Kestävyys

                    Aihe, josta on loputtomiin kirjoituksia. Aihe, josta varmaan lähes jokainen kestävyysaiheinen bloggaaja on jo kirjoittanut. Aihe, joka on iätön. Aihe, joka silti aina puhuttelee. Aihe, johon etsitään kaikesta huolimatta aina vastauksia. Aihe, johon ei löydy absoluuttista vastausta. Aihe, joka yleensä kiinnostaa kestävyyslajeihin vihkiintyneitä, siitä kiinnostuneita.

                  Niinpä ajattelin kirjoittaa tässä ja nyt oman version KESTÄVYYDESTÄ. Kestävyydestä, kuten monesta muustakin juoksuun liittyvästä on tuskin olemassa yhtä ja ainutta totuutta. Miksipä se muuten puhuttelisikaan niin paljon. Tässä oma näkemykseni.

                   Kestävyyden kehittymisen näkee jokainen lenkkeilyn aloittanut heti alusta alkaen. Sen voi huomata niin monella tapaa. Saatat aloittaa 3km hölkkälenkillä. Et kenties mittaa aikaa, mutta parin kerran jälkeen jaksat sen paremmin - ainakin sinusta tuntuu siltä. Miten palkitsevaa on huomata jaksavansa paremmin. Se saa sinut jatkamaan - ainakin hetken. Kenties onnistut jatkamaan lenkki harrastusta viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia, mikäli muistat kantaa ILOISTA OTETTA mukanasi. Kukaan ei jaksa kovinkaan pitkään ilman sitä... tai jos jaksaa, ei se enää ole mielestäni tervettä = tehdä jotain pakonomaisesti.

                   Moni enempi blogejani lukenut on jo epäilemättä korvia myöden täynnä tarinaani, joka alkaa: -"ensin jaksoin vain puoli toista paalunväliä". Niinpä muistelen ensimmäistä varsinaista juoksukesääni. Havittelin pääseväni n.5,2-5,3km lenkin yhtämittaa juosten läpitte. Usein matkanteko tökkäsi puustelin sillalle, noin 3km kohille. Huonona päivänä pajatin jo ilmoille ärräpäitä killinginMETRON liepeillä vain 2km jälkeen. Hyvänä päivänä saatoin nojailla polviini Tuiskulan kohilla, päästyäni 4km paalulle. Mutta meni pitkään ennen kuin pääsin tuulettamaan villisti Olkkosentien sittemmin legendaariseksi muuttuneella ILON KADULLA!

                   Hieman myöhemmin olin jo taputellut parhaillaan 30km lenkuroitakin. Vuonna 2009 tuli jo vyölle kolme maratoniakin. Silti merkkejä kestävyyden rajoista oli nähtävissä monessakin muodossa. Tyypillistä oli mm. peruslenkeillä, tasasykkeillä juostessani, että n.3-5km jälkeen, päivästä riippuen, km-vauhtini laski aina n.10-15sek. Nykyään tuo raja on jo paljon kauempana, ja vauhti voi jopa hieman kiihtyä alun mahdollisten tahmaisten kilsojen jälkeen.

                  Kesti pitkää ennen kuin kykenin juoksemaan asiallisen lenkin kahtena peräkkäisenä päivänä. Asiallisella tarkoitan sitä, ettei jalkoihin käynyt kipeää, ja lenkit olivat kuitenkin vähintään 8km pitkiä. Nyt, muutama vuosi myöhemmin, olen juossut jo parhaimmillani 9 päivänä peräkkäin - usein jopa kahdesti päivässä.

                  Yksi merkki on palautuminen. Aluksi lihakset tuli kipeäksi melkein lenkistä kuin lenkistä. Ne eivät olleet tottuneet rasitukseen tai iskutukseen. Myös säärikivut (penikkataudit) olivat tuttuja alkutaipaleella. Pikku hiljaa olen pystynyt juoksemaan pitempiä lenkkejä ilman kummoisiakaan lihaskipuja/tuntemuksia. Usein siihen vaaditaan joku useamman päivän tiukempi reenirypäs tai joku kovavauhtinen testijuoksu tms. Esim. tämän aamun 34km kevyttehoinen lenkki vain hyväili lihaksistoa. Kestävyyden kehittymisen voi onneksi huomata niin monesta merkistä.

                Ehkä monellekin merkittävin viesti kestävyyden kehittymisestä on ARJESSA jaksamisen kehittymisenä. Asia, joka ei mielestäni ole liikaa esillä. Muutaman aktiivisesti liikkuvan kaverini kanssa ollaan oltu tuosta kestävyyden vaikutuksesta erityisen kiitollisia. Eikä arjessa jaksaminen tarkoita pelkästään uutteruutta, jos kohta sitäkin, vaan myös parempaa paineensietoa ns. hermoja ja henkistä kestävyyttä - iloisuudesta ja positiivisesta ajattelusta puhumattakaan. Kehoitankin lukijoita miettimään tykönään, miten paljon oman kestävyyden kehitys on jo nyt näkynyt tuolla sektorilla.

