Jos ei ole käynyt mehtän puolella, ei ole mehtää nähnyt. Kun lisää harjoittelua kovien tavoitteiden siintäessä silmissä, on mehtään ajovaara isompi kuin sillä, joka varoo jo pelkästään harjoittelemasta, saati varoo harjoituksissa. Yrittänyttä ei laiteta. Enemmin vedän yli, kun märehdin kiikkustuolissa... -"mitä jos oisin sillon 2013 koittanna vielä sen yhen ryppään rykästä ennen Vierumäkeä". Nyt ei tarvi. Tuli vedettyä muutama vielä kaupan päälle. Liikaa. Mehtästä terveisiä!
En tarkkaan tiedä edes kaikkien kavereiden/tuttavien huumorintajua. Täytyy joskus näilläkin eettereillä miettiä pari kertaa mitä kirjoittaa. Lenon ja Pumpin huumorintajun tiesin, ja uskalsinkin kannustaa yrittämään ronskisti. Kun joku huutelee reinot jalassa, että jaksaa-jaksaa...raastoa vaan, vaatii vastaanottajalta huumoria jatkaa matkaa hujauttamatta huutelijaa. Pumppi ja Leno jatkoivat. Toisaalta kavereillani on suhteellisuuden tajua. He ymmärsivät, että ne joilla on lenkkarit jalassa reinojen sijaan, ovat paremmalla puolella. Kesken kisan reinot jalassa ei ole se mihin pyritään.
Olen kriittisin itseäni kohtaan, mutta olen myös vaativa ultrajuoksuyhteisöä kohtaan. Ennen vanhaa juoksijat pysähtyivät huoltoasemilla, nyt he jäävät suorastaan asumaan joka juottoasemillekin. Huoltoasemia oli ennen vanhaa moninverroin vähemmän kuin tänä päivänä. Juoma-asemat ovat lisääntyneet. Ennen niitä oli 5km välein, nyt jopa alle 2km välein. Nykyään et voisi ilman roolia paljastavaa numerolappua tietää kuka juoma-asemilla parveilevista on kisaaja, kuka juotto-aseman pitäjä. Kenelläkään ei ole kiire. Kisassa pitäisi olla?
Ymmärrän toki, että suurin osa ultrajuoksu harrastajista ovat elämykset edellä liikkeellä ja silloin on vapaus valita miten vuorokautensa viettää. Osahan jopa nukkuukin 24h kisankin aikana. Joskus ovat tämän maan vapauden puolesta esi-isämme valvoneet paine niskassa montakin vuorokautta putkeen. Nyt ei tahdota jaksaa edes vuorokautta hyvilläkään eväillä ja varusteilla. Mutta kuten sanottua, tätä mielenkiintoista ja kiehtovaa lajia voi harrastaa myös pilke silmäkulmassa. Jotta vielä muistettaisiin itse kriittisyyteni niin oma kisanihan katkesi vain muutaman tunnin taivalluksen jälkeen. Kävin kisan aikana 3h nukkumassa, saunomassa, juomassa neljä olutta ja lopun ajan kannustin/piiskasin reinot jalassa väkeä yrittämään, venymään. Arvioin itseni pelleksi. Rehellistä.
Minulla on paljon ystäviä. Olen onnekas sitenkin, sen lisäksi, että saan kuitenkin yrittää. Yksi ystäväni - voihan heitäkin olla enemmänkin? - aikoi rukoilla puolestani Vierumäen kisaan. En ole kysynyt, miten rukouksen sanat ovat menneet. Näkemyksemme eivät ehkä kohdanneet. Oliko minulle sitten parasta käydä näin? Oliko määräni olla enimmäkseen reinot jalassa Vierumäellä juoksemisen sijaan? Voihan se olla...
Olen tehnyt nyt analyysin ja jatkosuunnitelman. Harjoittelin liikaa, liian kovia ryppäitä omiin pohjiin nähden. Varmasti vielä joku vuosi kestänkin tuollaiset ryppäät, ehkä voin tehdä vieläkin kovempia ryppäitä. Nyt tuli kuitenkin pallo liian nopeasti takaisin seinästä jonne sen heitin. Monesti täälläkin toitottelin vetäväni tietoisesti riskillä. En kuitenkaan yrittänyt tahallaan pilata kauden pääkisaa, mutta niin nyt pääsi käymään. Faktat on tunnistettava, jotta voi rehelliseltä pohjalta ponnistaa eteenpäin.
