SUDEN KATSE

              Olen ollut jo - etten sanoisi - inhottavankin monta kertaa tässä tilanteessa. Joku paikka alavartalossa kinnaa, juilii ja/tai ahistaa - ihan työkseen minua. Joka kerta oon JUOSSUT tilanteesta pois voittajana, suden lailla. Lähes joka kerta oon joutunu kuitenkin painiin enemmän tai vähemmän tosissaan erilaisten vaivojen kanssa kuin virtahepo-uros naaraan päältä. On TAAS sen aika, voittaa KIPU.

              Nytkytin taannoin 12h yölenkin (+116km). Sattui älynvälläys rytkäyttää 4:10 kyytiä verrattain pieni pätkä n.11h kohdalla. Tuli ruimittua myös yön päätteeksi loppuhuipennukset, intohimolla, joka kumpusi sähköiskun lailla kuin nuorna miessä aikanaan aamutuntejen tiimellyksessä, kun... Sitä peruja nyt vaivaa oikean puolen lonkka-pers-jumi.

             Se oli tuossa jo hyvänä, kun lauantaina kiepautin +13km aamulenkuran (muistaakseni) ja venyttelin kokonaisen tunnin hetken päästä lenkin jälkeen. Siitä eteenpäin meninkin 3vrk:n aikana nuita 9-18km lenkkejä ~60km eestä ilman mitään ongelmaa. 4päivässä +80km taisi kuitenkin olla kipuraja, ja sama juuri nokkiinsa ottanu vaiva uusiutui tai tuli vielä peräänsä irvisteleen ennen lopullista poistumista?

            Sudetkin menevät eteenpäin, vaikka välillä kolottaakin menokapuloita. Katse on päättäväinen, niin pitääkin olla, jotta selviää. Sudet selviävät. Niin olen päättänyt minäkin jälleen tehdä - ottaa suden katseen ja paeta kipuja, olla ojentamatta kaulaani kivulle. En halua olla pieni metsäpeura suden edessä vaan susi itse.

            Ainakin kohdallani on hämmästyttävän poikkeuksetta kaikki suhteellisen terveet (ja hieman vähemmän terveetkin) kivut poistuneet kevyen hölkkäilyn myötä. Hommat ei monastikkaan siis edisty välttämäti maatessa.

            Siispä tänään (torstai) iltamassa pukkaan Tapsan kasibiljardi turnauksen todennäköisenä voittajana (heh,heh) kotia n.15km Pk-läpsyttelyä vejellen, tyytyväinen hymy kasvoillani. Ihmisen on lupa unelmoida. Tavoitellaan tuota tänään.

            Sen verran tiukan vastuksen on kuiten-niin tuo lonkka-pakara osasto nyt antanut, jotta täytyy kuitenkin arvioida tilannetta lähes päivittäin, miten toimia. Ei passaa tulla saarretuksi, on tehtävä saartorengas itse. Ja mikäli mies "menettää jalat" muutamaksi päiväksi pois pelistä, on odotettava hiljaa pensaassa niiden palautumista, jotta voi taas jatkaa matkaa.

             Jotkut ovat minulle todenneet ; "-nuilla kilometreillä sitä ja tätä". Sanon: Ei näillä kilometreillä pitäisi vielä puristaa mistään. Viime vuonnna juoksin joulukuussa selkeästi v.2011 määrätrendejäni enemmän, valmistautuakseni juoksemaan v.2012 jatkuvasti enemmän. Hieman tällaiset ovat nytkin mielessä.

             Aattelin, jotta jos pukkais tuollaisen +450km kuukauven tähän lätköttämään vuojen lopuksi ja samalla 4000km vuosirajan puhki. Nyt on enää ~388km kerättävää tälle kuulle ja raja paukkuisi. En tietystikkään tuollaisia rajajuttuja lähe jahtaamaan terveyven uhalla, mutta välistä täytyy koittaa haparoida seuraavalle askelmalle.

            Jos tämän kaiken referoi niin odottelen tässä kevyesti pieniä määriä hölkkäillen, josko kohta uskaltaisi alkaa harjoittelun. Ehkä kivut suojelevat vielä minua painamasta määrä kaasua.

            Juoskaapa te terveet minunki puolesta. Minäpä jatkan syömistä ja emännän rapsuttamista leuan alta aikani ratoksi, kun ei vielä oikein OIKIASTI pysty reenaamaan. Eipä uskalla moittia tätäkään eloa, päinvastoin, tämähän tekee eedwarttia!

             HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!!! (ITSEPÄISYYSPÄIVÄÄÄÄÄÄ)... Luetaanpa yksikää Esa Anttalnan kirja sen kunniaksi!!! Ja jokainen voi nauttia vappauvestaan ees sen verran, jotta letkauttaa ees yhen +10km lenkuran ITSENÄISYYSPÄIVÄN kunniaksi! Vammoista kärsivät voivat puolestaan nostaa, vaikka maljaa +10 kertaa. Katsotaan kummalta kantilta asioita katselen.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 6.12.2012