GIGI ja MUSTA MAMBA 24

          Urheilu on iso osa monien kansakuntien identiteettiä. Urheilun kautta eletään ja koetaan, joskus myös opitaan. Urheilu antaa siihen mahdollisuuden. Kaksi päivää sitten koko urheilevaa maailmaa kohtasi suuri suru. Yksi viime vuosikymmenien suurimpia urheilijoita kuoli tyttärensä kanssa helikopterionnettomuudessa. Tytär oli Gianna Bryant (”Gigi”) ja isä Kobe Bryant ("Mustan Mamba 24:n"). Muu perhe (vaimo ja kolme Giannan siskoa) jäi suremaan isää, aviomiestä ja siskoaan. Itse asiassa liki koko urheilua seuraava maailma suree "Mustan Mamba 24:n" ja hänen tyttärensä kuolemaa.

          Globaalisti katsottuna ”Musta Mamba 24” oli yksi maailman tunnetuimpia huippu-urheilijoilta, vaikka Suomesta löytyy paljon myös niitä, jotka eivät häntä tienneet. Gianna oli 13 ja Kobe 41 -vuotta kuollessaan.
 

         Koben saavutti urheilussa kaiken (mm. 5 NBA mestaruutta ja kaksi Olympiakultaa) ja sai tolkuttoman määrän miljoonia. Hän oli kuitenkin ehkä vielä parempi isä ja aviomies, vaikka haasteitakin elämään mahtui. Hänen elämäntarinansa on esimerkki kasvamisesta elämän haasteiden edessä. Hän opetteli mm. soittamaan pianoa korvakuulolta valloittaakseen vaimonsa uudelleen. Kobe oli yksi parhaista esimerkeistä miten kaikkein tärkeintä on pärjätä elämässä, vaikka menestystä ja rahaa tulisi joka tuutista.

         "Mustan Mamba 24:n" oli kahden kymmenen vuoden ajan globaali idoli. Keltaisia #24 Lakers paitoja on ympäri maailmaa. Hän oli seurattu ja pidetty tähtiurheilija, joka menestyi olemalla äärimmäisen vaativa omassa pelissään, koripallossa. Hänessä oli urheilun puolella perfektionisia piirteitä. Se, miten paljon hän muistutti lajinsa kaikkien aikojen parasta, Michael Jordania, oli hämmästyttävää. Katsokaapa TÄMÄ.

          Kun ihmiset kuolee laittoman nuorina, 13 vuotiaana teininä tai 41 vuotiaana isänä, on suru äärimmäinen. Sen jälkeen tulee perintö ja viesti, jonka kuolleet jättävät. ”Gigi” halusi olla kuin isänsä, jota rakastava isä tuki hellyttävällä intensiivisyydellä. Tätä tapahtumaa jäsentäessä sitä palaa aina miettimään yhä uudestaan miten haluaa päivänsä käyttää. Täällä ei ole olemassa mitään takuu vuosimäärää. Täältä saattaa tulla lähtö milloin tahansa. Elämää voi makustella jokaiselta kantilta, onko se sen sisältöistä jota haluaa sen olevan.

          Jokainen meistä täyttää päivänsä monin tavoin. Ehkä enempiä ajattelemattakin saatamme toimia rutiinisti tietyllä tapaa, vaikka se ei kenties parasta olisikaan. Aina voi syödä eri tavalla, voi liikkua eri tavalla, voi käyttää luppoaikaa eri tavalla, voi valita työnsä tai olla tekemättä ollenkaan töitä. On paljon asioita joihin voi vaikuttaa. Myös asuin/elinympäristöön. Rauha omalle sielulle tulee myös usein lähimmäisistä. Harva aivan yksin jaksaa. On tärkeää saada jakaa ilot ja surut.

  Niin traagista kuin elämä on, sen jättämät jäljet voi avartaa jäljelle jäävien ajatuksia. Bryantien muistolle iso kumarrus.

  

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.1.2020

SYYTÖNTÄ VIIÄÄN

          Nyt syytöntä viiään kuin hullua tukasta! Koen menettäneeni koko lenkkeilyharrastukseni jaloilleni ja pään toiselle osalle, joka on ottanut täyden vallan harrastuksestani. Ei auta kuin vikistä ja koittaa pysyä mukan. Jotenkin tämä on karannut nyt pahasti lapasesta. Tähän istuin juuri tultuani keittiöstä. Söin juuri pääruoan (pasta-kinkkua-ateriaa salaatilla) jälkeistä mämmiannosta silmät suurina kuin tyhjää vain vaniljakastikkeen kera. On pakko koittaa täyttää kennoja, koska ei tiedä milloin on taas mentävä, minulla itselläni kun ei ole paljoa tässä enää osaa eikä arpaa. Katsotaanpa mitä minun kropallani on lähipäivinä tehty.

         Viime perjantaina 15% kulmalla mattojuoksussa vertikaalitonni ennätys. Ensimmäistä kertaa koskaan alle tunnin. Aika 57:17min. Heti seuraavana aamuna saatuani silmät auki pää kertoi, että ohjelmassa on Talvi PEP 26km lenkki. Ei muuta kuin weetabixejä lautanen täyteen ja maitoa päälle kyytipojaksi. Lisäksi ehdin juoda ennen lenkkiä noin neljä isoa kuppia kahvia ja käydä muutaman kerran pöntöllä. 2h44min lenkki ja huh,huh, olipas siinä vaan edellisen päivän jälkeiseksi päiväksi arbeettia. Oltiin siis lauantaissa ja ohjelmassa oli myös yövuoroon meno. Vielä ennen sitä sain kuulla, että pitää käydä vielä tunteroinen huoltavaa pyöräilyä. Ok, ei kai siinä.

        Sunnuntaina oli kahden yövuoron välipäivä. Sen pääsin vaivihkaa jalkojen ja pään toisen puolen suunnitelmissa vain reilun kympperöisen tosi kevyellä hölkällä. 10,2km lenkkiin taisi mennä noin 58 minuuttia. Tuo tuntui omastakin mielestä hyvältä tähän väliin. Ajoittain olen siis samaa mieltä jalkojen ja pääni toisen osan kanssa.

        Maanantaina loppui yövuorot. Satuin herään jo puoli kaksi. Ajattelin, että saisin toipua rauhassa ja LEPPOISASTI yövuoroista. Hah, pää oli taas keksinyt kivaa ilta-aktivitettia. Kas, yllättäen, verttitonni matolla! Taas? Jep, jep, nyt 10% kulmalla 10 kilsaa. Sain kuitenkin sen verran armoa, että nyt vain lupsakkata reipasta. Silti tuli ennätys taas. 72:51min. Jännä homma. Tunnen olevani tähän kovin osaton. Tämä on hieroja Lauri "Lätsä" Hyvärisen ansiota pitkälti ja veitikka koutsin, pään toisen osapuolen ideariiheä. Kiitollisena tästä hierojan suuntaan etenkin.

       Eilen tulikin sitten uni kuin pölkyllä päähän lyötynä. Toki ehdin puoli rovetta mämmiä syödä. Samalla totesin, että jännästi vaan paino pakkaa tässäkin myllyssä ylöspäin, mutta ei se vain näy "ladulla", kuten hiihtäjät sanoisi. Kulku on vähintäänkin tyydyttävää. Tänään varmaan kevyt päivä eilisen illan mattotonnin jälkeen? Hah, juuri tulin Talvi PEP 26km lenkiltä taas. Pää on kait tämän verttitonni + talvi pep 26km yhdistelmän todennut jotenkin hedelmälliseksi. Minulta ei ole tosin kysytty mitään.

       Toisaalta juoksu ei taaskaan hullumpaa ollut. Aika pitkiä pätkiä talvi pep 26km reitillä on nyt jopa hengenvaarallisen liukasta. Otin vanhemmat nastakengät. Se oli iso virhe, sillä ei-niin-terävät nastat teettivät ylimääräisiä voimisteluliikkeitä. Näiden lenkkejen tarkoitus on kehittää jalan vientiä ja polun lukua helpolla, mutta imevällä askeleella. Joka sekunti pitää lukea pari-kolme askelta eteenpäin. Virheitä ei saa tulla - tai saa - mutta sitten ollaan nurin, tällä kelillä. Paikoin on myös tosi teknisiä pätkiä, jotka ovat melkoisia sudokuja ratkottavaksi. Paljon päätöksiä ja aikaa tosi vähän. Esimerkkinä Lintulan aukion myötäle kimurantteineen.

       Seuraavana ajattelin mennä päiväunille. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun sieltä kömmin ylös. Kokeilisko näytellä sairasta, ettei tarvis illalla lähteä mihinkään?

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.1.2020

TAVOITE NRO.8 SAAVUTETTU

           Asetin tälle vuodelle 2020 kahdeksan erilaista tavoitetta. Hieman jälestäpäin hirvitti itseänikin osin se tavoitelista, mutta onpahan tavoiteltavaa, eikä nämä niin vakavia ole. Ainahan se on kuitenkin mukava tavoite elämässä saavuttaa, oli se sitten mikä tahansa. Enkä malta olla tässäkään kohtaa olla mainitsematta kaverin hauskaa letkautusta taannoin: -"Vaikka kaikki menis pieleen niin silti elämä jatkuu". Hitsi ei meinaa nauru loppua tuon letkautuksen jälkitiimoilta.

           Kuten vähän laskeskelinkin, vertikaalitonni matolla 15% kulmalla 6,7km matka alle tuntiin olisi ensimmäisenä yritys kohteena. Ennen tuota tavoitelistan tekoa olin sen päässyt noin 64-67 minuuttiin. Ihan tarkkaan en nyt muista. Ja tavoitteen julkistamisen jälkeen juoksin vielä viime vuoden viimeisenä päivänä tuon aikaan 61:28. Siinä oli kuitenkin sen verran pelivaraa, että uskoin jopa alle 59 minuutin aikaan. Tänään tuli sitten se päivä, kun päätin raastaa kaikki pihalle vertikaalitonni testissä.

          Hitsi, että jännitti ja hirvitti koko päivän. Ihana perinteinen tunne ennen itsensä ylittämisen yrittämistä. Tuttua jo entisiltä kilpa-ajoilta esim. ennen keihäänheittokisoja tai tämän juoksuharrastuksen aikana vaikkapa ennen testijuoksuja. Se kertoo latautumisesta. Keskittymisestä. Sopivasta epävarmuudesta mihin sitä tänään pystyy, sillä jokaisen päivän suorituskyky on aina siihen asti pieni arvoitus kunnes kroppa laitetaan täysillä likoon.

          Sovittiin "Hovin" (Hockey Ville) kanssa, että tehdään kyseinen testi vierekkäisillä matoilla. Hovi antoi kohteliaana miehenä valita veteraanin kumpaan vapaaseen mattoon asettuisin. Oli puhe lämmitellä joku 10-15 minsaa. Sovittiin myös, että käytetään musiikkia korvisssa sillä kupoli menisi joka tapauksessa majoneesille hyvinkin pian eikä tämä ollut jutustelutesti. Otin siinä lämppärin aikana yhden 150metrin tunnusteluvedon ajatellulla (7,2km/h) alotusvauhdilla. Hovilla oli mittarissa 6,8km/h. Hovi oli tulkinnut avausvetoni, että olinkin jo aloittanut testin ja veteli jo omaa testiään ennen kuin tajusin ja keskeytin oman lämpän jo 0,8km kohdalla. Äkkiä perään :)

          Jotenkin hullusti laitoin kellon käyntiin jo siinä vaiheessa, kun aloin lisätä mattoon kulmaa nollasta 15:sta %:n. Mattohan ei liiku siinä vaiheessa vielä eteenpäin, joten lienee oikeampi kellonkäynnistys hetki lienee, kun maton vauhtia aletaan nostaan 0,0km/h ylöspäin. Näin olettaisin. Katoin varsin niin siinä meni 17 sekuntia harakoille. No, menkööt, eihän näistä vielä ole niin paljoa kokemusta, jospa se tunti silti alittuis.

          Asetin nopeuden 7,2km/h. Tuntu aika helpolta. Syke jotain 155. Sen verran oon kuitenkin näitä kokeillu, että tuska lisääntyy tästä eksponentiaalisesti. Hovi läiski 6,8km/h viereisellä matolla. Oomma Hovin kanssa melkeen samanmittasia ja Hovilla lätkä ajoilta isot lihakset, joten Hovilla vielä muutama lisä-ilo-kilo minua enempi kannettavana. Nopeasti on Hovi päässyt tähän kuntoon missä nyt latoo menemään. En ois esim. viime vuonna pystynyt likimainkaan tohon Hovin tämän päivän vetoon.

