sunnuntai 13. tammikuuta 2019

SUHTEELLISTA VÄÄNTÖÄ


           Elämä on. Olli Määttä virittää kaameaa lyöntilaukausta juuri. Maalintekouhka ei ole ehkä aivan sellainen miltä se näyttää - yksi maali viime vuoden lokakuun alussa alkaneella kaudella. Maalia ei tullut nytkään, mutta Olli pelaa tuottavasti silti. Hänen joukkueensa (Pittsburgh Penguins) on hyvin sijoittunut sarjataulukossa ja Olli on joukkueensa luottopuolustaja. Kaikkien ei tarvitse olla hyviä kaikessa, jotta ryhmä voi pärjätä. Tämä on tuttu lainalaisuus kaiketi.

          Juoksen tivoli lenkkiä. Limaa nousee ylös enemmän, mitä pidemmälle lenkki etenee. Keuhkoputkeni toimivat heikommin kuin edellisinä vuosina. Ehkä pitäisi tehostaa/muuttaa lääkitystä. Ehkä katson vielä muita ajattelemiani luontaisia kohennus keinoja. Lääkärit eivät pohdi näitä ilmaiseksi – etenkään yksityisellä puolella. Silti hinnat ovat suhteellisia, sillä elämän laatuun kannattaa aina satsata. Maan alla et tarvitse rahojasi.

          Meillä molemmat vanhemmat jauhavat purkkaa. Hyvä, sillä sen on tutkittu hillitsevän happohyökkäyksiä hammaskalustossa. Purkan jauhamisen aktiivisuuskin on kuitenkin suhteellista. Vaimoni ilmoitti minulle ostaneensa viisi iso pussia jenkkiä. Kertoi, että nyt on kesään asti purkkaa. Kysyinkin, että tuleeko kesä jo ensi viikolla?

          Miettikää tarkkaan milloin alkaa pääsiäinen ja milloin se loppuu. Tehkää sama ajatusleikki vapun ja juhannuksen kanssa, mutta älkää yrittäkö sitä Joulun kanssa. Verhot menevät punaiseksi viimeistään kalenterin kääntyessä marraskuusta joulukuuhun. Koti muurautuu mitä kummallisemmista koristeista ja härpäkkeistä. Kaiken kruunaa noin viikko-kaksi ennen Joulua tuleva puu olohuoneeseen. Sitä kutsutaan joulukuuseksi. Sitä ei sentään aloiteta isolla kirjaimella.

          On Nuutin päivä. Joskus ovat kuulemma Nuutti-pukitkin kierrelleet. Gimmiöbreik! Joulu on joka tapauksessa hellittämässä otetta. Eilen kannoin Joulua alas laatikoissa. Raskasta Joulua, mietin. Vitsailtiin joistakin Jouluköynnöksistä, pitäisikö joku niistä jättää kokeeksi fiveseason koristeeksi. Luovuimme hullusta ajatuksesta. Verhotkin kuitenkin vaihdetaan jossain vaiheessa. En huomannutkaan, että meillä on verhot, saati vielä jouluiset. Olen mies.

          Katson edelleen kirjoituksen alussa kertomaani Ollin joukkueen peliä. Olli ei ole edelleenkään tehnyt maalia. Ollin joukkue meni yksi kaksi tappiolle. Peli on kuitenkin vasta puolivälissä ja pelissä on kivaa latausta. Tulee taulukko, jossa kerrotaan Sidney Crosbylla olevan 1171 tehopistettä uran aikana. Aika kova määrä? Silti se ei estä sitä, että nyt Pittsburgh on 1-3 tappiolla. Tämä ei taida olla Ollin, eikä Sidneyn ilta – tai meillä Suomessa asuvilla faneilla aamu.

          Pari päivää sitten kauppajonossa elin nykypäivää. Asiakas katsoo pää kenossa möykkyä hänen ja kassaneidin välissä. Meneekö tämä tällä, kysyy asiakas korttia kädessä heiluttaen. Kassaneiti: -”Joo, tämä hoituu ihan vain vilauttamalla”. Ja sitten asiakas vilautti – ja homma hoitui – korttiansa. Koiranleukana meinasin kysyä, että käykö täällä kaupassa maksuna vilauttaminen. No, minulla oli vain viiliä hihnalla niin hintakin olisi ollut siitä joutavan kova.

           Olen lähdössä parin tunnin päästä lenkille. Vuorossa on pisin lenkki sitten viime lokakuun. Jos jotain kiinnostaa niin voi käydä tsekkaamassa lenkin sisällön tuossa joskus iltapäivä kolmen aikaan täältä.tai täältä.

          Suhteellista viikon jatkoa, sillä tämäkin viikko vetelee viimeisiään, mutta olen intoa täynnä! Olehan sinäkin, sillä intoakaan ei saa täältä maan päältä mukaansa, kun aikanaan täältä lähdetään.


Ps. Näihin kekkereihin pääsee taas mukaan ensi kesänä videon alapuolella olevasta linkistä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 13.1.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti