PYSSYMÄKI PÄKJAART ULTRA (PPU) 2021

             Mikä on Päkjaart Ultra? Oikeastaan se on Backyard Ultra, takapiha-ultra. Siinä juostaan 6,71km lenkkiä tasatunnein tapahtuvalla yhteislähdöllä. Niin kauan pysyy mukana, kun ennättää aina seuraavaan starttiin. Startin hetkellä on oltava ennalta piirretyssä karsinassa, muuten on ulkona.

            Reitin vaikeudelle tai helppoudelle ei ole olemassa määreitä. Useimmissa Backyard Ultrissa käytetään erikseen helpompaa yöreittiä ja päivällä sitten usein enempi polkuvoittoista reittiä. 

            Meillä oli konseptista poiketen käytössä maksimiaikaraja (30h), joten emme voineet käyttää aitoa nimeä (Backyard Ultra), koska alkuperäisessä konseptissa ei tunneta maksimiaikarajaa. Mutta myös pelkästään yksi reitti. Myös yöllä sama reitti, jossa oli samat polut ja teknisyydet.

                    Kello käy...

            Vielä pari viikkoa sitten reitti oli kesäisessä ja nopeassa kunnossa. Päiväkin oli hieman pidempi. Viimeisen viikon sateet ja kylmennyt ilma, sekä lyhentynyt päivä saivat näyttämään reitin kisan alla lohduttoman raskaalta. Kisaa edeltävänä yönä pakastunut ilma ja voimistunut pohjoistuuli oli kuivattanut maastoa mukavasti, mutta ei ollut aivan kaikkia kosteikkoja jäädyttänyt. Muutamassa kohdassa piti taiteilla mm. pienen koivun ja pihlajan välistä. Ainakin minulla kastui sukat pitkin kisaa.

 

               PPU 2021 - KUN LAMPI KUIVUU

             Kun oletusarvona on lähtökohtaisesti, että voitto ratkeaa hieman vuorokauden yli tai ali kestävässä suorituksessa vaihtelevan alustan juoksukisassa, jossa on pakkanen ja pohjoistuuli, ei voi ajatella voiton ratkeavan tavanomaisen juoksukilpailun mukaisesti. Kyse on kolmesta asiasta. 1) fyysinen kunto, 2) henkinen kantti, 3) ongelmien ratkaisutaito = Ultrakolmio.

            Tykkään verratan ihmisiä eläimiin. Ja tässä, jos missä tämä toteutuu. PPU:ssa lauantai-aamuna lähti lammelle viisitoista eläintä. Aluksi vettä oli lammessa kosolti ja puheensorina täytti reitin. Moni tiesi taistelevansa oman maksimikierrosmäärän kanssa jo hyvin varhain. Ilolla seurasin heidän ultrakolmiota...

            ... Kasvot kosteassa huurussa, hengitys vielä hieman raskaanoloista. Alle viisi minuuttia seuraavaan lähtöön. Mies pohtii vieläkö menisi. Siinä ollaan ultrakolmion äärellä. Siitä on kyse. Lopulta mies jaksaa vielä kierroksen, mutta tulee seuraavalta kierrokselta lopulta liian myöhään ja ehkä jo matkalla luovuttaneelta. Ultrakolmio.  

            Tiesin jo ennalta, että voitto ratkaistaan meidän kuuden henkilön kesken. Lopulta ei ollut yllätys, että kierrokselle numero 10 (samalla eka kierros pimeällä) lähti juuri me kuusi. Laskin siis myös itseni siihen. Itseasiassa osallistuin tähän voittaakseni ja toisasiallisesti kokeakseni mitä tämä on. Mitä oli tapahtunut yhdeksän ensimmäisen kierroksen aikana?

            Menin kaksi ekaa kierrosta todella hitaasti peräpäässä kierrosaikoihin 55:00 ja 55:17. Sitten siitä hiljalleen niin, että kierrosajat seilasivat 51 minuutin molemmin puolin, parhaan ollessa 49:57. Suhteellisuuden ymmärtämiseksi juoksen normaalisti tuon kierroksen  noin 41 minuutin aikaan alle 120 sykkeillä (70% maksimista). Eli juoksin tuota normaalia kevyttänikin 10 minuuttia hitaampia kierroksia kaiken aikaa. Osa ihmetteli miten voi juosta niin tasaisia kierroksia niin syy on tuossa = kun on niin kaukana edes normaalista kevyestä niin tuo ei ole vaikeaa. 

                                Ehkä 10 tuntia takana tai jotain semmoista

            Energiaa kuitenkin kuluu myös ultrakevyessä juoksussa. Energiatasot elävät ja huollon tarve kasvaa. Ainakin minulla sukat ja kengät kastui läpimäriksi ekan yhdeksän tunnin aikana. Ensimmäinen yhdeksän tuntia tuli tosi helposti. Ei vaivoja, ei haasteita.. no kengän pohja hajosi osittain, mutta saksilla leikkasin ison repaleen pois ja eikä siinä ihmeempää. 

 

                                11 tuntia takana. Focus kohdallaan.

            Pimeän aika klo.18.00 eteenpäin. "KUUSI VARISTA - ISTUI AIDALLA". Lammesta alkoi vesi kadota. Mukana kuitenkin yhä kaikki kisan kuusi potentiaalista voittajaehdokasta. Yhä sulassa sovussa, mutta tieto alitajunnassa, että vesi vähenee lammesta joka imasulla. Vielä ei tapahdu ainakaan omalla kohdalla tarkempaa "vastustajien" skannaamisia, mutta kiinnitän jo hieman huomiota miltä nämä näyttävät. 

            Jo hetken on jatkunut joka kierros muutama sama kuvio. 1. alussa on aina tauon jälkeen hyvät energiat ja lopussa joutuu aina vähän työstään. 2. Lähdemme Pekan kanssa reilusti muista irti, sillä meidän juoksu näyttää helpoimmalta. 3. Vedämme Pekan kanssa vuorotellen tietyt kohdat reitistä ja kävelemme tietyt kohdat. On tullut rutiinit. 4. Joka kerta, kun käyn kusella (aika usein) niin joudun laskeen vettä noin minuutin. Kusta tulee paljon. En huomio tätä tarpeeksi vaan jatkan samalla tavalla.

            13.kierros: Starttaa illalla klo.21. On sillä tavoin merkittävä, että tämä on Villen viimeinen kierros ja samalla minun ensimmäinen todella tahmea kierros, vaikka olen vaihtanut uudet kengät ja sukatkin yhdeksän tunnin kohdalla. Edelläänkään ei missään tuntunut. Lihaksisto oli hyvä jaloissa, mutta aina loppu-osuuden vastamaa-osuus tuntui jotenkin nihkeältä. Ei mitään ongelmaa, mutta tuo nihkeys koitteli ultrakolmion kakkoskohtaa - henkistä kanttia.  

            14.kierros: Tämä oli Thomas Wihlmanin viimeinen. Thomas joutui pitkään tekemään lyhyitä huoltoja ja ilmeisesti tuo alkoi syödä ultrakolmiolta kulmat pois. Itselläni tuo oli taas samanalainen kuin edelliset. Huollon jälkeen oli tekeminen helppoa ja lopun kolme kilsaa kusetti ja oli nihkeää. Tuo meni ihon alle. Olin uppoamassa, mutta en älynyt vielä toimia. 

            15.kierros: Taas sama malli. Nyt uutena juttuna tuli kolmen kilsan kohdalla polulla alkananut huimaus ja ajoittaiset heikotukset. Juoksu oli paikoin huojuvaa. Tunne oli hetken pois, mutta palasi taas kierroksen viimeiselle kahdelle kilsalle. Loppulenkki oli kisan nihkein. Ei mihinkään. Olin syvällä. Onneksi tajusin, että olin kussu aivan älyttömästi juotuun nähden ja otin heti huoltoon tullessa kaksi suolatablettia plus muuta suolasta, sekä join kahvit piristääkseni aivotoimintaa. 

            16.kierros: Lammelle lähti edelleen neljä biisonia, mutta lammessa olisi tuskin enää vettä neljälle. Alkoi olla jo arvioinnin aika. Ite en ollut varma pitääkö pää, mutta niin vain raahasin ihteni karsinaan. Kaverit alkoivat näyttää jo aika huonoilta ilmeiltään. Ite jättäydyin pitkään aikaan hieman rauhallisempaan alkuun ja Pekka lähti painamaan yksin kärkeen sitä meidän normaalia, selvästi muita vauhdikkaampaa alkua. Reitillähän eka kaksi kilometriä tullaan reiluun alamäkeen. Yllätyksekseni vain 500m juoksun jälkeen oloni piristyi tosi paljon ja ohitin ensin Teron ja sitten oksentamaan jääneen Timon. Hiljalleen saavutin Pekkaa, mutta saavutin hänet lopulta vasta jossain vajaan viiden kilsan kohdalla, mutta painoin samantien ohi, sillä olimme ilmeisesti jo hieman eri vaiheissa. Pekalla vaivasi polvi ja minun juoksu alkoi kulkea uuden tulemisen, flown, ansiosta. Tuosssa samassa rytäkässä Timo meni meidän molempien ohi sanoen, että tämä olisi viimeinen kierros ja juoksee siksi tämän nyt vain äkkiä pois. Ei ilmeisesti tuntenut oloaan enää jatkamiskelpoiseksi?

            17.kierros: Tero tulee vain 15 sekuntia ennen starttia 16:sta kierrokselta yli maaliviivan. Ottaaa uuden juomapullon ja lähtee 15 sekunnin päästä seuraavalle kierrokselle! Ultrakolmion kohta kaksi - henkinen kantti timanttinen! Itseasiassa Teroa pidin alunperin ehkä kaikkein kovimpana "vastustajana". Teron luonne ja tausta perusteluna. Ja kuten tuo kappaleen alussa mainittu kuvastaa niin Tero on todella kova kaveri. Itselläni oli flow päällä ja juoksin kisan oman nopeimman kierroksen, jotain 48,5min luokkaa. Pekka tuli myös hyvällä ajalla huoltoon, noin 51min, mutta pohti jo lähtöä seuraavalle. Tuossa kohtaa tiesin voittavani, sillä tunsin, että minulla oli jaloissa vielä monta kierrosta pelivaraa. Kuinka monta, en osaa sanoa, muuten valehtelisin, mutta melko monta. 

                                Jalat ylös aina, kun ehti. 17.kierros takana tässä.
 

            18.kierros: "KOLME VARISTA ISTUI AIDALLA" Tero tuli edelliseltä vain 40 sekuntia ennen lähtöä. Pekka kyseli ennen lähtöä, että lähteekö Tero. Ilmeisesti(?) Pekka halusi olla vähintään toinen, vaikka tässä konseptissa toki vain voitosta juostaan, mutta henkistä syytä on löydettävä jostain. Ultrakolmion kohta kaksi. Tero lähti myös tälle kierrokselle, mutta sanoi heti ensimetreillä, että saattelee vain meidät matkaan ja palaa takaisin. Toivottelin Pekasta irrotessani Pekalle tsemppiä ja kerroin, että "jännä ettei tunnu missään". No, oli se Pekkakin tuon ymmärtänyt henkiseksi peliksi. Karkasin hyvän eron päähän ja pidin tarkoituksella vähintään hyvää otetta. Tämä oli näin jälestäpäin jo peliä. Lammesta vesi vähentyi ja halusin jäädä viimeisenä lammelle. Yhdessä oli menty pitkään, mutta asia oli ratkaistava. Toki (onneksi) en tiennyt miten pahana Pekan polvi oli oikeasti niin tulin yrittäneeksi näinkin tosissani. Pekan polvi oli kertomuksen mukaan jo sinertävä. Muutama kierros siinä tuli ilmeisesti Pekallakin ekstraa sijoitusten vuoksi. Kova kaveri. Hattua päästä!

            19.kierros: Yksin karsinassa. Yksin lammella. Kaikki vesi olisi minun. Juoksin kisan nopeimman kierroksen. 46:20min. Nostin maalissa sormen pystyyn. Kuten kirjoituksesta voi yhteen laskea, asia ei ole aivan näin yksinkertaista. Ultrakolmio.

            Meidän NIPO:n ydinporukan talkootiimi hoiti tapahtuman huikean hienosti. Palaute on ollut kermaista että kirsikkaista. Olemme otettuja. Kiitos huoltoon ja kannustajille! Kiitos kaikille osallistujille myös!             

 

                        Maaliintulo video

 

     Palkinnonjako. Voitot nyt PEP2017 57km... PEP2019 171km... PPU2021 19h/127,49km... 2023???
 

TULOKSET

 

            POHDINTA

            Pohdin jopa matkan varrella vaikeuksien äärellä, että puristinko itseni loppuun voittaessani pep2019 171km matkan, muttan näköjään sitä vielä löytyy vanhastakin ihan voittoon asti. Virallinen matka oli 127,49km ja gepsiin tuli 135,04km. Itse asiassa reittiin nähden "ihan hyvä" mitta 18h46min20sek juoksuksi, jos aattelee vaikka 24h juoksua. Tämä oli näin hetken purekseltua oikeastaan aika hyvä juoksu. Talvikeli, eikä reittikään pumpulia. Kuinka moni tuntee tuon reitin? Vai mitä mieltä on lukijat?

TIEDOSTA MISSÄ MENET - OMA PÄIVITYS

             Tämä "kilpailukausi" lähenee loppuaan. Vielä yksi tai kaksi ponnistusta. Niistä ensimmäinen (ja ehkä viimeinen) on Pyssymäki Päkjaart Ultra (PPU 2021) La 23.10. klo.9.00 alkaen. Olen tässä jo kuitenkin pysähtynyt pohtimaan mennyttä ja tulevaa - ja ennen kaikkea missä kohtaa olen menossa juoksuharrastukseni kanssa. Mikäli harrastat juoksua, oletko sinä pohtinut sitä omalta kohdaltasi?

            Seuraavassa hieman juoksu-urani jäsennystä. Mistä olen lähtenyt, mitä on matkalla tapahtunut, mitä olen saavuttanut, milloin olin parhaimmillani ja mitä voin olla jatkossa vai joko viedään navetan taka. 

            Vuonna 2007 painoin jotain 105-107 kilon väliltä. Sieltä peräisin oleva sininen kalastajan lakki on minulla edelleen. En hävitä sitä koskaan, sillä siinä on liikaa tarinaa. Vielä vedän joskus sen päähän jossain kisassa ja sitten vedetään! Laihutin aluksi johonkin 94 kilon tietämille ja aloin elokuussa 2008 juoksemaan. Jo lokakuun alussa juoksin Kauniston maraton tapahtumassa puolimaratonin aikaan 2h7min. Olin tuota matkaa kokeillut jo aiemmin syyskuussa omilla lenkeillä ja silloin juoksin jotain 2h15min-2h20min välimaastoon. Jalat tuli niin pirun kipeiksi. Olin aina inhonnut juoksua.

            Kauniston puolimaratonilla minulla oli joku lantiovyö, jossa oli urheilujuomaa ja purkkaa! Silloin ajattelin vielä, että puolimaratonin matkalla tarvin purkkaa. 

           Vuonna 2009 juoksin kolme ensimmäistä maratoniani. Niistä viimeisin oli paras. Espoossa juostu maraton meni aikaan 4.04.45. Vuonna 2010 juoksin ensimmäisessä 24h juoksussa 100km. En päässyt kunnolla kävelemään kahteen päivään. Kaikki oli uutta, eikä ollut mitään käsitystä voimien jaosta. Jos nyt siitä ei aina ole ollut senkään jälkeen. 

            Vuonna 2011 en saanut juostua maratoneja maaliin, mutta puolimaratonin aikani parani kuitenkin aikaan  1.52.36. Onni kierros tapahtumassa juoksin 24h juoksussa 128km. Pitkät suoritukset kiinnosti, mutta vielä ei ollut peruskuntoa. Tulokset oli kovin laihoja. 

            Vuonna 2012 nostin juoksumäärän liki 4000km vuodessa ja tulokset lähtivät paranemään kunnolla. Painokin tippui tuonne 78-79 kilon tietämille. Lopetin nuuskan käytön. Tupakan lopetin joskus vuonna 2007. Huikea harppaus kehityksessä. Puolimaraton elokuussa Kempeleellä aikaan 1.39.58. Täysmaratonin juoksin Vaasassa aikaan 3.30.32. Ja kaiken kruunasi silloinen 12h piirinennätysjuoksu Joensuu Nigh Runissa, kun matkaa kertyi 116,099km. 

            Vuonna 2013 saatoin saavuttaa parhaan 10km ja puolimaraton tasoni tässä juoksuharrastus urallani. Tuosta on kahdeksan vuotta aikaa ja kova työ olisi nuo ennätykset parantaa, jotka tuolloin tein. Eli 10km aikaan 41.33 ja puolimaraton 1.31.32. Myös maratonaika parani hieman, vaikka kisa piloille menikin. Aika 3.29.37. Olin tulossa sairaaksi, ja sairastuinkin kisan  jälkeen. Kesäkuussa juoksin Nivalan ympäri tosi onnistuneen 100km juoksun. Aika 9.55.16. Syksyllä 24h kokeilut epäonnistui, enkä saanut kuntoni mukaista tulosta. Lokakuussa räpiköin toipilaana 24h kokeilussa 150km. 

            Vuonna 2014 tuli heti keväällä iso onnistuminen, kun juoksin Iisalmesta Nivalaan 128,8km aikaan 14.48.30. Tosi kova suoritus näin vielä jälkeenpäinkin ajateltuna. Vielä tekisi mieli kokeilla tuota joskus parantaaa. Kesäkuussa yritin omaa 6vrk juoksua, mutta nilkka särkyi ja homma tyssäsi 322 kilometriin. Syksyllä olin kuitenkin taas hyvässä kunnossa ja paransin maraton ennätystäni Kokkolassa aikaan 3.24.25. Vielä syyskuun lopussa juoksin kovan 100 tunnin tuloksen, kun yhdessä Janne "Jay Lenon" Kukkolan kanssa kokeiltiin 100 tunnin juoksua. Tulos 427,3km!     

            Vuosi 2015 alkoi taas upeasti, sillä juoksin tammikuussa kohtuu kovalla pakkasella 24h aikana perhereittiä 144 kilometrin verran. Toukokuussa oli sitten vuorossa Unkarin 6vrk MM-kisat, jotka meni alkuvuorokausien vaikeuksista huolimatta tosi hyvin. Tulos 524,024km. Tuosta toivuin vielä loppukesäksi kilpailemaan ja olin kolmas historian ekassa PEP56km juoksussa ajalla 7.47.50.  Syksyllä tein yhä voimassa olevan maratonennätykseni tuhannen jumissa (100 päivää juoksua projektin keskellä) Kauniston maratonilla, kun juoksin ajan 3.22.55. Marraskuussa tuli sen sijaan keskeytys Joensuun hallikisassa. Vuosi alkoi vaatimaan verojaan. 

            Vuosi 2016 oli näin jälestäpäin älyttömän hyvä, vaikka en sitä silloin ehkä niin tajunutkaan. Juoksin 5km ennätykseni 19.47. Kuusaalla vain älytön helle pilasi niukasti puolimaratonin ennätysyritykseni. Olin oikeasti noin 1.28h kunnossa. Helteessä 1.32.55. Vaarojen maratonilla juoksin 43km matkan aikaan 5.20.55. Olin liki 300 osallistujan joukossa 36. Juoksin mm. sittemmin polkujuoksun MM-kisoissa Suomea edustaneen miehen vanavedessä maaliin. Toki vuoteen mahtui pari epäonnistumistakin, mutta tuolloin taisin olla juoksuharrastukseni kovimmassa kunnossa. Tuohon kuntoon on todella kova työ päästä. Painoa pitäisi saada noin 8-10kg pois ja harjoittelun tulisi onnistua. On hyvin mahdollista, että vuonna 2016 olin parhaimmillani juoksuharrastus urallani. Kahdeksan vuotta harrastuksen alusta laskien. 

            Vuosi 2017. Palellutin varpaat legendaarisella iso-sydänmaanreitin kokoreitin hankikierroksella tammikuun lopussa. Olin ennen sitä kenties vielä 2016 syksyäkin paremmassa kunnossa. Juoksin vain pari päivää aiemmin todella kovan ajan talvietulenkillä. 26,3km 2.15.34. Paleltuman jälkeen juoksin vielä varmaan talven hyvien pohjien näkyessä Karhunkierroksen 84km matkalla ajan 10.54.57 ja olin koko kisan 16:sta. Juoksin vielä reilun 10km kohdalla todella kovien tekijöiden letkassa. Voitin tuonna vuonna myös PEP57km, mutta taso ei ollut kisassa silloin hääppöinen. Toki mm. Mika Leppälä oli mukana, mutta Mika puhkesi parhaaseen kuntoonsa vasta myöhemmin. 

            Vuosi 2018. Ainoa maaliin päättynyt kisa oli hallimaraton Vaasassa, kun juoksin ajan 3.29.14. Heikko vuosi.

            Vuosi 2019. Voitin PEP171km elämäni pitkän ultran parhaalla juoksulla, ajalla 28h41min. Hyvä vuosi, sillä kaikki tähtäsi tuohon. Uskon vielä pystyväni noilla pitkillä uusimaan vastaan tasoisen tai vielä paremman juoksun. 

            Vuosi 2020. Korona vuosi. Yksi kisa. Keskeytys. Heikko vuosi.

            Vuosi 2021. Kolme kisaa. Kolme keskeytystä. Kuusamossa Karhunkierroksella pääsin 24km päähän maalista. Tuolla oli pienestä kiinni, mutta ei aivan riittänyt. Hetta-Pallas-Ylläs juoksussa teloin reiden. Puujalka... Vast´ikään Kolilla taas innostuin hullaantumaan ja juoksin jalat alta, kun tehot oli noin 10 pykälää liian kovat. Matka tyssäsi käytännössä vajaan seitsemän ja puolen tunnin juoksun jälkeen. Tänä vuonna painoni on noussut ja ensimmäinen missio on tiputtaa painoa. Siinä onkin jo peliliikkeet alulla. Ruokailurytmi ja pienet sisältömuutokset, sekä herkut minimiin. 

              Vielä on siis yksi tai kaksi ponnistusta ennen kuin pienen tauon jälkeen aloitan harjoittelun. Olen ajatellut aloittaa varsinaisen harjoittelun viikosta 49 alkaen. Tuon viikon ensimmäisenä päivänä on heti hammaslääkäri aika. Käyn tarkistuttaan hammaskaluston. Se, kun on kovilla tässä harrastuksessa. Pitkissä kisoissa ja joskus lenkeilläkin energiaa 30min välein suuhun. 

                    POHDINTA

                Olen ollut juoksuharrastukseni aikana parhaassa kunnossa välillä 4/2013 - 1/2017. Kaikki ovat jossain vaiheessa harrastuksessaan parhaimmillaan. Mikään ei ole ikuista. En ole varma pääsenkö tuon aika välin vauhtikuntoon enää, mutta tarkoitus on nostaa perusvauhtia tämän hetkisestä, sillä siitä on hyötyä myös ensi kauden kisoissa. Minulla on ensi vuonna kaksi tai kolme kisaa. Riippuen saadaanko PEP 171km kisa pystyyn. Ainakin Kokkolan 24h juoksu ja syksyllä taas Kolilla 130km yritys. 

                Yritän tulevalla harjoituskaudella rytmittää harjoittelua. Kevyet viikot loisti poissa-olollaan viime talvena ja treenasin ihteni pihalle. Toki sain sitten maaliskuun aikana taiteiltua allikosta ulapalle, mutta koko kisakausi meni silti perseelleen. Parin huonon vuoden jälkeen olen sitäkin motivoituneempi nostamaan tasoani ainakin lähemmäs sitä, missä se on joskus ollut. 

                Tulevan talvikauden menen kolmen viikon sykleissä. Teho - määrä - kevyt -viikkorytmillä. Jossain maaliskuun tienoilla aloitan jonkinlaisen määrämättöjakson, jossa haen pohjaa ensi kesän ultriin. Siitä palautuminen ja virittely kisakuntoon. Kesällä sitten mäkivoimaa lisää sitten Kolia varten. Olen innoissani ja se on täkeintä, sillä into on kaiken a ja o, sekä tietysti harjoittelun järkevyys. 

                Tältä pohjalta sitten joulukuussa, mutta vielä on nautittavaa, joten ootellaanpa vielä. NHL -kausikin alkaa ylihuomenna, joten ollaan tässä muutenkin mukavan äärellä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.10.2021

VAAROJEN MARATON 2021

         Jostakin on lähdettävä ja tuossa otsikossa on vihje siihen. Jälleen sain olla mukana. Lopulta elämässä on kysymys siinä pysymisessä - elämässä. Hautakiveen ei tule tuloksia, mutta pari metriä alemmas menevä voi saada matkallaan pysyviä muistoja. 

         Lähdin taas, tapani mukaan, tapahtuman pisimmälle matkalle. Lähtö kohta oli periharvinainen, sillä jalat oli tuntuneet jo viikon hyviltä - kisavalmiilta. Mistään ei edes kolottanut, kuten monesti keventäessä tapana on. Tässä oli myös siemen sille, että sisälleni alkoi tuon johdosta kasvaa liian kaunis kuva siitä mihin voisin pystyä. 

         Askon ja Villen kanssa tultiin torstaina hieman ennen illankoittoa Kolille mökille. Askon mökki on alle kahden kilometrin päässä kisareitistä. Tänä kesänä olimme käyneet Askon kanssa kahdesti täällä opiskelemassa kisareittiä. Niistä käynneistä hyötyi paljon. Reitti oli tuttu. Lähtö 130km kisaan oli perjantaina klo.18.00. 

         Asko ja Ville veivät minut kisapaikalle puoli viisi. Eka virhe: vettä oli mukana, mutta ei enää energiaa. No, mökillä oltiin syöty vain tunti aikaisemmin. Päädyin kuitenkin syömään vajaa tunti ennen starttia yhden kaurakeksin eka kierroksen (65km/kierros) hätävaraenergioista. Kisajärjestäjien hätävaraenergiat oli tietysti vielä erikseen repussa. 

         Kisan eka kolme kilsaa mentiin eri polkua kuin aikaisemmin. Komeita maisemia, mutta paljon piti keskittyä polun pohjaan, sillä uusi reitti on aina uusi reitti. Kisa lähti käyntiin hyvällä jalalla. Kroppa tuntui lähtevän käyntiin hyvin. Sykkeet nousi normaalisti mm. Mäkrän 110m nousumetrin nousua neljännellä kilsalla rauhallisesti tunkatessa. 150 oli syke. Se on semmonen mäki, että tuo on vielä rauhallinen syke tuohon mäkeen. 

         Mäkrän päällä en jäänyt kävelten sykettä laskeen vaan ajattelin hyvältä tuntuneiden jalkojen ansiosta sykkeiden laskevan juostessakin. No joo, ehkä ne sinne 135-140 välille laski, kun ne heinäkuussa annoin laskea aina sinne 120 tasoon asti. Minulla oman arvion mukaan alakynnys on jossain 136-138 välillä. Jokainen vähänkään kestävyysjuoksua harrastanut tietää, että vaatisi jo melko hurjan kuntoisen kaverin vaatteiden sisälle, jotta jaksaisi alakynnyksellä vuorokauden juosta Kolin vaaroilla. Minunkin. 

         Hullaannuin ja annoin kisan viedä. Olin kuin kekseliään isän tekemä tuohipurje virtaavassa ojassa. Annoin mennä. 6km kohdalla pienelle tiepätkälle tullessa oli Asko ja Ville kannustamassa. Huusivat, että onko mulla gepsi päällä. Perk... olin unohtanut tosiaan käynnistää gepsin. Yrittiköhän Sorvojan Tommikin sitä kertoa(?), kun soitti 2km kohdalla, että oonko kisassa. No siinä gepsiä repusta kaivaessa meni silmälasitkin "vähän" huuruun ja siitä tulikin varsin hauska kuva. 

          9km kohdalla kisajärjestäjä soitti. He sanoivat, ette gepsini näy kartalla. Kerroin laittaneeni gepsin 3km aikaisemmin päälle ja kysyin, että eikö näy, ja kerroin ketä letkassa juoksee. Järjestäjä: -"eikö joo, näkyyhän se". Varottelivat, että kilsan päässä on moni juossut harhaan. Itse odottelin jauholanvaaraa, josta alkaa pidempi myötäinen. Huomasin, että letkassani olevat menivät tosi varovasti alamäkiä ja itelle ne on vahvuus ja tuleva myötäinen tuttu. Niinpä rallattelinkin letkasta irti. Sykkeet liki 140, mutta olin jo omassa sumussa, jossa maisema vaihtuu ja kaikki toimii - siinäkö vaan nakkelee geelin puolen tunnin välein suuhun ja pitää homma rentona. 

         Siinä mielessä tuntemus oli jossain määrin oikea, että tuntuma oli helppo, mutta kaivoin samalla itseäni syvempää poteroa tuonemmas. Reilun 19km kohdalla tulin yksin kahlaamoon. Sain täyttää pullot ja jatkaa matkaa. Asko oli kyselemässä fiiliksiä. Sanoin, että hyvältä tuntuu ja ainoastaan sykkeet on vain reilusti yli normaalin. Nopea huolto. Reilu 2min. Pääsin jatkaan reitin takaosastoa kohden toiveideni mukaan yksin. Saisin rytmittää omaa menoa täysin itse. 

         Kaikki oli vähän liian helppoa. Rekisteröin kaiken aikaa, että sykkeet on koholla, mutta annoin vaan mennä. Olin hullaantunut. Ehkä meidän olisi syytä hullaantua useamminkin? Miksi elämässä haetaan optimilinjoja ja vakaata suorittamista? Ehkä elämme vielä maailmassa, jossa asioita mitataan edelleen liikaa tuloksilla ja kokemisen merkitys jää liian vähälle. Tuo luonto, nuo maisemat, kaikki ihmiset ja se tunnelma jonka saat aikaa itse tai koet toisten kautta. 

         Hieman 25km jälkeen tuolla reitillä saavutaan neljän kilometrin mittaiseen "mörön perseeseen". Alan tykätä tuosta ahterista. Ensin eteläinen Kolinvaara, jonka perään ylös-alas rallin jälkeen Moiseenvaaran päälle. Siellä oli järjestäjien puolesta tuoksuroihuja ja kannustajia. "-Hyvä, Onni!". Ehkä sekunnin luulin, että oli tuttuja, mutta toki ne numerolapun nimen perusteella kannustivat. 

         32km kohdalla olin eteläpään laavun purolla. Hetkeä aikaisemmin olin ohittanu pari ja minun ohikin meni pari iloista menijää. Nuorta miestä en tuntenut, mutta Koikkalaisen Saila painoi raikkaalla jalalla ohi, vaikka itsellänikin oli vielä tuossa kevyt jalka. Purosta täytin lisää juomaa ja kävin heittään vettä. Kaikki kunnossa. Jatkoin matkaa hyvillä mielin mielettömän upeassa Kolin yössä. 

         Kiviniemeen saavuin hieman yli 40km ja 6h7min juoksemisen jälkeen. Nopea huolto taas, eli siis kolme lötköä täyteen. Kengät ja sukat tuntuivat hyviltä. Tuosaa kohtaa ajattelin jo toista kierrosta ja ajattelin, että näillä samoilla kengillä ja sukilla jatkan. Ajassa 6h10min lähdin Kiviniemestä kohti Ryläystä. Tämä väli oli ehkä tutuin, sillä Askon mökiltä oli tätä väliä tullu jauhettua molempiin suuntiin. Mutta niin vaan tuli juostua ajatuksisani yli yhden käännöksen. Noin 400m pummi. Hyvät nuolet ja merkkaukset oli siinä. Oma moka siis. No, eipä tuossa menny kuin joku 3min. 

         Kipuaminen Ryläystä kohti tuntui etenevän mukavan ripeästi. Ohittelin siinä pari kaveria, muuten menin yksin. Nautin saadessani juosta yksin upeassa yössä. Joko tuo tuli monennenko kerran mainittua? Noin 48km kohdalla, seitsemän ja puolen tunnin rallatelun jälkeen olin juossut jalat alta. Paikallinen tuolla ois saattanu sanoa: -"mittelöihtin siinä vuoan, jotta eipähän vuan maha tehä ennää mittää näillä tikkuloilla". 

         Hieman elättelin toiveita, että saisin jalat takaisin, kun lähdetään Ryläykseltä tielle laskeutuessa kohti Peiponpeltoa ja Kolia. Vuan eipä nuot mokomat mittään tuumanneet. Juosta niillä ei enää jaksannu. Kävellä kohtuuvella, mutta sekin hidastu tasasesti ja alta juostut jalat alkoi olla kovin voimattomat nousuissa. Aluksi ajattelin sinnitellä nyt tämän eka kierroksen loppuun ja kenties välihuollon keiton jälkeen toiselle kierrokselle nousten.

         Jalat kuitenkin meni sellaista kyytiä täysin juoksukyvyttömiksi ja kävely hankalammaksi, että en nähnyt mielekkäänä lähteä rämpimään toiselle kiekalle vaan oikiaisin lopusta hieman ja kellon näyttäessä 62km päätin tämän retken 10h 18min kohdalle. Kiva reissu silti, vaikka vajaa kolme viimeistä tuntia manasin koko hommaa, kuten asiaan kuuluu, kun kovasti aina haluaisi tavoitteeseen päästä. 

         Asko tuli hakemaan vähän neljän jälkeen Kolin alaparkista. Nämä ihmiset. Kisakeskuksessa talkoolaiset Maksimaisen Ville etunenässä tarjosivat ensiluokkaista keskeyttäneen vastaanottoa. Nämä ihmiset. Sain syödä hieman ja vaihtaa ajatuksia kilpaveljien kanssa, heimolaisten. Nämä ihmiset. Elämä ei ole suorittamista, elämä on kokemista. Tuo luonto, tuo tunnelma ja nämä ihmiset. Useasti keskeyttäneenä sitä on oppinut näkemään paljon laajemmin (rikkaammin) nämä tapahtumat. Liian moni näkee edelleen vain tulokset, eivätkä ymmärrä kokonaisuutta, tuloksia syvempiä näkökulmia. Sain tavata taas monia vanhoja ja uusia tuttuja. 

         Olemme juuri tätä kirjoittaessani kotimatkalla. On sunnuntai. Oli tulopäivä ja on lähtöpäivä. Välissä oli kaksi päivää upeaa elämää. Ville juoksi 65km matkalla hankalsta polvitilanteesta huolimatta uuden upean oman ja Nivalan enmätyksen: 9:47:07. Tulosorientoituneille siis antia tästä ja onhan toki tuloksetkin osata tätä, mutta ei suurin osa. Tästä myös julkiset onnittelut Villelle! 

         Muuta. Kaikki toimi kuin rasvattu. Juoksin vain kuntooni nähden liian korkeilla sykkeillä. Näinkin voisi juosta, mutta pitäisi olla vain paremmassa kunnossa. Vauhtikestävyyttä on harjoiteltava enemmän ja säännöllisemmin. Painopiste on ollut liikaakin perusharjoittelussa, vaikka se kaiken pohja onkin. Mäkeä pitäisi harjoitella myös enemmän. Koskaan ei ole tarpeeksi mäkijuoksuvalmis. Kuten huomaatte, tämäkin reissu poiki taas paljon hyviä harjoittelun kehittämisajatuksia. Emme tule valmiiksi koskaan, eikä ole niin tarkoituskaan, sillä tämä maailma pyörii yhä myös meidän jälkeemme. 

         Ps. Reilu 2.v kestänyt Coros Apex hajosi hieman takuuajan päättymisen jälkeen. Siispä on uuden kellon oston aika. Se pyöritettävä nappi alkoi hurttaan ja kello selaa itsekseen valikoita varmaan tälläkin hetkellä repussa. 

 Onni Vähäaho, 3.10.2021 Kolin ja Rautavaaran välillä kirjoitettuna. 

SYYSKUU 2021

             Syyskuu meni valmistautuessa Vaarojen maratonin kisaan, joka on heti lokakuun alussa 1-2.l0.2021.  

  Vaarojen maratonin kisasivut:  

  GPS -seuranta:  

 Tulosseuranta: 

  Sanomalehti Karjalaisen live-lähetys La klo.10.30 alkaen:  

            Tuntuma jaloissa on ollut viimeisen hieronnan jälkeen sillä tavalla outo, etten muista milloin jalat ois olleet näin kevyet juosta. Välillä näinkin päin. 

            Kisaan lähden luottavaisin mielin. Tällä kertaa ei jännitä ollenkaan. Eiköhän tuo tuosta lutviinnu. Muutenkin fiilis on ihan mukava mentäessä lokakuun puolelle. Siitä se kaikki lähtee - hyvästä fiiliksestä.  

            Alla Syyskuun ihan ok-kertymä, huomioiden tämän vuoden harjoitushistorian. 

 

                              SYYSKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit              47,0h                   488,5h

Juoksu                    387,8km              3006,4km

Hiihto                         0,0km                527,1km

Lumikenkäily              0,0km                  96,7km

Kävely                         0,0km                136,4km

Pyöräily                     54,7km              1157,6km

Nousumetrit              6 486m                60 676m

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 29.9.2021

8 PÄIVÄÄ STARTTIIN

             Pitkästä aikaa näköjään innostun kirjoittamaan kisan aattotunelmia. Vuosihan on mennyt melko tavalla perseelleen, mutta parasta on tämä into, mikä nyt on päällä. On aina parempi, kun pitää yrittää malttaa kuin sytyttää paloa. 

            Karhunkierrokseen mentäessä olin mielestäni elämäni ultrapolkujuoksukunnossa, ja varmaan sitä olinkin, mutta nolla keli jalkojen voimien loppumisen kohdalla oli liian pahan yhdistelmä. Kesäkuun alussa meni oma psyyke alas. Asiat ei menneet niin kuin olin ajatellut ja askelmerkkini oli pahasti sekaisin. Heinäkuun eka viikonloppuna oli Hetta-Ylläs 166km kisa, joka päättyi jo 66km kohdalla keskeytykseen puujalan vuoksi. Siitä seurasi reilun kahden viikon puujalan parantamisjakso. 

            Oikeastaan on pieni ihme, että nyt tässä into piukkana valmistaudun Vaarojen maratonin 130km ultramatkalle syvästi uskoen tavoitteeseen pääsemiseen. Heinäkuun viimeinen päivä juoksin varsin helponoloisesti puolet tuosta kisasta, eli 65km matkan, 10h29min aikaan. Tuo on linjassa oman 24h kisatavoitteen kanssa. 65,4km jälkeen on huolto ja siitä noin vajaan kilsan siirtymä uuden kierroksen alkuun. Eli 11h eka kiekka ja toinen kierros noin 13 tuntiin. Olen edelleen skeptinen, että se toinen kierros voisi olla yhtä helppo kuin eka, vaikka kuinka iisisti sen ekan ottaisi. 

            Minun harjoitteluni alkoi tätä VM130km kisaa kohden 22.elokuuta. Nyt on tätä kirjoittaessa 23.syyskuuta. Kahdeksan päivää starttiin. Tänään piti olla kevyt noin parin tunnin mäkijuoksu/kävelytreeni, jossa tulisi 1000 nousumetriä. Eilisen hieronnan jälkeen jalat oli erikoisen kevyet ja kaikki kävi ehkä vähän liiankin helposti. Nousin Louetilla mäet sauvakävelten, kieltämättä paikoin aika ripeästi, ja alamäet varovaisen rennosti juosten. No se 1000 nousumetriä täyttyi jo noin 100min kohdalla. Keskisyke olikin tunteeseen peilaten yllättävän kova, 141. Maksimisyke päänousussa pahimmillaan/parhaimmillaan 157. 

             Kone on herkällä, nyt oisi syytä todella malttaa. Toivotaan, että tämä oli vielä edistävä harjoitus. Ainakin se tuntui helpolta. Jos jalat väsyy vaaroilla niin aina voi kysyä, että miten se Louet meni niin ku omasta mielestä? No, juu onhan tässä kahdeksan päivää. Kyse on ajoituksesta. 130km ja 5000nousumetriä ei mene harjoittelematta. Tämä ei ole mikään pep57km, jossa pitää jaksaa 6-7h suorittaa. Vaaroilla pitää jaksaa vääntää nousuja vuorokausi. Ihan ilman nousujen treenaamista se ei vaan mene. 

            Minulla on ollut Syyskuun 6.päivästä asti hieman ongelmia vasemman polven kanssa. Tuona päivänä vihlasi ja kovasti, kaksi kertaa. Vaiva on kahden hieronnan kautta ollut paremmin hallittavissa. Toiveissa, että se olisi muutenkin poispäin menossa. Vaiva johtunee osittain vasemman puolen etureiden sivuosan (IT) kireydestä. Positiivista eilisessä hieronnassa oli jalkojen lihasten elastisuus ylimalkaan. Ihme kun tuntuukin yleisesti mukavan innokkaalta tuo jalka-osasto. 

            Toinen syy polvivaivalle voi olla ylipainoni. Ja tämä ei ole vitsi. 88-89kg aamupaino. Repikää siitä. Vielä keväällä olin 84-85kg. Silloinkin sen vitosen liikaa. Nyt sitä alkaa olla jo kymppi liikaa. Mutta näillä mennään. Ja tiedän mistä paino on tullut. Katotaan, saanko motivoitua ottamaan sitä talvella pois. Syytä olisi, mutta onko sitä syytä syvällä tarpeeksi, jää nähtäväksi. Olen jo 47 vuotta ja elämä sopivasti nautittuna on alkanut kiinnostamaan. Tunne tasosi, tunnista tilanteesi ja elä. Näin se menee. Olen jopa pohtinut juoksun lopettamista, mutta edelleen se antaa enemmän kuin ottaa. Reilusti, joten juostaan niin kauan kuin maittaa. 

            Oletteko kuulleet kirjailijasta, mietelauseiden tekijästä, nimeltään Jenni Skyttä-Forssell? Hänen mietelauseissa on paljon voimaa, jota on vaikea mitata. Mietelauseet on helppo "ostaa" ja ne tuovat kuulijan ajatuksiin - ainakin minun - paljon arvostusta. Miettikääpä seuraavaa:

                "-Aurinko nousee ja laskee, 

                     loput keksimme itse"

                        -Jenni Skyttä-Forssell

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.9.2021

VÄLIVAIHEESSA ELÄMÄN

             Kuorin juuri kaksi porkkanaa. Nostan läppärin syliin ja alan kirjoittamaan ilman mitään aavistusta mitä kirjoittaisin. Juuri näin alan yleensä kirjoittamaan. Olen enemmin luova kirjoittaja kuin tekstin rakentaja. Raising My Family soi taustalla, mutta vain hetken. Tiedättehän, kappaleet eivät kestä kauan ja luovuuden ollessa läsnä ajatukset harhailevat kuin suunnistaja parka etsiessään oikeaa suolampea.

            Sisäisen rauhan saavuttaminen taitaa sittenkin olla ihmiselle se tärkein asia. Miettikääpä vain. Oma elämäni lähti jotenkin laukalle reilu vuosi sitten. Alkoi tuntumaan, että elän todellakin sellaista elämää, joka ei ole omani. Monien vaiheiden jälkeen allekirjoitimme yhteistuumin avioerohakemuksen 11. toukokuuta. Kaikki tuntu selvältä. Jotain tapahtui kuitenkin toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi. Mutkia kasvoi kuin voikukkia tienraviin. Kaikki alkoi näyttää kesän edetessä vähintäänkin sekavalta. 

            Lomalla (heinäkuussa) olin kaikkiaan 16 päivää reissun päällä. Se ruokkii sisäistä rauhattomuutta. Olin kirjoittanut toukokuussa kesän aivan erilailla. Elämä ei ole aina siltä miltä se näyttää. Kun katsoo järven rannalta toiselle, voi etäisyys hämätä, ja aika mitä sinne kestää soutaa. Elokuussa palasin töihin ja samalla alkoi Pyssymäki Extreme Polkujuoksu (PEP) valmistelut. Töissä olo tuntui aikaisempaa paremmalta. Tuo johtui varmasti enempi hallitsemattomasta vapaa-ajasta lomalla, jossa sisäinen rauha loisti poissa-olollaan. 

            PEP oli 21. elokuuta. Tapahtuman jälkeen aloitin samantien harjoittelemaan kohti Kolia, jota teen yhä. Samalla tapahtuman jälkihommat pitivät vielä kiireisenä, ja niitä on vieläkin vähän jäljellä. Hiljalleen kuitenkin sään viiletessä löysin hieman yllättäenkin sisäisen rauhan. Sisäistin yhden joksikin aikaa kadottamani oman vahvuuteni: "Älä murehdi asioita mille et voi itse mitään". Toinen asia on löytää sisäinen rauha ja antaa asioille aikaa järjestyä. Ja asiat järjestyy aina jotenkin, ja miten ne sitten asettuvatkin, on niin tarkoitettu. 

            Olen alkanut taas uskomaan, että onnellinen elämä on edessäpäin. Eikai se ole ihmekään, että pää heittää vähän aikaa laukalle, kun kohtaa avioeron konkretiat? Sisälläni oleva rauha on jotenkin jopa iso ihme, sillä sisälläni on edelleen paljon keskeneräisiä asioita. Ehkä se johtuu siitä, että tuntee jotain, jota ei voi kirjoittaa, vaan ainoastaan tuntea. Voi olla jotain mitä ei näy, mutta se tuntuu, vaikka se ei ole tässä, se voi silti tuntua vahvasti, ja näkyä sitä kautta - sisäisenä rauhana, sydämessä. Tätä mystistä sanajonoa voi katsoa siitä positiivista energiaa ammentaen - uskoa tulevaan.

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.9.2021

45.Iso-sydänmaanreitin koko kierros

             PEP-tapahtuman jälkeen harjoittelin ihan ronskisti seitsemän päivää tasan kolmen viikon harjoittelutauon perään. Siis suhteessa harjoittelutaukoon. Vajaa 120km taisi tulla juoksua. mm. 26,4km iso-sydänmaanlenkin takaosa kaatosateessa ja liki tulvaisella reitillä. Siitä lihakset tietysti lihasaroiksi. Kolme päivää palauttelua ja sitten kontrollijuoksuna PEP57km (gps-matka 58km). Noin luettunakin aika rohkea plääni. Tietysti täytyy olla vuosien pohjaa ja rutiinia, että lähtee edes tuota toteuttaan, sillä minulla on kuitenkin tarkoitus päättää huonosti mennyt kilpailuvuosi onnistumiseen Kolilla. 

            Aattopäivänä kävin tulevan Pyssymäki Backyard Ultra reitin (6,7km) hölkkään/käveleen kevyesti läpi. Kaksi ajatusta. Tunnustella jalkojen palautumisen edistyminen ja samalla vielä edistää hiukan palautumista. Aika odotettu tuntuma. Sellaista pintapalautumista, mutta tunsin, että näillä jaloilla ei voi hönkiä vaan täytyy mennä sydänmaille nöyränä. Hyvä taktiikka PEP57km kisareitillä onkin, että menee ekat 32 kilometriä nätisti, jotta voi mennä loput 26 kilometriäkin nätisti. Voi kuulostaa humoristiselta, mutta on itse asiassa täysin totta. Sillä liki kaikki saavat todeta 32 kilometrin kohdalla, Iso-Juurikan penkalle tullessa, että jalat on syöty. Mikäli on kuitenkin tullut ensimmäiset 32 kilometriä nätisti ja jalat ovat vielä leikkisät, tekee se hyvää yläkertaan. 

            Kello 7:33 keskiviikko-aamuna painoin PEP57km lähtöviivalla starttipainiketta. Liivissä isoissa kisoissa listattuja pakollisia varustuksia. Lämpötila +7 lähtiessä ja tiesin, ettei se +12 yli nouse, joten hyvä ollakin ensiaputarviketta, takkia sun muuta mukana. Kuten monet tietävät, ensimmäinen kilsa on myötämaahan ja nykyään ihan osin sorastettua, kohtuu nopeaa baanaa. No ok, puru-osuus on vähän pehmeä, eikä niin nopea, mutta sitä ei ole pitkästi. Lisäksi palautuneena vahvuuteni on myötämaajuoksu painavana juoksijana. Kirjoitinko juoksijana (hah,hah). Meno tuntui mukavan rennolta ja vauhdikkaalta, sekä helpolta. Normaalitilassa tällaisella tunteella eka kilsa olisi ollut n.4:45, nyt 5:05. Tämä vahvisti edellisen päivän tuntemusta. Palautumaan päin, mutta ei lähelläkään palautunutta, lihasarkuuksista. 

            Juoksu oli kuitenkin hyvän ja helpontuntuista, joka oli tärkeämpää kuin vauhti, sillä toimintakyky on kuitenkin tärkeintä tällä reitillä, ja etenkin sen säilyttäminen. Liivissä oli ekalle 17 kilometrin matkalle litra magnesium poreella terästettyä vettä. Puoli tabua / 0,5L. Samalla suhteella samanlaista juomaa oli kahdessa vesitäyttöpisteessä. 17km kohdalla ja 40,5km kohdalla. Juoksu jatkui noin 5:15-5:30min/km vauhdilla perhereitin osuuden ajan, eli tuonne lähemmäs kuuteen kilsaan asti. Ihan riittävää vauhtia, sillä minulla oli tähtäimessä noin 7 tunnin kontroloitu juoksu. Verrokkiväliaikoina seurasin tämän vuoden pepissä ajan 7h11min juosseen Heikki Laurilan väliaikoja. Heikki on juossut yli 200km vuorokaudessa ja alle 10 tuntiin vaarojen 65 kilometrin juoksussa, joten Heikin tasaisen tahdin väliaikoja oli hyvä seurata. 

            Juoksu jatkui hyvänä ja Lahnajärventiellä, vajaan 12 kilometrin väliaikapisteellä olin noin ajassa 68:40min. Olin Heikin aikaa noin minsan edellä. Ajattelin, että on se Heikkikin vain juossut hyvää vauhtia. Samalla ehkä aavistuksen hölläsin, kun ajattelin, että vois varman päälle ottaa hieman tehoja vielä alas, jotta varmistaa vahvan lopun = tulla se viimeinenkin 26 kilometriä nätisti. 

            Suo ja suon jälkeen oli kyllä raskasta. Katoin kellosta, että semmosen kaksi minuuttia koko suo-alueella otti nyt takkiin verraten muutaman viikon takaisen kuivan kelin suon ylityksen. Lisäksi vellille menneen suon jälkeisen osuuden perään meni aina hetki jaloilla toipua ja päästä takas rentoon juoksurytmiin, sillä en halunut tänään puskea vaan mennä rennosti. Sillä halusin jättää tästä mahdolllisimman vähän turhaa palautumista ja päästä edes jotenkin järkevästi tästä sitten jatkamaan harjoittelua. 

            Pelastuspiste 3:lla, Pesänevantien ison sillan jälkeen minulla oli juomakätkö. Tekipä kutaa ottaa pikku kusitauko ja täyttää rauhassa pullot ja juoda samalla kunnon kulaukset raikasta vettä. Kello kävi koko ajan ja tuo taukokilsa huoltoineen kesti 9:38min. Eli juoksuvauhti oli edelleen varsin joutuisaa. Tauko myös hieman palautti suon ylityksen tuomia rasituksia. Juoksu jatkui mukavasti, mutta koko ajan piti ajatella, että turhaa ei passaa haaskata. Tämä korostui nyt, kun reitin takaosa oli niin hitokseen märkä ja vellinen, että siellä saisi äkkiä höyrytessä jalat finaaliin. Kuitenkin kelloon lätki seiskalla alkavia kilsoja, jotka on tuonne märällä kelillä mulle tosi hyviä. Harva edelleenkään ymmärtää miten hidas tuo takaosa on juosta. Siis yli kuuden tunnin kiertäjille. 

            Syyryntien ylitin ajassa 2:54h. Olin Heikin kanssa täsmälleen tasoissa. Olin niin hyvävoimainen, että ajattelin, että pystyn tuon 11minuuttia jätättään Heikin aikaa loppumatkasta ja juoksemaan tasan seitsemään tuntiin.  Syyryn ja Vähä-Juurikan välillä kuusi kasilla alkavaa kilometriaikaa. Välillä 8:08-8:45. Tunne juoksussa koko ajan sama kuin alussa. Perhereitillä menin 5:15-5:30min. Paljo se hidastuu tuolla takana, jos tämä auttaa yhtään aukaseen reitin vaatimuksia. Jollain Eskelisen Jaakolla nuo suhde luvut menee 3:40-4:05 versus Syyryn 5:30-6:00. 

            Iso-Juurikan penkalle, eli 32 kilometrin kohdalle tulin hyvävoimaisena ja jalkojen ollessa leikkisän kevyet vielä. Aikaa oli mennyt 32 kilsaan 3h47min. Seuraavan kilsan, jossa oli osa hitaampaa metsäpolkuakin Juurikan penkan lisäksi, oli 6:17min. Eli aika lailla sama oli vauhti alustaan suhteutettuna kuin alusssa perhereitillä. Tämä toi luottoa loppumatkalle. 

            Kuitenkin reitin vettyminen ja paasin linjan teknisyys ottivat vauhtia siksi paljon ajateltua alemmas, että Juurikan ns. "helpolla pätkällä" ei hyvää kertynytkään seitsemän tunnin jänikseen verraten kovinkaan paljon. Laskin, että seitsemän tunnin jänisaika (7:14min/km) ottaa minut kiinni Pesänevantien toisen juomakätköpaussin aikana, ja niinhän se otti. Ja siitä tiesin olevan liki tekemättömän paikan näin märällä kelillä tulla pelastuspiste seiskalta 17,5 kilometrin matka vastamaahan, suon yli ja kaikkea, 7:14min/km keskarilla. Mutta niin on juoksija luottavainen, että ajattelin Koppelokankaille (siitä vajaa 9km maaliin) päästessäni juoksevani loppumatkan vähintään 6:30min/km jollei kovempaa. 

            Lahnajärventien viimeisen pep-väliaikapisteen ohitin ajassa 5:31h. Olin Heikin aikaa kahdeksan minuuttia edellä. hmm... vain kolme minuuttia, kun saisi Heikin aikaan nähden kiristettyä niin sehän olis tasan seitsemän tuntia. Puskea en kuitenkaan halunut, enkä puskenut. Luotin Koppelokankaiden jälkeiseen myötämaa-osuuden vahvaan puoleeni. Kuitenkin mennyt suopätkä oli vienyt jaloista energioita ja leikkisyyttä ja olin aika köpö-köpö-ukko Koppelokankailta Pyssymäelle suunnatessani. Sinällänsä ihan hyväntuntuista, mutta kello näytti melkein järkiään kilsa-ajoiksi 7:0x. 

            No, lopulta meni 7h 5min 30sek. Mutta ihan hyvä paketti ja lihasten aattopäivän tuntemuksiin peilaten tosi vahvaa tekemistä ja pitkään pysyi juoksu kasassa. Eikä tullut kuitenkaan mitään notkahtamista lopussakaan. Juomaa meni noin 3,5L, alussa mainittua vettä magnesium poreella terästettynä. Yksi geeli/30min, eli 13 geeliä. 7h kohdalla en enää ottanut. Lisäksi kävin tänään hakemassa juomakätköjen täyttölekkerit ja juoksin samalla 6,9km tie/polkulenkin. Eilinen tuntui sopivan vähän jaloissa. Nyt viikko otetatan tästä palautuen, mutta aktiivista palautumista lähinnä, jotta saadaan lihakset kestämään Kolin tulevaa jumppaa. Hieronta pari ja perusharjoittelua. Siitä Kolille ja kaudelle komea päätös. Urheilijan tärkein ominaisuus on hieman lapsenomainenkin usko aina tulevaan. Siitä kait elämässäkin on kyse. Minä ainakin uskon huomiseen, sillä sitä ei ole kukaan vielä kirjoittanut.

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.9.2021

ELOKUU 2021

             Elokuu oli ja meni - ihan sumussa, kuten ennakoinkin. PEP piti kiireisenä ja puolet kolmen viikon vapaista oli jemmattu PEP viikonloppuun. Niinpä tein elokuun kolme ensimmäistä viikkoa joko leipätöitä tai pep-töitä. Eli kolme viikkoa meni harjoittelematta. Enimmäkseen reitin merkkauksen yhteydessä tai hätäiseen jossain välissä jotain pientä lenkkiä. Toisaalta hyvä, että tajusin olla juoksematta. Olisin varmasti palanut loppuun, jos olisin alkanut unesta tinkiin ja tunkeen vielä treenejä kiireen sekaan.

            Elokuu meni harjoituksellisesti ohi. Tämä vuosi on ollut kaikin puolin oppivuosi. Joskus se voi tulla vielä kolmantenatoista täytenä juoksuvuotenakin. Välillä vaatii hommien mennä päin persettä, että hoksaa ajatella talviharjoittelua eri tavalla. Jonkun verran on ollut myös epäonnea. mm. Pallaksella sattunut puujalka tapaturma. Täytyy kait olla tyytyväinen, että on edes tällaisessa kunnossa. 

            Ohi vuoden toiseksi viimeinen koitinkivi on Kolilla 1-2.lokakuuta. Kaksi kierrosta Kolin 65km reittiä. Täytyy nämä jäljellä olevat neljä viikkoa yrittää järkeillä jotenkinkaan. Vähä pitäisi treenata, muttei liikaakaan. Tuoreena sinne täytyy mennä, se on selvä. 

            Lokakuun 23-24.päivä kokeillaan Pyssymäellä Last Standing Man periaatteella Backyard ultraa. Pääasiassa talkooväelle ja nipolaisille, mutta jonkun verran jäänee paikkoja ylikin. Maksimissaan 30 otetaan mukaan kokeileen. Ilmainen, kun tämä on kokeilu, eikä varsinainen kisa ja vieläpä kuitenkin 30h kokonaiskesto maksimi, joka riittänee varmasti hyvin monelle. Mikäli viimeisellä kierroksella on enempi kuin yksi niin viimeisen kierroksen nopeimmin kiertänyt voittaa. Reitti ei ole ihan chilli. Pikku pätkä vähän teknisempääkin polkua ja noin 60 nousumetriä kuitenkin 6,7km reitillä. Itekkin tuota kokeilen, jos oon Kolilta tarpeeksi palautunut. 

            Alla elokuun ohi kuukauden vähäiset kertymät.

                              ELOKUU        VUOSI 2021 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit              37,5h                   441,5h

Juoksu                    274,0km              2618,6km

Hiihto                         0,0km                527,1km

Lumikenkäily              0,0km                  96,7km

Kävely                       26,8km                136,4km

Pyöräily                   272,0km              1102,9km

Nousumetrit              2 451m                54 190m

Onni Vähäaho, Nivalassa 2.9.2021