sunnuntai 15. syyskuuta 2013

SUHTEELLISUUS - TJ 5 VIERUMÄKI

                   Kaikki on suhteellista. Minä heiluttelen omia tavoite lukemia täällä. Olen onnellinen, että voin heiluttaa. Koskaan ei tiedä, milloin heilutat lippujasi viimeisen kerran. Täytyy osata myös nauttia mahdollisuudesta. Yksi alueemme tunnettu maratonkeräilijä juoksi viimeisen maratoninsa viime vuonna Haapajärven Kauniston maratonilla. Kuulemani mukaan hän oli juossut puoleen väliin ja kävellyt loput. Hän oli tuntenut väsymystä - ei jaksanut - mies, joka yleensä juoksi maratoninsa loppuun, vaikka sitten vähän hiljempaakin. Kuluvan vuoden alkuvuodesta hänellä todettiin syöpä. Pari päivää sitten hänen maratonmääränsä pysähtyi lopullisesti 126 kohdalle. Osanotto omaisille ja läheisille.

                    Vierumäen kisa on minulle (toivottavasti) pitkän matkan yksi välietappi. Kisan keskustelufoorumilla on ollut keskustelua kisan virallisuudesta ja ennätyskelpoisuudesta. Lopputulemana käsittääkseni se, että kisa on virallinen, muttei ennätyskelpoinen. Tuo debaatti näyttää omalla kohdallani isossa kuvassa hyvin pieneltä, ylikuivatulta hedelmältä. Toki on aina hienoa, jos kisa on mahdollisimman hyväksytty. Käytännössä tuo ennätyskelpoisuuden puuttuminen tarkoittaa, ettei kisassa voi tehdä virallisia SE-tuloksia eikä käsittääkseni MM-näyttöjä antaa. En usko tuon häiritsevän meitä osallistujia? M35 tiellä tehty 24h Suomenennätys on Juha Hietasen 227,695km, joka on tehty 13.-14.05.2010     Brive-la-Gaillarde, FRA. Esim, oma A-tavoitteenikin on "vain" 224km, joten tuskin pystyn tuota kellistämään. Eikä 224km suorituskaan riittäisi MM-paikkaan Suomen maajoukkueessa. Hauskaa ylipäänsä tuoda noita sanoja esille täällä.

                    Ennen kuin menen sisälle Vierumäen lopullisiin suunnitelmiin, VINKKAAN tässä Nivalan JayLenon palanneen blogimaailmaan.    

                    Joku voi osata lähestyä ja ilmestyä 24h kisan viivalle tuosta vaan enempiä valmistautumatta. Minä taas käyn aika massiivisen mielen matkan, koska näen tarvitevan sen. Haluan olla ensinnäkin rehellinen itselleni, joka vie yllättävän paljon aikaa. Suunnitelmaa täytyy katsoa aina uudestaan ja uudestaan. Sen täytyy olla sellainen, johon ITSE uskoo. Sisäinen ääni kertoo kisan aikana, jos olet koittanut ummistaa silmäsi jossain kohdassa suunnitelmaa. Nyt tuo mielikuva matka on valmis. Olo on rauhallinen. Tiedän, että suorituskyky tästä vielä vähän nousee ennen Vierumäen kisaa. Sen varaan en ole lähtenyt laskemaan. Muutoinkin koitin laskea kaikki sopivan helposti toteutettavaksi. Jos sain tuntikertymäksi esim. 10,77km, pyöristin sen 10,7km jne. Suunnitelmia minulla on neljä, joista kaksi viimeistä ns. "takalautoja", joilla pysyn radalla, vaikka kisan aikana tulisikin suuria vaikeuksia.

                    A-suunnitelmaan (224km) pystyn, jos on kaikki niin kuin ajattelen olevan. Siinä olen lähtenyt siitä liikkeelle, että lähtövauhti (eka tunti) on n.20:45/kierros. Tunti-tunnilta lasken tuossa suunnitelmassa vauhdin hidastuvan 15sek/kierros/tunti. Tuon 15sek/kierros/tunti vauhdin hidastumisen ajattelen olevan hyvin lähellä realismia kohdallani. Tuokin asia on mietitty tosi tarkkaan. Toisin ilmaistuna lähden tuossa 10,9km/h vauhdilla, päätyen 8,5km/h vauhtiin. Huoltotaukoihin tuossa on laskettu  40min, joka on vähennetty viimeisen 3h kertymästä tuossa alla olevassa taulukossa.

 
Taulukkojen viimeisestä 3h pätkästä vähennetty 
huoltotaukoihin laskettu aika (matka)







huoltotaukoihin  huoltotaukoihin  huoltotaukoihin 


laskettu 40min laskettu 50min laskettu 60min







Tavoite A Tavoite B Tavoite C





1-3h
32,2 31,9 31,4
4-6h
31,1 30,5 29,8
7-9h
30,0 29,2 28,2
10-12h
29,1 27,9 26,8
13-15h
28,2 26,8 25,6
16-18h
27,3 25,8 24,4
19-21h
26,4 24,9 23,4
22-24h
20,1 17,4 15,1
yht.
224,4 214,4 204,7

                   B-suunnitelma (214km) on laadittu siltä varalta, että jostain syystä homma lähtee liikkeelle hieman odotettua nihkeämmin. Tämä aikataulu on kuitenkin siksi helpon tuntuinen, että uskon pysyväni tässä varsin helposti. Tässä suunnitelmassa lasken lähteväni (eka tunti) n.20:50/kierros vaudilla siten, että 2h jälkeen mittarissa on n.21,4km. Tuo tuntuu erittäin simppeliltä ja helpolta. Tässä suunnitelmassa olen laskenut vauhdin hidastuvan 20sek/kierros/tunti. Lähtövauhti n.10,8km/h, päätyen kisan lopussa n.7,9km/h. Tietysti nämä vauhdin hidastumiset ovat arvioita, sillä harvapa sitä pystyy kovin pitkiä testejä tämän asian suhteen tekemään. Omat kokemukset ovat lähinnä viime syksyn Joensuun 12h kisasta ja tämän kesän 100km kisasta. Nuo kokemukset olen suhteuttanut harjoitusteni kertomaan, josta olen muodostanut nämä ajatukseni - tavoitteni. Lähden siitä JOHTOAJATUKSESTA, että olen hyvinkin tyytyväinen myös tähän B-suunnitelman, jos ei päivän vire vie minua A-suunnitelmaan asti. Tärkeintä on kuitenkin mahdollisimman vaivaton ja helppo eteneminen, ei jossain tietyssä taulukossa pysyminen. Sisäinen ääni sanoo, että pystyn A-suunnitelmaan, mutta tämä B-suunnitelma toimii sopivan motivoivana varasuunnitelmana, jos kaikki ei käykkään niin kuin elokuvissa. Alla olevassa B-suunnitelmassa olen varannut huoltotaukoihin 50min, joka on vähennetty viimeisen 3h kertymästä tuossa alla olevassa taulukossa.

 
Taulukkojen viimeisestä 3h pätkästä vähennetty 
huoltotaukoihin laskettu aika (matka)







huoltotaukoihin  huoltotaukoihin  huoltotaukoihin 


laskettu 40min laskettu 50min laskettu 60min







Tavoite A Tavoite B Tavoite C





1-3h
32,2 31,9 31,4
4-6h
31,1 30,5 29,8
7-9h
30,0 29,2 28,2
10-12h
29,1 27,9 26,8
13-15h
28,2 26,8 25,6
16-18h
27,3 25,8 24,4
19-21h
26,4 24,9 23,4
22-24h
20,1 17,4 15,1
yht.
224,4 214,4 204,7

                   C-suunnitelma (204km). Ensimmäinen takalauta. Mikäli jostakin odottamattomasta syystä kohtaan siinä määrin vastoinkäymisiä, etten pysty seuraamaan päätavoittetani, olen luonut ns. takalaudan, joka pitää minut radalla. Tietysti olen käynyt pitkän palaverin itseni kanssa siitä, että vietän joka tapauksessa tuon koko vuorokauden radalla, meni kisa miten meni. Mutta onhan siellä oleminen mielekkäämpää kisan mennessä pieleenkin, jos siellä on vielä jotain tavoiteltavaa. Siksi suunnitelma C, takalauta nro.1. C-suunnitelma on tietysti erittäin kevyt, lähtien 21:00 kierrosajoista ja päätyen peräti 30:35 (7,4km/h) kierrosaikoihin. Tuossa olen varannut 25sek/kierros/tunti vauhdin hidastumiseksi. Lisäksi tuohon on varattu peräti kokonainen tunti huoltotoimia varten.

