torstai 30. joulukuuta 2021

MINUN VUOSI 2021

            Vuosi 2021 on yhtä päivää vaille valmis. Olihan vuosi. Koskaan ei voi tietää mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Terveys on ykkösasia. Koskaan ei voi tietää mikä on oma terveydenkuva vuoden päästä. Liian paljon näkee sekä töissä, että siviilissä ihmisten menettävän eri tavoin terveys volyymiaan.

            Omassa elämässäni vuosi oli todella poikkeuksellinen, kuten alla olevista "kuukausi nostoista" voi huomata. Tämän vuoden vuosi koosteen tarkoitus on tuoda esiin, miten vuosi voi olla vaikea vuoden nivalainen tittelistä huolimatta. Iso asia on kuitenkin, että olen lopulta terve ja tällä hetkellä hyvin tasapainoinen itseni kanssa. 

            Olen yksin asuessani valaistunut yhä enemmän siitä miten onnekas olen, että olen niin paljon kiinnostunut eri asioista elämässä. Minulla itsellänikin oli ehkä eron myötä ajatus, että minulla olisi jotenkin enempi aikaa. Ei ole. Hyvä, jos ei vähempää. Minua ei ole koskaan suhteissa rajoitettu vaan kannustettu tekemään ja toteuttaan omia unelmia. 

            Olen huomannut juoksun vievän hieman liikaa aikaa itseltäni. Juokseminen on älyttömän mukavaa ja antaa energiaa päiviin, mutta se ei ole likikään ainoa mielenkiintoni kohde. Minun henkilökohtainen näkemys on, että kenenkään ei kannattaisi focusoitua liikaa yhteen lokeroon vaan nauttia elämästä monipuolisesti, omista mielenkiintojen kohteista nauttien. Ihailen samalla esimerkiksi Pasi Koskisen tapaisia elämäntapajuoksijoita, joiden juoksulle omistaneisuus on jotain aivan omalta planeetalta. Ehkä nuorista juoksijoista tällä hetkellä näyttäisi samanlaista omistautuneisuutta näyttävän Juho Ylinen. Seuraan näiden juoksun sanan saattajien tarinoita mielellään.   

            Itse näen, että olen 47-vuotiaana juoksun kanssa ehdottomasti "vain" harrastaja. Tiedän suurinpiirtein mihin pystyn juoksussa ja se riittää minulle. Olen saavuttanut jo paljon enemmän juoksussa kuin uskalsin koskaan toivoa. Olen kiitollinen juoksulle - ja juoksenhan yhä. Ehkä 95% paneutuminen ei kuitenkaan tarkoita 50% suorituksia jatkossa (hah,hah...). 

            Alla olevan kuukausilistauksen myötä toivotan lukijoille parasta mahdollista vuotta 2022 ja erityisesti terveyttä! Ilman terveyttä ei ole kuitenkaan mitään. Ei edes juoksua.

 

 Tammikuu


Silloisen appiukon hautajaiset
Ensimmäinen koronarokote

Helmikuu


Silloisen vaimon tukemista surussa
Toinen koronarokote
Harjoitusleiri Paljakassa

Maaliskuu


Avioeron alustusta
Harjoittelin itseni pihalle

Huhtikuu


Avioerosta sopimista
Harjoittelu sujuu taas

Toukokuu


Avioero ja muutto
Kahunkierros 166km
Keskeytys 140km huitteilla

Kesäkuu


Harjoitusleiri Kolilla
Elämä jotenkin sekavaa

Heinäkuu


Hetta-Pallas-Ylläs 160km
keskeytys 66km kohdalla puujalan vuoksi
Kuun lopussa Kolilla hyvä 67km juoksutreeni

Elokuu


PEP kisan järjestäminen
Sopeutuminen eroon alkaa onnistumaan

Syyskuu


Tavallinen kuukausi
Hyvää harjoittelua kohti Kolia

Lokakuu

Kolmas koronarokote

Kolin 135km keskeytys
Yltiöpäinen aloitus ja keskeytys n.60km kohdalla
Pyssymäki Päkjaart Ultra VOITTO 🌞
127,3km 1.sija


Marraskuu


Kynnystesti ODL:ssä
Töissä paljon vastuutehtäviä

Joulukuu


Valinta vuoden nivalaiseksi

Ex-vaimon kanssa yhä hyvissä väleissä.
Nähdään noin kerran viikossa ja
soitellaan lähes päivittäin. Ollaan
tyytyväisiä eroon ja nykyiseen elämään.
Ollaan toistemme tukena. 
Eilen allekirjoitettiin avioeron
Toinen vaihe. Erota voi myös
hyvissä väleissä. Olemme molemmat
tyytyväisiä erillään asumiseen ja
isona asiana, että tyttöni asuu
parin minuutin päässä 🥰

 

Vuosi 2022

Annan elämän viedä. Ei ole
isompaa ajatusta, kuvaa.
Kokkola Ultra Run 24h kisaan
on ilmo sisässä. Yritän siellä
juosta 200km. En kuitenkaan satsaa
juoksuun enää täysillä, sillä näen elämässä
paljon muutakin mukavaa tekemistä.

Katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.
Terveyttä toivon, kaikki muu on plussaa. 

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 30.12.2021

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti