keskiviikko 6. joulukuuta 2017

ENNÄTYS JA SUOMI 100 VUOTTA

                    Suomen 100 -vuotis ITSENÄISYYSPÄIVÄ. Hyvää juhlapäivää kaikille! Toivottavasti juhliminen on mahdollisimman paljon asian juhlimista eikä siihen millään lailla liittymätöntä ylensyömistä -ja/tai juomista. Juhlapäivät kun pakkaavat olemaan "lupa syödä"ja "lupa juoda" päiviä. Siis pitää nauttia joo, mutta kohtuudella. Asia edellä. Ei ähky, eikä persekänni. Minä juhlistin kahvikupilla ja Snickersillä.

                    Tänään oli ohjelmassa "joku testijuoksu". Takana on reilu 10 viikkoa edellisen kauden lopusta. Ensin neljä palautusviikkoa ja nyt on alla kuusi täyttä viikkoa harjoittelua. On ensimmäisen testijuoksun aika.
                    Haastetta toi tähän päivään kolmen päivän takainen Taunonmäessä tehty vertikaalitonni harjoitus. Harjoitettavuudessa on kehittämistä. Edelleen kolme päivän päästä on reidet jumissa ja jalat vauhtikestävyysjuoksuun raskaat. Ajattelin silti lykätä kovempaa ravia. Ajatuksella "jospa ne siitä aukeais". Ehkä minun pitäisi muistaa, että olen 43 -vuotias harrastejuoksija, enkä 25 -vuotias kilpaurheilija, joka AUKOO paikkoja kilpailemalla. Mutta aina voi koputella omia rajoja ja ravistella harjoittelua. Ja saattaahan se aukaista...no tuskin, mutta on joskus vähän aukaissutkin.

                    Harkitsin ennen näitä jumeja 10km tietestijuoksuakin. Nyt oli kuitenkin selvää, ettei tie-iskutuksesta ainakaan mitään tulisi, joten valitsin Iso-Sydänmaan reitin ja sen Talviperhereitti osan, joka on himpun alle 11,8km. Tuossa polkua puolet reitistä, joten iskutus olisi armollisempi.

                  Kävin edellisenä päivänä lukemassa alustan tilaa. Kyllähän siellä sitä vielä sitä teknistä on, kun lunta on niin vähän ja osa mutaikoista on jäätyneet kokkarepelloksi, jossa tarvittaisiin HERKKÄÄ jalkaa, jota ei nyt siis ollut mukana.

                 Aamulla kävin tosi aikasin 5,1km verrytteleen. Sitten söin aamupalan ja otin vielä reilun tunnin unet ja toivoin, että harjoitusohjelman sisältö olisi vaihtunut unien aikana. "Joku testijuoksu", voihan "joku idea" taas, mitä olin omaksi päänmenoksi suunnitellu! Seitsemännellä viikolla harjoittelussa on hyvä hetki kuitenkin vähän katsoa missä mennään. Kakkukin lässähtää, jos aina vaan lisätään uutta kerrosta. Välillä pitää vähä maistaakkin.

                 Saavuin Pyssymäellä välillä innoissani, välillä haukotellen. Kuvasi hyvin olotilaa. Hoh-hoijjaa, mutta joo.. Reilu kilsa lämmittelyä. Ei edes kunnon avausvetoja vihtiny ottaa. Tunsin jo, ettei kaikkia saa tänään ulos. Pitää vaan koittaa edes räpistellä jotain. Sitten vaan käynnistän kellon ja GO, GO!

                  Juoksu lähtee hienoiseen myötäiseen, mutta aika kovaan peilijää tiehen rullaan aika kivasti. Eka kilsa 3:53. Menee mukavasti enempiä yrittämättä ja tempomatta. Tiesin, että vauhtini on noussut, eikä tässä ihmeellistä sillä tavalla. Jossain mailin kohdalla (1,6km) keskari edelleen sama, mutta tunnen kuinka jalkojen raskaus ja jopa hivenen maitohappoa alkaa kertyyn reisiin. Sykkeet vain jotain 158-160, eli helposti 6-8 pykälää alle anaerobisen kynnyksen. Ei pitäisi missään nimessä hapottaa, mutta kun lihas on niin jumissa niin veri ei kierrä ja käy näin. Koitan vain löytää jotain rentoutta - ja onnistun hieman. Toinen kilsa 4:04. Tämän oisi pitänyt mennä ekaa kovempaa. Sitten menee, kun homma toimii.

                  Kolmas kilsa, joka päättyy jo hyvän matkaa polun puolelle. Metsään sukeltaessa keskari koko hommalle edelleen tasan 4:00. Tuossa on mukavasti nyt löysää, joka on kiva sitten tuonnempana vuolla pois. Ehkä jopa 10sek/km? Kolmas kilsa 4:14.

