Toiset ovat hyviä jossain ja toiset toisissa asioissa. Pääasia on olla sinut itsensä kanssa, oli sitten jossain hyvä tai huono. Itse tykkään nauraa omille heikkouksilleni. Toiset kaataa kymppikassin pettymyksiin. Itse tykkään tuulettaa onnistumisiani. Niin ei suomalaiset käyttäydy. Aistin, kun sitä paheksutaan. Kun epäonnistutaan pitää olla joko nöyrä sen edessä tai surra kymppikassin kera. Kun onnistutaan pitää olla hillitty tai vähättelevä. Se on suomalaista normia. Itse tykkään nähdä asiat aina positiivisesti - onnistuin tai töpeksin. Siinä on semmonen ero.
999 ihmistä tuhannesta, ehkä suhde on vieläkin harvinaisempi. Toiset on taiteilijoita, toiset tavallisia. Tavallisuus on siis normia. Älä välitä, jos olet normi, normi on oletus - normaali. Taiteilijoissa on kuitenkin jotain joka saa asiat näyttämään erilaiselta, kiehtovalta. Ei ole sattumaa, että Juhani Leskinen oli "Juice", eikä se, että hän kirjoitti monille artisteille biisit. "Juice" näki asiat, kuten taiteilijat näkee. Normi ihminen kuvailee, että "-kadulla on paljon ihmisiä". Juice kirjoitti: -"katu täyttyy askelista". Siinä on semmonen ero.
"Juice" oli suuri taiteilija.
Joskus huippu-urheilijatkin saavat näyttämään itsensä taiteilijoilta. Huippu-urheilija on jokainen, jota se on ihmisen silmissä jossain tilanteissa. Tänä talvena NHL:ssä on nähty jotain, jota ei ole nähty koskaan aikaisemmin. Kun kaukalossa on Edmontonin numero 97 on vastustajan puolustajat varpaillaan kuin vaanivaa leijonaa vartovat hyppy-antiloopit. Jos 97 lähtee vierestäsi, olet hävinnyt. Jos 97 lähtee 2-3 metrin takamatkalta, olet hävinnyt, jollet ole täydessä vauhdissa ja ota jäähyä. Useimmiten 97 on mennyt puolustajien ohi joka tapauksessa. Vain maalivahdin hyvä torjunta on voinut pelastaa. Siinä on semmonen ero. Yksi mies kaukalossa on ollu menneellä kaudella yksinkertaisesti vain liian nopea.
LOPUKSI - KIRJOITAN
Koska voin. Ja voisinko myös vain olla? Sananhelinääkö siitä tulisi? Tyhjiin imaistuna, neljä tuntia nukkuneena, juuri kuolon kourasta vapauduttuani, kiipeän kohti pesääni. Mietin tuota - voisinko myös vain olla. Tuossa tunteessa on tullu oltua lukuisia kertoja. Kaipaanko sitäkin, yhtä paljon kuin... mitä se on? Voisin vastata uskottavan oloisesti, mutta yhtä lailla se voisi olla politiikon laskiasipuhe vaalien alla. Saatana! Helpotti. Sinä päätät mikä, ja minä tiedän mikä.
Hallinta. Yksi tyhjä olut tölkki. Yksi tyhjä kilometri. Onnistuu harvemmin. Miltä tuntuu? Hävettää kertoa siitä. Tiedän liian hyvin, miten monet pyrkivät saavan hyvää elämään - edes vähän. Minulla on sitä varmaan liikaa. Minulla on kaiken aikaa ilo sisällä. Hihkun ajaessani töihin, hihkun ajaessani kotiin, hihkun lähtiessäni lenkille, hihkun palatessani lenkiltä, hihkun nähdessäni lähimmäiseni. Tottakai on otettu onnea poiskin, mutta vetäessäni haitaria kasaan, näen käyrän ison kuvan. Se on erittäin positiivinen. Elän elämääni kaksi metriä sen yläpuolella. Anteeksi vain. Alaskaan ei pääse.
Olen vanhin. Olin kerran myös toiseksi nuorin. Vanhin olen veljeksistä ja kerran olin toiseksi nuorin nykyisellä työpaikallani. On hienoa nähdä, kun jotkut nuoret ovat juuri täyttäneet tankkinsa. Me, joiden tankki on täytetty ja tyhjennetty muutaman kerran jo liian usein olemme auttamattomasti menettäneet tuon neitseellisen innon ja sitä kautta tilanteen aidon hallinnan. Setä selittelee ja täti taputtelee. Nuoret yleensä tekee, koska he ovat menossa - me olemme jo tulossa.
En tiedä olenko itse osannut oikein koskaan mitään erityisen hyvin. Silti olen erittäin sinut itseni kanssa - kaksi metriä elämän yläpuolella. Iän myötä en sano oppineeni tai opiskelleeni edes mitään erityisesti. Tottakai mukaan on tarttunut ja osa myös tippunut. Jotain on kuitenkin kenties iän myötä puhjennut. Puhun eri lailla. En osaa vastata suoraan. Minulta saatetaan kysyä: -"Mitä olet suunnitellut huomiselle". Ja vastaan usein: -"Mitä sinä olet suunnitellut". Peitän nykysellään usein oman laukaisukulman. Jotkut vastaukseni ovat jopa - uskallanko sanoa - taiteilijamaisia. Minulta kysytään: -"Moneltako meinaan herätä". Vastaan: -"Sitten kun silmät aukeaa". Olenko vaikea, ärsyttävä vai kiehtova? Mikä minä olen sitä miettimään. Minä olen se jota mietitään.
Se joka toista moittii, ei ite osaa tai uskalla. Se joka toista syyttää on itse. Se miten lehdet kirjoittaa kenestäkin on aina enemmän tai vähemmän fiktiota, sillä sitä ei ole koskaan kirjoittanut se, josta kirjoitetaan. Kuten Teemu Selänne on sanonut: -"Koskaan et ole niin hyvä tai huono kuin lehdet sinusta kirjoittaa". Ja mitä tällä kappaleella tarkoitin? Sen tarkoitus oli tyhjentää sinun ajatuksesi. Ehkä muistat jotain tästä kirjoituksesta. Ehkä haluat lukea jonkun kohdan uudestaan. Ehkä sait tämän avulla unohdettua sen pahan asian tai sen mitä olit aikeissa seuraavana tehdä. Toivottavasti se mitä uhohdit oli kuitenkin jotain hyvää.
Onni Vähäaho, Nivalassa Jaromir Jagrn 47 -vuotis syntymäpäivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.