Jalkojen viestien perusteella muutin viimeisten kolmen viikon ohjelmaa. Runsas kilpaileminen/testaaminen lyhyillä matkoilla on kuormittanut jalkojani odotettua enemmän... Tai en osanut arvioida niiden kuormittavuutta. Niinpä pähkäilin ohjelman, jossa pääsen kohtuullisesti reenaamaan, mutta olisin myös erittäin tuoreena kevään pääkilpailun viivalla - nälkäisenä juoksemaan maksimituloksen kuntotasooni nähden.
Arvioin tuon eilisen puolimaratonin perusteella, että lähden hakemaan Terwamaratonilta 3.10 -ALITUSTA. Sehän on = @4:30 -vauhtia 42,2km. Ei kuulosta mahdottomalta, mutta toki samaan hengen vetoon tarpeeksi haastavalta. Tuo voisi toteutua kutakuinkin siten, että eka puolikas 1.33 ja toinen 1.37. Eilinen puolimaraton oli kuitenkin veto reenejen keskellä, reitti ei ollut nopeimmasta päästä, joutui juoksemaan lähes koko matkan yksin, sekä jaloissa oli pientä häikkää ennen kisaa.
Enempiä liirum-laarumeita sopertamatta tässä maanantaina alkava TJ 19 Terwamaraton ohjelma:
TJ 19 TERWA MARATON OHJELMA
Viikko
Puolimaratonin jälkeen (6-12.5.2013)
Juoksua
n.60km
Ma
6.5:Varhaisaamun lenkki n.10km
Ti
7.5:Lepo
Ke
8.5:Maastojuoksua n.15km
To
9.5:Lepo
Pe
10.5:12,3km
La
11.5:Vr 6km + 5x1km mäkeen/1km
palautuksilla + Vr 6km
=22km
Su
12.5:Lepo
Kisaa
edeltävä viikko (13-19.5.2013)
Juoksua
n.85km
Ma
13.5:Aamulenkki 10km
Ti 14.5:(1)10km + (2)10km + (4)5km + (5->7)7km +
(1)3km
Uudelle tasolle oman puolimaratonin enkan nostettuani äidyin näköjään blokkaamaan vinhasti. Eilen kaksi postausta. Tekstiä ja kuvia. Nyt vielä sitten tilastoja. Saa käyttää, mutta ei oo pakko, hei!
Jospa tämä alla oleva tilasto antaisi MONELLE INSPIRAATIOTA kuinka sinnikkäästi harjoittelemalla voi kehittyä reilusti yli 2h puolimaratoonarista ainakin tälle tasolle, jossa nyt olen.
Puolimaraton
kehitys
*Väliaika
Paikka
Haapajärvi
Piippola*
Kuusaa*
pvm
4.10.2008
13.6.2009
1.8.2009
aika
2:07:21
2:03:36
2:00:46
keskivauhti
6:02
5:51
5:43
Puolimaraton
kehitys
*Väliaika
Paikka
Espoo*
Kyrönjoki
Toholampi*
pvm
20.9.2009
30.4.2011
31.3.2012
aika
1.54.51
1.52.36
1.52.26
keskivauhti
5:27
5:20
5:20
Puolimaraton
kehitys
*Väliaika
Paikka
Kempele
Toholampi*
Nivala
pvm
11.8.2012
23.3.2013
4.5.2013
aika
1.39.58
1.39.21
1.31.32
keskivauhti
4:44
4:43
4:20
Oman kellon
Kempeleen
Toholammin
Nivalan
kilsa-ajat 1-21km
kilometriajat
kilometriajat
kilometriajat
1
4:26
4:19
3:52
2
4:35
4:28
4:07
3
4:41
4:37
4:10
4
4:36
4:44
4:20
5
4:47
4:49
4:19
6
4:47
4:34
4:24
7
4:48
4:42
4:20
8
4:46
4:57
4:19
9
4:27
4:50
4:21
10
4:41
4:50
4:21
11
4:42
4:42
4:23
12
4:40
4:43
4:25
13
4:36
4:39
4:18
14
4:43
4:42
4:13
15
4:48
4:44
4:17
16
4:47
4:53
4:24
17
4:50
4:49
4:30
18
4:47
4:54
4:36
19
4:48
4:49
4:31
20
4:42
4:51
4:29
21
4:44
4:54
4:14
Loppu rutistus
4:04
maraton kisa
3:44
Plus päivitys omiin ennätyksiin:
OMAT +35veenä TEHDYT
NOTEERAUKSET
U=
uusin, V= vanhin,
T=
tähtäimessä seuraavaksi
matka
aika
pvm
1km
3:31
19.3.2013
2km
7:44
24.9.2012
Cooper
3065m
24.9.2012
3km
11:47
24.9.2012
4km
16:22
28.4.2013
5km
20.35
28.4.2013
10km
41.33
28.4.2013
1h
14,05km
4.5.2013
U
15km
1:04:08
4.5.2013
U
21,1km
1:31:32
4.5.2013
U
30km
2:23:55
1.9.2012
42,2km
3:30:32
1.9.2012
T
50km
4:44:00
17-18.11.2012
100km
10:06:39
17-18.11.2012
6h
61,6km
17-18.11.2012
12h
116,099km
17-18.11.2012
24h
128,0km
1-2.10.2011
V
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 5.5.2013
Tässäpä jokunen kuva (lisääkin otetaan vastaan) ansiokkaasti @Katja Jyrkän kuvaamana!!! Kiitos, Katja!!! :=)
Alkusatasilla vedettiin kisan voittajan, Janne Huhtalan, kanssa rinta-rinnan rentoa ravia, olen kuvassa oikealla, keltaisissa tossuissa.
Tästä kuvasta tunnistan ainakin nro:n 34, Hannu Saarenpää, nro:n 30, Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivalan.
Tuossa eessä kelaa Teppo Polvi. Yksi idoleistani. Teppo on yksi isoimmista voittajista - kaikella tavalla!!! Sitten tulee Anne Siltalaa, Hilkka ja Arto Kopolaa ja Joni Laakkosta, jotta ihan hengästyttää.
Etualalla Jonte-Konde, alias Joni Laakkonen ja Arto Kopola. Arto Taskinenkin siellä tarkkailee kilpaveljien ja sisarien tekniikkaa hyvin sinisessä puvussaan.
Kuvaajan mielitietty, Jani Jyrkkä. Määrätietoinen katse.
Porukka pakenee pilviseen päivään. Moni on päättänyt ottaa nuo askeleet, he ovat onnistuneet - voittaneet itsensä. Janin loppumetrit!!! Koitan psyykata Jania lopun hurmokseen!
Jani Jyrkkä, 1.58.59 @5:38. Upea ennätys!!!
Ps. Kiitos myös upealle kannustukselle monissa paikoin!!! Yritin myös parhaani mukaan kiittää, välilä jopa kieltä näyttämällä ;) kun ei muuta enää pystynyt!
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.5.2013
Kyllä ehti kehittyä tällä viikolla 10km testin jälkeisestä olosta johtuen hyvin epävarma olo siitä, kestääkö lonkanseutu juosta vai ei. Täytyy näin jälestä päin tunnustaa, että se häirihti mielenrauhaa ennen kisaa. Kuitenkin tavoitteeni (1.31.30) oli laskettu siten, että kaikki on kunnossa... tietysti.
Aamusella siinä venyttelin ja huomasin onnekseni, että "vain" pohkeet on jäkissä ja akillekset edelleen hieman jäykät myös. Kävin siinä pari tuntia ennen kisaa verkkaan varovaisesti 3,7km lenkuran, hölkäten, kävelten ja varovaisesti @4:00 kantille vauhtia ajoin nostaen. Paketti tuntui olevan ihan jees mallilla. Viimeisessä Boltissa kuitenkin lonkanojentassa vähän vihlas. UI-JA-HUI! Ei siis päästänyt mieltä pois lonkasta.
Kisapaikalle tulin pikkasen reilu tunti ennen kisaa. Tapasin taas yhden yhteyttä ottaneen kaverin, Hannu Saarenpään, jota en ollut ennen nähny. Juoksumaailma on hyviä tyyppejä täynnä. Mahtava yhteisö. Tapasin pukukopilla myös Junganjärven kisan taistelukaverin, Risto Jääskeläisen. En heti häntä tunnistanut, mutta otti ite asian puheeksi. Sanoinkin ihan rehdisti, että muistin hänet vanhemmaksi ja kirjoitinkin Junganjärven kisaraportissa "vinguvasta papasta". Kovin oli vielä vetreän näkönen pappa, kun rauhassa kahtoi. Tietysti paikalla oli paljon wanhoja tuttuja + paljon minun kanssa yhdessä lenkkeileet, hyvät kaverit, Joni ja Jani.
+6 asteen kelissä (oisko ollu pientä tihkusadetta, en niin tarkkaan ajatellu) astelin starttiviivalle muijjen sekaan. Siinä vaiheessa oli jo verraten HURJA latinki. Kisapaikan lyhyessä verkassa jäsenet tuntui jo harjoitusmäärään nähden peräti vetreiltä. Tietysti pohkeet oli jumissa jne. mutta muuten. Tämähän oli siis "vain" kova pitkä Vk-Kova harjoitus.
Liikkeelle lähtö laukaus/komento (kumpi se oli?) tuli vihdoin ja MUSA soi korvilla. Tapani mukaan otin rivakat ensiaskeleet, jotta pääsen keveesti rullaan lantion päältä, saan tekniikan uomiin. Siinä sitten painettiin ekat 500m kisan voittajan, Janne Huhtalan kanssa rinta-rinnan. Olipas makian tuntuista ravia. Sitten kahtoin kelloon, että ei perkele, otetaans vähän alas, sillä tulin @3:30 kyytejä. Ha-haaa!!! Eka kilsa taittui leppoisasti lantion päältä rullaten 3.52. Siitä sitten tasoitellen pikku hiljaa vastatuuleen päin.
Olan takana tuntui olevan porukkaa - ite asiassa Hietapuolen Bekele + neljä muuta. Kuoppasiltaa päin paineltiin ja Bekele hivuttautui omille teilleen. Lähdin seuraan Juha Jokikuonan, Matti Päivärinan ja Tomi Tuominiemen selkää, joiden vauhti tuntui varsin sopevalta. Pienen hetken päästä Jääskeläinen jäi meistä. Ja minä jäin yksin n.5km kohdalla, kun hieman hidastin juodessani. Minuahan juotti Pääkön Timo ansiokkaasti. ISO KIITOS hänelle!!! ...Painelin n.@4:20 vauhtia, mutta eroa tuli vain vääjämättä n.10-15m/km lisää. Vedin kuitenkin +160 tehoilla, joten pysyin omassa juoksussa, sen sijaan, että olisin alkanut +5km jälkeen tappeleen sijoituksista, roikkumaan väkisin - ajamaan kiinni alle @4:00 spurteilla. Alistus A.K.K.
Juoksu tuntui varsin nasevalta kaiken aikaa. Reitin profiilista riippuen kilsa-ajat vaihtelivat alun vauhtiin laitto kilsan jälkeen tasaisesti välillä @4:07-4:25. Eka kymppi täyttyi ajassa 42.32 @4:15. 12km kohilla käännyttiin sitten Lampoperälle ja MYÖTÄTUULEEN. Sehän näkyy heti kilsa-ajoissakin. Väli 12-15km tuli km-aikoihin 4:18, 4:13, 4:17. Ennusteen mukaisesti siinä oli n.4m/s tuuli takana mukavasti. Nostinkin lantiota ja aattelin, jotta tästä nyt rullataan tätä kyytiä loppuun ja lässäytetään vimppa kilsa alle @4:00 ja koko kisa nättiin alle 1.30:n. Olipa makia fiilis painaa Allinsiltaa kohen. Mamma-Mia!!! Tuli mieleen kaks asiaa: A) Mielen vikast ja B) Kiirettä pittää!!!