 
Taulukkojen viimeisestä 3h pätkästä vähennetty 
huoltotaukoihin laskettu aika (matka)







huoltotaukoihin  huoltotaukoihin  huoltotaukoihin 


laskettu 40min laskettu 50min laskettu 60min







Tavoite A Tavoite B Tavoite C





1-3h
32,2 31,9 31,4
4-6h
31,1 30,5 29,8
7-9h
30,0 29,2 28,2
10-12h
29,1 27,9 26,8
13-15h
28,2 26,8 25,6
16-18h
27,3 25,8 24,4
19-21h
26,4 24,9 23,4
22-24h
20,1 17,4 15,1
yht.
224,4 214,4 204,7


                    D-suunnitelma (180km). Pidän tuota ns. "häpeärajana" itselleni. Tuon yli menevillä suorituksilla kehtaan palata kotiin omien ajatuksieni kanssa. Tuon alle jääminen tietäisi ANKARAA henkistä tuskaa heti kisan jälkeen. Tähän suunnitelmaan ei ole mitään erillistä taulukkoa. Tähän suunnitelmaan ei voi laskea taulukkoa. Se lasketaan niin käydessä sitten kisan aikana - laitetaan Garminin Virtual partneri kaveriksi ja aletaan sitä seuraamaan. D-suunnitelma on takalauta nro.2, periaatepäätös marssia radalla aika täyteen, jos ei muuhun kykene.

                   Mitäpä tässä muuta. Nyt vain lähinnä odotellaan ja voidaan paksusti. Juodaan hyvin, syödään viisaasti. Koitetaan olla mahdollisimman levänneitä ja positiivisia viivalla - valmiita. Maanantaina käyn 3-4krt x3,77km lenkin kisatehoilla. Se saataa olla viimeinen lenkki ennen kisaa. Jos näen tarpeelliseksi, saatan käydä keskiviikkona 3,8km lenkin hyvin kevyesti. Torstai-iltana kierrämme kisaradan kävelten tutustumismielessä/matkajäykkyydet pois puistellen. Perjantaina sitten hyppään perusteellisesti pääni sisällä valmisteltuun kisaan klo.18.

                   Komenttikenttään voi lukijat laittaa ennustuksia joko minun, Janne Kukkolan tai Jani Jyrkän lopputuloksista. Myös yhteistulosveikkauksia otetaan vastaan. Mitään palkintoa en nyt osaa keksiä, mutta olkoot epävirallinen ultratietäjä-titteli sellainen.

                   Kisan seurannasta tulenee ohjeita järjestäjien sivuille. Kisan tulospalvelustahan vastaa Champion chip, joten seurannan löytää ilmeisesti heidän sivuiltaan kisan alkaessa. TÄSTÄ ja klikkaa tuosta 2013 vuoden kohdalta niin sinne ilmestynee Vierumäen 24h juoksu kisan seuranta.


Ps. Tässä on jo niin itelle kaikki selvää, että jäi tuosta blogista joitain asioita pois. Kuten tuohon komenttikenttään kirjoitinkin, niin olemme saaneet huoltomiehen mukaan. Iso plussa! Toinen juttu, mikä on hyvä valottaa, on aikataulujen pohjana olevan kisavauhdin perusta... Olen kokeillut juosta monenlaisilla tehoilla. Kaikkein luontevinta, helpointa ja vähiten kuluttavaa juoksuni on, kun juoksen 125-130 sykkeillä. Tuoreena ja täydessä iskussa se tarkoittaa aluksi noin n.@5:00-5:15 vauhtia. Olen kokeillut - viimeksi menneellä viikolla - myös juoksemista mm. 110-120 tehoilla. Noilla tehoilla juoksuni on jo siksi luonnotonta, että reiteni jäykistyy noin seisovalla vauhdilla yllättävän nopeasti. Eli minun ei kannata aloittaa esim. n.@5:50 vauheilla juoksun luonnottomuuden vuoksi. Ei sovi minulle. Hölkän sisälle asettamallani kävelypätkillä pyrin ottamaan ns. paineen pois juoksusta. Samalla keskisykettä (hiilarikulutusta) alemmas ja uskoakseni jaksan tuoreempana pidempään.

          Aluksi juoksen+kävelen Vierumäellä siten, että kävelen n.1min reitin selvimmässä nousussa, toisen kierroksen vaihtuessa juodessani ja syödessäni. Sitten, kun juokusvauhtini jossain vaiheessa menee  yli @6:00 lisään yhden 30sek. kävelypätkän lisäksi kierrokselle, jos näen sen hyödylliseksi. Näillä perusteilla kisaan.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.9.2013

6 kommenttia:

  1. Jäi tuosta blogista OLENNAINEN uutinen pois = Olemme saaneet huoltomiehen tuohon 24h kisaan. Eli Nivalan teami. Huoltaja "Jack" koki kasteen huoltohommissa jo viime kesänä Onnin kierroksella, suoriutuen silloinkin kuin vanha tekijä hommastaan. <-Hieno homma ja rentouttaa tekemistä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että tiimi on ny kasassa, täällä ollaankin "kotikatsomossa" valmiina jännittämään Nivalan pojan edesottamuksia. Uskon ja luotan, että kelpo tulos siellä Vierumäellä syntyy!

    VastaaPoista
  3. Nyt vain nauttimaan, kun suorituskyky kohisten nousee.

    Suunnitelmat ovat tehtyjä, harjoitukset suoritettuja ja äijä muistanut levätä tarpeeksi ennen kisaa. Enää kisa on juoksemista vaille tehty. Kisat ovat kuitenkin "vain" kiinnepisteitä ultrajuoksussa. Tässä lajissa täyty olla rakkaus harjoitteluun.

    Ylä- ja alamäkiä tulee. Varmasti. Ota jokainen vastaan. Nauti. Ja muista, kunhan vain jaksaa juosta 15 minuuttia, niin olo alkaa paranemaan. Alkaa se! Kysy vaikka Frediltä ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, kaverit! Tämä on aina kuin treffeille lähtö. Oottaa ihan täpinöissään. Onhan nuo vuoden kohokohtia, juhlapäiviä. Ja SE kisa, jossa jätetään kaikki radalle. Tämän kisan tähdenhän on joissain kohdin hieman passailtukin. Nyt on sitten kunnon ulosmittauksen aika. Samalla mitataan myös taito tehdä optimi suoritus.

    VastaaPoista
  5. Tsemppiä! Tavoite on kova, mutta realistinen.

    Tuosta virallisuudesta pari sanaa: koska SUL ei ultrajuoksua lajina tunnusta niin Suomessa ei käytännössä ole tahoa, joka määrittelisi virallisia kriteerejä kansallisten ennätysten hyväksymiselle. Endurancen sivujen tilasto-osiosta löytyvään SE-listaan on kelpuutettu tulokset kilpailuista, joiden reitinmittaus on hoidettu asiallisesti ja sääntöjen mukaisesti. IAU Labelia ei ole siis pidetty määräävänä kriteerinä.

    Tietojeni mukaan Vierumäen reitti on mitattu virallisesti, joten reitti on "SE-kelpoinen". 24 h arvokilpailujoukkueiden valinnoissa ei liene vielä tullut eteen tilannetta, jossa jonkun potentiaalisen joukkueeseen valittavan paras tulos olisi kilpailusta, jolla ei ole IAU Labelia. 100 km EM/MM -joukkueeseen on joskus valittu juoksija, jonka paras tulos oli peräisin Masokistin Unelmasta. Tämän perusteella uskoisin, että 24 h EM/MM -valinnoissa olisi mahdollista huomioida myös Vierumäen kilpailun tulokset. IAU:n matkatukea maksetaan vain IAU Label -kilpailuidssa tehtyjen tulosten perusteella. Tätä tukea maksetaan kuitenkin maksimissaan vain kolmelle mies- ja kolmelle naisjuoksijalle per joukkue. Elleivät säännöt muutu ensi vuodelle.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Jari taas näistä tarkennuksista. Moni kuulostaa näitäkin sivuja lukevan niin pääsee väki kartalle toimintatavoista. Koitetaan saada yhdessä ultrajuoksua tunnetummaksi tälläkin tavoin = tieto esim. mikä on virallisen kisan määrre jne. Kiitos.

    VastaaPoista