maanantai 13. syyskuuta 2021

VÄLIVAIHEESSA ELÄMÄN

             Kuorin juuri kaksi porkkanaa. Nostan läppärin syliin ja alan kirjoittamaan ilman mitään aavistusta mitä kirjoittaisin. Juuri näin alan yleensä kirjoittamaan. Olen enemmin luova kirjoittaja kuin tekstin rakentaja. Raising My Family soi taustalla, mutta vain hetken. Tiedättehän, kappaleet eivät kestä kauan ja luovuuden ollessa läsnä ajatukset harhailevat kuin suunnistaja parka etsiessään oikeaa suolampea.

            Sisäisen rauhan saavuttaminen taitaa sittenkin olla ihmiselle se tärkein asia. Miettikääpä vain. Oma elämäni lähti jotenkin laukalle reilu vuosi sitten. Alkoi tuntumaan, että elän todellakin sellaista elämää, joka ei ole omani. Monien vaiheiden jälkeen allekirjoitimme yhteistuumin avioerohakemuksen 11. toukokuuta. Kaikki tuntu selvältä. Jotain tapahtui kuitenkin toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi. Mutkia kasvoi kuin voikukkia tienraviin. Kaikki alkoi näyttää kesän edetessä vähintäänkin sekavalta. 

            Lomalla (heinäkuussa) olin kaikkiaan 16 päivää reissun päällä. Se ruokkii sisäistä rauhattomuutta. Olin kirjoittanut toukokuussa kesän aivan erilailla. Elämä ei ole aina siltä miltä se näyttää. Kun katsoo järven rannalta toiselle, voi etäisyys hämätä, ja aika mitä sinne kestää soutaa. Elokuussa palasin töihin ja samalla alkoi Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) valmistelut. Töissä olo tuntui aikaisempaa paremmalta. Tuo johtui varmasti enempi hallitsemattomasta vapaa-ajasta lomalla, jossa sisäinen rauha loisti poissa-olollaan. 

            PEP oli 21. elokuuta. Tapahtuman jälkeen aloitin samantien harjoittelemaan kohti Kolia, jota teen yhä. Samalla tapahtuman jälkihommat pitivät vielä kiireisenä, ja niitä on vieläkin vähän jäljellä. Hiljalleen kuitenkin sään viiletessä löysin hieman yllättäenkin sisäisen rauhan. Sisäistin yhden joksikin aikaa kadottamani oman vahvuuteni: "Älä murehdi asioita mille et voi itse mitään". Toinen asia on löytää sisäinen rauha ja antaa asioille aikaa järjestyä. Ja asiat järjestyy aina jotenkin, ja miten ne sitten asettuvatkin, on niin tarkoitettu. 

            Olen alkanut taas uskomaan, että onnellinen elämä on edessäpäin. Eikai se ole ihmekään, että pää heittää vähän aikaa laukalle, kun kohtaa avioeron konkretiat? Sisälläni oleva rauha on jotenkin jopa iso ihme, sillä sisälläni on edelleen paljon keskeneräisiä asioita. Ehkä se johtuu siitä, että tuntee jotain, jota ei voi kirjoittaa, vaan ainoastaan tuntea. Voi olla jotain mitä ei näy, mutta se tuntuu, vaikka se ei ole tässä, se voi silti tuntua vahvasti, ja näkyä sitä kautta - sisäisenä rauhana, sydämessä. Tätä mystistä sanajonoa voi katsoa siitä positiivista energiaa ammentaen - uskoa tulevaan.

 



Onni Vähäaho, Nivalassa 13.9.2021

2 kommenttia:

  1. Erittäin hyvärytminen ja kypsä kirjoitus.

    Murehtimatta jättämiseen kuuluu olennaisena osana se, että ei takerru epämiellyttäviin asioihin vaan antaa niiden jäädä taakse.

    Luin tämän jo aiemmin mutta olin unohtanut kommentoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joskus voi tehdä myös virhearvioita mitä haluaa. Elämä kuitenkin järjestyy aina. 🌞 Nyt on hyvä olla ja ei elämässä enempää tarvikaan.

      Poista