METSÄAUTOTIEN ELÄMÄÄ

                         Ajauduin hakemaan ulottuvuutta ajatuksilleni ajasta, jolloin allani oli Honda Accord ja ilta-tv:n poliittiset lausunnot tulivat Esko Ahon, Paavo Lipposen tai Hannele Pokan huulilta. Joskus tuolloin ajoin jostain syystä "isolta tieltä" toiselle läpi synkäntuntuisen metsäautotien. Ihmettelin tuolloin suunnattomasti tuolla sydänmaan metsäteiden tieverkostossa pakettiautoillaan körryytteleviä miehiä. He tuntuivat olevan kaikki samannäköisiäkin - vanhahkoja, hieman punakat kasvot, Kop-pankin pipo hieman kallellaan. Muistan ajatelleen heitä tyyliin; "voi taikkeri sentään, eikö oo muuta tapaa viettää aikaansa tällä pallolla kuin körryyttää keskellä-ei-mitään"...

                       Nyt puhuttavat Stubbin twiitit tai Soinin tahdittomat tokaisut. Maailmalla on rauhatonta. On kuitenkin vielä mestoja, josta löydät rauhan... Olen juuri iskenyt kaksi merkkinuolta metsäautotien läheisyyteen. Olen I-SR2014 -reitillä. Huidon paarmoja. Ukkosta on ilmassa. Jossain jyrähti ehkä tunti sitten... Olen ollut aika kauan taas täällä. Lähden kävelemään kevyesti polveilevaa metsäautotietä. Välillä tuuli karkoittaa herhiläiset, välillä. Tasainen jyrinä taas..vai onko se helikopteri. Vilkas mielikuvitus: ajattelen jotain etsittävän - ei kait minua, enhän niin kauaa ole täällä ollut. Täällä? Missä? Jos joku kysyisi, olisi erittäin vaikea sanoa missä olen. Olen metsäautotiellä keskellä ei mitään. Kädessäni on iso leka ja perus rautakanki. Ne saavat käteni näyttämään pitkiltä.

                     Ei, ei se olekaan helikopteri. Ajatella, että täällä, keskellä ei mitään, tulee auto, punainen mersu vielä takaani. Sitten hyppään autoilijan ajatuksiin. Mitä hän mahtaa ajatella. Mies maastohousut jalassa, imutrikoopaita, petrinygård hattu ja silmälasit. Kädessään leka ja rautakanki. Empiiköhän kuski ohittaa minua. Yritän vaikuttaa vaarattomalta. Katson ystävällisesti lähestyvää nelipyöräistä rautaa. Samalla siirryn kävelemään yhä lähemmäs tien laidalla kasvavaa horsmikkoa. Ilmeisesti onnistuin aikeessani - auto, mersu, ohittaa minut tyynesti. Nyökkään kuskille, vanhahkon oloiselle miehelle, joka jää seuraamaan minua taustapeilistä. Pian mies hiljentää, lopulta pysähtyen, vain 50m päähän minusta. Kävelen samalla, rauhallisella rytmillä autoa kohden. Mies avaa fönärin: -"Ootko mihin asti menossa"?

                    Mies vaikuttaa juuri protyypiltä, jollaisia kulkijoita ihmettelin 15-20 -vuotta sitten. Nyt nuo autoilijat näkevät minut jo laisikseen ja pysähtyvät luokseni. Olenko astunut heimoon? ...Vastaan: -"Auto on tuolla, olen sinne kävelemässä". Samalla nostan vähän lekaa, näyttääkseni kulku suuntaani. Jutellaan hetki metsän elämästä - ja elämästä sen kanssa. Yhteinen kieli löytyy nopeasti. Missä eläkepaperini? Lopuksi mies kysyy vielä kohteliaasti: -"Miten kaukana se autosi on?"... Olin jo kysynyt miehen nimen - ja hän päättää keskustelun kysymällä nimeäni. Kerrottuani nimeni, hän toteaa: -"Ai sinähän oot se joka juoksee vaikka viikon". Maltillisen joo-vastauksen jälkeen käsi heilahtaa ja matka jatkuu, molemmilla.

                     Onko sitten evoluutiota vai mitä, mutta olen myös huomannut sellaisenkin jutun, nimittäin hautumaalla käymiseen liittyvän. Ainakin täällä päin tuntuu, että samat mummut raahaavat itseään lähes päivittäin hautumaalle, ilmeisesti hoitamaan tai muuten vaan katsomaan, muistelemaan. Heillä on jo lähestyvä side alueelle? Samalla on katsottava myös toiseen päähän elämänlankaa. Pienten vauvojen hoitajina ovat monesti innokkaimpina muutaman vuoden ikäiset tyttöset. Jos ei ole oikeita vauvoja hoitaa, voi haalia vaikka kymmenkunta äppiä, joita hoitaa kaiket päivät. Tuttua kaikki tämä?

                    Lopuksi: Välillä yllätyn siitä, miten vaikeaa on käsittää, kun joku juoksee paljon tai puhuttaessa vaikka maratonista. Minulle on jopa itsekin merkittävissä määrin urheilleet tulleet ihmettelemään, miten jaksan aina vaan juosta, harjoitella niin paljon. Olen parhaani mukaan koittanut valoittaa, että on paljon nautittavampaa juosta vaikka aamu: 20,5km ja ilta 10km (kuten esim.Ti:na) kuin silloin joskus alussa 8km, jonka jälkeen jalat oli monta päivää kipeät. Kaikkeen siis tottuu.                   
               Toisena ihmetyksenä tuntuu jopa urheiluihmisille tulevan, paljonko täytyy olla matkavauhti, jos meinaa juosta vaikka 3h20min maratonilla. Kerroin tuossa yhdelle kovalle urheilumiehelle, menestyneelle legendalle, kuinka voisin ajatella juoksevani (huvikseni) syksyllä maratonin, jos saan tehtyä mielestäni tarpeeksi vauhtikestävyys (Vk) -harjoittelua. Jututtamani mies oli ihmeissään. -"Tarviiko maratonilla vauhtikestävyyttä"? Kerrottuani, mitä kilometrivauhtia pitää mennä esim. 3h20min aikaan, alkoi hän itsekin laskemaan, ja miettimään, että aikamoista hölkkää siinä pitää jaksaa tosiaan painaa 42km. Maratonin juoksemiseen ei siis tarvi Vk:ta, mutta halutessaan itseäni tyydyttävän ajan, sitä tarvitaan. Tarvitsen lisäksi sisäisen halun juosta maratonin kovaa. Minun ei tarvitse juosta maratonia maratonin vuoksi. Siinä ei ole valitettavasti minulle mitään erikoista.



NAAPURIKUNNAN (HAAPAVESI) 1994 -SYNTYNEET LAHJAKKUUDET OVAT TEHNEET HIENOA MATSKUA JA LYÖNEET KOVASTI LÄPI. OLEN INNOISSANI, JA TÄMÄ ON MIELESTÄNI HYVÄÄ MATSKUA:

UUSIN HITTI

LÄHES 4 MILJOONAA LATAUSTA

Maailmaa taas pohtien,

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.8.2014

VUODEN EKA TONNI & TULEVAA

                     Mitäpä tässä. Viime päivät oon toipunut viime viikon ryppäästä ja sen jälkeisestä viihdeillasta. Ryppäästä jäljellä ovat vielä lähinnä hieman arat akillekset. Tuo asia on kuitenkin hallinnassa ja jalat toipunevat siitä hiljalleen. Muutoin on nukuttanut normaalia enemmän, joka johtuu enimmäkseen toipumisesta kovan harjoittelun jälkeisestä juhlimisesta.

                    Yhtä kaikki - elämää - tänään tuli täyteen 1000km hölkkää alkaneelle vuodelle.
 Klikkaamalla kuvan saa isommaksi...

                     Määrät kasvaa kaiken aikaa. Oon lisäksi saanut pitkään olla terve, lko. pieniä lihasvamman poikasia tammikuussa. Harjoitettavuus kehittyy. Viime kesänä en kestänyt hieman vähempää määrää. Nyt tämä määrä on tullut aika helposti määrään nähden. Näen kuitenkin vielä paljon kehitettävää. Hyvä niin, sillä muutenhan voisi sanoa vain, että "hmmmmm" - ja kääntyä takaisin. Eli eteenpäin, sanoin mummo lumihangessa. Tänä talvena mummollakin on ollut kevyttä. Lunta ei ole juuri ollut.

                    Sepä harjoittelusta. Ei siinä ihmeempää. Perusmeininkiä kohden menossa ryppään ja kevennyksen jälkeen.

                    Tulevasta. 

                    La 15.3.2014 klo. on tarkoitus käydä maastolenkillä. Se on myös tuolla yhteislenkkien listalla, joten ei muuta kuin mukaan tuonne monenalaiseen maastoon rämpimään. n.25-25,5km on matkan pituus. TÄSSÄ kartta lenkistä. Lenkille kannattaa tulla hurtilla huumorilla, sillä voisi melkein taata, että sukka kastuu. :) Lenkillä mennään perinteisesti mukaan tulevien toivomalla vauhdilla. Rytminä voisi olla n.13min hölkkää + minsa-kaksi kävelyä/juomista samalla naukaten. Jotenka teretulemast UIKON ETEEN La 15.3. klo.6.00!!! 

                   Joitakin on joskus ärsyttänyt, että järjestämäni yhteislenkit menevät samoille päiville kuin muut yhteislenkit. Voin kuitenkin tuohon todeta, että tarjoan vain mahdollisuutta tulla mukaan minun harjoituslenkeille. Lenkillähän voi - ja oisikin hyvä - käydä pari-kolmekin kertaa/päivä. Harjoittelen lähes joka päivä ja tarjoan mahiksia tulla samoille lenkeille monta kertaa/vko niin väkisinkin tulee myös päällekkäisyyksiä. Lisäksi mulla on aikataulullisesti hankala 3-vuorotyö. Siksipä laukkaankin tuolla tiestöllä millon-sun-sattuu... Mielestäni pääasia on, että immeiset kävis jossain lenkillä esim. viikonloppuna, ei sillä, missä tai kenen lenkillä. Iloitkaamme siis jokaisesta tossun jäljestä, missä niitä ikinä näkyykin!


                  Maaliskuu.

                  Maaliskuussa aion tehdä yhden suorituksen. Se on joko Su 23.3. juoksu Iisalmesta-Nivalaan (n.129-130km) mahdollisimman nopeasti. Tai Toholammin talvimaraton La 29.3. <-Se taas menee joka tapauksessa enempi "pumpin" matkaseurana, sillä en ole harjoittelut maratoneja varten, joten siellä voin tehdä vain pitkän Vk-reenin lappu rinnassa... Mutta noista korkeintaan toisen juoksen. Noita Iisalmi-Nivala -juoksu saumoja ei ole montaa, joten se on sitten painettava talla pohjaan, kun osuu säät kohdalle. Aion juosta nimenomaan aloittaen sunnuntaina, koska silloin on tuolla tiellä liikenne hiljaisinta. Lähtö aika tulee olemaan klo.3.30. Huoltomieskin saattaa olla, joka nopeuttaisi paljon tuon välin ravaamista.  Tavoite on tulla tuo väli alle 16h:ssa. 

Lähtö; Iisalmi, Koljonvirran taistelijanteos:

 

Maali; Nivala, Tillaripatsas

 

 
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 27.2.2014

TYRMÄÄVÄÄ KUULTAVAA VOL.2 = JÄLKIPUINTI

                        Edellinen blogini sai aikaan paljon keskustelua mm. kyseisen blogin kommenttikentässä. Kirjoitusta pidettiin hyvänä, sekä siihen liittyen kirjoitettiin pitkiä kommentteja, joita voi käydä kertaamassa tuosta edellisestä blogista, tästä linkistä.

                       Ymmärrettävästi z-Maratonin, Kempeleen maratonin, kilpailunjohtaja halusi keskustella kirjoituksestani. Kävimmekin juuri hyvähenkisen ja rakentavan puhelinkeskustelun hänen, Juha Liljamon, kanssa. Kuten hänen kattavasta ja hyvästä kommentista voi lukea, kaikki ei ole aina niin kuin lehdessä lukee. Hänen kantansa kelaajien osallistumiseen EI OLLUTKAAN sellainen mitä Kalevan jutussa oli lukenut. Kerrataan se vielä tähän, mitä Kalevassa luki: ”Mietimme hyvin syvällisesti turvallisuusnäkökohtia. Valitettavasti joudumme pohtimaan sitäkin, uskallammeko ottaa kelaajia enää jatkossa tapahtumaan, niin mielellämme kuin heitä kisassa näkisimmekin.”          

                       Nuo kaksi lausetta, sekä keskusteluni nivalaisen huippukelaajan kanssa olivat AINOA intressini kirjoittaa edellinen blogi. Pyrin aina kirjoittamaan asioista, en henkilöistä. Kirjoitukseni ei ollut mitenkään henkilökohtaiseksi tarkoitettu vaan puolustamaan erilaisten osallistujien TASAVERTAISTA mahdollisuutta osallistua mihin tahansa kilpailuun. Kelaajat kyllä itse tietävät, mihin kisaan heillä on esim. ratateknisistä näkökohdista mahdollista osallistua, ja mihin ei. Se ei ole järjestäjien asia päättää. Kelaajat ovat usein yhteydessä esim. Kempeleen maratonin johtajaan kisaan liittyvistä asioista. He siis kartoittavat tarvittavat asiat.

                      Eli blogini kirjoituksen POINTTI oli se, että kaikilla pitää olla tasavertainen mahdollisuus osallistua mihin tahansa kilpailuun. Jokaisen kilpailijan tehtävä on itse arvioida oman osallistumisen turvallisuus ja sopivuus - ei järjestäjien. Eikä mielestäni järjestäjä voi rajata jotain luokkaa pois kisoista. Eli tuo oli se pointti noiden KIRJOITUSHETKELLÄ saatavilla olevien tietojeni pohjalta.

                       Mielestäni tuo kirjoitus on selventänyt ihmisten ajatuksia, tietysti myös omiani. Kuten kommenteista voi lukea, lähes poikkeuksetta kommentoijat pitivät kirjoitustani "hyvänä purkauksena". Myös ihmiset tuolla ulkona ovat puhuneet samaa. Otos on tietysti pieni, mutta kertoo ihmisten tulkinnan tuosta Kalevassa olleesta kirjoituksesta, jonka tuohon toiseen kappaleeseen vielä kertasin. Edellisen blogini kommenttikentässä käyty keskustelu ja kommentit ovat varmasti muuttaneet ihmisten käsitystä ja SELVENTÄNEET sen, mitä todella esim. Kempeleen maratonin kilpailunjohtaja todella ajattelee itse kirjoitettuna, ei lehtijutussa. Ja se on käsittääkseni ollut vain ja ainoastaan EDUKSI myös hänelle, että tämä keskustelu on blogissani käyty. Muutoinhan ihmiset eläisivät ennen keskustelua olleessa luulossa, joka pohjautuu tuohon Kalevassa olleeseen "kilpailunjohtajan kommenttiin".

                       Kuten Kempeleen kilpailunjohtajan, Juha Liljamon, aistikkaasta ja kattavasta kommentista, vastineesta, voi lukea; tämä on ollut erittäin tunteikasta aikaa myös hänelle. Hän kertoikin minulle puhelimessa loukkaantuneensa nähdessään tekstini. Kuten voimme lukea, Juha on järjestelyissä, kuten muussakin elämässä, isolla sydämmellä mukana maraton järjestelyissä. Ja hän kertomansa mukaan tulee tekemään JATKOSSAKIN kaikkensa kilpailun turvallisuuden eteen. Enkä epäile sitä hetkeäkään. Eikä henkilökohtaisesti siitä ole ollutkaan kyse.

                      Säännöllisesti blogiani seuranneet tietävät, että pidän Kempeleen reitistä ja tapahtumasta. Olen suositellut lukuisille juoksijoille tapahtumaa ensisijaisesti nimenomaan reitin nopeuden vuoksi, mutta myös hyvien järjestelyjen vuoksi. Ja aion SUOSITELLA EDELLEEN. Kempeleen maraton kehittyy jatkuvasti ja saamme olla tyytyväisiä, että Pohjois-Suomellakin on yksi tällainen isompi, toimiva maraton. Onnettomuuksia voi tapahtua missä kisassa vain. Eikä se tälläkään kertaa ollut järjestäjien piittaamattomuutta vaan enempikin huonoa tuuria. Jokainen tietää, että liikenteessä voi tapahtua mitä tahansa, vaikka kuinka valvoo. Liikenteessä on niin monenlaista menijää. Ainoa mitä voimme on se, että TAKAAMME kaikkien tasavertaisen mahdollisuuden osallistua kaikkiin kisoihin. Annetaan jatkossakin kilpailijoiden itsenäsä päättää, mihin he osallistuvat ja mihin eivät.

