Kaiken nähnyt ultrapolkujuoksu tourin voittaja sanoo maaliin tullessa hymyn kare kasvoilla: -"En tule koskaan tänne". Ja jatkaa ihmettelyä reitin teknisyydestä - mies joka on kiertänyt eri maailman kolkissa monenlaiset polut.
Olen juossut noin 83 kilsaa tuolla reitillä. On vielä valoisaa - hetken. Hirvikärpänen takertuu ripsiini. Yli 170 kilometriä teknisellä polulla sisältää paljon sellaistakin, mitä ei kukaan voisi kuvitella. Hirvikärpänen lähti lopulta ripsistä, mutta voitte arvata, ei hyvällä. Ultrapolkujuoksujuoksijan kisa ei ole pelkkää pandexia.
Olen juonnut vettä ja urheilujuomaa nyt reilu 17 tuntia. Voi kokeilla, vaikka ilman rasitustakin. Voi kaivata muutakin. Kerran söin jaffa-keksejä 14 tuntia putkeen. Kuivakaapistamme ei löydy jaffakeksejä, ei ensimmäistäkään. Ultrajuoksussa täytyy sietää monenalaista.
Lähdin muistaakseni perjantai-aamuna yhdeksältä. Oli yö ja nyt taas aamu. Puhuvat lauantaista. Välillä sain kulauksen kahviakin. Munkkia olen syönyt viimeiset kilometrit. Lähestyn 131 kilometrin huoltoa, josta maaliin on vielä 40 kilometriä - melkein sen yhden maratoonin verran. Syön makkaran ja täytän pullot, paetakseni taas sydänmaan metsiin. Kapea polku on jo tuttu. Kaikki samat kivet tälläkin kertaa, jo kolmatta kertaa. Kuitenkin välillä uppoan niin syvälle omissa ajatuksissa, että pitää tosissaan miettiä missä nyt olen menossa. Liki vuorokausi valvomista alkaa näkymään. Yhä juosten.
Aamukaste ui vaatteisiin toistamiseen. Yhä on ymmärrettävä, että jokainen metsäkuoppa on riski matkan loppumiselle. Miten tämä on mahdollista, selvitä täältä maaliin - kolmesti? Vaatii vähän tuuriakin? Reisistä tukiakseni nousen viimeiseen huoltoon kunnon sateen piiskatessa tilannetta. Edessä on 17 kilometriä vastamaata ja suota, teknisen polun kuorruttamana. Silti tunnen olevani jo perillä. Olen pahoillani, jossakin kohtaa sitä vain tietää, mutta aina voi kaikkea sattua. Olkapää voi lähteä pois paikoiltaan tai muuta kivaa.
Sumein silmin katkaisen maaliviivan reilun 28 tunnin taivalluksen jälkeen. En malta olla lainaamatta Teemu Selännettä: -"ihminen ei ole niin hyvä kuin hänestä puhutaan tai kirjoitetaan, eikä niin huono - totuus on aina jossain siellä välillä". Olihan se viikonloppu. Kolme kierrosta Iso-Sydänmaan vaellusreittiä reiluun vuorokauteen. Parasta oli polkuheimon tuoma yhteisöllisyys. Suomen paras pitkien matkojen polkujuoksija oli viimeisten joukossa poistumassa paikalta. Samalla hän lupasi tulla myös ensi vuonna, jos ei juokseen niin ainakin "jeesaan". Nivala on merkitty.
N57km kisaajan kokemus polusta:
Nivalan Polun oma rallattelu video tapahtumasta:
Onni Vähäaho, Nivalassa 21.8.2019
Hyviä videoita. Jos etenemistaidot ei riitä niin tuolla ne kehittyy, ei me kukaan olla koskaan valmiita.
VastaaPoistaNiin totta tuo. Oppimatka koko elämä. Tuolla Iso-Sydänmaalla oppii ja tulee nöyräksi.
Poista