Tuuli siis makiasti lounaasta päin. Allin sillalle tullessa tuuli kääntyi kuitenkin länteen ja sivuvastaiseksi, kun reitti kääntyi yhden tuulensuunnan verran tuultapäin ja tuuli vastaan pykälän, lounaasta länteen. Kova iskutus myötätuuleen söi kuitenkin voimia rasittuneista jaloista (mm. toissa päivänä +14km vetoharjoitus). Sivuvastaisessa tuli kyllä rehdisti äitiä ikävä. Sissus sentään, jotta oli jo usko kovilla. Nyt kun kahtoo kilsa-aika toteumaa 16km -> niin täytyy vain ihmetellä, että sai edes tuollaiset kilsa-ajat taisteltua tauluun. Meni nimittäin niin hapoille ja kanteille mm. Kotilan nousussa, jotta voi pojat!!!
Reilun kilsan (enempään ei ollu tässä tilassa paukkuja) koitin loppuun kiristää hivuttavaa kiriä. Tuntui kyllä jotta jalat voi lähtä alta hetkellä millä tahansa. Ei oikein ollu niin sanotusti paukkuja puristaa. Kuitenkin loppu näky tulleen selvästi alle @3:50 vauhtia, joten ok. siltäkin osin.
TULOKSENA oli 1.31.32 @4:20 ja noin 8min ennätysparannus. Vaikka tämä nyt jäi virallisesta tavoitteesta sen kaksi sekuntia niin kokonaistilanteeseen peilaten tämä täytti sittenkin kaikki villeimmätkin viimeisen kovan Vk-pitkän toiveet. Olihan keskisyke hurjat 164, kun maksimini on 174. Tänään muuten 173. Jalat oli niin valmiiksi rasittuneet, ettei saanut ihan viimeistä pisaraa ylös. Löysin silti kisan jälkeen itseni ojan pohjasta kantiltani. Miten lie sinne horjahdin maaliviivan jälkeen. Kaikki tuli taas mitattua ulos. Eli tämä OLI MAKSIMI RAASTO. Piste.
Mieltäni lämmitti kyllä TOSI KOVASTI, kun hyvät harjoittelukumppanini, Jani Jyrkkä ja Joni Laakkonen tekivät huikeat omat ennätykset!!! Joni Juoksi 1.43.52 @4:55, parantaen ennätystään selvästi neljällä kymmenyksellä. ;) Jani puolestaan polkas enkastaan pois n.24minuuttia!!! Aika 1.58.59 @5:38. Onnittelut pojille vielä tätäkin kautta!!! Tämä antaa intoa varmasti meille kaikille jatkoon!?!?!
Positiivista oli myös, ettei lonkkaan sattunut sitten ollenkaan. Ajattelin käydä tässä vielä muutaman kilsan ottaan part.2 jälkiverkan, jotta saa paremmin kuona-aineita liikenteeseen ennen illan "palautusjuomia".
Muutenhan aion tässä ottaa su, ma ja ti:n ainakin ihan-ihan-ihan rauhallisesti. Katsotaan sitten mitä tarvii muuttaa terwan täysmaratonin loppuviimeistely harjoitteista.