                     Juha pyysi minua vielä puhelun lopussa välittämään tiedon, että hän vastaa mielellään ihmisten ihmetyksiin ja kysymyksiin, jos jollain on jotain mielen päällä. Puhelinnumeron näkee edellisen blogin kommenttikentässä, johon Juha sen itse laittoi. Haluan vielä loppuun todeta ihan omasta halusta, että Juha vaikutti puhelimessa erittäin fiksulta, hyväsydämemelliseltä ja kehityshaluiselta kisajärjestäjältä. Ja haluan korostaa, etten ole missään kohtaa halunut loukata henkilökohtaisesti Juhaa, vaan otin kantaa tuossa lehdessä lukeneeseen kahteen lauseeseen - asiaan. Puhelumme päättyikin varsin hyvähenkisiin, aitoihin jälleen näkemisen toivotuksiin, ja mitä ilmeisemmin tapaammekin vielä... Viimeistään ensi vuonna Kempeleellä. :)

                      Rakentavin ja yhteistyöhaluisin terveisin, Onni. Pidetään lippu korkealla! Yhteisen ja tasavertaisen liikkumisen iloa ylläpitäen.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 23.8.2013

KESKEYTYS KEMPELEELLÄ

                     Miksi? Uskoisin monen ajattelevan ensimmäisenä tuota kysymystä. Ennen kuin mennään syvemmälle tämän maratonin kertomaan voisin vastata tuohon kysymykseen, kun se kuitenkin FANEJA kiinnostaa. Jalat meni "tilttiin" reilun 2km kohdalla. Ainoaksi syyksi juuri tuohon näen vain ja ainoastaan sen, että minulla oli sittenkin ollut joku pöpö koneessa. Nenä oli hieman vuotanut ma-ilta viiva pe-ilta. Tänä aamuna se ei enää vuotanut, enkä pientä nenänvuotoa laskenut edes flunssaksi, koska se ei ollut oireillut - juurikaan. Tarkemmin tutkiessani en ollut kyllä juuri reenannutkaan. Ma:na juoksin ennen nenänvuodon alkua 4,7km maratehoja sisältäneen 10,4km lenkin, mutta sen jälkeen VAIN ke:na Pk2:sta 10,6km ja eilen 4,5km verryttelyä. Ne olivat niin keveitä, ettei pöpön vaikutukset nostaneet päätään vaan väijjyivät mehukkaampaa saumaa kyykyttää isäntäänsä.

                   Sinällänsä kyrpivä episodi, sillä olen reilusti enkkakunnossa. Diipa-daapa ja dille-dong, mutta sitäpä ei nyt päässyt ulosmittaamaan tänä vuonna maratonilla. Onneksi olen kuullut luotettavista lähteistä, että tulisi uusiakin vuosia. Täytyy vain heittää kuperkeikkaa ja volttia sen kunniaksi, että on elämänsä kunnossa!? Diipa-daapa ja dille-dong.

                   Onko jollain tarjota jotain muuta ENSISIJAISTA selitystä (joku pöpö ollut kehossa, joka näkyi nyt vielä maratontehoisessa suorituksessa) sille, että jalat menee jäykiksi n.2,2km kohdalla ja niiden lihaksia alkaa särkemään??? Hyvä, ei minullakaan. JUURI TUOHON ei ole muuta syytä. Näin uskon. Toki on muuhun täyden maratonvalmiuden puuttumiseen paljonkin syitä, mutta niihin tuonnempana.

                   Kisan kuvaus: Lähtöhetki. Sää: kisan aikana +19, tuuli 11m/s, puuskissa 15m/s. Tuuli oli kuitenkin ns. ylätuuli, eli ei vaikuttanut ainakaan vastatuuli osuuksilla läheskään niin paljon kuin mitä tuosta voisi päätellä. Tuntui, että myötätuulta oli kyllä reilusti, mutta vastatuulta suojasi puut. Oikeastaan n.2km oli erittäin pahaa seinävastatuulta n.15/16-17/18km välimaastossa. Eli erinomainen sää! Taas kuulin paljon kisan jälkeen joutavaa säähän vetoamista. Kukaan ei hoksannut, että saivat juosta n.11km REILUUN myötätuuleen ja vastaista oli vain noin vähän, mitä yllä kuvasin. Eli huikea paikka tehdä KOVAA jälkeä.

                  Tarkoitus oli juosta n.152-155 sykkeillä. Ajattelin sillä tulevan pitkälti helposti n.4.2x-alkuisia kilsoja, ehkä jonkun verran eka puolikkaan lopussa 4.3x-alkuisia. Pääpaino oli saada juoksu alussa rennoksi ja kulkemaan vakaalla tekniikalla. Sainkin mielestäni varsin rennon otteen juoksuun ekalla, alamäkivoittoisella kilsalla. Aika 4.19. Odotettua. Toinen kilsa tasamaalla 4.26. Odotettua. Juoksu oli tuohon asti rentoa. Lisäksi menin hyväntuntuisessa porukassa, jossa oli kolme selkää edessäni. Meidän ryhmän edellä oli vain kolme juoksijaa koko kisassa kaikki täyden maratonin sarjat mukaanluettuna, joista ainakin yksi keskeytti. Sitten, hyvin pian 2km paalun jälkeen alkoi jalat äkkiä jäykistyä ja jalkojen lihaksia särkeä. Ok. Tiedän, että määrää tuli heinäkuussa riskillä paljon ja tässä elokuussa kaksi eka viikkoa oli maratonharjoittelua - ehkä pienellä riskillä vk-harjoitukset todella kovina. SILTI, jalat olivat olleet koko tämän kevennysviikon erittäin hyvät KEVYESSÄ juoksussa, MUTTA siltikään niiden ei olisi pitäneet alkaa oireilla vielä noin aikaisessa vaiheessa, vaikka jaloissa olisi ollutkin ylirasitusta tms. liiasta harjoittelusta johtuvaa. Ensisijainen syy oli pöpö.

                   Ottihan se PANNUUN aika hiljaa. Silti jaksoin olla toiveikas. Ajattelin siinä kisafiiliksissä sen olevan vain alkujäykkyyttä, joka sulais kyllä. Pian huomasin vaikeuksia pysyä 155sykkeiden alapuolella. Samalla vauhti hidastui tuonne @4:31-4:42 kanttiin, välillä 3-10km. Jalkajäykkyys, jalkalihassäryt, jonka johdosta tulkitsen sykkeiden nousseen, suhteessa vauhtiin. Siis oltiinhan todellakin vasta alkumatkasta, vaikka millä mittapuulla mittaa. Tuollainen vauhti oli mennyt millä tahansa lenkillä sellaisella 140-145 sykkeellä ja rennolla jalalla. Nyt jalat muistutti lähinnä siltä, kun määräpäivän jälkeen lähtee seuraavana AIKAISENA aamuna niitä sulatteleen - karmivilta.

                    Selkä selältä jättäydyin hitaampiin. Vastatuuliosuudelle "iskin" hemmon selkään, joka veteli tasaseen @4:41-4:54 kilsa-vauhdilla. Oli kyllä kaverillakin niin surkiannäköstä hölkkää, että eipä siinä paljon tuntenut olevansa "kyydeissä". Mutta minulle tuo vauhti oli JO tuossa vaiheessa (olihan oikeasti kyseessä alkumatka, millä tahansa omalla mittapuulla mitattuna) täyttä totta. Sykkeet pakkas jo kovastikin +160 kantille! Ei tietysti ollut maitohapoista tietoakaan, mutta tuo suhde: +160 sykkeet versus @4:41-4:54 -vauhti. Ei hyvää päivää. Pk1-Pk2 männä viikolla. Nyt puski Vk2:n puolelle JO +10km:ssa! Huh, huh. Ja ei unohdeta niitä jalkasärkyjä, jäykkyyttä, JO noin varhain. Koitin nauttia hätäpäissään suolaakin jossain 10km kohdilla. Ei auttanut.

                    17km kohta oli aika radikaali. Olin tullut +14km raastaen, vauhdin kaiken aikaa vauhdilla laskien ja sykkeiden nousten jo kyseenalaisille alueille. Osa syy sykkeiden nousuun oli sekin, että koitin jo jossain vaiheessa heittää "väkipakolla" ravia harjalle, eli lantion päälle, mutta AINOA mitä tapahtu oli se, että sykkeet nousi ja vauhti pysyi hädin tuskin samassa. Joskus tuo auttaa, ei tänään - tänään ei auttanut mikään. Tipahdin viimeisestäkin kelkasta, joka oli loppuvaiheessa "hiihtänyt" hädin tuskin @4:50 -vauhdeilla. Olin mennyttä. Seuraavat kilsat: 17km: 5:08, 18km:5:22, 19km:5:25... Siis muistetaan, että kaiken aikaa olin +155 sykkeissä! Menin siis jo tuossa vaiheessa minsan hitaammin kuin alussa samoilla sykkeillä. Jalat olivat todellakin vaikeat juosta. 18km kohdalla tein alustavan ratkaisun (aina pitää jättää vara homman kääntyväksi) - keskeytän.

                     Siinä vaiheessa tulin siihen lopputulokseen, että tämä ei voi johtua mistään muusta kuin, että minulla on joku pöpö, tai on ollut, eikä nyt lihakset pelaa, vaan ne menee jäykiksi, tulee kipeiksi, jonka johdosta sykkeet nousee tappiin. Tie joka johtaa umpikujaan. Millään harjoituslenkillä koskaan en ole kokenut mitään vastaavaa noin aikaisessa vaiheessa, noin tuoreena. Eikä ole puhettakaan, ettenkö olisi voinut jatkaa, kenties juosta loppuun. Kyse oli siitä, että mikäli juoksen VÄKISIN pöpön aiheuttaman poikkeustilan johdosta, mitä se tekee elimistölle ja lihaksille. Päätähtäin kun on Vierumäki 24h. Tänään 21,1km todella surkeasti @4:48.

