Kun on juossut pitkiä matkoja, kuten Pekka Pouta parhaimmillaan maratonin alle neljän tunnin, voi suhtautua asioihin sopivalla keveydellä. Näyttäisi kuitenkin, että kesästä on tulossa vähäluminen.
Pekka on huippu!
Minun suurin heikkous on rakkaus I-SR2014 koko reittiin. Talvella menetin melkein varpaat sitä pakkasessa ja kosteassa kiertäessäni. Nyt mieli halajais ylihuomenna mennä se taas kiertämään - vain 15 päivää ennen Karhunkierroksen 82km kisaa. Olen laskenut, että ehdin hyvin palautua siitä. Kuinka paljon tuossa laskelmassa on sitten reittirakkautta, en tiedä.
Vallan toinen kysymys, mutta asiaan kuuluva on, että tarvisinko tuota lenkkiä juuri nyt. Ja aivan varmasti aika selkeä vastaus on: En. Olen itselleni perustellut sen kiertämisellä testinä varpaille. Saanko siitä sitten enempi haittaa kuin hyötyä, selviää kuitenkin loppupeleissä vasta La 27.5. Kuusamossa kansallispuistossa kiertävällä Karhunkierroksella. Ehkä tärkeintä on sittenkin elää vahvaa elämää päivästä päivään kuin maksimoida tulosta varomalla elämästä?
Olen juuri nyt mielestäni parhaassa kunnossa koskaan. Samalla hieman riskirajoilla kovaa treenaminen on ajanut minut jonkunasteiseen harjoituskuormaan ja suorituskyky pysyy piilossa. Välillä se kurkistelee, mutta on toistaiseksi pysynyt nuppu kiinni. Uskon asioita, kun nämä pitkät suoritukset usein ovat - uskon olevani La 27.5. elämäni tähän mennessä parhaassa suoritusiskussa Karhunkierroksella. Se on tavoite ja se riittää minulle. Kesällä koitetaan kehittyä sitten lisää, viemällä repussa kevään sadon mukaan kesän paisteeseen.
Aivan. Olenhan toki kauemman aikaa nettiin blogia pitänyt (aikaisemmin kotisivukone alustalla muutaman vuoden), mutta täällä blogspotissa nyt tasan 5-vuotta. Täytyy kiittä lukijoita blogin ahkerasta käytöstä! KIITOS! Ilman blogin lukijoita ei olisi blogia. Näin se vain on.
Tämä on nyt 723 julkaisu, teksti, jonka kirjoitan. Juuri nyt blogiani on katsottu 303 900 kertaa. Eli noin 167 kertaa/päivä keskimäärin.
Ajattelin lähestyä teitä lukijoita kolmella teemalla. 1.Kuva kenkätilanteestani juuri nyt. 2.Vitsi kuvana. 3.Video tämän päivän lumipolkupitkältä ja sen loppumatkalta.
1. Kengät takaapäin
Kengät etupuolelta (vähiin käy ennen kuin loppuu?)
2.Vitsi
3.Video
Varmaan lähiaikoina koitan kirjoitaa jotain hieman pidemmästikin. Joitakin asioita mielessä. Jos ne vielä muistan kotvan päästä. Tänään on kuitenkin yövuoroon menopäivä. Reilu 3,5h juoksua alla ja varmaan vielä 0,5h jossain kohtaa.
Kaikille mukavaa päivää. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus. Nauttikaamme siitä!
Koska kaikki eivät lue blogiani välttämättä hyperaktiivisesti niin pieni kertaus paikallaan.
Su 22.1. huomasin olevani jo jonkinlaisessa kunnossa, vaikka 26km polkutestijuoksusta jäikin sellainen kuva muikeasta 5:09min/km keskivauhdista huolimatta, että vielä ei irtoa. No ei ollut vielä tarviskaan. Ajankohdan mukaista.
Ti 24.1. juoksin I-SR2014 koko vaellusreitin (n.58km) noin 12h:ssa. Sain molempiin jalkateriin paleltumavammat. Pääosin II -asteen, mutta vasemman jalan 1-varvas ennätti edetä III -asteen paleltumavammaksi. Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista paleltumavammaaa aikaisemmin. Ei edes esi asteita. Siksi tämä pääsi yllättämään. En ollut ensimmäistä kertaa tuolla hangessa rymyämässä. Mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Viikot 4 ja 5 menivät kovien fyysisten kipujen ja osin pelonsekaisinkin tuntein. Oikeasti vasurin ykkönen oli menetys vaarassa muutamia päiviä. Tätä ei tainut kaikki tietää.
Kaksi viikkoa paleltumisesta yritin kokeilla jalottelua. Ei tullut mitään. Kokeilematta ei toisaalta tiedä. Myös viikko 6 meni hoitojen parissa. Tämä kolmas viikko olikin sitten henkisesti raskain. Olin odottanut palaavani liikuntakykyiseksi kahdessa viikossa. Totuus oli sittenkin pelätysti toinen. Juoksun yritystä koko viikolla 6 yhteensä 56km. Viikonloppuna alkoi työt. Työvuorojen loput oli yhtä tuskaa. Viimeiset tunnit hieman ontuen kävelyä ja jalkojen ylhäällä pitoa. Pelkät työvuorot olivat pitkään aikaan kovimmat harjoitukset.
Viikko 7. Tiistaina tuli jo neljä viikkoa täyteen. Vasurin ykkösvarpaaseen kertyi painetta aina vaan. Lopulta perjantaina tuli täyteen 7päivän jakso, jossa olin 6päivää töissä. Jokainen noista työvuoroista päättyi jonkin sortin ontuvaan kävelyyn ja paineeseen varpaassa. Tuli ajatuksiin, että saattoi olla tämä "kausi" tässä. Lauantaina kohtuullinen kevyt 10km lenkki. Koko viikolla minulle erittäin vähäinen 44km juoksumäärä. Olin juossut vasta 100km helmikuussa.
Monet ovat hegumoineet kuinka palaan sitten aikanaan kohtuu nopeastikin hyvään kuntoon, jopa ennätyskuntoon. Mielestäni asia ei ole sinnepäinkään. Täytyy ymmärtää mistä on tipahettu. Täytyy ymmärtää mitä vaati päästä siihen kuntoon missä olin ennen kuin paleltumavammat tuli. Olin juossut viimeiset neljä vuotta pääasiassa 400-500km kuukaudessa. Sellainen treenaaminen kun loppuu kuin seinään, alkaa myös nopea pudotus. Voit kokeilla tiputtautua 1m (100km/kk) tuolilta ja perään 5m korokkeelta (500km/kk). Uskallan epäillä, että eroa on. 100-200km kuukausilla kuntoni vaan laskee edelleen, kunnes olen tippunut sille tasolle, jonne tuolla treenimäärällä kuuluu. Siis minun kohdallani. Joku lahjakas urheilija voi saada pienilläkin määrillä suhteellisen komeita tuloksia.
Viikko 7:sta vielä. Lauantaina siis kevyt 10km lenkki. Ihan kohtuu, mutta hieman tuli taas painetta lenkin jälkeen varpaaseen. Myös lenkki oli kun lehmän hännän lasku. Ei vaan jaksa oikein kymppiäkään asiallisesti loppuun samalla vauhdilla ja sykkeellä. Tämä ei ole sitä mihin olen ehtinyt jo tottua muutaman viime vuoden aikana. Tämä on kuin ensivuosina tässä harrastuksessa. 3-4km on mukavaa ja sitten alkaa puurtaminen. Lauantai oli myös ensimmäinen vapaapäivää 8:n päivään töistä. Kaksi lisää olisi tiedossa.
La-Su -yönä alkoi sitten vääntää mahasta. Pelkäsin pahinta (Noroa), sillä olin työskennellyt ko. tautia sairastavien kanssa. Noin vuorokauden olin peittoissa kippurassa. Aina välillä pystyi jotain ottaan. Etoi, mutta mitään ei tullu mistään ulos. Koitin syödä karkkia, jotta saisin energiaa. Jee, kerrankin hyvä syy mättää :)
Viikko 8 alkoi tänään. Aamulla vielä pientä kipristelyä, mutta sain perusaamiaisen sisään ja vointi alkoi nopeasti koheta. Olin heti intoa täynnä. Sitten sain HULLUJA ideoita. Toisena hulluna asiana, että toteutuin niistä yhden. PITKÄT VEDOT ja samalla 25km lenkki. 8:30min löysää juoksua + 1:30min kävelyä + 8:30min reipasta juoksua + 1:30min kävelyä =20min. Sama uudestaan 2h ajan. Eli tuossa tuli 6x8:30min pitkät vedot. Loppu vain löysää ja kävelyä. Vetojen vauhdit oli 4:26-4:48min/km vauhtejen välissä, lukuunottamatta viimeistä paskaa vetoa, jossa vastamaahan tultuna jäätiin 5:lla alkavaan.
Lenkin jaksoin yllättävän hyvin. LR = löysää ja reipasta, mutta toteutus oli kyllä HK = helppoa ja kovaa. Kunto ei vielä kestä ja sykkeet huitelee tapissa heti, kun alkaa nakkeleen kantapäätä vähä korkeammalle taaksepäin. Mutta hei, kuitenkin 25km lenkki! Vielä oli tarkoitus tänä iltana käydä 5km kävelylenkki, mutta antaas ny kattoo. Veti aika kanveesiin tuosta.
Olinkin mielestäni malttanut tähän asti tosi hyvin. Olin ollut "veden alla" lähes viisi viikkoa. Tuo alkaa olla krokotiilin lukema Gnu´ta joen uumenissa odottaessaan. Mistähän ne muistaa miksi odottavat? Monta pitkää viikkoa veden alla ilman ruokaa on aika pitkä aika pitää focus kirkkaana. Toista se on minulla. En ole todellakaan ollut ilman ruokaa. Ja tänään 25km lenkin jälkeen jäätelö ja kuuma kaakao tekikin terää :)
Mistä sitten sain tuon ajatuksen alkaa härnäämään kapuloitani kestämään vauhtia? Katsoessani Mikeal Heermanin videon.
Tulin ajatelleeksi, että onhan tässä ihtekki omiin määriin nähden tullu väänettyä paljon tuota kevyttä pohjan luontia. Ehkä tässä olisi paikka nostaa kuntoa ja suorituskykyä kohti Karhunkierrosta intervalliajatuksella. Toki matalatehoistakin, mutta rynkytystä enempi. LR:ää ja HK:ta perinteisen helpon Pk1 huuhailun vastapainoksi. Eli Vk -harjoitteiden osittainen korvaaminen noilla. Kaikki tämä kroppaa kuunnellen.
Olen seurannut tässä lorviessani ja sairastaessani myös tietysti Lahden MM-hiihtoja. Useimmat suomalaiset hiihdon seuraajat ovat jopa huvittavan sokeasti värilasien takaa asioita katsovia. Heillä on myös lyhyt muisti. Tällä viittaan mm. miesten parisprintin syytöksiin Iverseniä kohtaan. Hidastus videosta osoittaa, että Iversen käänsi pään eteen ennen kuin Niskanen vaihtoi latua. Tuota ei voi tulkita muuta kuin vahingoksi. Ja miksipä norjalainen olisi omat mitalisaumansa tahallaan tuhonut itseltään? Eikä tämä ole epäsuomalainen näkökulma vaan katsominen vain tosiasioita. Alla kuvasarja joka kaapattu videosta. Asia on kiistaton. Tuossa vasemman puoleisessa kuvakaappauksessa Iversen on jo kääntämässä päätään eteen päin. Sisäkurviin vaihtaminen tapahtui tietämättä mitä takana tapahtuu. Siksi ikävä vahinko MOLEMPIEN kannalta. Klikkaamalla saat kuvan isommaksi.
Vastaavanlainen tilannehan oli Shotsissa kolme vuotta sitten.
Tuskin silloin puolestaan Sami Jauhojärvikään tahallaan kaatoi saksalaista. Tilanteet tulee vain nopeasti ja yleisön pauhina sekoittaa äänet, joita voi kuulla normaalissa tilanteessa. Kuten esim. suksen kahinat tai kaverin puheet. Värilasien takaa seuraajat harvoin muistavat, että vahinkoja on käynyt toisinkin päin. :)
Katsotaan missä vaiheessa reenit menee seuraavassa päivityksessä. Huomenna tulee jo 5 viikkoa paleltumisesta. Loppuun vähän kevyempää aihetta. Jarkko vetää aika hyvin?
9 päivää On kulunut paleltuneista jalkateristä. Parantuminen on edennyt vauhdilla. Vauhti on tässä tapauksessa suhteellista, eikä siitä pidä hämääntyä. Nyt ei olla kuratautia parantamassa. Tämä kestää... Eilen jalkaa hoidettiin taas. Jalkaterissä on jo uusi ohut iho. Paino sanalla ohut. Halusin hieman omastakin tahdosta antaa ilmaa jaloille niiden oltua lähes yhtä mittaa jonkun tuotteen sisällä 8 päivää. Kohtuullista? Hinta vain oli se, ettei prosessi tykännyt ilmasta. Vaikka iho pysyi ehjänä ja hoidoksi päästiin jo "Bepanthen - rasvalappu - linjalle", on uusi herkkä iho arka ilmalle. Kivut olivat hetken aikaa hoidosta kotiin päästyäni kovimmat tämän saagan aikana. Siirtymiset tapahtuivat konttaamalla seuraavan tunnin ajan... Parantuminen on edennyt vauhdilla. Kontatenkin.
Yhtä kaikki. Päivä-päivältä koen edistyneeni hyvin. Mieli on ollut kaiken aikaa pitkämielinen. Edelleen jalkojen alaspäin pitäminen alkaa aika nopeaa tuntumaan tympeältä. Painon tunnetta, kipua, seurauksena. Oikealla jalalla kärsii jo varata paikoin lähes normaalisti. Vasemmalla on vielä matkaa siihen. Vieraita, kuten eilen Pasia ja Kirsiä, jututin ja join kahvia lattialla istuen. Jalkojen pitäminen alaspäin on kipua aiheuttavaa. Olen siis ollut paljon vaaterissa tai jalat ylhäällä. Elämä on ollut erilaista.
Olen alkanut ajatellemaan tätä kuntokokeena. Mikäli juoksutauoksi tulee esim. 3-4viikkoa niin miten paljon siinä ajassa kunto on ehtinyt laskea? Toisena arviointi asiana, että miten kauan menee entisen kunnon ja suorituskyvyn kiinni kuromisessa? Vai saavutanko enää koskaan sitä tasoa millä olin? En ole enää armeijapoikanen vaan pian 43-vuotias kuntoilija. Kehitys ja suorituskyvyn pitäminenkään ei ole enää itsestäänselvyys terveenäkään. Ultrajuoksija ystäväni Pasi arvoi kuitenkin, että pääsisin samaan kuntoon missä olin siinä ajassa mitä joudun olemaan tauolla. Se olisi hienoa.
Olen huomannut tänä aikana miten iso merkitys on sillä, miten asioihin suhtautuu. Olin päättänyt olla pitkästymättä ja sillä on ollut kaiketi vaikutusta siihen etten ole pitkästynyt. Olen jollain sairaalla tavalla jopa nauttinut tästä lepäämisestä. Ihmisen on vaikea pysähtyä, mutta yhtä lailla joutuessaan pakon edessä pysähtymään, on siihen sopeutumista. Olen myös ajatellut olleeni tähän asti elämässäni onnekas. Oikeastaan mitään kovin vakavaa ei ole tapahtunut omalle kohdalle. Ehkä vakavin ja kovin asia elämässäni on ollut poikani autismi. Senkin kanssa oppi jo aikanaan elämään, mutta alkuvuodet oli kivuliaita. Elämä kasvattaa. Elämä antaa, ja sillä on tapana myös joskus hieman ottaa. Nyt oli maksun aika.
Odotan seuraavaksi sitä hetkeä, että kivut hellittävät siinä määrin, jotta voisin alkaa tekemään esim. keskivartaloa vahvistavia liikkeitä. Vaikka olo on tyyni, on se valmis hetken koittaessa aloittamaan taas harjoittelun entistä suuremmalla intohimolla. Olen kuin leopardin kynsistä pelastunut Impala.
Olen päässyt fiilistelemään myös NHL -kiekkoa. Maailma on muuttunut paljon, mutta maalin, jonka näin 26.11.2005 - sitä hauskempaa ja coolimpaa on vaikea löytää edelleenkään. Vuoden ilman maaleja pelannut Ny.Rangersien Marek Malik - puukäsien puukäsi - tekee ratkaisumaalin rangaistuslaukauskisassa kierroksella 15! Tuossa tilanteessa on niin paljon hyvää komiikkaa, ettei mitään järkeä. Malikin tuuletus on kuin pantomiimi vapaudenpatsaasta. Onnittelemaan ryntäävät mm. "Nemo"ja "Liisa". Viimeisin lause vaatii jo syvempää tietoa asiasta.
