KOIRASALMI - ISO-JUURIKKA

          Lähtökohta tähän ultrapolkujuoksuun oli hyvin erikoinen. Olin edellisenä viikonloppuna (pe-su) liikkunut kahdeksantoista tuntia. Eikä tietenkään viisi palauttavaa päivää riitä tuollaisesta liikuntaryppäästä palautumiseen, etenkin, kun siitä oli yli neljätoistatuntia vaativilla poluilla juoksua ja myös hieman kävelyä. Hyvä ja aiheellinen kysymys tietenkin on - kannattaako näin valtaviin haasteisiin lähteä noin pian isojen liikutaryppäiden jälkeen. Vastaus on helppo: Ei tietenkään.

 Lähtötunnelmia aamu kuudelta Olkkosesta

          Totuus oli toinen ja seisoin ennen kahdeksaa jälleen Koirasalmessa, Kivijärvellä. Vain kahdeskan päivää edellisestä yrityksestä, joka päättyi valvotun yön jälkeen nilkkojen taittumiseen useaan otteeseen. Tietoa haastavasta reitistä oli kertynyt ja yritin sitä parhaani mukaan hyödyntää toisella yrittämällä.


          Kello 7.45 lauantai aamuna starttasin liikkeelle. Huoltomiehenä toimi jälleen Tuomo Junttila. Lähdin liikkeelle tietoisesti edellistä yritystä kevyemmällä otteella. Se näkyi aika tasaisesti noin kaksikymmentä sekuntia hitaampina kilsoina viikon takaiseen verraten. Yritin keskittyä puhtaaseeen askellukseen, jottei nilkat taittuisi. Kolmen kilsan kohdalla piti vähän päästä nestettä letkusta ja hetkeä myöhemmin tein parin sadan metrin pummin.  

 Tuomo oli muutaman sadan metrin päässä kivikkokilsalla kuvaamassa. 

          Homma sujui ok. Alusta asti kuitenkin oli selvää, ettei viisi palauttavaa päivää riittänneet palautumaan edellisen viikonlopun isosta liikunta-annoksesta. Toisaalta kaikki perushommat sujui hyvin, joten jolkottelin vain menemään. 18km huoltoon saavuin ajassa 1h54min. Juoma riitti nippa-nappa. Lämmintä oli aamusta asti. Yhdesti kaaduin huolimattomuuttani helpossa paikassa.

         Ahvenlammen laavulla tein alle sadan metrin pummin. Jossain Vähä-Valvatin pitkoksilla näin Metsäpeuran, mutta en ehtinyt saada sitä kuviin. Komeahkon suokuvan kuitenkin. Tämä osuus meni myös aivan perustekemisen äärellä. Kaksi lötköä (yksi litra) nestettä riitti juuri ja juuri, vaikka osuus oli noin vain noin 14,5km pitkä. 32,5km kohdalla tulin huoltoon ajassa 3h34min. Edessä oli raskas 15,5km mittainen osuus kohti Valkeista.

                Metsäpeura tuolla jossain. Kaunis suonäkymä.

         Lehtosenjärven pitkä rantaseutu meni hyvin, vaikka pitkokset oli tehdä taas tenät. On ne uskomattoman arvaamattomat, eikä millään muistanut jokaisen irti olevan pitkoksen kallistus suuntaa. Pääsin kuitenkin pitkoslabyrintin läpi loukkaamatta itseäni. Jossain 38 kilometrin kohdalla meni jotain sälää kenkien sisälle, vaikka laitan kengät aina niin tiukkaan sivuista kiinni, ettei sinne helpolla mitään isompaa pääse. Kilometrit 40,41 ja 42 on kuin Syyryn kivikot jatkuvana tivolina. Hurja pätkä! Tuolla kaikki kilsat vielä tosi hyvävoimaisena noin 10min/km.

         Edellisellä viikolla vääntyneet nilkat kipeytyivät osuuden loppupuolella todella hankalalle mallille. Samalla jopa kolme lötköpulloa nestettä oli liian vähän. Otin lisäsuolaa. Olin päästänyt letkusta vettä vain kahdesti. Särkylääke ei tullut kysymykseen, sillä munuaiset on kovilla näissä keleissä ilman niitäkin. Mietin viimeiset kilsat mitä teen. Pystyin kuitenkin juoksemaan, vaikka sattui kovasti joka askeleella.

         Valkeisjärven rantaa. Useampaa olutta oli väki minulle ojentamassa.

        Valkeisjärven rannan merkkaus oli siksi harvaan ja alkoholipitoisen juoman tarjoajia tämän tästä aurinkopiknikkien ääriltä, etten saanut oikein kiinni mistä pitää kääntyä tien ylitykseen päin. Lopulta näytti, että tästä, mutta se olisikin ollut vähän myöhemmin. No, matka oli sama, mutta huoltomies oli mennyt oikeaa reittiä ja tuli autolle pari minuuttia minun perään. Tuosta ei haittaa, sillä sain kaksi minuuttia lisä-aikaa miettiä mitä keksiä nilkkojen kanssa.  Huoltoon ajassa 5h48min. Ulos 6h1min. Tässä keräsi kulkija itseään nilkkojen vuoksi.

        Taas suolasta suuhun ja aitoa pepsi-colaa isoilla hörpyillä plus alkoholiton olut. Huoltomiehen suu oli sen sijaan messingillä vasta nautitun pizzan jäljiltä. Mulla oli huonompi käsi. Liivi täynnä kaurakeksejä ja geelejä yms. Nakkeja ja sipsejä. Sitten päätin kokeilla vaihtaa Hoka One One Torrentit saman merkin ATR Challenger 5 -malliin. Torrent on sukkela, pitävä ja kevyt kenkä ja vaimennuskin alkaa nykysellään minulle riittämään, mutta kiertojäykkyys on niin vähäinen, ettei nilkat kestäneet kengät löysyyttä. ATR Challenger 5 on puolestaan jäykempi ja hieman vaimennetumpi. Edessä oli hieman enempi myös tiepätkiä ja aivan jotain muutakin.

         Jokin ihme tapahtui, sillä nilkkakivut meni lähes kokonaan ohi kengän vaihdolla. 50:s kilsa oli 5:46min. Eli olin liki yhtä tuore juoksullisesti kuin alussa. Helppoa jolkottelua. Nestevaje vain hirvitti. Merkkejä oli ilmassa ja koitin sitä parhaan kokemukseni avulla korjata. Laitoin myös lisää aurinkovoidetta iholle Valkeisen huollossa. Ihon suojaaminen on yksi hyvä lisä. Tiedossa oli kenties nopein osuus väli alustallisesti. Silti väli oli hyvin monivivahteinen. Oli sitä tietäkin, oli hyvää/kohtuullista polkua, mutta oli myös todella hidasta - ja myös sitä kivikkoa.

         Jalkojen piti todella pystyä muuntautumaan kuhunkin tilanteeseen. Kaiken aikaa palauduin hämmästyttävän hyvin aina raskaiden pätkien jälkeen helpommilla. Hiipi puseroon tuosta itseluottamusta ja varmuutta. Alkoi tulemaan kaikki voipa kuvitelma. Tuosta pitää näin jälkikäteen ajatella, että se oli hyvä asia, sillä näin vain onnellisen lopun, enkä uhkakuvia lainkaan, nilkan vääntymisiä lukuunottamatta. Tämä siivitti minua pala-palalta eteenpäin, vaikka maastollisesti raskaat pätkät koittelivat fysiikan lisäksi myös päätä.

        Lopulta Kuivajärven P-paikalla. Matkaa takana 62km ja aikaa mennyt 7h48min. Nesteen kanssa taas nippa-nappa, vaikka tälle 14km pätkälle oli taas kolme lötköä (1,5L) juotavaa. Energia maistui hämmästyttävän hyvin. 20 minuutin välein alusta asti. Juomaa 10 minuutin välein - alusta asti. Silti suu oli rutikuiva aina ennen seuraavaa juoma kertaa, etenkin keskipäivällä. Tästä alkoi Peuranpolun viimeinen ja vaativin pätkä. Kuivajärvi-Petäjämäki.

        Iso-Vänttäläisen jälkeen reitinmerkkaukset olivat vahvempia ja selkeämpiä. Eteläpäässä polkua merkit oli haaleampia ja paikoin vähäisempiä. Vaatii paikka tietoisuuttakin hieman pärjätä tuolla. Ihan ilman perehtymistä tuolla ei välttämättä osaa kulkea, mutta pienellä perehtymisellä ja karttasovelluksilla kyllä. Toki verkko ei toimi puhelimissa useissakaan kohdissa, joten perehtyminen ja paperikartta hyviä lisiä.

         Onneksi olin vast´ikään käynyt tutustumassa Kuivajärvi-Petäjämäki väliin, joten sen kivisyys ja teknisyys ei päässyt yllättämään. Väli oli vain fyysisesti raskas, sillä usko maaliin pääsyyn oli tällä välillä ehkä korkeimmillaan. Homma toimi ja vaikka en ollut palautunut edellisistä, pystyin kuitenkin kohtuulliseen etenemiseen. Ja mikä ennen kaikkea tärkeintä - ei ollut perusasioissa mitään ongelmia - imeytymisissä jne.

        Tuoreena tällä kivikko pätkällä juoksin muutama viikko sitten vähän päälle 7min/km keskarilla aika napakalla otteella, joten nyt tuollaiset 9min/km vauhdit tuntuivat hyvinkin olevan linjassa. Lisäksi maaliin oli matkaa, joten missään vaiheessa ei ollut varaa alkaa hevosteleen. Nuo vauhdit tuntuu uskomattoman hitailta, mutta käykääpä tuolla kokeilemassa. Sirkuskoulutuksesta voi olla hyötyä.

        Neljä kilometriä ennen Peuranpolun loppua horjahdin ja vasen polvi raapaisi isoa kiveä kyljestä. Hyvä muistutus, että juoksu voi päättyä milloin tahansa. Luulen, että polvi olisi mennyt paskaksi, jos se olisi osunut muutaman millin jyrkemmässä kulmassa, sillä tuo tuli myötämaassa, jossa vauhti noin 9-10km/h. Muutaman askeleen onnuttuani pääsin taas menoon ja juoksuun kiinni. Peuranpolun maalissa olin ajasssa 9h 53min. Vastassa oli maaselänladun Helena Kinnunen ja Heli Hilliaho. Kuva "maalintulosta" alla. Tosin lopulliseen maaliin oli vielä matkaa noin 54 kilometriä ja seuraavaan huoltoon noin viisi kilometriä.

         Peuran polun maalissa ajassa 9h 53min.  (gps 75,5km)

        Raskaan kivikko-osuuden jälkeen yllättäen noin 6min/km juoksu tuntuu rennolta ja edelleen yllättävän helpolta. Vaikka videon perusteella lennokkuudesta ei ole enää tietoakaan niin kuitenkin yli kymmenen tuntia takana.

        Hieman ennen reilun 80 kilometrin huoltoa viereeni pyöräili juoksutietoisesti puhuva nainen. Luulin ensin häntä Reisjärvi lehden toimittajaksi, josta minulle vihjattiin hetkeä aikaisemmin. Hän oli kuitenkin paikallinen aktiivi ja Nivalaislähtöinen Hanna Tölli. Kertoi omista kokemuksistaan mm. iso-sydänmaanreitiltä ja kyseli matkan sujumisesta. Taas nesteen juontia joutui hieman rajoittamaan, kun neljä (!) lötköäkään ei riittänyt. Olin nestevajeessa, mutta homma toimi vielä.

               80km huoltokuvaa Reisjärven terveyskeskuksen vierestä.

        Reilun 80km huoltoon saavuin ajassa 10h24min. Huomasin, että vähän huippaa ja teki mieli istua - ja istuinkin hetkeksi. Nestevajeesta ja lämmöstä. Joonas Jyrkkä oli tullut juoksemaan seuraavan noin 18 kilometrin osuuden kanssani. Todella iso merkitys sillä tuleva pätkä olisi reissun raskain ja TÄYSIN POLUTON. Kelkkareittiä, suota, umpimetsää, risujätettä täynnä olevia hakkuu-aukioita. En silti arvannut (onneksi) miten raskas tuo väli oikeasti olisi, sillä olin juossut sen vain kevään jäisen maan aikaan.

                Suo upotti ja lypsi huolella.

       Jo kelkkareitille (sille osuuden helpoimmalle pätkälle) saapuessani huomasin miten vaikeaa siellä oli löytää juoksuaskelille sijaa. Joonaksen seura ja hyvä tilanteen mukainen puhumisen taito auttoivat. Sitten tuli ne reilun puolen kilometrin mittaiset suo-osuudet. Niitä oli ainakin kaksi (?). Yli kilometri kuitenkin. Todella upottavia, vaikka välillä muka löydettiin askel pari vain nilkkaan asti upottavaa sijaa askelille. Eteneminen oli noin 3km/h. Pahinta oli suossa nilkan vääntyminen. Taas piti irvistää hartaasti. Ja olihan tilaa irvistää. Käppyrä mäntyjä ja kellertävän ruskeaa suota silminkantamattomiin. 

                      Iso kivi kelkkareitin varrella.

       Suolta kelkkareitille (no kelkkareittiä se oli suollakin, mutta..) noustessa jalat liikkui hitaasti kuin hidastetussa filmissä. Jalkojen liikkeelle saaminen oli hankalaa. Sitten tuli umpimetsä kahlausta Viululammen ympärillä. Sieltä noustessa, 90km kohdalla törmäsin seinään, johon luulin jääväni. Kämmenillä autoin reisistä itseäni kävelemään noustessamme tiellä. Huh-huh, voih-voi jne. Jotenkin ihmeenkaupalla selvisin tuostakin allikosta. Juuri sopivasti taas oli 20 minuuttia kulunut ja tällä kertaa Twix suklaapatukka meni kitusiin nesteen kera.

                      Polutonta nousua umpimetsässä

       Lopulta pääsin jo vähän juoksuun kiinni! Sitten rämmittiin taas umpimetsässä vajaa puoli kilometriä. Sen jälkeisellä tieosuudella juoksu tuntui taas jopa kohtuulliselta, jollei hyvältä. Sitten tuli todella sitkeä hakkuu-aukio. Kiviltä kiville "pomppimista". Jatkuvien risukasojen ylittelyä jne. (kuva alla). Olin taas superlypsetty. Ja loppu vajaa neljä kilometriä oli kelkkareittiä ja umpimetsää. Yhtä.. no jääkööt kirjoittamatta.

           Kuva 94km kohdalta ryteikön helpotettua. Oksaa ja kiviä on vähän vielä tässäkin

     Lopulta 98 kilometrin huollossa, jossa hyvä huumori ja tunnelma. Laskeskelin, että verttitonni täyttyy. Ja se, että sais kait sen lyhyemmäskin ajassa. Aikaa oli nyt mennyt 13h47min. Eli 18 kilometrin osuuteen oli mennyt 3h23min. Ja tietenkin se 2 litraa juomaa. Juomaa oli tähän mennessä mennyt pelkästään reitillä yhdeksän litraa ja huollossa kaksi litraa, eli kaikkiaan 11 litraa 98kilometrin ja vajaan 14 tunnin aikana ja silti se oli vähän. Olin käynyt laskemassa letkusta vain 3-4 kertaa tähän mennessä.

      Ilma viileni ja oli jopa pimeän/hämärän uhka tuleville tunneille, joten laitoin varalta otsalampun ja pitkähihaisen juoksupaidan. Rasvaa lisäsin hieman aamulla lisättyihin kohtiin, vaikka ihon rikki menon merkkejä ei vielä suoranaisesti ollutkaan. Kengät toimi hyvin. Jatkoin niillä. Huollosta lähdin varsin hyvävoimaisena ja iloisena astuin iso-sydänmaanreitille. Vihdoin tutulla polulla. Ultralegenda ja persoona Pasi Koskinen soitti ja tsemppasi, sekä kyseli miten menee. Unohdin toivottaa Pasin päiviä, jotka oli eilen, mutta saattavat lämmittää muutaman tunnin myöhässäkin :)
 
      Vaimolle soitin lyhyen "nalle puhelun" laihakankaan kivikolta, josta laskeudutaan Vähä-Juurikkaan. Mäyränpesäkankaan kivikot on sitä ennemmin. Akussa virtaa 39% joten "nalle puhelu" pysyi ytimessä - rakkaudessa. Tänään jatketaan - rakkautta. Fiilis vain tuntui nousevan. Pää oli siis hyvällä moodilla. Ajattelin tuossa vaiheessa ainoaksi uhaksi nilkan vääntymisen tai jonkin muun isomman tapaturman. Vähä-Juurikassa fiilis oli ehkä korkeimmillaan reissun aikana, 102 kilometrin kohdalla, josta alla kuva.

        Vähä-Juurikka ja auringonlasku

       Jossain 105 kilometrin kohdilla jalat loppuvat. Tulee toinen seinä (90km kohdalla ensimmäinen) vastaan. Pää on Pyssymäellä, joten alan vain ratkomaan jalkoja meno kuntoon. Suolaa, nestettä ja energiaa. Jalat ei kuitenkaan ala toimimaan. Niistä on suoraan sanottuna eväät syöty. Luonnollisesti yritän laittaa liikaakin energiaa sisään - ja myös nestettä. Alkaa tekemään pahaa. Samalla yhtälöä hankaloittavasti minua alkaa myös huimata. Hoipertelen. Koitan puhua ääneen. -"No,nyt! Ei muuta kuin siitä vaan". En heti hoksaa, että pää menisi, mutta jalat ei nyt mene.

       Pää uhkaa mennä pidemmälle. Iso-Juurikan laavun ohi menevää tietä lähestyvällä suolla soperran itselleni, että vielä yritetään jalat. Vielä annetaan mahdollisuus Pesänevantielle saakka (sinne noin 3km tuosta). Lopulta (onneksi) tajuan, ettei jalat ehkä kanna edes sinne saakka ja taivun vaikeaan päätökseen ja soitan huoltajan hakemaan pois. Kävely on tielläkin hankalaa. Urakka päättyy 109,7km kohdalla. 16h19min. Keskivauhti kaikkineen huoltoineen päivineen 8:56min/km. Keskisyke oli 131-132-128 välillä ekan 80 kilometriä,mutta sekin vaelsi Reisjärvi - Syyry välin toivottamalla pätkällä alas. Ei liikettä, ei sykkeen ylläpitoa asetetulla tasolla.

       Joidenkin autossa istuttujen kilometrejen jälkeen on pakko nousta hetkeksi autosta. Istuminen on kivuliasta. Seisominenkin on kivuliasta, enkä tahdo jaksaa seistä. Hetkessä tulee kylmä, vaikka käyn ulkona vain minuutin breikin. Letkusta ei tule nestettä, vaikka sitä on laitettu sisään yli 12 litraa päivän aikana. Tämä on vaativaa leikkiä. Olen tyytyväinen, että pystyin ratkomaan monet haasteet ja ongelmat tuonne saakka. Maasto oli vaativin mitä olen koskaan mennyt. Kerta kaikkiaan. Kerta kaikkiaan. Kerta kaikkiaan.

       LOPPU AJATUS  

       Hienoin hetki ja oivallus tapahtui Reisjärven urbaanissa taajamassa pitkän ja vaativan kivikko-osuuden jälkeen tullessani tielle. Kesätuuli, laskeva aurinko ja peltojen välissä hiekkatie. Juoksen kymmenen tunnin uurastuksen jälkeen rentoa, noin 10km/h vauhdissa nuuskien kesäistä ilmaa. Tämä on se juttu, mihin pyrin. Yritän siirtää tätä tilaa pidemmälle ja pidemmälle. Tässä erittäin vaativassa maastossa paukut riitti tuossa tunteessa noin 83 kilometrin kohdalle. Loppu oli jo pois omalta alueelta - rämpimistä - ja kuten Joonas hyvin tiivisti, vaellusta.

      Mutta tuo edellisen kappaleen tunne - pystyä juoksemaan jopa yli kymmenen tunnin jälkeen helppoa kutosen vauhtia on se juttu. Sitä lähden hetken huilattuani jalostamaan.

      ISO KIITOS KAIKILLE MYÖTÄELÄNNEILLE JA KOTIVÄELLE ISOSTA TUESTA!

                   Näihin kuviin...

DATA SAUNA LENKISTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 31.5.2020

PALUU KOIRASALMEEN

           Ultrapolkujuoksija ei vähällä luovuta, vaikka ei aina onnistuisikaan. Ilman yöunta homma meni lekkeriksi viime perjantaina. Tuoltakin reissulta jäi kuitenkin hienot maisemat, erityisesti vesistöt mieleen. Ja tottakai myös oppi reittiä ja se on nyt tutumpi uuteen yritykseen - yöunilla varustettuna. Ilman nukkumatta en lähde enää mihinkään juoksuponnistukseen koskaan. On se niin sairasta leikkiä, etten minäkään nyt ihtiäni halua tahallaan teloa, vaikka muutoin hommani ei sieltä viisaimmasta päästä olekaan.

           Tarkoitus on startata tämän viikon lauantaina Koirasalmesta noin 8-9 välissä, todennäköisesti yhdeksän huitteilla. Pääasia on saada nukkua riittävästi. Myös aikatauluihin tuli hieman muutoksia jo koetun perusteella. Luullakseni kilometrimäärätkin ovat nyt hieman lähempänä oikeaa. Reittiä tuli tietoon taas enemmän ja yhä enemmän näyttää siltä, että 18 tunnin tavoite on hieman liian kova, mutta jos vaikka vain vähän päälle. Pääasia on minulle aina hyvä juoksukokemus. Harvoin motivoidun juoksuhaasteessa kävelemään kovin pitkästi loppumatkasta, joten juoksukykyinen pitää olla. Minusta kävelyreissut on erikseen, kun juoksemaan lähdetään niin sitä sitten juostaan.

           Alla aikataulu hahmotelma. Mukaan voi taas tulla SEURAAMAAN TAIVALTA WHATS´APP -ryhmässä ketä kiinnostaa. 

Seurantaryhmään pystyy halutessaan liittymään tästä linkistä: https://chat.whatsapp.com/IHbRTAoLTh59smmGo4Qlie


Startti siis näillä näkymin La klo.9.00. 

								huomio
			etappi		yhteensä		Aikahaarukka	edellisestä
0	Lähtö Koirasalmi		0		0		0:00	kivikkoa
1	Salamajärventie		18		18		1:50-2:00	1:47-1:48
2	Karhunpiilontie		14,5		32,5		3:25-3:35	3:27 1km harha
3	Valkeinen		15,5		48		5:40-5:50	osin hidas väli
4	Kuivajärvi		14		62		7:30-7:40	outo väli
5	Savikontie		19		81		10:10-10:20	n.11km teknistä
6	Syyryntie		18		99		12:50-13:00	suo pätkiä
7	P7		14,5		113,5		15:10-15:20	1,5km kivikko
8	P9		6,5		120		16:20-16:30	suo väli
9	Pyssymäki		10,5		130,5		18:00-18:20	loppusuora

           Eilinen PEP57km meni näköjään niin nätisti kuin se tuntuikin juoksun aikana. Vaikka maasto oli soilla kuin mattomassaa avovedessä, ei jalat ole kovinkaan puhki siitä. Juuri kävin 8,5km juoksu/kävelyä saattaakseni jalkoja lähemmäs normaali oloa. Tiukkaa tietysti silti tekee, että ehtii palautua samaan pisteeseen kuin mitä olin viime perjantaina, mutta eiköhän kutakuinkin. Koirasalmi-Pyssymäki challenge vol.2 koittakoot!

Onni Vähäaho, Nivalassa 25.5.2020

39. KERTA - ISO-SYDÄNMAAN (KOKO) REITTI

          En tiedä millä nimellä Iso-sydänmaan vaellusreitti parhaiten tunnetaan? Ihan noin vai I-SR2014 vai Pep-reitti? Ihan miten vain, mutta samasta asiasta on kyse. Ehkä niin, että pep-reitti alkaa stadionilta. Nyt ampumahiihtopaikan valmistustöiden aikana kulku on hieman normaalia sekavempaa hetken, mutta pääsee siitä nytkin.

          Päättäessäni viime vuonna luopua tuloksiin tähtäävästä juoksemisesta jatkoin vain juoksuharrastusta fiiliksen mukaan. Tätä asiaa ei ole vieläkään kaikki oivaltaneet vaan ajattelevat minut edelleen suorittajana. On jotenkin vapauttavampaa juosta kokeakseen, ei tuloksille tai perille pääsyn vuoksi. Jos päämäärä on vain tulos tai perille pääseminen ei välttämättä ymmärrä kokea matkasta, joka on aina päämäärää tärkeämpi - ainakin minulle.

          Erityisesti olen ihastunut vesistöille tuloihin. Niissä on kiva pysähtyä, jos ei fyysisesti niin ainakin henkisesti. Ennen kaikkea näin talven jälkeen vesistöt ovat puhtaimmillaan. Kaunis sininen vedenpinta aaltoilee rauhoittavasti ja veden rannoilla oksat ovat saaneet jo hieman vihreyttä. Kaunista. Lähdin tänään tätä kaikkea kokemaan, vaikka tässä liikuntamäärässä se ei ollut järjellä ajateltuna mitenkään järkevää. Toissapäivänä liki seitsemän tunnin polkusaaga peuranpolulla, jonne menin nukkumatta sekoileen ja olin vähällä loukata itseäni eritoten nilkoista. Lopulta pääsin säikähdyksellä.

         Eilen sitten "palauttelin" edellisen päivän liki seitsemän tunnin polkulenkistä vajaan kolmen ja puolen tunnin pyörälenkillä. Reipas seitsemänkymmentäviisi kilometriä enimmäkseen sorateitä. Lopulta illalla sain hullun idean juosta tänään Pep-reitin 57 kilometrin matkan. Sain vaimoni innostumaan viemään kanssani juomakätköjä. Silti juomaa piti kantaa kaiken aikaa liki kaksi litraa kerrallaan. Alkukesän ensimmäiset lämpimät päivät kysyvät nestettä normaalia enemmän.

         Niinpä tänään painoin startti nappulaa klo.6:52. Tiesin, että tuttu neljän hengen ryhmä aikoi lähteä seitsemän haminoissa Vinnurvasta kiertämään noin 32km pitkää etulenkkiä. Arvelinkin oihittavani heidät alkumatkasta, mutta heidän lähtö oli venynyt hieman yli seitsemään ja ehdinkin heidän edelleen.

         Alkumatka oli jännitystä täynnä, sillä toissapäivänä lukuisia kertoja kipanneet nilkat olivat hieman jäykän ja aran oloiset, mutta kivuttomat juosta. Koitin varoa kompasteluja ja jalan kippauksia. Homma lähtikin hyvin, mutta hieman kankeasti liikkeelle. Ihmekkös tuo, sillä kahtena edellisenä päivänä oli tullut yli kymmenen tuntia liikuntaa.

         Ajattelin lämpimien päivien hieman kuivattaneen reittiä kahdeksan päivän aikana, mitä oli aikaa edellisestä reitin kierrosta. Silloin kävelin takaosan porukan kanssa. No ei se ollut kuin oikeastaan hieman perhereitin osalta kuivunut, mutta reitin muilla osin oli vielä yllättävän paljon kosteaa. Tuhdin liikuntamäärän ja tulevien suunnitelmien vuoksi en vihtinyt alkaa painattaan vaan menin aivan nätisti - menee sitten miten kauan menee.

         P3:lla 17 kilometrin kohdalla olin jonkun matkaa ennen kahta tuntia. Ihan tavallista. Luulin vielä tässä vaiheessa, että tällaisella löysälläkin otteella tämä tivoli juostaan seitsemään tuntiin, mutta en arvannut miten kosteaa takana olikaan. Vauhti laski hiljolleen. Toki lihaksetkin oli varmaan kohtuu tyhjät. Se näkyy äkkiä, kun suoperäisessä maastossa askeltaa. Kompasteluja ei kuitenkaan juuri tullut ja hallittuja kaatumisia pehmeälle vain kaksi. Nilkkojen kippaamis yrityksiin ehdin nyt jonkun verran yöllä nukkuneena reagoimaan. Refleksit ja tasapaino-aistit pelasivat.

         Syyryn seinänousuun tulin ajassa 3:08h. Noin 6-7 minuuttia liian hitaasti ajatellen seitsemää tuntia. Vaikka tuloksilla ei ole väliä, tykkään silti ajankulua seurata. Ajattelin lopun helpommalla pätkällä imasevani seitsemän tunnin kelkan kiinni. En jotenkin hoksanut jo nähdystä, ettei siellä juuri sitä helppoa olekaan (hah,hah). Puolivälin kyltillä olin ajassa 3:35h.

         Laihakankailta laskeuduin kostealle suolle. Eli kivikkoisia kankaita tai märkiä soita - no vuoron perään kuitenkin. Nämä ois tuoreemmalla jalalla kivan kehittäviä juttuja. Vähä-Juurikan mökkitieltä alkaa vähän parempaa ja vauhti nousee. Iso-Juurikan penkalla noin 5:30min/km vauhtia. Repun paino ei vain paljon laske, sillä keräsin samalla kätköpullot reppuun. Reppu olikin lopulta aika painava kaiken aikaa.

         Yksi Pep - reitin käännekohta ja mittari on, kun Iso-Juurikan pohjoispenkalta laskeudutaan soiseen metsään ja aletaan painaan noin viiden kilsan vastamaa kohti Pesänevan kosteaa syliä. Siinä lypsettiin Cosmoksenkin vähäiset glykogeenivarastot liki nolliin, jos niitä edes oli alunperin olemassakaan. Sisilisko juoksee edellä mustikkavarpujen sekaan ikään kuin ilkkuakseen vauhtiani.

        Pesäneva. Pääsen yli. Lahnajärvi, märkä ja möyritty. Venesatamassa neljän tutun miehen joukko makkaran syönnissä. Nostan malliksi, Show´ksi, vauhtia. Sirkushuveja (hah,hah). Heti metsään päästyäni kävelin ja puuskutin.

        12 kilsaa perille. Mennyt aikaa ehkä jotain 5:50h. Nyt vain "lasketellaan" perille. Kolme kilsaa osittain kosteaa vastamaata. Lopulta kuitenkin perillä ja 39. koko reitin kierto pulkassa. Miten nopeaa lupasin tuon reitin juosta tänä vuonna? Melko paljon kuivempi keli pitää tulla, että lähemmäs kuutta tuntia tuon pystyis pukkaan minun kunnolla ja kyvyillä.

          Eipä tässä kummempia tällä erää. Katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan. On kiva mennä vailla mitään isompaa suunnitelmaa. Yksi suunnitelma on ensi viikolle, mutta riippuu miten tässä palautuu.

Tämän päivän LENKIN data, jos jotain kiinnostaa.


Onni Vähäaho, Nivalassa 24.5.2020.

UUSI KOKEMUS

            Pari kolme päivää on tuntunut, että voi joko pääsisi vihdoin juoksemaan pitkästi ja jämäkällä otteella, sitten viime elokuun. Kuulun siihen joukkoon, jotka ei tarvitse kisoja löytääkseen motivoitua juoksemaan omia haasteita. Kokemaan uutta - elämää. Samalla ymmärrän hyvin niitä, jotka kiehnaavat kyljeltä toiselle miettiessään miten kestävät tapahtumien puutosta.

           Torstaina heräsin vasta hieman ennen puolta päivää. Yhdentoista tunnin yöunet tekivät olosta taivaallisen. Uni on ihmisen tärkein asia. Ilman sitä ei kukaan pärjää. Pian olikin ilta ja erittäin lyhyen jalottelun (4km) jälkeen aloin laskeutumaan samantien tulleeseen iltaan. Olin liian levännyt. Uni ei tullut ja luisuin pois hyviltä raiteilta. Se on elämää aidoimmillaan. Täällä ollaan ajoittain hyvillä, ajoittain väärillä raiteilla.

          Eilen aamuyöstä nukkumattoman (ei siis minuttiakaan unta) yön jälkeen söin "aamupalaa", joka ei tietenkään toimi kropassa samalla tavalla kuin unien jälkeen. Aineenvaihdunta ei ala toimiin normaalisti. Puuro jäi mahaan, eikä oikein kolme isoa kuppia kahviakaan saanut sitä liikkeelle. Toki tajusin, että olen allikossa jo valmiiksi, mutta olihan se koitettava, kun sovittu oli tämä päivä Koirasalmi - Pyssymäki (n.131km) polkujuoksu haasteeksi. Mielessä toki kävi homman siirtäminen vuorokaudella, mutta mielenkiinto nähdä nukkumattoman yön jälkeinen suoritus kiinnosti.

           Olo oli epätodellinen. Osa siitä innosta ja latauksesta oli poissa, koska kaikki tekeminen tökki. Tavarat ei pysyneet käsissä normaalisti jne. Silmä käsi koordinaatio oli hukassa jo matkalla. Siitä voi miettiä mitä on silmä jalka koordinaatio paljon kivikkoa sisältävällä Peuranpolulla, mutta tätä haluttiin tällä kertaa.    

                Sopiva varustus -1,5 asteen keliin. Juostessa tulee kuuma.

           Startissa oli -1,5 astetta, mutta auringon ollesssa jo nousussa lyhyet juoksutamineet hanskoilla tuntuivat ihan sopivilta. Toki oli ampaistava lähdöstä lämpöön ja hyvään rytmiin. Sitä tarjosikin eka kilsan loputon kivikko. Ekan neljän kilsan aikana oli kolme kilsaa hankalaa kivikkoa. Pitkoksissa kävi alusta asti selväksi, ettei niihin voinut luottaa. Osa keikahti päälle astuessa sivulle, osa nousi päälle astuessa takana ylös tai edessä. Tämä kaikki vei rentoutta juoksusta, kun piti kaiken aikaa jännittää miten astua. Silmä jalka -koordinaatio ei pelannut ja tajusin toki sen, jonka vuoksi juoksu meni liiaksi koitteluksi.

            Ekalla energian -ja juomanotto pätkällä katsoin kellosta, että vauhti oli tunteeseen nähden yllättävänkin hyvää ja sykkeet (134) siinä missä suunnittelinkin, 130-140 välissä. Numeraalisisesti kaikki meni niin kuin kuuluikin, mutta juoksu oli kauheaa nukkumattomuuden vuoksi. Pian kävi myös selväksi, että pitkokset oli tosiaan todella arvaamattomia. Vielä kuitenkin selvisin niistä ilman vammoja. Samalla epävarma omasta tasapainosta oli koko ajan läsnä.

           Jossain 90 minuutin kohdalla sitten taitoin ekan kerran nilkan. Jonkin sortin rusahdus kuului ja jonkun matkaa nilkuttaen pystyin jatkamaan. Poissaoleva olo oli kohtalokkaasti pois keskittymisestä. Näin jälkikäteen ajatellen, oli ihme ettei käynyt pahemmin. Juoksu oli helppoa, mutta samalla niin pirun vaikeaa tasapaino-ongelmien vuoksi. Skitsofreenistä, niin kuin oli polkukin. Maisema todella kaunista, mutta epämääräiset pitkosten kiinnitykset tai kiinnitysten puuttumiset olivat pois muutoin kauniilta reitiltä. Samoin reitti merkinnöissä olisi uudelleen maalaustarvetta plus suunta viittojen lisäyksien tarve.

          Eka huoltoon (17,9km) tulin noin 18 minuuttia etuajassa nopeammankin aikataulun mukaan. Aikaa oli kulunut 1h 47min. Olin ollut selvästi varovainen arvioissa, sillä olin kuitenkin joutunut koitellen tulemaan alkumatkan. Mistään vauhtijuoksusta ei todellakaan ollut kyse. Tämän hetken kunto on vain niin hyvä omalle tasolle, että nukkumattakin jostain alitajunnasta jollain tapaa pystyi kotvan menemään, kunnes nukkumattomuus alkoi näkyä liioin.

          Todellisuudessa ekan vajaan kahdeksantoistakilsan aikana olin tajunut kyllin, etten ole tänään juoksukykyinen. Yön valvoneella ihmisellä toiminta on yhtä kuin promilen humalaisella. Aika paljon sitä se toiminta vastasikin. Kuitenkin tänne asti tultua ei viitsinyt ekaan huoltoon lopettaa niinpä oli pidettävä epätoivo sisällä. Tilanteeni tajuten kuitenkin suunnitelmistani poiketen äidyin kuvamaankin jo ekalla pätkällä, sillä tiesin jo tuossa vaiheessa ettei tästä hyvä heilu.

                  Kuvia jostain 13 kilsan kohdilta

                    Vielä ei ole tässä nilkka kertaakaan pyörähtänyt.

          Matka jatkui olotilaan nähden yllättävän hyvin. Toki kävi selväksi, ettei ihan iisiä ollut tämä seuraavakaan pätkä alustan puolesta. Ahvenlammella ohitin lisää yöpyjen leiripaikkoja. Pian sen jälkeen tein 400m pummin uudella metsäautotien pistolla. Aistiharhojen piikkiin. Näköaistit oli kaukana normaalista. En usko, että normaalitilassa olisin juossut merkkejen ohi. Silti merkkejä olisi hyvä tehostaa tietyissä paikoissa.

                        Ahvenlammen (n.21km) joutsen pariskunta.

         Olin eka huollon jälkeen kaatunut kahdesti. Nyt nilkka pyörähti uudestaan. Sen jälkeen hakkuu-aukeaa, jossa metsävelli kosteikkoja ja hieman epäselvää mihin jatketaan. Polku löytyy hieman tuurillakin. Olotilasta huolimatta edelleen kello tykkää todella paljon ja sitä kovasti ihmettelen. Kunto olisi kohdillaan. Tämä otetaan vielä uudestaan pirteämmässä voinnissa. Pitää uskoa omaan juttuun ja hommaan. Siitähän elämässä on kyse.


         Kompurointi jatkuu ja taitan nilkan nyt astetta pahemasti. Arasti nilkaten pääsen yhä juoksuun kiinni. Todellisuus hämärtyy. Samalla imeytymishäiriöt iskevät. No, ne tajuan ratkoa kokemuksesta. Suola -ja magnesiumtabulla ne menee, mutta ne ei paranna osumaa saanutta oikeaa nilkaa, joka on kääntynyt jo kolmee otteeseen. Välillä en tiedä olenko hereillä vai unessa. Mietin, jos nukkuisin toisessa huollossa. Olenhan aikataulua niin paljon edellä. 

         Lopulta toiseen huoltoon on reilu kilsa, kun vastaan tulee vaeltaja pariskunta. -"Siellä on huolto kilsan päässä". Toivotan pariskunnalle hyvää vaellusta ja jatkan tilanteeseen nähden yllättävän hyvällä jalallla. 32 kilsa 5:22 jäykällä ja aralla nilkalla. Perusjuoksu siis vähintäänkin ok. Sitten näköharhoja ja en tajua mitä näen ja juoksen karhunpiiloon pihalle. 700m harha. Reilu kilsa harhoja. Kaikki aistiharhojen vuoksi.

        Toisessa huollossa ajassa 3:27h. Eli 28 minuuttia edellä nopeintakin aikataulua kaikkista ongelmista ja harhaanjuoksuista huolimatta. Samalla oli vaikea pysyä enää kiinni hommassa. Väsytti, eikä juostessa pystyssä pysyminen ollut enää helppoa. Toisessa huolossa notkuin seitsemän minuuttia. Lähes samantien väänsin nilkan neljännen kerran. Olin vähällä soittaa huoltajalle. Se olisi ollut järkevää, mutta halusin vielä yrittää. Tällä kertaa se oli tyhmää.

             Lehtosenjärven kankailta

              Hymy irtoaa, kaikesta huolimatta, ja miksipä ei?


       Pian juoksen ulos pitkoksilta, koska en tajua mitä näen. Sen jälkeen ehkä sata metriä ja nyt vasen jalka pitkosten väliin. Pitkokset pettää alta ja jumissa ollut oikean jalan takareiden ja pakaran kiinnityskohta tuntuu pahalta. Joitakin kipeitä askelia ja menen johonkin unen ja hereillä olon välitilaan. Sitten tulen hetken päästä "polulle", jossa ei ole polkua vaan merkit. Pitkokset on purettu ja uusi reitti on merkattu ilman polkua kiertokautta. Paradoksaalista, että tämän kaiken tivolin jälkeen kello edelleen tykkää.

                 Ei polkua, vain merkatut reittimaalaukset. Uutta kiertopolkua. Raivaustarve.

       Lopulta väännän nilkan viidennen kerran, enkä pysty enää juoksemaan enää edes lyhyellä tiepätkällä vaan nilkutan kuin haavoittunut eläin. Juoksu loppuu käytännössä 40 kilometrin kohdalla. Koitan vielä, mutta taitan nilkan kuudennen kerran. Samalla imeytymisongelmat iskevät uudelleen, mutta ne ei enää haitta, sillä en pysty edes kunnolla etenemään. Uni on ihmisen tärkein asia. Sitä ei voi ohittaa, vaikka olisi edellisenä yönä nukkunut hyvin. Olen usein onnistunut näissä, vaikka olen nukkunut vain 3-4 tuntia, mutta nolla on nolla.

       Lopulta seuraavalla kahdeksalla kilometrillä matkalla autolle kestää liki kolme tuntia. Taitan vielä kuudesti taittuneen nilkan kahdesti vain kävellessäni. Loppumatkalla teen surullisia havaintoja polun riisumisesta vanhoista pitkoksista ja suuntaviitoista, sekä reilusta raivaustarpeesta. Paljon tässä reitissä arbeettia ennen kuin voimme tällä reitillä turvallisesti juosta noin 131 kilometrin polku-ultran Koirasalmesta Pyssymäkeen, mutta tuo tavoite saattaa (?) motivoida Peuranpolun kunnostustöitä.

          Metsähallitus (?) purkanut sillat. Tarvetta reitin kunnostukselle on isosti.

               Osa suuntaviitoista tippunut / poistettu. Lisäys / uudistus tarvetta on.


        Vajaan seitsemän tunnin jälkeen pääsen vihdoin autolle. Hieman ennen autoa oli jollain jäänyt ruhonleikkuu hieman kesken. Tuosta hyvä jatkaa?

                     Ruohonleikkuri tauolla?

                Huippuhuollossa. Nyt viimeistä kertaa - tällä erää.

                  LOPPUSUMMAUS

                 Viisi asiaa reitistä:

1.  Vanhat, edes jokseenkin irti olevat pitkokset on kiinnitettävä tai vaihdettava uusin. Ovat nykymuodossaan liian vaaralliset reitin juoksemiseen.

2. Paikoin reittimerkinnät on reilusti rapistuneet. Reittimerkinnät olisi hyvä maalata uudestaan. Seuraavan reittimerkintä "pilkan" olisi hyvä näkyä aina edelliseltä.

3. Reittiviitoituksissa on parannettavaa. Aina reitin kääntyessä jonnekkin olisi hyvä olla viitta ja siinä teksti mihin ollaan menossa. Esim. "VALKEINEN 17km".

4. Reittiä täytyy raivata kesäjuoksu käyttöön (shortsit). Paikoin pajukkoa ja suopursua on reilusti polkujen päällä. Onnistuisko neljä ensimmäistä kohtaa kahden vuoden aika jänteellä, jolloin eka ultrajuoksu reitillä voitaisiin pitää v.2022 tai 2023?

5. Kivikko on parasta ja tuo hyvän haasteen, sekä maisema on ainutlaatuisen kaunista. Lisäksin reitillä on paljon kulkijoita. Tähän kannattaa satsata.


            Itse ajattelin kokeilla tätä kesäkuussa uudestaan. Iso-Sydänmaanreitti on kohdaltani pelikielellä "läpi juostu". Kolmen kierroksen (171km) kisan voitto ja yksi kierros (57km) alle kuuden ja puolen tunnin. Toki tulen meidän omankin reitin tälle kesää kellottaan, mutta nyt on kiva opiskella tuo Peuranpolun haaste. Kyllä se reilusti alle 10 tunnin menee. Ehkä jopa lähelle yhdeksää tuntia. Toki polku on todella haastava - osittain purettujen polkupohjien vuoksi ja puuttuvien siltojen.

            Vaikka tämä eilinen juoksu oli kaikinpuolin todella järkiköyhä, ei se poista sitä totuutta, että tämäkin oli hyödyllinen tulevia kokeiluja silmällä pitäen. Reitti on mielestäni paljon mainettaan vaativampi ja vaatii juoksijalta elastisuutta ja voimaa pitää juoksu rentona. Kivikkoja tulee tasaisesti ja epäspesifit pitkokset pitävät jatkuvasti kulkijan hereillä.

            Oli hienoa tarjota taas urheilujännitystä penkkiurheilijoille. Ja tällainen epäonnistunut suoritushan on monesti kohahduttavampi kuin se joka menee piirulleen. On kiva tarjota halukkaille ihmisille elämyksiä ja saada samalla niitä itsekin. Nämä ei ole niin vakavia, että näiden kesken jäämisestä pitäis harmistua. Matka on minulle aina tärkeämpi kuin tulos. Aina ei tarvi päästä maaliin kokeakseen. Siinä monelle miettimistä.

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.5.2020      

MERKKI PÄÄLLÄ

          Ennen muinoin on ollut tutkimusten sijaan ihmisten arjessa tukena erilaiset merkit, lähinnä luonnonmerkit. Toki niitä kuulutaan vieläkin käytettävän jonkin verran ainakin satunnaisesti. Pohjoisen mahdollisia tulvia tai niiden puuttumista katsotaan kuulemani mukaan harakanpesistä. Jos harakka rohkeaa tehdä jokisuussa pesänsä matalalle pajupensaaseen voidaan olettaa, ettei tulvista ole vaaraa ja päinvastoin. Parranhaivenet puunoksista, eli naavat, kertovat puolestansa puhtaasta ilmasta. Tätä esiintyy mm. meillä Iso-sydänmaan vaellusreitillä.

         Muurahaispesien loivin sivu osoittaa etelään ja yksittäisten puiden vahvimmat ja tuuheimmat oksat niin ikään etelään päin. Ilmansuuntia voidaan määrittää myös kellosta. Esimerkiksi kesällä aurinko on idässä kello seitsemän, etelässä kello kolmetoista ja lännessä kello yhdeksäntoista. Tämä voi auttaa aurinkoisella päivällä vaikkapa suunnistuksessa. Suunnistus onkin metka harrastusmuoto, jossa kaikki merkit sekoaa herkästi hurmostilassa. Tästä on hauskoja muistoja esimerkiksi viime syksyltä, jolloin rastin sijaan tuntien sekoilujen jälkeen löysin lopulta toisen hukassa olleen suunnistajan.

          Sään ennustettavuutta kylmyydestä tai lämmöstä ei ole kuitenkaan voitu menneenä talvena päätellä nilkkojen paljaana olon mukaan. Ne ovat olleet paljaana kelillä kuin kelillä. Sen sijaan talviaikaan lumisateen jälkeen on ollut hauskaa arvuutella ensimmäisenä poluilla kulkeneita. Usein on osunut nimi oikeaan ja joskus pitkällä askeleella kulkeneet ovat jääneet kiehtovasti hämärän peittoon. Viikkokalenteriin pääsee kiinni puolestaan meidän taloyhtiössä, kun naapuri tamppaa mattoja aina torstai-aamuisin. Vuorotyöläiselle tärkeä merkki saada viikonpäivästä kiinni.

         Vuosikymmeniä sitten eräs kaimani oli pitänyt kauppaa kertomalla takillaan onko kauppa auki vai kiinni. Jos takki oli auki, oli tuotetta saatavilla. Jos takki oli kiinni, oli tuote ainakin väliaikaisesti loppunut tahi virkavalta haittasi kaupantekoa. Monenmoisia merkkejä on ollut iäti. Ehkä hauskin luonnon merkki lätkä fanina on ollut katsoa harakan ajaessa vimmatusti rätkää takaa. Silloin tietää rätkän päässeen toden teolla harakan pään sisään. Korona ajan parasta lätkä fanin hupia varsinaisen puutteessa.

         Mikä onkaan sitten merkki hyvästä juoksijasta? Siihenkin on tehty varsin sutjakka määritelmä. Nimittäin sanotaan, että ”siihen ei kauaa mene, kun nuori mies tunnin juoksee”. Ja varmasti sitä silloin on riittävän hyvässä kunnossa.

    Naava kertoo ilman puhtaudesta. Kuva Iso-Sydänmaan perhereitiltä (Onni Vähäaho)

Onni Vähäaho, Nivalassa 20.5.2020

KOHTA PURISTETAAN osa 2 - TARKENNUKSIA

           NO-NIIN! Nyt on reittiä skannattu hieman lisää peuran polun loppupäästä ja tutkittu alkupään vanhoja lenkkitoteumia peuran polun eteläpäästä, sekä soitettu vielä kaksi vuotta sitten koko Peuranpolun läpi juosseelle ultrapolkujuoksijalle. Sen lisäksi on vaellettu Iso-sydänmaanreitin takaosa. Nyt alkaa kokonaiskäsitys tulevasta urakasta olla selvempi. Reitti on kyllä myös peuran polun osalta paikoin erittäin tekninen ja haastava. Tuo pohjoispään teknisyys kyllä yllätti.

              Peuranpolun pohjoispäästä löytyy melkoista kivikkopätkää

                      Peuran polulla pajon tällaista pohjoispäässä.

                            Mutta myös upeita maisemia!


          Valmistautuminen tulevaan noin 131 kilometrin polkujuoksu-ultraan on hyvällä mallilla. Suunnittelu on yksi homman suola. Itse tykkään hakea parasta mahdollista aikaa ja suoritusta. Lähtö perjantai aamulla kello 6.00. Tavoite on edelleen 18 tunnin alitus, vaikka se on viimeisten tutkailujen jälkeen entistä kovemman tuntuinen, mutta hyvällä onnistumisella mahdollinen.

         Jos haluat mukaan seuraamaan ponnistustani niin ilmoita siitä minulle whatsapilla. Liitän halukkaat seurantaryhmään. Live-sijainti seuranta ei testejen mukaan toimi, mutta ryhmään tulee huoltopisteittäin väliajat. Huoltopisteet tulevat olemaan:

       Huoltopisteet:                               Tarkennettu tavoite

1. Salamajärventie noin 18,5km           2:05-2:15h
2. Karhunpiilontie  noin 33km              3:55-4:05h
3. Valkeinen           noin  49,5km             6:10-6:20h
4. Kuivajärvi          noin  63km             8:00-8:10h
5. Savikontie          noin  82km            10:40-10:50h
6. Syyryntie            noin 100km           13:00-13:10h
7. Pesänevantie (P7) noin 115km         15:15-15:30h
8. Pyssymäki         noin 131km             17:45-18:00h


           Reitti kertauksena: Peuranpolun runkoreitti Koirasalmesta - Petäjämäkeen n.77km, josta yhdyspolku Syyryyn n.23km ja loput 31km Iso-sydänmaanreitin loppuosaa. Oikeastaan missään huoltovälillä ei ole juuri löysiä, joten isommin ei passaa homma kusta. Tässä on neljä päivää aikaa ajaa itsensä sopivaan hurmostilaan.

         Iso juttu on, että on nuo huoltovälit noinkin sopivat. Kuivajärveltä eteenpäin tarvinnee vasta kolmea lötköä/huoltoväli. Alku menee lyhyehköjen välejen vuoksi hyvin kahdella lötköllä, eli siis yhdellä litralla vettä. Lopussa taas homma hidastuu matkan ja alustan vaativuuden vuoksi muutoinkin niin puolitoista litraa juomaa alkaa olemaan kohdallaan.

        Mukava päästä tähän haasteeseen kiinni. Jos kaikki menee oikein hyvin niin voidaan hyvällä lykyllä saada tämä myös ultramatkaksi 2021 vuoden peppiin.

          Lauantain (16.5.) vaelluksesta NIPON videota (a´la Jari Jyrkkä)


Onni Vähäaho, Nivalassa 17.5.2020

KOHTA PURISTETAAN

          Uppoudun valmistautumaan nostamaan vauhtia. Huomaan ajattelevani askel kulmaa. Kyllä puhun itsestäni, 46 -vuotiaasta, hieman ylipainoisesta juoksun harrastajasta, joka iltalenkillä innostuu. Sokaistun hieman siitä, missä edellinen kilsa piippasi ja alan nostamaan lantiota valmiuteen jo liiankin aikaisin. No, ei siitä haittaa ole, vaikka jaksaisi aina juosta tyylikkäästi. Ai niin, se kilsahan päättyy tänne liki mäen päälle. Sitten pippaa!

          Liki kuotaisen asfaltilla ja alan latomaan, mutta en oikein tiedä millaista vauhtia jaksan kilometrin menemättä jo puolivälissä hapoille. Hallittu kova, ehkä jopa kiihtyvä ajatuksissa. Alla Hokan Tracer kakkoset. Ei juuri vaimennusta ja alamäki onkin aika metka pitää rytmi ja tekniikka kasassa. Päädyn "vain" rullaan mäen alas. Sitten tasaista, jossa vaikea löytää rytmi ja sitten tiukka mutka, jossa vauhti pääsi näköjään laskemaan reilusti. Pikku töyssy ylös siihen päälle. Sitten pidemmästi tasaista.  

          Jossain ehkä 600 metrin kohdalla tuntuu hyvälle ja innostun latomaan. Kädet alkaa jossain 800 metrin kohdalla hapottaan. Onneksi tulee myötäle ja nostan itseni loppukiriin. Mutta miksi kello ei piippaa? Aloitin kirin hieman liian aikaisin ja en aivan jaksa pitää vauhtia loppuun asti. Lopulta kilsa menee aikaan 3:55min. Hyvä. Kaikenlaista tässä on tullu tehtyä.

         Muistelen loppuliussa vuosien takaista tuloshakuista satsausta. Oli se aikaa. Se olisi paljon tällaista. Toisaalta eihän tämä hullumpaa ole, mutta ei tulosten tai kisojen vuoksi vaan siksi, että mikäli se tuntuu hyvältä raasta. Välillä tuntuu. Kyllä minä sitä kaipaan, mutta en kisoja, vaikka niissäkin on kiva käydä sosiaalisuuden vuoksi - ei tulosten. Tiedän paljon ystäviä, jotka tarvivat kisoja jopa treenimotivaatioon. Meitä on moneksi ja kaikille on tilaa. Ei tässä oikeaa tai väärää tapaa ole. Lopulta kaikilla on sama molo - se että tuntuu hyvälle - ainakin jälkikäteen.

         Hyväkuntoinen mies soitti minulle. Hän kysyi jaksaisiko vaeltaa 36 kilometriä Iso-sydänmaanvaellusreitillä. Hän kertoi, että 15 kilometriä menisi, mutta 36 kilometriä tuntuu pitkältä kävellä vaativassa maastossa. Tällaisissa tilanteissa sitä saa perspektiiviä normaaliin. Mikä on paljon, ja mikä riittävästi - se on jokaisen itse tunnistettava ja päätettävä.

        Tuossa aasinsilta seuraavaan. Minulla on tarkoitus juosta viikon päästä perjantaina (22.5.) pitkästi. Aion startata Peuranpolun eteläpäästä Koirasalmesta aamulla kello kuusi. Tarkoitus on juosta ensin peuranpolku Koirasalmesta Petäjämäelle. Tuo matka on noin 77 kilometriä. Siitä sitten jatkoreitti Syyryyn noin 23 kilometriä. Siitä vielä noin 31 kilometriä Pyssymäelle. Eli Koirasalmesta Pyssyyn noin 131 kilometrin matka. Olen aina tykänyt näistä omatoimi haasteista. En tarvi läheskään aina numerolappua. Motivaatio liikkua on sisäänrakennettu. Tuomo lähtee minulle huoltomieheksi, joka helpottaa valtavasti urakkaani. Myös alkumatkalle saattaa hyvällä lykyllä lähteä pacer.

         Tavoitteeni sen sijaan taitaa sittenkin olla sairas? Ei välttämättä kohdallani se, että juoksee metsiä pitkin 131 kilometriä vaan se, että jotenkin luulen selvittäväni tuon matkan alle 18 tunnin. Ok, onhan se aika flätti reitti, ehkä verttitonni, mutta tuskin paljon enempää. Silti tuo tavoite on hieman kovan kuuloinen, sillä esimerkiksi Vaarojen maratonin (Huom! Siellä kuitenkin 5000 nousumetriä) 131km voittajalla meni viime syksynä liki 19 tuntia. No, eipä voi ainakaan tavoitteen keveydestä moittia? Ystäväni Lasse juoksi Peuranpolun osuuden pari vuotta sitten aikaan 14:51h. Siihen päälle vielä se noin 54 kilometriä. Mutta yritetään - ja yrittänyttä ei laiteta.

          On selvä, että tuossa joutuu puristamaan oikein kunnolla. Tuo ei tule olemaan millään mittarilla mikään kiva retkijuoksu vaan ihan maksimiveto. Oon tuota hieman palastellut ja ajatellut, että yritän päästä tuon Peuranpolun super miehekkäästi noin kymmeneen tuntiin, korkeintaan vähän päälle. Siitä sitten Iso-sydänmaanreitille noin kolmessa tunnissa. No vähä päälle saa mennä, mutta ei kaikessa voi vain mennä vähän päälle, sillä lopun tekniseen 31 kilometrin matkaan varaisi mielellään lähemmäs viisi kuin neljä tuntia. Ja siinä vaiheessahan on jo se satanen takana.

          En tiedä miksi, mutta jotenkin vain uskon pystyväni tuohon. On kiva päästä juoksemaan vähän pidemmästi. Ja vieläpä polkuja pitkin. Mikä sen parempaa ja vieläpä hyvällä huololla. Katsotaanpa tätä sitten myös jälkikäteen, että miten kävi. Jos haluat liittyä WhatsApp -ryhmään, johon laitetaan väliaikoja matkan edistymisestä niin oleppa yhteydessä. Ehkä huoltomies voi sinne ryhmään heittää väliajan?

Onni Vähäaho, Nivalassa 14.5.2020

SOLMU

          Siskon veljen äiti oli hänenkin äiti. Äiti joka rakasti poikansa isää ja hänen tyttöään. Yksi ei kestänyt lopulta noissa kahdessa lauseessa. Isästä tuli yksinhuoltaja ja pian poikansa kautta pappa ja tytön kautta appi. Isä ja hänen pojan poikansa kuolivat onnettomuudessa. Jäljelle jääneet olivat löytäneet biologisen isän siskolle, joka oli pojan kastanut pappi. Sittemmin pappi meni uusiin naimisiin ja hänestä tuli pojan pojan isäpuoli. Tämä tapahtui ehkä onneksi vasta pojan isän kuoleman jälkeen.

         Tyttö saikin nyt kaksoset, mutta ei omalle miehelleen vaan papille, joka heitti tämän vuoksi liperit nurkkaan ja alkoi ajamaan roskia. Kymmenen vuotta kesti ajaa ennen kuin hän oli ilmeisesti sinut oman roskakasan kanssa. Onnetonta oli kuitenkin entisen papin vetää itsensä hirteen. Kaksosista tuli musikaaleja. Siskon veljen poika ei kestänyt elämää vaan joutui mielisairaalaan.

         Kaksosten kohtalo oli soittaa heidän äitinsä hautajaisissa, sillä heidän äiti hukkui mystisesti eräänä juhannusyönä. Lopulta kaksosetkin kyllästyivät soittimiin ja heistä tuli hoitajia mielisairaalaan, jossa heidän enovainaan poika oli potilaana. Sitä ei kestänyt lopulta heistä kukaan. Jälkeen jäi vain tämä tarina. Musta tarina, jossa kaikki asiat meni solmuun. 

Onni Vähäaho, Nivalassa 4.5.2020