja vaikka jossain tavattaisiin! Montelat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne! Terveyttä ja positiivista virtaa vuodelle! Toivotaan, että tiet käyvät jossain kohtaa yhteen. :)

      Poista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.