TAVOITE MIELESSÄ

          Laitoin tälle vuodelle 2020 kahdeksan erilaista tavoitetta ns. "seimipäivänä", 25.12.2019. Ja edelleen määrittelin, että vuosi olisi onnistunut mikäli noista kuusi saavuttaisin. Siellä on taas ollut Joulunaikaan konvehtirasia kädessä kova luotto tulevaan. Alkutavoite ja lähtökohta tietysti täytyy olla, että säilyttää pulssin koko vuoden. Loppu on enempi ja vähempi rekvisiittaa, vaikka ei se pelkkä pulssikaan aina riitä. Elämä on kovaa joillakin. Olen nähnyt liian paljon. Työ.

         Yhden tavoitteen olen jo saavuttanut ja nyt on toinen vahvasti mielen päällä. Se on juosta Iisalmesta Koljonvirran patsaalta Nivalaan Tillaripatsaalle noin 128-129km matka alle 14 tuntiin. Kuusi vuotta sitten juoksin tuon saman matkan aikaan 14:48:30. Eli tarkoitus ei ole ottaa tuosta pois lusikalla vaan kauhalla. Kokeillaan. Kunnioitus tuota matkaa kohtaan on muistissa.

        Viime vuosina on paljon ollut pramilla naisten kauneuskohteet. Yksi trendi on ollut Kim Kardashianin luoma pakara ihanne. Eli muhkea ja muodokas perse suomeksi. Tosin tämähän on todellisuudessa erittäin paljon vanhempi juttu, sillä Kim Karhdashianin ollessa vasta  11-vuoden lauloi jo Eppu Normaali (v.1991) aikovansa; "pakaroista näistä tehdään niin isot että silmät tippuu naisten päistä". Että sori vaan Kim.

         Törmäsin vasta Jaakko Tepon mainioisiin Stand Up juttuihin. Kanattaa katella YouTubesta. Jospa jätän niitä tässä kertomatta niin säilyy teilläkin jännitys. Huomaan itsekin tässä olleeni tarkkaavaisempi noiden sääennusteiden kanssa. Iisalmi-Nivala juoksu alkaa olemaan mielessä. Ja miksipä ei, eihän siihen ole aikaa kuin reilu viikko, jos se toteutuu. Oikeastaan sää ratkaisee kaiken. Teiden pientareet on jo riittävän paljaat, mutta sää voi olla tähän aikaan vuodesta joko puoltava tai tyrmäävä. Ihan ei räntäsateessa ja vastatuulessa viitsi lähteä tuota matkaa työstään.

         Noin 14 tunnin juoksu vaatii talvella muutenkin hyvää voimien jakoa. Kylmä tulee nopeasti, jos liikaa hidastuu. Tietysti voi ottaa huoltoautoihin vähän kuivaa vaatetta varalle - ja varmaan otankin - mutta silti. Viimeksi kuusi vuotta sitten minulle iski aika nopeasti kuumehorkka ton jälkeen. Kova rasti, mutta siksi niin kiinnostava. Kyllä ultrajuoksu on omalla tavallaan kiehtovaa.

         Huoltoväki minulla on jo hyvällä mallilla. Tänään ekaa kertaa pysähdyin keittiössä kalenterin kohdalla vähän ja katsoin miten lähellä se 1.maaliskuuta onkaan. Huomasin miettiväni, että pitää vähän verttitonneja alkaa rajottaa lähempänä starttia. Tämän viikon perjantaina vielä vedetään nupit kaakossa verttitonnia, mutta ei välttämättä enää sen jälkeen... tai korkeintaan kerran (hah,hah...). Tämä on tätä minun rentoa hommaa. Ei minua paljoa nykyään tunnu hetkauttavan mikään. Olen löytänyt elämääni sopivan rennon otteen. Tasajalkaa hyppiviä on ihan tarpeeksi.

         Päivä on kivasti pidentynyt ja olen ollut hieman onnekaskin pysyessäni edelleen terveenä. Kohta kolme vuotta yhdellä parin päivän flunssalla. Siinä kaikki. Myös vammat. Oon jopa vähän yllättynyt miten ei ole mistään napsahtanu. Onhan tämä minunki homma kaikkea muuta kuin siloteltua menoa. Tammikuussa tuli tosin jostakin syystä peräti kuusi lepopäivää. En oikein tiedä miten se niin meni. Piti muutamaan kertaan tarkistaa, kun ihmettelin miten tammikuussa tuli niin vähän liikuntatunteja. Helmikuussa oon sitten mennytkin tähän asti vain yhdellä lepopäivällä. On ollu vähän niin kuin paahdin punasella koko ajan.

         Esim. sunnuntaina vedin ennätyksen 10% kulmalla verttitonnissa. Seuraavana päivänä kaksi kevyttä lenkkiä. Eli siis maanantaina. Eilen tiistaina osin vauhtikestävyyttä sisältänyt 26km reppujuoksu pojan luota. Illalla 8,6km palauttelu hölkkä ja tänään 16km kevyttä hölköttelyä. Ylihuomenna ehkä jopa uusi ennätys verttitonnissa 15% kulmalla, jos on kulkua. Kokeilen tällä kertaa kiihtyvänä. Katotaan, se on aika paljon päästäkin kiinni. Pitää saada hyvä tappo päälle. On se kivaa. Vähän skitsofreenistä kyllä.  

