sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

MAALISKUUN 2019 ULKOILUT

            31 päivän mittainen maaliskuu on tuonut valoa päiviin. Päivä on toden teolla jatkunut. Olisin halunut hiihtää enemmän, mutta kelit alkoivat loppumaan puolen kuun jälkeen. Ihan tammi-helmikuun monipuolisuuteen en päässyt. Näinpä juoksukilsoja kertyi jopa yli 400 kilsaa. Nousumetrejä jo vähän paremmin ja varmaan mäkien sulaessa nousuja tulee huhtikuussa otettua vielä enemmän, mikäli terveyttä piisaa. Mäessä on mukavaa.

           Aivan viimeisen viikon aikana on myös joka keväiset kevät pöly-allergiat haitanneet hieman, etenkin innostuessani tekemään hengästyttävämpää menoa. Olipa hengittäminen hieman työlästä yhdellä kevyellä iltalenkilläkin tuulen nostettua katupölyä reilusti ilmaan. Mutta hyvä, ettei mitään suurempaa.

            Maaliskuussa tuli liikuttua ihan mukavasti. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden "harjoittelu" tuntimäärä on 23,5h enemmän kuin viime vuoden tammi-maaliskuun vastaava. Ulkoiltua on tullut siis selvästi enemmän kuin viime vuonna. Intoa tuntuu olevan jopa enemmän, kun tavoitteellinen harjoittelu on väistynyt. Olen edelleen nauttinut enemmän liikkumisesta kuin ennen.

            Ehkä liikkuminen on ollut suhteellisen järkevääkin, vaikka en ole järkeä yrittänyt väkisin pitää sisällössä vaan olen mennyt pitkälti fiiliksen mukaan. Vetäny päivän liikunnat hatusta. Toisaalta keveiden jälkeen on kiva ottaa vaikka reipasta, kovaa tai mäkeä, sekä päinvastoin. Sisältö tulee ikään kuin selkärangasta. Myös NIVALAN HYVÄ LENKKIYHTEISÖ on tukenut tekemisen iloa. Kiitos, kaverit!



                               MAALISKUU        VUOSI 2019 YHTEENSÄ

Ulkoilu tunnit           58,5h                      172h
Juoksu                   421,3km                 926,6km
Hiihto                     116,9km                432,4km
Lumikenkäily         32,4km                 178,5km
Kävely                      4,8km                     7,5km
Pyöräily                  13,8km                   15,0km

Nousumetrit           4601m                  14 208m





Onni Vähäaho, Nivassa 31.3.2019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti