sunnuntai 1. joulukuuta 2019

MARRASKUU 2019

          Marraskuu oli aika maltillinen ulkoilumäärän suhteen. 11h lasku lokakuuhun verraten. Mieleltään olin hieman ailahteleva, etsien itseäni mm. harrastukseni kanssa. Loppukuusta alkoi maistumaan hieman tehot. Harrastuksen upeus on sen monisyiset mahdollisuudet. Tuli myös taas oivallettua mattojuoksun tehokkuus ja sen mahdollisuudet eritoten juurikin tehotreeneissä - tasaisessa vauhtijuoksussa ja kovissa mäkitreeneissä. Näitä tulen viljelemään viime talvea enemmän.

          Huomenna on Joulukuun toinen päivä. Ensimmäinen meni yövuorojen päättymisen jälkeisenä zombi-olotilana lepopäiväksi. Meni vähän unet häneksi. Mutta onhan päivä huomennakin ja eilen tuli kuitenkin se 16km hölköteltyä yöhugien välissä. Tästä on hyvä jatkaa. Tuntuu, että tämä on aika yleinen lähtökohta aina uuteen kuukauteen. Voisi olla huonomminkin. 




                                      MARRASKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit             41,0h                   649,5h
Juoksu                    387,2km              4315,2km
Hiihto                            0km                487,1km
Lumikenkäily              7,6km                 186,1km
Kävely                         7,6km                252,7km
Pyöräily                     16,4km                691,3km

Nousumetrit             4158m                  64 624m



Onni Vähäaho, Nivalassa 1.12.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.