KESKEYTYS KEMPELEELLÄ

                     Miksi? Uskoisin monen ajattelevan ensimmäisenä tuota kysymystä. Ennen kuin mennään syvemmälle tämän maratonin kertomaan voisin vastata tuohon kysymykseen, kun se kuitenkin FANEJA kiinnostaa. Jalat meni "tilttiin" reilun 2km kohdalla. Ainoaksi syyksi juuri tuohon näen vain ja ainoastaan sen, että minulla oli sittenkin ollut joku pöpö koneessa. Nenä oli hieman vuotanut ma-ilta viiva pe-ilta. Tänä aamuna se ei enää vuotanut, enkä pientä nenänvuotoa laskenut edes flunssaksi, koska se ei ollut oireillut - juurikaan. Tarkemmin tutkiessani en ollut kyllä juuri reenannutkaan. Ma:na juoksin ennen nenänvuodon alkua 4,7km maratehoja sisältäneen 10,4km lenkin, mutta sen jälkeen VAIN ke:na Pk2:sta 10,6km ja eilen 4,5km verryttelyä. Ne olivat niin keveitä, ettei pöpön vaikutukset nostaneet päätään vaan väijjyivät mehukkaampaa saumaa kyykyttää isäntäänsä.

                   Sinällänsä kyrpivä episodi, sillä olen reilusti enkkakunnossa. Diipa-daapa ja dille-dong, mutta sitäpä ei nyt päässyt ulosmittaamaan tänä vuonna maratonilla. Onneksi olen kuullut luotettavista lähteistä, että tulisi uusiakin vuosia. Täytyy vain heittää kuperkeikkaa ja volttia sen kunniaksi, että on elämänsä kunnossa!? Diipa-daapa ja dille-dong.

                   Onko jollain tarjota jotain muuta ENSISIJAISTA selitystä (joku pöpö ollut kehossa, joka näkyi nyt vielä maratontehoisessa suorituksessa) sille, että jalat menee jäykiksi n.2,2km kohdalla ja niiden lihaksia alkaa särkemään??? Hyvä, ei minullakaan. JUURI TUOHON ei ole muuta syytä. Näin uskon. Toki on muuhun täyden maratonvalmiuden puuttumiseen paljonkin syitä, mutta niihin tuonnempana.

                   Kisan kuvaus: Lähtöhetki. Sää: kisan aikana +19, tuuli 11m/s, puuskissa 15m/s. Tuuli oli kuitenkin ns. ylätuuli, eli ei vaikuttanut ainakaan vastatuuli osuuksilla läheskään niin paljon kuin mitä tuosta voisi päätellä. Tuntui, että myötätuulta oli kyllä reilusti, mutta vastatuulta suojasi puut. Oikeastaan n.2km oli erittäin pahaa seinävastatuulta n.15/16-17/18km välimaastossa. Eli erinomainen sää! Taas kuulin paljon kisan jälkeen joutavaa säähän vetoamista. Kukaan ei hoksannut, että saivat juosta n.11km REILUUN myötätuuleen ja vastaista oli vain noin vähän, mitä yllä kuvasin. Eli huikea paikka tehdä KOVAA jälkeä.

                  Tarkoitus oli juosta n.152-155 sykkeillä. Ajattelin sillä tulevan pitkälti helposti n.4.2x-alkuisia kilsoja, ehkä jonkun verran eka puolikkaan lopussa 4.3x-alkuisia. Pääpaino oli saada juoksu alussa rennoksi ja kulkemaan vakaalla tekniikalla. Sainkin mielestäni varsin rennon otteen juoksuun ekalla, alamäkivoittoisella kilsalla. Aika 4.19. Odotettua. Toinen kilsa tasamaalla 4.26. Odotettua. Juoksu oli tuohon asti rentoa. Lisäksi menin hyväntuntuisessa porukassa, jossa oli kolme selkää edessäni. Meidän ryhmän edellä oli vain kolme juoksijaa koko kisassa kaikki täyden maratonin sarjat mukaanluettuna, joista ainakin yksi keskeytti. Sitten, hyvin pian 2km paalun jälkeen alkoi jalat äkkiä jäykistyä ja jalkojen lihaksia särkeä. Ok. Tiedän, että määrää tuli heinäkuussa riskillä paljon ja tässä elokuussa kaksi eka viikkoa oli maratonharjoittelua - ehkä pienellä riskillä vk-harjoitukset todella kovina. SILTI, jalat olivat olleet koko tämän kevennysviikon erittäin hyvät KEVYESSÄ juoksussa, MUTTA siltikään niiden ei olisi pitäneet alkaa oireilla vielä noin aikaisessa vaiheessa, vaikka jaloissa olisi ollutkin ylirasitusta tms. liiasta harjoittelusta johtuvaa. Ensisijainen syy oli pöpö.

                   Ottihan se PANNUUN aika hiljaa. Silti jaksoin olla toiveikas. Ajattelin siinä kisafiiliksissä sen olevan vain alkujäykkyyttä, joka sulais kyllä. Pian huomasin vaikeuksia pysyä 155sykkeiden alapuolella. Samalla vauhti hidastui tuonne @4:31-4:42 kanttiin, välillä 3-10km. Jalkajäykkyys, jalkalihassäryt, jonka johdosta tulkitsen sykkeiden nousseen, suhteessa vauhtiin. Siis oltiinhan todellakin vasta alkumatkasta, vaikka millä mittapuulla mittaa. Tuollainen vauhti oli mennyt millä tahansa lenkillä sellaisella 140-145 sykkeellä ja rennolla jalalla. Nyt jalat muistutti lähinnä siltä, kun määräpäivän jälkeen lähtee seuraavana AIKAISENA aamuna niitä sulatteleen - karmivilta.

                    Selkä selältä jättäydyin hitaampiin. Vastatuuliosuudelle "iskin" hemmon selkään, joka veteli tasaseen @4:41-4:54 kilsa-vauhdilla. Oli kyllä kaverillakin niin surkiannäköstä hölkkää, että eipä siinä paljon tuntenut olevansa "kyydeissä". Mutta minulle tuo vauhti oli JO tuossa vaiheessa (olihan oikeasti kyseessä alkumatka, millä tahansa omalla mittapuulla mitattuna) täyttä totta. Sykkeet pakkas jo kovastikin +160 kantille! Ei tietysti ollut maitohapoista tietoakaan, mutta tuo suhde: +160 sykkeet versus @4:41-4:54 -vauhti. Ei hyvää päivää. Pk1-Pk2 männä viikolla. Nyt puski Vk2:n puolelle JO +10km:ssa! Huh, huh. Ja ei unohdeta niitä jalkasärkyjä, jäykkyyttä, JO noin varhain. Koitin nauttia hätäpäissään suolaakin jossain 10km kohdilla. Ei auttanut.