           Toiselle kilsalle nostin vauhdin 7,3km/h. Keskityin henkittään. Pahaa teki jo. Hurja ilta tulossa. Hovi ei huomannu vauhdin lisäystäni. Hovi jatkoi 6,8km/h. Saavutin hitaasti Hovin testin aloituksesta tullutta etumatkaa. Vedin myös kolmannen kilsan samalla 7,3km/h vauhdilla. Meno oli kilsan loppupuolella jo niin sumeaa, että oli pakko laskea vauhtia vähän. Tässä vaiheessa Jonte-Konde kävi nappaan pikku videon pätkän. Oli jo korvien välissä tuplamajoneesit.

          Neljäs kilsa meni 7,1km/h. Syke oli ollut jo hyvän tovin yli anaerobisen kynnyksen. Henki kuitenkin kulki vielä ja jalatkin liikkui kohtuudella. Olo oli aivan hirveä. Eikä pieni vauhdin tiputus tuntunut paljoa auttavan. Raastavaa hommaa. Tuntui koko ajan ettei tätä vaan jaksa ja pakko laskea vauhtia, mutta kysyin iteltä, että minkä vuoksi? Hengitys toimi ja jalat liikkui. Sumein silmin vain.

          Viides kilsa 6,9km/h. Hovi edelleen 6,8km/h. Hovi laski 5,5km jälkeen vauhdin 6,0km/h, jolla meni loppuajan. Aika Hovilla huikea 60:32min. Jotenkin sitä vaan aina sen kilsan jaksoi. Jossain nirvanassa sitä tuntui vain painavan.

         5-5,5km eli 500 metrin matkan menin ikään kuin "passaten" 6,7km/h. Sitten vauhti 6,8km/h kilsan ajaksi. Jalat vain teki liikettä, mutta tuntui jo hurjalta käskeä niitä. Hengityskin alkoi olla jo limiteillä. Vielä loput 200 metriä 7,5km/h, eli kaikki ulos. Viimeisen 500m tuntuikin liki kaiken aikaa, että laatta lentää kohta. Kattelinkin näkyykö ämpäriä. Ei näkyny, mutta ei tarvinnu toisaalta ihan laatatakkaan.

          6,7km tuli täyteen vihdoin. Jalat oli sen verran spaghettia ja kädet taikinaa, etten tahtonu saada ihtiäni siihen kuosiin, että oisin saanu kellon pysäytettyä. Siinä meni muutama sekunti. Aika oli tosi kova yllätys. 57:17min.  Oisko kaikkiaan menny noin 20sek. harakoille, mutta huh, olipahan raasto. Vatsalihaksiakin poltteli varmaan neljästä kilsasta eteenpäin. Vaikea aivan tätä saada sanoiksi puettua. Viimeistään helmikuussa uudestaan. Nyt täytyy vähän treenata ominaisuuksia. Hankala on enää ite suorituksen tahtotilaa parantaa.

         En malta olla vielä mainitsematta, että käynnit YU-maajoukkuehierojalla, Lauri "Lätsä" Hyvärisellä ovat tehneet oman ison osan viime aikaisessa kehityksessä. Ei se turhaa kierrä arvokisoja hieromassa. Kiitokset täältä kuntoilijalta hierojan suuntaan!


Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2020

MAAKUNTAVIESTI PAKINA

          Sen lopulta kuului olla loppiaisena. Pitkään hyvältä näyttäneitä järjestelyjä haastoi vajaa viikko ennen h-hetkeä kaksi armottoman tuulista, lämmintä ja osin sateista päivää. Lopulta ilma seestyi ja meni pakkaselle, joka mahdollisti ison tapahtuman masinoimisen maaliin. Käsittämättömän työn teki ydin joukko, joiden autot olivat liki yötä-päivää Pyssymäellä, eli Pyssyssä, kuten eräs inarilais isäntä on paikan nimen muotoillut.

          Aatto-illan info valkaisi itsellenikin, miten suuresta hommasta on kyse. Pelkästään infossa olleita talkoolaisia oli reilut kaksisataa. Hieman jännitti, että miten sitä talkootehtävistä selvittäisiin. Yksi kokenut kaveri kevensi tunnelmaa toteamalla, että vaikka jokin menisi pieleen niin elämä jatkuu. Tapahtuma vaati myös järjestelypuolelta ison määrän toimivia palasia. 

