ULTRAJUOKSU

Kirjoitin myös 19.2.2019 TUNNISTA ITSESI
                        17.2.2019 61.KYÖSTIN HIIHTO
                        15.2.2019  SIINÄ ON SEMMONEN ERO

             Päätin keväällä 2010 haluta alkaa ultrajuoksijaksi. Ultra -etuliite kuulosti ex-keihäänheittäjän ja voimailijan korvaan tarpeeksi ärhäkän miehekkäältä. Kovalta ja kiehtovalta. Heinä-elokuussa osallistuin vain muutama kuukausi ultrajuoksijaksi alkamis päätöksen jälkeen 24 tunnin juoksuun. Se oli todellakin kovaa ja kiehtovaa. Liki nolla pohjilla. Mukana vain kova halu olla ultramies. Ei kuntoa, ei kokemusta. 

            Siiville sain, enkä jaksanut kuin pienen matkan yli 100 kilometriä liikkua vuorokauden aikana. Usko ultrajuoksijaksi kasvamiseen sen sijaan vain yltyi. Hankala sanoa miksi. Se oli vain sisällä. Vahva tunne ja halu. Sittemmin tulin tietoiseksi eri lähteistä, että olisi hyvä olla lenkillä liki niin paljon kuin ehti ja jaksoi. Tietynlainen harjoittelu hulluus oli tuttua jo ristiaskel ajoilta keihäänheitosta.

             2012 vuodesta alkaen aloinkin juosta jo sen verran kuin monet ajoivat vuodessa autoa. Määrää ja sitten vähän lisää määrää. Välillä myös ryppäinä ja/tai ihan poikki ollessaankin ja jopa mielelläänkin ihan sippiin vetäen, sekä ehkä vielä sittenkin vielä lisää. Haettiin sitkeyttä. Haussa ultajuoksija. Ultramies. Illuusio eli vahvana.

            Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä, pääsin aika pitkälle voimakkaan, jopa sairaanloisen, halun ansiosta. Juoksin toukokuussa 2015 Unkarissa 6 vuorokauden aikana 524km. Olen juossut lisäksi 57-83km polkumatkoja kansallisellakin mittapuulla ihan hyvää vauhtia. Kasvoin ultrajuoksijaksi lajissa nimeltä ultrajuoksu. Vanhaa Spede Show sketsiä mukaillen; -"Entäs sitte?"

           Ultajuoksu ja vaikkapa ultrapolkujuoksu ovat edelleen mielestäni erittäin kiehtovia ja vaativia lajeja. Tarkoittavat alamitaltaankin yli maratonin mittaisia matkoja tiellä tai poluilla. Mitä pidempi matka, sen kiehtovampi ja kovempi. Mutta nyt uskallan sen omakohtaisesti kokeneena sanoa myös, että ei välttämättä niinkään terveellinen. Kroppaa laitetaan likoon äärimmilleen. Äärimmäiset suoritukset eivät ole terveellisiä. Silti niitä tehdään, koska ne ovat kiehtovia. Ne ovat kuin liikunta huumetta.

          Itselläni on tullut nyt ilmeisesti liian rajun hiihtämisen vuoksi kova lihasjumi hartiaseudulle. Täysin juoksusta poikkeavat lihakset ovat saaneet liian paljon ja kovaa liian nopeasti. On tullut liki tulehduksenomainen jumi hartiaseudulle. Se yhdistettynä samalle alueelle kohdistuneeseen törmäykseen pyörätapaturmassa on nostanut verenpainetasoni ainakin toistaiseksi aivan liian korkeaksi. On syytä nostaa jalkaa kaasulta. On panostettava kropan vetreämmäksi saattamiseen ja sitä kautta toivottavasti myös verenpainetasojen normalisointiin.

           Pidin tämän vuoden ensimmäisen viiden viikon aikana yhden lepopäivän urheilusta, vaikka olen itseasiassa juossut yli puolet vähemmän kuin aikaisempina vuosina tähän mennessä vuotta. Olen sen sijaan lumikenkäillyt aika paljon ja hiihtänyt liian kovaa siihen nähden mitä lihaksisto oli uusina liikkeinä valmis vastaanottamaan. Aiheestakin työterveydessä hoitaja katsoessaan verenpaine ja liikunta seuranta päiväkirjaani kysyi: -"missä välissä sinä lepäät?". Hyvä kysymys. Olin katiskassa. En yrittänytkään kiemurella sieltä pois, sillä se oli hyvä ja aiheellinen kysymys. Mies, jonka verenpainetasot ovat pois raiteiltaan, täytyy minun kohdallani hieman hellittää.

          Juoksuvuosieni aikana minulle on tullut hiljalleen myös oma käsitys ultrajuoksu harjoittelusta. Ensinnäkään ei ole ultraihmisiä. Sepporätymäinen aika kausi on mielestäni ollutta ja mennyttä. Suomalaiset on niin hullua kansaa, että kaikki, jotka tosissaan innostuu lajista osaavat ja voivat kyllä harjoittella paljon - ja todella paljon, sekä aivan varmasti myös liikaa. Jumisena vedetään, että saadaan saatana sanoa, että on vedetty, ja niin perkeleen kovaa. Ei se tee kenestäkään parempaa. Ei se että ollaan kovia sanallisesti ja suorituksellisesti. Kovin on sittenkin se joka harjoittelee viisaimmin. Ja viisaaseen harjoitteluun kuuluu myös lepopäivät. Se on uskallusta. Kaikki osaavat kyllä kiroilla ja juosta.

         Olen juossut pian kertaalleen maapallon ympäri ja yritän kertoa sen olevan toisaalta ihan yhden tekevää. Sen sijaan sillä on sellainen kuvainnollinen merkitys, että koen kiertäneeni ympäri juoksun kanssa ja tulleeni alkupisteeseen. Aluksi halusin vain liikkua voidakseni paremmin. Sitten tuli tavallisia tavoitteita. Sitten ultratavoitteita. Sitten tuli ymmärrys mikä on kaiken tarkoitus ja tulin mielestäni järkiini ja liikun enää voidakseni paremmin. Samalla olen saanut viime viikkoina huomata, että minulla on vielä hieman matkaa ympyrässäni. Minun pitää oppia lepäämään enemmän. Onneksi minulla on nyt se halu. Luotan siihen, että onnistun myös tässä suunnassa.

          Olen siis nyt matkalla kohti alkuperäistä tavoitetta: -"liikun voidakseni paremmin". Liika on liikaa. Se on monessakin asiassa hankala tunnustaa. Koitan tällä kirjoituksella rohkaista kaikkia punnitsemaan oman elämänsä tasapainon. Uskallatko levätä tarpeeksi? Minäkin tuun varmasti tekemään ultrasuorituksia, mutta koitan myös vastapainoksi antaa itselleni enemmän lepoa. Nähtäväksi jää miten onnistun tässä uudessa tavoitteessani. Urheilutavoitteet olen jo jättänyt ja sekin on yksi osa matkalla tähän uusimapaan tavoitteeseen.


KATSOKAA HIDASTUS. MIETTIKÄÄ: TUO KAIKKI TÄYDESSÄ VAUHDISSA. HUH, HUH...
 
Onni Vähäaho, Nivalassa 20.2.2019