sunnuntai 2. tammikuuta 2022

HARJOITTELUKAUSI 2022 - VIIKKO 4 (MÄÄRÄ)

             Hieman vajaa 16 tuntia on erinomainen määrä määräviikolle. Kuitenkin oli kaksi yövuoroakin. Ehkä ainoa nootti tulee, että olisi voinut olla hieman monipuolisempi lajikirjon suhteen. Tunne jaloissa oli koko viikon helppo ja kevyt. Tämä systeemi näyttää sopivan minullekin. Kova - Määrä -Kevyt -viikko-rytmi. Siksi "minullekin", että tätä samaa vetää oma valmennettavanakin. Näytetään nyt eteen :=) 

            Tämän viikon ajatusvirrassa oli se, että treenaaminen on tosi mukavaa, mutta niin on moni muukin asia elämässä. Ei niitä voi - eikä saa - kieltää. Esimerkiksi penkkiurheilu, tilastointi, mietiskely ja kaikki muu jännä. Välillä tuntuu, että juoksu vie liikaa aikaa. Koitan ottaa jatkossa vielä paremmin huomioon kokonaisrasituksen. Kaipaan ehkä eniten vain oleilua itsekseni. Tykkään omasta seurasta :) 

            Ystävät ovat minulle tottakai tärkeitä, mutta pahoittelen, etten aina kiireiltäni ehdi teihin olla yhteydessä. Voi olla vähän vaikeaa selittää, että asut yksin ja teet 87% työaikaa ja suurin puute elämässäsi on vapaa-aika. Mutta näin se on. Ja se on vain ja ainoastaan mielestäni positiivista. On upeaa, että näkee elämässä niin paljon mielenkiintoista tekemistä, että ei tahdo aika riittä. 

            Ensi viikko on siis kevyt-viikko. Kuusi päivää töitä, joten hyvä, että on kevyt. Luulen, että sunnuntaina lopettaessani yövuorot ja odottaessani tulevaa neljää vapaapäivää olen valmis kovaan viikkoon. Kovilla viikoilla odotan tietysti eniten kovatehoisia treenejä. Kun on vetänyt nämä kevyet reilusti aikaisempia vuosia keveimmiksi niin kovatehoisissa tuntuu olevan älyttömästi virtaa sekä potkua. Luulen, että tästä tulee hyvä. 


MÄÄRÄVIIKKO

Ma   lihaskunto/jumppa 30min
         tie/polkujuoksu 26,5km/176min

Ti     tiejuoksu 16,5m/104min

Ke    tie/polkujuoksu 15,5km/101min

To    polkujuoksu 21,5km/153min

Pe    lepo

La    lumikenkäily 13,7km/198min
        tiejuoksu 5,3km/34min

Su   polkujuoksu 21,5km/157min

= 15h52min
   Nousumetrit 510m⬆️
   Juoksu 106,8km
   Lumikenkäily 13,7km
   Lihaskunto/jumppa 30min

Harjoittelun tehojakauma

    PK1 52%
    PK2 31%
    VK1 10%
    VK2 7%
    MK  0%


Onni Vähäaho, Nivalassa 2.1.2021

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.