Haasteellinen koronavuosi koittelee nyt jo toisessa aallossa. Urheilutapahtumat ovat toistaiseksi onnistuneet hämmästyttävän hyvin hoitamaan turvallisen urheilun. Näin kävi lopulta myös legendaarisen polkujuoksukauden päätöstapahtuman, Vaarojen Maratonin osalta. Vajaat kaksi viikkoa ennen tapahtumaahan Lieksan sahalta löytyi koronapesä ja koko tapahtuma oli vaakalaudalla. Lopulta Lieksan erinomainen paikallinen toiminta ja kisajärjestäjien ammattimainen reagoiminen mahdollisti lukuisten erikoisjärjestelyiden ansiosta turvallisen tuntuisen suurtapahtuman.
Lopulta 1002 polkujuoksijaa liikkui Kolin upeissa maisemissa turvallisesti. Herajärven kierroksella Pielisen upeat maisemat saivat haukkomaan valoisan aikaan kisaajia. Kolillahan matkoja oli kolmestatoista kilometristä aina 130 kilometriin saakka. Osa joutui tai sai matkata myös pimeässä Pohjois-Karjalassa. Yhtä kaikki, jokainen omaa unelmaansa. Juoksihan tapahtumassa mm. Kaisa Mäkäräinen, sekä liuta maan parhaita polkujuoksijoita.
Seurueemme oli nelihenkinen. Teimme ostokset jo lähtiissä Nivalassa ja elimme kuplassa koskettamatta mihinkään julkiseen palveluun tai kauppaan perillä. Seurueeseemme kuului allekirjoittaneen (130 kilometrin sarja) lisäksi mökin isäntä, Asko Kukkonen, Ville Isoniemi (65 kilometrin sarja) ja Mika Leppälä (130km). Perillä kisajärjestelyt olivat turvalliset ja kaikki sujui siltäkin osin hyvin.
Seurueemme parhaiten menestyi Mika Leppälä, joka oli 130 kilometrin matkalla upeasti viides. Nivalan nouseva ultrapolkujuoksija, Ville Isoniemi, nosti osakkeita polkujuoksuscenessä juoksemalla 65 kilometrin matkalla kovassa kattauksessa ajan 10:31:24, jolla irtosi nousevajohteissa kisassa kunnioitettava 47 sija. Allekirjoittaneelle tuli imeytymisongelmia ja matka tyssäsi jo yhdeksän tunnin kohdalle. Mökin isännän roolia ei voi liioin kiittää, sillä Asko oli yötäpäivää hetkessä kiinni.
Tapahtumassa nähtiin lukuisia reittiennätyksiä, kun kovakuntoiset Suomen huiput iskivät tossua toisen eteen tosissaan Kolin upeissa, mutta haastavissa maastoissa. Olen monenlaisilla poluilla juossut, mutta kyllä Herajärven kierros on omassa luokassa haastavuudessaan ja upeudessaan. Alla erinomaisesti poikkeusoloissa järjestetyn tapahtuman tulokset. Suluissa RE ( reittiennätys).
Miehet 130km
1. Tomi Mikkola, Team Noux16:53:26 (RE)
2. Tuomas Maisala, Tema Duro17:48:35
3. Ville Maksimainen, Hoka One One/Ultra Sisu18:32:29
...
5. Mika Leppälä, West Coast Ultra Runners20:33:59
Naiset 130km
1. Eija Keski-Säntti, Ilmajoki21:47:35
2. Mira Hämäläinen-Iho, Tytöt tunkkaa tykimmin 22:06:51
3. Petra Poutiainen, Samba Trail Running Club 22:49:11
Lisäksi juostiin myös Yö 65 kilometrin sarja, joka sekin keräsi hyvän määrän yökyöpeleitä. mm. tältä alueelta tuohon tapahtumaan osallistui Tero Ruotsalainen Haapavedeltä (7:s) ja valmentajaguru Pekka Kauranen Pyhännältä (6:s).
Kuvassa 130 kilometrin uuden reittiennäyksen tehnyt Tomi Mikkola ylittämässä jokea. Jere Alén (Instagramissa @jerealen). https://www.alenjere.com/
Pettymys. Iso pettymys. Epäuskoinen olo. Olenko nähnyt vain unta, vai onko tämä totta. Yksi yökin nukuttu kisan jälkeen ja muutamat päiväunet. Alkaa näyttään, että huonosti kävi. Miten tässä sitten näin kävi, on hyvä kysymys. En osaa kyllä suoraan vastata, mutta luullakseni tiedän mikä tähän johti, mutten tiedä mikä siihen johti. Tämä jää kaihertamaan. Kuten aina, myös tällä kertaa, tästä jää myös positiivista. Entistä kovempi nälkä näyttää itselleen pystyvänsä tähän. Tässä on hieman samaa kaikua kuin PUF 171 kilometrin keskeytyksissä. Halu näyttää, ennen kaikkea itselleen, että pystyn siihen. En aio siis antaa periksi tällekään haasteelle, vaikka siinä nyt huonosti kävi.
Kevensin tähän Vaarojen maratonin 130 kilometrin perusmatkaan poikkeuksellisen paljon. Viimeinen varsinainen juoksulenkki oli maanantaina, kun kisa startti oli perjantaina kello 18.00. Olin silti päivittäin pienessä liikkeessä - kävelyä ja lyhyitä jalotteluja. En jaksa siis uskoa, että kroppa olisi ollut aineenvaihdunnallisesti tukossakaan. Ei mitään merkkejä siitä muutenkaan.
Mökillä 90 minuuttia ennen starttia.
Startti
Itse kisaan. Jalat tuntuivat paremmilta kuin aikoihin. Kevään ja kesän reisivaivat eivät enää tuntuneet. Olo oli siksikin erittäin luottavainen ja hyvä-olo siitä sisällä. Fiilis oli hyvä. Uskoin yllättäväni itseni ja seuraajat todella hyvällä kisalla. Lisäksi olin tullut viimeisinä viikkoina kilpailulliseksi. Halusin pärjätä tässä kisassa omalla tasollani. Se tietäisi tuollaista 24 tunnin aikaa, ehkä hieman alle - 23 tuntia ja jotakin. Samalla halusin tehdä vihdoin nousujohteisen kisan. Ja aloitinkin siksi monen (?) yllätykseksi varovaisemmin kuin koskaan. Alku tuntui jopa erikoiselta siksi, että tunsin olevani kisassa, mutta meno oli kuin rupattelevalla yhteislenkillä.
Vaihtelin vierelle osuneiden tuttujen kanssa kuulumisia ja tuntemuksia. Samalla join ja otin tuttuja energioita 20 minuutin välein alusta asti. Tuntui kyllä enempi retkeilyltä kuin kisalta, mutta näin olin hieman suunnitellutkin. Toisella kierroksella sitten vilkku päälle ja höökiä. Kirpaisee kirjoittaa noin - kirpaisee todella syvältä.
Lyhyen tiepätkän jälkeen, vajaassa seitsemässä kilometrissä siirryttiin polulle ja hiljalleen pimeyteen. Aikaa oli kulunut 50 minuuttia ja matkaa taivallettu 6,8km /240 nousumetriä. Huomattiin Toivasen Jukan kanssa juoksevamme kahden. Takana ei näkynyt lamppuja, eikä edessä. Asetuin Vaarojen maratonin konkarin peesiin ottamaan yötä vastaan. Kuuntelin useita kertoja tapahtumaan osallistuneen veljen tarinoita. Hän oli ollut edellisinä päivinä merkkaamassakin reittiä. Tässä peesissä ei tarvitsisi siis miettiä pysytäänkö reitillä.
Aika nopeasti alkoi tuntumaan, että vauhti on minulle liian hidasta, mutta maltoin mieleni, sillä ehkä (?) minulle oli nyt hyvästä aloittaa ylihiljaa. Juoksin minuutilleen tunnin Jukan perässä. Usein jouduin ottamaan kävelyaskelia, sillä vauhti oli niin verkkainen. Sitten tuli väkeä takaa ja se hajoitti meidän yhteismatkan. Aloin menemään omaa kevyttä menoa. Hissukseen kiivettiin Vesivaaran päälle ja siitä lasketeltiin nätisti joen yltitykseen. Kaiken aikaa nestettä ja energiaa 20 minuutin välein. Kahlaamossa ajassa 2:36h. Omassa gepsissä 20 kilsaa, virallinen mitta 19 kilometriä. Nestettä meni liki 1,5 litraa, kuten olin ajatellutkin. Join vähän vielä huollossa ja täytin kolme lötköä seuraavalle pätkälle.
19km kohdalla kahlaamossa (Jere Alén (Instagramissa @jerealen). https://www.alenjere.com/)
Ville ja Asko oli kannustamassa. Tuo oli erittäin tunnelmallinen ja eeppinen kohta. Kilikkakellot soi, roihut loimusi ja sai kahlata yllättävän vähän viileän joen yli. Tuossa kohtaa eka kertaa mietin, että olisi voinut tänään mennä lyhyellä asulla, mutta halusin varmistaa menemällä pitkillä, ettei kramppeja tulisi. Ja hihoja pystyi kuitenkin käärimään. Alku oli ollut ylilöysän tuntuinen, mutta jotenkin tuntui, etten halunut sitä moodia muuttaa. Samalla huomasin juoksevani sellaisten kilpaveljien kanssa, joiden kanssa en ollut koskaan enemmin juossutkaan. Olin aloittanut siis todella hiljaa.
Matka taittui mm. Lempisen Hannun ja Kauraharju Mikan kanssa jutustellen. Mukavia miehiä, joten mikäpäs siinä. Huollon jälkeen kävin eka kertaa heittämässä vettä ja se kevensi entisestään oloa. Samalla huomasin, että aikaa oli ylikevyestä alusta huolimatta kulunut mukavan vähän, joten siinä jojottelin Hannun ja Mikan kanssa. Minä otin juomaa ja energiaa 20 minuutin välein ja Hannulla ainakin oli puolen tunnin välein oleva taktiikka. Jossain 25 kilometrin kohdalla tuli puskista jalkojen voimien nopea heikkeneminen. Alkoi myös hieman painattamaan perätuutista. Eteläpään laavulla olikin ihan hyyssi, joten annoin pojille latua ja menin itse istunnolle.
Olin jossain 32 kilometrin kohdalla. Aikaa kulunut jotain 4h45min. Hetken istuminen vessassa oli taivaallista. Samalla hyyssipuiden välistä huomasin porukkaa lappaavan ohi. Olo helpotti vessa käynnin jälkeen. Täytin purosta pari tyhjäksi juomaani lötköä. Jatkoin matkaa. Seuraavat kolme kilsaa olo oli taas hieman parempi. Lisää energiaa ja nestettä kehoon, entiset kuonat hyyssiin jättäen. Jaloista loppui kuitenkin voimat uudelleen 35 kilometrin kohdalla. Olin ihmeissäni. Enhän ollut vielä edes mielessäni aloittanut kisaa vaan odotellut vain matkan ja ajan kulumista. Mistään ei kolottanut, mikään ei ollut kipeä, ei hölskynyt tai ollut muutenkaan mitään heikkoa. Jaloista loppui vain potku.
Samalla vauhti hiljeni sitä kautta rutkasti. Otin silti samalla tahdilla energiaa ja vettä. Lisäksi koitin piristää itseäni parilla suolatabletilla, vaikka mitään kramppituntemuksia ei ollutkaan. Pakko oli jotain yrittää. Olin ihmeissäni. Toisaalta ei ollut mitään hätää. Pärjäsin vauhdin tippumisen kanssa. Voimathan voisi vaikka palatakin. Samalla Huuhkajavaaran jälkeen alkoi pieni pätkä myötämaata (harvinaisuus tällä reitillä) kohti Kiviniemen huoltoa. Tällä välillä oli mennyt 5 lötköllistä (2,5L) vettä ja energiaa 20 minuutin välein. Huollossa tyhjentelin roskia join vähän vettä lisää ja koitin rauhoittaa tilannetta. Söin myös repusta hieman leipää lisää. Täytin kolme lötköä ja lähdin matkaan.
Omassa gepsissä oli Kiviniemessä 40,6 kilometriä. Virallinen matka 39 kilometriä. Huollosta alkoi jatkuva ylämäki Ryläykselle asti. Noin 10 kilometriä. Voimattomilla jaloilla yhtä tuskaa. Uskokin alkoi loppua, kun jalat meni vain koko ajan heikompaan suuntaan. Etenkin askeleiden vastaanotto oli hankalaa, kun jalkojen voimat ei tahtoneet enää riittää siihen. Vanha tuttu Korpelan Janne otti minut jossain vaiheessa kiinni ja menin sitten hänen kanssa jutustellen joitakin kilometrejä. Vauhti oli kuin vaivaiskerhon kokouksessa, mutta se oli toissijaista sen rinnalla, että aloin kompuroida, kun jalkojen voimat ehtyivät ja ehtyivät.
Jossain kohdassa oli hetkellinen (ehkä kilometri) parempi hetki, mutta sitten sukelsin vielä syvemmälle. Totuus valkeni. Tämä oli tässä. Energiat ei ilmeisesti imeytyneet. Mitään muuta selitystä en keksi. Majoituksen isäntä, Asko kysyi hyvin, että onko minulle käynyt näin koskaan pitkillä harjoituslenkeillä. Itse asiassa ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Niihinkään ei ole löytynyt mitään muuta syytä. Paska tuuri, että tämmöisen päivän piti sattua Kolille. Jos nyt kirjoitan suoraan niin vituttaa ja raskaasti, mutta se ei auta asiaa. Asia on ja pysyy - niin kauan, että saan seuraavan mahdollisuuden.
Asko nouti minut 53 kilometrin ja yhdeksän tunnin yrityksen jälkeen Ryläyksen parkkipaikalta. Käytiin viemässä gepsi kisakeskukseen. Vaihdoin kuivaa päälle ja söin kisakeittoa riskisti. Mökillä suihkuun ja lisää ruokaa. Silti kohta alkoi horkka ja heikotus. Merkkejä juuri arvellusta energiavajeesta, imeytymishäiriöstä. Kouvan Markun sanoin: -"eipä se muuta tarvi". Ilman energian imeytymistä matka ei vain jatku. Ei ole sellaista hokkuspokkusta.
Reissu oli silti mukava sillä saman seurueen Mika Leppälä (viides 130 km matkalla) ja Isoniemen Ville (47:s 65km matkalla) onnistuivat erinomaisesti. Onnittelut pojille vielä näin julkisestikin. Mökin isäntä Asko taas oli yötäpäivää hengessä mukana. Kiitos myös siitä. Hetken sain myös raatata uusien tuttavuuksien, Ruotsalaisen Teron ja Kaurasen Pekan kanssa. Kiitos pitkästä viikonlopusta kuplassa. Emme käyttäneet Kolin seudun palveluja vaan ostimme kaiken lähtiissä. Kisan turvaohjeet oli jämäkät ja olo oli siten erittäin turvaisa tänä korona-aikana. Hienoa, että urheileminen on edes jokseenkin mahdollista tänä poikkeusaikana.
Mitäpä tässä enempää lätiseen. Tämä oli tämmönen kisa. Ens kerralla taas toisenlainen. Pieni hengähdys ja matka jatkuu.
130 kilometrin kisan voitti Tomi Mikkola (16:53:24) parantaen entistä reittiennätystä liki tunnilla. Alla video hänen menosta 116 kilometrin kohdalta. Huikea kaveri!
Edit: Lihakset on aika vähän käytetyn tuntuiset reilu vuorokausi kisan jälkeen. Eli sekin kielii, etten ehtinyt edes päästä itseäni haastaan energioiden imeytymishäiriön vuoksi. Vieläköhän tässä jonkun rankasu tempauksen/kisan keksis?
Syyskuu meni valmistautuessa ylihuomenna koittavaan Vaarojen maratonin 130 kilometrin polkujuoksukilpailuun. Tämän tullessa julkaisuun olen juuri starttaamassa pihasta kohti Kolia. Tavoitteena siellä nousujohteinen kisa. Eka kiekka säästellen ja toisella kierroksella sitten selkiä kiinni ja top 20 joukkoon. Ajallisesti 24 tuntiin pääseminen olisi etukäteen laskettuna hyvä suoritus. Tällä kertaa arviointia vaikeuttaa, etten ole samaan kyytiin juossut kokonaisuudessaan tuota 65 kilometrin reittiä, joka kierretään kahteen kertaan.
Juupas, eipäs, juupas, juupas - onneksi näyttää, että todellakin juupas, sillä niin oli menneen viikon aikana tärpillä Vaarojen maraton tapahtuman järjestämisen laita. Korona pesiytyi siellä Pielisen vastarannan sahan työntekijöihin ja aiheutti samassa altistuksen noin sadalle ihmiselle. Onneksi positiiviset ja altistuneet oli saatu jopa odotettua nopeammin navigoitua ja asetettua karanteeniin, pois muun väen seasta. Näin ollen Kolin seutu on taas yhtä puhdas kuin muutkin koronan normaalitilassa olevat paikat. Etelä-Suomessahan on alueita, joissa korona on asiantuntijoiden mukaan kiihtymässä. Tässä Vaarojen maratonin kattava koronaohjeistus.
Itse olen havaitsevani koronaluvuissa uutta piirrettä. Noin sataa tartuntaa / päivä, mutta kovin pieni määrä sairaalahoitoa vaativia, eikä tehohoitoa ole tarvittu juuri ollenkaan. Kantokyvystä tuskin tarvitsee nyt syksyllä koronan suhteen keskustella kevään malliin. Enemminkin vaikuttaa, että koronaviruksen teho olisi lieventynyt. Tämä on oma henkilökohtainen näkemykseni, eikä edusta mitään yleistä näkemystä.
Tämä on nyt viides viikko ja kirjoitus kohti kolia -"sarjassa".Osa.1.. Osa.2.. Osa.3.. Osa.4..
Tuleva viikko on kisaviikko, jossa liikutaan vain sen verran, että valmius ja vire säilyy. Lepoa tulee olemaan kosolti, sillä maanantaina loppuu yövuorot, jonka jälkeen alkaa yhdeksän päivän vapaa/loma. Katsotaanpa sitten mitä viimeinen täysi viikko piti sisällään.
Maanantai-Aamuvuoro töissä
Pyssyssä mutka. 15,3km tielenkki. Keskivauhti 5:32min/km. Keskisyke 121. Juoksu 9:15min / Kävely 0:45min -rytmillä. Energiat jotenkin vähissä ja mieliala tuohtunut.
Tiistai-Iltavuoro töissä
60min hieronta Lätsällä - jalat. Lepopäivä.
Keskviikko-Vapaapäivä töistä
Sauvakävelyä 92min Keijon kanssa. 9,3km. 367nousumetriä. Keskivauhti 9:55min/km. Keskisyke 93. Todella vahvan ja helpontuntuista mäissä. Lenkin jälkeen tuli tieto Lieksan sahan koronavyyhdistä, joka oli alkanut alkuviikosta. Tässä vaiheessa näytti, että kisa perutaan. Mieliala meni aika nopeasti alas.
Pyöräilyä 15,4km/55min osin poluilla. Pään tuuletusta. Otti pattiin raskaasti ajatus, jos ei pääsekään kilpailemaan. Huomasin todella syttyneeni tähän VM130km kisaan!
Torstai-Vapaapäivä töistä
Mäkitreeni liki täysillä Dan Hillillä (Taunon mäki Nuoliperällä). Dan Hill x22 kertaa ylös-alas. 3,6km. 506nousumetriä. Keskivauhti 10:46min/km. Keskisyke 150. Kesto 39:23min. Ylös vedin käytännössä niin kovaa kuin kärsi, hapottamasta liikaa, että pääsi alaskin. Alaspäin oli jo kisan läheisyyden vuoksi varovaisempaa otetta, etten loukkaisi itseäni.
Perään Pyssymäessä vielä napakkaa mäkijuoksua 6,1km ja 140nousumetriä. Keskivauhti 5:44min/km. Keskisyke 134.
Illalla palauttavaa Juoksu/Kävelyä 10,1km. Keskivauhti muikea 5:35min/km, kun keskisyke oli vain 117. Hyvä singaali.
Perjantai-Iltavuoro töissä
Aamulla kevyt 10km juoksulenkki tiellä ennen hierontaa. Keskivauhti 5:32min/km. Keskisyke 118. Lenkin jälkeen 70min hieronta Lätsällä. Hengityslihakset ja lymfapisteet.
Lauantai-Yövuoroon meno päivä
Lepo. Venyttelyjä ja rullauksia pitkin päivää ja paljon vanhojen Jopet-Show jaksojen kahlausta. Harvinainen joutopäivä. Tuli toki parveke siivottua perinpohjin. Nukuin 10,5h yöunet.
Sunnuntai-Yövuorojen välipäivä
Nukuin vain 4,5h yövuoron jälkeen. Heti kostautui, kun nukkui "liian pitkään" edellisenä yönä. Kahden kaverin kanssa 15,4km lenkki jossa noin 3km polkuhöystö. Juoksu 14min / Kävely 1min -rytmillä. Keskivauhti 5:40min/km. Keskisyke 120. Lepponen lenkki. Hyvä fiilis. Pitkästä aikaa ei ollenkaan takareisituntemuksia.
Viikon saldo
Treenitunnit 8h 24min
Juoksukilsat 60,5km
Kävelykilsat9,3km
Pyöräilykilsat 15,4km
Nousumetrit1345m
Ensi viikolla, kisaviikolla, on ohjelmassa seuraavaa. Maanantaina noin 10km lenkki, jossa 4,6 ja 8:s kilsa helppoa reipasta. Tällä haetaan kevyttä rytminvaihtoa ja jalkojen valmiuden ylläpitoa. Tiistaina noin tunnin sauvakävely. Ehkä perhereitti Vinnurvasta 7km. Keskiviikkona ennen matkustusta 3km verryttelylenkki. Matkustus Kolille keskiviikkona. Torstaina oleskelua/lepäilyä Kolilla. Ehkä pientä kävelyä. Perjantaina klo.18.00 startti.
Toiseksi viimeinen täysi viikko ennen Vaarojen Maratonin (VM) 130 kilometrin brutaalia koitosta. Brutaaliksi tuota matkaa ei tee matka vaan se maasto, ja etenkin sen takaosan sydän. Olen yhtä-aikaa innoissani ja kauhuissani. Olen kuin lapsi, joka haluaa uskaltaa mennä ensimmäistä kertaa yksin metsään. Tämä on suuri seikkailu.
Kahden viikon päästä olen lähestymässä näihin aikoihin maalia. Saatan toki olla vielä muutaman tunnin päässä, mutta kuitenkin. Ensi viikko on siis viimeinen täysi viikko ennen Kolia. Viime viikko oli täysi onnistuminen. Katsotaan miltä tämä mennyt viikko näyttää. Onnistunutta viikkoa voi olla yhtä vaikea uusia kuin hattutemppua änärissä. Siihen tarvitaan vähän tuuriakin. Tuuri voi olla vaikka keskeytymätön uni.
VIIKKO 38
Alustus: alla 20 tunnin viikko, joka päättyi vertikaalitonnipäivään Louetilla. Jaloissa edellinen viikko painoi hieman.
Maanantai-aamuvuoro töissä
Illalla 24,8km lenkki iso-sydänmaanreitillä. Jälkimmäinen puolisko lampun valossa. "Poikki-Timppa" veturina tällä lenkillä. Meno oli sopivaa. Jalat lämpeni vasta noin kahden tunnin kohdalla. Positiivista, että lenkin alun jäykkyys tuntui kuitenkin poistuvan. Tehot oli siten tässä ideaalit. Aina, kun lenkin tunne loppua kohden helpottaa, ei olla väärillä raiteilla. Kesto 2h50min. Keskivauhti 6:50min/km. Juoksua 9min + Kävelyä 1min -rytmillä mukavia puhellen. Keskisyke oli 122. Syke nousi selvästi, kun pimeä alkoi.
Tiistai-iltavuoro töissä
Ennen iltavuoroa 5,5km reipasta kävelyä osin teknisillä poluilla. Hieman alle 52 minuuttia. Alkoi tuntumaan, että edellisen viikon rasituksista oli palauduttu. Kävelyvauhti tuntui hyvältä, sillä tuohon vauhtiin ei tarvinnut kävellä teennäisen lujaa. Keskisyke alle 100.
Keskiviikko-Yövuorojen aloituspäivä
Aila-myrskyn alkupäivä. Vettä vihmoi ja tuuli tuiversi, mutta 8-9m/s puhaltanut keskituuli ei jotenkin kovin pahalta tuntunut Pyssymäen nousurännissä. Juoksin viisi kertaa edestakaisesti ampuradan Pyssymäen puoleisesta tienhaarasta tietä pitkin Pyssymäen parkkipaikan alkuun ja siitä huoltotietä kohti Pyssymäen huippua, josta samaa reittiä takaisin. Yhteensä 12,7km. 228 nousumetriä ja keskivauhti 5:14min/km. Juoksu tuntui viime viikon hieman vastaavanlaisen treenin tapaan hyvin vahvalta ja helpolta. Mieli olisi tehnyt juosta pidemmästi, mutta kisan läheisyys on laittanut ajattelemaan, ettei treeneissä kannata enää kiristää muttereita kantaan asti kiinni. Tämä on jollain tapaa varovaisesti kehittävää ja samalla vähintään yllä pitävää harjoittelua. Keskisyke mäkireeniksi maltillinen 134, kuvastaen kevyttä otetta.
Torstai-Yöhugien välipäivä
Aila-myrskyn varsinainen päivä. Edelleen tuuli kuitenkin juostavaa. Nivala säästyi pahimmalta. 10km tasamaa lenkki 11min juoksua + 1min kävelyä rytmillä. Keskivauhti 5:29min/km. Keskisyke 121. Juoksu tuntui palauttavan, joka oli tarkoituskin. Samalla edelliset eivät tuntuneet liikaa jaloissa. Nukkumisen kanssa huonompi yö, kun sitä edellisenä yönä olin nukkunut liki kellonympärystän. Jos nukun ylipitkästi, se näkyy kostautuvan sitten heikkoina tulevina "öinä". Nythän nukuin päivisin, kun olin yövuorossa. Hullua.
Perjantai- Yöhugien päättymispäivä
Toinen huonosti nukuttu päivä. Siksipä "heräilinkin" jopa neljä tuntia ennen kuin läksi tekemään tähän tilaan (huonosti nukuttu) huonosti sopivaa harjoitusta. 10 x 150m 90sekunnin palautuksilla. Oikean jalan takareidessä taas hieman kiristi. Koitin sitä huolella aktivoida ennen treeniä. Hieman hirvitti. Tässä treenissä olisi voinut olla viisasta ottaa vähempikin vetoja ja enempikin verryttelyjuoksua. Kuudennen vedon tietämissä oli nimittäin hieman tuntemuksia, mutta toisaalta loput meni hyvin. Hieman tuo takareiska siellä muistuttelee. Onneksi ainakin yksi hieronta on vielä edessäpäin. Treeni sujui lopulta tosi hyvin. Vauhdit oli heinäkuun lopun luokkaa äärilaidoiltaan, mutta treeni (vain 8km) oli liki kaksi minuuttia heinäkuun treeniä nopeampi. Keskivauhti 5:04min/km. Keskisyke 133. Vetojen keskivauhdit 3:19-3:46min/km välillä. Maksimivauhti 3:09min/km. Kova tuuli edelleen.
Lauantai-Vapaa
Edelleen hieman resuista nukkumista. Vuorossa lähtökohtaisesti kolmen tunnin tai 1500 nousumetrin treeni Dan Hill´llä, hieman tuntemusten mukaan. Pääfocus VM kisan tankkaus rytmissä ja hakien hieman mäkeen sopivaa säästöliekkiä. Treenin ekan tunnin aikana sain ilokseni Anttilan Veli-Matista seuraa. Jotenkin heti helpompaa, jos joku toinenkin kiipeää surkuhupaisen näköisesti mäkeä ylös-alas, päätyen kerta toisensa jälkeen samaan toistoon. Treeni meni lopen vaivattomasti. 2h32min ja 1518 nousumetriä. Keskisyke (137) tunteeseen nähden hieman koholla. Ehkä huonot unet nosti kuormaa. Viimeisen mäen nousun jälkeen huomasin NiPon sihteerin tulleen paikalle vaimoineen nuotiomakkarat mielessä. Siinä treenin jälkeen jutusteltiin hetki. Hyvä treeni. Takareisi ei tuntunut mäkitreenissä, joka on hyvä, sillä VM:lla mäkeä piisaa.
Sunnuntai-Vapaa
Palautuspäivä. Polkuihin tutustumis porukan ohjaus 5,2km/1h25min. Makkaranpaiston perään 29minuutin juoksu Pyssymäen mäkisillä luupeilla kevyesti. 4,6km ja 132 nousumetriä. Keskisyke 120, keskivauhti 6:27min/km. Voisi sanoa, että aktiivinen lepopäivä. Haukottelevaa väsymystä on kuitenkin nyt, kun neljä edellistä "yötä" on tullut nukutta enempi ja vähempi huonosti. Se on tämän loppuviikon pitkä miinus. Täytyy yrittää korjata asiaa.
Viikon saldo
Treenitunnit10h 48min
Juoksukilsat74,0km
Kävelykilsat10,7km
Nousumetrit2259m
Tälle viikolle tunteja kertyi lähes puolet vähemmän kuin edelliselle. Rytmillisesti sopivaa tekemistä taas. Kuitenkin kehittävää treeniäkin mukana ja vastapainoksi reilusti palauttavaa. Hyvä viikko. Kolmas peräkkäinen yli kahden tuhannen nousumetrin viikko. Kuitenkin täytyy jo kaksi viikkoa ennen pitkää kisaa alkaa kerätä hiljolleen voimia kohti koitosta - niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Tulevalla viikolla on torstaina yksi reippaampi tehoinen treeni. Vertikaalitonni Dan Hill´llä. Muuten viikko alkaa valmistamaan lihaksistoa ottamaan vastaan kisan rasitukset. Treeni on maltillista ja enempi ylläpitävää. Katsotaanpa viikon päästä, miten kaikki sitten lopulta taas meni.
FLASHBACK
Tasan 11 vuotta sitten juoksin elämäni kolmannen maratonin Espoossa. 4:04:45. Puolimaratonin reilun 1:54h väliaika lupaili neljän tunnin alitusta, mutta kestävyys ei silloin vielä siihen riittänyt. Paljon on vettä virrannut sen jälkeen malisjoessa.
Onnistuminen. Kuinka se mitataan, on jokaisen itse päätettävä. Onnistuminen on lopulta jokaisen omassa mielessä, olipa sitten mennyt hyvin tai huonosti muiden mielestä. Sama pätee epäonnistumiseen - ja moneen muuhunkin elämän asiaan. Joku voi kokea onnistuneensa, kun polttaa alle kaksikymmentä savuketta päivässä, joku voi kokea epäonnistuneensa, jos juoksee alle kahdeksantuhatta kilometriä vuodessa. Kaikki on suhteellista. Jokainen on oman elämänsä herra. Ja se on hyvä niin. Emme ole kuitenkaan ikuisia kukaan.
Minä olen äärimmäisen iloinen onnistuneesta viikostani, joka on nyt sunnuntai-illassa. Jotain hyvin ihmeellistä tapahtui tällä viikolla. Olen ollut viimeiset kolme viikkoa kuin uudesti syntynyt. Vaikuttaako henkinen puoli näin paljon? Olen ollut omaan tasooni nähden aivan liekeissä ja samalla saanut pidettyä omaan peikkooni turvavälin, pääasiassa. Oma peikkoni on takareisien kiristys.
Miltä onnistunut harjoitusviikko näyttää? Maanantaina erinomaisesti onnistunut erikoispitkä lenkki. Tiistaina palauttava lenkki. Keskiviikkona hyvä mäkijuoksu, jossa tunsin itseni vahvaksi. Torstaina palauttava lenkki - pidempi kuin tiistaina, koska keskiviikon mäkijuoksu oli maltillisen mittainen, alle kaksi tuntia. Perjantai-iltana liki neljän tunnin erikoislenkki ystävien kanssa pääasiassa pimeässä lampulla. Tuon lenkin jälkeen peikko tuli vajaan vuorokauden ajaksi hieman liian lähelle, mutta venyttelyllä ja rullauksilla sain peikon etäämmälle. Lauantaina hyvä vauhdinvaihtelu kymppi, joka meni 2-3 minuuttia tuntumaa nopeammin, vaikka viikko oli ollut kuormittava. Tänään sunnuntaina helposti sujunut mäkijuoksu meni pääasiassa Vk-tasolla. Kunnon noustessa kaikki on helpompaa. Juuri tulin palauttavalta vitosen lenkiltä. Harvoin menen tuolla tunteella, rytmillä ja sykkeellä edes palautuneena noin hyvää vauhtia.
La Kevyt kymppi kolmella rennon reippaalla kilsalla takareisien lihaksia venyttäen, ei kovaa. Tämä lenkki kaksi-kolme minuuttia tuntemuksia nopeammin. 10,0km 5:04min/km keskisyke 132. Rennon reippaat kilsat 4:27..4:22..4:11... Ei reisikiristyksiä.
Viikkoon treeniä päälle 163 kilometriä, josta juoksua yli 90 kilometriä. Nousumetrejä yli 2600. Harjoittelua 20 tuntia. Harvoin viikko onnistuu näin nappiin. Tästä pitää kyllä nauttia. Tämä antaa entistä enemmän rauhaa ja luottavaisuutta viimeisille kahdelle täydelle viikolle ennen Vaarojen maratonin 130 kilometrin ja 5300 nousumetrin kisaa. Odotan kisaa kovalla innolla. On hienoa päästä taas yrittämään.
Edellisestä kisasta onkin jo yli vuosi aikaa. Sehän menikin aika hyvin.
Edellisessä tekstissäni tulin paljastaakseni uudelleen puhjenneen tavoite ja kilpailuviettini. Kyllä se vaikuttaa näköjään samantien myös fysiikkaan, kun pää on mukana niin kaikki toimii paremmin. Sattumaa tai ei, myös vaivat on lieventyneet tai menneet osin kokonaan pois kuin innon huuhtomana. Hieman olen hämilläni, missä vaiheessa tulin vääntäneeksi tätä vipua, joka nyt ohjaa minua. Super PEP -tapahtuman jälkeisellä viikolla kuitenkin nokkani oli jo uudessa asennossa.
Viisi viikkoa ennen (24-30.8) Vaarojen maratonin (VM) 130km kisaa liikuin kaikkinensa yli 244 kilometrin verran. Tuosta määrästä juoksua oli hieman yli 131 kilometriä. Nousumetrejä vähän yli 1300. Eli edelleen varsin varovainen määrä. Kenties tuossa vielä hapuilin tämän uuden tunteen kanssa. Hyvä viikko. Sisälsi mm. Iso-Sydänmaan reitin kierron kotoa asti. Hieman yli 70 kilometriä, rapiat kahdeksan ja puoli tuntia. Viikon tehotreeni oli 25 kilometrin mäkisen reitin juoksu. Varsin hyvää tekemistä tuolla viikolla.
Neljä viikkoa ennen (31.8-6.9) VM kisaa liikuin 115km, josta juoksua oli 91 kilometriä. Ensimmäistä kertaa 11 viikkoon kertyi yli 2000 nousumetriä. Lisäksi viikko sisälsi paljon tärkeitä vastauksia antaneita lenkkejä. mm. perjantain pimeän lamppulenkillä valkeni mitkä kengät voisivat toimia parhaiten Kolin epäilemättä märällä ja liukkaalla reitillä. Lisäksi pääsin sinuksi uuden repun kanssa. Jalat tuntuivat parhaalta, mitä ne on tuntuneet koko kesänä. Jännä, että väistelin mäkeä yli 10 viikkoa, jotta reisivaivat helpottaisivat. Ei helpottuneet. Sitten, kun palasin mäkeen, alkoi reisivaivatkin helpottaa. Mäestä vaiva ei lienee siis peräisin.
Kolme viikkoa (7.9. eteenpäin) VM 130 km kisaan. Tämä viikko alkoi eilen Iso-Sydänmaanreitin sauvakävelyvaelluksella. Neljä minuuttia sauvakävelyä ja yksi minuutti rentoa/helppoa juoksua. Tällä rytmillä lähdin päivää viettämään. Kävelten mennessä ehtii havainnoida polun ympärillä olevia maisemia. Paljon uusia yksityiskohtia tuli bongattua. Reissu meni noin kaksi tuntia odotettua nopeammin. Laskin että 11 tunnin huitteille menee, mutta menikin vain 8h 53min. Matalan sykkeen tekeminen on hallussa.
Edellisen kappaleen hyvää viestiä ei parane väheksyä, mutta varustekokemukset ja vastaukset olivat vielä tärkeämpiä. Salomonin uusi reppumalli on kyllä tsemihuippu. Sinne mahtuu uskomaton määrä tarpeellista. Lisäksi pääsin sauvojen kanssa hyvin sinuiksi. Eilisellä 56 kilometrin lenkillä meni yksi iso Snickers, 3 kaurakeksiä, 2dl karkkeja, kaksi kaksipuoleista juusto+makkaravoileipää, joista otin haukkuja jokaisella täydellä tunnilla. Lisäksi kaksi geeliä.
Kolille voisi olla hyvä kattaus 5 geeliä, 2dl karkkeja, kaksi kaksipuoleista leipää, viisi kaurakeksiä ja joku suklaapatukka. Kierros Kolilla kestää pidempään ja energiaa on tarkoitus ottaa 20min välein. Eilen 30min välein. Nämä muistiksi. Vettä meni reilu kolme litraa. Lopussa ilma lämpeni ja enempikin olisi voinut juoda. Kolilla ei ole tuota ongelmaa (hah,hah...).
Tänään on hieronta. Ja korkeintaan hyvin kevyttä liikuntaa/lepo. Huomenna ehkä pari kevyttä peruslenkkiä. Huomenna, kun alkaa yöhugit. Yöhugejen välissä ehkä käyn vain pyssyssä mutkan. Heti yöhugejen jälkeen onkin sitten noin neljän tunnin lenkki teknisillä poluilla, josta reilu puolet lampun kanssa pimeässä. Erittäin rauhallista menoa. Lauantaina venytellään lihakset lamppulenkin jälkeen uomiinsa ja viikon tehotreeni jäänee siten sunnuntaille.
Viimeiset kaksi viikkoa on tarkoitus varmistaa, että pääsen viivalle vaivoitta, levänneenä ja nälkäisenä. Olen kuin uudesti syntynyt. Hitsi, mistä tämä tällainen into nyt tähän kilpailemiseen tuli? Super PEP tapahtuman kisafiiliksen vahva aistiminen ennen kisaa ja kisan aikana sai vanhan sotaratsun katsomaan kenkiään hieman tiiviimmin.
Yksi mielenkiintoisin juttu tässä harrastuksessa on suunnittelu ja valmistautuminen tavoitteeseen. Asioiden loksahtaminen uomiinsa tuo isoa tyydytystä. On uskomaton, miten paljon sitä voi tehdä vielä uusia oivalluksia vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Elämä on jatkuvaa uuden oivaltamista. Eilen juostessani viiden minuutin välein yhden minuutin tulin huomanneeksi, että moni aiemmin sitkeältä pitämäni kohta menee pääsääntöisesti minuutissa ohi ja jää taakse. Iso-Sydänmaanreitilläkään ei ole montaa sitkeää kohtaa Pesänevaa lukuunottamatta, joka kestäisi yli minuutin, juoksemalla mentäessä.
Tänä aamuna minulle selvisi, että ison lisämausteen VM130 kilometrin kisaan tekee se, että Nivalan Polun ultradebyytin tehnyt Ville Isoniemikin sai kuin saikin kisaan lipun. Ville starttaa lauantai aamuna kello seitsemän 65 kilometrin matkalle. Kiehtovaa, sillä olen ehkä viiden kuuden välillä kierrosten välisessä huollossa. Ottaakohan Ville minut kiinni? Matkaseurueen kolmas juoksija, Mika Leppälä menee omia menojaan ja on varmaan jo liki kahlaamon vaijereissa kiinni toisella kiekalla, kun minä vasta hapuilen kierroksen alkumetreillä. Mika on minun papereissa jopa mustahevonen podiumille asti VM 130 kilometrin kisassa. On siinä seurueemme isännällä, Kukkosen Askollakin, paljon seurattavaa.
Reilu vuosi sitten kyllästyin tavoitteelliseen juoksuharrastukseen. Super PEP 2019 tapahtuman liki kolmen vuoden mittainen jahti sadan mailin kisan maaliin pääsystä päättyi täydelliseen kliimaksiin 171 kilometrin sarjan voiton myötä. Täydellinen onnistuminen tyhjensi samalla siilon nähdä mitään tavoiteltavaa juoksun osalta kilpailullisesti. Samalla tuli ymmärrys miltä monesta "kaiken saavuttaneesta" voi tuntua säkin täytyttyä. Olin joutunut laittamaan itseni tiukille vajaan kolmen vuoden aikana päästäkseni tavoitteeseeni. Kaikki alkoi 25. lokakuuta 2016, kun yritin omatoimijuoksuna kiertää kolme kierrosta nollakelissä. Voimien ehtyessä kyykötin Pesänevan laidassa ja räntää vihmoi kasvoille. 103 kilometriin pääsin tuolloin.
Viimeistellessäni Super PEP 2020 reittiä mm. Keijon ja Askon kanssa taisin mainita muutaman kerran, että oispa makia vetää tässä ja tässä. Noita kohtia oli liki kaikkialla. Minulle oli syntynyt kipinä uudestaan. Innostuin nähdessäni kisa nauhaa ja aitaa - tunnelmaa. Aloin kaivata sitä saman tien. Aloin haluta saavuttaa taas jotain, ja olen iloinen siitä, sillä silloin sitä tuntee elävänsä, kun haluaa potkia jotain päämäärää kohden. Tuota tunnetta voisi rinnastaa vanhukseen, joka haluaa vielä kerran sängyn laidat alas ja yrittää kävellä itse vessaan. Nyt haluan saavuttaa jotain, jota en ole vielä saavuttanut.
Kesäkuun puolivälissä kävin harjoituslerillä Kolin maisemissa. Lähdin kiertämään Heräjärvenkierrosta omatoimijuoksuna Askon toimiessa juottoapuna. Mukailin Vaarojen maratonin 65 kilometrin reittiä. Kaikki oli odotettua ns. 43km reitin alkuosan osalta. Aika paljon jopa muistin kohtia vuoden 2016 Vaarojen maratonin 43km kisasta, jota tuo 65 kilometrin reitti seuraa Lakkalaan saakka, josta 65 kilometrin reitti kääntyy Vesivaaralle ja sitä kautta reitin eteläpäätä kohden. Voisiko sanoa, että Herajärven kierroksen takalenkille? Oli miten oli, mutta se takaosa Rykiniemen kahlaamosta Kiviniemeen oli kyllä hurja, liki sairaan raskas. Helle ja reitin raakuus yllätti ja jouduin heiluttaan luovutus lippua Kiviniemessä. Tuota 65 kilometrin reittiä kaksi kierrosta lokakuun alussa? Hullua.
Tuolloin ei ollut vielä isompaa kipinää kilpailua tai edes koko Vaarojen maratonin 130 kilometrin matkaa kohtaan. Kolmisen viikkoa sitten kuitenkin jotain naksahti tuolla päässä. Jotain joka muuttui haluksi saavuttaa Vaarojen martonin 130 kilometrin maaliin pääsyn. Intohimo sisällä on SE tärkein juttu, kun alkaa jotain TODELLA haluamaan, sen yleensä sitten saavuttaa. Nyt haaste on kiinni sorvissa ja olen alkanut sitä työstämään sekä fyysisesti että mentaalisesti. Kunnolle ei älyttömiä voi tehdä, mutta kisan erikoisdetaljeja voi hiukan ajaa sekä käytännössä, että mentaalisesti.
Halu kisata tuo minun sisälleni yleensä täyden liekin, johon kuuluu mm. edellisten vuosien gps-seurantojen läpikahlausta ja tulkintaa. Eritoten katson mielellään omantasoisteni edellisten vuosien vetoja. Väliajoista ja lopputuloksista päättelen keiden juoksut ovat onnistuneet ja mikä olisi omalle tasolleni sopiva vauhdinjako teoriassa. Aika moni näkyy aloittaneen hieman liian kovaa, mutta se on toisaalta aika yleistä. Katsotaan olenko liki 47 000 kilometrin ja 12 juoksuvuoden aikana oppinut itsestäni lisää. Sotasuunnitelma on selkeä. Eka kierros säästellään ja toisella aletaan juokseen tai sitten koitetaan edes edetä. On tuo reitti sen verran hullu, että harva tasoiseni pystyy ekaa kierrosta niin sanotusti juoksun kanssa vetään hyytymättä yli kahta tuntia toisella kiekalla ensimmäiseen verraten.
Kisassa ei hirveästi auta ajatella ketä on vierellä. On juostava/käveltävän omaa kisaa. Monet omantasoiset, kun saattavat aloittaa aivan liian kovaa niin heitäkään ei auta alkaa beesaamaan. Viime vuonna aloitin tietyllä tavalla Pyssymäen 171 kilometrin kisassa. Ajan perusteella se oli liian kova aloitus, jopa omasta mielestä, mutta kisa oli menestys. On luotettava omaan intuitioon. Sen verran on kuitenkin ymmärystä, että jos muutaman tunnin jälkeen - sanotaanko kahlaamon jälkeen - esim. hirvivaaraa kipuan Leppälän vanavedessä niin voin kysyä iteltä kyllä samantien, että "mikä homma?" Leppälä on niin kaameassa kunnossa, että häntä harvan kannattaa seurata. Mun papereissa kisan neljänneksi kovin. Itkonen, Maksimainen ja Maisala. Sitten tulee Leppälä.
Katoin edellisten vuosien juoksuja ja tulin siihen tulokseen, että kyllähän minun periaatteessa pitäisi pystyä 24-25 tunnin vetoon. Se tarkoittais kierrosajoissa noin 11,5 - 12 eka kiekalla ja 12,5-13 tuntia toisella. Siis pyöreästi. Onnistuneella juoksulla voisin päästä 20 joukkoon. Se olisi kyllä kova minulle. Siinä voisi taas siilo tyhjetä (hah,hah,hah...). Miksi juuri 24-25 tuntia - mistä se tulee? Rehellisesti sanottuna minulla ei voi olla mitään järkiperäistä käsitystä kauanko minulla menee, mutta idolini, UTMB -finisher (170km 10 000m+), Visa-Pekka "missä mä oon" Larivaara juoksi tuossa kisassa vuonna 2016 ajan 24:12:18. Se olkoot tavoitteeni. Terveisiä mestarille!
Olen paininut koko vuoden, ainakin tuolta maaliskuulta asti, takareisien kiristysten kanssa. Välillä ne on olleet pahempana - välillä parempana. Yritin tuossa ottaa selkeästi vähemmän nousutreenejä yhdeksän viikon ajan, jotta tilanne helpottaisi. No, ei helpottanut. Sen sijaan Super PEP 2020 tapahtuman järjestelykiireiden ansiosta muu treeni oli sen verran vähäisempää, että lihakset pääsivät kenties hieman palautuun. Nyt syyskuun olen ainakin alkupuolelta ajatellut paahtaa reilummin treeniä. Toki lihasten viestejä kuunnellen. Alku on ollut lupaava, vaikka ekana parina päivänä takareidet laittoi kunnolla hanttiin, mutta selkeästi vaiva on enempi lihasperäinen jumi kuin epäterve vaiva. Ei se muuten päivässä löysäis.
Lapsenomaista intoa ja vanhuuden kaltaista uutta toivoa yhdistettynä käyn Vaarojen maratonin 130 kilometrin tavoitteen kimppuun. Kisassahan nousumetrejä tulee noin 5300 paikkeille, joten aika eeppinen matkasta tulee. Tuolloinhan on vähintään jo mutaa ja märkää, jollei lunta, edellisten vuosien perusteella. Palataanpa taas asiaan, kun tästä aiheesta tulee uusia ajatuksia.
Ei se helpolla tule huipullakaan. Viime vuoden UTMB -voittaja, Pau Capel, juoksi tänä vuonna UTMB kisareitin yksin, toki vankalla huololla ja pacer voimalla, mutta tiukille otti mestarillakin.
