keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

MITEN REENIT SUJUU?

        Viime syyskuussa, hieman Pyssymäki Extreme Polkujuoksun 171km voiton jälkeen, päätin lopettaa tavoitteellisen treenaamisen ja liikkua oman mielen mukaan. Jokunen varoitteli minua päätöstä seuraavista liikakiloista, jotkut harmittelivat, jotkut ymmärsivät. Vajaan vuoden aikana olen nyt liikkunut (treenannut?) enempi kuin koskaan ennen. Kuluvana kalenterivuonna olen menossa yli 700 tunnin määrään. Nousumetrit on liki tuplaantuneet.

       Arvatenkinhan se jossakin näkyy. En ole ehtinyt missään välissä palautua. Satunnaiset ylikevyet yhteislenkit eivät ole riittäneet, sillä sitä on aina edeltänyt tai seurannut kahta kovempi lenkki. Minun kovat lenkit ovat olleet kovia palautumisen kannalta, ei tehojen. Määrää ja mäkeä. Ja aina uudelleen. Välillä helppoa reipasta, mutta oikeastaan vain neljää vauhtia. Viides, kovatehoinen on jäänyt siksikin pois, ettei ne ole olleet edes mahdollista. Kun on koko ajan harjotusväsyneet lihakset tai liian jumissa, ei a) lihakset, eikä kroppa ota, eikä jaksa kovia tehoja b) niistä ei ole hyötyä rasittuneena. Niinpä yläkerta on jääny asumata. Varmaan tammikuussa viimeksi.

       Seuraus on ollut, etenkin minulle isot nousumetrimäärät lisättynä, että etureiden lihakset on lyhentyneet ja kiristävät takareisiä ja pakaralihaksia. Askel on ollut liikaa samalla tiheydellä ja hitaalla juoksulla supistunut, kun ei ole saanut vastapainoksi venyttäviä ja tai nopeita askeleita. Olen ajautunut hiljalleen kovan liikkumisinnon yhtälönä tilaan, jossa ajoittain tuon takaosan kireys jopa tietyissä liikkeissä sattuu ja pakaroita polttelee, kun vähäkään nostaa tehoja. Syy on 110% oma. Olen laiminlyönnyt palautumisen. Liika on liikaa. Aina ei voi vain nostaa ja nostaa määriä, eikä etenkään juosta näillä määrillä ihan vain fiiliksen mukaan. Alkaa jostain kohtaa muistutella.

      Hyvää asiassa on, että olen alkanut sitä hoidattaan yhdellä maamme parhaista asiantuntijoista, Lauri "Lätsä" Hyvärisellä. Se on jo hieman auttanut. Pystyn jo aavistuksen normaalimmin askeltaan, mutta en saa tiheyttä, enkä toisaalta askelvapauttakaan vielä läheskään täysin esille. Hyvä merkki on kuitenkin, ettei siellä ainakaan vielä mitään rikki ole. Pystyin kuitenkin tänään varovaisen hallitusti ja tunnustellen juokseen reipasvauhtisen 5km radalla. 21:09. Ihan lupaava, sillä tehot jäi osin vaivan vuoksi uskalluksenkin takia vain 153 keskitehoon. Esim. vajaa neljä vuotta sitten, kun juoksin ennätyksekseni (19:47), oli keskisyke 165 ja aivan eri ravi ja raasto päällä. Nyt menin kuin pilkkijä kevään viimeisillä jäilllä. Välillä meinasi naurattaa, että onko tässä edes kello päällä vai muutenko vain nautiskelen.

      Huomasin eritoten tuon askeltiheyden katoamisen muutama viikko sitten lenkillä. Tein 3x20 sekunnin "aukasut". Vauhti ei muuttunut, eikä askeltiheys juurikaan nopeutunut, vaikka ajatus oli kova - vain suu aukesi, muuten homma lienee näytti samalta. Havahduin, että eikai tämän juoksun nyt noin yksoikoiseksi tarvi mennä vaikkei vauhdeilla sinällänsä ole mitään merkitystä. Mutta kyllähän jokainen mies haluaa joskus vähän kiihdytellä elämässään.

      No katsotaan mihin tämä normaalin tilan etsiminen johtaa vai onko tämä suu kiinni ja suu auki minun ainoat uuden normaalin vaihteet. Häkkilän Asko kävi antamassa hyviä ajatuksia miten saisin asiaa edistettyä. Kiitos, Askolle siitä! Ultramiehen on pikkusen näin esivaivasena sovellettava, mutta yskä ymmärretty. Nellimin gurun, Pasi Koskisen, alusta vinkin otan tuohon mausteeksi. 150 metrin vetoja on tarkoitus alkaa syöttämään 1-2 kertaa viikossa, mutta hieman armollisemmalla alustalla kuin tartanilla. Hiekkatie hyvä. Puru ehkä liian pehmeä. Radalla sitten katsotaan aika ajoin onko tullu edistystä. Tonninkin voisi käydä testaan, että saa siihenki lähtölukeman. 3:24 meni v.2016, 5km ennätysvuonna. Ehkä 3:50 voisi alittua.

      Viime aikoina on ollut ajoittain haasteita nukkumisen kanssa. Kesäloman jälkeen töihin palaamisen ja treenirasituksen vaikutus yöuniin on ollut yllättävän konstikasta. Hieman on ollut nyt tivolia työvuoroissa ja asiaakin mielen päällä, kun taas on ENÄÄ KUUKAUSI aikaa Super PEP2020 tapahtumaan. Mutta eiköhän nuo unet tuosta tasaannu, mutta on täytyny vajaavaiset yöunetkin huomioida esim. tämän päivän 5km ratajuoksussa. Parempi jättää aina se sopiva vara. 
 
      Tämmöisiä kuulumisia harraste ultrapolkujuoksijalta. Välillä on siivottava vinttiäkin. Pääasia on edelleen, että pulssi tuntuu, kaikki muu on enemmän tai vähemmän plussaa.

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.7.2020

lauantai 18. heinäkuuta 2020

ITSENSÄ ILMAISEMINEN

          Istun ison makkaran sisällä. Eikä tämä ole edes unta. Makkaran toisella puolella on kesäseurueen muut lajitoverit. Lopulta kerään rohkeuteni ja kiipeän makkaran toiselle puolelle.  Kuorma-auton sisäkumi jää paistattelemaan auringonpaisteeseen. Sen jälkeen on täytynyt kiivetä muutaman muunkin esteen yli. Elämä on melkoinen matka.

          Neli-viistoista kesäisenä hyppäsin korkeutta illan sisulisäkisassa. Se ei ollut koskaan minun lajini, mutta olin lähtenyt chillaileen. Rima oli ehkä 150 senttimetrin korkeudessa. Yli meni ja verryttelyhousujen taskusta tipahti Boston aski tartanille. Muistaakseni hyppy hyväksyttiin, mutta toimitsijan katse ei ollut kovin hyväksyvä taskusta tipahtaneen röökiaskin vuoksi. Takatukka peitti jo niskan ja kiharat ilmensivät vilkasta luonnettani jo silloin.

          Elämää tuli opeteltua monilla eri askelmerkeillä. Vaikka urheilukentät jäivät pitkiksi ajoiksi, saatoin silloin tällöin juosta. Kujajuoksu oli alalajina, jossa menestys vaihteli. Mietin välillä mitä haluan ja millaiseksi ihmisen pitää tulla isona. Tuntui, että töitä täytyy tehdä, jotta tulisi joskus isoksi. Olin mielestäni jollain tapaa väärässä. Täällä ei minusta tarvi välttämättä pyrkiä mihinkään vaan elää niin kuin haluaa elämäänsä elävän. Sen oivaltamiseen meni arviolta noin 30 vuotta.

          Muistan elävästi vielä aikuisikäni ensimmäisen nykypäivään johtaneeni juoksulenkkini vuonna 2008. Matka oli reilu viisi kilometriä. Olin juossut kilometrin, kun kuuliin paloauton ja ambulanssien sireenien huutoa. Jotain oli meneillään. Juoksin liki kolme kilometriä lisää ja näin onnettomuuden isossa risteyksessä. Paikalla näytti olevan enempi kuin tarpeeksi porukkaa, myös pelastushenkilöitä. Juoksin lenkkini loppuun. Sukulaismies oli siellä poikansa kanssa kolaroinut ja pojalle kävi pahasti. Isäkään ei täysin selvinnyt, ja myöhemmin katosi elämän tarkoitus ja hänen tie päättyi oman käden kautta. Elämä on joskus mutkaista.

           Tärkeintä olisi oivaltaa hetki, jossa elää. Välillä voi tarkoituksella hiukan hiljentyä ja miettiä miten tässä elelee. Pysähdyin eräällä lenkilläni liikennevaloissa. Se tuli tarpeeseen, sillä olin muutamaa tuntia aiemmin kiivennyt 1000 nousumetriä paikallisella Dan Hill´llä, eli perinteisemmin Taunonmäellä. Juokseminen tuo hyvää fiilistä ja euforiaa, mutta sitäkään ei kannata nauttia yli äyräiden.

          Minua kiinnostaa eniten tietää ihmisten oikea minä. Se on vaikeaa, sillä kaikilla meillä on aina jokin rooli. Isä, äiti, aviomies, puoliso, kilpailija, kuntoilija, työrooli, asiointirooli jne. Harva on joka tilanteessa täysin oma itsensä. Jo pelkästään esimerkiksi asiointi kaupassa tai jossain virastossa käynnistää jonkin roolin. Jopa puhekieli voi hieman muuttua vaikkapa pankissa versus kavereiden kanssa saunanlauteilla tai oman puolisonsa kanssa vällyjen alla. Olemme hieman erilaisia kaikkialla. Pohjalla on kuitenkin minä. Ja se kiinnostaa, mitä siellä on.

          Vast´ikään katsoin "elämäni biisi" nimistä ohjelmaa. Hyvä konsepti, jossa osallistujat avasivat omaa minäänsä uskomattomalla tavalla. Etenkin Tuukka Temosen ja Minna Kaupin heittäytyminen oli harvinaista aitouden herkkua tänä teatterin sävyisenä aikakautena. Ohjelma onnistui olemaan sitruunan puristin, joka sai silmät kostumaan osallistujilta.

          Ihmisen olisi hyvä olla mahdollisimman paljon oma itsensä. Itse saan usein palautetta omalta perheeltä, kun irrottelen tämän tästä. Se on sitä minun omaani - tykkään fiilistellä, vaikka olen huomannut, ettei se ole aina mahdollista, vaikka haluaisi. Onneksi jaksan juosta tarvittaessa, vaikka pesänevalla saakka, jossa on hyvin harvoin kuulevia korvia. Saa antaa mennä. Tänä päivänä mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Mieli ei kestä elämää. Yksi syy voi olla siinä, ettei eletä omana itsenämme riittävästi.

          Oletko tyytyväinen siinä olet juuri nyt? Jos olet niin ei ole välttämätöntä yrittää pyrkiä yhtään minnekkään. Ihminen on silläkin tavoin erikoinen, että se etsii jatkuvasti jotain uutta. Monista ihmisistä tuntuu koko ajan, että pitäisi tulla joksikin tai pyrkiä johonkin. Jos olet tyytyväinen elämääsi niin kysyn, miksi? Jos taas et ole tyytyväinen niin käsijarru pois ja vaihda ruutua. Ihminen tekee usein oman elämänsä liian vaikeaksi. Kun sinulla on pulssi ja pääset liikkumaan niin olet vain sitä mitä haluat olla. Liian moni löytää lopuksi itsensä kaaoksesta liian pitkäksi karanneen, henkilökohtaisen teatterinsa vuoksi. Osa ei pääse koskaan syvästä päästä vetämättä matalaan päätyyn.

          Uskalla olla oma itsesi. Aloita jo tänään.


Onni Vähäaho, Nivalassa  18.7.2020

lauantai 11. heinäkuuta 2020

SUPER PEP 2020 MUUTOS - TJ 41 PÄIVÄÄ

          Super PEP2020 muutti 57km pyöräsarjan 26km pyöräsarjaksi. Tällä pyrimme tekemään pyöräsarjasta yhä useammalle mahdollisen. PEP 26km reitillä on paljon ajettavaa baanaa. Joku oikein taitava ajaja voi ajaa reitin liki jalkautumatta pyörän päältä?

          Tänään on 11.heinäkuuta. Huomiseen mennessä ilmoittautuneiden kesken arvotaan taas ylläripalkintoja, joten nyt on hyvä hetki ilmoittautua tapahtumaan. Tarjontaa on laajasti. Perjantaina 21.elokuuta illan tunnelmavalaistu 7km yöpeppi klo.22.00. Lauantaina 22.elokuuta sitten kaikki muut sarjat. Uutuutena mainittu pyöräsarja ja nuorten 2km uusi polkujuoksureitti.

           Tutustu kattaukseen TÄÄLTÄ!!!


           26km ja 57km sarjaan ennakkoon ilmoittatuneille tarjotaan GPS-seuranta, joka on noussut tosi suosituksi jutuksi. 57km paikat hupenevat kovaa kyytiä, mutta vielä on joitakin paikkoja jäljellä.


Onni Vähäaho, Nivalassa 11.7.2020

MITÄ TÄMÄ SITTEN ONKIN

           Päässä vilisee asioita ja kaikki pitäisi muistaa. Koko ajan tulee kirjattua ylöskin, mutta silti häntä seuraa perässä kuin kissalla konsanaan. Muutama askel ja taas desifioidaan käsiä. Hetken päästä työnnän kahvikärryä. Joku puhuttelee, joku pyytää avuksi, muut tehtävät ovat jonossa pään sisällä. Menen avuksi ja minua huudetaan toiseenkin paikkaan. Käsimerkki riittää viestittämään tällä kertaa tilanteen seuraavalle.

           Miehen silmät kertovat olevan paljon asiaa sisällänsä. Kysyn onko teillä kotona kissa vai koira? Sana ei näy irtoavan nyt, mutta minun on mentävä. Kutsu käy, tällä kertaa järjestelmän kutsu. Vaistomaisesti lähtiessä desifiointia. Autan matkalla yhden uupuneen kohteeseen. Otan mittauksia. Nämä oli päivän mittaukset numerot kahdestakymmenestä kolmesta kahteenkymmeneen viiteen. Perus päivä.

          Tuutko kaveriksi? Kolleegan syvä huokaus ja pään kallistus kertoo mahdollisesti eteen tulevasta. Kolmas tulee paikalle sattumalta. -"Eikä"! Ja vartin päästä jo tullaan pois. Välissä on desifioitu muutamaan kertaan käsiä. Dokumentointia. Silti päätä ei tahdo saada tyhjäksi. Ai niin, ja taas pitää palata koneelle. Numeroita ja huomioita. Kellot soi. Nyt kahdesta eri osoitteesta. Yksi yrittää karatakin. Joskus voisi tehdä mieli itsenikin.

          Tilanne laukeaa taas hetkeksi, ikään kuin pallopelissä tuleva pieni suvantovaihe. Kävelen huoneeseen. Desifioin käteni. Lähimmästä sängystä kuuluu: -"Kissa". Ai niin, tätä tuli kysyttyäkin tunti sitten. Vähän pitää huulta purra, mutta järjestelmä hälyttää. Ja toinen kysyy tiedänkö minä - -"tuuppa kahtoon". Kolmestaan pähkäillään ja asia ratkeaa. Hälytyskin loppuu. Joku ehti irrottautua.

         Paikalla näkyy jo uusia kasvoja. Toivoa päästä täältä karkaamatta siis on. Sananlaskut keventää. Ajatukset käyvät jo illassa, mutta ympäristö simuloi äkkiä takaisin hetkeen. Väki menee levottomaksi. Yksi irvistää ja viittoo lahettaan ja toinen puhuu puuta heinää. Näen kolme jotka tarvitsisivat minua juuri nyt, mutta vain yhden luo voin ja ehdin mennä. Perus tilanne. Pian kello on pykälässä. Vielä sammutan lähtiessä yhden hälytyksen tilanteen jo purkautuessa.

        Mitä tämä sitten onkin, olkoot se sinun kuvasi tekstistä, mutta se voi olla muutakin, aivan kuten mekin joka päivä, kun katsomme samaa puuta yhä uudelleen. Tai sitten näemme aina sen saman pienen reiän josta menemme ja tulemme ajattelematta yhtään enempää sitä mistä menimme ja tulimme.


Onni Vähäaho, Nivalassa 11.7.2020

tiistai 30. kesäkuuta 2020

KESÄKUU 2020

         Koronasävyisen vuoden eka puolikas on nyt takana. Joten tämän vuoden yhteissumma tässä kohtaa on yhtä kuin vuoden eka puolikas. Siitä voi vähän jo katsoa minkälaista vuositahtia tässä on mitäkin liikuntamuotoa kertymässä. Toki kausivaihtelut ovat isot etenkin sivutreenimuodoissa, kuten pyöräilyssä ja hiihdossa esimerkiksi.

         Kesäkuu oli lomakuukausi töistä. Ulkoiltua tuli ja säät oli tosi lämpimät. Kiva kuukausi. Vuoden eittämättä paras, kun lomallakin sai olla. Eritoten nousumetrejä tuli yhden kuukauden ennätysmäärä. Edellinen paras kuukausi oli v.2018, kun kävin vuorilla, jolloin tuli 12 000 nousumetriä kuukauteen. Nyt tuli siis reilusti yli 13 tuhatta nousumetriä. Eiköhän sitä joku kuukausi vielä tuokin lukema taas parane.

KESÄKUUN SUMMAUS ALLA


                                     KESÄKUU        VUOSI 2020 YHTEENSÄ


Ulkoilu tunnit                 79h                  383,0h
Juoksu                    387,9km              2491,5km
Hiihto                         0,0km                197,3km
Lumikenkäily              0,0km                    9,0km
Kävely                       18,4km                  96,5km
Pyöräily                   665,7km              1520,2km

Nousumetrit            13 427m                55
776m 

Pullopantteja                0,00e                    46,7e
(tavoite 183e/vuosi)


              Määrät ovat minulle ja minun makuuni ihan hyvät. Oon liikkunut vain miltä on tuntunut. Katsotaan viitsisikö sitä jossain vaiheessa treenata hedelmällisemmin. Olen iloinen vain siitä, että liikkumisen halu on säilynyt korkealla. Silti olisi hyvä välillä osata levätäkin.



Onni Vähäaho, Nivalassa 30.6.2020

perjantai 26. kesäkuuta 2020

LUONNON MOLEMMIN PUOLIN

        -"Ymmärrys hoi, äly älä jätä" - tapasi setävainaa sanoa, jos tehtiin jotain järjenvastaista. Tuo oli sellainen hyväsuopainen mielensuunnan pysäytys, joka yleensä riitti ymmärtämään tekeillä tai suunnitteella olevan asian mielipuolisuuden. Setällä sananlaskuja riitti. Toinen niistä oli: -"muuten ois vaan ku ei oo". Usein tällä tuli selväksi oliko jokin asia niin vai toisin. Nykymaailmaa luonnon tällä puolen katsellessa joskus huomaan miettiväni, että mitähän setävainaa kuhunkin asiaan tuumais.

        Oletteko koskaan miettineet miten siivosti luonnossa olevat eläimet elävät? Ei ole paperi sotkua, muovijätteistä puhumattakaan. Me, luonnonsäätelijät, elämme muunmuassa jätettä ojanraveihin heittäen. Heinättömänä aikana ojanravissa saattaa olla niin tölkkejä, hanskoja kuin koiran flexikin. Kyllä, ja tuon ruokottomuuden aiheuttajat voivat olla jopa eläimien omistajia. Ei paras mahdollinen yhdistelmä.

        Heräsin yksi keskiviikko aamu siinä kahdeksan kantimissa. Postiluukussa oli ilmaisjakelussa tullut kalajaska. Myöhemmin aamupäivällä tuli mainoksia. Siitä tunnin päästä tilauspostia. Siitä parin tunnin päästä lisää mainoksia ja kirjattua postia. Saimme postia neljästi saman päivän aikana. Ehkä pitäisi palkata kotiin postin lajittelija. Sen verran usein postia tulee. Mikähän lie homman tolkku?

       Luonnossa, luontopoluilla liikkuessa ihmiset ovat isossa kuvassa hyvin siivoa porukkaa. Silti tänä kesänä on jostain syystä ollut vaikeuksia pitää iso-sydänmaanreitin laavulla roskaton ja jätteetön ympäristö. Minkä metsään kantaa, jaksaa sen myös kantaa pois. Ja jos ei jaksa, ei ota mukaan. Tämä on harvoja asioita, jotka saa minut hyppimään tasajalkaa ja puremaan hammasta.

      Yksi yllättävän viisas eläinkunnan edustaja on sammakko. Sadepilvien kertyessä taivaalle, maan ollessa vielä kuivan, mutta sään sadetta enteilevän, tulevat sammakot sankoin joukoin baanoille vettä odottamaan. Joskus väylillä on niin paljon sammakoita, että täytyy aivan keskittyä, ettei astu niiden päälle.

      Sitten on yksi laji, joka on elänyt jo kauan tällä planeetalla, mutta ei ole sopeutunut hellesäähän. Tuo laji omistaa usein aurinkorasvoja ja muuta suojaa, ollen siitä huolimatta alati pulassa. Tuo sama laji odottaa talven pimeinä iltoina kesän lämpöä ja loistoa. Kesällä sitten manataan kaikkia ilmassa lentäviä pistäviä ja purevia hyönteisiä, kaivaten talven nietoksia, lumikenkiä.

      Meinasin yksi hellpäivä juosta pitkästi. Sitten tuli setäni sanonta mieleen: -"Ymmärrys hoi, äly älä jätä" - ja juoksin vain kolmekymmentä kilometriä. Joskus on hyvyä pysyä kohtuudessa.

Kuva on yhdeltä aamulta, jolloin nautiskelin 25 kilometrin etulenkin suopursujen seassa


Onni Vähäaho, Nivalassa 26.6.2020

torstai 18. kesäkuuta 2020

TOP 5 SAAVUTUKSET (tähän mennessä)



* Ensimmäinen yli sadan mailin polkujuoksukisa, jonka pääsin ylipäänsä maaliin ja samalla tuli myös voitto. Unelma juoksu. Kaikki toimi kuin rasvattu yli 28 tuntia. Tuntuu liki mahdottomalta uusia samaa.


* Uskomaton kokemus ja haastavien olosuhteiden kanssa taistelu. Hieno tulos. Ehdoton kakkonen lifetime listalla toistaiseksi.


* 4kk aikaisemmin varpaat paleltuivat osin liki amputaatio kuntoon. 2kk hankalan ihokuntoutumisen jälkeen tämä oli uskomaton juoksu ja saavutus.


* Todellinen onnistuminen. Taakse jäi liuta minua tasokkaampia juoksijoita. Todellinen kaste reilusti mäkeä sisältävässä kisassa. Nousumetrejä tuli liki 1700.

* Onnistunut juoksu ja upea kokemus saada pitkin Suomea kestävyysjuoksua harrastavia juoksemaan hyvälle asialle. Tässä kerättiin rahaa paikallisille lapsille. Selkeä top 5 saavutus. Tämä sai paljon positiivista intoa Nivalassa. 


           Paljon hyviä vaihtoehtoja jäi poiskin listalta. Niitä lisää mm. tuossa blogin yläpalkkikuvan alapuolella. Tein tämän listan, sillä hieno liikuttaja persoona Jaakko Määttä haastatteli minua eilen ja pyysi tehdä yllä olevan listan. Jaakko on tehnyt hienon elämäntyön liikuttajana ja seura-aktiviina Kastellin kiekko pojissa, joka on perustettu jo v.1995. Juttu tulee aikanaan hänen omaan projekti blogiin. Pistäkähään "Jaskan" blogi seurantaa. Sieltä löytyy paljon aitoa elämää. 

           Jaakko (oikealla) elementissään. Ihimisten parissa.

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.6.2020

tiistai 16. kesäkuuta 2020

ROHKEAA VAI HULLUA

        Siitä saa valita, eikä välttämättä kauas heitä kumpikaan totuudesta. On nimittäin ollut reipasta määrää ja mäkeä tämä minun kesäkuun eka puolikas, ensimmäiset viisistoista päivää. Oon lomalla ja on aikaa treenata. Hullua tästä tekee se, että toukokuu päättyi yli kuudentoista tunnin lenkkiin Koirasalmesta Iso-Juurikkaan.

        Ultrajuoksussa on tärkeää nähdä kokonaisuus. Se mistä on tullut ja mihin on menossa. Jos haluaa siirtää omia rajojaan, on pakko ottaa järjenkin vastaisia riskejä. Olen niitä nyt ottanut todella. Olin juuri kolmen päivän harjoitusleirillä Kolilla. Yksi seudun yrittäjistä kävi yksi ilta leirikahvilla. Hän aikansa kuunteli meidän juttuja ultrahommista. Hän totesi minun suorituksia kuunnellessa, että et taida olla pitkä-ikäinen. Hieman se pysäytti, sillä juuri sensuroimattomia kommentteja sitä kaipaa oman harrastuksen vastapainoksi.

         Ultrajuoksua on hankala ymmärtää ja harrastaa. Aika usein sitä juostaan noin kuudesta tunnista aina yli vuorokaudenkin kerrallaan. Sitten on vielä monipäiväjuoksijat, joista ei aina tiedä ovatko he hereillä vai unesssa, mutta matka taittuu. Olen itse nyt treenannut viidentoista ensimmäisen päivän aikana kesäkuussa 45 tuntia. Kyllä, se on siis reilusti yli 20 tuntia / viikko. Samalla on kertynyt hulppeat 10 148 nousumetriä. Toukokuussa tuli vähän yli seitsemän tuhatta nousumetriä. Enkä nousuja vältellyt silloinkaan. Nyt on siis oltu todella mäessä.

Kolilla olin kolme päivää. Kutakuinkin homma meni näin:


Perjantai: Saapuminen mökille. Iltakävelyä 2,1km
Lauantai: Tutustumista paikkoihin ja vesikätköjen viemisiä. Pyöräilyä 42,3km ja Juoksua 9,6km. Liikuntaa liki viisi tuntia. Vertikaalitonni hoitu siinä sivussa.
Sunnuntai: Liki kahdeksan tuntia treeniä. Kuuden tunnin lenkki Kolin 65km kisareitillä. Nestehukka, josta toivuin valveutuneen huoltajan avulla. Illalla vielä pyörälenkkiä 26,1km ja hieman kävelyä. Nousuja kertyi liki kaksi tuhatta.
Maanantai: Aamulla vajaan tunnin ja 17,5km pyörälenkki. Perään perusjuoksua 6,1km mäkisellä lenkillä. Hyvä kulku tilanteeseen nähden. Alamäkeen 3:06min/km vauhtia. Iltapäivällä paluumatkalla Tahkovuoren päälle kuusi kertaa. 9,5km juoksua ja 1102 nousumetriä. Kiihtyvä vauhtikestävyys treeni. Hyvin jaksoi puristaa treenimäärään suhteutettuna.


       Otan omia steppejäni tällä tavoin. Kyse on riman suhteuttamisesta. Suomen kärki on valovuoden edellä. Sitä ei tarvi miettiä, mutta toisaalta verrattuna suomalaisiin normaalia kovakuntoisimpiin ihmisiin on lähes epäreilua kyetä moisiin lenkkeihin. Juoksin ystäväni kanssa 42,3km pyörälenkin jälkeen Kolin kisareitin alkua 9,5km verran. Heti alussa ystävällä oli vaikeuksia pysyä 160 sykkeen alapuolella. Nousut ahdisti. Alamäessä sykkeet ei laskeneet tarpeeksi. Sitten tuli teknistä ja kaiken kukkurana neljännellä kilsalla Mäkrä, jossa kilsalle tuli 105 nousumetriä!

       Ystävällä syke nousee 180:n. Minullakin yli 140:n. Kävellään molemmat. Ollaan Mäkrän jyrkällä. Teknistä ylämäkeä yli 30 asteen kulmassa silmiinkantamattomiin. Kaverin lihakset menee hankalaan kramppiin ja tielle pääsy vaatii muutaman suolanoton ennen kuin krampit hellittää lopullisesti. Itse jatkan lenkkiä polkuja tutkien. Seuraavana päivänä tuntuu hieman häpeällisen helpolta juosta samoja maisemia. Ainoa virhe tapahtuu nesteiden arvioinnissa ja kuuden tunnin jälkeen lopetan retkilenkin. On etuoikeutettua kyetä tekemään tällaisia lenkkjeä. Samalla voi kuitenkin nähdä miten järisyttävän lujaa Suomen kärki näitä lenkkejä menee. On ollut hienoa nähdä monen heistä juoksevan samassa kisassa.

        Kolilla nousumetrit tuli itsestään

       Tahkolla vain kuusi nousua riitti reilusti yli verttitonniin

Ps. Kiitos Askolle treenileirin mahdollistamisesta!


Onni Vähäaho, Nivalassa 16.6.2020