                 Kun kestävyyden piiiiiitkäaikaisessa korkeakoulussa pääsee tietyn verran opintomatkassa eteenpäin, vaatii se entistä enemmän myös psyykkisiä voimia jaksaa kehittää entisestään kestävyyttä. Vaikka itselläni on vielä lukematon määrä askelia ottamatta kestävyyden(kin) saralla, voin jo nähdä kestävyyden kehittymisen vaativan aika paljon töitä. Paras lääke siihen on reenata ISOLLA huumorilla - satoi, paistoi, tuuli tai oli pakkasta. Hymyn on lähdettävä sisältä syvältä, itsestään.

                Olen huomannut, että lenkille lähtö asenne on miltei tärkein pointti. Miten paljon haluat tehdä suunnittelemasi lenkin? Millä tavalla vietät aikasi itsesi kanssa lenkillä? Oletko päättänyt jo ennen lenkkiä nauttia tuskailemisen sijaan - vai päinvastoin? Nuot asiat vaikuttava varmasti lenkkisi kulkuun. Esim. tämän päivän lenkkini alkoi periaatteessa jo eilen. Eilen oli vapaapäivä (vain 40min venyttelyä + keskivartalo/ylävartalojumpat). Eilen tein jo päätöksen, että teen yhteisaamulenkin yhteydessä oman +3h erittäin kevyen lenkin, jos hieman ärtynyt oikean jalan jalkapohjani/nilkka vain sen sallii. Kellon laitoin herättämään klo.4, jotta ehdin syödä kunnon aamupalan, koska ohjelmassa oli pitkä lenkki. Yhteislenkki alkoi klo.5.15. Eli lenkin alustyön - keskeiset linjaus päätökset - tein jo eilen. Pääteeman oli lähteä nauttimaan, eikä miettimään paljonko vielä tai miten kauan...

                Sitten satuinkin heräämään n.klo.3.30 wc:n. Olin innoissani. Olin juuri saanut 30minsaa extra-aikaa valmistautua alkavan päivän lenkkiin. Niinpä kevyesti venytin jalkapohjia ja laitoin jäähoidot päälle + natustelin PITTSBURGHIN peliä samalla katsoen aamupalaa. Penguins on voittanut nyt molemmat pelit. Crosbylla ei vielä oikein kulje (0+1) tottuun tapaan, mutta hyvin on NHL-kausi pyörähtänyt käyntiin... Aika menee, ja monenmoista valmistautumisrutiinia siinä ohjelmassa. Vihdoin olen pihalla, kello 4.55 käynnistän Garmin Forerunnerin rannetietokoneen. n.19minuuttia aikaa kierrellä/lämmitellä ennen yhteislenkkiä. Pian olenkin sovitussa paikassa, tapani mukaan n.29sekuntia ennen määräaikaa...

             Huijjautettaan Jampin kanssa yhessä n.6,5km lenkki. Taasen taattua laatuläppää lentää solkenaan. Ei vain, aika mielenkiintoista miten paljon sitä voi olla kahella suomi-karjulla toisillensa asiaa niin paljon jo tuossa aamuvarhain, vähän viijen jäläkeen. Eikä tuppisuuna ollu Jonte-Kondekaan toissapäivänä Safarilla. Sosiaalistuttava vaikutus juoksulla, aukoton tojiste siitä tuossa(kin).

             Siitä sitten jatkoin sujuttelua kotiportille, josta nappasin termovyöstä vettä ja vyön mukaan. Takana n.13,5km. Samalla natustelin puolikkaan Elovena-keksin. Taputtelin siitä Ylivieskaan päin. Niskakankaan reitin kierrettyäni oli 20km mittarissa ja kulauttelin toisen kerran vettä, ja vähän toisesta päästä ulos + natustelin loput keksistä. Jo vyö keveni monellakin tapaa...

            Sen jälkeen piti jaksaa vielä muutama kilsa katella sivilisaation valoloistetta, josta en erityisesti pidä. Keskustassa kun asuu niin joutuu aika usein näkemään ainakin jonkusen kilsan tekovaloa. 24,4km mittarissa ja pääsen paahtaan latu-uran kautta konstikkaille moottorikelkka-urille. Konstikkaiden siksi, ettei mistään askeleesta voi olla varma, kestääkö alusta alla täysin vai ei. Vauhti tippui n.6.45-7.10/km, sen ollessa n.5.30 kantturoissa tiellä. Rapiat 5km henkistä nautintoa pimeydessä, sitten taas sivilisaation valon paljouteen takaisin. +28km kohilla kulautin kolmannen ja viimeisen kerran vettä.

            Loput reilut neljä kilsaa taputtelin perusvauhtia. Askel toki hieman väsyi tuon reilun 5km safaripätkän ansiosta lähinnä. Lenkki oli kuitenkin päällimäisenä tunteena helppo. Lähdin nauttimaan hiljaisuudesta ja ihailemaan maisemia, pimeyttäkin. Nautin koko 201 minuutin edestä. Korkeintaan katuvalo-osuuksilla odottelin pimeitä pätkiä.

             Olkoot tämä kestävyys näkemykseni. Tuli taas ehtaa tekstiä, sen enempää miettimättä - ns. selkärangasta. Jälki voi olla sen mukaista, mutta asia sieltä varmaan löydetään? :)

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 21.1.2013.

POIJJAT SAFARILLA

                        Elämä on täynnä tulkintoja. Huomaamatta tai tarkoituksella tulkitsemme päivittäin monia asioita. Annoin itselleni vallan tulkita erästä tapausta, kun matkasin kohti Safari-reissua. Nimittäin huomasin ottaneeni hieman erilaisen askeleen eteenpäin. Kysynkin, mistä tietää, että on tampannut pieniä teitä, polkuja ja uria keskimääräistä enemmän? Mistä sen voisi tietää? Olin siis matkalla Safarille. Tapanani on usein hieman kiereskellä komeaa kotiseutua ennen yhteislenkkejä ja tapahtumia. Siinä pääsee ns. kotiseutufiilinkiin, hä? Luulin reilut 6km kaareltuani ja kierreltyäni, jotta näen harhoja. Nimittäin halavatun pakana jäniksen. Harhoja siksi, ettei se näyttänyt välittävän minusta piirun vertaa. Siinä vain nökötti VÄHÄISEN polun vieressä. Vasta aivan viittä-vaille hän kuitenkin päätti vielä jättäytyä yhteislenkistä ja ottikin BOLTIN omaan suuntaansa. Eli luonnon elläimet on laskemassa minun kuuluvan joukkoonsa. Mikä kunnia! Olen yksi heistä - pian.

                      Rapiat 8km naatiskeltuani kotiseutuni rikkaista näkymistä, näin jo ensimmäisen hahmon. Voisin jopa sanoa jo että veli-Janihan se siellä. Sen verta monta varhaisaamun yhteisaamulenkkiä on Janin kanssa tehty, että olemme jo ilmeisesti osa teollisuuskylän aamumaisemaa?? Toisekseen olemme tulkinneet, että olemme niin poisluotaavia hahmoja, jottei kukaan ole uskaltautunut seuraamme hölökötteleen ja jolokotteleen...PAITSI, kerran kuussa-periaatteella kuukauden vieras "hullujen klubille". Viime kuussa Nivalan paras hieroja. Ja niinpä saimmekin seuraamme myös tässä kuussa kunniavieraan aina Ahteen sydämestä, Jonte-Konden. Enempikin ois mahtunut!!! Huomasin muuten herätessäni, että mm. FACEBOOKIN kautta oli paljon tutkailtu Safari-reissun infoa, mutta eihän tietysti heistä kukaan voinut tulla, sillä eiväthän he silloin olisi facebookissa? Vai miten se menee, kun en ihte oo.

                      Siinä toivotin pojat tervetulleeksi "7km safarille". Heti kärkeen tieto, joka ei lopen pitänyt paikkaansa, vaikka itsekin sen luulin niin olevan. Reitti olikin mutkineen päivineen n.8,8km. Toiseksi totesin, että lähetäänpäs tästä vain luottavaisesti natusteleen hölkkää... Reitiltä ei voi eksyä, sillä nythän on pimeä, ja kesällä valoisallakin eksyimme vain kerran.

                   Oli mukava huomata, että myös Jamppi ja Jonte tykkäsivät reitistä. Sehän se tärkeintä kuiten-niin on. Tosin eihän nuot veljet ihan sieltä riittisimmästä päästä oo. No, siinä kuulkaas ei välitetty mistään erikoisemmasta alustastakaan, vaan HÖLKÄTTIIN jopa VETTEN PÄÄLLÄKIN!!!! Ja tojisteena EHTA kuva!!! (kaksoisklikkaamalla saat kuvan isommaksi)

                   Vedestä noustuamme penkalle, lehahti merkittävän kokoinen parvi lintuja lentoon ihan lenkkareidemme juuresta. Sulkia aikamme syljeskeltyämme suustamme - osa meinas niihin tukehtuakin - jatkoimme matkaa pumpun hakatessa lähempänä kahta markkaa, Kontea lainatakseni. Luonto on osa meitä, ja me luontoa!!! Mellevät metsä-osuudet safarin loppupuolella saivat viimeisimmät kiitokset. Ehkä joskus voisimme kokea tämän uuvestaankin?

                   Omasta näkökulmasta tähtihetki oli järvellä juostessamme. Juoksin hetken aikaa viereistä moottorikelkkauraa. Katsoin poikia, katsoin taustaa - maisemaa, hieman punertavaa, silti sangen valoisaa taivasta. Hetken hiljainen hetki, jossa pojat painoivat tuota maisemaa vasten sangen ajatuksissaan oli mykistävä hetki. Pimeys, samalla valoisuus, värit, keskittyneisyys, ajatusten mysteerisyys - koko kontrasti. Näistä eletään!!!

                  Lopuksi. Tervetuloa muutkin ees kerralla höpsöttelemään näille ouvvoille, mutta rennoille reissuille!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 19.1.2013

LAUANTAIN AAMU-SAFARI - TULE MUKAAN!!!

                     Huomenna lauantaina järjestän ohjatun Safari-aamulenkin. Lenkki on n.7km pitkä ja se kulkee hieman eksoottista reittiä. Reitillä voi hölkätä kuitenkin tavallisilla lenkkareilla = ei kastu. Otsalamppu on suositeltavaa. Menemme mukaan tulevien tahdilla = erittin kevyesti.

                   Lähtöpaikka on vanha tuttu. Katso tarkemmin lisää "aamulenkit" sivustosta. Aamulla nähdään!!!! KELLO 6.00!!! Olkaahan ajoissa paikalla!!!

                 Hei, te jotka ootta Facebookissa, laittakaapa tietoa liikkeelle tästä lenkistä. Kiitos!


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 18.1.2013

PAATOSTA

                      Olisi PALJON helpompaa olla terveysliikkuja, tavan kuntoilija tai satunnais hölkkääjä. Mutta kun en oo!!! Olen ERITTÄIN TAVOITTEELLISESTI harjoitteleva kuntoilija. Ja siinä on vinha ero. Enkä aio olla tällä vaativalla polulla yhtään sen kauempaa kuin miltä tuntuu. Yhtä-aikaa tämä antaa ja vaatii paljon. Pääsääntöisesti tämä on "kivaa hubaa", kuten tuli tuossa taannoin heitettyä. Välillä tässä kuitenkin joutuu melkoisen tiukille, kuten on TARKOITUSKIN.

                   Mikäli tämä harrastukseni - jota se on, vaikka tämä taitaa joistakin näyttää jopa itsensä teurastukselta - loppuisi huomenna vaikka vakavaan polvivammaan tai muuhun vammaan, kyllästymiseen lenkuroiden paahtamiseen tai jostain muusta syystä johtuen voisin katsoa taakseni ERITTÄIN TYYTYVÄISENÄ. Syy siihen on joka päiväisessä tekemisessäni tässä ajoin raastavassa harrastuksessani. Reenaan niin paljon, kovaa, rohkeasti, mitään pelkäämättä, kirjoja kumartamatta tai ketään kuuntelematta kuin se kehon ja elmistön viestien, sekä perheen ja työn aikataulujen sallimissa rajoissa on mahdollista. Olisi PALJON vaikeampi lopettaa TAVOITTEELLINEN harjoittelu, jos ei olisi yrittänyt ja antanut IHAN KAIKKEA. Nyt esim. se, mitä saavutin Joensuussa marraskuussa 2012 täyttää jo pelkästään helposti nälkäni sitten, kun alan katsomaan näitä asioita peruutuspeilistä. Katsotaan saanko lisää muisteltavaa tänä vuonna.

                  En hae tästä harrastuksesta TÄSSÄ MUODOSSA mitään elämän mittaista "harrastusta". Joka niin luuleepi on hakoteillä. Etsin reenaamalla äärirajoilla OMIA RAJOJANI. Olen sitä mieltä, että mikäli haluat nähdä OIKEASTI rajasi, on sinun myös kolisteltava ja rymisteltävä niitä. Aitaa on kaaduttava, tuskan porteilla on käytävä ja hämäränkin rajamailla liikuttava. Siis 5-20% harjoittelusta. Aina on MINUNKIN mielestä oltava n.80% helppo aerobista harjoittelua kokonaismäärästä. Ehkä se voi hetkellisesti esim. kk-jaksolla olla esimerkiksi 70-30-suhteella, mutta ei pitkää aikaa. Sen verran kuitenkin olen OSTANUT näitä perkeleen suosituksia. Perkeleen siksi, että jokainen lukemani kirja tai pidempi kirjoitus on jättänyt minulle kuvan, että on edettävä MALTILLA. Missä on USKALLUS ja ROHKEUS.

                 Mikä on oikeasti paras tapa katsoa rajasi? Onko se edetä professorin kaltaisesti 10-vuoden periodi, jossa sinua se palkinto, hedelmä odottaa tuloasi??? Vai vedätkö suosituksista välittämättä OMAA KEHOASI kuunnellen treeniä niin kovaa kuin se SINUSTA tuntuu oikealta. Yhtä lailla molemmissa tavoissa saatat kohdata vammoja ja sairastumisia. Mutta oletko tyytyväinen kliinisen 10-vuoden urakkasi jälkeen? Voitko välttyä sisäiseltä kysymykseltä: -"Olisinko voinut yrittää enemmän"? ET VOI!!!! Siksi olenkin tätä mieltä mitä olen, ja mikä näkyy harjoittelusani. En jätä yhtään KANTOA ja KIVEÄ kääntämättä. Tämä voi mennä aivan vitulleen, mutta sekös ei haittaa, mutta se haittais, jos en yrittäis.

                 Nykyinen kova satsaukseni on pois eniten omilta muilta intohimoni kohteilta. Kaikkea ei ehdi. Sitten, kun kyllästyn paahtaan satalasissa treeniä ja siirryn "vain" nauttimaan liikkumisesta, askeleista, luonnon äänistä, ilman tavoitteita, ehdin taas keskittyä enemmän mm. NHL:n seuraamiseen. Edustan sitä ihmisryhmää, jolta ei elämästä sisältö lopu, vaikka siitä poistuis mikä tahansa asia. Se voi kuulostaa julmalta, mutta samalla siinä on paljon myös realismia. Olen toiminut hoitajana yli 13-vuotta ja olen nähnyt mm. lukuisia kertoja kuinka perusterve ihminen näkee loppunsa viikossa vakavan sairauden iskiessä vasten kasvoja.

                  ELÄKÄÄ TÄYSILLÄ, USKALTAKAA!!!

                 Ps. Tähän paatokseen sain "lentävän lähdön". Heräsin klo.14.30. Toinen yöhugi on takana. Vielä yksi edessä. Pari päivää sitten kohtaamani PIRULLISEN kovat krampit tuntuvat vieläkin poikkeusolona takareisissä. Natustelen aamupalaa, juon kahvia, juon vettä, nappaan merisuolaa. Istun lattialla. Venyttelen varovaisesti puoliska tunnin. Vituttaa. Joskus kuulkaa kaikkia vituttaa, niin minuakin. En edes tiiä miksi, mutta näin. Murphyn laki toimii usein fiiliksissä. Piilaritkaan ei suostuneet menemään silmään. SAATANA!!! ...vaimo heräsi. Sanoin, ettei tänään onnistu mikään. Hain tytön hoidosta. Elämän iloja. Piilaritkin meni päähän. Vähän hymyilyttikin jo. Lähdin paahtaan lenkuraa. Kiihtyvää, ajattelin. Jaloissa painoi neljän edellisen päivän rasitukset. Olihan siellä pari pidempääkin lenkuraa seassa. Otin korville Mp3:set pitkän-pitkän ajan jälkeen. Tunsin, että ehkä tänään tarvin kaiken avun. Vitutti juosta. Aina ei maistu. 5km vedin kiihtyvää ja sitten lähes joka toisen kilsan kovaa ja kevyttä. Lyhensinkin harjoitusta 90minuutista 63minuuttiin. (<<-paina oikeasta yläkulmasta Wiev in Metric niin näet min/km, mailejen sijaan). Siitä saan vielä kuulla. Minulla on norsun muisti. Rankaisen siitä vielä itseäni, huumorilla. LIHR = Lahjattomat, Ihtiään, Huumorilla, Rankaisee. Matka jatkuu. Ehkä huomenna lepään tai nitkutan kevyttä Pk:ta. Kaiken a ja o on JATKUVUUS.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.1.2013

URHEILUTULOSARKISTO 1992-1994

                URHEILUTULOS ARKISTO

(Tuloksissa esiintyvä kokki on syntynyt 17.4.1974)

1992

8.3.1992, Yleisurheilu Kuopio,

Halli Sm-kisat, P-18, Keihäs

1. Aki Parviainen, PyhäsU         71.22

2. Matti Närhi, ViitasaarenV      61.44

…

6. Onni Vähäaho, NU               57.10

25.7.1992, Yleisurheilu, Nivala

Nuorten Pm-Kisat:

Keihäs P-18

1. Janne Mattila, RP                 65.88

2. Jarmo Seppälä, SS                             58.82

3. Onni Vähäaho                     58.14

…

6. Mika Nevasaari, NU             51.50

7. Pasi Nielikäinen, NU             48.90

Kuula P-18

1. Arsi Harju, PK                     18.70

2. Onni Vähäaho                     11.83

3. Jani Tikkakoski, VU              11.25

Kiekko P-18

1. Arsi Harju, PK                     39.06

2. Jari Murto, AV                     33.16

3. Onni Vähäaho                     29.84

4. Mika Nevasaari, NU             28.86

7.11.1992, Palkitsemistilaisuus, Nivala

Palkinto Sm-menestyksestä (Joukkue pistesija yhdessä

Mika Nevasaaren kanssa, sijoitus 5:s.)

