VUOTEEN 2019

           Kahdesta edellisestä vuodesta jäi mieleen paljon kehittymisen ilon tunteita, mutta samalla oman rajallisuuden tunnistaminen. Mieli olisi halunnu ottaa parempaakin menoa vastaan. Jäin tavoitteista, jotka olivat vain omassa tiedossani. Näin itseni kenties gnu-härkänä, joka ylittäessään jokea matkalla vehreimmille laitumille luulee sen olevan tyhjän krokotiileista. Sisälläni on ollut ja on yhä edelleen sanoinkuvaamaton palo. Alus on kuitenkin nitissyt ja nitkunut, enkä ole enää varma saanko tuhatkakssatasen ladan kaltaisesta koneestani enempää iloa itselleni. Eikä minulla ole rehellisesti sanottuna mitään käsitystä minkälaisiin suorituksiin minun uskotaan pystyvän. Olenko jo asiani yläkerroksessa, josta on jäljellä enää kutsuvat kierreportaat alaspäin? Vai näkeekö ystäväni, kolleegani ja seuraajani, että ladassani on vielä varaa vääntää ruuvia? Ja mitä mieltä tästä kaikesta on itse kuski.

          Tunne elää sisällämme. Sitä on turha yrittää lukita. Huonoin vaihtoehto on sementoida omia tunteita, sillä se sulkee mielesi ovia. Juuri tällä hetkellä olen savannilla jossain afrikassa. Olen jykevän puunoksan kantama leopardi, jonka silmissä on kylläisyyden harsomaa tyyneyttä. Allani juoksevat gassellit iloisesti hyppien, ne ovat rauhassa juuri nyt. Heidän valppaus kertoo kuitenkin eläinten aisteista paljon. Tuo rotale oksalla on arvaamaton juurikin elämää kohtaa olevan iänikuisen hehkuvan palon vuoksi. Samassa taulussa voi nähdä savannin kauneuden, tyyneyden, ilon, vaarallisuuden ja äkkiä arvaamattomien, nopeiden muutostenkin.

          Haluaisin olla enemmän ja samalla olen hyväksynyt oman tasoni. Kukin tasollaan ja se on tässä juoksuharrastus yhteisössä parasta. Rakkaus yli rajojen (vauhtejen ja tasojen) tuntuu ja näkyy yhteisössä. On hienoa kuulua joukkoon ja tuoda tunnetuksi Nivalan suot ja jylhät mäet. Saatiin viitisen vuotta sitten kaivettua aarre, joka on noussut yhdeksi Suomen mystisimmistä mysteereistä, Iso-Sydänmaan reitti, ns. I-SR2014, eli reitin versio, joka v.2014 vihittiin käyttöön. Reitti on tarjonnut ja kutsunut. Ja yhä se saattaa tulla monien uniin (Validonkin?) ja houkutus saattaa kasvaa vastustamattomaksi.

          Vuoden 2019 tavoite: Nauttia liikkumisesta. Kaksi sanaa. Ei enempää, eikä vähempää. Ei siis mitään kilpailutavoitteita. Kilpailut ovat minulle 2019 vuonna tapahtumia, joihin lähden nauttimaan tunnelmasta ja siitä, että saan väsyttää itseni – voimaantuen siten. Ei siis tavoitteita, ei lupauksia. Jätän option kuitenkin, sillä rötkötän yhä oksallani. Jaksavatko silmäni olla seuraavat 365 päivää yhtä tyytyväiset, jää nähtäväksi.

Vuoden 2018 Liikunnat:

* Juoksu 5180km

* Kävely 192,3km

* Lumikenkäily 121,2km

* Pyöräily 354,9km

* Hiihto 56,5km

Liikuntaa yhteensä 641h 28min. 

HUOM!   TSEKKAA TÄMÄ!!!

Super PEP 2019 ilmo aukeaa!!! 

Tsekkaa muutkin NIPO:n häppeningit, LUV:t ja polkuillat yms. TÄÄLTÄ.

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.12.2018.

Super PEP 2019 ILMOITTAUTUMINEN AUKEAA!!!