Tänään ilmestynyt paikallislehtimme, Nivala-lehti sisälsi ainakin kaksi itseäni puhuttelevaa tekstiä. Siinä oli paljon sitä pohjaa, josta on tullut ponnistettua siihen tasanteelle, jossa nyt olen. Tästä kelpaa katella, ja tästä näkee katella, sillä sittenkään ei ole tärkeintä miten korkealla olet vaan se, mitä näet, mitä annat silmiesi kertoa aivoillesi.
Niemelän Maunon, "Mannan", teksti eläkeläisten aktivoitumisesta oli erittäin kantavaa. Kantavana esimerkkinähän "Manna" on toiminut koko elinikäni. Kun oli 80-luvun alussa sisulisä-ikäinen pojan kloppi, oli "Manna" yksi suurimmista esikuvista ja tiennäyttäjistä. "Manna" opetti sekä harjoittelun työnteon että suoritusten rentouden merkityksen. "Manna" on ollut aina uskottava. Hän on vain ollut oma itsensä. Hänen ei tarvinnut koskaan myydä oppejansa. Ne ostettiin poikien kanssa kauppaamatta. "Mannan" taito on ollut aina antaa kuulian oivaltaa.
Olen aika ajoin pohtinut tämän pienen paikkakunnan haittoja. Muutamia kertoja olen puolileikilläni vaimolleni sanonutkin, että eiköhän muuteta täältä "väljemmille vesille". Täällä "kaikki tuntee kaikki". Se ei ole aina eduksi. Tällaisena päivänä katson kuitenkin enempi myös tämän - etten sanoisi - yhteisön voimaan. Kulkiessani kaduilla, voin tavata idoleitani, oppi-isiäni. Voin tuntea sitä juurellisuutta, jonka ansiosta minusta on tullut sellainen kuin olen. Nimenomaan sellainen kuin olen, eikä sellainen miksi pitäisi ehkä tulla.
Minun filosofiassani halutaan kiittää ja arvostaa ihmisiä vielä kun ne ovat elossa. Muistokirjoitukset eivä tavoita enää kohdetta. Siksi halusin kirjoittaa tämänkin blogin.
Toisessa jutussa kerrottiin paikallisen bändin, noin 10-vuotta toimineen Veijjon perikunnan hienosta ideasta yhdistää aidot sotaveteraanit Kari Tapion vanhaan kappaleeseen "Taistelija". Idea oli erittäin jalo ja tulkinta kosketti ihokarvoja syvemmälle.
Arvostus Veijjon perikuntaa kohtaa nousi kertaheitolla maksimiin. Harmi, etten ollut oivaltanut aikaisemmin bändin suuruutta. En osannut arvatakaan miten hyvin he soittavat ja miten hyvin heidän laulaja, Sami Toivoniemi laulaa! Onnittelut koko bändille loistavasta kokonaisuudesta. En yllättyisi vaikka polkunne johtaisi tulevaisuudessa isoimmillekin lavoille. Vai mitä mieltä lukijat ovat alla olevasta tuotannosta?
Päästiinpä Poikki-Timpan kanssa tavallisina hölkkääjinä ison kisan videolle :)
Videossa ajassa 0:27-0:29 Poikki-Timppa... 0:32-0:33 minä kuvan oikeassa laidassa juttelemassa Ruokolaisen Teron kanssa...1:35-1:38 minun jalkatyötä hidastettuna.
Aamulla herättyäni näin kaksi sellaista videoklippiä juuri päättyneeltä NHL-kierrokselta, että kahvi unohtui melkein juoda.
18-vuotias pelaaja loukkaantui hankalasti 3.11.2015. Ehti tehdä 12 pistettä, 13 ottelussa. Oli poissa 37 ottelua, tasan kaksi kuukautta. Ehti juuri täyttää 19-vuotta viime kuussa. Olisi iän puolesta päässyt vielä Suomen voitonjuhliin päättyneisiin nuorten MM-kisoihin. Minkälainen lahjakkuus hän onkaan. Viime yönä paluupelissä tehot: 1+2. Ja mikä maali??? Ei jätä ketään kylmäksi! VAI HÄ!!! ?? !!!
Vaisun alkukauden pelannut Sidney Crosby, 28, on vihdoin päässyt huippuiskuun, eli siihen maagisen jäljen jättämiseen, mihin hänen kohdallaan on totuttu koko hänen uransa ajan. Viimeiseen 8 peliin 14 (8+6) pistettä! Lähes 2p/ottelu. Viime yönä "cooli" hattutemppu. Uran 9:s. Eikös se olekkin helppoa, kun on lajinsa uno?
Kuusi innokasta ilmestyi Pyssymäelle Tapaninpäivän aamuna juoksemaan poluilla kevyen 25km lenkuran. Olkoonkin, että mestarismiehet hieman sovelsivat - ja niin Keijo kuin Laurikin juoksivat toisen kiekan hieman soveltaen. Laurilla on huomenna hiihtokisat. Mukavaa, että Nuorten maajoukkuehiihtäjäkin saatiin paikalle. Keijo puolestaan juoksi myös siirtymät, joten hänelle yksi kierros sopi paremmin. Koko hoidon huhkivat läpi lisäkseni Kaisa, Timppa ja Pete. Kuriositeettina mainittakoot, että kaikkien pipot eivät välttämättä kastuneet. Minun pipo oli märkä.
Tässä(kin) harrastuksessa ajatukset vaihtelevat - muutaman vuoden välein. Pari vuotta sitten olin kypsä koko kilpailemiseen. Menin varmaan vähän perse-eellä puuhun tai jotain vastaavaa. Nyt en taas saa kilpailuviettiä - nimenomaan ihteni haastamista - millään pois sisältäni. Siinä mielessä tunnen olevani hengen veli Nivalan Keijon kanssa. Keijon kanssa on tullu muutenkin paljon puuhattua isr2014 -reitin parissa. Kultaa sisältä ja päältä. Arvostan.
Uskoin (ja vähän toivoinkin) olevani kahden rankan kisan (Unkarin 6d ja pep2015 56km) jälkeen sen verran kehnossa suorituskunnossa, ettei olisi konstikaan aloittaa rauhallista rakennustyötä ensi kautta varten. Mutta ei. Pikku hiljaa alkoi esiintyä merkkejä, jotka viittasivat kaiken aikaa suorituskyvyn yllättävän hyviin kantimiin. Siihen kun lisää sisäisen kilpailuvietin uudelleen henkiin heräämisen niin miksipä ei? Eli uusi harjoituskausi menee vielä rikki.
Ensimmäisenä (mikäli saan järjestettyä töistä vapaata) on kohteena maratonennätys. Ei siis maratonkisa. En tule juoksemaan enää tie/ratakisoja vain osallistumisen takia. Täytyy olla selkeä mahdollisuus uuteen ennätykseen. En saa tie/ratakisoista enää muita kiksejä. Siksi olenkin siirtänyt painopisteen poluille, jonne ominaisuuteni sopivat paljon paremmin. Jos nyt vitsikkäästi paketoin niin tiellä olen yksi tuhansista ja poluilla yksi kymmenistä.
La 3.Lokakuuta on tarkoitus hilipasta Kauniston maraton ennätysaikaan. Aikaisempi ennätykseni on viime vuodelta, Venetsialaismaratonilta Kokkolasta 3.24.24. Hauskasti 6d ennätyksessäni esiintyy paljon samoja numeroita 524,024km. Niin 24... Tavoite on juosta vähintään ennätys ja mielellään 3:15-3:20 väliin. Viime aikaiset lenkit ennakoi tuon suuntaista toteumaa.
Maraton on omalla tavallaan kuningasmatka. Se on raaka. Vaati kovaa iskutuksen sietoa. Vaatii itsensä tuntemista. 32km kohdalla on löydyttävä vielä yksi vaihde. Se oli niin hienoa viime vuonna sellainen löytää.
Marraskuun 14-15.päivä hyökkään oman 12h halli piirinennätykseni kimppuun. Ehkä saan kirittäjiä Kokkolasta. Mikäpä sen parempi. Joensuuhun on kans selkeä tavoite. Minimi on parantaa omaa ennätystä (116,099km) vuodelta 2012. Mielellään +120km. Se antaisi myös hyvät eväät ensi kevään Kokkolan 24h juoksuun, jossa on puolestaan tarkoitus puhkaista vähintään 200km. Mielellään yli 220km. Sittenhän sitä voisi hyvillä mielin siirtyä ainakin toistaiseksi polkukisojen pariin?
Tarkoitukseni on tosiaan jättää ensi toukokuun jälkeen tie/ratakisat, jollen ole selkeässä ennätyskunnossa. Eli tavallaan olen jo jättänyt nuo tie/ratakisat henkisesti. Minun tulevaisuus ja intohimo ovat poluilla. pep2015 -kisa muutti kaiken. Oli uskomatonta juosta vain reilu 3kk Unkarin 6d MM-kisojen jälkeen kolmanneksi pep2015 -kisassa, ja ennen kaikkea hävitä niin vähän kärjelle.
Tuleva Joulukuu - Maaliskuu on minulle 4kk pohja rakennusaikaa. Tietysti riippuen Joensuu Night Runista palautumisesta. Huhtikuussa sitten sisutetaan rakennus ja toukokuussa se ulosmitataan! Se on aina paperilla helppoa?
Täytyy koittaa ainakin osin päästä kahdesti päivässä juoksemiseen tulevalla harjoituskaudella. Tuollainen 2-4 lepopäivää kuukaudessa lähtökohtana. Tietysti kroppaa ja tilannetta lukien. Määrää ja laatua täytyy yrittää nostaa ja painoa tiputtaa. Tämä(kin) on siinä mielessä(kin) hauska harrastus, että aina riittää kehitettävää. Katsoipa asioita sitten mistä näkövinkkelistä tahansa.
Osan tavoitteistani olen pitänyt osin sisälläni. Ne ovat vaikeasti ymmärrettävissä, joten harkitsen niiden julkistamista. Olennaisinta on kuitenkin seuraavan polun valinta, joka on määrittelemättömän pitkä - ja sen nimi on POLUN VIEMÄÄ.
Ps. TÄSSÄ kirjoituksessa yhdistyy mielestäni lahjakas polkujuoksija, taito kirjoittaa ja perinmäinen, eli aidot päämäärät elämässä. Kannattaa lukaista. En ole koskaan tavannut kaveria, mutta täytyy arvostaa tätä tekstiä.
Tänään oli oiva tilaisuus katsoa omaa uteliaisuutta ja pelkoa kapinapolkujuoksuissa. 10,5km. Yhteislähtö. Hyvää polkua, hieman huonompaa polkua ja jopa polviin upottavaa suota. Maksimiraasto se aina on. Nyt oli vielä tarkoitus ottaa nirri-pois-aloitus. Kunnon raasto ja koittaa sitten vain jaksaa. Ja tuohan onnistuu. Hieman maltillisemmalla alulla tulisi tietysti hieman parempi tulos.
Startti. Alle 3min/km tahdilla (tarkistin jälestäpäin datasta, en sentään kesken kiihdytyksen tarkistanut) loivaa alamäkeä superlahjakkuus Tuomas Järviluoman kannassa. Mies tuli heinätöiden välissä juoksemaan "kylmiltään". Mitä nyt lasten harrastusten ohessa ja maatilahommien ohessa vähän liikkuu silloin tällöin. Joillakin on lahjoja.
Tuomas loittoni, mutta aika maltillisesti - aluksi. Ekat 700m aivan hurjaa höökiä, 3:50/km -tahtia. Sitten mutaan. Eka kilsa 4:24. Nyt raastetaan. Mökkösen Jussi tulee yllättävän varkain perässä. Koitan potkia toistakin kilsaa vitosen pintaan. Hengitys on aluksi melkoisen tiukalla ennen kuin tasoittuu.
Tuomaksen keltainen paita katoaa kuin valon kaje metsään. 2km täyttyy. Toinen kilsa kelvollisesti 5:04. Jussi vaanii perässä. Muista en tiedä. Täytyy keskittyä. Painoa on tullut viimeisen kolmen vuoden aikana 8kg lisää. Pois pitäisi saada. Pitäisi treenata, mutta kun Unkarin kisa näkyy vielä - reenihommissa. Ihan ei voi vielä normaalisti treenata. Se oli kova kisa...
Silti ollaan täällä. Kuin sikaa tapettas. Hengitys vinkuu yhä. Jussi seuraa, tasaisella hengityksellä. Koitan potkia Vinnurvan mudassa. 3km täyttyy. Kolmas kilsa 5:15. Sitten tullaan järvenpäähän joka on pahimmillaan polveen asti. Sykkeet lähellä tappia ja juoksuaskeleet on tuskan takana. Maitohapot tykkää. Minä myös. Tätä halusin, ja vähän pelkäsin.
Noustaan "järvestä". Yksi iso silta ja sitten kuivaa polkua. Pikku hiljaa jalat vetristyy, mutta polun levetessä ja neljännen kilsan (5:42 sisältää kahluun) täyttyessä Jussi potkii edelle. Tuumaa: -"Painetaanpa nyt ja katotaanpa löytyykö se seinä"... Jään kuin vetoköyden perässä oleva datsun Jussin vanaveteen, 30-40 metrin päähän. Välillä Jussi kaatuu, mutta nousee nopeasti pystyyn. Mietin: Minun ei sovi kaatua. Pahaa jälkeä. Iso mies.
Tullaan Pyykorven tielle. Jalat on jääneet metsään. Silti täytyy yrittää - sinnitellä. Viides kilsa 5:16. Ketään ei näy perässä. Se on täytynyt jo katsoa. Mitäkähän väliä silläkin on? Kaikki on pelissä! Keskisyke noin 165. Maksimi tällä haavaa 174. Ehkä se 2-4 pykälää taas nousee, kun näitä tekee jonkusen.
Rimpinevan laita alkaa varsin jaksavasti. Petollinen kuudes kilsa kääntyy alle kuuden minuutin (5:57). Silti näen Lassen noin 150 metrin päässä takana. Jussi on noin 50metriä edellä. Olen pihvi.
Ojanvarsi. Innostun. Saan Jussia kiinni. Sitten tulee taas paha kosteikko, ennen välikoskensaarta. Sinne uppoaa juuri vironneet voimani. Pätkä on kuitenkin lyhyt ja palaudun pian. Seitsemäs kilsa 6:17. Tuo on hankala.
Välillä katson nopeasti taakse. Keltainen otsapanta vilahtaa. En jaksa arvioida välimatkaa. Jalat alkaa tuntua taas jaksavimmilta. Katson sykettä: 166. Ei yhtään nostovaraa. Mennään tällä... kunnes tulee TAAS järven polviinasti-kohta. Sinne ui mehut. Jussi saa taas vähän kaulaa. Katoaa kokonaan - ja vielä juoksee polunhaarasta huti, vaikka on tuttu reitti. Kertoo, miten limiteillä mennään. 1,2km ketunlenkkiä ei Jussikaan kestä - ja tippuu podiumilta. Jussi oli silti moraalinen kakkonen. En usko että oisin ihan voinut haastaa lopussa.
Kahdeksas kilsa 6:31, kahluukilsa ja kaikki pelissä. Yhdeksäs kilsa herättää toiveen lopusta. 5:56. Ei paljoa enää lähde, ei ole nostovaraa, ei ole ollut missään vaiheessa. Alusta asti täysillä.
Ladunpohjan 400m suoralla tultaessa on lähes selvää, että Jussi ei ole samalla polulla, ei ainakaan edessäni. Kisan aikana ehdin sitäkin pohtia, mikä miehen polulta vei... Lasse lähestyy, se siirtää ajatukset tähän hetkeen. Lasse on ikätoveri ja oli kossina kova kestävyysjuoksija, 800m alle kahden minuutin. Pitkä suunnistustausta. Mies takana alkoi tuntua kovalta ja omat jalat voimattomilta. Lasse saavuttaa askel-askeleelta. 10:s kilsa 5:54.
Mietin oikeastaan vain mitä sanon, kun Lasse ohittaa. Jotain pitää lohkaista... Samalla teen kaikkeni ettei tuo toteudu. Viimeinen silta. Lasse on enää alle 50m perässä. 700m maaliin. Voiko vielä pääsisin 300m niin sitten olisin turvassa, sillä tiesin, että voin vielä puupökkelöilläkin rullata jotain alamäkeen.
Pakokauhun vallassa ja tietysti born1974-hauskasta huvittuneena painan kuin viimeistä päivää. Kisan voittaja kannustaa jo omalla loppuverryttelylenkillään. Karmaiseva todeta sekin. Ero on iso. MUTTA kestän kuin kestänkin kakkospaikalla ja eroa tulee Lasseen 11 sekuntia. Todellisuudessa sillä ei ollut mitään merkitystä, se oli vain hauskaa. Niin kuin koko tapahtuma taas. Viimeiset 600metriä noin 4:34/km -vauhtia. Jotain siis vielä tapahtui. Pah.