                     Analyysi on siis SYYN osalta tehty. Lisäksi tämä oli alunperinkin jo aika veitsenterävaihtoehto juosta mara tähän väliin. Heinäkuun viimeisenä viikkona juoksin +184km. Siitä hätäinen, AIVAN liian LYHYT maratonharjoittelujakso. Lihaksetkin varmasti protestoivat osaltaan tätä kaikkea. On paljon mahdollista, että olen liikkunut nyt tietämättäni rajan takana. Voisinkin ottaa pienen väitöksen Matin ja Tepon kanssa???

 

                       Kyllä voin tulla rajan taa. Myytit on tehty murrettavaksi!!! Mutta toivottavasti olen myös ennen pitkää - ennen kaikkea ajoissa - sieltä takaisin. Vaikka on metkaa heilutella lippalakkia rajan takaa, en välittäisi siellä olla. En pidä siis todellakaan mahdottomana vaihtoehtona sitäkään, että olen harjoitellut nyt yli. Minulla on vielä TODELLA ohut pohja, johon nähden olen harjoitellut "vaahtovaluusuusta" -tyylillä, ajoittain. Silti olen sitä mieltä, että tämän keskeytyksen syyt ovat pöpöperäisiä. Mikäli olisin halunut, olisin voinut juosta maaliin asti. MUTTA ma-illasta - pe-iltaan asti vuotanut nenä + nämä POIKKEAVAT kokemukset panivat terveyden etusijalle, ja etenkin Vierumäen. En halua nyt mitään flunssa-kuumetta tms. josta tulee ns."turhaa taukoa" lisää. Olen ILMI SELVÄSTI laskelmoiva juoksija? Raastan silloin, kun pitää, ja mamoilen silloin, kun on hyvä syy. Tämä on sponsoroimattoman juoksijan vapaus. Toivottavasti joskus saan kuitenkin sponsoreita. :) En ole kyllä edes kysynyt. No, tämä oli vain vitsi.

                        Nyt, kun olen tämän analyysini pohjalta alkanut "tutkia" muitakin asiahaaroja, käy yhä ENEMMÄN ilmiselväksi kaikki tämä. Nimittäin viime pe-la-yönä kärsin akillesjännekivuista. "Merkillistä", sillä en ollut laittanut niitä mihinkään testiin pitkään aikaan. <-Flunssan jälkiä. Tänään kävin iltamassa verrytteleen kempelepaskat pois Pk1:n +8km hölkällä. Vatsalihakseni olivat niin kipeät, että juoksu oli TYÖTÄ. Tein kyllä keskiviikkona keskivartalolle lihaskuntoa, mutta silti - vielä tänään...<-Flunssan jälkiä.

                       Iltalenkin tarkoituksena oli myös vastauksien saanti, tiedon keruu. Haluan aina lisää faktaa. Juoksin Pk1:n ERITTÄIN tasatehoisen +8km lenkin. Kilsa-aika vaihtelut olivat @5:24-5:32, ja vieläpä niin, että tuo nopein oli toiseksi viimeinen kilsa. Eli erittäin kevyessä (eli Pk1) hölkässä jalat pelaa vielä ok. Lenkin jälkeen oli tosin voimakasta lihassärkyä. Mutta vastaus oli se, ettei samaa reaktiota tule kevyessä hölkässä, vaikka jalat ovat jo valmiiksi rasittuneet. Vauhti pysyy helposti samanlaisena tasasykkeillä 45min hölkällä. Eli flunssa on ollut niin kevyt, ettei se näy kevyessä hölkässä, mutta Vk-lykkäystä se ei kestä. Sieltä heiluu heti vastalausetta terhakkaasti pöytään.

                       Sen verran täytyy kuitenkin olla (ainakin) huolissaan Vierumäen suhteen, että tuo vasen jalka jatkaa edelleen tuota hermosärkymäistä oiretta. Kylmä rauhoittaa, mutta vain hetkeksi. Esim. matka Kempeleeseen autossa tuotti kipua jalkaan. Koitin sitä kaiken aikaa hienokseltaan hieroskella, mutta se ei auttanut. Sen kerran kun kävimme jaloittelemassa, se helpotti heti - vähäksi aikaa. Se on kuulkaas nyt KROONINEN vaiva. Sen oireet meni kyllä tosi vähäisiksi toviksi, kun söin 3pv burana kuurin. Suunnittelen nyt nykäiseväni tuollaisen 5-7pv burana kuurin, kun on tämä kevyt jakso pakostakin. Samalla koitan saada hierontaakin. Omat kädet väsyy jo - ja ammattilainen on aina ammattilainen, joka asiassa.

                       Jollekkin tutulle jo noin viikko sitten sanoinkin, että nyt on pohjat tehty Vierumäelle. Nyt voi enää vain pilata tuon projektin. Tuohon viitaten: Koitan nyt olla mahdollisimman viisas harjoittelija tulevina viikkoina. Tiedän mitä minun pitää tehdä, mikä minua vielä vie eteenpäin, ja tiedän mitä minun täytyy välttää. Teen kehittäviä asioita sen verran kuin jalat antavat ja teen vältettäviä asioita mahdollisimman vähän. Suomeksi: Minun täytyy ottaa mäkistä, kenties polkumaastoa, mahdollisimman paljon ja muuttaa se sitten suoran alustan voimavaraksi... Ja välttää tasamaalla, asfaltilla tehtäviä "roskakilsoja".

                     Tämä kisa oli tietysti minulle ISO pettymys, mutta aina on nähtävä tie eteenpäin. Ei tässä kuitenkaan olla niin isojen asioiden äärellä. Kävin tänäänkin väillä melko pitkällä tuolla psykologisessa maailmassa, mutta fyysiset vaivat olivat niin radikaalit etten saanut sieltä tänään tarpeeksi buustia, vaikka tapasin mielessäni varsin pysäyttäviä ihmisiä. Jos nyt tuota vähän avaan; kysyin itseltäni, olenko kipeä? Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat olleet liian kipeitä. Oma tilanne oli kuitenkin nyt hankala, että lipesin aina turhan pian takaisin realiteetteihin. Joskus on tilanne sellainen, ettei psykologisesta arkustakaan ole mitään, mikä vie eteenpäin.

                    Matka jatkuu. Ei mitään hätää. Olen innokas tutkija. Janoan lisää. Ennen sitä haluan keventää tätä kaikkea hieman... Olin juoksukaverini, Tuomas "Tombe" Aholan kyytillä Kempeleessä. Tuomaksella meni HIEMAN paremmin. Mentiin sitten kaiken jälkeen Zeppeliiniin katselemaan tuloksia. M40 Puolimaraton: 1.Tuomas Ahola, NU 1.06.57. Vieläkin on mahalihakset osin tuostakin kipeät... Selailin muka älypuhelintani... Sanoin Tuomakselle: -"Kuules, täällä IS:n lööpissä lukee, että Tuomas Ahola on nostettu juoksumaajoukkueeseen!". Ja hauskan pito asian tiimoilta jatkui. No, todellisuudessa Tuomas juoksi ihan hyvän juoksun, vaikka aika ensalkuun olikin väärä. 1.21.57 on melkoisen hyvä aika? Ja Tuomashan juoksee toki yleisessä sarjassa.

                     Tulee vielä mieleeni toinen, hieman vanhempi asia... Tiesin erään Nivalaisen juoksijan

 alittaneen aikoinaan maratonilla 3h maagisen rajan. Niinpä kysyinkin häneltä, mikä hänen tarkka ennätyksenä on? Sain ensin vahvan katseen. Vain pienen hetken hiljaisuus. -"Päälle kahen tunnin". Virnistys päälle. Ja jatkokysymys: -"Eikö se aika monella juoksijalla oo siinä päälle kahen tunnin?". Täydellistä. Mitä tuohon sanoa? Sana hallussa hänellä.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 18.8.2013

KANKIAA TAI ERITTÄIN KANKEAA

                  Siinäpä viime lenkkien tuntemukset. Jalat ei meinaa nyt millään normalisoitua. Noooo... tietysti tämä tila ei ole yllätys. Heinäkuun loppuun asti työskentelin pääosin alle 130 tehoissa. Nyt sitten olen koittanut tehdä tällaisen lyhyen kahden viikon maratonille valmistavan jakson, jonka aikana olen lykännyt jopa suhteellisesti liiankin paljon veekoota. Jalat on ihmeissään. Viikolla 30 juoksin 184,8km, toissa viikolla rytmittäen/keventäen 57,1km ja viime viikollakin normaaliin verraten todella varovaiset 85km. Puhtaasti kilometrimääriä katsomalla voisi kuvitella jalkojen normalisoituvat, palautuvan. Kilsat sisältää kuitenkin HUOMATTAVASTI tottua enemmän aivan maratontehojen tuntumassa tai sen alueen yläpuolella ollutta juoksua. Edelleen toistan: jalat on ihmeissään - ja tästä syystä johtuen niiden normalisoituminen kestää.

