UUSI KOKEMUS

            Pari kolme päivää on tuntunut, että voi joko pääsisi vihdoin juoksemaan pitkästi ja jämäkällä otteella, sitten viime elokuun. Kuulun siihen joukkoon, jotka ei tarvitse kisoja löytääkseen motivoitua juoksemaan omia haasteita. Kokemaan uutta - elämää. Samalla ymmärrän hyvin niitä, jotka kiehnaavat kyljeltä toiselle miettiessään miten kestävät tapahtumien puutosta.

           Torstaina heräsin vasta hieman ennen puolta päivää. Yhdentoista tunnin yöunet tekivät olosta taivaallisen. Uni on ihmisen tärkein asia. Ilman sitä ei kukaan pärjää. Pian olikin ilta ja erittäin lyhyen jalottelun (4km) jälkeen aloin laskeutumaan samantien tulleeseen iltaan. Olin liian levännyt. Uni ei tullut ja luisuin pois hyviltä raiteilta. Se on elämää aidoimmillaan. Täällä ollaan ajoittain hyvillä, ajoittain väärillä raiteilla.

          Eilen aamuyöstä nukkumattoman (ei siis minuttiakaan unta) yön jälkeen söin "aamupalaa", joka ei tietenkään toimi kropassa samalla tavalla kuin unien jälkeen. Aineenvaihdunta ei ala toimiin normaalisti. Puuro jäi mahaan, eikä oikein kolme isoa kuppia kahviakaan saanut sitä liikkeelle. Toki tajusin, että olen allikossa jo valmiiksi, mutta olihan se koitettava, kun sovittu oli tämä päivä Koirasalmi - Pyssymäki (n.131km) polkujuoksu haasteeksi. Mielessä toki kävi homman siirtäminen vuorokaudella, mutta mielenkiinto nähdä nukkumattoman yön jälkeinen suoritus kiinnosti.

           Olo oli epätodellinen. Osa siitä innosta ja latauksesta oli poissa, koska kaikki tekeminen tökki. Tavarat ei pysyneet käsissä normaalisti jne. Silmä käsi koordinaatio oli hukassa jo matkalla. Siitä voi miettiä mitä on silmä jalka koordinaatio paljon kivikkoa sisältävällä Peuranpolulla, mutta tätä haluttiin tällä kertaa.    

                Sopiva varustus -1,5 asteen keliin. Juostessa tulee kuuma.

           Startissa oli -1,5 astetta, mutta auringon ollesssa jo nousussa lyhyet juoksutamineet hanskoilla tuntuivat ihan sopivilta. Toki oli ampaistava lähdöstä lämpöön ja hyvään rytmiin. Sitä tarjosikin eka kilsan loputon kivikko. Ekan neljän kilsan aikana oli kolme kilsaa hankalaa kivikkoa. Pitkoksissa kävi alusta asti selväksi, ettei niihin voinut luottaa. Osa keikahti päälle astuessa sivulle, osa nousi päälle astuessa takana ylös tai edessä. Tämä kaikki vei rentoutta juoksusta, kun piti kaiken aikaa jännittää miten astua. Silmä jalka -koordinaatio ei pelannut ja tajusin toki sen, jonka vuoksi juoksu meni liiaksi koitteluksi.

            Ekalla energian -ja juomanotto pätkällä katsoin kellosta, että vauhti oli tunteeseen nähden yllättävänkin hyvää ja sykkeet (134) siinä missä suunnittelinkin, 130-140 välissä. Numeraalisisesti kaikki meni niin kuin kuuluikin, mutta juoksu oli kauheaa nukkumattomuuden vuoksi. Pian kävi myös selväksi, että pitkokset oli tosiaan todella arvaamattomia. Vielä kuitenkin selvisin niistä ilman vammoja. Samalla epävarma omasta tasapainosta oli koko ajan läsnä.

           Jossain 90 minuutin kohdalla sitten taitoin ekan kerran nilkan. Jonkin sortin rusahdus kuului ja jonkun matkaa nilkuttaen pystyin jatkamaan. Poissaoleva olo oli kohtalokkaasti pois keskittymisestä. Näin jälkikäteen ajatellen, oli ihme ettei käynyt pahemmin. Juoksu oli helppoa, mutta samalla niin pirun vaikeaa tasapaino-ongelmien vuoksi. Skitsofreenistä, niin kuin oli polkukin. Maisema todella kaunista, mutta epämääräiset pitkosten kiinnitykset tai kiinnitysten puuttumiset olivat pois muutoin kauniilta reitiltä. Samoin reitti merkinnöissä olisi uudelleen maalaustarvetta plus suunta viittojen lisäyksien tarve.

          Eka huoltoon (17,9km) tulin noin 18 minuuttia etuajassa nopeammankin aikataulun mukaan. Aikaa oli kulunut 1h 47min. Olin ollut selvästi varovainen arvioissa, sillä olin kuitenkin joutunut koitellen tulemaan alkumatkan. Mistään vauhtijuoksusta ei todellakaan ollut kyse. Tämän hetken kunto on vain niin hyvä omalle tasolle, että nukkumattakin jostain alitajunnasta jollain tapaa pystyi kotvan menemään, kunnes nukkumattomuus alkoi näkyä liioin.

          Todellisuudessa ekan vajaan kahdeksantoistakilsan aikana olin tajunut kyllin, etten ole tänään juoksukykyinen. Yön valvoneella ihmisellä toiminta on yhtä kuin promilen humalaisella. Aika paljon sitä se toiminta vastasikin. Kuitenkin tänne asti tultua ei viitsinyt ekaan huoltoon lopettaa niinpä oli pidettävä epätoivo sisällä. Tilanteeni tajuten kuitenkin suunnitelmistani poiketen äidyin kuvamaankin jo ekalla pätkällä, sillä tiesin jo tuossa vaiheessa ettei tästä hyvä heilu.

                  Kuvia jostain 13 kilsan kohdilta

                    Vielä ei ole tässä nilkka kertaakaan pyörähtänyt.

          Matka jatkui olotilaan nähden yllättävän hyvin. Toki kävi selväksi, ettei ihan iisiä ollut tämä seuraavakaan pätkä alustan puolesta. Ahvenlammella ohitin lisää yöpyjen leiripaikkoja. Pian sen jälkeen tein 400m pummin uudella metsäautotien pistolla. Aistiharhojen piikkiin. Näköaistit oli kaukana normaalista. En usko, että normaalitilassa olisin juossut merkkejen ohi. Silti merkkejä olisi hyvä tehostaa tietyissä paikoissa.

                        Ahvenlammen (n.21km) joutsen pariskunta.

         Olin eka huollon jälkeen kaatunut kahdesti. Nyt nilkka pyörähti uudestaan. Sen jälkeen hakkuu-aukeaa, jossa metsävelli kosteikkoja ja hieman epäselvää mihin jatketaan. Polku löytyy hieman tuurillakin. Olotilasta huolimatta edelleen kello tykkää todella paljon ja sitä kovasti ihmettelen. Kunto olisi kohdillaan. Tämä otetaan vielä uudestaan pirteämmässä voinnissa. Pitää uskoa omaan juttuun ja hommaan. Siitähän elämässä on kyse.


         Kompurointi jatkuu ja taitan nilkan nyt astetta pahemasti. Arasti nilkaten pääsen yhä juoksuun kiinni. Todellisuus hämärtyy. Samalla imeytymishäiriöt iskevät. No, ne tajuan ratkoa kokemuksesta. Suola -ja magnesiumtabulla ne menee, mutta ne ei paranna osumaa saanutta oikeaa nilkaa, joka on kääntynyt jo kolmee otteeseen. Välillä en tiedä olenko hereillä vai unessa. Mietin, jos nukkuisin toisessa huollossa. Olenhan aikataulua niin paljon edellä. 

         Lopulta toiseen huoltoon on reilu kilsa, kun vastaan tulee vaeltaja pariskunta. -"Siellä on huolto kilsan päässä". Toivotan pariskunnalle hyvää vaellusta ja jatkan tilanteeseen nähden yllättävän hyvällä jalallla. 32 kilsa 5:22 jäykällä ja aralla nilkalla. Perusjuoksu siis vähintäänkin ok. Sitten näköharhoja ja en tajua mitä näen ja juoksen karhunpiiloon pihalle. 700m harha. Reilu kilsa harhoja. Kaikki aistiharhojen vuoksi.

        Toisessa huollossa ajassa 3:27h. Eli 28 minuuttia edellä nopeintakin aikataulua kaikkista ongelmista ja harhaanjuoksuista huolimatta. Samalla oli vaikea pysyä enää kiinni hommassa. Väsytti, eikä juostessa pystyssä pysyminen ollut enää helppoa. Toisessa huolossa notkuin seitsemän minuuttia. Lähes samantien väänsin nilkan neljännen kerran. Olin vähällä soittaa huoltajalle. Se olisi ollut järkevää, mutta halusin vielä yrittää. Tällä kertaa se oli tyhmää.

             Lehtosenjärven kankailta

              Hymy irtoaa, kaikesta huolimatta, ja miksipä ei?


       Pian juoksen ulos pitkoksilta, koska en tajua mitä näen. Sen jälkeen ehkä sata metriä ja nyt vasen jalka pitkosten väliin. Pitkokset pettää alta ja jumissa ollut oikean jalan takareiden ja pakaran kiinnityskohta tuntuu pahalta. Joitakin kipeitä askelia ja menen johonkin unen ja hereillä olon välitilaan. Sitten tulen hetken päästä "polulle", jossa ei ole polkua vaan merkit. Pitkokset on purettu ja uusi reitti on merkattu ilman polkua kiertokautta. Paradoksaalista, että tämän kaiken tivolin jälkeen kello edelleen tykkää.

                 Ei polkua, vain merkatut reittimaalaukset. Uutta kiertopolkua. Raivaustarve.

       Lopulta väännän nilkan viidennen kerran, enkä pysty enää juoksemaan enää edes lyhyellä tiepätkällä vaan nilkutan kuin haavoittunut eläin. Juoksu loppuu käytännössä 40 kilometrin kohdalla. Koitan vielä, mutta taitan nilkan kuudennen kerran. Samalla imeytymisongelmat iskevät uudelleen, mutta ne ei enää haitta, sillä en pysty edes kunnolla etenemään. Uni on ihmisen tärkein asia. Sitä ei voi ohittaa, vaikka olisi edellisenä yönä nukkunut hyvin. Olen usein onnistunut näissä, vaikka olen nukkunut vain 3-4 tuntia, mutta nolla on nolla.

       Lopulta seuraavalla kahdeksalla kilometrillä matkalla autolle kestää liki kolme tuntia. Taitan vielä kuudesti taittuneen nilkan kahdesti vain kävellessäni. Loppumatkalla teen surullisia havaintoja polun riisumisesta vanhoista pitkoksista ja suuntaviitoista, sekä reilusta raivaustarpeesta. Paljon tässä reitissä arbeettia ennen kuin voimme tällä reitillä turvallisesti juosta noin 131 kilometrin polku-ultran Koirasalmesta Pyssymäkeen, mutta tuo tavoite saattaa (?) motivoida Peuranpolun kunnostustöitä.

          Metsähallitus (?) purkanut sillat. Tarvetta reitin kunnostukselle on isosti.

               Osa suuntaviitoista tippunut / poistettu. Lisäys / uudistus tarvetta on.


        Vajaan seitsemän tunnin jälkeen pääsen vihdoin autolle. Hieman ennen autoa oli jollain jäänyt ruhonleikkuu hieman kesken. Tuosta hyvä jatkaa?

                     Ruohonleikkuri tauolla?

                Huippuhuollossa. Nyt viimeistä kertaa - tällä erää.

                  LOPPUSUMMAUS

                 Viisi asiaa reitistä:

1.  Vanhat, edes jokseenkin irti olevat pitkokset on kiinnitettävä tai vaihdettava uusin. Ovat nykymuodossaan liian vaaralliset reitin juoksemiseen.

2. Paikoin reittimerkinnät on reilusti rapistuneet. Reittimerkinnät olisi hyvä maalata uudestaan. Seuraavan reittimerkintä "pilkan" olisi hyvä näkyä aina edelliseltä.

3. Reittiviitoituksissa on parannettavaa. Aina reitin kääntyessä jonnekkin olisi hyvä olla viitta ja siinä teksti mihin ollaan menossa. Esim. "VALKEINEN 17km".

4. Reittiä täytyy raivata kesäjuoksu käyttöön (shortsit). Paikoin pajukkoa ja suopursua on reilusti polkujen päällä. Onnistuisko neljä ensimmäistä kohtaa kahden vuoden aika jänteellä, jolloin eka ultrajuoksu reitillä voitaisiin pitää v.2022 tai 2023?

5. Kivikko on parasta ja tuo hyvän haasteen, sekä maisema on ainutlaatuisen kaunista. Lisäksin reitillä on paljon kulkijoita. Tähän kannattaa satsata.


            Itse ajattelin kokeilla tätä kesäkuussa uudestaan. Iso-Sydänmaanreitti on kohdaltani pelikielellä "läpi juostu". Kolmen kierroksen (171km) kisan voitto ja yksi kierros (57km) alle kuuden ja puolen tunnin. Toki tulen meidän omankin reitin tälle kesää kellottaan, mutta nyt on kiva opiskella tuo Peuranpolun haaste. Kyllä se reilusti alle 10 tunnin menee. Ehkä jopa lähelle yhdeksää tuntia. Toki polku on todella haastava - osittain purettujen polkupohjien vuoksi ja puuttuvien siltojen.

            Vaikka tämä eilinen juoksu oli kaikinpuolin todella järkiköyhä, ei se poista sitä totuutta, että tämäkin oli hyödyllinen tulevia kokeiluja silmällä pitäen. Reitti on mielestäni paljon mainettaan vaativampi ja vaatii juoksijalta elastisuutta ja voimaa pitää juoksu rentona. Kivikkoja tulee tasaisesti ja epäspesifit pitkokset pitävät jatkuvasti kulkijan hereillä.

            Oli hienoa tarjota taas urheilujännitystä penkkiurheilijoille. Ja tällainen epäonnistunut suoritushan on monesti kohahduttavampi kuin se joka menee piirulleen. On kiva tarjota halukkaille ihmisille elämyksiä ja saada samalla niitä itsekin. Nämä ei ole niin vakavia, että näiden kesken jäämisestä pitäis harmistua. Matka on minulle aina tärkeämpi kuin tulos. Aina ei tarvi päästä maaliin kokeakseen. Siinä monelle miettimistä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.5.2020