Tässä kisojen tulokset kokonaisuudessaan. (kuvia saattaa tulla jälestä päin, jos joku ???? niitä sattui ottamaan ja tohtii mulle lähettää -> onni.cosmos@gmail.com
Pidisjärven ympärijuoksun tulokset 4.5.2013, virallinen puolimaraton 21.09
km
M kilpasarja: 1) Janne Huhtala Ykspihlajan Reima 1.20.06, 2) Tomi
Tuominiemi Oulu 1.29.36, 3) Onni Vähäaho LaKi 1.31.32
N kilpasarja: 1) Anne Siltala NU 1.40.19, 2) Tiina Marjosaari KP-V
1.45.16
M kuntosarja: 1) Hannu Saarenpää Oulu 1.37.04, 2) Jaakko Tihinen
Muhos 1.43.24, 3) Joni Laakkonen Nivala 1.43.52, 4) Ossi Hautalahti NU 1.49.53,
5) Jukka Vaarala Nivala 1.53.29, 6) Tuomas Vähäsöyrinki Nivala 1.57.00, 6)
Matti Vähäsöyrinki Nivala 1.57.00, 8) Matti Sikala LaKi 1.58.55, 9) Jani Jyrkkä
LaKi 1.58.59, 10) Timo Suhonen Nivala 2.05.40, 11) Hannu Räsänen Nivala
2.06.47, 12) Markku Uusivirta Kaustinen 2.07.36, 13) Jukka Turunen LaKi
2.08.50, 14) Martti Poikkimäki LaKi 2.10.13, 15) Vesa Nevanperä Nivala 2.14.33,
16) Vesa Lumimetsä LaKi 2.17.21 17) Veli Isoniemi LaKi 2.27.42
N kuntosarja: 1) Anne Haikara NU 1.47.13, 2) Birgitta Tölli NU
2.15.29
M Kelaus: 1) Teppo Polvi Nivala 1.23.05
M 40: 1) Juha Jokikuona Oksava 1.27.09, 2) Martti Mäkelä
Muurasjärven Murto 1.38.07
N 40: 1) Elli Översti Kalajoki 1.41.34 2) Hilkka Kopola LaKi
1.45.15, 3) Maarit Nikula HK 1.53.29, 4) Kaisa Määttä NU 2.11.39, 5) Minna
Hatunen LaKi 2.27.42
M 50: 1) Jukka Kitinprami Raahe 1.33.09, 2) Pertti Hiltunen Ylivieska
1.33.48, 3) Risto Jääskeläinen Haapajärvi 1.34.55, 4) Martti Ahistus NU
1.36.09, 5) Arto Kopola LaKi 2.05.38
N 50: 1) Leila Kopola LaKi 2.09.59
M 60: 1) Keijo Nivala NU 1.24.57. 2) Matti Päivärinta Häjyt
1.26.23, 3) Markku Jylkkä YK 1.37.05, Ari Heikkilä AV 1.38.32
N 60: 1) Marjatta Hildén LaKi 2.07.26
Savulan lenkin osallistujat, 8 km: Henry Aarrevaara, Sami
Karvosenoja, Kiia Karvosenoja, Arto Taskinen, Selina Saarenpää, Juha-Matti
Rantanilkku, Iida Rautio, Meea Haikara, Leila Haikara, Alpo Haikara, Eine
Häkkilä, Henri Kujala, Alli Nevala, Kaisa Saarenpää, Sini Saarenpää, Joonas
Saarenpää, Sinikka Vähäsöyrinki, Unto Virkkula, Mervi Poikkimäki, Sirpa
Jurvelin, Harri Jurvelin,Elisa
Nevanperä, Irja Visuri, Ari Ohtamaa, Tiina Ohtamaa, Jimi Vähätiitto, Heidi
Aarrevaara, Hannu Saarenpää
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 4.5.2013
Jos löytyy kiinnostuneita niin voisin järestää Maanantaina n.12km mittaisen maasto-extreme-lenkin. Lähtö olisi Uikon pihalta klo.22.15. (Aikaisemmin en pääse). Eli mukaan hieman huonommat kengät ja resut + ohtalamppu. Taannoin mukana olleet tietävätkin tuon hauskan reitin. Mikäli kommenttikenttään tulee ilmoittautuneita niin tämä toteutuu ilman muuta. Viimeksi mentiin ihan rentoa YLI 6min/km vauhtia - ja taasen mennään mukaan tulevien halujen mukaan. Pikantin lisämausteen tekee se, että lenkin aikana ehtii laskea jo TÄYSI pimeys. Lenkki kestää n.1,5h. Joten ennen puoltayötä oltais jo takaisin 12km lenkuralta.
Eli onko tulijoita vai ei?
