TÄYDEN KYMPIN RETKI

                Ei voi muuta sanoa. En tiedä, voisiko mikään näin pitkä treeni mennä niin putkeen kuin se meillä meni - lukuun ottamatta Jay Lenon polvivaivoja. Muutoin elimme aivan eufoorisissa tunnelmissa, harjoittelun paratiisi aikaa. Tämä oli aivan uskomattoman täydellisesti onnistunut täsmä harjoitus heinäkuun 24h kisaan. Matka kesti 20h 25min. Aika siitä, kun painoin koti-oven kiinni ja taas avasin, tänään. Liikkeessä olin 67,6km, 9h1min49sek, josta juoksin 37,4km. Jay Leno liikkui 48,6km, josta juoksi 16km.

              Tässä aluksi hieman uutta tyyliä ennen varsinaista blogia. "Flashblog".... 0km ovi kiinni, matka alkaa. Jähmeää, jopa ahdistavaa hetken. Mieli rentoutuu 4km kohdalla. Mielen rauha. Vapaus. Hidas vauhti. 9,5-10,5km katsastus mies juttelee autosta käsin. Sain leiman, jatkan matkaa. Soitto Lenolta. Olen tulossa. Helppoa. Pidättelen intoa. Matka on pitkä. 16km energiat loppuvat yllättäen. 18km ruisleipä. 5min tauko. Kaksi miestä jatkaa pirteänä tästä eteenpäin. Juoksua-kävelyä-juoksua-kävelyä. Aitoja. Irto koiria. Kätköjä. läpimärkää peltoa. kosteaa metsää. Irto koira jälleen. junarata. Irvistys. Kaasuvanaa. Taas kaasuvanaa. Kone aukeaa. Pitkä suora. Harakan pesä. Lämmin tuuli. Myötätuuli. märkä jokipenkka. Silta. moottorikelkkareitti. vettä puoleen sääreen. jäätävän kylmät jalat, pian lämpimät. Kontrasti kohdallaan. Puheluja. Tunteita. Raastavaa ylämäkeä. Selviytymisen iloa. Helppoutta. Voiman tuntoa jaloissa. 

Hämärää. Metsälintuja. Pikkulintu tiellä, ei lennä - kuolee pian? Ehkä. Jatkamme, luonto hoitaa, pöllö? Myötäilevää hiekkaa. Kätkö, nippa-nappa löytyy, pimeys alkaa laskeutua. Sammakoita paljon - kuolleita ja eläviä enemmän. Ehkä 15 kurnuttavaa kaveria. Hulppeaa ja puistattavaa yhtä-aikaa. Tiet pitenevät. Yöpaikka lähestyy. Perillä. Takkaan tulet. Riemua. Puhaltelua. Vettä. Makkaraa. Karkkia. Tuuletuksia. Puhetta. Otsalamppu wc-käyntejä. Puita vielä. Nukkumaan. Toinen sängyssä, toinen lattialla. Kuumaa - sopivaa. Aamu. Sadetta. Kohta matkassa. Paikat notkistuvat. Kohta kulkee - taas. Virkeä olo. Sopiva rasitus harjoituksella. Pyssymäellä ylös ja alas, juosten. Riemua, menee vieläkin normaalisti. Kylmä tuuli. Kova tuuli. Sadetta. Autoja. Viimeiset kilometrit. Kotona. Onnellisuus. Silmäys rakkaisiin. Täydellistä elämää.

                     Varsinainen blogi

               On aina hieman jännittäväkin olo, kun olet lähdössä selkeästi normaalia pidempään harjoitukseen. Nyt harjoituksen kesto ei ollut edes etukäteen täysin tiedossa. Abaut-trallaa vuorokausi kuitenkin, pituus ehkä 63km tai enemmän. Aika näyttäisi, mitä retki toisi tullessaan. Perhe hyvästellään, ovi painautuu takanani kiinni. Kello on perjantaina 16.53. Kohti ensimmäistä päämäärää, Sarjankylää, mutkien kautta. Vajaat 18km kevyttä hölkkää edessä.

               Alun kilsat sujuivat todella tahmaisesti. Taisi aivan alussa hieman jalkaankin kevyesti käydä kipeää. Paluu normaaliin harjoitteluun – juoksua 14,3km myös edeltävänä päivänä – tuntuu hienoisena palautumattomuutena jaloissa. Paljon viimeisinä kuukausina juosseena arvelin tahman katoavan, kun matka jatkuu. Näin kävikin. n.9km eteenpäin olin jo ns. ”auki”. Juoksu kulki vaivattomasti. Jouduin alvariinsa himmaileen vauhtia. Se on aina hieno tunne, kun juoksu alkaa sujumaan. Siinä rupatteli jonnin-matkaa eräs tuttu katastusmies, ajellessaan rinnallani. Pian olinkin jo tekemässä avaus-osuuden viimeistä vitosta. Olin syönyt ilmeisesti liian vähän, sillä n.1h40min jälkeen energiat loppui kerrasta. Olin tuon alku-osuuden matkalla pelkällä veden voimalla. Eka osuuden päätyttyä Jay Leno tarjosi minulle ruisleivän ja juotavaa. Ja pian olin taas tuore mies.

               Siitä jatkoimme, aloitimme 29,3km osuutta kohti metsämökkiä, tuonne Lahnajärven suunnalle. Jay Lenon polvi oli ollut pitkään melkoinen arvuutus, joten ajattelin, että juostaisiin ehkä 2-3km tuosta matkasta ja loput käveltäisiin. Olin väärässä. Lenon polvi antoi – tai Leno ei polvensa viestejä ottanut vastaan – juosta tuosta matkasta peräti 16km.

               Reilun 5km jälkeen otimme kätketyt juomareput kantoon. 4,5kg:n apina selässä tuntui jonnin verran. Se oli kuitenkin tarpeellinen apina. Ilman sitä ei matka jatkuisi kovinkaan pitkään. Oli siis kannettava hyödyllistä lisäpainoa vain hymyssä suin. Hyvin pian tuli radikaali kielto-aita.

               Päätimme kuitenkin rohkeasti uhmata kieltoa. Litimärkää peltoa talsittuamme n.23km (puhun tässä, paljonko itselläni oli missäkin kohtaa mittarissa)kohdalla oli kengät vietävän märät ja koivet hetken aikaa kylmettyneet. Ilma oli kuitenkin melko lämmin. Ehkä +8, joten jalat lämpenivät varsin nopeasti. Tosin kosteus jäi.

               Leno ryki tuollaisia 0,8-2,2km juoksupätkiä tasaiseen tahtiin. Välillä kävelimme. Koitin siinä nätisti sanoa noin 27km kohdalla: ”hei, kannattaa varoa, jos polveen sattuu – ei tässä mitään kiirettä tai pakkoa ole”. Siihen Leno tuhahti: ”Mitä tuosta välittää, ei muuta kuin liikettä vaan – ainahan siihen sattuu, se on jo ominaisuus, ei vika”. ”Ainahan ne tarjuaa vain lääkkeitä tai lepoa, eikä se oo auttanu, mutta vikaa siinä ei kuulemma oo, niin painetaan sitten vaan”. Ilme kertoo kaiken: Tätä miestä ei tule pysäyttämään valtion rajatkaan. Antti Rokka 2010 –luvulla tai jotain. Aivan ihmeellinen sisupussi. Ja kuulkas, voin sivusta seuranneena sanoa, irvistys oli ajoittain kova ja askeleesta näki… toinen jalka astui varoen maahan kuin miinaa peläten.

               Sade oli tehnyt tehtävän. Jokipenkkakin oli aika märkä. Leno vain tuntui juoksevan aina vain enemmän suhteessa kävelyyn. Pian hän oli juossut jo 10km, minä 27,8km, koko matkaa oli kulunut 34km. Käveltiin siinä pakollinen pikitien piennarosuus. Ei aikaakaan, kun pääsimme vihdoin moottorikelkkareitille. Osuus ei ollut kuin 1,5km, mutta se oli erittäin rankka. Tässä kostea nousu.

               Tässä pakko kastuminen puoleen sääreen.

               Sadistista raastoa ja lotinaa. Oli mentävä nopeasti juosten, vähentääksemme tuskan – vai nautinnon? – kestoa. Siinä oli mahtava huomata, että voimia oli vielä tuossakin kohtaa (n.36km) mukavasti jäljellä. Jaksoin iskeä hyvällä loikalla tuohon, lähes suomaiseen väylään, jota oli n.400m putkeen. Tuon osuuden jälkeen oli reipas kilsa melkoista nousua kaupan päälle.

               Loput 9km 29,3km osuudesta oli laskuvoittoista. Sain iloisen uutisen kotoa!!! Arvasinhan minä. LADY´S & CENTLEMAN, takamus penkistä ja laulakaa TÄTÄ!!! Leno alkoi asteittain hiipua. Sinnittely maksoi veroa ja kohtuullisen korkealla prosentilla. Leno ei välittänyt vaan piti ainaista hulppeaa huumoriaan yllä. 44km jälkeen kohtasimme sammakko valtakunnan. Osa (kuolleet) olivat kalpeana selällään maassa, käden kauniisti ristissä vatsansa päällä, kaunista. Osa kurnutti komeasti. Harmi, että paras kuva jotenkin katosi puhelimestani. Jäi jäljelle tämä(tuplaklikkaamallahan nuita kuvia suapi isommiksi).

               Viimeisen tien pätkät olivat jokaisen mutkan jälkeen hieman pidempiä kuin muistelimme. Orastava hämäryyskin vaikutti asiaan. Leno sanoi n.1km ennen mökkiä, että jaksanko minä. Kasvot olivat puolitotiset. Mökki tuli oikeaan saumaan. Itse olin hyvävoimainen, mutta läpi märkä. Mökki tuli edelleen hyvään paikkaan. 3h höpistiin ja syötiin. Sitten kello oli 02.00 lauantaina. Päätimme laittaa herätyksen klo.7:ltä. Ollaan kuitenkin harjoitussuorituksessa niin nukutaan nyt vähän. Tässä kuva noin tunti mökille saapumisen jälkeen. Pimeää?

               Leno tykkäsi todella lämpimästä mökistä. Minä olen niin lämminverinen, että kiepsahdin viileämmälle lattialle köllöttään. Nukuin hyvin. Heräsin virkeänä klo.7. Samaa ei voi sanoa Lenosta, jota piti vähän härkkiä ylös. Nuorella (vajaa 2kk nuorempi) miehellä uni on makiaa, naljailin. Lenokin oli pian vireessä. Kohta mökissä oli aamutoimet täydessä vauhdissa.

               Pian olimme taas menossa, aamulla klo.9.20 aikoihin. Lenolla oli aluksi tosi vaikeaa polven kanssa, lähtiessämme seuraavalle, 9,2km osuudelle, kohti pyssymäkeä, vain kävelten. Oma olo oli tuore. Tosin Malaccon karkkituotteet olivat tehneet mahani aivan onnettomaksi. Jokin ääni kertoi aina, milloin vasen jalka oli maassa. Ei enempää siitä äänestä.

               Heräsin oikein toden teolla tajuamaan tuoreen olon ihanuuden kävely-osuuden lopussa. Tajusin siinä samassa, että tämä on ollut aivan optimi harjoitus minulle. Kilsoja ja kestoja tulee aika mukavasti, mutta olo on ihan freesi. Tästä ei mene mitään ihmeellisiä aikoja palautumiseen. Tosin harkitsen kahta lepopäivää tämän jälkeen. Katsotaan.

               Pyssymäelle tullessamme minulla oli mittarissa 56,3km. Sytytimme nuotion. Tässä soturit.

Ja toinen

               Juoksin (Leno pääasiassa käveli) ”down-up” vaativalla 1,2km reitillä kolme kierrosta. Juoksu oli edelleen varsin hyvävoimaista, mutta tietysti matka hieman tuntui, muttei liikaa – sopivasti. Ongelmajalkakin oli toiminut lähes moitteettomasti koko matkan, joka oli hyvä signaali. Olin – ja olen yhä – aivan haltioissani, kun huomasin heittäväni tällaisen harjoituksen näin helposti. Kestävyyteni ei taidakaan olla ihan syvältä. Sadan mailin tavoite tuntuu jälleen herkulliselta. Muuta en uskalla sanoa.

               Loput 7,7km käveltiin. Ilma oli hyytävä. +3 ja vettä tuli välistä kuin aisaa ja tuulta oli 8m/s, vastaista sellaista. Se ei estänyt hyvänolon tunnetta. Tällaiset reissut ovat erittäin palkitsevia. Näissä sitä kokee äärettömän vapauden tunteen. Sitä on aivan kuin eri maailmassa. Koti oven aukaisin klo.13.18. 20h25min sen sulkemisen jälkeen. 67,6km myöhemmin. 5700kcal kuluttaneena, 9h 1min 49sek liikkumisen myötä.

             Täytyy kiittää lopuksi mitä suuremmissa määrin aivan uskomattoman hienoa retkiseuraa, Jay Lenoa. Lenon huumori, positiivisuus ja periksi antamattomuus ovat mittaamattomia asioita tällaisilla reissuilla. Lisäksi on kiitettävä Eeroa anteliaisuudesta, hänen antaessaan kahdelle vaeltajalle mökkinsä käyttöön. Kiitos Eero!!! Lämminhenkisyys on ollut nyt valttia. Tuskin maltan odottaa seuraavaa pitkää harjoitusta.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.5.2012.