           Pojan luona käymässä. Juosten kotiin (26km)
Onni Vähäaho, Nivalassa 19.2.2020

MYRSKY

         On taas tulossa - myrsky. Viisi astetta lämmintä, melko kovaa tai erittäin kovaa tuulta. Tuulituhoja ja muuta helmikuista menoa. Tätä olikin jo tarjolla myös tammikuunkin aikana. Elämää on aina ennen sitä ja jälkeen. Aina ei oikein tiedä miten edes omaa loppupuolella olevaa lomaansakin kuvaisi. Tulee mieleen vajaan viiden vuoden takainen suonpätkä Iso-sydänmaan perhereitiltä. Eräs tasokas juoksija kertoi juosseensa sen holtittomasti laidasta laitaan loikkien kunnes oli rauhoittanut sinkoamistaan. Lomani on ollut samanalainen. Tekemistä ja kaikkea on ollut enemmän kuin venäläisen tivolin vuosikiertueella yhteensä. Mieleistä, mutta taas olisi ollut kahdelle Onnille puuhaa. Lepo on jäänyt vähän taka-alalle. Onko minulla kiire jonnekin?

        Rauhoituin kuitenkin eilen hetkeksi ja katsoin dokumentin Kobe Bryantista. Se on katsottavissa Yle Areenasta. Suosittelen lämpimästi. Kobe loi itselleen toisen persoonan, Mamban, jona hän oli kentällä. Todella mielenkiintoisia ajatuksia jo pois nukkuneelta legendalta. Filosofiasta kiinnostuneiden kannattaa katsoa. Kobe vei palon urheilua kohtaan aivan omalle tasolleen. Hieman harmi, että vasta nyt oivalsin miksi hän oli niin hyvä kuin oli. Harvoin ihmiset ymmärtää miten paljon lahjakkaiden huippujekin täytyy tehdä mentaalista työtä. Kobe oli siinäkin ylivertainen. Olen postuumisti Mamban fani.

        Olin tänään hetken ajatuksissani. Se on terapeuttista. Ajaessani salille aamupäivällä pyörällä oli -11 pakkasta. Vastaan tuli ehkä ylä-asteikäinen nuori nainen, jolla oli takki auki, avokauluksinen pusero, eikä tietenkään päähinettä. Käytän tuosta näkemästä kuvaajana sanaa "leuhotti menemään". Miksi trendit ja muoti on niin kylmää? Nilkat paljaana, eikä lakkia ja harvoin hanskojakaan. Kesällä sitten saatetaan olla pipo päässä, kun on 30 astetta enemmän lämmintä. Loogisuus loistaa poissa-olollaan.

      Juttelin tänään hetken erään vanhan valmentajagurun kanssa. Juoksusta? No eipä juurikaan vaan filosofiasta. Pidän tämän velhon kanssa jutustelusta. Tuntuu kuin minusta vapautuisi aina omaakin ajatusta, kun saan vaihtaa hänen kanssaan ajatuksia. Hänellä on aina asiaa ja sisällöstä löytyy aina jotain sellaista jota vaihdetaan A4 takaa kuiskaamalla korvaan ja seikkaperäisesti sanoihin lisävaikutelmaa ilmeillä tehden.

      Kaksi miestä, Villu ja Vahur, näkee kuvan taulusta, jossa on kaksi alastonta naista. Villu: -"Tuo toinen on ihan Katrin näköinen. Vahur: -"Kumpi"?  Villu: -"Tuo, jolla on punaiset housut". Vahur: -"Mutta kumpikihan on tuossa alasti"!?!? Villu: -"Minä näen enemmän. Tuolla oikeanpuolimmaisella on ollut... tai ajattelen sillä joskus olleen, mutta nyt oli tullu kuuma".

      Nyt kadotin taas ajatuksen mitä loppuillan tekisin. Aamun verttitonni salilla oli sen verran kova, että olenkin ollut iltapäivän aika lailla kukkuluuruu. Takana on kova viikko. Paljon liikuntaa ja vähän unta. Ei ideaalia, mutta harvoin elämä on.

      Mamban dokumentti sai minuun lisää paloa. Sitä en vielä uskalla kertoa miten se ilmenee. Aika näyttää. Se mitä koripallon pallo oli Mamballe on juoksu ollut minulle vuosia. Ystävä joka kutsuu minua luokseen aina uudestaan. Se antaa minulle eväitä elämään ja minä annan sille aina sen mitä minulla on annettavaa. Yksinkertaista rakkautta.

Lenkkini Stravassa


Onni Vähäaho, Nivalassa 7.2.2020

KARKAAKO KÄSISTÄ?

            Ilman suunnitelmaa liikkuessa on mahdollista, että liikkuminen karkaa käsistä. Olen liikkunut nyt viimeisen viiden päivän aikana noin viisitoista ja puoli tuntia. Noin 90 tunnin kuukausi vauhdilla. Reilu kolme tuntia päivässä. Tuosta kahdeksan ja puoli tuntia lumipolkureiteillä. Karkaako käsistä? Vastaus on yllättäen varsin helppo: Ei.

           Viiden päivän isolta kuulostava annos liikuntaa on vain niukasti yli puolet viimeisimmän kilpailuni suorituksesta. Pääsin kuitenkin tänään jo ns. tunnelmaan. Eilen oli hieronta kahden edellisen päivän noin seitsemän tunnin treenin jatkoksi. Samana iltana (eilen siis) kävin tyhjäkäynnillä hölkkään kävelypätkillä höystettynä reilun 12km iltatunnustelun. Oli kylmä tuuli ja mittari oli ilman tuultakin -13. Tuuli tekee pakkasesta purevan.

           Tänään aamulla kävin kolme minuuttia päälle kolmen tunnin lumipolkulenkin. Jopa oli keräileminen. Tuota toisaalta kutkuttavaa tunnetta olin jopa hieman kaivannut. Ja kuten joskus edellisinäkin kovempina treenijaksoina niin nytkin, neljän-viiden tunnin päästä olin jo valmis katsomaan uutta lenkkiä silmiin. Illalla kävin kolme varttia Nesteen mäkeä varsin kevyesti neljään kertaan teijaten puolelta toiselle plus tasaista alle että päälle. Eli ihan tälläinen harjoittelun määreet täyttävä viiden päivän jakso.

           Sopivasti jopa henkisiä tuntemuksia, jotka liittyvät olennaisena osana tiukempaan treeniin. Ne voivat olla ensimmäisiä kertoja "tiloihin" ajeleville hieman pelottaviakin, mutta ajan kanssa niiden kanssa oppii olemaan. Katsoessani tämän tiukemman viisipäiväisen tehoja niin huomaan pysyneeni varsin maltillisissa lukemissa. 65% alle 123 sykkeen toimintaa. Ihan hyvä, sillä aimo annos on tullu tehtyä tuolla hankipoluilla, jossa syke nousee helposti.

          Nyt ois tarkoitus vähän himmata ja koittaa löytää paremmin tuonne hiihtoladuille. Tänäkin iltana harkitsin pitkään hiihtämään lähtöä, mutta toisaalta onneksi kävin hölkkäämässä, sillä tietynlainen juoksutoiminnan säilymisen tieto antaa aina rauhaa tuleville päiville. Hieman lumisessa Nesteenmäessä toiminta oli varsin jaksavaa.

          Tänään oli hauska sattuma, kun satuin vuoden 2013 maratonin Suomenmestarin kanssa samaan aikaan Pyssyyn. Sain seurakseni mestarin kuudelle ensimmäiselle kilometrille. Hietapuolen Bekele juoksi tänään "vain" talviperhereitin (hieman vajaa 12km) Pyssystä. Itse jolkottelin ns. "talvi pep26km lenkin". Kotia päästyäni katsoin, että liki seitsemäkymmentävuotias mestari oli juossut lopun vastamaakilsat kohti Pyssyä noin 5min/km. Saa siinä nuoremmat irvistää - huh-heijjakkaa! Hietapuolen Bekele on suurin juoksu idolini. Olen etuoikeutettu saatuani ammentaa häneltä oppia jo liki 10 vuoden ajan. Taisimme tavata Bekelen kanssa vuonna 2011. Sen jälkeen on juostu aika paljon yhdessäkin.

      TIEDÄTKÖ MIKÄ LISTA?

          Connor McDavid, Edmonton Oilers
          Leon Draisaitl, Edmonton Oilers
          Nathan MacKinnon, Colorado Avalanche
          Mikko Rantanen, Colorado Avalanche
          Sebastian Aho, Carolina Hurricanes
          Auston Matthews, Toronto Maple Leafs
          Mitchell Marner, Toronto Maple Leafs
          Elias Petterson, Vancouver Canuks
          Patrik Laine, Winnipeg Jets
          Jack Eichel, Buffalo Sabres
       

          Niin, kaikki tämän päivän ehdottomia NHL-supertähtiä, mutta kuka heistä voittaa ensin? Kellään yllä olevista ei ole vielä Stanley Cupia.

         LOPUKSI 

           Onhan Runebergin päivä. 

           Lunta kaunoo, näkökenttä ei ole aivan vapaa. Punainen urheilupusakka kuitenkin kiinnittää huomioni. Siellä nuori mies tulee tyttönsä kanssa reippaasti kävelten samaa risteystä kohden. Ah, tämähän olikin tuttu pari. Salapitovelvollisuus, mutta sanotaanko, että mies oli Toar Koppola ja nainen Hilkka. Kiireetöntä jutustelua. Tunsin eläväni, vaikka vasen kenkäni osoitti jo iltalenkille.

         Kuuntelin hieman puolivillaisesti uutisia, mutta siinä puhuttiin jotain vanhempien vapaista. Siinä todettiin, että synnyttävä osapuoli saa hieman enemmän vapaata - kait. Synnyttävä osapuoli. Konservatiivisuuteni häiritsee edelleen. Pää on jäänyt jossain määrin 90-luvulle. Auttaisiko uusi sovellus tai jotain muuta?

          Suopursut polun laidalla lumen suojassa. Jotenkin vielä etäällä. Kesällä ne kutittelee sääriä paikoin. Kyyt on vielä koloissaan, eivätkä tiedä minun kulkevan horroksensa aikanakin täällä. Uppoudun hetkeksi näkymään ja sitten nostan kaulani suoraksi. Pyssymäki 10km kyltti näkyy. Jaha, kohta tämäkin lenkki on taas juostu. Löydän itseni täältä usein. Viihdyn täällä, sillä tämä on sisäinen viettini. Tuntuu kuin minut vain tuotaisiin tänne ja sitten vapaudun. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 5.2.2020

URHEILUKENTÄN JUOKSURATA

          Juoksitko sinä joskus nuorena tai pienenä oman paikkakuntasi yleisurheilukentän juoksurataa? Kenties kävit jopa sisulisäkisoissa, kuten minä. Minulle Nivalan Tuiskulan yleisurheilukenttä oli likipitäen pyhättö. Siellä tuli oltua monta kertaa viikossa, etenkin torstaisin, jolloin oli sisulisät, jotka toimivat 8-16 lapsien/nuorien viikkokisoina. Olin vakiokalustoa.

         Nivalan yleisurheilukenttä on perinteinen 400m rata. Kaksi kaaretta ja kaksi suoraa. Lähtöpaikalta lukiessani ensin on/oli 10m kohdalla seiväshyppypatja, 50m kohdalla korkeushyppypaikka ja 100m kohdalla toinen seiväshyppypaikka. Pidin seiväshypystä. Hyppäsin molempiin päihin. Itään päin olevaan ennätykseni, 330 senttimetriä.

        Rata jatkuu. 220m kohdalla on kiekonheittopaikka.  250m kohdalla keihäänheittopaikka, itselleni se rakkain. 255m kohdalla vesieste. Vielä on esteet juoksematta. 300m kohdalla kuulantyöntörinki, jossa olen työntänyt mm. Arsi Harjun kanssa. Kait sitä voi vähän omaa historiaa kehua :)

       Pituushyppy ja loikkapaikat jäävät loppusuoralle katsomon alapuolelle. Juoksurata kuvaa mielestäni hyvin ihmisen elämää. Kaksi kurvia ja suoraa. Koskaan et voi tietää missä kohtaa rataa olet menossa, voit vain arvata.


    ------


      On satanut lunta. Ja nykymittapuulla aikas paljon. Kävelen verkkaisesti kauppaan ja pian takaisin. Palatessa näen omat jälkeni; elettyä elämää suoraan silmieni edessä. Elämä valuu kaiken aikaa loppua kohden, halusimme sitä tai emme. Menneisyyttä katsoessa voi olla hyvillään, että voi sitä todistaa. Tulevaisuus, kun sisältää enemmältäkin kysymysmerkkejä kuin tietoa. Koskaan ei voi tietää. Mikä täällä on olennaista ja tärkeää?

      Synnyin vuonna 1974 ja vietin vilkkaan lapsuuden ja nuoruuden. Seiväshyppypaikka oli kaiketi radan kohta - näin luulen. Toivon olleeni murrosiässä vasta 50m korkeushyppypaikkalla menossa. En voi unohtaa sitä, kun ylä-asteikäisenä Boston tupakka-aski tippui verryttelyhousujeni taskusta ylittäessäni sisulisien aloituskorkeuden 135 senttimetriä. Toimitsijan ilme kertoi aika paljon. Hänen teki mieli hylätä suoritus tupakka-askin vuoksi, mutta nosti kuitenkin valkoisen lipun ja katsoi perään vähemmän hyväksyvästi. Olen aina ollut oman tien kulkija.

      Vauhti ei älyttömästi laantunut elämänkokemuksista huolimatta aikuisuuden alkuvuosina. Sieltä ajalta löytyy vähintäänkin tarpeeksi tapahtumaa. mm. ensimmäinen lapsi, kovaa harjoittelua eri lajeissa, rillumareitä ja ero. Jotenkin tuntuu, että meno ajoittuu seiväshyppypaikan kupeeseen. Urheilijaminäni oli jäämässä tauolle ja olin ajautunut hetkeksi huningolle. Tuota aikaa taisi kestää kutakuinkin 7-8 vuotta.

     Takasuorallani taisi/taitaa olla myötätuulta. Aloin juoksemaan. Aloin elämään. Sain toisen lapsen ja ensimmäisen vaimon, jonka kanssa olen kulkenut jo pian 14 vuotta samoja polkuja. Ensi heinä-elokuun vaihteeseen tulee 12 vuotta siitä, kun aloin hapuileen juoksuhommia. Alun juoksukiiman tavoitteellisuus on jäänyt hieman enemmän taka-alalle, mutta juoksusta nauttiminen ja sen parissa puuhailu on edelleen vähintään yhtä upea intohimo. Myös itsensä kehittäminen.

     En tiedä olenko kääntynyt keihäänheittopaikkaa kohden menevään kaarteeseen vai mitä, mutta olen alkanut ajatella yhä enemmän tätä elämää, jota elän, ja sen rajallisuutta. Katsoin eilen avaraluontoa, jossa Hyenalauman äiti uhrasi itsensä pelastaakseen lauman johtajaksi nousseen tyttärensä hengen. Olisiko tästä opittavaa? Pohtiminen on aina hyväksi. Harva pystynee olemaan aivan yksin onnellinen, siksipä lähimmäisten aito läsnä-oleminen on mielestäni yksi aliarvostetuimmista asioista lajikunnassamme.

     Elämä voi kääntyä arvaamatta loppusuoralle ilman onnettomuuttakin, jollei jopa kalkkiviivoille. Olen nähnyt miten ihminen voi muuttua aivan eriksi puolessa vuodessa. Asiallisesti ja asiassa keskusteleva ihminen voi kadottaa täysin sen mitä on edes sanomassa. Sen verran oon empaattinen, että pahaa tekee katsoa, miten ihminen rapistuu pois, vaikka on vielä keskuudessamme ja vieläpä ihan kotonansa asustamassa.

     Törmäsin vast´ikään erittäin hyvään twiittiin twitterissä: -"Sivistys on sitä, kun jättää kirjoittamatta, sanomatta tai muuten ilmaisematta asian, jonka tarkoitus on olla ilkeä tai loukata toista. Vaikka se olisi tottakin". Mielestäni hieno pointti. Tuo on ominaisuus, jossa minulla on kehitettävää. Varmasti monella muullakin.

       -------


      Olen ilmoittautunut tälle vuodelle kahteen polkujuoksutapahtumaan. Useimmat taitaa tietääkin, että olen mukana NUTS Karhunkierros 166km tapahtumassa. Sen lisäksi ilmoittauduin äskeittäin Vaarojen Maratonin 130km kisaan. Eli olen mukana kahdessa kolmesta UltraTourFinland sarjan osakilpailuista. Ja vain sen vuoksi, että Koli ja Ruka ovat upeita paikkoja ja että siellä on tarjolla viisi UTMB -pistettä, jos nyt joskus sinne pääsisi. Nykysysteemissä on kyllä hankalampi homma.

     Noiden kahden tapahtuman lisäksi on tarkoitus olla aktiivinen myös itse. Toki ei tässä helmikuussa, mutta maaliskuussa olisi tarkoitus juosta Iisalmen Koljonvirran patsaalta tänne Nivalaan Tillaripatsaalle. Noin 128-129 kilometriä asfalttia. Jollain tavalla kuitenkin kiehtova reitti. On siellä jokunen vastanen ja myötälekin.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.2.2020

TAMMIKUU 2020

          Tammikuu tuntui tavanomaista kuukautta pidemmältä. Olihan siinä 31 päivää, mutta siitä huolimatta. Ja siitä huolimatta, että kuukausi oli erinomainen. Kehitystä tuli kosolti ja täyttyipä vuoden kahdeksasta tavoitteestakin jo ensimmäinen, kahdeksas listalta. Vertikaalitonni meni alle tuntiin.  Helmikuussa ei ole tarkoituksena saavuttaa mitään jäljellä olevista, mutta maaliskuussa on tarkoitus juosta Iisalmesta Nivalaan n.128-129km matka alle 14 tuntiin. Se on tavoite numero kolme vuoden tavoitelistalta.

          Juoksin maaliskuun lopussa vuonna 2014 Koljonvirran taistelija patsaalta Nivalaan Tillaripatsaalle (128,8km näytti gps tuolloin). Silloin aikaa meni 14:48:30h. Eli tarkoitus olisi nipistää tuosta ajasta ainakin 49 minuuttia pois. Kuusi vuotta sitten tuo juoksu oli aika rankka viimeisen 45 kilometrin osalta. Oletan nyt olevan valmiimpi, mutta koskaan ei tiedä. Tavoite tuntuu kuitenkin sopivan kovalta ja haastavalta. Tavoitteethan pitää mielen virkeänä, vaikken tavoitteellisesti koekaan enää harjoittelevani. Ihan fiiliksellä. Toki tietty runko näkyy olevan tuolla mielen syövereissä, mutta suunnitelmaa en ole kaivannut. Se tulee edelleen pääasiassa aamukahvia juodessa.

         Tammikuun trendinä oli tehdä juoksumatolla kova tai vähintään reipas vertikaalitonni ja sitten seuraavana päivänä pitkä polkulenkki. Tuo kuvio toistui 4-5 kertaa. Kerran juoksin kevyesti maratonin ja seuraavana päivänä alakynnyksellä verttitonnin. Oli melko tuhti kombo, joka kehitti olettaakseni väsyneillä jaloilla jaksamista. Kuitenkin on noita pitkiä matkoja tarkoitus leipoa menemään. Vaikka omaksikin huviksi niin onhan se mielyttävempi, kun kunto on riittävä ne vetää kunnialla läpi. Ja näyn määritelleen tälle vuodelle KK166km:lle ihan aikatavoitteen. 28 tuntia. Toki ei siellä pidempään kait kannata ollakaan. Eiköhän sen reitin ehdi tuossa ajassa nähdä?

        Tammikuu oli siis hyvä kuukausi. Yli 10 000 nousumetriä ja talvilenkeiksi suhteellinen lenkkivauhti oli vähintäänkin tyydyttävää. Eilen tuli tehtyä lumisella nesteen ylikulkusillalla lumipyryssä reipastehoinen kymppi. Keskivauhti 4:42 ja keskisyke 153. Tuohon täytyy olla kyllä tosi tyytyväinen, jopa vauhtikeskarina hämmästynyt. Kuitenkin alusta söi aika paljon, eikä pyrykään helpottanut. Meiniki oli tammikuussa hyvä ja pysyin koko kuukauden terveenä. Kuukausi meni myös täysin tipattomana. Edellinen tipaton oli viime syyskuussa. Tekee elimistölle hyvää välttää alkomaholia. Toki ei minusta absolutistia saa, mutta näin hyvä.

       Helmikuussa ois toiveissa, että sais hiihdettyä vähän enempi ja avattua tämän vuoden lumikenkäilyt. Voi olla, että helmikuun juoksukilsat jää johonkin 200-300 kilometrin välille. Nousumetrejä tietysti pitää kerätä ja pantteja. Kivaa siis tiedossa. Palataanpa tähän asiaan Helmikuun lopussa. Jos säät suosii niin voi olla, että hilipasen jo 1.maaliskuuta sen Iisalmi-Nivala juoksun, mutta sen suhteen on vielä kysymysmerkkejä, etenkin sään puolesta. Tietysti tulee käytyä varmasti taas maajoukkuehieroja "Lätsällä". Hän kun on varmaan suurin "syy" viimeisen parin kuukauden kunnon nousulleni. Lihakseni ovat olleet toimivammat ja palautuminen on ollut nopeampaa. Hyödyt ovat olleet merkittävät. Iso kiitos "Lätsälle"

       Minulta on kysytty harjoittelun tulevista jaksoista ja milloin kovaa jne. Ne ovat taakse jäänyttä elämää. On vain seuraava päivä. Aamukahvi ja nauttiminen elämästä. Liikunnat päätän yleensä vasta aamukahvilla. Joskus tulee jotain kivaa mieleen edellisenä iltana tai jotain yhteishässäkkää tulee esim. Nivalan Polku ry:n kanssa kehiteltyä. Sisäinen into on kuitenkin näköjään ihan hyvä niin mitä sitä turhaa näkisi vaivaa jostain ohjelmista, jotka vain sitovat käsiä? 

