24 tunnin juoksun SM-kisa

            Olin onnekas, saadessani hyvän ystäväni ja ammattitaitoisen fysioterapeutin, Ville Isoniemen huoltajakseni. Ville osasi ja uskalsi arvioida eri tilanteet kokemuksella ja ammattitaidolla. Urheilija itse, kun ei osaa välttämättä suorituksen edetessä ja väsymyksen karttuessa tehdä järkeviä päätöksiä. Toki viime kädessä päätös eri vaiheiden ratkaisuista on urheilijalla itsellään, mutta ammattitaitoinen ja hyvin asiat esittävä, sekä perusteleva huoltaja on kaikki kaikessa.

            Kisan alku lähti suunnitellusti. Kuusi minuuttia hyvin kevyttä hölkkää, jota seurasi minuutti rentoa kävelyä. Aika nopeasti auringon porottaessa yhdellä, jos toisella kisaajalla alkoi olla ongelmia. Ei välttämättä kuumuuden kanssa lämpöastein vaan suoraan estraadille porottaneen auringon vuoksi. Itse lisäsin juomista jo toisella tunnilla, kun huomasi sykkeen nousevan. Reitin varrella oli mukavasti kannustajia ja osa ihan tuttujakin.

            Jossain 4-5 tunnin välillä tunsin ajoittain hiekanjyviä kengässä. Ne ei vielä haitanneet, mutta ilman toimenpiteitä iho saattaisi rikkoontua/rakkuloitua. 6h kohdalla oli koossa noin 57km, jolloin pesin ja kuivasin jalat, sekä vaihdoin sukat ja kengät. Pysähdys oli siksi pitkä n.4-5min, että jalat hieman kankottuivat ja vauhti hieman laski, mutta oli edelleen tosi hyvää ihan siihen korkeimpaankin tavoitteiseen nähden.

            6h40min tietämillä (64km) alkoi sahalaitaa vilkkuun näkökentässä. Tiesin, että migreeni eskaloituu, jos ei ota heti jämäkkää buranaa. Ja niinhän se asettuikin noin puolen tunnin himmailun jälkeen. Tässä hyvä esimerkki siitä, mitä kaikkia haasteita ultrajuoksu voi pitää sisällään. Pian tämän jälkeen sain kuulla, että juoksukamu Aki Käräjäoja joutui keskeyttään. Muutoinkin tuntui keskeyttämisiä tulevan monille jo alkuvaiheessa. Kyllä, ultrajuoksussa ollaan vielä alussa noin 70km jälkeen.

            Migreenin jälkeen meno oli sangen tasaista, mutta tottakai nuo kaikki lyö vähän siiville. 99km kohdalla vierailin eka kertaa antaumuksella bajamajassa. Puolimatkassa oli koossa noin 103,5km. Eli 200km realistinen tavoittelu alkoi olla tiukassa, mutta b-tavoite, 180km oli vielä hyvinkin otettavissa.

            Toinen puolikas kisasta ehti vanheta vain ehkä vartin, kun niska-hartia-seutu (NHS) aloitti oireilun. Kova pistos ja maailma musteni. Fysioterapeuttisia toimenpiteitä ja vaihtelevasti pääsin kahdesta kierroksesta muutamaan kunnes taas alkoi kiristään niin, että olo oli viittä vaille tai sitten jopa ehti tummua hetkellisesti. Hieman pelottikin jossain vaiheessa, kun suntin virtaavan veden vieressä juostiin, että jos horjahtaa sinne ja menee taju. Mullahan on ollut käsien ja ylipäänsä ylävartalon kanssa erilaisia jumi -ja tulehdustiloja jo noin 3kk ajan. Eivät taida parantua ilman jämäkkää kuuria ja rauhoittamista?

            12,5h jälkeen en enää pystynyt kantaan puolen litran vesi lötköä mukana. Kipu NHS -alueella oli niin kova. Tilanteen huipentuma oli puoli viiden maissa, kun olin asettumassa Villen käsittelyyn niin minulta lähti taju jo ennen kuin Ville ehti edes koskea. Kävin ja käytiin jaakobin painia kisan jatkamisen kanssa. Sinällänsä paikallaan olo ehkä vain pahentaisi ja kävellä pystyi - ja välillä jopa siellä täällä hölkätä - aina pari kolme kiekkaa. Sitten taas piti NHS -aluetta ja myöhemmin koko selkää lepuuttaa. Jäykkyys tuntui vain laajenevan.

            Yön rauhallisen etenemisen tunteina tutustuin toiseen ontuvaan juoksijaan, Topi Jokitaloon, jonka ansiolistalta ultrajuoksun saralta löytyy mm. UTTF-liivi. Tuon liivin saa, kun juoksee samana vuonna Karhunkierroksen 166km, Hetta-Pallas-Ylläksen 160km ja Vaarojen maratonin 135km kisan maaliin. Nimettiin nilkuttavaa menoamme mielenterveyspiirin aamuyön kokous piiriksi. Nuo hetket, nuo tunnit, antoivat hieman valoa meille molemmille. Hyvää paranemista ja toipumista Topille!

            Itse juoksussa oli se ongelma, että askel aina tärähti kipeästi NHS -alueelle useimmiten (mutta ei aina) ja näin juoksuosuudet supistui. Lopussa, kun aikaa oli enää 14min, juoksin alle 6min/km vauhtia kolme viimeistä kierrosta. Rajoittava tekijä oli tällä kertaa NHS -alue. Jalat ois jaksaneet hyvinkin. Ville teki varmasti yli tuhannen euron edestä fysikaalista hoitoa, joten laskua odotellessa. Yksi hauska tilanne oli yöllä sovitun klo.3 puuron kohdalla, kun sitä kauhoin kävellessä. Sanoin Villelle, että onpa hyvää puuroa. Alle sekunnin viiveellä Ville vastasi: -"Niin, minä tein sen".

            Lopputulos tällä kertaa 153,820m,  joka on toisaalta uusi ennätykseni, kun en ole oikein tässä kilpailumuodossa koskaan onnistunut. Tällainen "kisa" on minulle aina myös mitä isommissa määrin tapahtuma, festivaali, jossa näkee paljon vanhoja tuttuja, sekä uusia iloisia ja hyviä tyyppejä. Olimme onnekkaita, kun huoltopöytämme sijaitsi Ronkaisen Tomin ja Kari Rannan/Mikko Liukan huoltopöytien välissä. Vasemmalla puolen hoidettiin sekä 1kk ikäistä vauvaa, että Suomenennätyksen juossutta (yli 260km!) huippu-urheilijaa. Seitsenlapsisen perheen äidillä ei puuha varmasti lopu. Toisella puolen oli kaksi ilopilleriä hopea ja pronssimitalistien huoltajina, joiden hymyileviä kasvoja ja kannustavaa otetta oli kiva seurata.

 

 TULOKSET

 

            Loppuun vielä salaisen asiakirjan, eli huoltajan (Ville) merkintöjä kisan aikana:

La klo.20.25 Fiilis tapissa, kierros 87

Su klo.00:30 Vaikeeta, huimaa, kierros 123

Su klo.1.32  4 kertaa niskan käsittely, vieläkin vaikeaa

Su klo.2.00  Kuivat paidat vaihdettu. Niskan käsittely

Su klo.2.30  Juoksu maistuu

Su klo.3.20 Juoksu kulkee, kierros 152

Su klo.5.15-5:20 tajunanhoitoa. Niskakipu VAS 9/10

Su klo.6.04 havaittu juoksevan

            Se oli sellainen kisa / tapahtuma. Käsi ja NHS:n kivut / tulehdukset on kestäneet nyt kolme kuukautta. Pääosin toki olen pystynyt elämään normaalisti, mutta en tiedä meneekö tämä vain odottamalla normaaliksi. Kuitenkin ajoittain esim. 0,5 litran juomapullon kantaminen käy käteen tai NHS:n lihaksiin kipeää. Työvuorojen jälkeen on särkyä ja kipua. Yhden viikon Burana kuurin olen syönyt ja Voltaren geelin vahvempaa versiota käyttänyt tukitoimena. Kuitenkin kävely ja hölkkä on yläkropalle lähtökohtaisesti hyvää rentouttavaa liikuntaa. Nyt nuo jumit/tulehdukset rajoittaa/estää senkin.

            Vahva tunne jäi, että paljon jäi kuntoa tuon NHS:n ja käsien rajoitteen vuoksi mittaamatta. Kuten tuossa kirjoitinkin, lopussa juoksin viimeiset 14 minuuttia yli 10km/h vauhtia, kun aikaa oli enää niin vähän jäljellä ja jalat oli hyvät. NHS antoi tuon 14 minuuttia juosta, mutta aika monta tuntia se ei antanut. Peijakas vaiva. Toivottavasti nämä lämpimät ilmatkin antais vähän jeesiä. Aina on helppo neuvoa muita, mutta sanoppa itelle, että meneppä nyt vain lääkäriin tai muuta sellaista.

 

KUVIA

 kaksoisnapsauttamalla saat kuvan isommaksi

 

                    Kisan viimeisillä kierroksilla (kuva: Kirsi Martikainen)

 

 Suomenennätyksen (260,130km) juossut Tomi Ronkainen ja hänen vaimo (huoltaja, kisassa)

 

 Yön huoltoa (kuva: Ville Isoniemi)

 

 Tuska oli läsnä (kuva: Ville Isoniemi)

Taas elävien kirjoissa (kuva: Ville Isoniemi)

                Lohdustuspalkinto, kutsutaan myös osallistumispalkinnoksi

Habitus heti 24 tunnin juoksun ja suihkun jälkeen

Kipu on niska-hartiaseudussa. Aina isoin kipu voittaa. Joillekin pingispallon kokoiset rakot, joiden pinnalla kynsi kelluu voi olla kipu. Tässä se jäi toisen kivun alle.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.5.2022