          Lähitiet olivat täynnä opasteita ja kilpailun pääarkkitehti (Jussi) - näin kai voi sanoa - oli ihailtavan rento mikrofoonin takana. Osaltani tämä oli ensimmäinen maakuntaviesti, jonka näkisin paikan päällä. Oli kunnia päästä talkoisiin. Kaikesta näki, että tahto tehdä ennen kaikkea miellyttävä tapahtuma, oli läsnä. Järjestelyissä oli ykkösjoukkueen ankkuria myöten porukkaa, joka verotti urheilusuorituksia, mutta samalla tämä oli oiva osoitus siitä, että menestyminen ei ole enää se juttu vaan hieno kokemus. Palkinnot pinttyy, mutta kokemukset jäävät sekä menestyjille, että osallisille monesti ikipäiviseksi. Samalla aitous on paremmin läsnä, sillä pyrkyrisyys ei ole koskaan kuulostanut ihailtavalta sanalta.

         Tapahtumapäivän aamuna halusin varmistaa oman hereillä oloni käymällä ennen kisapaikalle siirtymistä kahdeksan kilometrin hölkän. Kisapaikalle menimme kisabussilla. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Kisapaikalla olivat myös hiihtosankarit Helena Takalo ja Juha Mieto. Oli kiva nähdä osa suomalaista urheiluhistoriaa omin silmin livenä. Lopulta itse viestikin pääsi alkuun ja ilmassa oli paljon ääntä sekä adrenaliinia. Itse näin tämän pitkälti tapahtumana, jossa näkisin livenä monien tuttujen ja ystävien kisasuorituksia. Niin paikallisten kuin naapurikuntienkin. Minulle ei ole niin väliä mistä tutut ja ystävät ovat, sillä he kaikki ovat minulle saman arvoisia.

         Avausosuus oli sähköinen ja monta tuttua jäi bongaamattakin. Hieman Kläebomaisella otteella hiihtänyt Haapajärven Anssi Koirikivi, sekä kliinisemmin hiihtänyt Sievin Miska Poikkimäki erottuivat. Nivalan Lauri Gummerus pääsi hiihtämään hieman vaivihkaa. Osuudet etenivät ja selostaja kaksikko Reijo Alakoski ja Tuomas Järviluoma puhuivat itsenäsä mielessäni Suomen selostajakaartin terävimpään kärkeen. Eritoten Tuomaksen jäätävän sulava kaksikielinen selostus oli yksi päivän kohokohdista. Ja mikä ammattimaisuus taustatietoineen. Kiitos!

        Viesti näytti pitkään olevan Pietarsaarelle ihan vaivaton pieni loppiaisleikki, mutta viimeisillä osuuksilla alkoi tapahtua äkkikäänne, kun Kalajoki nousi hurrikaanin lailla kärkeen ja jätti samantien Pietarsaaren kauas peräänsä. Lopulta Kalajoki oli jopa suvereeni. Kaiken kruunasi, että Kalajoen kakkosjoukkue voitti vielä B-sarjan ja selostaja totesikin oivasti Kalajoen vieneen kaiken Pyssymäeltä. Teki mieli nostaa omatkin kädet pystyyn antautumisen merkiksi. Upea päivä Kalajoelle urheilullisesti ja Nivalalle tapahtuman järjestäjän roolissa. Onnittelut! Ja säilyipä Nivalakin A-sarjassa. Kun Nivalan ankkuri Kumpu-Jussi ylitti maaliviivan katsoin ylöspäin. Nivalan yksi merkittävä hiihto -ja urheiluhahmo Hauta-Topi, joka viime talvena joutui lähtemään tuonpuoleiselle matkalle, katseli varmasti pilvenreunalta iloiten näitäkin kisoja. Ajatus on aina läsnä. 

        Päivän päätteeksi niin kasvis -kuin lihasoppakin maistui ja oli aikaa vaihtaa hieman ajatuksia. Yksi mies totesi nauttivansa leppoisista eläkepäivistä, mutta kertoi miettivän elämänsä kääntyneen jo ehtoo puolelle. Luonnollista, ikuisia kun emme ole, niin mukavaa kuin täällä onkin. Myöhemmin illalla yksi talkoista aikaisemmin pois lähtemään joutunut talkookaveri soitti ja kysyi miten loppukisat meni talkoiden puolesta. Vastasin: -"elämä jatkuu" ja nauroin riehakkaasti päälle. No, oikeastihan kaikki menivät isossa kuvassa hyvin. Urheilu voitti. Tapahtuma voitti. Kalajoen ja Nivalan lisäksi. Kiitos, kun sain olla mukana.

        Talkookylmyyksien vaihduttua normilämpöön kävin iltasella vielä Iso-sydänmaanreitin polkuja juoksenteleen reilun 21km edestä. Olipas kiva päivä.      


Onni Vähäaho, Nivalassa 8.1.2020

LUMIPOLKUJUOKSU LENKKI

            Jos tästä kirjoitat niin... Meitä oli neljän juoksijan ryhmä nousemassa "ampiaiskankaalta" koppelokankaalle. Takana oli seitsemäntoista kilometriä lumipolkujuoksua. Päämääränä oli 26 kilometrin lenkki. Mietin hetken voiko näin lyhyestä lenkistä kirjoittaa? Aina en nykyään kirjoita koko Iso-Sydänmaanreitin (57km) kierrostakaan. Kirjoittaisinko nyt näin lyhyestä? Ymmärrys tavallisten kuntoilijoiden pitkistä lenkeistä hämärtyy ajoittain. Tottakai voin kirjoittaa, mietin myöhemmin mielessäni.

           Uuden Vuoden aamupäivä. Sovitusti lähdemme vajaan tunnin Tuomon jälkeen Iso-Sydänmaan reitin 26 kilometrin lenkille. Mukana on Tuomas ja Anssi. Puoli kilometriä juostuamme tulee Vellu autolla vastaan ja huutaa fönäristä ottavansa meidät kiinni. Vellu juoksi viime kesänä silloisen Nivalan ennätyksen Pyssymäki Extremen 57 kilometrin matkalla, joten hän oli kaiketi tosissaan aikeissa ajaa meidät kiinni. Me ei selvästikään odoteltu vaan painettiin ensimmäinen viisi kilometriä 27 minuuttiin talvipolkua, joka toki on tällä hetkellä liki ulkotien veroinen.

           En ollut saanut vahvistusta oliko Tuomo lähtenyt, saati tarkemmasta lähtöajasta. Vauhtimme hieman tasaantui, kun Tuomas antoi minulle vetovastuun. Syvemmälle metsään tultuamme emme nähneet jälkiä hienoisesti lumenpölyä saaneessa polussa laisinkaan, vaikka tosissamme yritimme polusta niitä löytää. Käsittämätöntä, sillä myöhemmin selvisi, että Tuomo oli mennyt koko tuon kuuden kilometrin pätkän rimpinevan laidalta lahnajärventielle samaa polkua pitkin jättämättä yhtään ainoaa jälkeä! Kahdella nastalla varpaillaan-ko?

          Muistelin siinä hyvän alkuvauhdin siivittämänä yhden hauskan hepun sanontaa, kun kerran pohdittiin erilaisia juoksutuloksia. -"Siinä ei kauaa mene, kun nuoret miehet tunnin juoksee". Polku oli napakka, mutta kyllä siellä askaretta riitti. Joka on käynyt tuolla perhereitin ulkopuolella niin kyllähän siellä elämä on erilaista. 

          Seitsemän minuuttia peräämme lähtenyt Vellu näkyi lahnajärventien pitkällä suoralla. Oli tullut haipakkaa, sillä meidänkin vauhti oli ollut hieman ajateltua nopeampaa. Siinä pientä jäynää suunniteltiin, että kun Vellu pääsee sadan metrin päähän niin aloitetaan juosta eleettömän lujaa. Ehkä se oli meillekin vain hupainen haave muutoinkin ja puheensorina soljui hiljalleen muihin aiheisiin, kuten esimerkiksi tiellä siellä-täällä näkyneisiin Tuomon jälkiin.

          Neljäntoista kilometrin kohdalla lähdetään painaan pitkää rajalinjaa kohden sulunnevaa. Ei näkynyt Tuomoa. Katselin kelloa ja taisin ääneenkin pohtia Tuomon pitäneen hyvää vauhtia. Vellu ajaa meidät kiinni viidessätoista. Kertoo juosseensa täysillä. Se tieto naurattaa ja pierettää. No, hymyn kare ja kuolattomat kasvot kertoo jonkinlaisesta pelivarasta. Vaivattomasti mukanamme juossut Anssi oli omassa ennätysvauhdissa tällä lenkillä. Kunto näkyi Anssillakin nousseen, sillä en huomannut hänessä missään vaiheessa väsymyksen merkkejä. Onko tämä mies koskaan tosissaan?

          "Ampiaiskankailta" koppelokankaille noustaessa on jälleen pitkä suora. Tyhjä suora. Tuomo oli juossut todella kovaa. Alkoi vitsailu. Laskettiin, että Tuomo oli juossut jo liki kolme tuntia. Sanoin: -"Siinä ei kauaa mene, kun kaupanvahvistaja kolme tuntia juoksee". Niin meni vanha vitsi uuteen muotoon. Ja samalla alkoi vauhtia lisännyt myötämaa kohti Rimpinevaa. Edellisen päivän 1000 nousumetriä tuntuivat sopivasti kintereissä. Tämä ois voinut olla iisimpi, mutta oppiipahan juoksemaan vähän väsyneimmilläkin jaloilla.

           Yrittäessäni oikein miettiä niin onhan nämä melkoisia lenkkejä. Tämäkin reilusti Nivalasta-Ylivieskaan matkallisesti (26km). Läpi soiden ja metsien, eikä teknisyydeltään voi välttyä. Kosteitakin paikkoja oli tanssia asti, vaikka kuivin sukin onnistuinkin luovimaan. Lopulta laavun jälkeen perhereitillä näkyi vihdoin hieman voipuneen oloinen hahmo. Tuomo oli juossut tänään hyvin. Ja kaikki joutuu joskus lopussa vähän keräilemään, eikä aina tarvi jaksaa aamulenkin jälkeen mennä illalla tassua hiihtämään.

            Meillä meni noin kaksi tuntia neljäkymmentäkaksi minuuttia. Tuomolla reilu tunti kauemmin. Juostiin lopussa vähän aukasuja, eli rentoa kovaa lyhyitä siivuja. Saatiin verta liikkeelle. Hauska tilanne oli 24 kilometrin kohdalla, kun Vellu kysyi Anssin nimeä. Eivät olleet ennen tätä lenkkiä tavanneet. Niin, ei se tainut liian kevyt lenkki kuitenkaan olla, koska tuollainenkin aihe oli vielä auki 24 kilometrin kohdalla. Tuo 26 kilometrin lumipolkulenkki on sellainen, että kävellessä siihen menee vähän kuntoilijasta riippuen 5-6 tuntia. Alotteleva kuntoilija saa varautua reilun neljän tunnin reissuun myös juosten. Että onhan näistä ihan kertoa asti. Kiitos vinkistä.

 Onni Vähäaho, Nivalassa 5.1.2020    

SUPER PEP 2020 ILMO AUKEAA

Super PEP 2020 (21-22.8.2020) ilmottautuminen AUKEAA tänään klo.18. 

                              http://www.nivalanpolku.fi/1_16_super-pep-2020.html

GPS seuranta 26km,57km ja 171km.

Laita itsellesi tavoite ja haasta kaverisi mukaan! ‍‍

Huomioithan, että 57km ja 171km matkoille on paikkarajoitus. Tervetuloa lämpimästi viihtymään Pyssymäelle.

Terveisin, Onni Vähäaho, Nivalan Polku ry

VUOSI 2019

               Vuosi on pulkassa. Vuoden liikunnat alla. Samassa myös Joulukuun saldot.

                                      JOULUKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             56,5h                   706,0h

Juoksu                    360,1km              4675,3km

Hiihto                        36,4km                523,5km

Lumikenkäily             57,4km                243,5km

Kävely                         4,2km                256,9km

Pyöräily                       0,0km                691,3km

Nousumetrit               6252m                70 876m

                Se oli semmonen vuosi. Ei mitään ihmeempää. Uutta suoleen, sanois Larivaaran Visa-Pekka.


Juoksuharrastuksen yhteiskilometrit  43 294km  (31.12.2019)

2010 vuosikymmenen aikana (2010-2019)   
41 634,6 = 4 163km/v keskimäärin

Viimeisen viiden vuoden aikana (2015-2019)  
24 538,7 = 4 907km/v keskimäärin


Harjoitustunnit alkaen vuodesta 2012

2012   453h
2013   519h
2014   617h
2015   614h
2016   598h
2017   564h  (varpaiden paleltuma vuosi)
2018   641h
2019   706h



Onni Vähäaho, Nivalassa 31.12.2019

URHEILUN MAGIA

           Tasa-arvoa hakevassa maailmassa urheilu on säilyttänyt epätasa-arvoisen ajattelumaailman. Tähtiä ihannoidaan, tähtiä tullaan katsomaan ja ihmeellisistä suorituksista hullaannutaan. Urheilussa eettisyys on parantunut ja doping työ on jämäköitynyt kaiken aikaa, sekä välineillä kikkailu saanut aiheellista paheksuntaa. Viimeisimpänä Niken kikkailu vieterikengillä ja noin 40 vaihtuvin jäniksin, joiden siivittämänä Eliud Kipchoge alitti kyseenalaisin keinoin kahden tunnin rajan ajalla 1:59:40. Kahden tunnin alituksen magian päälle sylkäissyt mies on maratonin maailmanennätysmies 99 sekuntia päälle kahden tunnin ajalla. Toki Eliud saa juosta kuten tykkää, ei siinä mitään, mutta tämä temppu on saanut paljon tuomitsevia puheenvuoroja. En pidä tuosta tempauksesta itsekään, mutta samalla koitan ymmärtää Eliudia.

           Polkujuoksussa on paljon erikoista magiaa. Monikin kotimaisissa polkukisoissa menestymään pyrkivä pystyy juoksemaan tiellä kympin 35-37 minuutin haminoille tai puolikkaan 1.20 tienoille, mutta poluilla toiset on vain kuin virtuaali jäniksiä, jotka tuntuvat menevän polun haastavuudesta riippumatta samaa vauhtia alusta loppuun. Sain itse todistaa viime ja tänä vuonna kaksi maagista juoksua. 2018 vuonna Antti Itkonen juoksi käsittämättömän tasaisesti ja tiputti ennalta itseään vauhdikkaamat kilpaveljet olemalla jäätävän kestävä ja sitkeä. Muutaman minuutin yli 20 tunnin aika kahdella peräkkäisellä karhunkierroksella tuntui käsittämättömältä, mutta olikin vain kalpea aavistus tulevasta.

           2019 vuonna Kuusamossa tapahtui jotain jota ei olisi pitänyt voida tapahtua. Kärkikolmikko lähti Rukalta tuplakarhulle aivan sairasta vauhtia. Rukalta lähdettäessä eka kilsalle tulee nousua noin 100 metriä. Siitä huolimatta kärki meni eka kilsan alle kuuteen minuuttiin. Pyssymäki Extreme Polkujuoksun reittiennätysmies Jaakko Eskelinen oli lopulta maaginen. Hieman päälle 18 tunnin ajalla hän pääsi yllättämään jopa kaikkeen varautuneet järjestäjät. Maalissa oli vastassa vain pari unisennäköistä toimitsijaa, kun Jaakko tuli maaliin koko kylän vielä nukkuessa yöuniaan.

           Maailman huipulla touhu on polkupuolella tietysti vielä uskomattomampaa. Kärki menee tuntitolkulla kovempaa kuin kotimainen kärkemme. Sen lisäksi lajin ykkönen, Kilian Jornet, on pystynyt jo vuosikymmenen ajan ottamaan tarvittaessa irtiottoja, jotka saa ihon kananlihalle. Maailmanhuipulla, kun mennään sellaista haipakkaa, ettei mitään mieltä. Tässä yksi lukuisista Kilianin iskuista. 

 

            Urheilu on parasta magian tarjoajaa. Ne hetket, kun joku pystyy pistämään maailman huipputasolla oman dominanssin pystyyn sykähdyttää aina. Hiihdon puolella Kläebo on oma tarinansa. Se vaan menee liian kovaa!

              Urheilu tarjoaa hätkähdyttäviä suorituksia tämän tästä. Joskus sen saattaa tehdä naapurimaan kiekkoilijakin.

 

              Vielä on vuotta jäljellä muutama tunti. 



Onni Vähäaho, Nivalassa 31.12.2019