                                      TAMMIKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit              48,0h                     48,0h

Juoksu                    400,6km                400,6km

Hiihto                       15,1km                  15,1km

Lumikenkäily              0,0km                   0,0km

Kävely                        0,0km                    0,0km

Pyöräily                    86,0km                  86,0km

Nousumetrit            10 197m                10 197m 

Pullopantteja               16,0e                     16,0e
(tavoite 183e/vuosi)

SUPER PEP 2020   21-22.8.2020


Onni Vähäaho, Nivalassa 31.1.2020

GIGI ja MUSTA MAMBA 24

          Urheilu on iso osa monien kansakuntien identiteettiä. Urheilun kautta eletään ja koetaan, joskus myös opitaan. Urheilu antaa siihen mahdollisuuden. Kaksi päivää sitten koko urheilevaa maailmaa kohtasi suuri suru. Yksi viime vuosikymmenien suurimpia urheilijoita kuoli tyttärensä kanssa helikopterionnettomuudessa. Tytär oli Gianna Bryant (”Gigi”) ja isä Kobe Bryant ("Mustan Mamba 24:n"). Muu perhe (vaimo ja kolme Giannan siskoa) jäi suremaan isää, aviomiestä ja siskoaan. Itse asiassa liki koko urheilua seuraava maailma suree "Mustan Mamba 24:n" ja hänen tyttärensä kuolemaa.

          Globaalisti katsottuna ”Musta Mamba 24” oli yksi maailman tunnetuimpia huippu-urheilijoilta, vaikka Suomesta löytyy paljon myös niitä, jotka eivät häntä tienneet. Gianna oli 13 ja Kobe 41 -vuotta kuollessaan.
 

         Koben saavutti urheilussa kaiken (mm. 5 NBA mestaruutta ja kaksi Olympiakultaa) ja sai tolkuttoman määrän miljoonia. Hän oli kuitenkin ehkä vielä parempi isä ja aviomies, vaikka haasteitakin elämään mahtui. Hänen elämäntarinansa on esimerkki kasvamisesta elämän haasteiden edessä. Hän opetteli mm. soittamaan pianoa korvakuulolta valloittaakseen vaimonsa uudelleen. Kobe oli yksi parhaista esimerkeistä miten kaikkein tärkeintä on pärjätä elämässä, vaikka menestystä ja rahaa tulisi joka tuutista.

         "Mustan Mamba 24:n" oli kahden kymmenen vuoden ajan globaali idoli. Keltaisia #24 Lakers paitoja on ympäri maailmaa. Hän oli seurattu ja pidetty tähtiurheilija, joka menestyi olemalla äärimmäisen vaativa omassa pelissään, koripallossa. Hänessä oli urheilun puolella perfektionisia piirteitä. Se, miten paljon hän muistutti lajinsa kaikkien aikojen parasta, Michael Jordania, oli hämmästyttävää. Katsokaapa TÄMÄ.

          Kun ihmiset kuolee laittoman nuorina, 13 vuotiaana teininä tai 41 vuotiaana isänä, on suru äärimmäinen. Sen jälkeen tulee perintö ja viesti, jonka kuolleet jättävät. ”Gigi” halusi olla kuin isänsä, jota rakastava isä tuki hellyttävällä intensiivisyydellä. Tätä tapahtumaa jäsentäessä sitä palaa aina miettimään yhä uudestaan miten haluaa päivänsä käyttää. Täällä ei ole olemassa mitään takuu vuosimäärää. Täältä saattaa tulla lähtö milloin tahansa. Elämää voi makustella jokaiselta kantilta, onko se sen sisältöistä jota haluaa sen olevan.

          Jokainen meistä täyttää päivänsä monin tavoin. Ehkä enempiä ajattelemattakin saatamme toimia rutiinisti tietyllä tapaa, vaikka se ei kenties parasta olisikaan. Aina voi syödä eri tavalla, voi liikkua eri tavalla, voi käyttää luppoaikaa eri tavalla, voi valita työnsä tai olla tekemättä ollenkaan töitä. On paljon asioita joihin voi vaikuttaa. Myös asuin/elinympäristöön. Rauha omalle sielulle tulee myös usein lähimmäisistä. Harva aivan yksin jaksaa. On tärkeää saada jakaa ilot ja surut.

  Niin traagista kuin elämä on, sen jättämät jäljet voi avartaa jäljelle jäävien ajatuksia. Bryantien muistolle iso kumarrus.

  

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.1.2020

SYYTÖNTÄ VIIÄÄN

          Nyt syytöntä viiään kuin hullua tukasta! Koen menettäneeni koko lenkkeilyharrastukseni jaloilleni ja pään toiselle osalle, joka on ottanut täyden vallan harrastuksestani. Ei auta kuin vikistä ja koittaa pysyä mukan. Jotenkin tämä on karannut nyt pahasti lapasesta. Tähän istuin juuri tultuani keittiöstä. Söin juuri pääruoan (pasta-kinkkua-ateriaa salaatilla) jälkeistä mämmiannosta silmät suurina kuin tyhjää vain vaniljakastikkeen kera. On pakko koittaa täyttää kennoja, koska ei tiedä milloin on taas mentävä, minulla itselläni kun ei ole paljoa tässä enää osaa eikä arpaa. Katsotaanpa mitä minun kropallani on lähipäivinä tehty.

         Viime perjantaina 15% kulmalla mattojuoksussa vertikaalitonni ennätys. Ensimmäistä kertaa koskaan alle tunnin. Aika 57:17min. Heti seuraavana aamuna saatuani silmät auki pää kertoi, että ohjelmassa on Talvi PEP 26km lenkki. Ei muuta kuin weetabixejä lautanen täyteen ja maitoa päälle kyytipojaksi. Lisäksi ehdin juoda ennen lenkkiä noin neljä isoa kuppia kahvia ja käydä muutaman kerran pöntöllä. 2h44min lenkki ja huh,huh, olipas siinä vaan edellisen päivän jälkeiseksi päiväksi arbeettia. Oltiin siis lauantaissa ja ohjelmassa oli myös yövuoroon meno. Vielä ennen sitä sain kuulla, että pitää käydä vielä tunteroinen huoltavaa pyöräilyä. Ok, ei kai siinä.

        Sunnuntaina oli kahden yövuoron välipäivä. Sen pääsin vaivihkaa jalkojen ja pään toisen puolen suunnitelmissa vain reilun kympperöisen tosi kevyellä hölkällä. 10,2km lenkkiin taisi mennä noin 58 minuuttia. Tuo tuntui omastakin mielestä hyvältä tähän väliin. Ajoittain olen siis samaa mieltä jalkojen ja pääni toisen osan kanssa.

        Maanantaina loppui yövuorot. Satuin herään jo puoli kaksi. Ajattelin, että saisin toipua rauhassa ja LEPPOISASTI yövuoroista. Hah, pää oli taas keksinyt kivaa ilta-aktivitettia. Kas, yllättäen, verttitonni matolla! Taas? Jep, jep, nyt 10% kulmalla 10 kilsaa. Sain kuitenkin sen verran armoa, että nyt vain lupsakkata reipasta. Silti tuli ennätys taas. 72:51min. Jännä homma. Tunnen olevani tähän kovin osaton. Tämä on hieroja Lauri "Lätsä" Hyvärisen ansiota pitkälti ja veitikka koutsin, pään toisen osapuolen ideariiheä. Kiitollisena tästä hierojan suuntaan etenkin.

       Eilen tulikin sitten uni kuin pölkyllä päähän lyötynä. Toki ehdin puoli rovetta mämmiä syödä. Samalla totesin, että jännästi vaan paino pakkaa tässäkin myllyssä ylöspäin, mutta ei se vain näy "ladulla", kuten hiihtäjät sanoisi. Kulku on vähintäänkin tyydyttävää. Tänään varmaan kevyt päivä eilisen illan mattotonnin jälkeen? Hah, juuri tulin Talvi PEP 26km lenkiltä taas. Pää on kait tämän verttitonni + talvi pep 26km yhdistelmän todennut jotenkin hedelmälliseksi. Minulta ei ole tosin kysytty mitään.

       Toisaalta juoksu ei taaskaan hullumpaa ollut. Aika pitkiä pätkiä talvi pep 26km reitillä on nyt jopa hengenvaarallisen liukasta. Otin vanhemmat nastakengät. Se oli iso virhe, sillä ei-niin-terävät nastat teettivät ylimääräisiä voimisteluliikkeitä. Näiden lenkkejen tarkoitus on kehittää jalan vientiä ja polun lukua helpolla, mutta imevällä askeleella. Joka sekunti pitää lukea pari-kolme askelta eteenpäin. Virheitä ei saa tulla - tai saa - mutta sitten ollaan nurin, tällä kelillä. Paikoin on myös tosi teknisiä pätkiä, jotka ovat melkoisia sudokuja ratkottavaksi. Paljon päätöksiä ja aikaa tosi vähän. Esimerkkinä Lintulan aukion myötäle kimurantteineen.

       Seuraavana ajattelin mennä päiväunille. Saa nähdä mitä tapahtuu, kun sieltä kömmin ylös. Kokeilisko näytellä sairasta, ettei tarvis illalla lähteä mihinkään?

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.1.2020

TAVOITE NRO.8 SAAVUTETTU

           Asetin tälle vuodelle 2020 kahdeksan erilaista tavoitetta. Hieman jälestäpäin hirvitti itseänikin osin se tavoitelista, mutta onpahan tavoiteltavaa, eikä nämä niin vakavia ole. Ainahan se on kuitenkin mukava tavoite elämässä saavuttaa, oli se sitten mikä tahansa. Enkä malta olla tässäkään kohtaa olla mainitsematta kaverin hauskaa letkautusta taannoin: -"Vaikka kaikki menis pieleen niin silti elämä jatkuu". Hitsi ei meinaa nauru loppua tuon letkautuksen jälkitiimoilta.

           Kuten vähän laskeskelinkin, vertikaalitonni matolla 15% kulmalla 6,7km matka alle tuntiin olisi ensimmäisenä yritys kohteena. Ennen tuota tavoitelistan tekoa olin sen päässyt noin 64-67 minuuttiin. Ihan tarkkaan en nyt muista. Ja tavoitteen julkistamisen jälkeen juoksin vielä viime vuoden viimeisenä päivänä tuon aikaan 61:28. Siinä oli kuitenkin sen verran pelivaraa, että uskoin jopa alle 59 minuutin aikaan. Tänään tuli sitten se päivä, kun päätin raastaa kaikki pihalle vertikaalitonni testissä.

          Hitsi, että jännitti ja hirvitti koko päivän. Ihana perinteinen tunne ennen itsensä ylittämisen yrittämistä. Tuttua jo entisiltä kilpa-ajoilta esim. ennen keihäänheittokisoja tai tämän juoksuharrastuksen aikana vaikkapa ennen testijuoksuja. Se kertoo latautumisesta. Keskittymisestä. Sopivasta epävarmuudesta mihin sitä tänään pystyy, sillä jokaisen päivän suorituskyky on aina siihen asti pieni arvoitus kunnes kroppa laitetaan täysillä likoon.