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.5.2013
Kylläpä näköjään teettää pallautua sunnuntain testi kympistä. Ei meinaa sitten pallautua, ei sitten perkele millään!!! Hyvähän se tietenkin on, että kerrankin sai ihtestä niistettyä niin nirrin pois, että ukko ottaa lukua vielä monta päivää testin jälkeenkin. Nimittäin maanantaina ja tiistaina annoin vain tosi kevyttä palauttavaa hölkkää jäykille jaloille. Eilen pidin sitten herroksi ihan vapaapäivän. Eli tänään oli jo neljä päivää testistä lähes ilman mitään ihmeempää liikuntaa. Ohjelmassa oli tänään 5x500m ja 5x1km vedot.
Venytellessä ja vetristellessä tuntui sangen nasevalta. Niinpä kiskasin musiikit korville, geelit taskuun ja mehupullot vyölle (täytyy lauantain puolimaratonia varten vähän totuttaa ruhoa noille eväille), ja eiku menox. Kaks kilsaa verryttelin alle 140 sykkeillä @4:47 vauhilla. Aika käsittämätön vauhti mulle, kun tuntui ihan seisoskelulta. Mutta sehän kelpaa, että menee tunnetta kovempaa!?!
Sitten aloin nykkimään noita 500m vetoja 500m palautuksilla. Jotenkin oli vähän jäykät kapulat ja epäsopivassa tilassa tuollaiseen pieneen rytmin vaihokseen. Oikeastaan vain nostin lantiota ja koitin juosta hyvällä tekniikalla plus jonkinlaisella kuopasulla. Aika helposti tuli noilla @3:53-4:03 -vauheilla nuot 500m vedot. Mitään odottamaani lihasten aukeamista ei kuitenkaan tapahtunut... Sittenpä olikin vuorossa tonnin vedot. Jaloissa oli sen verran jumipainetta, että oli hankala saada sellainen rento ja mallikas ravivaihe päälle. Vedot tuntui aika helpoilta, kun ei vihtiny nuin jäykillä jaloilla enempääkään kuopia.
Kolmannessa tonnissa oli kuitenkin meno jo niin jäykkää, jotta aattelin ARMAHTAA jalkoja ja jättää homman tonnejen osalta vain 3kpl tonneja. Tässä on tullut nyt ihan pienen ajan sisällä paljon raastoa, joten en kahtonu järkeväksi kantata jalkoja soosiksi viidettä kertaa vajaan kahden viikon sisään. Ja kun ylihuomenna on tuo 21,1km kova Vk-lenkki järven ympäri niin pitäis siihenkin harjoitukseen jäädä jonkin verran pateja.
Onhan se tietysti selvä, että yhtäkkiä näin paljon lyhyttä (1,6-12,0km) maksimijuoksua on ultramiehen ruholle shokki. Toisaalta tämä eittämättä liian iso suhteellinen kovan juoksun osuus on kasvattanut potentiaaliani huomattavasti. Tänäänkin nuot tonnin vedotkin meni kyllä aika helposti tuonne @4:06-4:15 välimaastoon, huomioiden jalkojen tukkoisuuden. Tässä tämän päivän vetoharjoitus kokonaisuudessaan. Tästä, kun palautuu tuoreeksi niin varmasti tulee kovia ennätysparannuksia. Sen aika tuskin on kuitenkaan vielä lauantaina, vaan pidisjärven ympärijuoksu menee varmasti enempi tai vähempi "vain" kovana Vk-lenkkinä.
Katsotaan mitä se sitten käytännössä on. Ajattelin lykätä n.160 sykkeillä menemään. Mikäli ei tämän päivän lyhyehköstä vetoreenistä nyt enää enempää mennyt tukkoon niin voisin kuvitella läiskiväni tuollaisia @4:05-4:19 kilsoja hyvän matkaa. Varmasti lopussa lipsuu yli @4:20 -lukemiakin. Täytyy koittaa pitää kuitenkin kilsa-ajat väkisin alle @4:30, joka tuntuu ainakin näin etukäteen päivänselvältä asialta, jotta sen yli ei mennä, perkele! Eli vaikka tuo kisa on mulle "vain" kova harjoitus, vedän sen silti i-h-a-n täysillä.
Lauantaina nähdään - tuoreena tai ei - s-tana!
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 2.5.2013