torstai 9. tammikuuta 2014

AJATUKSIA 6VRK KOITOKSESTA Vol.1

                        Ajattelen jäsentää tunnisteen 6VRK alle ajatuksia tulevasta koitoksesta. Saman tunnisteen alle tulee sitten aikanaan kisan jälkeiset kuin kisan aikaisetkin tuntemukset.

                       Näin pitkiin itsensä haastamisiin täytyy olla jokin merkittävä ja 144h rasituksen kestävä syy. En jaksa uskoa, että kukaan täysjärkinen motivoituu pelkän km-lukeman vuoksi juoksemaan 6vrk. Voihan sitä sanoa, ja lähteä tekemään vaikka 600km, ja todeta viimeistään toisena vuorokautena, ettei oikein kulkenu,lähteny tai onnistunut. Pelkkä km-tavoite ei kanna, ajattelisin.

                     Minulle suurin syy on liian suureksi kasvanut uteliaisuus nähdä miten pystyn hallitsemaan liikuntakyvyn ja mielen 6vrk ajan. Tulen aina muistamaan Pasin toiseksi viimeisen kierroksen (900m/kierros) - siis n.544km jälkeen - Unkarin 6vrk kilpailussa v.2013. @4:54 -vauhtia! Miettikää, mutta älkää liikaa. Pasi tunsi ja osasi jakaa voimansa. Pasin vuorokausi annokset Unkarissa v.2013: 1vrk: 117km... 2vrk: 87km... 3vrk: 87km... 4vrk: 79km... 5vrk: 83km... 6vrk: 92km. Ihailtavaa kokonaisuuden hallintaa. Kaikkein järkevin on ollut varmasti tuo 4vrk ja 79km. Uskoisin tuon olevan tarkkaa hommaa. Tuossa 90km annos olisi voinut tietää tuskaista kahta viimeistä vuorokautta. Nyt pienellä varomisella kaksi viimeistä tuli nousujohteisesti.

                    Tavoitteeni on siis hallita kokonaisuus niin, että voin jälkeenpäin rehellisesti todeta saaneeni maksimituloksen. Täytyy muistaa, että 6vrk ei voi mennä vaikeuksitta. Se on aina kokonaisuus. Tulos on aina maksimitulos, mutta vuorokausi annoksien ero ei saa olla liian iso. Pasillakin parhaan ja huonoimman ero oli vain 38km. Viiden viimeisen vuorokauden parhaan ja huonoimman erotus 13km. Ensimmäisenä vuorokautena on helposti pari tuntia enempi liikkeellä jo rytmillisestikin.

                    Koen suurta halua voittaa tuon 6vrk haasteen. Pysyä liikuntakykyisenä vielä viimeisenä päivänä. Haluan oppia hallitsemaan itseni niin, että se on mahdollista. Uskon oivaltaneeni kuinka säästäen täytyy edetä, jotta tuo tavoite toteutuu - olla liikuntakykyinen 6vrk. Olen todella utelias tekemään myös töitä viisaasti sen eteen. On tarpeeksi ajoissa löysättävä harjoittelua. On myös harjoiteltava säästäen etenemistä. Tulen tekemään jonkun n.250km viikon lähiviikkoina, sitten kun siihen on hyvä sauma. Siinä harjoittelen kulkemaan säästöliekillä. Sekin tulee olemaan mielenkiintoista, lähes välttämätöntä. Olen innoissani. Olen iloinen, että sain sisäisen liekin tähän lepattamaan. Uskon luonteeni sopivan tähän. Minun täytyi vain odottaa henkistä asialle vihkiytymistä. Nyt olen sisällä prosessissa. Tämä on hyvä maali.

                    Jatkanpa hieman... Teen siis tuon 6vrk juoksun kotoani. Huollan itse. En halua sitoa perhettäni 6vrk paineeseen. Saatan ottaa muutaman täsmäpalvelun, mutta muutoin täytyy suunnitella itse. Kotimme on 3kerroksessa. Ei hissiä. Portaissa voi tulla hauskaa. Ei välttämättä vielä ensimmäisenä vuorokautena. Näitä on 6vrk. Tässä siis vaikeusastetta.

                    Perheellä on käytössä sama aikataulu kuin itselläni. Sehän oli tuossa seurantaosiossa. Ei ole vaikea arvata kumpi lukee aikataulua hassusti esim. 4vrk jälkeen. Haluan tällä sanoa, että olen valmistautunut kohtaamaan erilaisia asioita. En usko, että tulen vähästä yllättymään. Seuraavat asiat lasken ainakin todennäköisiksi: * Saatan tavata itseni puhumasta pihamme vanhalle männylle. * Näen painajaisia, ei mitään rajaa aiheilla. * Herään autokatoksemme kulmalta. Naapurin mummo herättää. Minulla on olut pullo kädessä. En näytä juoksijalta. Näytän laitapuolen ykköskentän mieheltä. Ränsistyneeltä sellaiselta. Sitten tajuan, että pullo onkin vain puusta pudonnut oksa. Kohtaan siis illusinaatioita mitä kummallisimmissa muodoissa. Saatan leijuakin. Voin tehdä mitä vaan. Mielenkiintoista on sitten aikanaan pysäyttää saavuttamansa maailma. Mitähän kokeneet 6d kävijät tuumaavat? Olenko jyvällä? * Kaikesta huolimatta annan mielelle täyden vallan. Olen valinnut tämän polun.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 10.1.2014 

2 kommenttia:

  1. Hurja projekti, vaan hurja on mieskin. Tätä tullaan seuraamaan ja suurella mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tulee olemaan mielenkiintoinen kokemus kyllä. Olen innoissani. Nautittava ajatus vaeltaa teillä vailla mitään kiirettä.

      Poista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.