maanantai 23. syyskuuta 2019

KAHDEN MESTARIN VÄLI

           Kun aloitin juoksuharrastuksen, pidin kahden runolegendan merkkipäivien väliä kevyemmän otteen lepojaksona. Aleksis Kiven ja J.L. Runebergin. Noiden 1800 -luvun mestareiden merkkipäivien väliin jää 118 päivää. Kiven merkkipäivästä (10.lokakuuta) on alkanut aina minulla talviaika ja Runebergin merkkipäivänä (5.helmikuuta) alkaa päivä selkeämmin pidetä, matka kohti kesää alkaa.

            Nykyään tuo väli on muuttunut mahdollisuudeksi nostaa omia ominaisuuksia kohti tulevan kesäkauden koitoksia. Sikäli, kun tuo jakso on kääntynyt osin merkitykseltään harrastuksen edetessä päälaelleen, on sen jaksokin hieman siirtynyt. Sanoisin että 10.joulukuuta - 5 huhtikuuta olisi nykyään kuvaavampi, eli kaksi kuukautta myöhäistettynä.

            Viime talveksi sain vihdoin hommattua perinteisen tyylin suksikaluston. Hiihto, tosin lähinnä tasatyöntö, antoi minulle sopivaa vaihtelua harjoitteluun ja valmisti lihaksistoani kokonaisvaltaisemmin juoksuun. Tulevana "118 päivän" jaksona aion yhä enemmän pitää ns. talvikauden, joka voidaan nähdä eräällä tavalla myös lepokautena juoksuun. Juoksun osuus vähentyy. Hieman Kilian Jornet tyylistä talvi-kesä-ajan jaottelua iloisen liikkumisen pysyessä pääjujuna.

             Aikoinani harjoitellessani keihäänheittoa, kuului siihen suurimmaksi osaksi muuta kuin keihäänheittoa. Punttisalia monipuolisesti, loikkia, kuulanheittoja, juoksuakin (tosin inhosin yli kaiken tuolloin esim. 400m vetoja), kuntopallon heittoja ja mm. kuntopiirejä. Jotenkin olen erehtynyt nykyisessä juoksuharrastuksessa liian paljon vain juoksemaan. Pääasia on kehittää juoksua, ei kuluttaa juoksua vaan kehittää ominaisuuksia juoksua tukevilla harjoituksilla. Tätä on tarkoitus kehittää. Ja ainahan hieman uudistetut tulokulmat piristävät touhua, vaikka ei tylsää ole missään kohdassa ollutkaan.

              Toki vaikka noin kirjoitan, en ole muuttamassa otettani harrastukseen. Se tulee olemaan edelleen rento ja lähes suunnittelematon. Fiilispohjalta, mutta sisälläni on nyt vain eri softa. Se sylkee erilaisia ehdotuksia, mitä kunakin kertana voisi tehdä. Nautin tästä nykyisestä otteesta joka on uinut myös ylipäätäni elämääni. Otan asiat, jos mahdollista, vieläkin rennommasti. Lähes kaikkia asioita voi tehdä toisin. Ei ole yhtä totuutta vaan paljon mahdollisuuksia ja harva asia maailmassa on pysyvää tai tarpeeksi tehokkaasti käytettyä.

              Positiiviset asenteet pitää saada vielä voimakkaammin trendiksi. Maailmassa on paljon posea, kunhan se sieltä nähdään. Negalle ei hirveästi voi tehdä, mutta paljon voi siihen aikaa ja energiaa haaskata. Hyvä terapia malli on muistella lapsuusajan voimakkaimpia riemun purkauksia, mennä vaikka metsäpolulle ja antaa palaa!

              Tiesitkö TÄSTÄ? Ainakin minulle tulee tuosta sellainen positiivinen oivallus. Ihmisen rajat ovat todella kaukana, jos niin haluaa.



             SYKSY



            Kauneus iskee tajuntaan. Vaahteralehden taiteellinen jäykistyminen mykistää katsojaansa, kuura antaa maahan jäykistyneille hohdokkaan kimalluksen. Pihlajat notkuvat marjoista. Muhkeat tertut tuovat muistiin hetki sitten kerätyt viinimarjat. Maa on napakka. Hetken tunnen itsenikin lähes jousimaisen jänteväksi sen päällä kulkiessani. Syksy antaa voimaa alta ja päältä.

            Kesän kiihkein kiima on takana. On mahdollisuus rauhoittua, hakea itseään - löytää itsensä. Syksyssä on piilevää, kevään kaltaista voimaa. Voit laittaa itämään itsellesi jotain josta saat nauttia kenties loppuelämän. Pimeyskin antaa suojaa, jos paineet ovat olleet esteesi. Pimeässä saat olla oma itsesi. Voit viedä siementäsi läpi syksyn ja talven kuoriaksesi sen keväällä tai kesällä. Se voi olla parantunut kuntosi, se voi olla lyhentynyt vyösi tai vaikkapa uuden ihmisen alku.

           Katso vielä kerran pihaljan anteliasta terttua. Oivalla ja anna mennä!
 

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.9.2019  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti