lauantai 7. syyskuuta 2013

TJ 13 VIERUMÄKI - TAJUNNANVIRTAA

                      Katse kolahtaa takaseinään. Käsi vie vakioituun tahtiin maitoisia muroja tollottajan suuhun. Välillä pää kääntyy - aamu sarastaa. On hieno syyskuinen aamu. Ajatus alkaa mennä ajoittain syvälle. Kuljen polkua, jota en ole ennen kulkenut. Hermostuttaa vähän - on pakko myöntää.
   
                      Olen tilassa, jossa en ole ollut koskaan. Ehdinkö täältä pois? Tulenko ajoissa odottamaani suorituskykyyn? Edessä ei ole mikä tahansa kyläkisa. Vierumäen 24h kisan odotus on hieman yllättänyt itsenikin. Olen ERITTÄIN latautunut ja keskittynyt tähän. HALUAN tehdä siellä itseäni tyydyttävän tuloksen. Huomaan samalla vaativani itseltäni melkoista keikkaa Vierumäelle. Hitto soikoot, en pääse todellakaan helpolla. Tästä tulee rankka reissu - kova diili itseni kanssa.

                     Useampi tollotus - ja tuntikin - myöhemmin... Istun taas. Nyt vieraassa penkissä, paljon pehmeämmässä. Katson itseäni isosta peilistä. Näytän vakavalta. Näytän hieman harjoitelleeltakin. Ennen kaikkea näytän syventyneeltä, keskittyneeltä... -"Mitä oot ajatellut?" Saat vapaat kädet, leikkaa niin kuin haluat. -"Ok. Saako korvat näkyä... vejetäänkö sivut koneella... leikataanko täältä takaa viistoon niin kuin 99 kertaa aikaisemminkin... otetaanko takatukan hännästä puoli senttiä vai eikö ollenkaan"... vapaat on kädet - kuten pitääkin.

                     On asioita joita ei voi hallita. Puhut puhelimessa veemäistä vääntöä puhelinoperaattorin karusellissa. -"Jos asiasi koskee nettiliittymää, jota sinulla ei nyt ole, kun entinen liittymäsi on katkaistu uuden NOPEAN liittymän tieltä, joka ei toimi, paina 1 - ja varaudu odottamaan 15min x3-5 ilman palautusta". Mitä sitten, jos akku loppuu puhelimestasi kesken KIIHKEÄN odotuksen? Vastaus: Saat odottaa muutaman 15min lisää, sillä seuraava auttajasi kenties ohjaa sinua vain oikeaan suuntaan... Onpa tässä ollu kuulkaas niin SITKIÄÄ vääntöä datasopimusten ja laitteiden kanssa, että taidan muuntautua kohta tohtori kaikkoseksi, saatana! Soitin tuossa mm. erään operaattorin dataGURULLE. Puhuimme n.5min intensiivisesti, mutta asiallisesti. Hänen kuningasohje oli ottaa SYVÄLTÄ reitittimeen sulloutunutta korttia kahdella hammastikulla. Mitä viisautta. Olen aivan myyty! Noin kahden tunnin puhelinpitkiksen aikana paperille tahattomasti piirtyneet kuviot ovat niitä, joihin et pysty vaikuttamaan. Ne tulevat jostain syvältä. Niin 24h kisaan tapahtuva tahaton tollottelu, ajattelukin.

                        Miksi olen nyt tässä. Muutin vähän viimeisen rypistyksen aikana harjoittelua tavanomaisesta. Astuin rohkeasti polulle, jota en ole kulkenut ennen. Otin roisia harjoituksia, ryppäitä. Yksi uusi juttu oli vetää erittäin pitkienkin lenkkien - myös aivan saatanallisen väsyneenä - loppuun muutama kilsa isoa kovaa. Uudet asiat ärsyttävät (kehittävät) lihaksia, elimistöä. Kolikon toinen puoli on, että palautumisen kesto ei näy välttämässä samassa vanhassa tutussa kaaviossa. Plus lisäksi otin poikkeuksellisesti 3 hierontaa (yksi vielä käymätä) tiiviisti viikon sisään heti ankaran loppuryppään jälkeen. No, oikein onnistunut guru saa tarkoituksenmukaisesti lihakset ns. aukeamaan = löysäksi, ja joksikin aikaa "voimattomaksi".

                       Edellä olevat valinnat ovat vieneet minut tilaan, jossa en näe kuopastani eteenpäin - vielä. Olen ollut nyt kolme päivää erittäin syvällä. Vielä keskiviikkona tonnin vedot meni sillei, etten huomannu isoa heikkoutta. Torstain kevyt oli sitten jo suhteellisesti niin PASKAA kyntöä, että piti kyllä hetki lenkin jälkeen haukkoa happea purkaessani dataa. Menin n.@5:40 "kyytiä" alle 130 sykkeillä. Pahimmissa ryppäissä, erittäin väsyneillä jaloilla menin n.@5:20-5:30, ja tuoreena n.@5:05-5:15. Toki, toki, tiedän miksi noin, ja sen, että melkoisella varmuudella tuolta tulen kenties entistä kovemmassa suorituskyvyssä vielä pramille, eli estraadille. SILTI, pikku pelko on perseessä, kun tällainen oottelu osuu omalle kohdalle. TJ13 Vierumäki 24h.

                      Olen huomannut, että omat odotukset omasta suorituskyvystä 24h kisassa on odottamattoman kovat. Se on sitä aluetta kun kätesi, joka piirtää puhelun aikana paperille jotain sinun itsesi katsomatta. Et voi säädellä sitä. Kenties sotket pöydänkin. En tarkoita, että odotan liikaa, en todellakaan. Olen vain tämän kisan suhteen niin tosissani, että käyn sen läpi itseni kanssa odottamattoman tarkasti. Haluan olla täysin rehellinen itselleni. Haluan MAKSIMOIDA tuloksen, joka tarkoittaa optimaalista suoritusta - oikeita ratkaisuja alusta alkaen, sekä VALTAISAN psyykkisen latauksen. Epäilen, että lähtölaukauksen jälkeen vaivun aika pian nirvanaan, jossa en välttämättä ole niin seurallinen kuin monesti muulloin. Tai eihän sitä koskaan tiedä, mutta silti nyt tuntuu. Tässä ehkä nyt vaaditaan uuden polun avaamista myös psyykkisen latauksen ja työn osalta. En halua jättää yhtään kiveä kääntämättä.

                       Lopuksi selkokielinen tilanne raporttini: Olen rasitustilassa, palautumaton. Onneksi olen "vain" rasitustilassa, enkä ylirasitustilassa. Sykkeeni ovat n.10 pykälää tunnetta korkeammat ja siksi datapohjainen suhteellinen vauhti tuntuu nyt paskalta. Elimistöni on siis rasitustilassa, palautumaton. Jalat ovat tässä muutaman päivän aikana edistyneet ja ovat arvioni mukaan hyvinkin ajoissa ns. valmiit kisaan. Oikeastaan ainoa hankalammin arvioitava asia on elimistön palautuminen. Sillä elimistö sai siis nyt viimeisen rypistyksen aikana sellaisia ärsykkeitä, joita se ei ollut ennen saanut. Täytyy jaksaa uskoa, että ehdin palautua 13 päivän aikana. Harjoitusohjelma on kyllä kevyt. Ensi viikollakin 4 lepopäivää. Sitten onkin jo kisaviikko. Joskus epävireessä pieni hölkkä voi auttaa. Olenkin suunnitellut, että saatan ottaa yhden n.4km ylimääräisen hölkän kisaviikolle, jos epävire elimistössä vaivaa vielä kisaviikon maanantaina. Olen myös miettinyt (olen kuulkaas miettinyt varmaan kaikki vaihtoehdot) vielä tekeväni C-aikataulun taskuun 222km ja 215km lisäksi siltä varalta, että elmistö ei ehdi vaadittavaan tilaan ennen Vierumäkeä. Eli 200km aikataulu. Tärkeintä kun on juoksukyvyn mahdollisimman pitkälle säilyttäminen kisassa. Jos sinulla on suorituskykyysi nähden väärä taulukko taskussa, olet pulassa. Ainakin minä.

                       Jatkan valmistautumista sanan kaikessa kattavuudessa, joka tarkoittaa myös asiasta irrottautumista. Täytyy tuoda eteen muuta ajateltavaa, ettei juokse kisaa edeltä. Tehtiinkin tuossa lasten kanssa lautapeli pahvista... No, nimeksi laitoin kylläkin Ultra Run.


Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 7.9.2013

4 kommenttia:

  1. Latautuminen ja hermostuminen ovat OK! Se kuuluu asiaan ja sitä vaaditaan parhaan tuloksen saamiseksi.

    Muista, että isolta osin todellinen tulos tehdään ennen kisaa, kun asetetaan se päätavoite. Itse tiedät kuntosi ja tasosi, ja jos rehellisesti tavoitteet on niiden mukaan asetettu, niin enää ei tarvitse kuin toteuttaa ja nauttia suuresta osasta matkaa. Toki siinä loppupuolella voipi vähän heikottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Sisäinen rauha tulee meille (sinä ja minä) optimaalisesti sopivasta aikataulusuunnitelmasta, johon kuuluu A,B,C ja D-pläänit. Kiitos muuten tuosta ajattelusta. Ostin sen. Tilastoista innostuneena tykkään tietysti suunnitella excelillä. A-tavoite 222km (huollolle varattu 40min), B-tavoite 215km (50min) ja C-tavoite 202km (60min), D-tavoite 180km (ei aikataulua. Kisa on menny jo perseelleen, jos tuota pitää alkaa kellistämään).

      Riippuu nyt miten tämä suorituskyky tässä muotoutuu. C-tavoitteesta se ei ainakaan voi lipua ulos. Se on niin löysästi rakennettu. Tietysti ei saa tulla mitään jättiongelmaa, mutta nehän on taas oma lukunsa.

      Uskon, että olen rauhallisempi, mitä lähemmäs kisa tulee.

      Ps. Endurance VII ollaan taasen 15kk tauon jälkeen samalla viivalla. :=)

      Poista
  2. Pelko pois pyllystä, kyllä se sieltä lantiosta lähtöö! Täälläkin jännitetään tulostasi, vaan hyvin sie tulet pärjäämään. Radalle päästyäsi olet kotona, sitten se on vain suoritettava ja palkinto odottaa. Upeaa Cosmos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sopivasti latingista johtuvaa, tervettä(?) "hermoilua"... Tänään oli jo kulku normaalia. Todennäköisesti se tuosta vielä himpun herkistyy tulevan 10pv aikana. Hyvältä näyttää. Mieli rauhoittuu, kun palautuminen edistyy. Oikein mukavaa, oikein mukavaa aikaa... :)

      Poista