                    17km kohta oli aika radikaali. Olin tullut +14km raastaen, vauhdin kaiken aikaa vauhdilla laskien ja sykkeiden nousten jo kyseenalaisille alueille. Osa syy sykkeiden nousuun oli sekin, että koitin jo jossain vaiheessa heittää "väkipakolla" ravia harjalle, eli lantion päälle, mutta AINOA mitä tapahtu oli se, että sykkeet nousi ja vauhti pysyi hädin tuskin samassa. Joskus tuo auttaa, ei tänään - tänään ei auttanut mikään. Tipahdin viimeisestäkin kelkasta, joka oli loppuvaiheessa "hiihtänyt" hädin tuskin @4:50 -vauhdeilla. Olin mennyttä. Seuraavat kilsat: 17km: 5:08, 18km:5:22, 19km:5:25... Siis muistetaan, että kaiken aikaa olin +155 sykkeissä! Menin siis jo tuossa vaiheessa minsan hitaammin kuin alussa samoilla sykkeillä. Jalat olivat todellakin vaikeat juosta. 18km kohdalla tein alustavan ratkaisun (aina pitää jättää vara homman kääntyväksi) - keskeytän.

                     Siinä vaiheessa tulin siihen lopputulokseen, että tämä ei voi johtua mistään muusta kuin, että minulla on joku pöpö, tai on ollut, eikä nyt lihakset pelaa, vaan ne menee jäykiksi, tulee kipeiksi, jonka johdosta sykkeet nousee tappiin. Tie joka johtaa umpikujaan. Millään harjoituslenkillä koskaan en ole kokenut mitään vastaavaa noin aikaisessa vaiheessa, noin tuoreena. Eikä ole puhettakaan, ettenkö olisi voinut jatkaa, kenties juosta loppuun. Kyse oli siitä, että mikäli juoksen VÄKISIN pöpön aiheuttaman poikkeustilan johdosta, mitä se tekee elimistölle ja lihaksille. Päätähtäin kun on Vierumäki 24h. Tänään 21,1km todella surkeasti @4:48.

                     Analyysi on siis SYYN osalta tehty. Lisäksi tämä oli alunperinkin jo aika veitsenterävaihtoehto juosta mara tähän väliin. Heinäkuun viimeisenä viikkona juoksin +184km. Siitä hätäinen, AIVAN liian LYHYT maratonharjoittelujakso. Lihaksetkin varmasti protestoivat osaltaan tätä kaikkea. On paljon mahdollista, että olen liikkunut nyt tietämättäni rajan takana. Voisinkin ottaa pienen väitöksen Matin ja Tepon kanssa???

 

                       Kyllä voin tulla rajan taa. Myytit on tehty murrettavaksi!!! Mutta toivottavasti olen myös ennen pitkää - ennen kaikkea ajoissa - sieltä takaisin. Vaikka on metkaa heilutella lippalakkia rajan takaa, en välittäisi siellä olla. En pidä siis todellakaan mahdottomana vaihtoehtona sitäkään, että olen harjoitellut nyt yli. Minulla on vielä TODELLA ohut pohja, johon nähden olen harjoitellut "vaahtovaluusuusta" -tyylillä, ajoittain. Silti olen sitä mieltä, että tämän keskeytyksen syyt ovat pöpöperäisiä. Mikäli olisin halunut, olisin voinut juosta maaliin asti. MUTTA ma-illasta - pe-iltaan asti vuotanut nenä + nämä POIKKEAVAT kokemukset panivat terveyden etusijalle, ja etenkin Vierumäen. En halua nyt mitään flunssa-kuumetta tms. josta tulee ns."turhaa taukoa" lisää. Olen ILMI SELVÄSTI laskelmoiva juoksija? Raastan silloin, kun pitää, ja mamoilen silloin, kun on hyvä syy. Tämä on sponsoroimattoman juoksijan vapaus. Toivottavasti joskus saan kuitenkin sponsoreita. :) En ole kyllä edes kysynyt. No, tämä oli vain vitsi.

                        Nyt, kun olen tämän analyysini pohjalta alkanut "tutkia" muitakin asiahaaroja, käy yhä ENEMMÄN ilmiselväksi kaikki tämä. Nimittäin viime pe-la-yönä kärsin akillesjännekivuista. "Merkillistä", sillä en ollut laittanut niitä mihinkään testiin pitkään aikaan. <-Flunssan jälkiä. Tänään kävin iltamassa verrytteleen kempelepaskat pois Pk1:n +8km hölkällä. Vatsalihakseni olivat niin kipeät, että juoksu oli TYÖTÄ. Tein kyllä keskiviikkona keskivartalolle lihaskuntoa, mutta silti - vielä tänään...<-Flunssan jälkiä.

                       Iltalenkin tarkoituksena oli myös vastauksien saanti, tiedon keruu. Haluan aina lisää faktaa. Juoksin Pk1:n ERITTÄIN tasatehoisen +8km lenkin. Kilsa-aika vaihtelut olivat @5:24-5:32, ja vieläpä niin, että tuo nopein oli toiseksi viimeinen kilsa. Eli erittäin kevyessä (eli Pk1) hölkässä jalat pelaa vielä ok. Lenkin jälkeen oli tosin voimakasta lihassärkyä. Mutta vastaus oli se, ettei samaa reaktiota tule kevyessä hölkässä, vaikka jalat ovat jo valmiiksi rasittuneet. Vauhti pysyy helposti samanlaisena tasasykkeillä 45min hölkällä. Eli flunssa on ollut niin kevyt, ettei se näy kevyessä hölkässä, mutta Vk-lykkäystä se ei kestä. Sieltä heiluu heti vastalausetta terhakkaasti pöytään.

                       Sen verran täytyy kuitenkin olla (ainakin) huolissaan Vierumäen suhteen, että tuo vasen jalka jatkaa edelleen tuota hermosärkymäistä oiretta. Kylmä rauhoittaa, mutta vain hetkeksi. Esim. matka Kempeleeseen autossa tuotti kipua jalkaan. Koitin sitä kaiken aikaa hienokseltaan hieroskella, mutta se ei auttanut. Sen kerran kun kävimme jaloittelemassa, se helpotti heti - vähäksi aikaa. Se on kuulkaas nyt KROONINEN vaiva. Sen oireet meni kyllä tosi vähäisiksi toviksi, kun söin 3pv burana kuurin. Suunnittelen nyt nykäiseväni tuollaisen 5-7pv burana kuurin, kun on tämä kevyt jakso pakostakin. Samalla koitan saada hierontaakin. Omat kädet väsyy jo - ja ammattilainen on aina ammattilainen, joka asiassa.

                       Jollekkin tutulle jo noin viikko sitten sanoinkin, että nyt on pohjat tehty Vierumäelle. Nyt voi enää vain pilata tuon projektin. Tuohon viitaten: Koitan nyt olla mahdollisimman viisas harjoittelija tulevina viikkoina. Tiedän mitä minun pitää tehdä, mikä minua vielä vie eteenpäin, ja tiedän mitä minun täytyy välttää. Teen kehittäviä asioita sen verran kuin jalat antavat ja teen vältettäviä asioita mahdollisimman vähän. Suomeksi: Minun täytyy ottaa mäkistä, kenties polkumaastoa, mahdollisimman paljon ja muuttaa se sitten suoran alustan voimavaraksi... Ja välttää tasamaalla, asfaltilla tehtäviä "roskakilsoja".

                     Tämä kisa oli tietysti minulle ISO pettymys, mutta aina on nähtävä tie eteenpäin. Ei tässä kuitenkaan olla niin isojen asioiden äärellä. Kävin tänäänkin väillä melko pitkällä tuolla psykologisessa maailmassa, mutta fyysiset vaivat olivat niin radikaalit etten saanut sieltä tänään tarpeeksi buustia, vaikka tapasin mielessäni varsin pysäyttäviä ihmisiä. Jos nyt tuota vähän avaan; kysyin itseltäni, olenko kipeä? Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat olleet liian kipeitä. Oma tilanne oli kuitenkin nyt hankala, että lipesin aina turhan pian takaisin realiteetteihin. Joskus on tilanne sellainen, ettei psykologisesta arkustakaan ole mitään, mikä vie eteenpäin.

                    Matka jatkuu. Ei mitään hätää. Olen innokas tutkija. Janoan lisää. Ennen sitä haluan keventää tätä kaikkea hieman... Olin juoksukaverini, Tuomas "Tombe" Aholan kyytillä Kempeleessä. Tuomaksella meni HIEMAN paremmin. Mentiin sitten kaiken jälkeen Zeppeliiniin katselemaan tuloksia. M40 Puolimaraton: 1.Tuomas Ahola, NU 1.06.57. Vieläkin on mahalihakset osin tuostakin kipeät... Selailin muka älypuhelintani... Sanoin Tuomakselle: -"Kuules, täällä IS:n lööpissä lukee, että Tuomas Ahola on nostettu juoksumaajoukkueeseen!". Ja hauskan pito asian tiimoilta jatkui. No, todellisuudessa Tuomas juoksi ihan hyvän juoksun, vaikka aika ensalkuun olikin väärä. 1.21.57 on melkoisen hyvä aika? Ja Tuomashan juoksee toki yleisessä sarjassa.

                     Tulee vielä mieleeni toinen, hieman vanhempi asia... Tiesin erään Nivalaisen juoksijan

 alittaneen aikoinaan maratonilla 3h maagisen rajan. Niinpä kysyinkin häneltä, mikä hänen tarkka ennätyksenä on? Sain ensin vahvan katseen. Vain pienen hetken hiljaisuus. -"Päälle kahen tunnin". Virnistys päälle. Ja jatkokysymys: -"Eikö se aika monella juoksijalla oo siinä päälle kahen tunnin?". Täydellistä. Mitä tuohon sanoa? Sana hallussa hänellä.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 18.8.2013

AUTISMI - ULTRAJUOKSIJOIDEN AUTISTISUUS

                        Maailmani olisi voinut romahtaa, poikani sairastuessa autismiin kesken terveen lapsuuden reilu 14 vuotta sitten. Ehkä se laillansa romahtikin, mutta löysin usean vuoden jälkeen tien tasapainoon. Siihen väliin mahtui mm. kaksi eroa ja isäni kuolema. Nuori mies oli saanut kokea todenteolla paljon haastavia asioita lyhyen ajan sisällä. Ehkä siksi olenkin tällä tiellä missä nyt olen.

                     Autistinen lapsi, varsinkin kuntoutuksen alkuvaiheessa, tarvitsee struktuureja, eli toimintamalleja, joilla hän jäsentää päiväänsä, seuraavana tapahtuvia asioita. Usein se tarkoittaa käytännössä esim. päivän useaan osaan jakamista, joko pictoilla tai pc-kuvilla. Otetaan pieni esimerkki. Autistisella lapsella on näkösällä esim. huoneessaan taulu, jossa on kuvia 1.Wc-istuin, 2.Hampaiden pesu, 3.Petin petaus, 4.Pukeminen, 5.Käsien pesu, 6.Aamupala, 7.Xylitoli pastilli jne. Mitä luulet, toimisiko "terveilläkin" lapsilla? Toimii, olen kokeillut, pienemmässä mittakaavassa.

                     Luullakseni kovinkaan moni ultrajuoksija ei ole hoksannut, kuinka autistinen hän onkaan tai miten autistiset tarpeet ovat ultrajuoksijalla. Suurin osa ultrajuoksijoista pyrkii tekemään jonkun tarkankin suunnitelman, jota lähtee seuraamaan. Meillä on siis malli, jota seuraamme. Mitä otan suuhun minkäkin kierroksen jälkeen. Mitä vauhtia tai millä tehoilla aion edetä. Tuo on perusjuttua. Kun ultrajuoksija kehittyy ja oppii hän osaa alkaa valmistautumaan myös sellaisiin tilanteisiin, joita ei suoraan lue suunnitelmassa. Ultraajan kisasuunnitelmassa lukee; Kierros 14: 2,5dl kivennäisvettä ja 5xtuc-keksiä. Todellisuus, hän oksentaa ja horjuu huoltopöydän ohi.

                    Alottelevien ultraajien kisa "kaatuu" usein ongelmaan, jota ei lue ennakkosuunnitelmassa. Kokeneemmat/kantapään kautta oppineet osaavat käsitellä numerosuunnitelman ulkopuoliset haasteet niin, ettei heidän suoritus kaadu esim. pahoinvointiin, kramppiin, simahtamiseen, jäykkyyteen, voimattomuuteen tms. mitä ei voikkaan lukea ennakkosuunnitelmassa. Ultrajuoksijalla on oltava AINA autistisen tavoin tiedossa seuraava askel, tuli eteen mitä tahansa. Jos "kuvat" loppuvat, loppuu usein USKO koko kisaan, prosessiin. Henkilökohtaistakin kokemusta on, kun kuvataulu "viedään" edestä. Aina pitää olla tiedossa, mitä teet, kun tiput meneillään olevasta suunnitelmasta, aina. Kaveriltani, Marko Forsellilta olen oppinut suunnitelman D=Death march. Eli, kun kaikki suunnitelmat ovat kaatuneet, mitä ultraaja tekee silloin. Oma sovellus/käännös tuohon on, että keskeytys ei kuulu minkään ultran sanavarastoon, ellei tule jotain nilkan nyrjäystä tai sydänkohtausta tms. vakavaa. Mikään "piti keskeyttää, kun muuten ois varmaan tullu sitä ja tätä" ei vain kuulu ultrasuoritukseen. Jos kanttaa ja tilttaa niin sitten istuu vaikka paikoillaan, RADALLA, niin kauan, kun taas konkreettisesti "Death march" vie sinua eteenpäin.

                     Niinpä minullakin on Vierumäelle A, B, C ja D-vaiheen suunnitelma. Mutta mennäänpä siihen vähän myöhemmin, jos se nyt edes vieläkään, tähänkään, blogiin mahtuu.

                    Vielä konkretiaa ultrajuoksijoiden autistisuudesta... Miettikääpä kohdallanne, mitä tapahtuu, jos teiltä viedään suunnitelmat, eväät tai tärkeät komponentit kädestä? Älkää kurtistako otsaa, vaan miettikää vaikka aivan huumorilla, rennosti. Hei, minäpä autan vähän!!! Uskaltaudun vähän leikkimään ystävieni ja kavereideni kustannuksella.... Mitä tapahtuisi, jos Marko Forsell joutuisi valmistautumaan 24h kisaan ilman exceliä ja laskinta? Ei hyvä heiluis? Mitä olisi tapahtunut, jos kukaan ei olisi kertonut Fredrik Olaussenille, että ultrissa saa myös kävellä, eikä tarvi juosta koko ajan? Vaikea sanoa. Luulen, että hän on nyt pidemmällä, koska on uskaltanut kävellä ultrilla. Mitä tapahtuisi Pasi Koskiselle, jos häneltä vietäisiin korttipakka (pino pohjallisia) kädestä ennen aamulenkkiä, jonne hän on lähdössä jalkojen ollessa valmiiksi erittäin rasittuneet? Luulen, että hän tuijoittaisi tyhjiä kengän pohjia ja sanoisi: -"Niin". Mitä tapahtuisi Petteri Vartiaiselle, jos häneltä vietäisiin kisaeväskavalkaadista kokis ja kismetit? Ehkä hän juoksisi vihdoin +140km?

                 Ultrajuoksija siis tarvii oman suunnitelmansa ja tapansa. Joskus voisi olla kuitenkin hyvä, vaikka asetella pihalle rutiinit, tavarat ja tapansa ja nousta vaikkapa katolle tunniksi miettimään ja katsomaan omia tapoja ja käytäntöjä. Ja kysymään sen jälkeen, mikä on hyvää ja mitä voisi kenties muuttaa vai tarviiko mitään.

                ...Olen palautellut tämän viikon. Edellisen viikon perjantai-aamuun päättyi vajaan 6vrk sessio, joka sisälsi kaksi ultraponnistusta ja 196km juoksua. Eilen koitin ensimmäisen kerran palauttelun sijaan harjoitella. Lykkäsin aamulla 22km Pk1:n hölkkää ja iltapäivällä 15,3km nousevatehoista. Tänä aamuna ajattelin kokeilla Vierumäen kisaa silmällä pitäen neste -ja energiajuttuja lähes Vierumäen reittiä kloonavalla lenkillä +3h ajan. Palutumiseni on kuitenkin vielä sen verran kesken, että tuo harjoitus osoittautui hyvin nopeasti huonoksi ajatukseksi tähän kohtaan. Vielä ei tarvi puristaa. Vielä täytyy malttaa. <-Tuo on yksi neuvonantajaltani ostetuista viisauksista. Olisin aivan hyvin voinut juosta +3h tai vaikka 40-50km, mutta se ei olisi ollut nyt järkevää. Aina ei tarvi puskea, sitäkin ehdin vielä taas tehdä. Omalla kohdallani määriä säätelee palautumisen oman aikataulun lisäksi myös 3-vuorotyö ja perheen aikataulut. Koen tai ainakin yritän olla vielä enempi perheenisä kuin kaiken ultrajuoksun varaan rakentava immeinen.

                   Vierumäen tavoitteesta (+222km) voisin tähän loppuun kertoa sen suunnitelmasta tietoja kaipaaville pienen alkupalan. Suunnitelmassa juoksutehot, pulssit, ovat 125-130. Ekan 3h aikana arvioni on, että juoksun osalta keskivauhtini on @5:25/km. Menen 9min juoksua + 1min kävelyä -rytmillä. Kävelyvauhdiksi olen arvioinut @9:30. 3h jälkeen olen kesäkuussa(!!!) tehdyn ARVIONI mukaan lukemissa 31,54km... Tällä hetkellä tuo alkuvauhtini suhteessa tehoihin tuntuu HYVINKIN mukavan kuuloiselta arviolta, joka tarkoittaa sitä, että minulla on jo nyt sellainen kutina, että ehdin kehittää kuntoni tuon arvioin yläpuolelle. Eilen juoksentelin aamulla klo.4:n (!!!) jälkeen vielä kaiketi ultrista väsyneillä jaloilla ekat 6-7km @5:15-5:25 vauhdeilla. Tänään, eilisen päivän +37km kuorman painamana, klo.6:n jälkeen juoksuvauhtini oli noilla tehoilla @5:25-5:40 välillä. Hyviä merkkejä tässä tilassa suoritettuna. Olenhan tilanteessa, jossa vasta palauttelen kahdesta ultrasuorituksesta, enkä ole vielä päässyt kunnolla aloittamaan kunnon nostoa = säännöllistä, jatkuvaa harjoittelua.

                 Kävelyvauhdista, joka on kuitenkin myös osa tuota suoritusta, vielä hieman. Näyttäisi siltä, että kävelen n. @8:50-9:20 välisellä vauhdilla, joten myös @9:30 arvio ekan 6h kävelyvauhti keskiarvioksi on vähintäänkin realistinen. Mutta voisin tosiaan palata tähän Vierumäen suunnitelmaan tässä lähitulevaisuudessa kokonaisvaltaisemmin, jos se nyt jotakin kiinnostaa?

                Mutta nyt palauttelemaan = lepäämään, rentoutumaan, venyttelemään ja puistelemaan, sekä sitten taas kevyesti hölkkäileen. Täältä tullaan, ajallaan. Minulla on silmissä kuvataulu, jota etenen. Ja niin, poikani, onkin kehittynyt sitten 14 vuoden takaisesta moninkerroin lääkäreiden ennusteita paremmin ja osaa nykyään mm. kirjoittaa kauniilla käsialalla, laskea ja lukea, sekä ennen kaikkea ajatella. Se on kuulkaas yksi elämäni isoimmista voitoista! Kaikkia ei mitata minuuteissa, sekunneissa tai metreissä.

               Ympärilläni olevasta perheestä, läheisistä, ystävistä ja kavereista tulee yksi biisi mieleen... Olen onnekas.

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 29.6.2013

PERUSKUNNON ÄÄRELLÄ COSMOS-FRONTE & JONTE-KONDE

                   Tänään +4h juoksua. Siitä +3h haastavissa maastoissa reppu-sauva-juoksuna. Aamulla 10,1km ja 57min  klo.4.29 alkaen. Sitten aamuvuoro. klo.16 eteenpäin... Niin, annetaan videon kertoa enemmän "TRAIL(FORREST TOO)RUNNING!!!".

                     KONTRASTI KOHILLAAN???

Aamulenkki... Iltalenkki...

                   Loppuun vähän numeroita. Vertailussa vuodet 2012 ja 2013. Kilometrit (vasemmalla) ja harjoitteluminuutit (oikealla) tammi-toukokuulta. Oheisharjoitteluja ei ole laskettu joukkoon.

	2012	2013			2012	2013
	kilsat	kilsat
					minuutit	minuutit
1	325,0	504		1	2874	3499
2	305,0	307,9		2	2266	2114
3	373,9	330,6		3	2229	2131
4	180,4	500,2		4	1148	2863
5	404,0	303,5		5	3271	2002
	1588,3	1946,2			11788	12609

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.6.2013

HARJOITTELULUPAA OOTELLESSA

 !!! 3.Onnin kierros INFOSSA nyt TARKKA REITTISELOSTE !!!

                        Näköjään perussitkiän flunssan sain kannettavaksi. Eipä siinä, kärsitään tämä pois. Ja onhan tämä jo nyt tosin viittävaille lusittu - ainakin siltä tuntuu. Jonkun verran vielä räkää nousee, mutta olo alkaa olla jo lähellä normaalia. Äänikään ei enää painu...juurikaan.

                      Normaalit reenit aloitan luonnollisesti vasta sitten, kun olen täysin terve. Oon tosin tuollaisia lyhyitä koe-hiippailu-lenkkejä tehnyt. Hengästyä ei vielä passaa, eikä pitkästi rallatella. Ja tietysti tämä vähäinen liikkuminen on antanut tilaa aivojen vilkastumiselle. Sieltähän sairaspäivien aikana pulpahtikin mm. Juoksuretki-ideaa, johon on ollut ihan mukavasti kiinnostusta (ainakin neljä-viisi funtsii lähtevänsä mulle kaveriksi). Nyt on luonto kauneimmillaan, joten toivottavasti toteutuvasta retkestä tulee varmasti huikea elämys - ns.kiikkustuoliaikakauden laatukamaa.

                   Eilettäin lähettiin Janin kanssa sovitusti tarkistamaan 3.Onnin kierroksen reitin mitta gps:llä. Poikakin polokas jonkun kilsan alkumatkasta mukana. Hilipastiin siis Nivala ympäri pyörillä Janin kanssa. Tässä lähtöhetkestä kuvia...

                  Alkumatkasta tulikin minun osaltani turhan paljon mutkia matkaan. Reilun 10km kohilla irtos Fitness-sarvet veks. No, siinä ne saatiin vielä paikalleen. Mullahan takarenkaasta oli jo lähtötilanteessa useampi pinna poikki. Ja tietysti jossain Patakorvessa, oisko ollu 20km tietämissä, nasahti yksi pinna lisää poikki komealla POKS-äänellä tehostettuna. Sen jälkeen rengas olikin letkeä kuin aikoinaan valentinkonosen lantio. Tosin tässä tapauksessa etu ei ollut minun. Aika epätoivoinen alku. Olimme yhtä mieltä, ettei pyörä tule kestämään maaliin. Ehdinkin jo miettiä pyörän jäähyväisiä. Pyöräni on jo siksi vempula, jotta oisin varmasti sen jättänyt johonkin välille "tyrkylle".

                   Pyörä kuitenkin yllätti meidät ja kesti maaliin. Reitistä on mutuarvioin mukaan n.65km soratietä (8-32mm sepeliä/kiviä). Eli monenlaista, ihan hyvästä soratiestä kunnon rompooli alustaan, jossa 32mm kivet odottavat tulijoita.

                   n.70km kohilla oli aakeat-laakeat niittytiet vol.7 ja kuvien paikka. 

                   Reissu oli varsin mukava kokonaisuuvessaan. Juomaa meni 1,5L vettä ja 5xElovena keksi. Ensimmäinen ramppi tuli vasta 98km kohilla. Janin pyöräily oli kaiken aikaa käsittämättömän heleponnäköstä. Näkee, että äijäällä on ruutia kintuissa. Sitä joutuu välistä tiukille, kun lähtee hyväkuntosten kanssa urheilemaan, mutta sehän auttaa kehittymään... Mun gps näytti 100,54km ja Janin 100,58km. Joten mitä ilmeisemmin reitti on ainakin 100km. Eli TÄTÄ reittiä voidaan pitää LOPULLISENA KISAREITTINÄ. Alkakaapa tutustuun reittiin, ettette eksy! Meillä oli Janin kans varalta yks lappu mukana, jossa oli kilsamäärät, että mihin mistäkin kohtaa käännytään. Toki tavoitteena, paino sanalla tavoitteena, on saada opastenuolet reitille. Eli perusajatuksena siten, että aina mennään suoraa, jos ei nuoli pyydä kääntymään. Mutta joka tapauksessa reitin ennaltaopiskelu on tärkeää. Ajatuksia???

                          Tässä habitusta lenkin jälkeen.

                
                         3.Onnin kierros paidat ovat tulleet. Ydinjoukolle pystyin kustantaan paidat. Tässä paita velipoijjan päällä eestä ja takkaa.

                        Nopiat liikkeet ovat poikaa? Tänään kävin jo ostaan uuven pyörän, perskeles! 150e ois maksanu kuulema takaratas vanhaan, joten ostaa pätkäytin sitten omiin nykytarpeisiin sopivamman maastopyörän. Xtreme Dynamic 28”. En minä tiiä toimiiko se, mutta saahan sitä kokkeilla. Kas näin:

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 1.6.2013

TERWAMARATON - "VIIMENE RAMPPI"

                        Päivä oli nivalaisen juoksun iso juhlapäivä. Pitkän ja vastoinkäymisiä sisältävän talvikauden sujutellut Keijo "HietapuolenBekele" Nivala otti SM-KULTAA M60 -sarjassa!

 

  Keijo veti todella tasaisen maratonin, tipahtaen 3h vauhdista ihan viime kilometreillä. Voitto ratkesi Keijon mukaan n.40km kohdalla, kun hän saavutti viimeisen edellä olevan M60- sarjalaisen. Keijo oli siihen asti luullut johtavansa kisaa. Keijo kertoi, että ei meinannu uskaltaa ohittaa tuota viimeistä kantoa kaskessa, sillä jalat oli jo niin huonossa kunnossa 40kilsan kohilla, jotta oisivat voineet rampata. Onneksi niin ei käynyt ja Keijo viisti maaliviivan 63 sekuntia ennen sarjansa kakkosta, ajalla 3.02.12 @4:19. Keijolle mitä SUURIMMAT ONNITTELUT!!!

             KEIJO TUULETTAA SUOMEN MESTARINA!!!!

                      ... Kisa-aamu valkeni komeana. Heräsin viijen jälestä - Penguinsien peli oli vielä menossa. Sitä katsellen hieman venyttelin olohuoneemme lattialla. Penguins eteni Itäisen konferenssin FINAALIIN! Sekös lämmitti ja viritti mielialan kliimaksiin. Oli myös kolmas aamu, jolloin olo oli ollut tukkoinen nenästä ja ääni hieman painoksissa. Ajoittain oli räkää valunut, mutta kurkku ei ollut kipeä, eikä lämpöä missään vaiheessa, joten pysyin kisa-ajatuksessa kiinni. Perheen muut jäsenet olivat olleet sairaana jo viikon... Kävin siinä 3km hölkkään aamupalan alle. Kaikki tuntui hyvältä. Jopa ennen kello kuutta suoritetun lyhyen aamuheräilyn lopussa kokeilemani kisavauhti noin @4:20 tuntui todella helpolta. Virnistin yksikseni - tämä on päiväni.

                     Aamun tunnit eteni nopeasti. Tombe ja Tuulia tulivat pian hakemaan minua. Alkoi matka kevään PÄÄKISAAN, Terwamaratonille. Juttua ja tarinaa piisasi. Käytiin läpi lähes kaikki mahollinen valmisteluista ja tuntemuksista. Puolivälin kantturoissa nousimme kerran autosta jalotteleen. AU-AUH, takareidet kramppaili jonkun kerran. Olin vähän kummissani. Olinhan huolehtinut suolasta, magnesiumista ja juonutkin n.2Litraa siihen mennessä nestettä kisa-aamunakin. Noustessamme autoon, totesin Tombelle: "-Sehän oli olla viimene ramppi". Tombe siihen: "-Toivottovasti oli, viimene ramppi"... jatkoimme matkaa, enkä sen enempää jääny nuita ramppeja miettimään, sillä olin jo tehtävässä kiinni. Kaikki focus oli tuloksen maksimoimisessa. Ei päähän mahtunut nyt muita kiemuroita.

                    Kisapaikalla näin joitakin kaukotuttuja ensimmäisen kerran, mm. Mattilan Markon. Ja olin todella niin keskittynyt, etten hoksannut ottaa kenestäkään kuvia - kisapaikalla, jos kohta ei kamerakomponenttia ollut kisan jälkeisenä tuntina käytössäkään... Lähdin verkkaan ja venytteleen. Edelleen kaikki hyvin. Kävin merenrantamilla (oli muuten aika makian vilvoittava tuuli) verkkaan kevyesti 1,3km verran, ottaen muutaman Boltin. Sitten vain viimeinen puoliska tuntia pientä puistelua jne.

                  PAM! Lähtölaukaus kajahti. Korvissa soi sillä hetkellä mp-soittimesta biisi "Rensselit pykälään ja täysillä päin". Ehdin ottaa muutaman askeleen, kun tuli ensimmäinen kramppi, pohkeeseen. Se säikäytti ja varmaan osaltaan rauhoittikin menoani, hieman. Ei lävähtäny "rensselit pykälään, eikä täysillä päin". Hinailin varovasti tehot 155 kantille. Ensimmäiset 12 kilsaa tuli 6sekunnin sisään!!! @4.27-4.33 väliin. Tasaisen taulukon tavoitevauhti oli 4.30, jossa kutakuinkin olin. Kuitenkin kramppeja oli tullut jo siksi monta ensimmäiseen 12 kilometriin, että se vaikutti alusta alkaen tietysti vauhtiinkin. Krampin jälkeen, kun lihas ei enää toimi ja tunnu samatteen. Askeleesta katoaa hieman rentoutta, askel muuttuu ja rampit syö lihaksen käyttötehoa. Olinkin ajatellut viimeisten lenkkieni perusteella, että oisin pystynyt ILMAN RAMPPEJA juokseen hyvin helppoa juoksua välillä @4:15-4:25.

                  Kilsat siis taittui kohtuullisiin aikoihin, enkä edes ramppeja miettiny kovinkaan paljon noiden ensimmäisten 12km aikana. Olin niin hypnotisoitu tehtävään, takomaan +3h oulun raitteja, etten todella antanut minkään ylimääräisen asian astua pääni sisään. Jälestä päin ajateltuna se oli kyllä aika totaalista keskittymistä! Juoksu oli kuitenkin yllättävänkin mukiinmenevää ajoittain, vaikka ramppeja oli lähes joka kilsalle. Alkumatkasta näin tuttuja nivalaisia kannustamassa reitin varrella, joka lämmitti mieltä.

                 Jossain 10km jälkeen alkoi tuntua, että rampit hieman helpottaa ja tuli noin 6km ramppaamaton jakso. Tosin edeltävät rampit oli katkaissu parhaan terän askelhelppouvesta, mutta koin oloni sen verran freesiksi, että nakkasin ihteni n.40m päässä edellä olevaan 6 hengen ryhmään. Ajatuksena, että peesissä pääsee vähemmällä. Se juna puksuttikin vähän alle @4:30 -vautia. Juna painoi selvästi vilkku päällä ja ohitimmekin monta sellaista, jotka olivat esim. minut ohittaneet alkumatkasta. 16km kohilla iski kuitenkin taas - en laskenut, monesko ramppi se jo oli, mutta niitä tuli jo etureisiinkin. Rampit olivat tuohon 16km kohtaan mennessä syöneet jalkoja jo siksi paljon, että ne tuntui jo melko PASKOILTA. Siinä kohalla ajattelin ensimmäisen kerran, että jopa on tilanne. Toisaalta ajattelin positiivisesti, että voihan tämä olla ensimmäinen hankala tilanne. 155 tehoilla jatkoin taivalta, aina välillä juoksun ramppejen takia alas ottaen.

                   Puolimatkaan tultaessa olin ollut viimeiset kilsat (18-21km) enää edellä olevista syistä johtuen n.@4:40 vauhtia etenevä, irvistelevä hölkkäilijä. Puolimatkan väliaika 1.35.49, joka oli 2min 19 sekuntia hitaampi kuin mitä olin ajatellut. Oikeastaan yllättävän vähän rampit söi aikaa vielä tuossa kohtaa. Olin ajatellut puolikkaiden menevän 1.33.30 ja 1.36.20 = 3.09.50 - tahtiin. Ei mennyt...

                  Toisella kierroksella rampit vain lisäänty. Koitin ottaa suolakurkkua pöydiltä ja juoda 2,5km välein olevilta huoltopisteiltä kaksikin mukia urheilujuomaa. Geelejä otin kisan aikana 5,13,21,29 ja 36km kohilla. Mikään ei auttanut. Sinnittelin niin kauan 155 -tehoissa, kun jalat pysyi jatkuvan juoksuun. TOISTELIN itselleni olevani suorittamassa tehtävää Oulussa, +3h 155 tehoilla tien hakkaamista. Rampit alkoivat siis työntyä pään sisälle. 26km kantturoissa NIIASIN viimeisen kerran, enkä pystynyt niiden ramppejen jälkeen enää piiiitkään aikaan alle 5min kilsoihin, jos kohta ne eivät onneksi tuossa kohtaa montaa sekuntia yli 5minsankaan menneet.

                   Seurani kärkipari, Tapio ja Mervi olivat monessa kohtaa reitin varrella minua kannustamassa ja näin ollen mitä suuremmissa määrin tukemassa. Taisin olla melko hankala kannustettava loppumatkasta. Sieltä ei enää painokelvollista tekstiä tainut löytyä 28km kohilla, kun he sinnikkäästi kannustivat. Tunteet oli todella pinnassa. Oistonaan ramppaavien jalkojen kanssa taiteilua n.@5:00 -vauhilla. 29km kohilla sain vielä laskettua, että @5:00 vauhtikin riittäisi vielä 500m loppukirillä nakattuna 3.20 -alitukseen. Joo, enpä vain tiennyt tuossa vaiheessa, miten mahotonta jaloille oli tuo vitosen vauhtikin.

                   32km kilsan tietämillä otin ramppejen takia ensimmäisen aivan lyhyen kävelypätkän. Pian Tapsa ja Mervi olivat taas tien varressa tsemppaamassa. Heitin heille mp-soittimen, joka ei meinanna irrota millään piuhoistaan. Halusin sen pois, sillä en tarvinnut enää raivopäiseen raviin eväitä. Niitä ei tänään tarvittu missään vaiheessa... 33km kohilla oksetti pirusti ja pysähdyinkin yrjölle. Sain puserrettua vain jotain limansekaista. Se auttoi kuitenkin pahoinvointiin. Noiden kilsojen jälkeen sain puserrettua ja taiteiltua välin 34-38km n. @5:30 vauhilla, ehkä vähän allekkin. Niin ne vauhit kuulkaas tuli alas, sen sajan rampin myötä. Vielä 5km ennen maalia olin siinä tilanteessa että @5:00 -vauhti veisi 3.25 aikaan, @5:30 -vauhti 3.27.30 ja @6:00 3.30.00 aikaan. No, ajoilla ei enää itselleni hirveää merkitystä ollut, sillä tavoite oli ALITTAA 3.10. Nuo oli enempi vain sellaisia, kun pitää koittaa jotain keksiä jolla saa ihtensä raastamaan loppuun asti, vaikka tavoitteet olisivat jo karanneet aikaa sitten.

                     Tuli vastaan 39km kyltti. Pääsin jonkun matkaa ramppailen sen ohitse, ehkä 400m, kun tuli ISO RAMPPI. Sillon kyllä ajattelin, että NYT TULI VIIMENE RAMPPI!!! Tuo vasemman jalan ulompi reisilihas jämähti oikein totaali ramppiin. Kuin olisi koivuhalko työnnetty trikoiden alle - siltä se näytti. Järjestysnainen sattui pyöräileen ohi. Hän sanoi napakasti: "-Hei, sinä et enää jatka! Taidat kuule olla ja pahassa nestehukassa...silmäs pupilikki on ihan pistemäiset - joo ei, kyllä sinä nyt jäät tähän". Anteeksi vain hällekki. Otin kyllä hänen tarjoaman kisajuoman, Squeezyn, mutta empä lämmenny hänen kehotuksistaan. Taisinpa sanua aika selvästi, että taijampa vaan kuule jatkaa = ei oo painokelpoista siteerausta tarjolla, valitan.

                     Ehdin silti itsekin ajatella, että mitenhän tästä todella pääsen maaliin. Keskeyttäminen ei todellakaan ollut vaihtoehto. Mullahan oli vain polttopuita lahkeissa, s-tana! ISON RAMPIN jälkeiset ensimmäiset askeleet olivat aika ärjyjä. Saati, kun tapailin ja haparoin ensimmäisiä juoksuaskelia ISON RAMPIN jälkeen.

                     Saavuin 10km matkalaisten 8km kyltille, eli 2km maaliin. Hilasin vauhtia pikku hiljaa 40:nen kilsan 7.50:stä!!! ylöspäin. 41km 5.32 ja 42km 4.52 ja viimeiset 400m @4:21 vauhilla - uusienkin ramppejen uhalla. Tunsin TODELLA taistelleeni loppuun asti. Olo oli silti toisaalta todella pettynytkin, vaikka ymmärsin kyllä, että olin antanut tänään(kin) kaikkeni, enkä parempaan tänään tässä tilassa kyennyt. Miehet yleinen, 109 osallistujaa, sijoitus 28. Aika 3.29.37 @4:58. Niin ku faktojen puolesta.

                   Ihan loppumatkasta vasta minulle valkeni ramppejen syyt. Olin niin prosessissa kiinni, keskittyen vain maksimoimaan suorituksen, että meni todella ihan kisan loppupuolelle, ennen kuin pääni sisään pääsi muita pohdintoja. Perheessä viikon asunut flunssapöpö oli todella iskenyt minuun. Eli krampit olikin flunssaramppeja. Toisaalta ainoat oireet flunssaramppeista oli matkalla, kun pysähdyttiin jalotteleen, eikä niitäkään hoksannut flunssaan liittää, kun ei mitään selvää flunssastatusta ollut.

                     Otin ennen kisaa suolatabletin - senkin kaiken varalta. Säähän oli sittenkin aivan priima. Kisapaikan toteuma, merenranta, peräti +12 koko kisan ajan. No, mittari oli vihreäsaaressa varmaan aivan merenrannalla. Auton mittari oli n.+15 ja keskustassa korkeimmillaankin vain +19. Lisäksi meren läheisyys ja sieltä puhaltanut vilvoittava merituuli tekivät sään jopa viileän kelin miehen makuunkin täysin priimaksi. Minusta oli huvittavaa kuunnella kuinka kisapaikalla levisi kuin kulovalkea uskomus "liian lämpimästä" kelistä. Siihen trendiin tarttui porukkaa kuin takiaiseen. Jokaisella maratonilla on ERITTÄIN paljon vaikeuksissa viimeisellä 10km olevia, joten he mieluusti haluavat viimeisen kympin - ehkä pidemmänkin matkan - vaikeuksille jonkun katu-uskottavan selityksen. Mutta minäpä ammun ne kaikki alas. Faktat on faktoja. Kisan aikana oli lämpötila +15/+19, viilentävä merituuli ja yllättävän paljon varjoisia kujia, jossa reitti kulki. Aurinkoisemmalla pätkällä reittiä, siinä beachillä, puhalsi sopimoilleen vilvoittava merituuli. Jo on helteet.

                   Reitistä täytyy myös antaa isot pisteet! Alkuosassa reittiä pari nopiaa lyhyttä nousua ja melekeen koko reitti myötälettä ja vielä myötätuuleen! Kuinka moni huomasi sen?

                   Kisan aikana pysähdyin jokaiselle juottoasemalle ja join 1-2mukia urheilujuomaa. Maha veti hyvin juoman alas ja kusi oli kirkasta/normaalia kisankin jälkeen, joten nestehukkaa ei todella ollut. Flunssa epäilyt kävivätkin toteen sitten n.2h kotiin pääsyn jälkeen. Tuli kuumehorkka ja tipahin petiin. Kuumet nousi yli +38asteeseen. Kurkkutuntemuksia, räkäisyyttä. Yöllä hipsiessäni nesteyttämään itseäni tajusin tehneeni melkoisen suorituksen. Juoksin tietämättäni sairaalla keholla, jalkojen jatkuvasti - pahastikin - rampaten alle 3.30:n. Laskin vesikanisterin keittiönpöydälle, pyyhkäisin kyyneleen poskelta. Tämä taistelu, terwamaraton, loppui tuohon kohtaan.

                   En tiedä, osaanko kyllin kiittää kaikkia, jotka elivät mukana tässä kisassa. ISO KIITOS kaikille, jotka laittelitta viestejä. En jaksanut niistä moneenkaan vastata, muistaakseni. Joten kiitän teitä kaikkia tätä kautta. Kiitos! ERITYISKIITOS lähtee puolestaan Tuomakselle (Tombe) ja Tuulialle, jotka olivat hyvänä kisamatkaseurana, ja ennen kaikkea auttoivat minua kisan jälkeisessä elossa. Erehdyin mm. istumaan, josta en meinannut päästä ramppejen takia millään ylös. Tombe ja Tuulia kantoivat minulle juotavaa, syötävää ja suolaa jne. TÄYDEN KYMPIN kavereita!

                 Kun tässä blogissa oli hyvä alku niin lopetetaan tämä myös hyvin. Eli kisan jälkeiseen yhteiskuvaan Tombesta ja Tuuliasta, jonka otin vasta kisan jälkeen meiän pihalla.

                   Tuuliahan teki oman ENKAN puolikkaalla, juosten puolimaran aikaan 1.47.10 @5:05. Komea viiden minsan parannus. ONNITTELUT. Tomben puolimaraton sujui loppukilometrejen kanttausta lukuunottamatta vaikeuksitta, vaikka ennen kisaa peikko istuikin hänen reidellään. Aika 1.22.12 @3:54. Vielä puolimatkassa Tombe oli n.30sek. edellä alle 1.20 -vauhtia. Hyvä taistelu joka tapauksessa.

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 26.5.2013

PASKAA SAA PYYTÄMÄTTÄKI

                           Ja otsakkeesta sujuvasti aiheeseen: Toholampi TJ 20... Vai onko Toholammen TJ luku lähempänä 385: luokkaa? Kourasi nimittäin tuo minussa viisi päivää jyllänny influenssa tai mikä paska nyt olikaan niin sen verta syvältä lihaksistosta, ettei nämä kapulat ala osoittaa MINKÄÄNLAISTA palautumisen PIENINTÄKÄÄN esioireiluakaan.

                 Kaksi eka hiippailuhölkkää nyt meni niin kuin arvelinkin. Surkiaa menoa, kaiken sisällön laskiessa kuin lehmän häntä kohti lenkin loppua. Sitten pidin lepopäivän. Eilen aamulla kävin ERITTÄIN kevyesti kaartelemassa ja kiertelemässä maita ja mantuja. Meno oli jo peräti lähellä perusjyräystä. Ihan alkoi paikoin tuntua, jotta alkaa muistista löytyä perusaskeltakin... tai sen tapaista. Fiilikset oli ihan hyvät kuin myös huonommillakin alustoilla naatiskellessa. Loppuun lässäytin vielä kokkeeksi VAROVAISESTI kiihdytetyn kilsan 4.28:n.

                 Tänään lähdin tekemään kutakuinkin tällaista settiä: (2)2km + (4)6km + (1)6-7km + (4)6-8km + (1)2km. Eli tuollaista n.20-23km settiä, jossa keskitehoilla (syke 145-151) 2x6-8km, joiden välissä yhteisaamulenkkiä kevyesti. Eli hakusalla olisi ollut ensimmäinen OIKIA HARJOITUS sitten kuumetaudin. Heh, heh... heh, heh... Sanotaanko, jotta saahan sitä suunnitella! Vielä alustukseksi... keskitehothan tarkoittaa maratontehoja KEVYEMPÄÄ menoa. Eli sellaistahan pitäisi pystyä päästeleeen vakaasti ja vihellellen vaikka nyt tuollaiset 25km millon vaan. Nyt oli tarkoitus kokeilla sairauden jälkeen VAROVAISESTI vain 2x6-8km keskitehoilla. Eli tosi varovaista tunnustelua. Toteutus meni ihan... reisille. Sen verran voin paljastaa, että jo 5km matkalla kilsavauhti tippui 22 sekuntia!!! Ja koko ajan menin vakitehoilla. Tosin en tahtonu pysyä ees keskiteho-alueella vaan jalkalihaksiston surkeus pani pumppua sen verta kovin töihin, jotta meinas väkisin kaatua maratontehopuolelle KYNTÖVAUHISSAKIN.

                 Suoraan sanottuna näyttää tosi paskalta Toholampia ajatellen. 20 päivän kuluttua pitäis pällistellä viivalla. 42,2km veekoota siellä. Henkisesti oon valmis, mutta flunssan jäljet ovat osoittautumassa hankalammiksi kuin luulin.

               Tähänkin tilanteeseen on tietysti selkeä kuvio mietittynä: Nyt otetaan homma ns. alas. Eli rauhoitetaan, rauhoitetaan ja rauhoitetaan. Liikutaan seuraavat neljä päivää alueella (1) eli alle 129 sykkeillä, ainakin +90%:sti. Ja pidetään lepoa. Joka tapauksessa nyt olisi tehtävä noin, tähtäsi Toholammille tai ei, joten se ei sinällänsä muuta mitään. Kun kuumetauti pureutui noin syvälle lihaksiin, vieden lihaspankista voimat, on vain maltettava odottaa, että ne normalisoituvat - edes osin. Tässä kohtaa ei auta kiirehtiä, on kierrettävä polun kaikki koukerot maltilla.

                Tämä kaikki vaatii hyvää itsekuria, sillä päähän haluaisi tällä hetkellä viiä isäntää kuin hullua tukasta. On nimittäin sellainen raasto-vietti päällä. Tekis mieli päästä oikein ihtiä rääkkäämään viimeisen päälle. Hyvää kannattaa odottaa, eikös sitä niin sanota? Hä? Tä? Taitaa olla pareen, jotta lataan tuosta sopivaan epäraasto fiilikseen - hartaalle saundille niin hypnotisoituu saavuttamaan tilan, jossa näen vain itseni pyhällä sohvalla istumassa, mielen tehdessä leppoista pyhiinvaellusta. ONNI TÄÄLLÄ VAIHTELEE (PERK**E)

 

              Tosin keho haluaisi jatkuvasti elää omaa billyjean-eloa!!! Näissä tunnelmissa!!! 

                          Ja pää on hotstuff

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 3.3.2013 
   

MIKÄ PÄIVÄ - MIKÄ MAA?

                      Tässä on joku päivä menny ihan zombina. Olo on kuin piestyllä, vaikken muista pitkään aikaan kunnolla selkääni saaneenikaan. Puhuvat viisaammat, jotta influenssa jyllää Nivalassa ja kuulema nämät oireet (+38 kuume, hengen ahistus, kovat nivel ja lihaskivut, pääkivut, kurkkukivut yms. herkut). Minä siitä tiiä, sama mikä on, tässä ollaan ja pötkötetään niin kauan kuin on tarvis. Elo on tällä hetkellä 98%:sti yhden neliömetrin sisällä. Muun 2% aikana on huimausta (kävellessä) ja katkokävelyä. Sen verran on kieroutunut huumorini, että tässä ois vallan tori kuntoinen.

                     Huumorimieli on ollut OIKIASTI kaiken aikaa korkealla. En minä näitä ala suremaan. Joka iikka sitä on joskus sairas. Lähinnä ny alon raapustaan lukijoille muutaman sanan, kun ihmettelevät miten ei lenkuroita kerry, heh. Sponsorit ja media odottavat tosin, että tämän sairauden voisi oikaista. Mutta onhan se oikominen aika hupasaa vai mitä sanotta alla olevasta?

                    Oon tuossa sumussa välistä seurannu Espoossa parhaillaan pidettävää E24h kisaa. Kokkolan Marko Forsell on tekemässä uutta Keski-Pohjanmaan piirin 24h ennätystä. Entinen piirinennätyshän oli Pekka Rutasen (myös kisassa mukana) nimissä Kaustisilta v.2010 197,446km. ISOT ONNITTELUT tätäkin kautta Markolle!!! Ollaan jonkun verran oltu Markon kanssa yhteyksissä ja olen seurannut Joensuun kisan jälkeen Markon reenejä hänen blogin kautta. Tosi systemaattista ja järkevää harjoittelua mielestäni, ja johan sen jo tuloksetkin kertovat. Näistä tulee aina hyvä fiilis.

                   Lähes tulkoon valmentajan roolia ottanut Pasi Koskinen soitti tuossa sairastumisen alkupäivinä ERITTÄIN kannustavan puhelun. Pasilla on paljon tietoa ja viisautta. Pasi antaa paljon oikeanlaista henkistä tukea ja valaa uskoa minuun - suorastaan ajoittain ruoskii ja tönii eteenpäin. Kiitokset siitä Pasille!
   
                 Kaadunpa takaisin petiin. Alkaa huimaamaan....

 Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä ??.2.2013