PEP-tapahtuman jälkeen harjoittelin ihan ronskisti seitsemän päivää tasan kolmen viikon harjoittelutauon perään. Siis suhteessa harjoittelutaukoon. Vajaa 120km taisi tulla juoksua. mm. 26,4km iso-sydänmaanlenkin takaosa kaatosateessa ja liki tulvaisella reitillä. Siitä lihakset tietysti lihasaroiksi. Kolme päivää palauttelua ja sitten kontrollijuoksuna PEP57km (gps-matka 58km). Noin luettunakin aika rohkea plääni. Tietysti täytyy olla vuosien pohjaa ja rutiinia, että lähtee edes tuota toteuttaan, sillä minulla on kuitenkin tarkoitus päättää huonosti mennyt kilpailuvuosi onnistumiseen Kolilla.
Aattopäivänä kävin tulevan Pyssymäki Backyard Ultra reitin (6,7km) hölkkään/käveleen kevyesti läpi. Kaksi ajatusta. Tunnustella jalkojen palautumisen edistyminen ja samalla vielä edistää hiukan palautumista. Aika odotettu tuntuma. Sellaista pintapalautumista, mutta tunsin, että näillä jaloilla ei voi hönkiä vaan täytyy mennä sydänmaille nöyränä. Hyvä taktiikka PEP57km kisareitillä onkin, että menee ekat 32 kilometriä nätisti, jotta voi mennä loput 26 kilometriäkin nätisti. Voi kuulostaa humoristiselta, mutta on itse asiassa täysin totta. Sillä liki kaikki saavat todeta 32 kilometrin kohdalla, Iso-Juurikan penkalle tullessa, että jalat on syöty. Mikäli on kuitenkin tullut ensimmäiset 32 kilometriä nätisti ja jalat ovat vielä leikkisät, tekee se hyvää yläkertaan.
Kello 7:33 keskiviikko-aamuna painoin PEP57km lähtöviivalla starttipainiketta. Liivissä isoissa kisoissa listattuja pakollisia varustuksia. Lämpötila +7 lähtiessä ja tiesin, ettei se +12 yli nouse, joten hyvä ollakin ensiaputarviketta, takkia sun muuta mukana. Kuten monet tietävät, ensimmäinen kilsa on myötämaahan ja nykyään ihan osin sorastettua, kohtuu nopeaa baanaa. No ok, puru-osuus on vähän pehmeä, eikä niin nopea, mutta sitä ei ole pitkästi. Lisäksi palautuneena vahvuuteni on myötämaajuoksu painavana juoksijana. Kirjoitinko juoksijana (hah,hah). Meno tuntui mukavan rennolta ja vauhdikkaalta, sekä helpolta. Normaalitilassa tällaisella tunteella eka kilsa olisi ollut n.4:45, nyt 5:05. Tämä vahvisti edellisen päivän tuntemusta. Palautumaan päin, mutta ei lähelläkään palautunutta, lihasarkuuksista.
Juoksu oli kuitenkin hyvän ja helpontuntuista, joka oli tärkeämpää kuin vauhti, sillä toimintakyky on kuitenkin tärkeintä tällä reitillä, ja etenkin sen säilyttäminen. Liivissä oli ekalle 17 kilometrin matkalle litra magnesium poreella terästettyä vettä. Puoli tabua / 0,5L. Samalla suhteella samanlaista juomaa oli kahdessa vesitäyttöpisteessä. 17km kohdalla ja 40,5km kohdalla. Juoksu jatkui noin 5:15-5:30min/km vauhdilla perhereitin osuuden ajan, eli tuonne lähemmäs kuuteen kilsaan asti. Ihan riittävää vauhtia, sillä minulla oli tähtäimessä noin 7 tunnin kontroloitu juoksu. Verrokkiväliaikoina seurasin tämän vuoden pepissä ajan 7h11min juosseen Heikki Laurilan väliaikoja. Heikki on juossut yli 200km vuorokaudessa ja alle 10 tuntiin vaarojen 65 kilometrin juoksussa, joten Heikin tasaisen tahdin väliaikoja oli hyvä seurata.
Juoksu jatkui hyvänä ja Lahnajärventiellä, vajaan 12 kilometrin väliaikapisteellä olin noin ajassa 68:40min. Olin Heikin aikaa noin minsan edellä. Ajattelin, että on se Heikkikin vain juossut hyvää vauhtia. Samalla ehkä aavistuksen hölläsin, kun ajattelin, että vois varman päälle ottaa hieman tehoja vielä alas, jotta varmistaa vahvan lopun = tulla se viimeinenkin 26 kilometriä nätisti.
Suo ja suon jälkeen oli kyllä raskasta. Katoin kellosta, että semmosen kaksi minuuttia koko suo-alueella otti nyt takkiin verraten muutaman viikon takaisen kuivan kelin suon ylityksen. Lisäksi vellille menneen suon jälkeisen osuuden perään meni aina hetki jaloilla toipua ja päästä takas rentoon juoksurytmiin, sillä en halunut tänään puskea vaan mennä rennosti. Sillä halusin jättää tästä mahdolllisimman vähän turhaa palautumista ja päästä edes jotenkin järkevästi tästä sitten jatkamaan harjoittelua.
Pelastuspiste 3:lla, Pesänevantien ison sillan jälkeen minulla oli juomakätkö. Tekipä kutaa ottaa pikku kusitauko ja täyttää rauhassa pullot ja juoda samalla kunnon kulaukset raikasta vettä. Kello kävi koko ajan ja tuo taukokilsa huoltoineen kesti 9:38min. Eli juoksuvauhti oli edelleen varsin joutuisaa. Tauko myös hieman palautti suon ylityksen tuomia rasituksia. Juoksu jatkui mukavasti, mutta koko ajan piti ajatella, että turhaa ei passaa haaskata. Tämä korostui nyt, kun reitin takaosa oli niin hitokseen märkä ja vellinen, että siellä saisi äkkiä höyrytessä jalat finaaliin. Kuitenkin kelloon lätki seiskalla alkavia kilsoja, jotka on tuonne märällä kelillä mulle tosi hyviä. Harva edelleenkään ymmärtää miten hidas tuo takaosa on juosta. Siis yli kuuden tunnin kiertäjille.
Syyryntien ylitin ajassa 2:54h. Olin Heikin kanssa täsmälleen tasoissa. Olin niin hyvävoimainen, että ajattelin, että pystyn tuon 11minuuttia jätättään Heikin aikaa loppumatkasta ja juoksemaan tasan seitsemään tuntiin. Syyryn ja Vähä-Juurikan välillä kuusi kasilla alkavaa kilometriaikaa. Välillä 8:08-8:45. Tunne juoksussa koko ajan sama kuin alussa. Perhereitillä menin 5:15-5:30min. Paljo se hidastuu tuolla takana, jos tämä auttaa yhtään aukaseen reitin vaatimuksia. Jollain Eskelisen Jaakolla nuo suhde luvut menee 3:40-4:05 versus Syyryn 5:30-6:00.
Iso-Juurikan penkalle, eli 32 kilometrin kohdalle tulin hyvävoimaisena ja jalkojen ollessa leikkisän kevyet vielä. Aikaa oli mennyt 32 kilsaan 3h47min. Seuraavan kilsan, jossa oli osa hitaampaa metsäpolkuakin Juurikan penkan lisäksi, oli 6:17min. Eli aika lailla sama oli vauhti alustaan suhteutettuna kuin alusssa perhereitillä. Tämä toi luottoa loppumatkalle.
Kuitenkin reitin vettyminen ja paasin linjan teknisyys ottivat vauhtia siksi paljon ajateltua alemmas, että Juurikan ns. "helpolla pätkällä" ei hyvää kertynytkään seitsemän tunnin jänikseen verraten kovinkaan paljon. Laskin, että seitsemän tunnin jänisaika (7:14min/km) ottaa minut kiinni Pesänevantien toisen juomakätköpaussin aikana, ja niinhän se otti. Ja siitä tiesin olevan liki tekemättömän paikan näin märällä kelillä tulla pelastuspiste seiskalta 17,5 kilometrin matka vastamaahan, suon yli ja kaikkea, 7:14min/km keskarilla. Mutta niin on juoksija luottavainen, että ajattelin Koppelokankaille (siitä vajaa 9km maaliin) päästessäni juoksevani loppumatkan vähintään 6:30min/km jollei kovempaa.
Lahnajärventien viimeisen pep-väliaikapisteen ohitin ajassa 5:31h. Olin Heikin aikaa kahdeksan minuuttia edellä. hmm... vain kolme minuuttia, kun saisi Heikin aikaan nähden kiristettyä niin sehän olis tasan seitsemän tuntia. Puskea en kuitenkaan halunut, enkä puskenut. Luotin Koppelokankaiden jälkeiseen myötämaa-osuuden vahvaan puoleeni. Kuitenkin mennyt suopätkä oli vienyt jaloista energioita ja leikkisyyttä ja olin aika köpö-köpö-ukko Koppelokankailta Pyssymäelle suunnatessani. Sinällänsä ihan hyväntuntuista, mutta kello näytti melkein järkiään kilsa-ajoiksi 7:0x.
No, lopulta meni 7h 5min 30sek. Mutta ihan hyvä paketti ja lihasten aattopäivän tuntemuksiin peilaten tosi vahvaa tekemistä ja pitkään pysyi juoksu kasassa. Eikä tullut kuitenkaan mitään notkahtamista lopussakaan. Juomaa meni noin 3,5L, alussa mainittua vettä magnesium poreella terästettynä. Yksi geeli/30min, eli 13 geeliä. 7h kohdalla en enää ottanut. Lisäksi kävin tänään hakemassa juomakätköjen täyttölekkerit ja juoksin samalla 6,9km tie/polkulenkin. Eilinen tuntui sopivan vähän jaloissa. Nyt viikko otetatan tästä palautuen, mutta aktiivista palautumista lähinnä, jotta saadaan lihakset kestämään Kolin tulevaa jumppaa. Hieronta pari ja perusharjoittelua. Siitä Kolille ja kaudelle komea päätös. Urheilijan tärkein ominaisuus on hieman lapsenomainenkin usko aina tulevaan. Siitä kait elämässäkin on kyse. Minä ainakin uskon huomiseen, sillä sitä ei ole kukaan vielä kirjoittanut.
Onni Vähäaho, Nivalassa 2.9.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.