tiistai 23. lokakuuta 2012

10km TESTI RÄÄKÄSY

             Hieman siinä piti puntaroida aamusella, jotta lätkäyttääkö ahistavan kympin tulille vai ketkuttaako ja nytkyttääkö vain kevyttä menemään. Olo on ollu tänään parempi kuin eilen. Ei ihan ok, mutta pienet flunssan merkit ovat olleet tänään entistä vähäisempänä. Pieniä jälkiä, kuten nokan vuotoa lähinnä. Niinpä ajattelin täräyttää 10km "testi rääkäsyn" sillä tavalla, että en vedä ihan piippuun, jos tuntuu jotenkin pahalta. Hieman siinä valamistellessa kyllä naurahtelin, että mitenköhän senkin sitten arvioi, milloin löysätä, ettei laakerit sula.

             No, kävin siinä aluksi 2km verrytteleen. Tuntu kyllä hyvältä! Hieman siinä sitten keskityin, tein pari venytystä ja hörpin pikkasen vettä. Kokeilin Cooperin -testissä käyttämääni "päästä(n) höyryä" musaa varsin ja lähdin läiskiin testiä napit korvilla. 


           Hyvinhän se lähti rullaan ekat 2km meni jopa alle 4.10 -kyytiä, ja aika vaivatta. Sattuipa sellainenkin IHME, että hieman ennen 2km paalua kantapäät läiskähti muutaman kerran ahteriin!!! Tekniikkaan oon koittanna keskittyä, koordinaatiota vaalia ja kehittää askelta. Ilmeisesti oon menossa oikiaan suuntaan, vaikka ei ahteri vielä mustelmilla oo.


          3km tietämissä loppu mp-soittimen biisit ja menin vintin vihellystä kuunnellessa, eli luonnollisilla äänillä. Sehän se perustila on. No, 3-4km väli oli kyllä jotenkinsa hankala. Lyhyen aikaa siinä kuulostelin, pienen epäuskon nostaessa hetkeksi päätään. Tuo tunne meni pian ohi ja taasen jatkoin mukavasti kulkevaa rullausta. 5km kääntöpaikalla olin ajassa 21.30 (4:18/km). Siinä meni 5km enkkakin nurin 31 sekendin marginaalilla. 


           Paluu settiä lähdin painamaan aavistuksen passaillen, jotten kanttaa. Kummitelleet flunssan oireet tekivät hieman varovaiseksi. No, pian taas kaasuttelin ja lätkin menemään reippaammin. Oli kyllä niin HELPPO testijuoksu, ettei ikinä. Kyllä kaiken takana on kasvanut km-määrä ja tarvittavasti pitkiä niin kestävyys paranee = kestävyyden parantuessa on helpompi pitää itselleen kovaa tahtia. Että ei muuta kuin määriä ylös niin kehittyy joka alueella. Tietysti pitää muistaa tehdä vauhtileikittelyjä ja hieman väliin ahistaviakin kilsoja. Melekeen sanoisin että meille harrastajille riittää n.80% kevyttä ja 20% ahistavaa -suhteella.


             Tosiaan 8km jälkeen tsuumailin, josko ahistas kunnon loppukirin, mutta nostin vauhtia vain varovaisesti. Jotenkin ei uskaltannu nuijen lievien flunssa-oireiden vuoksi ihan peltejä aukoa ja tuhkia puistella. Viimeinen kilsa meni 4.16:sta. Kyllähän siinä jo haravoimassa olleet immeiset kahtelivat pitkään, kun minä vedin henkiä kuin viimeistä päivää, voihkien ja vinkuen. Todellisuudessa ois ollu ehkä vara tyrkätä tuo viimeinen kilsa tuonne 3:55 kantturoihin, mutta aattelin näin olevan parempi.


    Tässäpä tuoretta kuvaa ennätys rääkäsyn jäläkeen.


    Ennätys siis parani 3min ja 1sek. verran (43.43 = 4:22/km). Tästä onkin mukava jatkella tätä viikkoa. Kevyttä peruslenkkiä ke ja to. Pe lepopäivä. Lauantaina se 60km erikoisharjoitus Joensuuta varten. Tässä alkaa tänään kolmen yöhugin rupeama, joten ihan mukavakin vain treenailla pari päivää kevyesti. Sunnutaina saatan käydä Karvoskylällä seuran 10km testissä kellomiehenä. Sankoin joukoin paikalle Kipinän 10km testiin sunnuntaina!!!

               Loppuun vielä turhanpäiväisiä tilasto/datapläjäyksiä
 
OMAT +35veenä TEHDYT 

NOTEERAUKSET







U= uusin, V= vanhin,

T= tähtäimessä seuraavaksi













matka aika   pvm  
1km 3:32   19.8.2012  
2km 7:44   24.9.2012  
Cooper 3065m   24.9.2012  
3km 11:47   24.9.2012  
4km 17:01   23.10.2012   U
5km 21:30   23.10.2012   U
10km 43.43   23.10.2012   U
1h 11,75km   1.9.2011  
15km 1:11:00   11.8.2012  
21,1km 1:39:58   11.8.2012  
30km 2:41:09   31.3.2012  
42,2km 3:30:32   1.9.2012  
50km 5:53:41   31.7.2010   V
100km 17:09:35   1-2.10.2011  
12h n.80km   1-2.10.2011   T
24h 128,0km   1-2.10.2011  







HARJOITTELUTUNNIT






2012 2013 2014 2015 2016
minuutit minuutit minuutit minuutit minuutit
1 2874
2 2266
3 2229
4 1148
5 3271
6 2074
7 2649
8 1554
9 2096
10
11
12



Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 23.10.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti