Pitkää alkulämppää tehdessäni muutin reippaan osan taas aivan eri polulle mihin olin hetki sitten sen mielessä vaihtanut. Hyvin luovaa? Niinpä läksin itseasiassa pep12km reittiä menemään hieman alakynnyksen yläpuolella. Katsoin tällä lenkillä kelloakin. Karhunkierroksen lähestyessä huomaan alkaneeni valvomaan mitä teen ulkoillessani. Mikä minuun on nyt mennyt? Pettikö hermo viime metreillä? Enkö rohjennut kuitenkaan summan mutikassa antaa venheeni liukua lähtöportille?
Lopulta tuo harjoitus oli aika hyvä, sillä reitti oli tosi raskaassa kunnossa lumisateen ja sitä seuranneen lämmön jäljiltä. Näin ollen ei tarvinnut paljoakaan ponnistella päästäkseni 140-150 sykevälille. Hengitys ongelmat tuntuu poistuneen pikku hiljaa. Perinteiset kevään astmaatikon painaisviikot alkaa hellittää. Se tietänee, että saan käyttöön liki pois vajaan kaksi kuukautta olleen ylärekisterin, ylimmän sykealueen. Tosin sitä ei nyt tule vähään aikaan juuri käytettyä 166km kisan vuoksi. Mutta hyvähän se on olla resursseissa. Helpottaa se niitä alempiakin alueita.
Eilen se sitten tapahtui; tempasin seinäkalenterin ja aloin katsoa mitä teen minäkin päivänä ennen NUTS Karhunkierros 166km starttia. Tein siis ohjelman! Hermo petti! Toisaalta se oli yli puolen vuoden tauon jälkeen taas aika hauskaa. Toki olen muille ohjelmia tehnyt tässä välissäkin, joten ei kuitenkaan ihan vierasta hommaa, mutta että itelle.
Kun kisaan on aikaa enää 15 päivää, ei kyse ole enää avainharjoitteiden sijoittamisesta vaan sopivan valmiuden säilyttämisen suunnittelusta, ja siitä, että kokonaisuus on sopiva. Pientä verenkierrätystä pienin vaihteluin. Annetaan ikäänkuin normaaleja harjoitusärsykkeitä, mutta vain pitääkseni lihaksiston normaalissa tilassa ja aineenvaihdunnan aktiivisena. Jos tähän asti on kaadettu kahvia kuppiin urakalla, tarvii sitä nyt lähinnä enää vähä lämmikkeeksi lisätä.
Määrittelin lenkkejen maksimimitaksi viimeisille päiville pääasiassa 80 minuuttia. Siinä on se 20 minuuttia väliä rajaan, jossa kuntourheilijan hiilihydraattivarastot on tyhjentymässä, jollei nauti lisää matkalla. En viitsi ajaa enää tankkia tyhjiin. Kaksi kertaa tulen tuon rajan yli vielä menemään, mutta ne tulee olemaan hallittuja ja osin lisäenergialla varmistettuja. Syvällä sisälläni on edelleen myös tämä puoli muistissa, vaikka liikkumiseni on ollut viimeisen puoli vuotta kaikkea muuta kuin suunniteltua. Tapahtumiin on mukava mennä valmistautuen ja jonkun suunnitelman kanssa. Niin tehdessäni nautin niistä enemmän, sillä tykkään laskea ja suunnitella. Se on osa minua.
Yksi asia ei ole kuitenkaan muuttunut. Käyn nykyään näitä juoksutapahtumia kokeakseni, ei tavoitteet edellä. Se, että minulla on tavoite, on vain minun tapa päästä tapahtuman sisälle ja tiettyyn tunnemoodiin, josta pidän. Tykkään seurata tapahtumissa suunnitelmaani ja laskea kaikenlaista. Se on osa viihtymistäni, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä tavoitteen toteumisen merkityksen kanssa. Ne ovat minulle kaksi eri asiaa. Ehkä sitä on sivullisten vaikea ymmärtääkään. Enkä minä tiedä tarviikokaan. Pääasiahan on aina, että vain itse tietää mikä on tärkeää ja miten missäkin asiassa haluaa viihtyvän.
Entä se tavoite, jolla ei ole merkitystä toteutuuko se? No siitä voin sen paljastaa, että maaliin ois kiva päästä, mutta edes se ei mittaa sitä mikä on oikeasti tärkeintä. Eli se kokeminen. Se on SE minun juttuni. Minulla on hauskaa kyllä myös aikatavoite. Se johtuu taas siitä, että tykkään laskea matkan varrella ja aikatavoite antaa siihen kivan alustan. Sitä tavoitetta en tule kuitenkaan kertomaan etukäteen. Pidän sen itselläni matkaviihdykkeenä. Lukijat tottakai haluavat myös viihtyä seuratessani kisan pallukoiden liikkumista tai liikkumattomuutta. Arvatenkin tekin pohditte miten tulen reissusta selviämään - ja selviänkö edes pahasesti - ja jos selviän, minkä aikaa se ottaa.
Ne, jotka eivät ole menneet Karhunkierroksen Rukalta lähtevän eka kympin vaarativolia eivät voi tietää mitä se on. Nousut ja laskut ovat paikoin erittäin jyrkkiä, eikä niistä oikein pääse läpi kulumatta - ei mitenkään. Se on kuin kimpaantuneen mehiläistarhan mehiläisten ohi menemistä. Hiki ei saa haista, eikä pistoksiltakaan oikein voi välttyä, mutta silti voi yrittää löytää viisauden kiven, mutta olla kompastumatta. Mulliköydet jyrkimmissä rinteissä eivät ole pelkkää rekvisiittaa.
Lauantaina järjestämme Nivalan Polun porukka ylläolevaa kivaa :=)
Super PEP 2019 tapahtumaan ilmoittautuminen on hyvässä vauhdissa. Viime vuonna tapahtumaan oli tähän aikaan ilmoittautunut 10 osallistujaa, nyt jo 40. Naulaa sinäkin tapahtuma tavoitteeksi ja ilmoittaudu mukaan samantien ja osallistut samalla tuleviin arvontoihin!
Super PEP 2019 ilmottatuminen.
Onni Vähäaho, Nivalassa 9.5.2019