                  Tilanne on jollain tavalla jopa koominen. Olen elämäni kunnossa, kirkkaasti. MUTTA minulla ei ole maratonille LÄHESKÄÄN riittävää vk-iskutusvalmiutta, enkä tiedä ehtiikö jalat ihan täysin palautua lauantaiksi, sillä siksi erilaista viimeisen kahden viikon harjoittelu on ollut... plus, että sitä edelsi omalle tasolleni peilaten jättiviikko, +184km. Koomisuutta kuvaa erittäin hyvin tämän aamupäivän PERINTEINEN maratonille valmistava lenkkini. Tuntuma oli lähes kaiken aikaa kankea tai erittäin kankea. Alla olevat kengätkään (Nike Air Free 3) ei sovellu minulla mitenkään vähänkään vauhdikkaampaan menoon - ne ovat allani sangen kömpelöt. Ehkä osa tuosta tunteesta johtuu tietysti noista kankeista jaloistani. Usein keveillä jaloilla ovat kengätkin sutjakkaammat, heh,heh, kun on viisasta  tekstiä taas.

                  Yhtä kaikki. Kaikesta huolimatta data on silti tällä hetkellä ERITTÄIN makoisaa luettavaa. Sen tekee vieläkin makoisammaksi todellakin se, että meno tuntuu suoraan sanottuna PASKALTA. Tässä nyt vaikka tuota Terwamaratonia (ennätys 3.29.37 krampanneilla jaloilla = kunto olisi edellyttänyt alle 3.20 aikaan) edeltävä PERINTEINEN maratonviikon maanantain valmistava versus tämän aamun kankia lenkki. Kyseessä siis kaksi samalla reitillä ja samalla tavalla juostua lenkkiä. Erotuksena, että juoksin tänään tarkoituksella vähän (keskisyke 5 pykälää alempi) kevyempänä tuon ja silti lenkin data on kuin aivan eri miehen tekemä. Vai mitä sanotta tästä vertailusta???

Ennen Terwamaratonia

Väli	20.5.2012
		keskiv.
0-2,6km	12:54	4:58/km		Pk2		maraton
2,6-6,3km	16:56	4:35/km		maratehot		tulos
6,3-10,4km	20:15	4:56/km		Pk2		25.5.2013
						3.29.37
Yht.aika	50.05	4:49/km				4:58
keskisyke	150

Nyt ennen tulevaa Kempelemaratonia

Väli	12.8.2012
		keskiv.
0-2,6km	12:20	4:45/km		Pk2		maraton
2,6-6,3km	16:10	4:22/km		maratehot		tulos
6,3-10,4km	19:55	4:51/km		Pk2		17.8.2013
						x.xx.xx
Yht.aika	48.25	4:39/km				x:xx
keskisyke	145

                      Tässä on siis tilanne vertailussa viisi päivää ennen maratonia. Tämän päivän lenkistä on enempi potentiaalia kaivettavana esille tulevan lauantain maratonia kuin oli toukokuussa. Silti on jotenkin hirviän vaikia sanoa, mihin tämä kaikki riittää. Ja siihen kaikkeen kuuluu mm. miten jalat palautuvat LYHYESTÄ kahden viikon vk-harjoittelusta ja minkä verran vk-iskutusvalmiutta lopulta on ja mikä on burana-kuurin alla olevan jalan tilanne kisapäivänä. Odotukset on itsellä AINA korkealla. Uskon silti aina, että ne ovat realistiset. Epärealistisia tavoitteita ei kannata laittaa, sillä ne alkavat hyvin pian tuntumaan kisassa kiusallisilta.

                    Sanon edelleen, että 3.20 alitus on realismia. Miten paljon se sen alle menee, riippuu jo niin monesta asiasta, että antaapa lauantain sen näyttää. Mutta sanotaanko näin, että olisin yllättynyt, jos aikani on jotain muuta kuin välillä 3.13-3.19. Tulihan se sieltä? Veikkaukseni. Parempaan ei ole nyt rahkeita. Tämän odotusarvon kanssa on elettävä. SILTI on varmaa, että tuun NIISTÄMÄÄN itseni aivan kanveesiin, eli mitään en jätä kennoihin. En ole koskaan ymmärtänyt sellaista ajattelua, jossa jotain jätetään johonkin tulevaan. Kun lappu laitetaan rintaan, käy jo pelkästään sitä sen verran kunnioittaminen, että homma vedetään NIISTOON asti. Saatana.

                   Viimeistelystä vielä sen verran, että keskiviikon Savulan lenkin (10,6km sis.15min välein Boltin) teen hieman ajateltua kevyempänä, jotta palautuisin paremmin. Alunperin tuo oli tarkoitus vetää Pk2:na, eli tuossa 138-140 kantissa, mutta nyt meen enempi tunteen mukaan, eli ehkä jopa lähempänä Pk1:n rajoja (130). Pääpaino on rentoudessa ja helppoudessa. Kyllä tämä tästä - taas. Otetaan sopivan rennosti. Oonkin paljon katellut näitä.

                                Robert Pettersson

                              Ismo Leikola

Ps. Ketkä on tulossa Kempeleeseen juoksemaan/hölkkäämään?

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.8.2013

JOKAINEN TYYLILLÄÄN

                      Taisin tuossa edellisen blogin kommenttikentässä kirjoittaa siitä, että täytyy elää niin, jotta voi kalkkiviivoilla katsoa taakse jäänyttä polkua hyvillä mielin. Tuo sopii ihan tänne välillekkin, ei pelkästään loppusuoralle. Itse pyrin aina tekemään päätökset sen mukaan, jotta voin niiden toteutettuani katsoa toteumaa sen hyväksyen. Kävi miten kävi, meni miten meni. Aina on eduksi, jos tiedät mitä mistäkin voi seurata. Oikeastaan kaikilla täytyisi olla aavistus siitä, mitä mistäkin seuraa. Minäkin tiedän, että tämä blogini herättää lukijoissa monenlaisia fiiliksiä. Tässä blogissa esiintyy (taas) vahvoja mielipiteitä ja päätöksiäkin. Usein asiat koskettavat lukijaa sitä enempi, mitä lähempänä asia on häntä itseään tai periaatteitaan tms. katsomusta/ideologiaa.

                    Olen kamppaillut aika pitkään riivaavan vasemman jalkani kanssa. Välillä vaiva jo melkein katosikin. Se näkyy alkaneen 8.7.2013. Eli aika pitkään tuo on vaivannut. Olen joutunut tulkitseen vaivaa, mikä se on. Varsinainen vamma se ei ole, sillä se ei juurikaan reagoi harjoitteluun negatiivisesti - päinvastoin, välillä jopa positiivisesti. Mielestäni kyse on syvästä lihasjumista tai tulehduksesta tai molemmista. Uskaltaisin väittää, että kipu on ajoittain aika kova. Särkylääkkeitä olen syönyt todella vähän. Varmaan koko vamman aikana yhden käden laskettavissa. Tänään ajattelin kuitenkin aloittaa ihan rehdisti 3pv burana kuurin (3x800mg/vrk). Haluan selvittää, onko siellä tulehdusta.

                    Huoltoa olen antanut jalalle arviolta n.2h/päivä. Olen suomeksi sanottuna lähes vittuuntunut tähän jauhantaan! Kylmähoitoja, venytyksiä, ravistuksia ja itsehierontaa. Kuinka moni hieroo itseään niin kovaa, että jää mustelmia? Onko se sitten järkevän kovaa, päättäkööt jokainen mielessään. Sellaisia näkyy olevan kipualueen ympärillä useampia. Olen hierojilta kuullut (oppinut?), että paras tapa pehmittää kipualue on hieroa sen molemmilta puolilta. Tuttua harjoittelunkin suhteen. Ongelma/kehitettävää tehoaluetta hierotaan sen molemmilta puolin.

                  Olen ja en, huolissani jalasta. Eilen lykkäsin 22km vauhtileikittelyn Keijon kanssa ja jalka tuntui jopa hyvältä pari tuntia harjoituksen jälkeen. Aina ei ole niin ollut. Kuitenkin mentiin mm. väli 17-20km @4:19.

                 Olen käsitellyt tämän asian mielessäni ja päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen, sekä tasapainoon. Jatkan prosessia niin kauan kuin se tuntuu järkevältä. Olen valmistautunut JOPA taukoon. Tosissaan ollaan, mutta sittenkin tämä on vain harrastus, eikä sponsorit höngi (ainakaan vielä) niskassa.

