KURKISTUS 600 TUNNIN TAAKSE

                      Excel sen kertoo. On tulossa kolmas peräkkäinen yli 600 harjoittelutunnin vuosi. Neljäs vuosi yli 4500 juoksukilometrin. Nuo ovat vain lukuja. Jokainen muodostaa luvuista oman kuvan... kova, hullu tai ehkä molempia - olen kuullut sanottavan. Sanoisin kuitenkin, että kaiken takana on tietysti hyvä nainen ja oma halu. Kummin päin - sen jätän taas teille, ikävästi.

                      Miltä 600 tuntia harjoittelua tuntuu sisälläni?


                     Kausi on lopuillaan. Tavoitteena on vielä Vaarojen maraton. Tavallaan olen vielä kunnossa - jaksan suorittaa, mutta pohjakunto alkaa olla jo hauras. Kestävyyttä ja voimaa on kadonnut kesän kisoissa teiden ja polkujen varsille. Revin vielä itseni kerran Kolin mäet ylös niskapesulapusta itseäni vetäen ja sitten se on siinä. Taustalla herkuttelen jo ajatuksella uudesta harjoittelukaudesta - levon jälkeen.

                    Vihdoin yhden polku-ultratempauksen jälkeen olen hiljaisessa vaiheessa. Käyn noin joka toinen päivä "vain" kävelemässä. Käyn jopa jumpissa! Vain vähän juoksua. Mieli on rauhallinen. Se valmistautuu uuteen harjoittelukauteen. Olo on jotenkin rauhallinen siksikin, että koen olevani paremmassa kunnossa kuin kertaakaan aloittaessani uutta harjoittelukautta. Tuon edun jokainen juoksua harrastava haluaa - edun "entistä, edellisvuotista itseään vastaan".

                    Kolmisen viikkoa on mennyt. Tunnen olevani valmis. Jätän oven vielä kuitenkin raolleen. Palaan vielä "lepokaudelle", jos kroppa viestii ettei ole valmis uuteen kauteen. Niin ei kuitenkaan käy. Lokakuussa mielessä pyörinyt uuden kauden harjoitteluinto tuntuu realisoituvan marraskuun pimeinäkin iltoina.

                   Päässä ei ole mitään epäilyksiä jaksamisesta. Aamulla ylös. Aamupala. Kahvia. Aamu-uutisia samalla. Muutama venytys. Ehkä reilu tunti heräämisestä ja nakkaan noin 1,5Litraa sisältävän juomarepun takin alle(!). On pakkasta. Suolasalmiakkeja, suklaata ja suolapähkinöitä taskuun. Tulevan lenkin pituus noin 43km. Sisälläni on vain suuri tyytyväisyys päästä taas ulos nuuhkimaan raitista ilmaa. Juoksu sujuu kuin itsestään. Tyypillisesti lenkin viimeisellä neljänneksellä, jossain 35km tuolla puolen alkaa jo jalat väsyyn. Myös ajatus pehmeästä sohvastakin tunkee mieleen - vaimon puoleensavetävä katse. Liki neljä tuntia hölkkää ja välillä kävelyä siihen mennessä. Alus Cosmos valmistautuu loppulaskuun. Lopulta 43km noin keskivauhdilla 6:20min/km. Takana on yli neljän ja puolen tunnin aamulenkki. Sillä aikaa kaunis vaimonikin on herännyt oikomaan jäseniään. Sekös palauttaa jo kotiovelle saapuessani.

                   Kotiin ja kamat kuivuun. Ite suihkuun. Ruokaa ja nestettä joka välissä. Heti sisälle tullessa. Hieman ennen suihkua ja taas suihkun jälkeen. Oikeastaan noin pitkän lenkin jälkeen menee lähes tunti syödessä, juodessa, huoltaessa ja laittaessa harjoitus ylös. Pitkän lenkin jälkeen on paras tunne se, kun olet ampannut kennot täyteen energiaa että nestettä ja otat kauneusunet, jalat hieman koholla. Noin 4-5h menee lenkin väsymyksestä palautumisessa kaikkiaan - minulla. Viiden tunnin päästä juoksen jo 7km palauttavan. Se palauttaa jalat lähemmäs sitä tunnetta mitä ne olivat olleet ennen aamuista pitkää lenkkiä. Tietysti aivan ei siihen päästä, mutta hyvältä tuntuu. On hienoa, kun huomaa illan 7km lenkin loppupuolella kuinka askel rupeaa taas paikoin jopa hieman lentämään. Tulee mukava tunne oikeasta suunnasta. Mielihyvää. Hiljaista hyvää oloa.

                   Koko ajan ei ole glamouria, vaikka minulla silmänilona upea vaimo kotona usein onkin aistipuolen reseptoreita auki pitämässä. On pehmeä poski johon painautua. Silti myös minulla on aikadimenssio. Aika jolloin tulen töistä, ja aika milloin pitää taas mennä töihin - sen väli. Tuo väli ei ole tietystikään pelkästään harjoittelun oma, eikä edes pelkkää poskinukkaa. On myös lasten kasvatus. Toki poika on jo etäotteessa, mutta tyttö onkin sitten oikein isintyttö. Vaimotkaan ei hymyile pelkällä hikisen miehen tuoksulla. Perhe on kuitenkin ykkönen - aina. Kotitöistäkin pitää oma osa tehdä. Untakin pitää saada tarpeeksi. Muuten 25km lenkki kuihtuu helposti 10km lenkiksi - vaikutukseltaan. Noin vertauskuvauksellisesti. Suurin ongelma on aika - ei niinkään jaksaminen.

