maanantai 31. lokakuuta 2022

LOKAKUUN TREENIT

             Ylimenokausi. Sitä se oli lokakuun tarkoitus olla, ja sitä se totisesti olikin. Samalla aloitin lokakuun alusta tekemään uudessa työpaikassa pelkkää yövuoroa. Kahden viikon sisään juostun ultran jälkeen kroppa ja jalat oli kuin kolatut. Samoin sykkeet oli koholla, osin tietysti yötyön vuoksi. Kisakauden jälkeen alakulo juoksua kohtaan on ollut tapissa, eikä tosin ole ollutkaan tarkoitus juosta ainakaan enempää. 

            Lokakuu ei riittänyt tuomaan intoa aloittaa minkäänlaista harjoittelua. Elämä muuten on kuitenkin juuri nyt niin uomissaan kuin se vain voi olla, joten en kyllä hirveästi juoksuharjoittelua kaipaakaan. Nautin elämästä ja hyvästä olosta. Juoksun ulkopuolisista asioista. Olen ihan sinut, jos nyt tulenkin huomenna alkavan marraskuun aikana siihen tulokseen, etten kilpaile ensi vuonna suunnitellusti. Se päätös tuntuu juuri nyt oikealta - olla kilpailematta, mutta jätän vielä hetkeksi oven raolleen omalle mielelle, jos into ja kroppaa viestii harjoittelun halusta. 

            Viimeksi olin juossut alle 200km kuukauden helmikuussa 2017, kun palellutin jalkani. Sillon en pystynyt juoksemaan. Sitä edellinen alle 200km kuukausi löytyy huhtikuulta 2012. Juoksu on nyt ajettu alas. Se on paras keino selvittää, onko sille tarvetta. Jos alan harjoittelemaan, tapahtuu se marraskuun lopussa/joulukuun alussa. Tällä hetkellä tuntuu, etten aloita. Pohdinnassa on, jos osallistuisi ensi vuonna vain Kolin 130km kisaan. Mutta päivitelläänpä näitä ajatuksia sitten kuukauden päästä.

 

LOKAKUUN TREENIT:

* juoksua 183,2km  (-215,1km vrt syyskuu)

* kävelyä 10,4km (+50,4km vrt syyskuu)

* pyöräilyä 85,5km  (+85,5km vrt syyskuu)

* nousumetrejä 3 720m (-4 561m vrt syyskuu)

* harjoittelutunteja yhteensä 38h 29min  (-18h 7min vrt syyskuu)

* vuosi 2022 yhteensä 501h 6min

* vuosi 2022 nousumetrejä yhteensä  34 789m+

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 31.10.2022

2 kommenttia:

  1. Luin myös edellisen postauksesi ja totean: täytyy tehdä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu eikä kysellä keneltäkään mitään.

    Tänäpäivänä omalle olemiselle tarjotaan vaihtoehtoja ja ulkoisia paineita ihan riittävästi - riittää kun itse tietää miten elää oman ainutkertaisen elämänsä.

    VastaaPoista