                 Huomenna astun jalallani maratonviikolle. Harjoittelu on ollut nyt elokuun alusta alkaen maratonille tähtäävää. Sitä ennen jauhoin 130 sykkeillä tai alle n.90% harjoittelusta. Jokainen enempi juossut tietää, miten hankala on totuttaa jalat juoksemaan n.150-155 sykkeillä - ja vieläpä 42,2km. Melkein tekisi mieli sanoa, ettei mitenkään. Nyt täytyy kyllä sanoa, ETTEN osaa sanoa kovinkaan tarkasti, mitä tuleva maraton tuo tullessaan. Yksi harvoista asioista, jotka ovat selviä, on se, ettei vauhtikestävyyttä ole tarpeeksi maratonille. Minne asti se riittää, sen näkee vasta ensi lauantaina. Vk-menon uskon (ja toivon) muuttuvan vielä tässä vajaan viikon kevennellessäni helpommaksi ja paremmaksi. Varmaan pystyn maratonin HÖLKKÄÄMÄÄN @4:45 -tahdilla, joka tietäisi 3h20min alitusta. Sen sijaan, pystynkö JUOKSEMAAN maratonin jollain n.@4:30 -tahdilla, on aivan toinen kysymys.

                   Mutta tosissani lähen tietysti lykkäämään ja katsomaan missä maraton kunnossa sitä oikein ollaan. Saapahan ainakin vähän tuota omaa HEIKKOA maratonenkkaa asiallisemman näköiseksi. Ja sitä kautta mielenrauhaa lisää. Tuon kisan jälkeen hiiviskelen ja tunnustelen viikon, siirtäeni nokkaani, ajatuksiani kohti Vierumäkeä.

                   Oman aktiivisemman juoksuharrastuksen myötä olen alkanut ymmärtämään yhä enemmän noita ns."kisaturisteja" tuolla arvokisoissa. Niillä tarkoitan urheilijoita, jotka käyvät vetäsemässä sen kuuluisan oman suorituksen enkan tuntumaan ja ovat ÄLYTTÖMÄN tyytyväisiä tai vähän pettyneitä. Silti SISIMMÄLTÄ sielultani olen edelleen se sama mies, joka on sitä mieltä, että; -"liika tyytyväisyys = kehittymisen tyssääminen". Tuolla tarkoitan tuloshakuista ajattelua.

                  Seuraavassa videossa jätän katsojille pohdittavaksi, mikä on menestyvän urheilijan suoritus-tyytyväisyys -suhde. Otettakoot seuraava video sopivalla humoristisella otteella.



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 11.8.2013

TJ 78 VIERUMÄKI 24h

                     Vihdoin viimein 17.6.2013 tehtyyn ENSIMMÄISEEN alustavaan arvioon, mihin tulokseen uskon yltäväni Vierumäen 24h kisassa 20-21.9.2013. Laskelmissa sain lopputulos arvioksi +222km. Pelkistettynä laskelman lopputulema siis Ma 17.6.2013:

""

VIERUMÄKI 24h JUOKSU

TAVOITTEET JA SUUNNITELMAT

VAROVAINEN TAVOITE/ARVIO:

222km (laskettu wc-asioihin 20min)

SUUNNITELMA

Alustus: Maksimisykkeeni on 174.

               Menen edelleen tehojen mukaan. Olin käytännössä Nivalan 100km:lla juostessa 135-140 välillä, eli n.77-80% maksimista. Kävelyosuudet tasoitti keskisykkeeksi 133 = 76% maksimista.

               Vierumäellä menen juoksu-osuudet 10pykälää alemmilla tehoilla = 125-130 välillä = n.72-75%.

VAIHE A:

               Aloitan samalla 9min+1min juoksu + kävelyrytmillä kuin Nivalan 100km juoksussa. Toisesta 10min pätkästä lähtien vertaan kunkin pätkän puhdasta juoksukilsaa kisan alun parhaaseen, puhtaaseen juoksukilsaan. Kun juoksuvauhti tippuu +30sek/km, menen vaiheeseen B.

VAIHE B = Bob Beamon –vaihe:

               Jaan 10min pätkän kahteen osaan. Ensin tulee pituushyppymäisesti kevennys ja sitten varsinainen kävelypätkä = 4:30min + 0:30min ja 4:00min + 1:00min. 30sekunnin kävelypätkä on tarkoitettu vain kevennykseen ja toisella pätkällä tankataan.

               Tätä vaihetta jatkan kunnes heikoin kilsa on +20sekuntia heikompi kuin toisen 10min pätkän heikoin kilsa. Kun tuo käy toteen, siirrytään vaiheeseen C

VAIHE C:

               Jaan 10min pätkän edelleen kahteen osaan. Nyt 4+1 ja 4+1. Siinä lasken roikkuvani kiinni.

VAIHE D:

              

               Death march. Eli kun kaikki tavoite-tavoitteet kenties liukuvat pois kädestä, mies riisutaan aseista, focusoidutaan etenemään tarvittaessa vaikka konttaamalla. Tai vaikka istumalla radalla, kunhan radalla ollaan 24h prosessissa.

TARKENNUSTA:

               Lasken ensimmäisen 3h juoksuvauhtini olevan @5:25. Odotan siis n.5-10sek/km kehitystä syksyyn mentäessä, nimenomaan tuolla 125-130 sykkeen alueella.

               Lasken juoksuvauhdin laskevan 10sekuntia/km/3h välein. Näin juoksuvauhti on ekalla 3h:lla @5:25 ja esim. viimeisellä 3h:lla @6:35.

               Kävelyvauhdiksi lasken tavoitteeseeni ekalle 6h:lle @9:30 ja sen lasken hiipuvan 30sekuntia/6h, eli lopussa @11:00. Kuten sanottua – tulosarvio on varovainen.

               Arvioin juoksuvauhtini pysyvän 9+1 –taktiikassa 30sekunnin säteellä alun juoksuvauhdista 9h ajan. Sen jälkeen ajattelen pysyväni B-vaiheessa 8h ja räpisteleväni C-vaiheessa loput 7h.

               Juoma –ja syömätaktiikka hioutuu kesän kokeilujen ja sen puolen harjoittelun kautta.

""



                Nyt reilu kaksi viikkoa tuon suunnitelman jälkeen ei tietenkään ole isoja muutoksia ajatuksissa ennättänyt vielä tulla. Olen vasta aloitellut 100km kisan ja 75km nevajuoksun jälkeistä harjoittelua, palauttelujakson jälkeen. Jotain ajatuksia tässä on kuitenkin ehtinyt tulla. Ensimmäinen on se, että alkuvauhti = ekat 3h alle 130 sykkeillä @5:25 juoksun osalta kuulostaa erittäin realistiselta. Uskon olevani kisaan mennessä jopa tuosta hieman edellä, mikä helpottaa tietysti asioita.

               Puhuinkin tuossa taannoin yhdelle kaverille, että tavoite olisi saada syksyyn mennessä PK1:nen (alle 130 sykkeillä) tuonne @4:55-5:15 välimaastoon ja PK2:nen (alle 140 sykkeillä) tuonne @4:40-4:55 välimaastoon. Noihin on onnistuneella harjoittelulla mahdollisuudet olemassa.

               Isoin kysymysmerkki vauhtiarvioissa on vielä se, miten paljon juoksuvauhti hidastuu kisan edetessä. Se on tärkeää selvittää, saada suht tarkka arvio, sillä muutoin voi arvio kusta pahasti silmille ja se taas vie aika vikkelään tiedon yläkertaan. Nythän tuossa 17.6. tehdyssä arviossa on lähdetty siitä, että vauhti hidastuu 10sek/km/3h välein keskimäärin... Se olisi aika lievä vauhdin lasku. Tuota pitää seurata, miten vauhdit käyttäytyy pitkillä, matalatehoisilla lenkeillä. Voihan se olla, että vauhti hiipuu esim. peräti 5sek/km/1h, joka muuttaisi jo koko kuvaakin jonkin verran.

               Yksi iso osa on myös huolto. Mikäli en saa hommattua huoltajaa, on kisa itse huollettuna keskimäärin n.20-30sek/kierros. 59kierrosta (222,4km) tekee siis n.20-30min hukka-aikaa, eli n.3,5-5km. Käytännön tasolla asia on kutakuinkin niin, että mikäli on huoltaja, saa yhden kierroksen tulokseen lisää - ei sen enempää, eikä vähempää.

                Tähän Vierumäki -projektiin varmasti tulen palaamaan montakin kertaa. Tässä siis ajatelmat, kun kisaan on 78 päivää aikaa. Siksi itselleni tärkeästä tavoitteesta on kysymys, että aika tavalla kaikki harjoitukset ja välikisat menevät 24h kisaan tähtäävän harjoittelun ehdoilla. Esim. reilun viikon päästä olevaan Kipinä maratonin puolikkaaseen osallistuminen on vielä enempi kuin kysymysmerkki. Mikäli päätän sen juosta, teen sen tyyliin Vr 10km + puolimaraton + Vr 10km. Eli pitkänä Vk-lenkkinä, isona harjoituspäivänä. Kempeleen (17.8.) maratonin tietämille rytmitän kuitenkin kevyen viikon. Harjoitteluun kun kuuluu tietysti kovien ja keveiden viikkojen rytmitys, joten on luontevaa ottaa maratoniviikolle hieman kevyempi viikko. Sen sijaan mihinkään maksimaalliseen maratontuloksen teko herkkyyteen ei tälle syksylle ole sijaa. Katsotaan sitä sitten ensi vuonna, mutta eiköhän tuo ennätys parane reippaahkosti ihan harjoituksen lomassa juostulla maratonillakin. Minimitavoite alle 3h20min. Jos kaikki menee nappiin, niin jopa alle 3h10min voi olla mahdollisuuksien rajoissa. Mutta nuokin asiat selviää sitten lähempänä.

                   Parasta tässä on se, että koko 78 päivän vaikutusaika mahdollisuus on vielä edessä päin. Siispä nauttimaan harjoittelusta! Tehkää samoin - nauttikaa, jos kohta saa välistä vähän ahistaakkin!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.7.2013

TERWAMARATON - "VIIMENE RAMPPI"

                        Päivä oli nivalaisen juoksun iso juhlapäivä. Pitkän ja vastoinkäymisiä sisältävän talvikauden sujutellut Keijo "HietapuolenBekele" Nivala otti SM-KULTAA M60 -sarjassa!

 

  Keijo veti todella tasaisen maratonin, tipahtaen 3h vauhdista ihan viime kilometreillä. Voitto ratkesi Keijon mukaan n.40km kohdalla, kun hän saavutti viimeisen edellä olevan M60- sarjalaisen. Keijo oli siihen asti luullut johtavansa kisaa. Keijo kertoi, että ei meinannu uskaltaa ohittaa tuota viimeistä kantoa kaskessa, sillä jalat oli jo niin huonossa kunnossa 40kilsan kohilla, jotta oisivat voineet rampata. Onneksi niin ei käynyt ja Keijo viisti maaliviivan 63 sekuntia ennen sarjansa kakkosta, ajalla 3.02.12 @4:19. Keijolle mitä SUURIMMAT ONNITTELUT!!!

             KEIJO TUULETTAA SUOMEN MESTARINA!!!!

                      ... Kisa-aamu valkeni komeana. Heräsin viijen jälestä - Penguinsien peli oli vielä menossa. Sitä katsellen hieman venyttelin olohuoneemme lattialla. Penguins eteni Itäisen konferenssin FINAALIIN! Sekös lämmitti ja viritti mielialan kliimaksiin. Oli myös kolmas aamu, jolloin olo oli ollut tukkoinen nenästä ja ääni hieman painoksissa. Ajoittain oli räkää valunut, mutta kurkku ei ollut kipeä, eikä lämpöä missään vaiheessa, joten pysyin kisa-ajatuksessa kiinni. Perheen muut jäsenet olivat olleet sairaana jo viikon... Kävin siinä 3km hölkkään aamupalan alle. Kaikki tuntui hyvältä. Jopa ennen kello kuutta suoritetun lyhyen aamuheräilyn lopussa kokeilemani kisavauhti noin @4:20 tuntui todella helpolta. Virnistin yksikseni - tämä on päiväni.

                     Aamun tunnit eteni nopeasti. Tombe ja Tuulia tulivat pian hakemaan minua. Alkoi matka kevään PÄÄKISAAN, Terwamaratonille. Juttua ja tarinaa piisasi. Käytiin läpi lähes kaikki mahollinen valmisteluista ja tuntemuksista. Puolivälin kantturoissa nousimme kerran autosta jalotteleen. AU-AUH, takareidet kramppaili jonkun kerran. Olin vähän kummissani. Olinhan huolehtinut suolasta, magnesiumista ja juonutkin n.2Litraa siihen mennessä nestettä kisa-aamunakin. Noustessamme autoon, totesin Tombelle: "-Sehän oli olla viimene ramppi". Tombe siihen: "-Toivottovasti oli, viimene ramppi"... jatkoimme matkaa, enkä sen enempää jääny nuita ramppeja miettimään, sillä olin jo tehtävässä kiinni. Kaikki focus oli tuloksen maksimoimisessa. Ei päähän mahtunut nyt muita kiemuroita.

                    Kisapaikalla näin joitakin kaukotuttuja ensimmäisen kerran, mm. Mattilan Markon. Ja olin todella niin keskittynyt, etten hoksannut ottaa kenestäkään kuvia - kisapaikalla, jos kohta ei kamerakomponenttia ollut kisan jälkeisenä tuntina käytössäkään... Lähdin verkkaan ja venytteleen. Edelleen kaikki hyvin. Kävin merenrantamilla (oli muuten aika makian vilvoittava tuuli) verkkaan kevyesti 1,3km verran, ottaen muutaman Boltin. Sitten vain viimeinen puoliska tuntia pientä puistelua jne.

                  PAM! Lähtölaukaus kajahti. Korvissa soi sillä hetkellä mp-soittimesta biisi "Rensselit pykälään ja täysillä päin". Ehdin ottaa muutaman askeleen, kun tuli ensimmäinen kramppi, pohkeeseen. Se säikäytti ja varmaan osaltaan rauhoittikin menoani, hieman. Ei lävähtäny "rensselit pykälään, eikä täysillä päin". Hinailin varovasti tehot 155 kantille. Ensimmäiset 12 kilsaa tuli 6sekunnin sisään!!! @4.27-4.33 väliin. Tasaisen taulukon tavoitevauhti oli 4.30, jossa kutakuinkin olin. Kuitenkin kramppeja oli tullut jo siksi monta ensimmäiseen 12 kilometriin, että se vaikutti alusta alkaen tietysti vauhtiinkin. Krampin jälkeen, kun lihas ei enää toimi ja tunnu samatteen. Askeleesta katoaa hieman rentoutta, askel muuttuu ja rampit syö lihaksen käyttötehoa. Olinkin ajatellut viimeisten lenkkieni perusteella, että oisin pystynyt ILMAN RAMPPEJA juokseen hyvin helppoa juoksua välillä @4:15-4:25.

                  Kilsat siis taittui kohtuullisiin aikoihin, enkä edes ramppeja miettiny kovinkaan paljon noiden ensimmäisten 12km aikana. Olin niin hypnotisoitu tehtävään, takomaan +3h oulun raitteja, etten todella antanut minkään ylimääräisen asian astua pääni sisään. Jälestä päin ajateltuna se oli kyllä aika totaalista keskittymistä! Juoksu oli kuitenkin yllättävänkin mukiinmenevää ajoittain, vaikka ramppeja oli lähes joka kilsalle. Alkumatkasta näin tuttuja nivalaisia kannustamassa reitin varrella, joka lämmitti mieltä.

                 Jossain 10km jälkeen alkoi tuntua, että rampit hieman helpottaa ja tuli noin 6km ramppaamaton jakso. Tosin edeltävät rampit oli katkaissu parhaan terän askelhelppouvesta, mutta koin oloni sen verran freesiksi, että nakkasin ihteni n.40m päässä edellä olevaan 6 hengen ryhmään. Ajatuksena, että peesissä pääsee vähemmällä. Se juna puksuttikin vähän alle @4:30 -vautia. Juna painoi selvästi vilkku päällä ja ohitimmekin monta sellaista, jotka olivat esim. minut ohittaneet alkumatkasta. 16km kohilla iski kuitenkin taas - en laskenut, monesko ramppi se jo oli, mutta niitä tuli jo etureisiinkin. Rampit olivat tuohon 16km kohtaan mennessä syöneet jalkoja jo siksi paljon, että ne tuntui jo melko PASKOILTA. Siinä kohalla ajattelin ensimmäisen kerran, että jopa on tilanne. Toisaalta ajattelin positiivisesti, että voihan tämä olla ensimmäinen hankala tilanne. 155 tehoilla jatkoin taivalta, aina välillä juoksun ramppejen takia alas ottaen.

                   Puolimatkaan tultaessa olin ollut viimeiset kilsat (18-21km) enää edellä olevista syistä johtuen n.@4:40 vauhtia etenevä, irvistelevä hölkkäilijä. Puolimatkan väliaika 1.35.49, joka oli 2min 19 sekuntia hitaampi kuin mitä olin ajatellut. Oikeastaan yllättävän vähän rampit söi aikaa vielä tuossa kohtaa. Olin ajatellut puolikkaiden menevän 1.33.30 ja 1.36.20 = 3.09.50 - tahtiin. Ei mennyt...

                  Toisella kierroksella rampit vain lisäänty. Koitin ottaa suolakurkkua pöydiltä ja juoda 2,5km välein olevilta huoltopisteiltä kaksikin mukia urheilujuomaa. Geelejä otin kisan aikana 5,13,21,29 ja 36km kohilla. Mikään ei auttanut. Sinnittelin niin kauan 155 -tehoissa, kun jalat pysyi jatkuvan juoksuun. TOISTELIN itselleni olevani suorittamassa tehtävää Oulussa, +3h 155 tehoilla tien hakkaamista. Rampit alkoivat siis työntyä pään sisälle. 26km kantturoissa NIIASIN viimeisen kerran, enkä pystynyt niiden ramppejen jälkeen enää piiiitkään aikaan alle 5min kilsoihin, jos kohta ne eivät onneksi tuossa kohtaa montaa sekuntia yli 5minsankaan menneet.

                   Seurani kärkipari, Tapio ja Mervi olivat monessa kohtaa reitin varrella minua kannustamassa ja näin ollen mitä suuremmissa määrin tukemassa. Taisin olla melko hankala kannustettava loppumatkasta. Sieltä ei enää painokelvollista tekstiä tainut löytyä 28km kohilla, kun he sinnikkäästi kannustivat. Tunteet oli todella pinnassa. Oistonaan ramppaavien jalkojen kanssa taiteilua n.@5:00 -vauhilla. 29km kohilla sain vielä laskettua, että @5:00 vauhtikin riittäisi vielä 500m loppukirillä nakattuna 3.20 -alitukseen. Joo, enpä vain tiennyt tuossa vaiheessa, miten mahotonta jaloille oli tuo vitosen vauhtikin.

                   32km kilsan tietämillä otin ramppejen takia ensimmäisen aivan lyhyen kävelypätkän. Pian Tapsa ja Mervi olivat taas tien varressa tsemppaamassa. Heitin heille mp-soittimen, joka ei meinanna irrota millään piuhoistaan. Halusin sen pois, sillä en tarvinnut enää raivopäiseen raviin eväitä. Niitä ei tänään tarvittu missään vaiheessa... 33km kohilla oksetti pirusti ja pysähdyinkin yrjölle. Sain puserrettua vain jotain limansekaista. Se auttoi kuitenkin pahoinvointiin. Noiden kilsojen jälkeen sain puserrettua ja taiteiltua välin 34-38km n. @5:30 vauhilla, ehkä vähän allekkin. Niin ne vauhit kuulkaas tuli alas, sen sajan rampin myötä. Vielä 5km ennen maalia olin siinä tilanteessa että @5:00 -vauhti veisi 3.25 aikaan, @5:30 -vauhti 3.27.30 ja @6:00 3.30.00 aikaan. No, ajoilla ei enää itselleni hirveää merkitystä ollut, sillä tavoite oli ALITTAA 3.10. Nuo oli enempi vain sellaisia, kun pitää koittaa jotain keksiä jolla saa ihtensä raastamaan loppuun asti, vaikka tavoitteet olisivat jo karanneet aikaa sitten.

                     Tuli vastaan 39km kyltti. Pääsin jonkun matkaa ramppailen sen ohitse, ehkä 400m, kun tuli ISO RAMPPI. Sillon kyllä ajattelin, että NYT TULI VIIMENE RAMPPI!!! Tuo vasemman jalan ulompi reisilihas jämähti oikein totaali ramppiin. Kuin olisi koivuhalko työnnetty trikoiden alle - siltä se näytti. Järjestysnainen sattui pyöräileen ohi. Hän sanoi napakasti: "-Hei, sinä et enää jatka! Taidat kuule olla ja pahassa nestehukassa...silmäs pupilikki on ihan pistemäiset - joo ei, kyllä sinä nyt jäät tähän". Anteeksi vain hällekki. Otin kyllä hänen tarjoaman kisajuoman, Squeezyn, mutta empä lämmenny hänen kehotuksistaan. Taisinpa sanua aika selvästi, että taijampa vaan kuule jatkaa = ei oo painokelpoista siteerausta tarjolla, valitan.

                     Ehdin silti itsekin ajatella, että mitenhän tästä todella pääsen maaliin. Keskeyttäminen ei todellakaan ollut vaihtoehto. Mullahan oli vain polttopuita lahkeissa, s-tana! ISON RAMPIN jälkeiset ensimmäiset askeleet olivat aika ärjyjä. Saati, kun tapailin ja haparoin ensimmäisiä juoksuaskelia ISON RAMPIN jälkeen.

                     Saavuin 10km matkalaisten 8km kyltille, eli 2km maaliin. Hilasin vauhtia pikku hiljaa 40:nen kilsan 7.50:stä!!! ylöspäin. 41km 5.32 ja 42km 4.52 ja viimeiset 400m @4:21 vauhilla - uusienkin ramppejen uhalla. Tunsin TODELLA taistelleeni loppuun asti. Olo oli silti toisaalta todella pettynytkin, vaikka ymmärsin kyllä, että olin antanut tänään(kin) kaikkeni, enkä parempaan tänään tässä tilassa kyennyt. Miehet yleinen, 109 osallistujaa, sijoitus 28. Aika 3.29.37 @4:58. Niin ku faktojen puolesta.

                   Ihan loppumatkasta vasta minulle valkeni ramppejen syyt. Olin niin prosessissa kiinni, keskittyen vain maksimoimaan suorituksen, että meni todella ihan kisan loppupuolelle, ennen kuin pääni sisään pääsi muita pohdintoja. Perheessä viikon asunut flunssapöpö oli todella iskenyt minuun. Eli krampit olikin flunssaramppeja. Toisaalta ainoat oireet flunssaramppeista oli matkalla, kun pysähdyttiin jalotteleen, eikä niitäkään hoksannut flunssaan liittää, kun ei mitään selvää flunssastatusta ollut.

                     Otin ennen kisaa suolatabletin - senkin kaiken varalta. Säähän oli sittenkin aivan priima. Kisapaikan toteuma, merenranta, peräti +12 koko kisan ajan. No, mittari oli vihreäsaaressa varmaan aivan merenrannalla. Auton mittari oli n.+15 ja keskustassa korkeimmillaankin vain +19. Lisäksi meren läheisyys ja sieltä puhaltanut vilvoittava merituuli tekivät sään jopa viileän kelin miehen makuunkin täysin priimaksi. Minusta oli huvittavaa kuunnella kuinka kisapaikalla levisi kuin kulovalkea uskomus "liian lämpimästä" kelistä. Siihen trendiin tarttui porukkaa kuin takiaiseen. Jokaisella maratonilla on ERITTÄIN paljon vaikeuksissa viimeisellä 10km olevia, joten he mieluusti haluavat viimeisen kympin - ehkä pidemmänkin matkan - vaikeuksille jonkun katu-uskottavan selityksen. Mutta minäpä ammun ne kaikki alas. Faktat on faktoja. Kisan aikana oli lämpötila +15/+19, viilentävä merituuli ja yllättävän paljon varjoisia kujia, jossa reitti kulki. Aurinkoisemmalla pätkällä reittiä, siinä beachillä, puhalsi sopimoilleen vilvoittava merituuli. Jo on helteet.

                   Reitistä täytyy myös antaa isot pisteet! Alkuosassa reittiä pari nopiaa lyhyttä nousua ja melekeen koko reitti myötälettä ja vielä myötätuuleen! Kuinka moni huomasi sen?

                   Kisan aikana pysähdyin jokaiselle juottoasemalle ja join 1-2mukia urheilujuomaa. Maha veti hyvin juoman alas ja kusi oli kirkasta/normaalia kisankin jälkeen, joten nestehukkaa ei todella ollut. Flunssa epäilyt kävivätkin toteen sitten n.2h kotiin pääsyn jälkeen. Tuli kuumehorkka ja tipahin petiin. Kuumet nousi yli +38asteeseen. Kurkkutuntemuksia, räkäisyyttä. Yöllä hipsiessäni nesteyttämään itseäni tajusin tehneeni melkoisen suorituksen. Juoksin tietämättäni sairaalla keholla, jalkojen jatkuvasti - pahastikin - rampaten alle 3.30:n. Laskin vesikanisterin keittiönpöydälle, pyyhkäisin kyyneleen poskelta. Tämä taistelu, terwamaraton, loppui tuohon kohtaan.

                   En tiedä, osaanko kyllin kiittää kaikkia, jotka elivät mukana tässä kisassa. ISO KIITOS kaikille, jotka laittelitta viestejä. En jaksanut niistä moneenkaan vastata, muistaakseni. Joten kiitän teitä kaikkia tätä kautta. Kiitos! ERITYISKIITOS lähtee puolestaan Tuomakselle (Tombe) ja Tuulialle, jotka olivat hyvänä kisamatkaseurana, ja ennen kaikkea auttoivat minua kisan jälkeisessä elossa. Erehdyin mm. istumaan, josta en meinannut päästä ramppejen takia millään ylös. Tombe ja Tuulia kantoivat minulle juotavaa, syötävää ja suolaa jne. TÄYDEN KYMPIN kavereita!

                 Kun tässä blogissa oli hyvä alku niin lopetetaan tämä myös hyvin. Eli kisan jälkeiseen yhteiskuvaan Tombesta ja Tuuliasta, jonka otin vasta kisan jälkeen meiän pihalla.

                   Tuuliahan teki oman ENKAN puolikkaalla, juosten puolimaran aikaan 1.47.10 @5:05. Komea viiden minsan parannus. ONNITTELUT. Tomben puolimaraton sujui loppukilometrejen kanttausta lukuunottamatta vaikeuksitta, vaikka ennen kisaa peikko istuikin hänen reidellään. Aika 1.22.12 @3:54. Vielä puolimatkassa Tombe oli n.30sek. edellä alle 1.20 -vauhtia. Hyvä taistelu joka tapauksessa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 26.5.2013