HEI - KOTUS JA UUSI ERÄ

      Kuvassa nilkasta poimitut ekg-lätkät. Ei vielä lappua varpaaseen.

Kaikki voi muuttua niin äkkiä ja odottamatta. Siinä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä. Kuitenkin muutoksen osuessa kohdalleen näkee elämän haurauden. Mikään romahdus ei isommin haittaa, jollei siitä jää mitään pysyvää. Aina tulee uusi erä. Jokainen erä on mahdollisuus uuteen nousuun.

On selvää, että kun liikkuu paljon ja vuosia (mm. viime vuonna yli 700 tuntia) niin ennen pitkää joltain osin kolisee. Viimeiseen kolmeen vuoteen yksi kahden päivän flunssa. Varpaiden paleltuminen. Muutama tajunnanmenetys eri tälleissä ja löysän olkapään kanssa joitakin haastetilanteita. Mielestäni normaalia vähemmän on ollut mitään haasteita näille määrille. Ennen pitkää niitä tulee, se on selvä, ja niiden aikana ehtii keskittyä muihin asioihin. Kuten olen aina todennut, minulla olisi kahdellekin Onnille mielekästä tekemistä. Eikä kaikki ole liikunnallista.   

Tiedostin kiristäneeni ruuvia peräti kuusi lepopäivää sisältäneen tammikuun jälkeen. Olen toki tehnyt sen lukuisia kertoja aikaisemminkin ja paljon tiukemmallekin jengalle ruuvia vääntäen. Ehkä olen tulossa vanhaksi, sillä ilmeisesti kroppa vaati selkeästi aika lisää. Mitä sitten tapahtui?

NÄIN TÄHÄN TULTIIN

Oli perjantai. Oli tarkoitus tehdä kova 1000m nousutreeni mattojuoksussa. Viittä päivää aiemmin olin tehnyt ennätykseni 10% kulmalla. Nyt oli tarkoitus tehdä ennätys 15% kulmalla. Tunsin olevani siihen valmis, vaikka tiukempi treeni oli pitänyt palautumista kortilla. Tässäkin viiden päivän välissä vauhtikestävyyttä tiellä, jolloin oli pieniä merkkejä harjoituskuormasta, palautumattomuudesta. Kuitenkin pari kevyttä päivää sen jälkeen Paljon pitkiä lenkkejä lisäksi lähiaikoina. Silti varsin normaalia minulle. Tehotreenejen määrä on ollut kuitenkin iso lisäys tälle vuodelle.

Heräsin peräti 9h yöunien jälkeen, mutta väsyneenä. Hieman merkillistä. Jospa sitä piristyis, ajattelin, kahvia juodessani ja aamupuuroa keittäessäni. Söin muutenkin vähän normaalia enemmän energiaa, jotta olisi sitten kennot täynnä matolla. Aloin latautua. Join vielä hieman lisää vettä ja kahvia. Normaalia aamun treeniin valmistautumista. Aloin kasata treenikassiin tavaroita. Kaikki ei ollut siinä vaiheessa aivan normaalisti. Tuntui kuin en olisi syönytkään. Energiavaje.

Kauhaisin salille lähtiissäni kourallisen suolasalmiakkeja suuhun. Jo on kumma jos ei tule puunlatvaan kiipeämisen tunnetta. Keskittyneenä ajelin kohti salia. Alkuverkkaa tämäkin. Juoksumattojen vapautumista odotellessani polin hyvin kevyesti 9min kuntopyörää. Tuntui jo niin kuin ois jonkunlaisen lenkin tehnyt. Jotenkin heikkoa, ehkä piristyn tästä, en erityisesti muutenkaan pidä kuntopyörän päällä olemisesta.

Sitten matolle. Matto 15% kulmaan. Kello käyntiin ja vauhtiviisari 7,0km/h. Ihan kelpo aloitus. Sykkeet normaalit. Ei hyvät, muttei huonotkaan. Jotain tällaista odotin. Kuitenkin vähän laiska olo. Juomaa otin varalta kulauksen kaksi jo eka kilsalla. Toiselle kilsalle 7,1km/h. Tätä(kin) loppuun (6,7km) asti niin alkais olla ennätys. Jo 1,5km kohdalla alkaa olla yllättäen valmis olo. Jalat ei tahdo jaksaa, vaikka sinänsä ei mitään erikoista ongelmaa. Syke nousee normaalisti. Happi kulkee ja jaksan liikuttaa jalkoja, mutta silti tuntuu, etten jaksa. Jospa tämä on psyykkistä velliä ja alan käskemään. Nyt äijjä mennään eikä vikistä joutavia. Kilsa menee loppuun. Ja alkaa kolmas. Lisään suunnitellusti vauhdin 7,2km/h.

Olo ei ole häävi, mutta tottelen käskytystä. Nupit ei ole vielä aivan kaakossa, mutta tahtoa on mennä hommassa eteenpäin. Voimattomuus kuitenkin ottaa valtaa ja uuvun kolmannen kilometrin loppuun mennessä aivan huolella. Käännän vauhdin 5,0km/h. Alan nopeasti palautua normaalisti. Syke laskee. Reilun 2min lorvailun jälkeen nostan maton vauhdin uudestaan 7,0km/h. Vielä satametriä, vielä satametriä - sillä tavalla lopulta houkuttelen itseni juoksemaan 4km täyteen. 34min ja risat. 600 nousumetriä.

Kaikki ei ole kuitenkaan hyvin. Olen aivan sippi. Jaksan hädin tuskin kävellä pukukopille. Keräilen tosissani jaksaakseni suihkuun. En muista olenko tällä tavalla ollut poikki yhtään minkään ultrarääkinkään jälkeen. Nyt 34min. Haapuilen kotiin pyörällä. Kauhia heikotus. Juon ja syön perusruokaa. Leipää. Sipsejä. Mikään ei auta. Heikottaa niin kuin ei ois ruokaa saanu koko päivänä. Otan vielä mämmiä maidon kanssa. Jogurttia, banaania ja lopulta ison telin jäätelöäkin.

Hetkeksi saan kasattua itseni, että haen tytön koulusta ja käyn äkkiä maitokaupassa. Ostan kaksi makiaispussia. Heikottaa. Syön heti puolipussia makiasta päästessäni kotiin. Koitan juoda kahviakin. Mikään ei auta. Kaadun sänkyyn, eikä aluksi hyvä ole sielläkään. Ei tee pahaa, enkä ole kipeä, eikä minulla ole mitään kulkutaudin oireita. Vain julmettu heikotus. Lopulta saan nukuttua noin tunnin.

Herätessäni heikotus jatkuu. Älytön energian tarve. Syön bananin ja takas sänkyyn. Hankala olla. Heikottaa. Tämä on kuin Pulttiboisin TommiEkblom. Ei jaksa niin ei jaksa! Syke tiheys normaali, mutta erittäin voimakas. Pakko mennä päivystykseen, sillä tällaista oloa minulla ei ole ollut koskaan. Epäilen, että pumppu soittaa kelloja. Naapurin Reijolla on pitkä musta auto ulkona, mutta menen vielä vaimon kyydillä.

Nivalan päivystyksestä matka jatkuu Oulaskankaalle. Aluksi verenpaineet on hieman koholla, mutta tasaantuvat. Heikottaa. Ai niin, siitä taisi olla jo puhettakin. Lopulta mitään ei löydy tutkimuksissa. Kaikki arvot on laajoissa kokeissa hyviä. Olo on lopulta noin kahdeksan tunnin karusellin jälkeen edelleen voimaton ja voipunut. Ja palatessani takaisin on taas energiavaje heikotusta. Syön taas muiden ja naapureidenkin puolesta. Syön, syön, minä poika syön, minä tykkään syödä syödessänikin.

Lääkäri epäili piilevää infektiota tai ylirasitustilaa. Kenties nuorella lääkärillä oli urheilutaustaa, kun pois sulki ylikunto-oireet. Mielestäni oikea arvio. Perusteluna sykkeiden normaali reagointi. Ylikunnossahan sykkeitä ei tahdo saada ylös eikä alas. Sen sijaan ylirasitustilaan tämänkaltainen oire saattaa liittyä. Seurannassa hälyttimet (ala hälyraja näky olevan 50:ssä) huusikin jo loppupuolella, kun aloin mennä omalle perussyketasolle, vähä päälle 40:n. Yöllä on ollut alimmillaan parhaillaan/pahimmillaan leposyke 32.

Minua siis epäillään ylirasitustilasta tai epäselvästä infektiosta. Saa nähdä tuleeko tuomiota. Aluksi määrättiin kuitenkin viikonlopun työt vaihdettavaksi lepäilyyn. Lääkäri sanoi lisäksi, että sitten voi alkaa hiljalleen liikkua. Viikonlopun nyt siis lepään täysin, se on pommin varmaa. Sen jälkeen voinnin mukaan. Ensi viikko voisi olla kaikissa tapauksissa korkeintaan kevyt, etenkin tehollisesti, vaikka olo tuntuiskin terveeltä. Viimeiseen 3,5 viikkon olinkin pitänyt vain yhden lepopäivän ja liikkunut monena päivänä kaksikin kertaa päivässä.

Juuri nyt (lauantai iltapäivä) olo on edelleen vähän ”pöhkö”. Pitkälläni pienissä erissä olen näppäillyt tätä tekstiä ampumahiihtojen ohessa. Vaikka varmasti monet minua ad-hd liikkujana ja malttamattomana himotreenaajana pitää niin oon päättäny kuitenkin vetää rastin päälle 1.3.2020 suunnittelemani Iisalmi-Nivala (128km) juoksun päälle. Tulisi liian äkkiä, vaikka tästä juoksuvointiseksi varmasti siihen mennessä toipuukin.

Olen monesti jopa odottanut saavani rauhoittua ja vain olla. En ole malttanut. Nyt siihen on hyvä syy ja lupa. Tämäkin siis kääntyy positiiviseksi. Otanpa nyt siis iisiä. Tiet, polut ja mäet on nyt muille vapaat. Antakaa palaa!

 

 Oottako tämän lukeneet? Tärkeää tietoa Super pep 2020 tapahtumasta.

Onni Vähäaho Nivalassa 22.2.2020