perjantai 25. toukokuuta 2012

KUUDEN VESISTÖN RETKI

                        Tätä retki päivää edelsi kohdallani kolme yövuoroa duunissa. Sopivasti väsyttikin eilen illasta, joten painauduin nukkumaan jo ennen ilta klo.21. Se, että heräsin jo klo.23 jälkeen, ei ollut suunnitelmissa, olihan tämän päivän retken tarkoitus alkaa "vasta" klo.3 aikoihin. Mitäpä tuosta, onhan kauden päähaasteessakin (24h kisa) edessä etenemistä suhteellisen väsyynenä. Aikani netissä surffailtuani pakkasin kamat ja valmistelin retkeilijän. Lisäpainoa juomareppuineen päivineen näytti tulevan tasan 4kg.

               Hieman ennen kello kolmea olinkin ystäväni, tuoreen MM-joukuekultamitalistin pihassa. Fasaanit rääkäisivät ilmeisesti tervetuliais toivotukset. Katselin ystäväni pimeää asuntoa kotvan, kunnes näin tumman hahmon liikkuvan vilkkaasti ikkunoiden ohitse. Hymy levisi huulilleni - on se heränny. 


             Tarkalleen klo.2.56 käynnistimme rannetietokoneet ja läksimme matkaan. Aivan alunperin suunnittelimme menevämme kuuden vesistön ohitse. Kaveri ehdotti kuitenkin, että teksimmekö metsäautoteiltä pistoja lammille ja järville niin näkisimme kaikki vesistöt. Mikäs siinä, sehän olisi enemmän retkeily henkistä kuin juosta "vain" hiljaisia metsäautoteitä.


            Olin hieman yllättynyt, kun menimme varsin kevyelläkin hölkällä alle 6min/km -vauhtia. Itsellänikin sykkeet asuivat tosi alhaalla tuossa vaiheessa, jotain 125-130 välillä. Reilu kolme kilsaa ja käännyimme maantieltä metsäautoteille ja kohti ensimmäistä lampea, Ainaslampea. Kumpikaan ei ollut viitsinyt tehdä juuri minkäänlaista karttojen tutkiskelua, joten etisimme lampea varsin mututuntumalla. Päädyimmekin vain lammen lähistöllä oleville soille. Tässä kuvia Ainaslammen etsinnöistä:


         Suo oli aikas märkää ja upottavaa, joka on tietojeni mukaan varsin yleistä, heh, heh...


        Eikä kaverikaan päässyt tuota tutkailua kuivin jaloin...


      Monesti kiviin meinaa kompastua, mitenköhän tämän kanssa.




                  Eli varsinaisesti emme Ainaslammella käyneet vaan jatkoimme tuosta matkaa kohti Suojärveä, jonka löysimmekin.


          On se siinä - ja aamu aurinko pian sarastaa.


            Sitten suuntasimmekin kulkemaamme metsäautotietä aivan sen päähän saakka. Vajaa puolikilsaa siitä jatkui kartankin mukaan polku. Sen jälkeen oli edessä "VAIN" 420m mittainen, osin hakatun metsän ylitys, jossa piti tulla vastaan uusi selkeä polku. Itse ajattelin mielessäni, että ei tässä tarvi kuin mennä vaan. En tavoistani poiketen ottanut edes mitään kiintopisteitä tms. vaan loikin vain edellä menemään. Kaveri oli onneksi fiksumpi ja oli huomioinut, että lähtiessämme ylittämään metsää, oli aurinko ollu takanamme ja nyt edessämme. Niinpä, olimme tehneet legendaarisesti lähes ympyrän. Olimme kyllä melkoisen hoo-moilasina muutaman hetken perin hiljaisessa metsässä. Hieman aikaisemmin, ollessamme vielä metsäautotiellä, näimme yhden metson ja muutaman teeren plus muita pienempiä kavereita. Mutta, mutta, löysimme kuin löysimmekin väylän, joka johti meidät Iso-Juurikan järvelle. Tässä vielä kuva siitä, kun läksimme harhaan.


              Ei tuokaan nyt niin vallan nopiata maastoa ollut. Tuolla harharetkellä hitaimmalla kilsalla kului aikaa peräti +26min!!! 

               Iso-Juurikan järven liepeillä menevällä polulla kohtasi ainakin minua melkoinen yllätys. Ei, ei karhu sentään vaan AIVAN HUIKEAT kivipolut! 


Onko tälläisia oikiasti ihan Nivalassakin? Kyllä sitä kannattaa työntää nokkaansa uusiin paikkoihin.


           En tiedä, johtuiko 25min juoksupätkän pitkältä tuntuminen sitten joistakin haasteellisissa maastoissa rämmityistä kilsoista, vähistä unista, lisäpainosta vai mistä, mutta kyllä 25min juoksua + 5min kävelyä -rytmi tuntui n.4,5h -> jo tekemisen meiningiltä, vaikka varsin hyvävoimaisena jaksoin perille. Kaverista nyt puhumattakaan, jonka askel pysyi lähes yhtä herkän näkösenä alusta loppuun. 


             Iso-Juurikan jälkeen kävimme Mutkalammellakin näyttäytymässä. Tässä kuvia Mutkalammelta:
          Vesi oli kuin peili, oli tosiaan aivan tyyntä. Kaunista.


         Jospa tuosta kuitenkin pääsisi?


              Tuosta jatkoimme matkaamme kohti Lahnajärveä. Sielläpä kohtasikin varsin upeat maisemat.


             Komea ranta.


          Meinasi jo lämmin tulla ja oli noin lähellä, etten olisi hakenut ahventa vedestä.


          Menimme vielä Vähä-Vinnurava järven ohitse, josta emme kuvia ottaneet. Älkää luulko, emme olleet niin väsyneitä - päinvastoin - vauhtimme hieman kiristyi loppua kohden ja viimein täysi kilsa tuli koko reissun nopeinten, 5.32. Kaikkiaan 11 kilsaa meni alle 6min/km. Harhailujen, metsässä rämpimisen ja soiden tutkimisen johdosta koko reissun keskari oli 7.49min/km. Ja tulihan noita kuviakin otettua, tosin ilman maskeerausta, heh.


         Tästä voi tutkailla dataa tarkemmin. <-- Tuosta, kun linkki aukeaa niin kannattaa oikeasta yläkulmasta muuttaa tuo "View in Metric" niin näkee datan min/km näkymänä maili/km sijaan. Ja kartta kannatta muutta kohdasta "Bing" google muotoon. Saahan tuosta monenlaista juttua tutkailtua, ken haluaa. Eli matkaa tuli yhteensä 44,3km, josta juoksua 36km ja kävelyä 8,3km. Aikaa kului 5h46min. ISO KIITOS MATKASEURALAISELLE!!! Oli aivan huippu retki ja harjoitus!


         Reissussa join 1,7dl Maxim urheilujuomaa, kaksi myslipatukkaa, kaksi banaani ja hieman suklaata. Kokonais kcal määräksi laskin 1100kcal. Kulutuksen osuus oli 4000kcal. Reissun jälkeen piti ottaa reilun 2h unoset, jonka jälkeen kävin 5km palauttelu kävelyn, kävellessäni tyttäreni rinnalla, kun hän pyöräili. Tällaista tännään.




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 25.5.2012
 

3 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hienolta reissulta. Kyllä täältä upeita retkipolkuja löytyy, minä en tosin oo uskaltautunut kuin tutuille ja turvallisille, mutta elämyksiä niistäkin. Täältä lähti juuri muutama ennätystehtailja Ouluun juoksemaan, minä jäi katkeroitumaan ;) kotiin. Tsempit kuitenkin kaikille juoksemaan pystyville!

    VastaaPoista
  2. Onnille kiitos retkiseurasta!
    Sain hyvän PK-harjoituksen, yksin juostessa pyrkii vauhti nousemaan aina VK-alueelle.

    VastaaPoista