Kaikki alkoi Nivalan ympärijuoksun (100km alle 10h:n) jälkeen. Juoksin siitä viiden päivän päästä 9 nevan juoksun, 75km/14h. Noiden välissä tein vielä lenkin, jossa läiskäytin yhden kilsan nelosen pintaan. Melkoista settiä. Kestävyyttä oli jo tuossa vaiheessa mukavasti. Heinäkuussa harjoittelin n.560km. Ja myös kovaakin. Vedin mm. yhden ryppään yhtenä osana Kipinän puolimaratonin 1.36 huitteille, kadoten jo seuraavana aamuna +20km maastolenkille pyssymäen haastaviin maastoihin, umpiväsyneenä. No, tuo on tosin ihan perusrypästelyä koviin tavoitteisiin pyrkiville ultrajuoksijoille, mutta antakoot hieman perspektiiviä kovasta harjoittelusta.
Heinäkuussa minulla oli ollu jo vaikeuksia/tuntemuksia vasemman reiden sivuosan kanssa. Automatkoilla oli hankalaa pelkkä istuminen. Heinäkuun lopussa tein ryppään, jonka veikkaan sinetöineen syvemmän tulehdustilan, joka sitten oli valmiina puhkeamaan TÄYTEEN KUKOISTUKSEEN hetkenä minä hyvänsä. Ensin oli Yön kutsu 50km/7h 15min maastossa/metsäteillä juoksua. Retki päättyi aamuyöstä nuotiolle. Saman päivän iltapäivästä olin tekemässä jo vauhtileikittelylenkkiä, 8km. Seuraavana aamuna +26 helteessä 5h/50km neste -ja ravintotestausta. Muutama päivä siitä ja tupla Cooper-testi 3min palautuksilla. Raato vie, tuo on jo sitten kuulkaas kovaa settiä. Ja luulin oikeasti, että toipuisin noista - ja saisin hyödyn. Kuka tietää, vaikka olisin voinut paremmalla tuurilla toipuakin? Yhtä kaikki. Kuppi meni nurin.
Jalkojen ensimmäinen konkreettinen tilttausviesti tuli Kempeleen maratonilla. Niin, siellähän jalat menivät mystisesti tönköiksi jo 2km rennon juoksun jälkeen. Kaamean juoksun jälkeen keskeytys 21km kohdalla. Lihakset eivät enää palautumattomassa tilassa toimineet. Olisi pitänyt hoksata viimeistään tuossa ottaa kevyt jakso. Mitä vielä, kiskoin perussettiä kohtuu menestyksellä. Jalat siis varoittivat, mutta toimivat vielä. Kempeleen viestit loittonivat, lähes unohtuivat. Otin vielä yhden tosikovan ryppään. Lisäksi kokeilin viimeisissä peruskovissa kiihdyttää rajusti aina lenkin lopussa. Kaikki tämä yhdessä. Mamuuu... Siitä sitten oikeasti kunnon kevennys = aika päästä tulehduksien pramille, esiin.
Vierumäelle mentäessä minulla oli vaikeaa istua autossa. Jalat oli aivan setsuuria automatkan jäljiltä. Takana oli kuitenkin pari huolella luettua Anttalan kirjaa, joten kaikki negatiivinen siirrettiin taka-alalle. Nyt oltiin prosessissa. Oikeastaan ihme, että tulehdukset/jumit/muut kaaos tilat, patoumat puhkesivat kohtalaisen mäkisellä reitillä vasta 3h kohdalla. Mutta SILTI olen ONNEKAS. Minulla on "vain" tulehdus/jumitila, ei mitään rakenteellista = vammaa, vieläkään, sitten vuoden 2010. Riippuen tietysti, miten lyhyt/pitkäaikainen tämä tulehdus/jumitila on. Pitkittyessähän siitä tulee vamma. Vaikka jalat ovat vielä kaukana reenaus kunnosta, ovat ne kuitenkin jo nyt 5päivässä selvästi edistyneet, mikä on tärkeä/hyvä viesti.
Kuten tuossa alun hieman kriittisessäkin osassa kerroin miten tätä voi tehdä monella tavalla. Jokainen valitsee tässä(kin) harrastuksessa oman tyylinsä ja tien. Kuulun eittämättä siihen ryhmään, joka haluaa myös tuloksia tilastoihin. Silti se ei ole samalla tavalla itsetarkoitus ja ainoa tapa, kuten valtaosalle tuohon ryhmään kuuluville. Joku ehkä muistaakin, kuinka kesäkuussa 2011 koitin omaa kotoa käsin tehtävää 24h juoksua 8km peruslenkilläni? Tuolloin saldoksi jäi 82km/13h. Erittäin opettava ja palkitseva itsetutkiskelu ILMAN osallistumismaksuja. Joku voisi ajatella, että mitä järkeä, kun ei näy missään. Siinäpä se juju onkin. Tuon voi tehdä helposti, jos hakee ensisijaisesti rajoja ITSEÄÄN varten, ei yhteisöä. Väittäisin, että yksin tehdessä 24h - mikäli pysyy koko ajan prosessissa - on vaativampi henkisesti kuin joukon mukana/seassa. Eli samalla ilmainen kokeilu vahvistaa myös henkistä lujuutta.
Havahduin tuossa, että monenlaisista sattumista johtuen minulla on vain yksi 24h kisa edes kutakuinkin täysin käytynä. Nivalassa syksyllä 2011 etenin epävirallisessa kisassa 128km. Torkahdin tuolloin 15min ja lopusta jäi 20min pahoinvoinnin vuoksi käyttämättä. Kaustisilla 2010 nukuin suunnitellusti n.5h. Viime kesänä helle teki minulle tepposet, eikä silloinkaan tullut koko 24h suoritusta. Nyt lonkanalueen lihakset ilmeisesti tulehtui/menivät yhteistyöhaluttomiksi. Yhtä kaikki, vaikka 12h kisasta minulla on ok. tulos, +116km ja 100km juoksu meni alle 10h, on suurin puute omassa päässäni ehjän 24h suorituksen puute. Tuon aion korjata. Vaikka senkin uhalla, että se sitten saattaisi läpi vietynä uhata Espoon hallikisan käynnin. Mutta eikös kisoja tule? Ja kuitenkin haluan mennä niiden portaiden mukaan, jotka edessä näen. En halua nyt tähän eteen 5kk odotusta. Haluan kokea.
Hoidan tämän tulehdustilan pois nyt tässä rauhassa. Olen kuitenkin toiveissa, että se kaikkoaa viikossa. Eli nyt on menty viisi päivää ja vielä tähän viikko lisää. Jos tarvitaan pidemmästi, sitten odotetaan. Sitten kun pystyn normaalisti hölkkään tuollaisia 20-30km lenkkejä ilman erityisiä tuntemuksia menneistä kuukausista, on aika korjata tuo puuttuva asia pääni sisältä = ehjä 24h suoritus. Kuten tuossa edellisen blogin kommenttikentässä vihjasin, koitan tehdä sen siten, että en ammu lipasta tyhäksi = mahdollisimman säästeliäästi. Tuossa on minulle tärkeintä olla liikkeellä/prosessissa 24h, ei maksimaallinen tulos. Tottahan se menee jossain määrin suorituksen puolelle kevyestikin tehtynä, mutta koitetaan nyt kuitenkin tuollakin psykologialla saada tuosta mahdollisimman miellyttävä kokemus.
Aion tehdä tuon kokeen tasan 2,0km lenkillä. Mikäli toiveeni toipumisesta toteutuu niin teen tuon "harjoituksen" La 12.10 klo.18- Su 13.10 klo.18. Alla tuossakin on kolme yövuoroa. Joten on syytäkin liikkua "vain" kevyesti, heh, heh... Tietysti toiveissa on toipua tuosta Espoon helmikuun lopunkin kisaan, joten ajattelen 6h "suunnanvaihto" ajatuksin tuon suorituksen, anteeksi harjoituksen, neljään 6h pätkään. 55km... 50km... 45km... 40km... olisi jo erittäinkin hyvä toteuma ja vähempikin riittää, kunhan vain saa sen 24h oltua kutakuinkin juoksukykyinen. Mutta, mutta, tällaista. Eli taas taatun järkevää mietintää!? Jokainen tyylillään. Tämä on totta?
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 25.9.2013
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.