lauantai 6. lokakuuta 2012

TUULINEN PÄIVÄ

                  Ei oo vielä kerinnä kysyä, miten Kaunistossa rehkineet karpaasit ovat selvinneet tai ei ole ehtinnä vielä kurkistaa, miten Koskisen Pasi on selvinnyt Vaarojen Ultrasta, 86km urakasta. 

                 Itse pysyttelin tänään perusasioissa. Eli peruskuntoa rakentelin. Aamusella kävin sen verran hereillä ennen vaimon aamuhugiin lähtöä, jotta kerkesin käydä pukkaamassa 10km lenkin vaelluskengillä. Nyt nuihin yhteensä 1,6kg painaviin kolosseihin oli jo vähän tottunu, eikä selekä ennää moitinna. Näkymiä aamutuimaan.



                 Jos nyt ihan päiväkirjamaisesti jatkettaisiin, niin sitten otin nokkaunet ja puuhailtiin lasten kanssa aamupalat ja muut toimet. Käytiin kirjastossa, syötiin ja piereskeltiin. Eli ei mitään perussuomalaisen lauantain vietosta poikkeavaa. Oikein yllätyksellistä eloa?

                Iltapäivästä sitten heilautin juomarepun selekään ja läksin jolokotteleen. Kiertelin nuita märkiä ja osin pehmeitä jokipenkkoja kiekonperän peltojen taa, jossa oli sovittu tärskyt Palolan Lassen kanssa. Siinä heitettiin Lassen Kanssa 15km lenkura. Muutama kuvakin tuli napattua. Laitetaan nyt yks molemmista sitten tähän ihmeteltäväksi.




                 Meleko rapsakka oli keli. +6 "lämmintä" ja 7m/s puhaltanut tuuli - puuskissa enemmän. Lisäksi vettä vihmo väliin lärviin. Että oli nautinto tapissaan = perusaterian äärellä, rakentamassa peruskuntoa. Oli muuten tuolla Vuolteella päin peltotiet piiiikkasen mutaset ja vetelät. Siellä sai lipsutella ja rehkiä väliin ihan tosissaan. Jepulis, mulla näytti kertyvän Garminin tauluun 27,6km tuolla iltapäivän retkeilyhölkällä. Eli sellainen päivä tännään.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 6.10.2012

2 kommenttia:

  1. Luikasta, kurasta ja tuulista oli. Ja neljä naista pyyhe päällä ulkosaunasta jäähdyttelemässä. Ja kaiken kukkuraksi mun polvet rupes muistuttaan olemassaolostaan. Sunnuntaina ne oli niin kipeät ettei pystyny Pyssymäellä sauvakäveleen ku reilun kilometrin.. Eli pakkolomalle taas..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä jälleen kuntoutukseen! Toivottavasti saat sen nyt täysin kuntoon ennen seuraavaa paluu yritystä... Joo, oli kaikin puolin aistikas ja JÄNNITTÄVÄ, sekä yllätyksellinen reitti ;)

      Poista