ULKOILUN KAUTTA MM-VÄLIERÄÄN

                 Huomenna lauantaina aloitamme Pyssymäellä klo.8 kiertämään 1,2km lenkkiä kevyesti hölkkäilemällä ja kävelemällä. Ainakin neljä varmaa tulijaa on jo ilmoittanut tulevansa mukaan ulkoilemaan. Minä, poikani ja Jay Leno olemme sen lähemmäs 6h siellä palloilemassa. Eli sakkia on rinkulaa kiertämässä aina n.klo.14 saakka. Suomen välieräpelihän alkaa klo.14.30, joten siitä ehtii hyvin mukaan peliin. Ja mikä parasta, mukavan annoksen liikuntaa, ulkoilmaa nauttineena.

              Tietysti jokainen tulee omin tavoittein, mutta esim. Jay Leno aikoo huomenna vaan kävellä rennosti. Reitillä on korkeuseroa 25m, joten kuntoa tulee kävelemälläkin. Itse vedän myös huomenna erittäin kevyesti. 25min kevyttä hölkkää + 5min kävelyä. Kokeilen myös nauttia 250kcal/h erilaisia eväitä - suolaisia ja makeita, sekä juoda nesteitä 0,66L/h. Tässä, kun on oiva paikka kokeilla taas varsinkin noita erilaisia eväitä, mitä sitä maha vetää ja mitä ei.

             Itselläni tuo jalka on oikutellut edelleen, joten on syytäkin ottaa kevysti, vain kilometrejä ja harjoitustunteja keräten. Totuttaa jalkoja edelleen sietämään paremmin pitkäkestoista liikkumista, kohti heinäkuun 24h kisaa. Myöskin leposykkeeni on edelleen n.10 pykälää korkeampi kuin mitä se maaliskuussa parhaimmillaan oli. Huhtikuun kolme flunssaa ovat pääsyynä tuohon. Koholla oleva leposyke on myös elimistön signaali koventuneesta harjoittelusta. Joten nyt on hyvä paikka "vain" ulkoilla kevyellä teholla.

              Toivottavasti mahdollisimman moni hakee hyvänolon tunnetta huomenna Pyssymäeltä ennen Suomen välieräpeliä. Huomiseksihan on luvattu auringon paistetta aamusta alkaen. Klo.8 aikoihin on luvattu n.+7/+8 astetta ja lämpötila nousee siitä kaiken aikaa. Eli hyvä päivä liikkumiselle, säänkin puolesta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 18.5.2012

VERHOA AUKI

            Raotanpa tässä hieman tuota käsitettä "varhaisaamun heräilyt tiellä". Varhaisen aamulenkin tarkoitusperät voivat olla monenkinlaisia; rasvanpolttoharjoitus, jossa suuhun laitetaan heräämisen jälkeen korkeintaan pari hörppyä vettä tai/ja kahvia. Se voi olla myös päivän/illan harjoitukseen valmistava/herättelevä harjoitus. Yhtä lailla kyse voi olla joillekin päivän ainoasta rakosesta päästä lenkille, kuten joskun esim. minulla. Hyvin harvoille tai harvoina kertoina se on päivän kova harjoitus, tai pääharjoitus ensinnäkään. "varhaisaamun heräilyllä tiellä" voidaan hakea myös määrää.


           Eilettäin tuli henkilökohtaisesti tehtyä kova harjoituspäivä ilman, että juoksin kovaa ensinnäkään. Mikäli ei lasketa varhaisaamun lenkin yhtä kilometriä, jossa menin kilsan matkan 4.50 aikaan. Kova harjoituspäivä voi olla niin monella tapaa kova. Itselleni lähiaikojen kovat ovat enemmänkin määrä pitoisia, koska H-hetkeen, 24h kisan starttiin on enää 52 päivää aikaa. Vielä on mahdollisuus kehittää kestävyyttä, kiristää ruuvia, kunnes se sitten löysätään asteittain. Mutta ensin eiliseen.


          Minulla oli eilen töiden osalta aamuvuoro. Hakusessa oli +30km juoksupäivä. Laitoin kellon herättämään aamulla klo.4. Uneen olin päässyt hyvinkin kello 23 mennessä. Uni oli kuitenkin makeaa ja heräsin viiveellä, vasta klo.4.09. Miten se menikään - nuorena on uni makiaa, heh. Siitä sitten kotimme pikkuhotelliin aamutoimille. Sen jälkeen pari hörppyä kahvia ja muutama venytys. Ehkä venyttelin 3-4min. Täsmä liikkeet, aika juoksi, mutta minä vielä en. Sään tarkistus, ihan vaatetuksen vuoksi. +8. Ok, pitkät trikoot, t-paita ja takki + lippis. Vielä sykevyön panta kiinni, pari vesihörppyä ja kengät jalkaan. Erittäin kankeat kävelyaskeleen alkoivat muuttua pikku hiljaa vain kankeiksi. Klo.4.33 oli pihalla ja painamassa kelloa käyntiin. 


           Voi taikkeri, että se on aina aluksi tosi kankeaa tuo aamulenkin askellus alkumatkan. Joskus pidempään, joskus vain reippaan kilsan. Muistelen talvella käyttäneeni joskus eka kilsaan likimain seitsemän minuuttia. Kankeaa oli nytkin, jonka vuoksi olin enemmän kuin yllättynyt, että eka kilsa meni 5.51. Kankeutta jatkui sivu kolmen kilsan paalun. Vauhti tosin hieman kasvoi kaiken aikaa. Ehkä askel vähän - paino sanalla vähän - pidentyi lihasten lämmetessä. Päätin siinä kolmen kilsan jälkeen veivata 10km lenkin. Siihen asti enempi kannatusta oli saanut 8km lenkki, mutta 10km lenkiksi homma kääntyi - kiitos mieltä lämmittävän datan. Olin nimittäin budjetoinut aamulenkkiin max.1h. Tykkään kuitenkin lenkin jälkeen tehdä kuvioni rauhassa ennen töihin lähtöäni.


             5km kääntöpaikalla sain idean kokeilla paluumatkalla jossain kohtaa yhden kilsan reipasta, mutta varovaista Vk-pätkää. Ajattelin ottaa sen välille 7-8km, jotta saa vielä loppumatkan sitten ihan vain rauhoitella. Jalat olivat näköjään sen verran normaalia nopeammassa kunnossa, että ajattelin Vk-kilsan menevän jotain 5.10-5.15 huitteille. Minullahan klo.4-5 välillä käynnistyneiden lenkkien vauhdit ovat n.20-30sek/km hitaampia kuin päivällä, vähintään, joskus vieläkin hitaampia. Siksipä olikin melkoinen paukku, kun Vk-kilsa meni 4.50:neen! Mieli oli katossa. Siitä oli mukava lähteä kohti aamuvuoroa ja illalla odottavaa +20km matalatehoista retkijuoksua.


              Aamuvuoro meni varsin nopeasti ja oli sangen kevyt. Aina se ei ole kevyt, mutta nyt oli. Söin koko päivän ihan normaalisti. En siis napsinut lisäenergioita vaan vedin peruslinjalla = Hieman hiilihydraatteja vähintään yhdellä ruoalla välttäen. <-Tuo taas tähtää hienoiseen painon tippumiseen pitkällä aika jänteellä. Helmikuun 20pv:stä lähtien paino onkin tippunut 8,6kg ja treenatakin on energioiden puolesta jaksanut ihan kohtuu ok. Ja tämän kovan päivän yksi kovuuden tekijä oli tarkoitus olla se, että vetää päivän harjoitusmäärään nähden erittäin alimitoitetulla energiamäärällä, jotta loppukilsat illan lenkillä olisivat jo sen puolesta raskaita. Miksi niin?


              Ensinnäkin elimistö joutuu käyttämään enemmän rasvoja, kun ei ole hiilareita = energiaa tarjolla. 24h kisassahan ei kukaan saa niin paljon suusta energiaa alas, etteikö tuota tilaa joutuisi kohtaamaan. Harvakseltaan (esim. 1x2kk) naatti-päivää harjoittelussa viettäessään, sitä oppii juoksemaan, vaikka on ns. aivan tyhjä.


             Aamuvuoron jälkeen otin pienen välipalan ja kävin pienille päikkäreille. Sitten ruoanlaittoa (hernekeittoa), ruokailua ja perheen kanssa seurustelua pari tuntia. Sen jälkeen aloin suunnata katseeni illan harjoitukseen.


            Päätin juosta Pyssymäelle, jonne matkaa meiltä on 7,7km käyttämälläni siirtymäreitillä. Eli pelkistä siirtymistä tuli 15,4km. Nousua Pyssymäen pururadan korkeimpaan kohtaan on  täältä kaupungilta katsottuna abaut trallaa 60-70m? 2kg:n painoinen juomareppu selkään ja matkaan. Juomana pelkkä vesi. Mukaan varulta mm. kaksi myslipatukkaa, jos oikein alkaa heikottaan.


           Pyssymäelle meno oli varsin kevyttä. Myös 1,5 ensimmäistä 3,9km pururatakierrosta, jossa korkeus ero n.35-40m? Perustan arvioin siihen, että Sm-maastoissa kisoissa 2011 korkeuseroksi ilmoitettiin n.25m.  <-Sm-maastoissahan ei käyty tekomäen päällä. Toisen kierroksen lopussa alkoin askel painaa. Kolmannella kierroksella olin jo aivan naatti. Jouduinkin ottamaan 110min kohdalla yhden myslipatukan, joka auttoi hetken päästä, mutta vain vähän - ehkä harjoituksen tarkoitusperään peilaten sopivasti.


           Paluumatka oli reilusti alamäkivoittoisesta maastosta huolimatta tyhjän miehen piinakivi. Matka ei tuntunut etenevän ollenkaan. Keskivauhti olikin vain 6:50/km! Tietysti menin n.24h kisan tehoilla (syke 125-135), mutta silti. Tuoreena menisin alle 6min vauhtia. Harjoitus oli onnistunut täysin. Kilsoja tuli 37,1km päivälle ja olin joutunut taistelemaan viimeisen n.11km matkan, jotta pääsen kotiin. Pääsin taas pitkästä aikaa maistamaan tunnetta, joka minua kohtaa viimeistään pikkutunneilla, aamuyöstä heinäkuisessa yössä 24h kilpailussa. 


           Ultrajuoksijan harjoittelu on onneksi vain harvoin noin tuskallista raastoa. Tuo oli omalla laillansa kova päivä, vaikka "kovaa" menin vain pienen hetken koko päivänä. Sen sijaan menin aika pitkästi pienellä energiamäärällä, joka oli sillä tavoin kovaa. Koko päivänä nautin suorituksen aikana yhden myslipatukan ja 1,2l vettä. 


            Päästyäni vammasta ja flunssista sen verran eroon, että pääsin taas harjoittelemaan, on tätä viikkoa edeltävät viikot menneet määrällisesti näin: 3,5km, 42,3km, 76km, 91,6km. Loput viikot menen viikkotasolla seuraavalla tavalla, jollei mitään esteitä tule matkalle: Viikko 20: 70-100(120)km, viikko 21: 70-100(120)km, viikko 22: 40-50(eli kevyt), viikot 23-24: yht.160-220km(eli kaksi kovaa), viikko 25: 60-80km (eli hieman vähemmän kuin kahdella ed.viikolla). 

              24h kisaan mentäessä kaksi viimeistä viikkoa näin: Ma/Ti 20-23km pikkupitkä. Ti/Ke 8km Pk. To 10km kevyesti kiihtyen. Pe Lepo. La 16km kisarytmillä ja tehoilla (esim.15+5min juoksu+kävely tai 25+5). Su Lepo. Ma 10km kevyt, ehkä yksi hyvin varovainen vauhdikkaampi kilsa sekaan. Ti 6km Pk-kevyt/keski. Ke,To,Pe Lepo. La 24h kisa. Ja tulos vähintään 161km. That´s it ja lomalle!!!




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 16.5.2012.

TÄYDEN KYMPIN RETKI

                Ei voi muuta sanoa. En tiedä, voisiko mikään näin pitkä treeni mennä niin putkeen kuin se meillä meni - lukuun ottamatta Jay Lenon polvivaivoja. Muutoin elimme aivan eufoorisissa tunnelmissa, harjoittelun paratiisi aikaa. Tämä oli aivan uskomattoman täydellisesti onnistunut täsmä harjoitus heinäkuun 24h kisaan. Matka kesti 20h 25min. Aika siitä, kun painoin koti-oven kiinni ja taas avasin, tänään. Liikkeessä olin 67,6km, 9h1min49sek, josta juoksin 37,4km. Jay Leno liikkui 48,6km, josta juoksi 16km.

              Tässä aluksi hieman uutta tyyliä ennen varsinaista blogia. "Flashblog".... 0km ovi kiinni, matka alkaa. Jähmeää, jopa ahdistavaa hetken. Mieli rentoutuu 4km kohdalla. Mielen rauha. Vapaus. Hidas vauhti. 9,5-10,5km katsastus mies juttelee autosta käsin. Sain leiman, jatkan matkaa. Soitto Lenolta. Olen tulossa. Helppoa. Pidättelen intoa. Matka on pitkä. 16km energiat loppuvat yllättäen. 18km ruisleipä. 5min tauko. Kaksi miestä jatkaa pirteänä tästä eteenpäin. Juoksua-kävelyä-juoksua-kävelyä. Aitoja. Irto koiria. Kätköjä. läpimärkää peltoa. kosteaa metsää. Irto koira jälleen. junarata. Irvistys. Kaasuvanaa. Taas kaasuvanaa. Kone aukeaa. Pitkä suora. Harakan pesä. Lämmin tuuli. Myötätuuli. märkä jokipenkka. Silta. moottorikelkkareitti. vettä puoleen sääreen. jäätävän kylmät jalat, pian lämpimät. Kontrasti kohdallaan. Puheluja. Tunteita. Raastavaa ylämäkeä. Selviytymisen iloa. Helppoutta. Voiman tuntoa jaloissa. 

Hämärää. Metsälintuja. Pikkulintu tiellä, ei lennä - kuolee pian? Ehkä. Jatkamme, luonto hoitaa, pöllö? Myötäilevää hiekkaa. Kätkö, nippa-nappa löytyy, pimeys alkaa laskeutua. Sammakoita paljon - kuolleita ja eläviä enemmän. Ehkä 15 kurnuttavaa kaveria. Hulppeaa ja puistattavaa yhtä-aikaa. Tiet pitenevät. Yöpaikka lähestyy. Perillä. Takkaan tulet. Riemua. Puhaltelua. Vettä. Makkaraa. Karkkia. Tuuletuksia. Puhetta. Otsalamppu wc-käyntejä. Puita vielä. Nukkumaan. Toinen sängyssä, toinen lattialla. Kuumaa - sopivaa. Aamu. Sadetta. Kohta matkassa. Paikat notkistuvat. Kohta kulkee - taas. Virkeä olo. Sopiva rasitus harjoituksella. Pyssymäellä ylös ja alas, juosten. Riemua, menee vieläkin normaalisti. Kylmä tuuli. Kova tuuli. Sadetta. Autoja. Viimeiset kilometrit. Kotona. Onnellisuus. Silmäys rakkaisiin. Täydellistä elämää.

                     Varsinainen blogi

               On aina hieman jännittäväkin olo, kun olet lähdössä selkeästi normaalia pidempään harjoitukseen. Nyt harjoituksen kesto ei ollut edes etukäteen täysin tiedossa. Abaut-trallaa vuorokausi kuitenkin, pituus ehkä 63km tai enemmän. Aika näyttäisi, mitä retki toisi tullessaan. Perhe hyvästellään, ovi painautuu takanani kiinni. Kello on perjantaina 16.53. Kohti ensimmäistä päämäärää, Sarjankylää, mutkien kautta. Vajaat 18km kevyttä hölkkää edessä.

               Alun kilsat sujuivat todella tahmaisesti. Taisi aivan alussa hieman jalkaankin kevyesti käydä kipeää. Paluu normaaliin harjoitteluun – juoksua 14,3km myös edeltävänä päivänä – tuntuu hienoisena palautumattomuutena jaloissa. Paljon viimeisinä kuukausina juosseena arvelin tahman katoavan, kun matka jatkuu. Näin kävikin. n.9km eteenpäin olin jo ns. ”auki”. Juoksu kulki vaivattomasti. Jouduin alvariinsa himmaileen vauhtia. Se on aina hieno tunne, kun juoksu alkaa sujumaan. Siinä rupatteli jonnin-matkaa eräs tuttu katastusmies, ajellessaan rinnallani. Pian olinkin jo tekemässä avaus-osuuden viimeistä vitosta. Olin syönyt ilmeisesti liian vähän, sillä n.1h40min jälkeen energiat loppui kerrasta. Olin tuon alku-osuuden matkalla pelkällä veden voimalla. Eka osuuden päätyttyä Jay Leno tarjosi minulle ruisleivän ja juotavaa. Ja pian olin taas tuore mies.

               Siitä jatkoimme, aloitimme 29,3km osuutta kohti metsämökkiä, tuonne Lahnajärven suunnalle. Jay Lenon polvi oli ollut pitkään melkoinen arvuutus, joten ajattelin, että juostaisiin ehkä 2-3km tuosta matkasta ja loput käveltäisiin. Olin väärässä. Lenon polvi antoi – tai Leno ei polvensa viestejä ottanut vastaan – juosta tuosta matkasta peräti 16km.

               Reilun 5km jälkeen otimme kätketyt juomareput kantoon. 4,5kg:n apina selässä tuntui jonnin verran. Se oli kuitenkin tarpeellinen apina. Ilman sitä ei matka jatkuisi kovinkaan pitkään. Oli siis kannettava hyödyllistä lisäpainoa vain hymyssä suin. Hyvin pian tuli radikaali kielto-aita.

               Päätimme kuitenkin rohkeasti uhmata kieltoa. Litimärkää peltoa talsittuamme n.23km (puhun tässä, paljonko itselläni oli missäkin kohtaa mittarissa)kohdalla oli kengät vietävän märät ja koivet hetken aikaa kylmettyneet. Ilma oli kuitenkin melko lämmin. Ehkä +8, joten jalat lämpenivät varsin nopeasti. Tosin kosteus jäi.

               Leno ryki tuollaisia 0,8-2,2km juoksupätkiä tasaiseen tahtiin. Välillä kävelimme. Koitin siinä nätisti sanoa noin 27km kohdalla: ”hei, kannattaa varoa, jos polveen sattuu – ei tässä mitään kiirettä tai pakkoa ole”. Siihen Leno tuhahti: ”Mitä tuosta välittää, ei muuta kuin liikettä vaan – ainahan siihen sattuu, se on jo ominaisuus, ei vika”. ”Ainahan ne tarjuaa vain lääkkeitä tai lepoa, eikä se oo auttanu, mutta vikaa siinä ei kuulemma oo, niin painetaan sitten vaan”. Ilme kertoo kaiken: Tätä miestä ei tule pysäyttämään valtion rajatkaan. Antti Rokka 2010 –luvulla tai jotain. Aivan ihmeellinen sisupussi. Ja kuulkas, voin sivusta seuranneena sanoa, irvistys oli ajoittain kova ja askeleesta näki… toinen jalka astui varoen maahan kuin miinaa peläten.

               Sade oli tehnyt tehtävän. Jokipenkkakin oli aika märkä. Leno vain tuntui juoksevan aina vain enemmän suhteessa kävelyyn. Pian hän oli juossut jo 10km, minä 27,8km, koko matkaa oli kulunut 34km. Käveltiin siinä pakollinen pikitien piennarosuus. Ei aikaakaan, kun pääsimme vihdoin moottorikelkkareitille. Osuus ei ollut kuin 1,5km, mutta se oli erittäin rankka. Tässä kostea nousu.

               Tässä pakko kastuminen puoleen sääreen.

               Sadistista raastoa ja lotinaa. Oli mentävä nopeasti juosten, vähentääksemme tuskan – vai nautinnon? – kestoa. Siinä oli mahtava huomata, että voimia oli vielä tuossakin kohtaa (n.36km) mukavasti jäljellä. Jaksoin iskeä hyvällä loikalla tuohon, lähes suomaiseen väylään, jota oli n.400m putkeen. Tuon osuuden jälkeen oli reipas kilsa melkoista nousua kaupan päälle.

               Loput 9km 29,3km osuudesta oli laskuvoittoista. Sain iloisen uutisen kotoa!!! Arvasinhan minä. LADY´S & CENTLEMAN, takamus penkistä ja laulakaa TÄTÄ!!! Leno alkoi asteittain hiipua. Sinnittely maksoi veroa ja kohtuullisen korkealla prosentilla. Leno ei välittänyt vaan piti ainaista hulppeaa huumoriaan yllä. 44km jälkeen kohtasimme sammakko valtakunnan. Osa (kuolleet) olivat kalpeana selällään maassa, käden kauniisti ristissä vatsansa päällä, kaunista. Osa kurnutti komeasti. Harmi, että paras kuva jotenkin katosi puhelimestani. Jäi jäljelle tämä(tuplaklikkaamallahan nuita kuvia suapi isommiksi).

               Viimeisen tien pätkät olivat jokaisen mutkan jälkeen hieman pidempiä kuin muistelimme. Orastava hämäryyskin vaikutti asiaan. Leno sanoi n.1km ennen mökkiä, että jaksanko minä. Kasvot olivat puolitotiset. Mökki tuli oikeaan saumaan. Itse olin hyvävoimainen, mutta läpi märkä. Mökki tuli edelleen hyvään paikkaan. 3h höpistiin ja syötiin. Sitten kello oli 02.00 lauantaina. Päätimme laittaa herätyksen klo.7:ltä. Ollaan kuitenkin harjoitussuorituksessa niin nukutaan nyt vähän. Tässä kuva noin tunti mökille saapumisen jälkeen. Pimeää?

               Leno tykkäsi todella lämpimästä mökistä. Minä olen niin lämminverinen, että kiepsahdin viileämmälle lattialle köllöttään. Nukuin hyvin. Heräsin virkeänä klo.7. Samaa ei voi sanoa Lenosta, jota piti vähän härkkiä ylös. Nuorella (vajaa 2kk nuorempi) miehellä uni on makiaa, naljailin. Lenokin oli pian vireessä. Kohta mökissä oli aamutoimet täydessä vauhdissa.

               Pian olimme taas menossa, aamulla klo.9.20 aikoihin. Lenolla oli aluksi tosi vaikeaa polven kanssa, lähtiessämme seuraavalle, 9,2km osuudelle, kohti pyssymäkeä, vain kävelten. Oma olo oli tuore. Tosin Malaccon karkkituotteet olivat tehneet mahani aivan onnettomaksi. Jokin ääni kertoi aina, milloin vasen jalka oli maassa. Ei enempää siitä äänestä.

               Heräsin oikein toden teolla tajuamaan tuoreen olon ihanuuden kävely-osuuden lopussa. Tajusin siinä samassa, että tämä on ollut aivan optimi harjoitus minulle. Kilsoja ja kestoja tulee aika mukavasti, mutta olo on ihan freesi. Tästä ei mene mitään ihmeellisiä aikoja palautumiseen. Tosin harkitsen kahta lepopäivää tämän jälkeen. Katsotaan.

               Pyssymäelle tullessamme minulla oli mittarissa 56,3km. Sytytimme nuotion. Tässä soturit.

Ja toinen

               Juoksin (Leno pääasiassa käveli) ”down-up” vaativalla 1,2km reitillä kolme kierrosta. Juoksu oli edelleen varsin hyvävoimaista, mutta tietysti matka hieman tuntui, muttei liikaa – sopivasti. Ongelmajalkakin oli toiminut lähes moitteettomasti koko matkan, joka oli hyvä signaali. Olin – ja olen yhä – aivan haltioissani, kun huomasin heittäväni tällaisen harjoituksen näin helposti. Kestävyyteni ei taidakaan olla ihan syvältä. Sadan mailin tavoite tuntuu jälleen herkulliselta. Muuta en uskalla sanoa.

               Loput 7,7km käveltiin. Ilma oli hyytävä. +3 ja vettä tuli välistä kuin aisaa ja tuulta oli 8m/s, vastaista sellaista. Se ei estänyt hyvänolon tunnetta. Tällaiset reissut ovat erittäin palkitsevia. Näissä sitä kokee äärettömän vapauden tunteen. Sitä on aivan kuin eri maailmassa. Koti oven aukaisin klo.13.18. 20h25min sen sulkemisen jälkeen. 67,6km myöhemmin. 5700kcal kuluttaneena, 9h 1min 49sek liikkumisen myötä.

             Täytyy kiittää lopuksi mitä suuremmissa määrin aivan uskomattoman hienoa retkiseuraa, Jay Lenoa. Lenon huumori, positiivisuus ja periksi antamattomuus ovat mittaamattomia asioita tällaisilla reissuilla. Lisäksi on kiitettävä Eeroa anteliaisuudesta, hänen antaessaan kahdelle vaeltajalle mökkinsä käyttöön. Kiitos Eero!!! Lämminhenkisyys on ollut nyt valttia. Tuskin maltan odottaa seuraavaa pitkää harjoitusta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.5.2012.

LINJAUKSIA JA PITEMPÄÄ RETKEÄ

             TJ 58 heinäkuun 24h nimikko kisaan. Tässä on tullu pohdittua viimeisen parin viikon aikana harjoituskuvioita ja linjauksia. Tänään sain hyvältä ultra-ystävältäni ajatuksiani tukevia kommentteja. Onnea ylihuomiseen kisaan, Pasi!!!  
           Niinpä päätinkin tänään lopullisesti, että heivaan ohjelmasta kaikki kisat ennen 24h kisaa + ongelma jalkaa ärsyttävät/riskeeraavat harjoitteet, eli rajut vedot ja testit. Mikäli jalka jatkaa omaa oireiluaan, en tule tekemään yhtään kovaa vetoharjoitusta, Cooperin -testejä yms. rajuja rykäisyjä ennen 24h koitosta. Ehkä jalan osalta hyvänä päivänä voi jotain maltillisia reippaita pätkiä sopivan tilaisuuden tullen tehdä, ehkä. Tietysti asiaa voi katsoa uudestaan, mikäli jalka paranee täysin ennen 24h kisaa. Silti, kisaan on vain 58 päivää, joten aika lailla on selvää, missä duurissa soittelen lenkkejä. Kevyttä ja määrää. Siinä resepti. 24h kisaan on muutes ilmoittautunut listan mukaan jo 10 kisaajaa tähän mennessä. Tietojeni mukaan lähtöruutuja on vielä täytettäväksi, joten ilmoja vaan sissään.

              Linjauksista jatkaakseni... Samalla on löydettävä itsensä yhä useammin noista vaativimmista maastoista, kuten pyssymäeltä. Nythän alkaa pian ilmat lämmetä, joten sinnehän voisi vaikka tehdä väliaikaisen muuton? No, selaanen ehrotus ei taitaisi mennä läpi kotikokkouksissa. Runsas tasamaalla jyystäminen viepi voimia noista jaloista. Olen ehkä liikaakin laskenut taustojeni (ex-keihäänheittäjä ja painonnostaja) varaan. Viivaa on tullut jo aika pitkästi 90-luvun loppupuolelle.

             Eli paljon tässä on askartelua ennen kuin pääsisi edes jonkinlaiseen kuntoon. Huhtikuun himmailuissa on paljon kurottavaa. Vielä on matkaa maaliskuun lopun kuntotasoon. Täytyy olla silti tyytyväinen, että on edes tämän verran saanut nyt toukokuun alkuun heitettyä lenkkiä. Koiven ehdoilla kun mennään, niin on otettava lakki kourassa kaikki kilsat vastaan. Ja huomennapa niitä sitten tuleekin ihan reippaasti taasen lisää.

          Olemme nimittäin lähdössä Jay Lenon kanssa vähän pidemmälle harjoitusretkelle. Suikkaan huomenna (pe) iltamissa klo.17 alkaen mutkien kautta Sarjankylälle. Matkaa tuleepi 17,8km. Sen ajattelin ihan vetää tosi kevyesti, eli ultratehoilla, jotain 128-135 välillä sykkeiden asuen. Siitä sitten jatketaan Sarjankylältä Jay Lenon kanssa 29,0km siivu syvälle metsään, eräälle mökille. Emme vihti paljastaa tarkempaa kohdetta etukäteen. Katotaan sitten tuota reittiä mahdollisessa reissun jälkeisessä blogissa. Tuolla mystisessä mökissä yövymme ainakin pimeät tunnit. La-aamulla/aamupäivästä on tarkoitus hipsiä pyssymäen kautta keskustaan, kotipihalleni. Vielä on auki, onko voimia heittää extralenkkiä pyssymäellä palatessa. Vakaa aikomus ainakin on. Tuolta mökiltä on meille matkaa 16,7km, eli eikös se ole aika lailla syvänmaalla? 

         Eli Jay Lenolle tulee ainakin tuo 45,7km reissulle pituutta ja mulle 63,5km. Eli ihan mukava reeni rypäs. Tosiaan tuon 17,8km hölkkäilen, mutta sen jälkeen etenemismuoto on täysin kiinni Jay Lenon polvesta, kun se on oikutellu viime viikot. Ehkä kokeillaan pienen alkukävelyn jälkeen jotain 5+5 juoksu+kävely systeemiä esittää Jay Lenon polvelle. 

            Tällaiset ovat mietteet puulaaki-juoksijalla näin toukokuun alaku taipaleella. Numerollisestihan tässä on tullu ihan kivasti silti vaikeuksista huolimatta nuita juoksukilsoja alkuvuodelle, kun tänään puhkesi 1300km raja. Tää juoksijan tutkinto on niin monimuotoinen ja vaikia, että kestää näköjään piiiitkään oppia oikiat, ihtelleen sopivat harjoittelumetodit. Toivottavasti olen edes hajulla oikeasta suunnasta.

            Ja kyllä, retken alle jääpi tuo huomisiltainen Suomi-Kanadakin. Tällaista fanfaaria toivotaan tuon pelin jälkeen soitettavaksi. Taidan olla aika yksin tuonkin asian kanssa. Oman tien kulkija, niin monessa kohtaa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.5.2012

MAANANTAIN RETKIJUOKSU

                 Niin, kait se on maanantai. Vuorotyöläinen on alvariinsa sekaisin viikonpäivistä. Harvassa on ne päivät, jolloin sitä sais muistitestistä täydet pojot. Onneksi päivämäärän ja viikonpäivän näkee niin monesta paikkaa nykyään, että pysyy tilanteen tasalla - ainakin pienellä viiveellä.

           Ollaan suikattu toukokuun puolelle. Sairastelutkin on jo hyvän matkaa taakse jäänyttä elämää, huh. Tuossa ongelma (oikea) jalassa on vielä jotain häikkää. Sellainen 1-1,5h/päivä vedän siihen hoitoa + burana näkyy olevan edelleen päivittäisellä ruokalistalla. 24h kisaan on 61 päivää aikaa. Huhtikuu meni ihan häneksi. Ei tässä voi ruveta hirviästi tuota koipia hemmotteleen. Kunhan pysyy tuossa p*rs*essä kiinni niin kelpaa tässä kohtaa. Onhan toi totta puhuen omahoito kuiten-niin sen verta purrut, että aika kivuttomia on noi lenkit olleet.


          Tässä ite asiassa tuli kasattua ennen tätä päivää 9 päivän sisällä jo kohtuulliset 102,6km. Vaikea huhtikuu näkyy harjoitettavuudessa. Eli suomeksi: jalat väsyy lenkillä nopeammin, eikä palautuminen ole vielä normitasolla. Eli jo tuollaisella määrällä saapi jalat tällä hetkellä ei-niin-tuoreiksi. Pitäs varsin tsekata tässä lähipäivinä leposykekin. Liekö sekin noussut rötvätessä. Se oli parhaimmillaan 41. Kun se oli vielä viime syksynä 50. 


         Tuli tuossa tänään iltapäivästä hieman tavallista parempi sauma tehdä pidempi lenkki. Kuten sanottua, jalat olivat kuitenkin jo valmiiksi "hieman" väsyneet, joten ajattelin mukavoittaa pitkää, tekemällä sen retkityyppisesti. Ehkä vielä tuota määrääkin enempi tuntui eilisiltainen ravaaminen pyssymäen pururadalla alas ja ylös -reitillä. Tuli siinä otettua pari forrestgumpmaista rykäsyäkin eilettäin. Niinpä pakkasin juomarepun. Otin varalta ihan 1,4L vettä mukaan + muuta rompetta: astmasuihkeet, kyypakkauksen ja pusikkopaperia yms. tuikitähellistä <-en tarvinnut mitään koko repusta - miinus 6-8 hörppyä vettä.


         Läksin jolokotteleen tuonne Pirttirannalle ja sieltä kullaan metsikön suuntaan. Noin 4km kohdalla sitten tuli ensimmäisiä kuvauksen aiheita.

KUVIA KAKSOINAPSAUTTAMALLA SAA NE ISOKSI


               Tuollapa sitä pääsee oikein retkifiilikseen ja mielen sopukat täyttyvät mielihyvästä. Vastustamattomia väyliä! Nuo väylät tulikin tarpeeseen, sillä varsinkin ensimmäiset kilsat jalat tuntui erittäin tyhjiltä. Mietin jopa juoksu-kävely-rytmitystä. Sen verran suututti tuo jalkojen ponnettomuus, että hain niille voimia tuolta metsästä. Ja pian oli koko juttu unohdettu.


             Siitäpä suuntasin teollisuuskylän hiekkakäytävälle. Jay Leno (mistä kummasta tuo mies aina bongaa mut lenkiltä, vaikka mistä koittaa "salaa" hölökytellä") jututti autosta käsin hetken verran. Tietysti siinä omaa ankiaa hölkkää veivasin tietysti kaiken aikaa. Siitä suuntasin Sahanperälle ja siljamaata kohden. Heti siljamaan puutarhan jälkeen komea fasaani köpötteli tien yli. Sen verran olen vintistä hidas, etten ehtinnä kuvaa räpsäyttää. Harmi. Hieno otus. Matkaa takana n.10km.


            n.11km kohdalla, kääntyessäni Niskakankaantielle, näin joutsen pariskunnan. Suapikohan tästä mit-tään selev-vää?

               Enpä siitä päässyt kuin kilsan verran eteenpäin, kun tuli taas kuvaamisen aihetta. Nivalalalalaista liikenneruuhkaa?

            Eipä mittään. Siitä jatkoin kiekonperälle päin. Sieltä jokipenkalle, kohti kuoppasiltaa. Lähti eräskin sorsa ojasta jos toisestakin. Harakkakin oli tehnyt pesän pajukkoon, ehkä vain 1,5m korkeuteen. En ole ollut pesärosvo enää 25-vuoteen, joten jatkoin matkaa. Vaikka oli lämmin ilma (+11), oli auringon painuessa pilveen tuuli kylymää.


           Kuoppasillalta oikeastaan alkoi nousu-osuus. Ja n.22km eteenpäin kunnon raasto-osuus pyssymäelle ja siellä vielä yksi down-up -kierros (1,2km). Sitten saapuikin jo perheeni (eivät luvanneet kuvaa laittaa, vaikka lupasin alle 1mx1m kuvan, heh) paikalle. Siinä sitten vielä vähän kierreltiin pururataa (ehkä 2km) ja kuvattiin tuota maisemaa kylälle päin. Siis sinnepäin, josta tulin juosten. Ehkä tuosta näkee reitin korkeuseron, josta tosin koko korkeusero tuli viimeisen n.5km matkalla.

            Pitihän tuo lenkin jälkeen yksi pulla syyä ja pieni pala tytön täytekakkua. On tuo nuorimmainenkin nyt sitten jo viis vee. 3kk ennen tytön syntymää painoin n.107kg. Tuossa muutama päivä sitten alimmillaan 79,8kg. Eli voisi kuvitella, että noista ajoista on pidempikin aika.


         Jees, ihan ok. lenkki. 25,5km tuli tuolle hiimailulle matkaa. Jalkakin pelasi ihan kivutta viimeiset 24km, eli melekeen koko matkan. Ehkä sekin teki raskaaksi menon, että olin pelkällä vedellä liikkeellä. Kyllä tässä silti haikailee kaikista eniten tuon kestävyyden perään. Onneksi on vielä aikaa about-trallaa 2kk kauden pääkisaan. 24h kisaan on muuten jo ilmoittautunut 6 kisaajaa. Ei muuta kuin ilmoja sisään!




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 7.5.2012.

OMATUNNON KOHENNUSTA

             Moni asia on erinäisten sattumien summa. Laitoin to-aamuna kellon herättämään klo.3.50. Aikeissa olla tiellä n.4.15, tehdä hieman tavanomaista pidempi aamuheräily tiellä ennen aamuhugia, ehkä joku 11-12km. Olenhan tässä pikku hiljaa päässyt taas lähes tavanomaiseen treenirytmiin - lähes. Jalka on edelleen oikukas, mutta pahin taitaa olla takana. Herätys kello soi. Yhtä karmaiseva kokemus kuin aina aikaisemminkin. Välittömästi herätessä sitä elää aina muutaman sekunnin hetken ei-lenkille-fiilistä, joka on taittuntut 95%:sti juoksen-fiilikseen- jo minuutin sisällä. Tällä kertaa ongelma jalka oli niin kiikun-kaakun ja älyttömän jäykkä, että menin aika nopeasti takaisin nukkumaan.

            Tuntia myöhemmin aamu myslejä latoessani nenän alla olevasta aukosta sisääni jo hieman harmitti aamulenkin skippaus. Tosin samalla olin tyytyväinen, etten lähtenyt väkisin tielle puskemaan, ja kenties pahentamaan jo parantunutta jalan tilaa. Niinpä siinä aamun aikana töissä ollessani heräsi pian ajatus... LIHR, eli lahjattomat ihtiään huumorilla rankaisee. Eli illasta rankaisen itseäni "pehmoilusta". Ajattelin kysyä poikaani mukaan pyöränsä kanssa pitkälleni. 

            Pienen mietinnän jälkeen poika päätti lähteä mukaan. Se lämmitti todella mieltä. Lähdettiin siinä sitten kohti Pyssymäen nousua. Siitä jatkettiin Vinnurvan ohi Kokkola-Kajaani tielle ja sama takaisin. 25,1km suhteellisen rankalla reitillä ja lähes täysin hiekka/sorapohjaisena (asfaltti-osuuden pienarta pitkin), oli tyydyttävä siivu. Ja ennen kaikkea mieltä lämmitti pojan tyytyväisyys reissuun. On aina erityistä, kun saa lapsen kanssa tehdä jotain sellaista, mistä lapsi tulee hyvälle mielelle. Isällinen omatunto koheni kummasti.

           To-illan pitkä oli yllättävän helppo rykäisy. Niinpä päätin raahautua heti Pe-aamuna palauttelemaan. Kankeaahan se kuitenkin oli - hieman kipeääkin aluksi - mutta loppua kohden homma tuntui jo ihan siedettävältä, joskin väsyneeltä. Metsä-osuus lenkistä oli mielekäs eritoten. Sykkeet sen sijaan oli verraten tunteeseen jonkin verran normaalia korkeammat. Ilmeisesti johtuu siitä, että on jokin hetki kulunut siitä, kun on pystynyt tällaista settiä veivaamaan.

           Iltapäivästä kävin vähän työmaalla palaveeraamassa ja naureskelemassa. Illasta, ennen Suomen -peliä, käväisin vielä isäni haudalla. Hipsuttelin hautusmaalle sahanperän kautta. Sytytin kynttilän ja hiljennyin muisteloihin. Miten paljon asioita sitä ehtii isästä muistella vain ehkä 10 minuutin aikana. Jotenkin sitä pääsee balanssiin, kun käy isän haudalla. Suhteellisuus sanaan elämä konkretisoituu - tajuaa elämän ainutkertaisuuteen - sulkee pienet epäkohdat - näkee ison kuvan. Kokemus myös voimaannuttaa. Niinpä jatkoin matkaa hyvillä mielin. Omatunto reissukin.

          Jatkoin matkaa rauhallisesti hölkäten. Ajatusten siirto ei tapahdu nappia painamalla. Reilun 2km hölkkäiltyäni, jatkettuani matkaa, päätin rykäistä jonkinlaisen matkan reipasta. Ajatuksena, että jo erittäin tukkoiset lihakset kenties hieman "irtoaisivat", ja minkälaista vauhtia sitä tässä kunnossa ja väsyneenä menee "reipasta" mentäessä. No, 2,1km ja 5:06. Eli pitää kait tuohon olla tyytyväinen. No menkööt nyt tähän saumaan.... Mites se menikään? Liika tyytyväisyys on etanan pienenkin kehityksen loppu. Että siltä pohjalta.

           44,7km juoksua vuorokauteen on takana. Nyt vähän naatiskellaan ja pidetään huomenna vapaata. Naatiskelun aihe ei ole niinkää hyvä treeni määrä tai MM-kisojen avaus, vaan ensimmäinen alle 80kg:n painonoteeraus sitten ylä-asteaikojen. Puntari näytti tänään 79,8kg. Helmikuun 20.päivä 88,4kg ja 2/2007 peräti 107kg! Eli vähemmän tarttee nyt kantaa kuin aikaisemmin. Täytyis saada se vielä juoksuun. Ja kyllähän se siirtyykin, kun saa vaan terveenä treenata. 

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.5.2012.

NUORUUS MUISTOJA

               On kait tässä tieten sen verran jo etäisyyttä kertynyt tuonne nuoruuteen, jotta voipi aika huoletonna muistella kultaista nuoruutta, kuten ruukataan sanua.

               Sen verta on matkaa noihin aikoihin, ettei kaikistellen muista mikä kesä oli minäkin vuonna. Tässä kuitenkin oli eilettäin mielessä aika elämästäni, jolloin olin noin suurin piirtein ylä-asteikäinen. Aika tarkka aikamääre kuitenkin?

               Tapasin pelailla kesät pitkät jalkapalloa erittäin hyvän kaverini kanssa pienellä jalkapallopyhätöllä, pienen kukkulan kupeessa. Saatoimme tosiaan pelata ja kikkailla usein aivan koko päivän – aamusta iltaan. Välillä saatoimme käydä tauolla kaverini kotona, joka oli aivan kentän vieressä. Hänellä oli usein tarjota kylmää kokista ja munkkeja. Niillä sitä jaksoi sitten helposti 4-5 tuntia lisää. Eikä tuntunut missään, tulleet paikat ollenkansa kipeiksi. Peleissä ei useinkaan ollut kuin muutama kaveri, mutta tempo oli usein kova, eikä rangaistuspotkukisoiltakaan vältytty. Itse asiassa joskus ammuimme pilkkuja monta tuntiakin, kisaten pelkästään siinä osassa peliä.

               Mielikuvitus lajikirjolle oli kuitenkin jo tuolloin laaja, ja etten sanoisi kekseliäs. Horsma oli esimerkiksi hyvä keihäs. Joskus nakkelimme horsmaa yön koittoon ja kuuntelimme toisen kaverin erittäin vanhassa piha-autossa (olisikohan ollut Cortina) TÄTÄ biisiä. Ja tietysti monta tuntia. Olisiko jälkimmäisessä ollut kyse sinnikkyyden harjoittamisesta, joka kenties on kantanut hedelmää tänne varhaisvanhuuteen (heh) saakka?

               Yksi hauskoista lajeista oli myös aitajuoksu. Eikä tietenkään missään radalla – vaan tasaisin välein istutetun mäntypalstan väleissä, jonne tsuumasimme aitajuoksuradan. Aurauskepit toimivat aitoina. Vastakkain oli milloin Greg Foster ja Arto Bryggare, milloin Thomas Munkelt ja Renaldo Nehemiah. Tuotakin lajia tuli vedettyä usein niin monta alkuerää, että vieressä kulkeneen tien katuvalot ennättivät syttyä pimeyden tullen. Siellä silmät loisti illan pimeydessä intohimosta kiiluen, päämääränä tehdä joka kerta uusi päivän paras aika. Jokainen rykäisy kellotettiin – ja aina oli kaikki pelissä.

               Ainakin kerran muistan, että pidettiin lähes oikea Yleisurheilun 10-ottelu. Tieto 10-ottelun pistelaskutaulukoista oli silloin kiven alla, mutta muistaakseni jokin taulukko löydettiin. Sitten koitettiin simuloida vaikeammin välineet saataviin lajeihin mahdollisimman kuvaavat instrumentit. Eilen parhaat naurut itsekseni vedin, kun muistelin kiekonheittoa! Arvatkaas mikä oli kiekko? Äitini vanhan Singerin kela, vai mikä se TÄMÄ on? Tuloksia en muista, miten Singerin kelan viskasusta saatiin pojoja.

               Olihan tuo luomu-urheilua, jos mikä. Tuon erittäin hyvän kaverin kanssa kävimme yhtenä kesänä useita kertoja saman lenkin. En muista sen tarkkaa matkaa. Ehkä 3-4km. Kaverini, äärimmäisen hienotunteinen mies, ei halua muistaa niin tarkasti niiden lenkkien tapahtumia. Nuo lenkit olivat aina loppua kohden MIES - MIESTÄ VASTAAN. Aina, ihan aina. Lenkin, kisan, tarina kirjoitettiin joka kerta myös a-i-v-a-n samalla tavalla. Noin kuvainnollisesti ja tyylillisesti ajateltuna minä olin Martti Vainio ja kaverini Alberto Cova.

               Lenkki alkoi aina sopuisasti, kevyesti hölkäten. Puolen välin maissa vauhti aina aavistuksen kiihtyi. Tiesin kaverini olevan minua hieman nopeamman, joten minun oli AINA yritettävä ratkaisua jo ennen loppusuoraa. Aukaisin pellit aina jotain 1,2-0,8km ennen maalilinjaa. Kun kehoni tuskin ehti tehdä nykäisyyn viittaavan liikkeen, olin jo pulassa – hävinnyt. Alberto Cova oli jo irti, ratkaisevasti. Minulla ei ollut KOSKAAN mitään jakoja, ei koskaan. Olin jo kuitenkin silloin niin optimistinen, että USKOIN AINA aidosti koittavan sen päivän, jolloin tulisi hetkeni. Ja kuulkaa, sitä hetkeä ei koskaan tullut. Olen saanut noista kokemuksista paljon matkaan näihin urheiluhommiin. Elikkäs pelkkä uskominen ei riitä, on myös harjoiteltava, jottei jää AINA joka skabassa kuin nalli kalliolle. Olen paljon kiitollisuuden velkaa kaverille noista opettavista oppitunneista. Kiitos paljon! Muuten, en ole vieläkään – tuskin koskaan – niin hyvässä kunnossa, jotta uskaltaisin lähteä hänen kanssaan hippasille, kisalenkille. Tuo asia pysyy sellaisenaan ja se on hyvä niin. Se on kaunista sellaisenaan, kultaisena muistona, vaikka hopealle aina jäinkin.

               Totta puhuen, emme enää kilpaile toisiamme vastaan vaan toisiamme kannustaen. Mikäli olemme kisoissa rinta-rinnan pari kilometriä ennen maalia, tulemme rinta-rinnan maaliin. Nuoruuden kilpailut toisiamme vastaan on käyty jo hyvän aikaa sitten. Meillä ei ole enää tarvetta siihen. Muita vastaan loppusuoralla tulee kuitenkin irvisteltyä, vaihtelevin kokemuksin. Loppupeleissä kisoissa käymme kuitenkin enää vain kilpaillaksemme itsemme kanssa. Vaikka Haile Gebreselassie on jo minun blogihistorian aikana menettänyt maailman ykkösvaltikan viitan, käynee aforismini edelleen tähänkin kohtaan: Minun ja Hailen välillä on niin paljon juoksijoita, ettei ole järkeä kuin kilpailla itseään vastaan.

OIKEIN HYVÄÄ VAPPUA HYVÄ YSTÄVÄ JA KAIKKI MUUT!!!!!!!!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.5.2012

MAATA VAI KANGASTUSTA?

               Mietin tuota otsakkeen sanomaa. Olen ERITTÄIN huono uimamies, joten toivon todella pääseväni vihdoin takaisin maalle, noin kuvainnollisesti. Olen uima hommissa mr.Beanin luokkaa. Jokainen finsta uimahallissa ilman kellukkeita on kuin katsois kuolemaa silmästä silmään. Yhtä alaston olen ilman juoksua, vaikken sentään masentunut. En osaa masentua mistään, koska on asioita joihin ei voi vaikuttaa. On asioita, jotka täytyy vain hyväksyä, ja jatkaa matkaa.

             Nyt on kuitenkin toiveita, että pääsisin taas takaisin pikku hiljaa normiharjoitteluun!!! Vai onko se kangastusta, en uskalla olla vielä täysin varma. Enivei, jalka on kestänyt nyt jo kaksi lenkkiä. Eilen vajaa 2h varovaista hissuttelua ja tänään erittäin lupaava (tilanteeseen nähden) tunnin kiekka. Tässä on nyt tämän huhtikuun aikana huomannut tulleensa erittäin nöyräksi vastoinkäymisten edessä. Aivan pehmolinjalla lähestynyt näitä varovaisia kokeilulenkkejä. Eilen oli pari viikkoa aikaisemmin suunnitellun 6h harjoituksen vuoro. Lopetin kuitenkin harjoituksen heti, kun tuoreus touhusta katosi, eikä homma tuntunut enää helpolta. Normitilanteessahan tuollainen ei tule kuuloonkaan, jos meinaapi kehittyä. Nyt kuitenkin juuri sairauden kellistäessä (olen ollut lähes koko huhtikuun flunssassa) ja vammasta eroon hivuttautuessani on järkevää olla enemmin liian varovainen kuin uhmakas. Järjen hitunen löytyy siis tarvitaessa. Muutoinhan tykkään vetää riskillä omaa kovaa treeniä, joka ei ole toki kovaa kilpajuoksijoiden rinnalla, edes määrissä.

             Tästä pieni aasin silta tähän kappaleeseen. Olen miettinyt, että voihan tuo tullut vamma johtua vaikkapa reilusti nousseista määristä. Yhtä lailla vammoja voi kuitenkin tulla, vaikka harjoittelisi vähemmän. Saatika puhuttaessa flunssista. Puolustuspuhe (heh) jatkuu: Lisäksi esim. maaliskuun +370km tuntui kertyvän varsin helposti ilman, että koin joutuneeni tiukoille. Eli näkisin voivani harjoitella enemmänkin. Ehkä kaikki ei usko, mutta menin alkuvuoden jopa hieman määriä säädellen, ettei menis ihan tukkoon. Oli totuus nyt sitten miten päin vain, on kuitenkin pois ottamaton varasto alla - eli juostut kilometrit. Toivottavasti ne auttavat pääsemään taas jaloilleen, kun alkaa tässä (toivon mukaan) tosi treenit.

            Olen tässä hiljattain näillä tilanteen kartoittamis lenkeillä yrittänyt kiinnittää enempi huomiota tekniikkaani. Ehkä etureisilihakset ovat senkin vuoksi hieman lihaskipeinä, eikä vaan tauon takia. Olen yrittänyt pitää enemmän askeleen lantiolinjassa, eli enemmän päkiä kuin kantavoittoista askellusta. Kuulin tuossa tänään puhelimessa, että siitä oli puhuttu uusimmassa juoksija-lehdessäkin. Lehtien luku on selvästi jäänyt liian vähälle. Itse sain herätyksen asiaan syntynyt juoksemaan -kirjasta. <-Suosittelen lämpimästi kaikille juoksua harrastaville kirjan lukemista. Joka tapauksessa esim. tänään juoksu tuntui sillei jotenkin rytmikkäämmältä, ja helpommaltakin kenties. Ensimmäisen 4km 5:18 keskari yllätti Pk:n ylätasolla rennosti hölkäten. Tämän päivän lenkin perusteella en olisikaan niiiiin kaukana siitä tasosta, missä olin maaliskuun lopussa.

              Ajattelin tuossa, että teilaan pidisjärvipiikin (puolimara) ja tervamaratonin (täysmara) keskittyen harjoitteluun. Tänään juoksu oli kuitenkin niin nautinnollisen tuntuista, että jätän vielä pienesti oven raolleen pidisjärvi-piikille. Josko sen vetäis reippaana pitkänä harjoituksena, ihan maksimirutistusta vältellen. En tiedä, pitää katsoa.

              Terveyttä ja hyviä lenkkejä lukijoille!!! Ja, tiedoksi: Kipinä vaelluksesta puuttuu enää yksi joukkue, jotta saadaan homma pystyyn!!!! Takarajaksi ilmoittautumiselle, viidennen joukkueen haalimiselle, olemme päättäneet Ti 1.5. Eli miettikääpä tykönänne, saisko joku teistä joukkueen kasaan. Toi viis on minimi, että MPK tulee järjestämään vaelluksen.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 29.4.2012