TERWAMARATON - "VIIMENE RAMPPI"

                        Päivä oli nivalaisen juoksun iso juhlapäivä. Pitkän ja vastoinkäymisiä sisältävän talvikauden sujutellut Keijo "HietapuolenBekele" Nivala otti SM-KULTAA M60 -sarjassa!

 

  Keijo veti todella tasaisen maratonin, tipahtaen 3h vauhdista ihan viime kilometreillä. Voitto ratkesi Keijon mukaan n.40km kohdalla, kun hän saavutti viimeisen edellä olevan M60- sarjalaisen. Keijo oli siihen asti luullut johtavansa kisaa. Keijo kertoi, että ei meinannu uskaltaa ohittaa tuota viimeistä kantoa kaskessa, sillä jalat oli jo niin huonossa kunnossa 40kilsan kohilla, jotta oisivat voineet rampata. Onneksi niin ei käynyt ja Keijo viisti maaliviivan 63 sekuntia ennen sarjansa kakkosta, ajalla 3.02.12 @4:19. Keijolle mitä SUURIMMAT ONNITTELUT!!!

             KEIJO TUULETTAA SUOMEN MESTARINA!!!!

                      ... Kisa-aamu valkeni komeana. Heräsin viijen jälestä - Penguinsien peli oli vielä menossa. Sitä katsellen hieman venyttelin olohuoneemme lattialla. Penguins eteni Itäisen konferenssin FINAALIIN! Sekös lämmitti ja viritti mielialan kliimaksiin. Oli myös kolmas aamu, jolloin olo oli ollut tukkoinen nenästä ja ääni hieman painoksissa. Ajoittain oli räkää valunut, mutta kurkku ei ollut kipeä, eikä lämpöä missään vaiheessa, joten pysyin kisa-ajatuksessa kiinni. Perheen muut jäsenet olivat olleet sairaana jo viikon... Kävin siinä 3km hölkkään aamupalan alle. Kaikki tuntui hyvältä. Jopa ennen kello kuutta suoritetun lyhyen aamuheräilyn lopussa kokeilemani kisavauhti noin @4:20 tuntui todella helpolta. Virnistin yksikseni - tämä on päiväni.

                     Aamun tunnit eteni nopeasti. Tombe ja Tuulia tulivat pian hakemaan minua. Alkoi matka kevään PÄÄKISAAN, Terwamaratonille. Juttua ja tarinaa piisasi. Käytiin läpi lähes kaikki mahollinen valmisteluista ja tuntemuksista. Puolivälin kantturoissa nousimme kerran autosta jalotteleen. AU-AUH, takareidet kramppaili jonkun kerran. Olin vähän kummissani. Olinhan huolehtinut suolasta, magnesiumista ja juonutkin n.2Litraa siihen mennessä nestettä kisa-aamunakin. Noustessamme autoon, totesin Tombelle: "-Sehän oli olla viimene ramppi". Tombe siihen: "-Toivottovasti oli, viimene ramppi"... jatkoimme matkaa, enkä sen enempää jääny nuita ramppeja miettimään, sillä olin jo tehtävässä kiinni. Kaikki focus oli tuloksen maksimoimisessa. Ei päähän mahtunut nyt muita kiemuroita.

                    Kisapaikalla näin joitakin kaukotuttuja ensimmäisen kerran, mm. Mattilan Markon. Ja olin todella niin keskittynyt, etten hoksannut ottaa kenestäkään kuvia - kisapaikalla, jos kohta ei kamerakomponenttia ollut kisan jälkeisenä tuntina käytössäkään... Lähdin verkkaan ja venytteleen. Edelleen kaikki hyvin. Kävin merenrantamilla (oli muuten aika makian vilvoittava tuuli) verkkaan kevyesti 1,3km verran, ottaen muutaman Boltin. Sitten vain viimeinen puoliska tuntia pientä puistelua jne.

                  PAM! Lähtölaukaus kajahti. Korvissa soi sillä hetkellä mp-soittimesta biisi "Rensselit pykälään ja täysillä päin". Ehdin ottaa muutaman askeleen, kun tuli ensimmäinen kramppi, pohkeeseen. Se säikäytti ja varmaan osaltaan rauhoittikin menoani, hieman. Ei lävähtäny "rensselit pykälään, eikä täysillä päin". Hinailin varovasti tehot 155 kantille. Ensimmäiset 12 kilsaa tuli 6sekunnin sisään!!! @4.27-4.33 väliin. Tasaisen taulukon tavoitevauhti oli 4.30, jossa kutakuinkin olin. Kuitenkin kramppeja oli tullut jo siksi monta ensimmäiseen 12 kilometriin, että se vaikutti alusta alkaen tietysti vauhtiinkin. Krampin jälkeen, kun lihas ei enää toimi ja tunnu samatteen. Askeleesta katoaa hieman rentoutta, askel muuttuu ja rampit syö lihaksen käyttötehoa. Olinkin ajatellut viimeisten lenkkieni perusteella, että oisin pystynyt ILMAN RAMPPEJA juokseen hyvin helppoa juoksua välillä @4:15-4:25.

                  Kilsat siis taittui kohtuullisiin aikoihin, enkä edes ramppeja miettiny kovinkaan paljon noiden ensimmäisten 12km aikana. Olin niin hypnotisoitu tehtävään, takomaan +3h oulun raitteja, etten todella antanut minkään ylimääräisen asian astua pääni sisään. Jälestä päin ajateltuna se oli kyllä aika totaalista keskittymistä! Juoksu oli kuitenkin yllättävänkin mukiinmenevää ajoittain, vaikka ramppeja oli lähes joka kilsalle. Alkumatkasta näin tuttuja nivalaisia kannustamassa reitin varrella, joka lämmitti mieltä.

                 Jossain 10km jälkeen alkoi tuntua, että rampit hieman helpottaa ja tuli noin 6km ramppaamaton jakso. Tosin edeltävät rampit oli katkaissu parhaan terän askelhelppouvesta, mutta koin oloni sen verran freesiksi, että nakkasin ihteni n.40m päässä edellä olevaan 6 hengen ryhmään. Ajatuksena, että peesissä pääsee vähemmällä. Se juna puksuttikin vähän alle @4:30 -vautia. Juna painoi selvästi vilkku päällä ja ohitimmekin monta sellaista, jotka olivat esim. minut ohittaneet alkumatkasta. 16km kohilla iski kuitenkin taas - en laskenut, monesko ramppi se jo oli, mutta niitä tuli jo etureisiinkin. Rampit olivat tuohon 16km kohtaan mennessä syöneet jalkoja jo siksi paljon, että ne tuntui jo melko PASKOILTA. Siinä kohalla ajattelin ensimmäisen kerran, että jopa on tilanne. Toisaalta ajattelin positiivisesti, että voihan tämä olla ensimmäinen hankala tilanne. 155 tehoilla jatkoin taivalta, aina välillä juoksun ramppejen takia alas ottaen.

                   Puolimatkaan tultaessa olin ollut viimeiset kilsat (18-21km) enää edellä olevista syistä johtuen n.@4:40 vauhtia etenevä, irvistelevä hölkkäilijä. Puolimatkan väliaika 1.35.49, joka oli 2min 19 sekuntia hitaampi kuin mitä olin ajatellut. Oikeastaan yllättävän vähän rampit söi aikaa vielä tuossa kohtaa. Olin ajatellut puolikkaiden menevän 1.33.30 ja 1.36.20 = 3.09.50 - tahtiin. Ei mennyt...

                  Toisella kierroksella rampit vain lisäänty. Koitin ottaa suolakurkkua pöydiltä ja juoda 2,5km välein olevilta huoltopisteiltä kaksikin mukia urheilujuomaa. Geelejä otin kisan aikana 5,13,21,29 ja 36km kohilla. Mikään ei auttanut. Sinnittelin niin kauan 155 -tehoissa, kun jalat pysyi jatkuvan juoksuun. TOISTELIN itselleni olevani suorittamassa tehtävää Oulussa, +3h 155 tehoilla tien hakkaamista. Rampit alkoivat siis työntyä pään sisälle. 26km kantturoissa NIIASIN viimeisen kerran, enkä pystynyt niiden ramppejen jälkeen enää piiiitkään aikaan alle 5min kilsoihin, jos kohta ne eivät onneksi tuossa kohtaa montaa sekuntia yli 5minsankaan menneet.

                   Seurani kärkipari, Tapio ja Mervi olivat monessa kohtaa reitin varrella minua kannustamassa ja näin ollen mitä suuremmissa määrin tukemassa. Taisin olla melko hankala kannustettava loppumatkasta. Sieltä ei enää painokelvollista tekstiä tainut löytyä 28km kohilla, kun he sinnikkäästi kannustivat. Tunteet oli todella pinnassa. Oistonaan ramppaavien jalkojen kanssa taiteilua n.@5:00 -vauhilla. 29km kohilla sain vielä laskettua, että @5:00 vauhtikin riittäisi vielä 500m loppukirillä nakattuna 3.20 -alitukseen. Joo, enpä vain tiennyt tuossa vaiheessa, miten mahotonta jaloille oli tuo vitosen vauhtikin.

                   32km kilsan tietämillä otin ramppejen takia ensimmäisen aivan lyhyen kävelypätkän. Pian Tapsa ja Mervi olivat taas tien varressa tsemppaamassa. Heitin heille mp-soittimen, joka ei meinanna irrota millään piuhoistaan. Halusin sen pois, sillä en tarvinnut enää raivopäiseen raviin eväitä. Niitä ei tänään tarvittu missään vaiheessa... 33km kohilla oksetti pirusti ja pysähdyinkin yrjölle. Sain puserrettua vain jotain limansekaista. Se auttoi kuitenkin pahoinvointiin. Noiden kilsojen jälkeen sain puserrettua ja taiteiltua välin 34-38km n. @5:30 vauhilla, ehkä vähän allekkin. Niin ne vauhit kuulkaas tuli alas, sen sajan rampin myötä. Vielä 5km ennen maalia olin siinä tilanteessa että @5:00 -vauhti veisi 3.25 aikaan, @5:30 -vauhti 3.27.30 ja @6:00 3.30.00 aikaan. No, ajoilla ei enää itselleni hirveää merkitystä ollut, sillä tavoite oli ALITTAA 3.10. Nuo oli enempi vain sellaisia, kun pitää koittaa jotain keksiä jolla saa ihtensä raastamaan loppuun asti, vaikka tavoitteet olisivat jo karanneet aikaa sitten.

                     Tuli vastaan 39km kyltti. Pääsin jonkun matkaa ramppailen sen ohitse, ehkä 400m, kun tuli ISO RAMPPI. Sillon kyllä ajattelin, että NYT TULI VIIMENE RAMPPI!!! Tuo vasemman jalan ulompi reisilihas jämähti oikein totaali ramppiin. Kuin olisi koivuhalko työnnetty trikoiden alle - siltä se näytti. Järjestysnainen sattui pyöräileen ohi. Hän sanoi napakasti: "-Hei, sinä et enää jatka! Taidat kuule olla ja pahassa nestehukassa...silmäs pupilikki on ihan pistemäiset - joo ei, kyllä sinä nyt jäät tähän". Anteeksi vain hällekki. Otin kyllä hänen tarjoaman kisajuoman, Squeezyn, mutta empä lämmenny hänen kehotuksistaan. Taisinpa sanua aika selvästi, että taijampa vaan kuule jatkaa = ei oo painokelpoista siteerausta tarjolla, valitan.

                     Ehdin silti itsekin ajatella, että mitenhän tästä todella pääsen maaliin. Keskeyttäminen ei todellakaan ollut vaihtoehto. Mullahan oli vain polttopuita lahkeissa, s-tana! ISON RAMPIN jälkeiset ensimmäiset askeleet olivat aika ärjyjä. Saati, kun tapailin ja haparoin ensimmäisiä juoksuaskelia ISON RAMPIN jälkeen.

                     Saavuin 10km matkalaisten 8km kyltille, eli 2km maaliin. Hilasin vauhtia pikku hiljaa 40:nen kilsan 7.50:stä!!! ylöspäin. 41km 5.32 ja 42km 4.52 ja viimeiset 400m @4:21 vauhilla - uusienkin ramppejen uhalla. Tunsin TODELLA taistelleeni loppuun asti. Olo oli silti toisaalta todella pettynytkin, vaikka ymmärsin kyllä, että olin antanut tänään(kin) kaikkeni, enkä parempaan tänään tässä tilassa kyennyt. Miehet yleinen, 109 osallistujaa, sijoitus 28. Aika 3.29.37 @4:58. Niin ku faktojen puolesta.

                   Ihan loppumatkasta vasta minulle valkeni ramppejen syyt. Olin niin prosessissa kiinni, keskittyen vain maksimoimaan suorituksen, että meni todella ihan kisan loppupuolelle, ennen kuin pääni sisään pääsi muita pohdintoja. Perheessä viikon asunut flunssapöpö oli todella iskenyt minuun. Eli krampit olikin flunssaramppeja. Toisaalta ainoat oireet flunssaramppeista oli matkalla, kun pysähdyttiin jalotteleen, eikä niitäkään hoksannut flunssaan liittää, kun ei mitään selvää flunssastatusta ollut.

                     Otin ennen kisaa suolatabletin - senkin kaiken varalta. Säähän oli sittenkin aivan priima. Kisapaikan toteuma, merenranta, peräti +12 koko kisan ajan. No, mittari oli vihreäsaaressa varmaan aivan merenrannalla. Auton mittari oli n.+15 ja keskustassa korkeimmillaankin vain +19. Lisäksi meren läheisyys ja sieltä puhaltanut vilvoittava merituuli tekivät sään jopa viileän kelin miehen makuunkin täysin priimaksi. Minusta oli huvittavaa kuunnella kuinka kisapaikalla levisi kuin kulovalkea uskomus "liian lämpimästä" kelistä. Siihen trendiin tarttui porukkaa kuin takiaiseen. Jokaisella maratonilla on ERITTÄIN paljon vaikeuksissa viimeisellä 10km olevia, joten he mieluusti haluavat viimeisen kympin - ehkä pidemmänkin matkan - vaikeuksille jonkun katu-uskottavan selityksen. Mutta minäpä ammun ne kaikki alas. Faktat on faktoja. Kisan aikana oli lämpötila +15/+19, viilentävä merituuli ja yllättävän paljon varjoisia kujia, jossa reitti kulki. Aurinkoisemmalla pätkällä reittiä, siinä beachillä, puhalsi sopimoilleen vilvoittava merituuli. Jo on helteet.

                   Reitistä täytyy myös antaa isot pisteet! Alkuosassa reittiä pari nopiaa lyhyttä nousua ja melekeen koko reitti myötälettä ja vielä myötätuuleen! Kuinka moni huomasi sen?

                   Kisan aikana pysähdyin jokaiselle juottoasemalle ja join 1-2mukia urheilujuomaa. Maha veti hyvin juoman alas ja kusi oli kirkasta/normaalia kisankin jälkeen, joten nestehukkaa ei todella ollut. Flunssa epäilyt kävivätkin toteen sitten n.2h kotiin pääsyn jälkeen. Tuli kuumehorkka ja tipahin petiin. Kuumet nousi yli +38asteeseen. Kurkkutuntemuksia, räkäisyyttä. Yöllä hipsiessäni nesteyttämään itseäni tajusin tehneeni melkoisen suorituksen. Juoksin tietämättäni sairaalla keholla, jalkojen jatkuvasti - pahastikin - rampaten alle 3.30:n. Laskin vesikanisterin keittiönpöydälle, pyyhkäisin kyyneleen poskelta. Tämä taistelu, terwamaraton, loppui tuohon kohtaan.

                   En tiedä, osaanko kyllin kiittää kaikkia, jotka elivät mukana tässä kisassa. ISO KIITOS kaikille, jotka laittelitta viestejä. En jaksanut niistä moneenkaan vastata, muistaakseni. Joten kiitän teitä kaikkia tätä kautta. Kiitos! ERITYISKIITOS lähtee puolestaan Tuomakselle (Tombe) ja Tuulialle, jotka olivat hyvänä kisamatkaseurana, ja ennen kaikkea auttoivat minua kisan jälkeisessä elossa. Erehdyin mm. istumaan, josta en meinannut päästä ramppejen takia millään ylös. Tombe ja Tuulia kantoivat minulle juotavaa, syötävää ja suolaa jne. TÄYDEN KYMPIN kavereita!

                 Kun tässä blogissa oli hyvä alku niin lopetetaan tämä myös hyvin. Eli kisan jälkeiseen yhteiskuvaan Tombesta ja Tuuliasta, jonka otin vasta kisan jälkeen meiän pihalla.

                   Tuuliahan teki oman ENKAN puolikkaalla, juosten puolimaran aikaan 1.47.10 @5:05. Komea viiden minsan parannus. ONNITTELUT. Tomben puolimaraton sujui loppukilometrejen kanttausta lukuunottamatta vaikeuksitta, vaikka ennen kisaa peikko istuikin hänen reidellään. Aika 1.22.12 @3:54. Vielä puolimatkassa Tombe oli n.30sek. edellä alle 1.20 -vauhtia. Hyvä taistelu joka tapauksessa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 26.5.2013