NU:n palkintojenjakotilaisuudessa.

1993

28.8.1993, Yleisurheilu, Nivala

Piirikunnalliset, miehet keihäs:

1. Raimo Seppälä, SS              54.84

2. Onni Vähäaho                     54.54

3. Matti Löytynoja, YK             54.38

…

5. Mika Nevasaari, NU             49.18

1994

28.7.1994, Yleisurheilu, Alavieska

Piirikunnalliset, miehet kiekko:

1. Teppo Ryyti, HaU                47.42

…

3. Onni Vähäaho                     28.58

miehet kuula:

1. Teppo Ryyti, HaU                13.40

…

4. Onni Vähäaho                     11.48

31.7.1994, Yleisurheilu, Kokkola

PM-kisat, miehet kuula:

1. Olli Ali-Haapala, UK              15.16

2. Onni Vähäaho, NU               11.65

LÖYSÄT POIS

                     Tässä on ollunna matalalentoa to-illasta tähän la-aamuun asti. Vattan nipistelyjä, ajoin jopa hieman nenänvuotoakin. Pe:n aamulenkilläkin nuot nipistelyt ajoin vähän häirihti kaartelua ja kiertelyä. 125min kierreltyäni könysin pois tiestöltä takaisin nukkumaan. Iltapäivästä sama olotila jatkui - kuitenkaan ei mitään väsymystä tahi muita sairasolotila merkkejä. Kuumeesta puhummattakaan.

                 Tunti ja +12km tuli toikkaroitua Ahteen valaistulla. Sieltä kotio tullessa oli kyllä PIRUN kylmä! 2-3 varvastakin ihan valakosena. Äkkiä kuivaa ja lämmintä päälle. Sää oli -19 tuolla hiihtäessä. Ilta menikin sitten vällyjen alla aivan horkassa. Kuume ei kuitenkaan noussunna, mutta VETO OLI POISSA. Aivan totaalinen sippaus. Ajatus wc:n asti menostakin tuntui työläältä. Mutta ei mitään barometristä todistetta mistään sairaudesta. Vain mahan vääntelyä.

                 No, tännäänpä tuota alkaa olla jo likimain ok-olo. Ja tuntosarvet on jo kohollansa. Huomasin tässä mm. tämän supernousun tehneen blogia lukiessani olevan VAKAVASTI ylipainoinen JUOKSIJAKSI. Tuo kaveri paahtaa lenkkejä 178cm/59-61kg ruholla. Meikäläinen jyrää lenkuraa 182cm/78-80kg massalla. EI HYVÄÄ PÄIVÄÄ!!! Kiitos Makez76!!!! Nyt lähti uusi rosessi liikenteeseen täällä sinusta kahtottuna kaukaisessa etelässä.

                Joskus tarvihtee vähän aukaista silmiään nähdäkseen mitä palasia puuttuu omasta palapelistä. Nyt niitä on tosin jopa n.10kg liikaakin. Eli laitan tavoitteeksi 10 VIIKON PÄÄSTÄ lauantaille 23.3.2013 olla MAKSIMISSAAN 69,9kg. KYMPPI POIS. Eli sama tuomio kuin viime talavenakin. Silloin eräs nivalainen ex-juoksija sanoi mulle nuot sanat: "kymppi pois". Painoin silloin n.90kg. Otin, ja nyt ois seuraavan kympin vuoro. Sitten se on hyvä, jos vakiinnun tuonne 68-70kg kantturoihin.

                Mutta näistä lähtökohista eteenpäin. Tässähän ihan taasen virkku!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 12.1.2013

JOULU VOL.2

                     Alkaa kohdallani 19.1.2013, kun NHL palaa VIHDOIN viimein työsulustaan. Saaga oli nii-iiin pitkä, kyllästyttävä, ahistava ja-ja-ja, ettei siitä enempää. Pääasia, että kiekko tippuu jäähän ja pääsemme taasen nauttimaan USKOMATTOMISTA pelaajista - taikurimaisista suorituksista.

                  Kuten omassa reenissäkin, myös noiden nhl-pelaajien suhteen, arvostan sinnikkyyttä ja antautumista. Olen seurannut lähes koko pienen ikäni maailman lahjakkaimpien ja parhaiden pelaajien edesottamuksia. On helppo yhtyä näkemykseen, että maailmassa on ollut mm. viimeisen 25-vuoden aikana tajuton määrä lahjakkuuksia. Jopa maailman kaikkien aikojen parhaimmat pelaajat, kuten Wayne Gretzky ja Mario Lemieux olivat enemmän lahjakkaita kuin potentiaalinsa kokonaisvaltaista käyttöä. He olisivat voineet olla mielestäni vieläkin parempia halutessaan. Oli liian paljon iltoja, jolloin he saavuttivat pisteensä puolivaloilla tai jopa katosivat kuvasta.

                Nykyjääkiekkoilijoista karmaisevin esimerkki on lahjakkuuden hyväksikäyttämättömyydestä Ryan Getzlafin muodossa. Siinä on valumassa äärimmäisen kovat lahjat hukkaan. Pavel Datsyuk saattaa olla 55min pelistä mr. näkymätön ja heilauttaa sitten taikasauvaansa 2-3kertaa ja kerätä koko pelin tähdet itselleen. Myös Datsyuk voisi olla vieläkin parempi halutessaan.

               Kun on oikein hyvä - lähes täydellinen - saa usein myös kohtuuttoman paljon ilkeitä kommentteja osakseen. Tästä on parhaista parhaimpana esimerkkinä lajin kiistaton ykköspelaaja, Sidney Crosby. Hän on ainutlaatuinen pelajaa, jossa yhdistyy ERITTÄIN HARVINAISELLA tavalla niin lahjakkuus kuin PYYTEETÖN työnteko, jolla hän on tullut aina vain paremmaksi. Crosby on pelaaja, joka haluaa voittaa. Hän ottaa ohjat käsiin aina, kun tilanne eniten sitä joukkueeltaan vaatii. Hän on tehnyt samalla lukuisia nhl-ennätyksiä, joista on jäänyt jo pitkä lista hänen nimensä perään. Crosby on 25-vuotta, ja voi siis olla vielä lukuisia vuosia maailman paras. Hän tietää, että se vaatii vuosi-vuodelta enemmän ja enemmän töitä - ja juuri sen vuoksi hän on ollut maailman paras jo 7-vuotta putkeen.

               Crosby teki kaudella 2010-11 uskomattoman 25-ottelun pisteputken, välillä 5.11.2010-28.12.2010. Pisteputken aikana hän tehtaili mielettömät 51 pistettä (27+24). Crosby mätti pisteputken aikana mm. kolme hattutemppua. Alla video, jossa pisteputken kaikki pisteet!!!

               Yksi hauskimmista Crosbyn taidonnäytteistä on ehdottomasti se hetki, kun hän juoksuttaa niin ikään maailman parhaimmistoon kuuluvaa Ottawa Senatorsejen tähtisentteriä, Jason Spezzaa... Kas näin:

            Olympia kultamitalin ratkaisun kaiketi kaikki muistavat?

            Uudet lukijat eivät ehkä tiedä skitsofreenistä minääni, jossa luen valtavalla antaumuksella Suomen sotakirjallisuutta, Esa Anttalan kirjoittamia teoksia - mutta toisaalta kannatan Suomen sijaan KANADAA jääkiekossa. Ja Sidney Crosby on minulle se ykkösnimi tällä hetkellä. Olkoonkin, että olen ylipäänsä aivan täpinöissäni nhl-jääkiekosta, ja varsinkin kanadalaisista pelaajista. Ehkä siksi, että kanadalaiset pelaajat yrittävät kaikkein eniten ja ovat usein myös vieläpä lahjakkaita. Oman tien kulkija siis myös tässä asiassa. Aivan hullua, tiedetään.


             Vielä erikoisesta pelaajasta, ja tietysti kanadalaisesta, muutama sana. Eli Jonathan Toews. Hän on mielestäni pelaaja, joka tekee kaikkein eniten töitä, ja on vieläpä hieman lahjakaskin. Mikäli hänellä olisi likimainkaan parhaimpien lahjakkuus, olisi  hän vallan ylivoimainen tällä planeetalla.

     
             Mikäli joku on lukenut TÄTÄ postausta tähän asti, on hän mitä ilmeisemmin hieman retkussa hokiin. Hyvä niin. Vielä lopuksi nimittäin yksi pelaaja, jonka haluan tähän hätään nostaa, eli Rick Nash. Hän teki muutama kausi sitten maalin 3-5 alivoimalla!!! Vakuuttava panssarivaunu?

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 11.1.2013

LUV TULOSPÄIVÄ

               Ja kyseisen päivän mysteerisyys...

                  Päivän mittaan lompsahteli vielä JYTKYJÄ liikuntatunti paketteja puhelimeeni. Väki oli todella innostunut liikkumaan. Uskon, että vieläkin on kasvun varaa, varsinkin osanottajamäärissä. LUV-kampanjahan on ilmainen - siinä voi vain voittaa. Kuten tietysti nytkin nuot 8 onnekasta 50 osallistuneesta liikkujasta. Eli palkinnon sai 16% osallistuneista.

               LUV 2013 kampanjaan osallistui siis 50 innokasta liikkujaa. Viime vuonna 40. Eli kasvua oli mukavasti. Viime vuonna kerättiin kilometrejä, joita kertyi 40 henkilön voimin 2365,5km. Tänä vuonna kerättiin puolestaan tunteja ja minuutteja, joita kertyikin HUIKEAT 466 tuntia ja 15 minuuttia. Se on kyllä MELKOINEN kasa tunteja.

              Ahkerin liikkuja oli Janne "Jay Leno" Kukkola käsittämättömällä 30 tunnin annoksellaan. Mies käveli lähemmäs 200km viikon aikana. Töppöstä toisen eteen, on siinä otettu. Neljä liikkui yli 20 tuntia ja PERÄTI 23 liikkujaa ylsi +10 tunnin viikkotuntiannokseen.

            Mielestäni hyvinvointia ja virkeyttä edistämään, sekä kuntoa kehittämään terveysliikunnallisessa mielessä, riittää 3h/viikkoon aluksi jo vallan mainiosti. Kehoittaisin liikuntaa aloittelevien liikkumaan mahdollisimman säännöllisesti, lisäten viikkomäärää pienin annoksin. Esim. 6x30min/viikko kuulostaisi jo upealta alulta? Ja siinä tulisi se 3h/viikkoon. 6x30min on parempi kuin 3x60min. Säännöllisyys/Jatkuvuus on kaiken a ja o.

           ... Eilen nuita LUV-tietoja päivitellessäni, minulle tuli illasta pieni katkein tietojen vastaanottokomitean ylläpitoon. Sain tuossa heti vuojen vaihettuani OUVVON kirijeen. Siinä minut kuhuttiin Uikkoon, ja siellä jossain sijaitsevaan kokkoushuoneeseen. No, mentäväkkään se oli, ku kuhtu käy!? Satuin justiinsa sujuttelemaan Uikon sisälle, kun sinne oli menossa urheilijan näkösiä immeisiä.

             Päästessäni sissään tuonne kokkoushuoneeseen, olin kyllä ihmeissääni, hämilläni ja innoissani. NÄIN PALJON HUIPPU-URHEILIJOITA näin yhellä silmäyksellä. Olipa upia päästä seuraamaan heitä näin läheltä... Mietin vain siinä, jotta miksihän ne minut tänne käski. Toisaalta, mitäpä tuota liikaa miettimään - ei muuta kuin nautitaan tilanteesta. Ja kohta alkoi VALTAISA kirjekuorien jako. Oli MAAILMANMESTARIA, SUOMEN MESTARIMITALISTEJA siinä ihan silimien alla. Sain kunnian muutes istua vieläpä maailmanmestarin vieressä.

            Tässä MAAILMANMESTARI (keskellä, vasemmalla junioreiden estetykki - uusi jukkakeskisalo ja oikialla moninkertainen Sm-menestyjä ja tuore maakuntaviestisankari)

              Tässä taasen veteraani ja liikkuja palkittuja. Hirvenjuoksua, suunnistusta ja liikuntasuorituksia. Huikeita merittejä joka äijällä ja plikalla.

            Lopuksi sitten illan tirehtööri....

 
            ...piti erikoisen pitkän alustuspuheen. Sitte sillä varmaan puheen lopussa meni puurot ja vellit sekasi, kun minun nimen mölläytti ja vinkkasipa vielä palakintua noutamaan. Antoi siinä ilimeisesti erreyksessä mulle VALTAVAN pokaalin ja kirjekuorenkin...

             ....Olipas erikoinen, ikimuistettava hetki. Kiitos saamastani kunniasta kuuluu kaikille tempauksiini osallistuneille immeisille. Jostain sellaisesta käsittääkseni minua haluttiin palakita. Lopuksi syötiin ämpärikaupalla kakkua ja saavikaupalla kahavia.

               Eipä muuta kuin palaillaanpa taasen asiaan! Ja teretulemasta vaikkapa nuille aamulenkeille mukaan. Perjantaina klo.5.15  tai Sunnuntaina klo.7. Eli aamu-unisimmatkin ehtiipi ny mukkaan rennolle 5,5km lenkuralle.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.1.2013