                 Harjoitteluohjelmaa suunnitellessani koitan nähdä ajan ja tilan mahdollisimman realistisesti. Suunnitelmasta ei voi kuitenkaan koskaan tulla aukotonta. On aamuvuoroja ja on aamuvuoroja. Toisinaan aamuvuoron jälkeen 20km kevyttä voi olla hyvinkin raskasta. Voi jopa olla ettei oikein maistuisikaan. Joo, joskus voisi jättää väliinkin, mutta siihen ei passaa itseään opettaa. Se voi heijastua kisoihin. Finisher (maaliin pääsy) kun on kuitenkin aina se ensimmäinen juttu, jota ultrajuoksija hakee kisoistaan.

                 Harjoittelu on taas sujunut erittäin hyvin. Vasta juoksin 59km lenkin talvipoluilla alle seitsemässä tunnissa. Olo normalisoitui jo samana iltana. Palautuminen on hyvää luokkaa. Se kielii taas harjoittelun sisällön sopivuudesta, tehojakaumasta. Kevyttä - reipasta ja kovaa on sopivassa suhteessa. Homma ei puuroudu. Olen myös välttänyt loukkaantumiset. Kop-kop. Reidetkin on pysyneet letkeänä - toistaiseksi.

                 Isoin ongelma on ollut kalenteri. Kun harjoittelet vapaalla paljon ja työpäivinä vähän kevyemmin niin missä lepäät? Vapaapäivä on harvoin vapaapäivä. Se on haaste. Se on välillä jopa ongelma. Sen kanssa on ollu taiteilemista. Epäilen, että menen aivan sulan rajamailla, mutta vielä on ainakin jää kantanut. Lintulan (Iso-Sydänmaanreitti) sulilla upposi muutoin taannoin jalka muutaman kerran syviin vesiin. Toivottavasti se ei ollut kuvaa tulevasta.

                Yksi auttanut muutos on ollut hylätä viikko - viikko rytmit. Minulla ei ole enää Ma-Su keveitä, kovia tai määrä viikkoja. On pakko syventää tulkintaa kalenterista. Esim. nyt oli kevyt jakso Su-La. Alun perin tuleva 100km rypäsrutistus piti olla Ma-Ti. Mutta arkimenojen vuoksi se on nyt noin 44h rypistys. Alkaen tänään Su n.klo.17 ja loppuen viimeistään Ti n.klo.13. Tiistaina illalla onkin sitten tytön joulujuhlat. Siellä voi vaikka itkettää monestakin syystä. Seuraavana päivänä onkin sitten "vain" aamuvuoro ja 10km kevyt lenkki.

                 On kait tervettä, että välillä sitä itsekin miettii, että onkohan tämä kaikki nyt tämän arvoista. Siis kyllä, minäkin. Mutta niin kauan kuin tämä pysyy hallinnassani ja ympärilläni olevat pysyvät onnellisina, on tämä nastaa. Tuo mietintä tuli nimittäin pari päivää sitten aika salakavalasti päähäni, kun olin juuri käynyt 26km lenkin, josta oli aimoannos lumista, upottavaa hankipolkua. Reidet huusi muutaman tunnin hoosiannaa lenkin jälkeen, enkä tahtonut jaksaa istua suorassa, jotta voisin syyä. Voivottelin ja voihkin. Häntä oli koipien välissä. Niistetty olo, jossa tuli tuollainenkin ajatus mieleen.

                 Suurin osa 600 tunnin vuosisaldosta on kuitenkin mukavaa lenkkeilyä, mutta jopa harrastepuolella täytyy kehittyäkseen joinakin kuukausina laittaa itseään "hieman" ahtaalle. Tämäkin seikka on hyvä ottaa esille, jottei tulisi harhakuvitelmaa masokismista, sillä kun 80-90% tästä on silti sitä lepposaa lenkkeilyä.

                Ehkä yksi asia joka on minua kantanut tässä harrastuksessani on ollut se, että minulla on lupa lopettaa tämä vaikka tänään, jos huvittaa. Niin on ollut alusta asti. En tule harrastamaan mitään harrastusta enempää kuin se hyvältä tuntuu. Kaiken pitää tulla omasta halusta. On tärkeää antaa itselleen oikeuden kääntää venettään tarvittaessa. Elämä on ihanaa itsessään. Sellaisenaan kuin se siltä tuntuu. Juosten tai ilman. Sieraimien kautta aistien.

              10 päivän päästä päivän lyheneminen loppuu ja alkaa auvoinen aika pidempien päivien. Jollei asu Lapissa, jossa on kaamos aika. Mielenkiintoista sekin. Elämä on.


Ps. Tähän loppuun lisään mahdollisesti YouTube videon alkuviikosta, jos innostun taltioimaan jotain 44h ja noin 100km pikku ryppäästäni. :=) 

Sunnuntai ilta. Rypäs avattu...

Ma-aamu. Ryppään osa....

Ma-ilta. Ryppään osa...

Ti-aamupäivä. Ryppään viimeinen osa ja video

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.12.2016