                 Super PEP 2019 polkutapahatuma järjestetään 16-17.8.2019 tutussa paikassa, Pyssymäellä ja Iso-Sydänmaan reitillä jo viidettä kertaa. Nyt tapahtuma on kasvanut kaksipäiväiseksi, kun Suomen pisin polkujuoksumatka (PUF171km) on liitetty samaan tapahtumaan. Puuhaa ja haastetta riittää jokaiselle. Tapahtumassamme on mm. Junior puuharata ja 7km hupisarja jossa ei ole ajanottoa. Ja tietysti samat tutut matkat kuin aikaisempina vuosinakin, sekä paljon oheistoimintaa. Myyntiä, elävää musiikkia ja lapsille mm. Ponia ja muuta kivaa ylläriä.


                 ILMOITTAUTUMINEN aukeaa 2.1.2019 klo.0.00. Avausviikon 2-8.1.2019 aikana ilmoittautuneiden kesken arvotaan aktiivisuusranneke!

                 Nyt siis kannattaa motivoitua laittamaan ilmo sisään heti ilmoittautumisen avautuessa. Ilmoittautumaan pääset sen auettua TÄÄLTÄ.


Ps. Pidimme La 29.12.2018 IV Ulkoroihutapahtuman. Mukaan tuli huikeat 266 liikkujaa. Tässä kirjoitus tuosta tapahtumasta ja alla pieni video tapahtumasta. Tästä on hyvä jatkaa innostunutta liikkumista kohti kesän Super PEP 2019 polkutapahtumaa, jossa on myös samanlainen 7km hupisarja ilman ajanottoa.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!!!


Onni Vähäaho, Nivala 31.12.2018

IHMINEN 2018

          Muistutamme kenties enempi eläimiä kuin koskaan aikaisemmin. Toisaalta emme, sillä eläimet ei roskaa. Ihminen 2018 heittää roskia kadulle, ojan raviin, parkkipaikoille ja missä ikinä kulkeekin ehkä enempi kuin koskaan aikaisemmin. Eläimellisempää on kommunikointi, josta on hiljalleen riisuuntumassa puhe. Ihminen 2018 tuijottaa ruutua ja on jopa siitä riippuvainen. Jos ei netti toimi niin ihminen 2018 on lähes toimintakyvytön.

           Elämä on muuttunut monella tapaa ja monissa paikoin. Kaupassa myyjä saattaa puhua itsekseen luurit korvilla. Kyllä, toisessa päässä on toinen myyjä. He kommunikoivat, puhuvat, mutta kun toinen lappaa asiakkaan tavaroita kassan hihnalla puhuen luurille ja toinen lajittelee tavaroita asiakkaan vieressä ja puhuu kurkulle niin en oikein tiedä mitä ajatella. Tilanteessa saattaa myös asiakas puhua puhelimeen ehtimättä kommunikoida edes kassan kanssa. Kortin vilautus maksupäätteeseen siunaa tilanteen. Ei puhetta. Ihminen 2018.

           Moni ala muuttuu. Ja suurin pysyvyys on muutos. Ja lyhyt jänteisyys. Olen viime vuosina ollut itsekin joissakin asioiden hoitotilanteissa, joissa toinen osapuoli on siirtynyt pois hommastaan ja jättänyt asiakkaan seisomaan kuin moottoritien väärälle puolelle harhautetun supikoiran. On ajalle ominaista, ettei asioita viedä maaliin. Auotaan kuin suklaakonvehtirasioita Joulun aikaan; otetaan parhaat päältä ja hylätään loput perustelematta. Ihminen 2018.

            Uskallan arvella, että ihminen 2018 olisi ollut esimerkiksi 1980 luvulla mokoma lutjake, jolta ei tapahu mikään. Jonnin joutava seisoskelia ja halavan rahan nostaja. Oikkeisiin töihin sais mennä. Vaikka osaa se ihminen 2018:kin pohtia mikä on oikeaa työtä ja mikä ei. Sillä ihminen 2018 oli hierojaltajani kysyny hierotteella ollessaan, että -"ookko aatellu tehä vielä joskus oikeita töitä"? Oli siinä hieroja joutunu vissiin muutaman kerran nielaseen ennen kuin oli koittanu jotain asiallista vastata. Aiheesta oli loukkaantunut, vaikkei sitä asiakkaalle ollu näyttäny.

            Luin vasta kirjan "Näin treenaat tehokkaasti" tai jotain sinnepäin. Olin yllättynyt siitä tutkimus tuloksesta, että suomalainen liikkuja liioittelee somessa harjoituksiaan. Olin ajatellut, että asia olisi toisinpäin. Ainakin itse tykkään mieluummin vähätellä, jopa dissata omia suorituksia, vauhteja ja määriä. Mutta että parannella! Ja jopa laittaa someen harjoituksia joita ei ole edes tehnyt! Mitä ihmettä? Ihminen 2018. Vara kehittyä. Mitä olemme esimerkiksi 2028?

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.12.2018

ELÄMÄ

          Elämä. Minua on odotettu. Mies ja nainen ovat valvomisen uuvuttamia, etenkin tuo nainen, jota äidikseni kuulutaan kutsuttavan. En saa pitää pitkää narua, joka tulee vatsastani vaan tuo outo mies, jota isäkseni kutsutaan, leikkaa sen. Minut kääritään usean vaatekappaleen sisään. Olenko päätymässä lahjaksi, joka näyttää olevan sitä itsessään. Kaikki lällättävät minulle. Mitä isommin parkaisen, sitä enempi he lässyttävät.

          Elämä. Intoni on kova, mutta paikat jonne olen menossa tuntuvat kaikki olevan kiellettyjä. Koodaan esteet ja saan tarvittaessa nopeastikin täytettyä lattiat tavaroilla. Lällätys on muuttunut torumiseksi, vaikka hymyni ja nauruni ovat mielestäni verrattomia. Minun housuissani alkaa ikävä polte ja parkaisen hyytävään itkuun. Isä ihmettelee miksi itken ja äiti toimii. Olen kuulemma sinappitehdas.  

          Elämä. Teen vaatteistani erivärisiä vain käydessäni lyhyen aikaa pihalla. Olen kuulemma äidin työmaa. Isää ei ole enää näkynyt, liekö irtisanottu tehtävästään, jossa ei tuntunut riittävän vastuuta? Sen sijaan tänään saan moitteiden sijasta paljon lahjoja sedältä, jolla on erikoisen pitkä parta. Se näyttää kaikessa komeudessaan aivan villaiselta paidalta. Hassua, että voin haistaa tuossa sedässä isäni. Ehkä se on ikävän tuoma illuusio.

          Elämä. Menen viitenä päivänä viikossa palkattomaan työhön reppu selässä. Preussilaista menoa muutenkin. Kun tulen töistä olen tehtävien ja sääntöjen täyttämä. Tee läksyt, syö, juo, lue kokeisiin, kotityöt, harrasta. Käytetäänhän tietokoneitakin välillä kiinni? Miksi minun pitää olla kuin kone? Haluaisin olla isä, joka johtaa maailmaa sohvalta käsin ja kertoo miten on ollut itse ahkera samassa iässä. Hankala uskoa asiaa omin silmin katsottuna.

          Elämä. Rakastun ja tunnen tärkeäksi miellyttää. Huomaan asuvani rakkauteni kanssa kahden. Seuraavat kymmenen vuotta menevät nopeasti ja talon huoneet ovat täyttyneet tavaroista, hilipetööristäkin. Näen paljon asioita taaksepäin, sillä minua katsoo nyt ruokapöydässä kolme silmäparia. Rakastan heitä kaikkia. Olen nyt ahkera itsekin ja olen löytänyt sohvan.

          Elämä. Olen jättänyt sohvan. Olen löytänyt luonnon ja liikkumisen. Ilmeisesti minun vastuualueeni ovat täytetyt, sillä vessassani on vain yksi hammasharja – omani. Elämä tuntuu inspiroivan, eikä töissäkään tarvi käydä. Valtio maksaa, ja se tuntuu riittävän. Löydän itseni nykyään useammin myös kirkkomaalta. Lähetän nykyään paljon joulukortteja. Ennen vain luin niitä.

          Elämä. Minua vartioidaan. Olen saanut oman tiimin, jossa minusta pidetään huolta. Laidan takaa muistelen ensimmäisiä vuosiani. Taas minua estellään. Yritän samaa kikkaa kuin silloin ja edelleen polttelee. Nyt minulle ei enää lässytetä vaan minusta otetaan kokeita. Mikähän sillä on, he kyselevät toisiltaan. Ihmettelen samaa heistä. Laidat alas niin täältä tullaan, luulen. Ja kun ne aukaistaan, huomaan, ettei jalkani enää pelaa.

         Elämä. Henkäisen viimeisen kerran. Nyt on hyvä olla. Niin kuin oli lopulta aina. Elämä.    

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.12.2018

ÄNÄRI

           NHL, eli tuttavallisemmin änäri, on ollut jo monen sukupolven maaginen kiinnostuksen kohde. Se on kietonut kainaloonsa pienet ja isommat pojat niin minutkin. Teksti-tv:n sivu 235 on Suomen tunnetuin txt-tv:n sivu v.1981 aloittaneessa palvelussa. Änärissä 101. kausi menossa jo tarunhohtoisessa, maailman parhaassa ja vanhimmassa ammattilaissarjassa. Se kulttuuri ja perinteet mikä änäristä hohkaa on jotain erityistä. Se miten vaikkapa tuhannennessa änäri ottelussa viheltänyt linjatuomari palkitaan ennen ottelua näyttävin seremonioin. Punaista mattoa, perhe paikalla ja kaikesta on tehty arvokasta. Siinä on jotain aitoa, jotain joka tuntuu luonnolliselta noilla areenoilla. Aitoa liikuttumista, suuria tunteita. Enemmän kuin jääkiekkoa tai urheilua konsanaan. Kultturia, jota ei voi ostaa vaan siihen kasvetaan pitkän ajan saatossa.

           Katson kyseistä linjatuomarin juhlapeliä muutama lauantai takaperin "primetime" (iltapäivä) pelinä, joka meillä Suomessa tarkoittaa noin klo.19-22 välillä alkavaa ottelua. Noiden primetime otteluiden määrä on kasvanut liigan kiinnostuksen levitessä laajalle Euroopaan. Nykyään Suomesta käsinkin voi katsoa vaikka joka ikisen ottelun suorana.

           Uppoutuessani ottelun tunnelmaan tulee jossain puolivälissä ottelua pelikatko. Kamera tsuumaa kuviin San Josen kolhuja kasvoihinsa edellisessä pelissä saaneen 39-vuotiaan veteraani pelaaja, Joe Thorntonin. Hänen kasvojen viereen lävähtää melkoinen tilasto 101 vuoden ajalta mitattuna, jossa on vain kuusi nimeä hänen lisäkseen. Tehotilasto, jossa ei ole Wayne Gretzkyä tai Mario Lemieuxta on harvinainen. 400 maalia, 1000 maalisyöttöä ja 1500 ottelua. Tajuton rivi tuo varauksettoman kunnioituksen. Ymmärrys siitä, että voi nähdä tuollaisen legendan suorassa lähetyksessä on jotain todella ainutlaatuista.

           Suomalaiset ovat pärjänneet etenkin tänä vuonna änärissä fantastisen hyvin. Coloradon 22-vuotias Mikko Rantanen johtaa koko liigan pistepörssiä 52 pisteellään, viiden pisteen erolla seuraavaan. 101 kauden aikana suomalainen ei ole voittanut koskaan pistepörssiä. Onko tämä meneillään oleva kausi luku suomalaista änäri historiaa? Jo olisi toisaalta aikakin, sillä pistepörssin on voittanut kuitenkin tshekkiläinen, ruotsalainen kuin venäläinenkin.

           Vuosina 1981-1997 pistepörssin voitti yhtä poikkeusta (v.1995 Jaromir Jagr) lukuunottamatta aina joko Wayne Gretzky tai Mario Lemieux. Viimeiset kaksi kertaa pistepörssin on voittanut Connor McDavid, jonka pelinopeus tuntuu olevan toiselta planeetalta. McDavidin peliä katsellessa tuntuu kuin Pendolino olisi vanha keksintö. 

           Lopuksi yksi hauska muisto omien änäritilasto seurantojeni alku ajoilta 90 luvun alkupuolelta, kun sain ystäväni lähettämän tilastoleikkeen sikäläisestä lehdestä leikattuna. Innoissani otin tietoja ylös. Tosin Sutter -nimi esiintyi yhdessä joukkueessa niin monena kappaleena, ettei voinut kuin arvailla kuka veljessarjasta oli minkäkin tilaston takana.

Mielestäni 10 parasta NHL -hyökkääjää tällä hetkellä:

(Jos minun pitäisi voittaa jääkiekko-ottelu ja valita siihen paras pelaaja)

1. Connor McDavid, Edmonton

2. Sidney Crosby, Pittsburgh

3. Nathan MacKinnon, Colorado

4. Auston Matthews, Toronto

5. Mikko Rantanen, Colorado 

6. Nikita Kucherov, Tampa Bay

7. Mark Scheifele, Winnipeg

8. Alex Ovechkin, Washington

9. Brayden Point, Tampa Bay

10. Mark Stone, Ottawa

Onni Vähäaho, Nivalassa 12.12.2018

32 VUODEN TAUKO PÄÄTTYI TÄNÄÄN

           Kevättalvi vuonna 1986. Olen saanut itsestäni kaikki irti. Veri maistuu suussa ja kovassa loppu tykityksessä maitohapot suorastaan nousi suuhun. Sain kuin sainkin ala-asteen viimeisenä vuotena neljännen mestaruuden kaverin kahta vastaan. Se oli silloin tärkeää ja osa sittemmin mukana kulkenutta luonnettani. Tuona vuonna hiihdin viimeisen kerran perinteistä hiihtoa, jollei 32 vuoden aikana käytyjä muutamaa metsäretkeä pertsan hiihdoksi lasketa. Mielestäni ei, sillä silloin ollaan luonnossa suksilla liikkuen, nautiskellen ja haistellen. Hiihtäminen koneladulla on sitten jo useimmiten enempi hiihtoa kuin retkeilyä.

          Olin pitkään haaveillut suksista. Aina niiden hankkiminen kuitenkin siirtyi ja siirtyi kunnes tänään viimein sain aikaiseksi, ehkä kuuden vuoden aikomisen jälkeen. Liki maapallon ympärysmatkan juostuani 10 vuoden aikana olen mennyt ajattelussani suuntaan, jossa olen päättänyt olla enempi oma itseni harrastuksen kanssa. Aloitin harrastuksen maailmassa, jossa oli tähtäimessä kympin aika, maraton aika ja ennen kaikkea juoksukilometrit. Paljonko tuli juoksua viikossa? Kuukaudessa? Vuodessa? Paljonko aiot juosta ensi vuonna? Vihdoin tajusin, ettei sillä ole väliä. Eikä se ole edes se mittari, joka mittaisi ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Jos paras olisi se, joka juoksisi eniten niin olisihan se jo yksinkertaisesta. Suomi on määrän sokaisema juoksumaa. Olen aukaissut oven siinä huoneessa, ja nimenomaan pois päin. Heippa vaan!

          Olen myös sulkenut oven takanani suomalaiselle perusjuoksuharjoittelulle. Hidasta määrää, hidasta määrää ja harvoin kovaa, ja liian kovaa, kun ei ole tottunut juokseen kovaa. Mikään määrä ei mielestäni kehitä, jos ei siitä palaudu, eikä lihaksille anna vaihtelevia ärsykkeitä. Esim 3x2-2,5h lenkkiä viikossa 70% teholla voi tehä suomalaisittain aina samalla reitillä, tasaisesti 68-72% toleranssissa viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Minun ajattelutavalla juuri noita lenkkejä voi tehdä myös keskimäärin 70% teholla mutta rikkoen rohkeasti vauhteja ja tehoja, kunhan keskiarvo on tavoitteessa, 70%:ssa. Myös rohkeasti alle 70% (esim.55-65%) ulkoilu on todella tärkeää, jos haluat toleranssia vauhteihisi.

           Usein puhutaan harjoittelun puuroutumisesta. Ja usein aiheestakin. Aika moni voi tunnistaa, että kevyen ja reippaan tunteen lenkkien keskivauhdissa on harvalla 45-60sek/km eroa. Ja pahimmillaan reippaasta kovaan nostettaessa ei tapahdu juuri mitään. Syy voi olla liian kovilla keskitehoilla (yli 70%) tehdyt PK (peruskestävyys) lenkit tai sitten laadukkaan reippaan/kovan tehon vähäisyys. Joka viikko pitäisi asua myös anaerobisella kynnyksellä. Autoki karstottuu, jos ei kierroksia muista käyttää. Ei niitä kannata pelätä vaan pitää ne luonnollisena osana harjoittelua, jottei niistä harjoituksista tuu peikkoa. Toki täytyy muistaa, ettei suorittamaan ala, eli kovat pätkät tarpeeksi lyhyinä, rentoina ja hyvällä tekniikalla. Ei hampaat irvessä ja jäykillä jaloilla.

            Mutta hiihtoon, jota ajattelin ottaa nyt tänä talvena ohjelmaan, sillä kuten sanottua, juoksukilometrien valvominen on kehittymisen este enempi kuin kehittymisen tae. Kyllä sitä juoksua tarpeeksi tulee. Esim vuodessa 4000km juoksua, 1000km hiihtoa ja 200km lumikenkäilyä jne. on jo paljon moniulotteisempaa.

            Ystäväni Mehtä-Make tarjoutui ensin opastamaan hiihtovälineiden hankinnassa. 32 vuoden aikana hiihtomaailma on muuttunut kovasti. Kneisseleitä ei näy hyllyissä ja suksien pohjassa on karvaa tarkoituksella. Hiihtäjät hiihtää liki suorana, kun Juha Mieto aikanaan hiihti niin kuin vanhat mummot kävelee - linkussa eteenpäin. Ystäväni vinkit osui nappiin. Sain erittäin hyvät välineet. Ei puhuta nyt hinnasta, sillä kortti on jo jäähtynyt.

            Ja kuten hurmokseen kuuluu, pitihän se lähtiä heti ekana iltana koklaan uusia kapuloita. Ja voi veljet, että ne toimi hyvin. Siteetkin (säädettävät) oli heti liki oikeassa kohdassa. Napsu taaksepäin ensi kerralle, kuului hiihtomestari Mehtä-Maken vinkki, sillä karva meinas välillä tökätä tietyssä asennossa ja pito oli erinomainen. Olin onnekas saadessani kaiken kaupan päälle vielä hyviä tekniikka vinkkejä. Välillä meinasi mennä Mietomaiseen suuntaan ja se äkkiä korjattiin Iivoksi. Letkaan tarttui myös ehkä Nivalan tunnetuin hiihtomestari, Vähäsöyringin Samppa. Kunnioitettava veteraanihiihtäjä, jonka helppoa menoa ja hyväntuulisuutta oli ilo seurata. Hänen hyväntuulisuus ja hangonkeksi hymy ei voi olla tarttumatta. 

           IDOLI IIVON IRVISTYKSELLÄ JA KLÄEBON LOIKALLA

         Liikunnan jälkeistä riemua, jotten sanoisi HURMOSTA!
 
           Nämä mestarit puhui jostaki Pakostanin yli 60km hiihdosta, että semmoseen pitäis kuulemma mennä - ja nauroivat sitten makeasti. Ja sitten joku 95km lappapuuro hiihto jossain pohjoisessa. Kehuivat tekniikkaanikin urakalla. Aloin jo epäillä, että tämä on jo joku käsikirjoitus jostain. Viettelys, kehut ja valmiit tapahtumat. Tämän viikon lauantaina on kuulemma Huhmar cupin toinen osakilpailu perinteisellä (yllättävä sattuma) tyylillä. No ei sentään. Jos keväällä jonkun retkihiihdon? Sellaisen taisin hiihtää viimeksi 1984 tai 1985. Olisi nostalgista.

           Koska olen alkanut ottaa oman harrastuksen enempi ilon ja nautinnon kautta niin pitihän tuo huhmarin ensilumenladun mäki aina ottaa Kläebon tavoin juosten, ja mielellään lujaa, ja sitten ahnaasti mäkeen pukaten. Tästä sain kuulla, että heti tuollaista ekalla hiihtolenkillä. Totesin mestareille, että minulla on telkkari kotona. Olen sieltä saattanut jotain nähdä. Lopulta tuli hiihdettyä pertsaa15,7km ja se taisi ottaa vartin yli tunnin.

           Onhan se kivaa touhua ja tämä tulee ehdottomasti mukaan tähän omaan ulkoiluun. Sillä itse en välitä enää niin harjoittelu termiä käyttää, sillä otan ennemminkin nykyään irti liikunnan harrastuksen ilosta, ulkoilu nimityksellä. Tykkään toki edelleen filosifoida harjoittelusta, mutta samalla ymmärrän, että minun juna on ulkoilusta nauttimisen juna, ei tuloksen teon juna. Ne on eri tason kaverit, jotka niissä junissa kahvinsa juovat. Uskon, että suoremmalla otsanahallakin voi päästä jopa varsin hyviin kokemuksiin pitkissä polkujuoksuissa. Säännöllinen ulkoilu yhdistettynä harrastuksen alun kilometrien keräilyyn luonee ihan kivat lähtökohdat nauttia tulevista ultrapolkujuoksutapahtumista. Tulokset olivat ja menivät. Nyt on aika nauttia saavutetusta kunnosta ja liikkumisen mahdollisuudesta.

            Hyvää Joulun odotusta kaikille! Saitko jo Joulukorttini? Jos et niin se on TÄÄLLÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 10.12.2018