JOKAINEN TYYLILLÄÄN

                      Taisin tuossa edellisen blogin kommenttikentässä kirjoittaa siitä, että täytyy elää niin, jotta voi kalkkiviivoilla katsoa taakse jäänyttä polkua hyvillä mielin. Tuo sopii ihan tänne välillekkin, ei pelkästään loppusuoralle. Itse pyrin aina tekemään päätökset sen mukaan, jotta voin niiden toteutettuani katsoa toteumaa sen hyväksyen. Kävi miten kävi, meni miten meni. Aina on eduksi, jos tiedät mitä mistäkin voi seurata. Oikeastaan kaikilla täytyisi olla aavistus siitä, mitä mistäkin seuraa. Minäkin tiedän, että tämä blogini herättää lukijoissa monenlaisia fiiliksiä. Tässä blogissa esiintyy (taas) vahvoja mielipiteitä ja päätöksiäkin. Usein asiat koskettavat lukijaa sitä enempi, mitä lähempänä asia on häntä itseään tai periaatteitaan tms. katsomusta/ideologiaa.

                    Olen kamppaillut aika pitkään riivaavan vasemman jalkani kanssa. Välillä vaiva jo melkein katosikin. Se näkyy alkaneen 8.7.2013. Eli aika pitkään tuo on vaivannut. Olen joutunut tulkitseen vaivaa, mikä se on. Varsinainen vamma se ei ole, sillä se ei juurikaan reagoi harjoitteluun negatiivisesti - päinvastoin, välillä jopa positiivisesti. Mielestäni kyse on syvästä lihasjumista tai tulehduksesta tai molemmista. Uskaltaisin väittää, että kipu on ajoittain aika kova. Särkylääkkeitä olen syönyt todella vähän. Varmaan koko vamman aikana yhden käden laskettavissa. Tänään ajattelin kuitenkin aloittaa ihan rehdisti 3pv burana kuurin (3x800mg/vrk). Haluan selvittää, onko siellä tulehdusta.

                    Huoltoa olen antanut jalalle arviolta n.2h/päivä. Olen suomeksi sanottuna lähes vittuuntunut tähän jauhantaan! Kylmähoitoja, venytyksiä, ravistuksia ja itsehierontaa. Kuinka moni hieroo itseään niin kovaa, että jää mustelmia? Onko se sitten järkevän kovaa, päättäkööt jokainen mielessään. Sellaisia näkyy olevan kipualueen ympärillä useampia. Olen hierojilta kuullut (oppinut?), että paras tapa pehmittää kipualue on hieroa sen molemmilta puolilta. Tuttua harjoittelunkin suhteen. Ongelma/kehitettävää tehoaluetta hierotaan sen molemmilta puolin.

                  Olen ja en, huolissani jalasta. Eilen lykkäsin 22km vauhtileikittelyn Keijon kanssa ja jalka tuntui jopa hyvältä pari tuntia harjoituksen jälkeen. Aina ei ole niin ollut. Kuitenkin mentiin mm. väli 17-20km @4:19.

                 Olen käsitellyt tämän asian mielessäni ja päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen, sekä tasapainoon. Jatkan prosessia niin kauan kuin se tuntuu järkevältä. Olen valmistautunut JOPA taukoon. Tosissaan ollaan, mutta sittenkin tämä on vain harrastus, eikä sponsorit höngi (ainakaan vielä) niskassa.

                 Huomenna astun jalallani maratonviikolle. Harjoittelu on ollut nyt elokuun alusta alkaen maratonille tähtäävää. Sitä ennen jauhoin 130 sykkeillä tai alle n.90% harjoittelusta. Jokainen enempi juossut tietää, miten hankala on totuttaa jalat juoksemaan n.150-155 sykkeillä - ja vieläpä 42,2km. Melkein tekisi mieli sanoa, ettei mitenkään. Nyt täytyy kyllä sanoa, ETTEN osaa sanoa kovinkaan tarkasti, mitä tuleva maraton tuo tullessaan. Yksi harvoista asioista, jotka ovat selviä, on se, ettei vauhtikestävyyttä ole tarpeeksi maratonille. Minne asti se riittää, sen näkee vasta ensi lauantaina. Vk-menon uskon (ja toivon) muuttuvan vielä tässä vajaan viikon kevennellessäni helpommaksi ja paremmaksi. Varmaan pystyn maratonin HÖLKKÄÄMÄÄN @4:45 -tahdilla, joka tietäisi 3h20min alitusta. Sen sijaan, pystynkö JUOKSEMAAN maratonin jollain n.@4:30 -tahdilla, on aivan toinen kysymys.

                   Mutta tosissani lähen tietysti lykkäämään ja katsomaan missä maraton kunnossa sitä oikein ollaan. Saapahan ainakin vähän tuota omaa HEIKKOA maratonenkkaa asiallisemman näköiseksi. Ja sitä kautta mielenrauhaa lisää. Tuon kisan jälkeen hiiviskelen ja tunnustelen viikon, siirtäeni nokkaani, ajatuksiani kohti Vierumäkeä.

                   Oman aktiivisemman juoksuharrastuksen myötä olen alkanut ymmärtämään yhä enemmän noita ns."kisaturisteja" tuolla arvokisoissa. Niillä tarkoitan urheilijoita, jotka käyvät vetäsemässä sen kuuluisan oman suorituksen enkan tuntumaan ja ovat ÄLYTTÖMÄN tyytyväisiä tai vähän pettyneitä. Silti SISIMMÄLTÄ sielultani olen edelleen se sama mies, joka on sitä mieltä, että; -"liika tyytyväisyys = kehittymisen tyssääminen". Tuolla tarkoitan tuloshakuista ajattelua.

                  Seuraavassa videossa jätän katsojille pohdittavaksi, mikä on menestyvän urheilijan suoritus-tyytyväisyys -suhde. Otettakoot seuraava video sopivalla humoristisella otteella.



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 11.8.2013