          Sovittiin "Hovin" (Hockey Ville) kanssa, että tehdään kyseinen testi vierekkäisillä matoilla. Hovi antoi kohteliaana miehenä valita veteraanin kumpaan vapaaseen mattoon asettuisin. Oli puhe lämmitellä joku 10-15 minsaa. Sovittiin myös, että käytetään musiikkia korvisssa sillä kupoli menisi joka tapauksessa majoneesille hyvinkin pian eikä tämä ollut jutustelutesti. Otin siinä lämppärin aikana yhden 150metrin tunnusteluvedon ajatellulla (7,2km/h) alotusvauhdilla. Hovilla oli mittarissa 6,8km/h. Hovi oli tulkinnut avausvetoni, että olinkin jo aloittanut testin ja veteli jo omaa testiään ennen kuin tajusin ja keskeytin oman lämpän jo 0,8km kohdalla. Äkkiä perään :)

          Jotenkin hullusti laitoin kellon käyntiin jo siinä vaiheessa, kun aloin lisätä mattoon kulmaa nollasta 15:sta %:n. Mattohan ei liiku siinä vaiheessa vielä eteenpäin, joten lienee oikeampi kellonkäynnistys hetki lienee, kun maton vauhtia aletaan nostaan 0,0km/h ylöspäin. Näin olettaisin. Katoin varsin niin siinä meni 17 sekuntia harakoille. No, menkööt, eihän näistä vielä ole niin paljoa kokemusta, jospa se tunti silti alittuis.

          Asetin nopeuden 7,2km/h. Tuntu aika helpolta. Syke jotain 155. Sen verran oon kuitenkin näitä kokeillu, että tuska lisääntyy tästä eksponentiaalisesti. Hovi läiski 6,8km/h viereisellä matolla. Oomma Hovin kanssa melkeen samanmittasia ja Hovilla lätkä ajoilta isot lihakset, joten Hovilla vielä muutama lisä-ilo-kilo minua enempi kannettavana. Nopeasti on Hovi päässyt tähän kuntoon missä nyt latoo menemään. En ois esim. viime vuonna pystynyt likimainkaan tohon Hovin tämän päivän vetoon.

           Toiselle kilsalle nostin vauhdin 7,3km/h. Keskityin henkittään. Pahaa teki jo. Hurja ilta tulossa. Hovi ei huomannu vauhdin lisäystäni. Hovi jatkoi 6,8km/h. Saavutin hitaasti Hovin testin aloituksesta tullutta etumatkaa. Vedin myös kolmannen kilsan samalla 7,3km/h vauhdilla. Meno oli kilsan loppupuolella jo niin sumeaa, että oli pakko laskea vauhtia vähän. Tässä vaiheessa Jonte-Konde kävi nappaan pikku videon pätkän. Oli jo korvien välissä tuplamajoneesit.

          Neljäs kilsa meni 7,1km/h. Syke oli ollut jo hyvän tovin yli anaerobisen kynnyksen. Henki kuitenkin kulki vielä ja jalatkin liikkui kohtuudella. Olo oli aivan hirveä. Eikä pieni vauhdin tiputus tuntunut paljoa auttavan. Raastavaa hommaa. Tuntui koko ajan ettei tätä vaan jaksa ja pakko laskea vauhtia, mutta kysyin iteltä, että minkä vuoksi? Hengitys toimi ja jalat liikkui. Sumein silmin vain.

          Viides kilsa 6,9km/h. Hovi edelleen 6,8km/h. Hovi laski 5,5km jälkeen vauhdin 6,0km/h, jolla meni loppuajan. Aika Hovilla huikea 60:32min. Jotenkin sitä vaan aina sen kilsan jaksoi. Jossain nirvanassa sitä tuntui vain painavan.

         5-5,5km eli 500 metrin matkan menin ikään kuin "passaten" 6,7km/h. Sitten vauhti 6,8km/h kilsan ajaksi. Jalat vain teki liikettä, mutta tuntui jo hurjalta käskeä niitä. Hengityskin alkoi olla jo limiteillä. Vielä loput 200 metriä 7,5km/h, eli kaikki ulos. Viimeisen 500m tuntuikin liki kaiken aikaa, että laatta lentää kohta. Kattelinkin näkyykö ämpäriä. Ei näkyny, mutta ei tarvinnu toisaalta ihan laatatakkaan.

          6,7km tuli täyteen vihdoin. Jalat oli sen verran spaghettia ja kädet taikinaa, etten tahtonu saada ihtiäni siihen kuosiin, että oisin saanu kellon pysäytettyä. Siinä meni muutama sekunti. Aika oli tosi kova yllätys. 57:17min.  Oisko kaikkiaan menny noin 20sek. harakoille, mutta huh, olipahan raasto. Vatsalihaksiakin poltteli varmaan neljästä kilsasta eteenpäin. Vaikea aivan tätä saada sanoiksi puettua. Viimeistään helmikuussa uudestaan. Nyt täytyy vähän treenata ominaisuuksia. Hankala on enää ite suorituksen tahtotilaa parantaa.

         En malta olla vielä mainitsematta, että käynnit YU-maajoukkuehierojalla, Lauri "Lätsä" Hyvärisellä ovat tehneet oman ison osan viime aikaisessa kehityksessä. Ei se turhaa kierrä arvokisoja hieromassa. Kiitokset täältä kuntoilijalta hierojan suuntaan!


Onni Vähäaho, Nivalassa 10.1.2020