maanantai 6. lokakuuta 2014

#numu42h vaellus - SYVENTYMINEN

                       Pe 31.10.2014 klo.18 - Su 2.11.2014 klo.12 lähden SYVENTYMÄÄN I-SR2014 -vaellusreitille. Reitin mitta Pyssymäen pihalta saakka on n.57-57,5km/kierros. Kierrän sen kahdesti, eli matkaa tulee n.114-115km. Aikaa olen budjetoinut tähän vaellukseen 42h. Hastag #numu42h tarkoittaa pidemmästi ilmaistuna "nuuskamuikkusena 42h ajan". Eli vaeltamista luonnon helmassa lähes kaksi vuorokautta putkeen. Siinä ajassa uskon pääseväni syvälle omaan rauhaan - sisälläni. Pääsen syventymään. Yksi askel valmistautumisessa tulevaan Unkarin 6vrk juoksuun. Lähinnä henkinen sellainen. Tietysti ei voi väheksyä metsään jääviä kaloreita ja liikuntatunteja.

                       I-SR2014 reitin voimien kuluttavuuden tuntien, haluan nähdä jättäväni Pyssymäen taakseni toisenkin kerran. Toiselle kierrokselle lähteminen vaatii etenkin henkistä lujuutta. Mikäli joku intoutuu kokeilemaan kanssani vaeltaa kaksi kierrosta, voi siinä nähdä tuon jaakobin painin. Kolottaa voi sieltä ja täältä, kun Pyssymäen tuttu piha on edessä pitkän ensimmäisen kierroksen jälkeen. Äkkiä löytyy paljon järkisyitä jättää se toinen, vielä paljon pidempi kierros, kiertämättä.  

                       Tarjoan mahdollisuutta lähteä mukaan vaeltamaan!!! Joko ensimmäiselle kierrokselle, toiselle kierrokselle tai molemmille. Vapaamuotoisen ilmoittautumisen voi jättää minulle e-mail: onni.cosmos(at)gmail.com  ...#numu42h -vaellusta voi seurata twiiteistäni. Keskustelua toivon käytävän #numu42h hastagilla.

                       Ensimmäinen kierros alkaa siis Pe 31.10. klo.18. Arvioin sen kestävän n.17-20h. Saatan torkahtaa nuotiotauolla Iso-Juurikassa tarpeen mukaan. Mukaan lähtevien on "tyydyttävä" melko leppoisaan menoon. 17h kierros on n.18min/km, joten kävelläkin täytyy, mutta jää siinä pienille tauoillekin sijaa. Joka tapauksessa Iso-Juurikassa on tarkoitus makkaraa paistaa.

                       Toinen kierros alkaa arvioilta La 1.11. klo.11-14. Toisen kierroksen arvioin kestävän n.22-25h. Toiselle kierrokselle mukaan tulevien kannattaa seurata twiiteistäni ensimmäisen kierroksen etenemistä lähempänä tuota arvioitua aikahaarukkaa. Ensimmäisen ja toisen kierroksen välillä pidän lyhyen repun täyttämis ja huoltotauon. Toisella kierroksella pidän enemmän taukoja. Ja torkahdan vähintään kerran. Toiveessa kaksi makkaranpaisto taukoa, mutta ainakin yksi, Iso-Juurikassa.  

   Ensimmäiselle kierrokselle ilmoittautuneet:

                Toiselle kierrokselle ilmoittautuneet:

                Molemmille kierroksille ilmoittautuneet: 





 
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 6.10.2014

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa erittäin hienolta reissulta ja jos asuisin yhtään lähempänä niin lähtisin yhdelle kierrokselle mukaan. Vaeltaminen on todella tehokasta pitkäkestoista liikuntaa ja palvelee varmasti ultrailuakin mainiosti.

    Oletko tehnyt jo tarkat suunnitelmat Unkarin 6vrk kisaan valmistautumiseen vai alkaako viikkokilometrit ja muut tarkentua vasta myöhemmin?

    VastaaPoista
  2. Sangen mielenkiintoinen syysretki, harmi kun on taas kerran niin pahoin työvuorot just tuona viikonloppuna.. Vaan katsellaanpas :)

    VastaaPoista
  3. Kiiitos mielenkiinnosta. :) I-SR2014 -reitti jää siis ilmeisesti teille vielä tuleviin haaveisiin ja mystiseksi reitiksi, jolla on tasaisesta profiilista huolimatta hitaan reitin kova maine.

    En ole vielä tehnyt mitään tarkempaa suunnitelmaa. Joitain asioita oon tietysti kaavaillut. Kilometrejä tuli v.2012 pikkasen vajaa 4000km ja harjoittelutunteja n.453h. Viime vuonna vastaavat lukemat oli n.4550km/518h. Tänä vuonna tähän mennessä on lukemat n.4030km/456h. Eli reilu lisäys tulee taas. Enemmän olen ajatellut viime vuosina harjoittelua tunteina. Siten tulee harjoiteltua edes vähän monipuolisemmin.

    Juoksu kehittää, mutta myös kuluttaa, joten sekaan olisi saatava lihaksistoa tukevaa ja toisella tavalla kehittävää harjoittelua myös. Esim. Kävely maastossa, pyöräily, jumpat, kuntopiirit ja salireenit.

    En halua kuulostaa kuivalta, mutta tiivistäisin tulevan harjoittelun yhteen lauseeseen: Riittävästi ulkoilua, muttei liikaa.

    Ps. Kuuntelen paljon itseäni. Määrät voivat nousta tai olla nousematta. Niin moni asia vaikuttaa harjoitteluun - varsinkin kohdallani. (paljon kävelyä sisältävä 3-vuorotyö, perhe...)

    VastaaPoista
  4. Tämä #numu42h vaihtui siis yhden kierroksen vaellukseksi. Syynä alustan kosteus (sää) ja toisena, vielä hankalampana liian tiukka aikataulu töiden kanssa. Joten yksi kierros. -> http://nivala66.blogspot.fi/2014/07/aamu-ja-yhteislenkit-vol4.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.