                 Neljännellä kilsalla onkin sitten jo sitä muhkuraa ja mutkaa. Pätkä myös lumista pitkosta. Unisen mitäänsanomatonta tekemistä. Jotenkin onnistun kuitenkin muistamaan, että voi sitä vähä koittaa potkia. Neljäs kilsa 4:45min. Viides kilsa on jo vähän selkeämpää, mutta sitten moottorikelkka-uralla on näin raskaille jaloille vähän liikaa vauhtia laskevaa. Viides taas 4:45min.

                 Kuudennella kilsalla olen jo kauan sitten tajunut, ettei tästä nyt mitään tule. Päätän kuitenkin olla luovuttamatta. En jaksa selitellä. Siispä koitan vain selvitä tästä loppuun asti, vaikka jalat haluaisivat vain yläkerran katselevan maisemia. Kuudes kilsa kuitenkin 4:57. En ole koskaan juossut tätä kilsaa alle 5minsan. No johan.

                 Seitsemännellä kilsalla alustan puolesta melkoista Tivolia. Koko setin heikoin kilsa, 5:14min. Havahdunkin välillä, että hei - nyt pitäis vähä tehä töitäkin, eikä vain chillailla. Koitan terästäytyä, unohtaen sen lähes aina samantien. Kahdeksas kilsa alkaa aueta kuitenkin jo metsäsilmukan sulkemiseksi ja saan ajoittain joitain askelpareja lentämään jotenkin-kuten. Kahdeksas kilsa taas maastoon nähden hyvä, 5:08min.

                 Jotenkin on kuitenkin koko ajan vain sellainen jarru jaloissa. Ei vain lähde. Toisaalta tunnen, että voimaa on, ja tajuan sen juoksunkin aikana, että kehitystä on tullut kunnossa. Yhdeksäs kilsa kaikesta surkeasta tunteesta huolimatta eka kertaa tällä matkalla alle viiden minsan. 4:56min. Niin sitä vaan tultiin taas tielle, ja lopun 2,8km vastamaa osuudelle.

                  Koitan ja yritän, mutta ei vaan käynnisty kunnon ravi. Kymmenes kilsa 4:35min. Koko ajan tälle reitille parhaita kilsoja silti. Se innnostaa yrittämään olemaan asiallinen loppuun asti. Mitään kiriä ei tänään kuitenkaan tule. Se ei innosta, eikä siitä tähän kohtaan mitään lisäarvoa olisi. Koitetaan vain olla tasaisen yritteliästä loppuun asti.

                 Viimeinen kokonainen kilsa 4:28min. Onhan se syvältä, mutta eipä oo toisaalta ennen tässä kohtaa tuota vauhtia päässy. Joten otetaan pois tuokin kuleksimasta. Loppu vajaa kilsa on muistuttelua, että "koita nyt ees juosta loppuun asti". Loppu-aika 54:18min. Keskivauhti 4:37min/km.  Entinen ennätys (56:15min) paranee lähes kaksi minuuttia, vaikka tehotkin jäi tosi alas. Keskisyke vain 159. Vähän maratonsykkeitä korkeampi. Veri ei kierrä kunnolla reisissä. Jumia on. Ja hapottaa. Syödään ja levätään, sekä palautellaan kevyellä hölkällä tästä neljä päivää ennen ensiviikon määräviikkoa.


TALVIPERHEREITTIVERTAILU  -  ENNÄTYKSEN KEHITYS
(Vertailussa joka kerta alusta noin 9/10, eli täysin priimalla alustalla ei oo tullu vielä kokeiltua. Toki tämäkin ihan riittävän hyvä oli)


                                    2017                     2016                         2015

AIKA                        54:18                     56:15                         59:13
KESKISYKE              159                         162                          161

KILSA-AJAT

1                                 3:53                      4:15                           4:48
2                                 4:04                      4:15                           4:41
3                                 4:14                      4:23                           4:37
4                                 4:45                      4:43                           5:09
5                                 4:45                      4:41                           4:50
6                                 4:57                      5:03                           5:19
7                                 5:14                      5:08                           5:31
8                                 5:08                      5:16                           5:30
9                                 4:56                      5:10                           5:18
10                               4:35                      4:46                           4:50
11                               4:28                      4:39                           4:48


Matka n.11,8km.

 Onni Vähäaho, Nivalassa 6.12.2017

2 kommenttia:

  1. Ootko ajatellut ruveta juoksuvalmentajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sellainen olisi mukavaa :) Joillekkin lähimmille kavereille olen joitain vinkkejä antanutkin.

      Keväälle on Nivalan Polku ry´n kanssa suunnitteella jopa juoksukoulu, JOS kiinnostusta löytyy. Löytyykö?

      Toinen vaihtoehto meillä on ns. juoksuilta, jossa autettais kiinnostuneita juoksuharrastuksessa alulle. Olisiko tällaiselle tilausta? Kommenttia vaan.

      Poista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.