OMA 24h - JÄRJETÖN KUJE

                   LÄHTÖKOHTA

                   Lähes kaikista tuntemistani ihmisistä tämä oma24h-harjoitus kuulosti aivan järjettömältä. Mitä se varmasti olikin, jo pelkästään omana 24h harjoituksena. Lisä extremeä, järjettömyyttä ja epäterveellisyyttä lisäsi se, että SUUNNITELLUSTI tämän harjoituksen oli määrä alkaa samana päivänä, kun kolmen yöhugin työurakka leipätöistä olisi tullut päätökseen. Tuossa oli jo kerrakseen lisähaastetta, mielettömyyttä...

                 Mitä vielä, tiistaina kuvio menikin sitten jo SANGEN kinkkiseksi. Kurkkuuni ilmaantui raspirauta, tuttavallisemmin karhea kurkku, flunssan alku. Kurkkukipu hävisi kuitenkin päivän aikana. Olin innoissani. Turhaan. Tiiistai-illan ERITTÄIN kevyen 10km lenkin jälkeen kurkku tuli TODELLA kipeäksi. Samalla alkoi flunssa. Aloitin buranan leipomisen nassuun. Keskiviikkona olin flunssassa. Kurkkukipu oli jo häipynyt, mutta samalla hengitys ei tuntunut vapaalta. Se seikka huoletti todella. Katsoin kalenteri tukkoista lokakuuta. Totesinkin vaimolle: -"saattaapa tämä siirtyä marraskuulle".

                  Keskiviikko-iltana alkoi yövuorot. Flunssa alkoi helpottaa siinä määrin, ettei keuhkoihin enää painanut. Hengitys oli vapaata. Räkää tuli, mutta poskionteloista tms. ei painanu. Oli torstai. Heräsi toiveet. Olo oli kuitenkin sitä luokkaa, ettei olisi ollut vielä mitään asiaa juoksemaan.

                  Toisen yöhugin jälkeen rään tulo helpotti hieman. Pe-päivän 4km verryttelylenkillä olo ei ollut järjin vahva, mutta ei aivan huonokaan. Pieni ulkoilu tuntui irroittavan loppuja limoja ulos. Kyllä tämä tästä, ajattelin. Toisella reunalla ajattelin yövuorossa aamulla klo.6 aikoihin, kun väsytti aivan rajattomasti, että viikonloppuna sitä sitten ollaan tässä vaiheessa vasta apauttiarallaa puolivälissä.

                  Tässä lähdökohdat. Paljon oli siis taakkaa takana ja tuotavaksi. Eikä Vierumäen kisan (20.9.2013) lonkanalueen tulehduksistakaan niin kauaa ollut.

                   ISO KUVA

                   Käyn 24h harjoituksen läpi hieman alempana tarkemmin, mutta tässä tärkeimmät huomioni...
                   Huomioin neljä ISOA asiaa mielestäni kevyessä (n.186km) suunnitelmassa. A)suorituksen henki = kyse vain harjoituksesta. B)yövuorojen rasitus. C)toipilaisuus D)toteutin kaikki huollot paikallani. En siis syönyt/juonut vauhdissa.

                   Flunssasta toipumattomuus nykäisi kuitenkin maton alta. Lähes kaikelta. Tämä harjoitus valui lähes kaikilta osin kankkulankaivoon. Siis noin niinkuin vastauksien osalta. AINUT asia, mitä tässä pääsi kokemaan oli flunssaisen kehon kerrannaisvaikutuksista selviämistä 24h ajan. Eikä siitäkään ole toivottavasti mitään hyötyä. Flunssaisella keholla kun ei pitäisi urheilla.

                   Flunssasta toipumaton keho ei toiminut normaalisti, joka johti fiaskoon. Olen ennen saanut hyvin alas n.300kcal/h (n.7000kcal), mutta nyt sain kohdata hyvin aikaisessa vaiheessa ruokahaluttomuuden. Mikään ei oikein maittanut. Ei edes ne, mistä olen aina pitänyt, mitkä ovat aina uponneet/toimineet hyvin. Elimistö oli toipilas ja sitä kautta sairas. Jokainen taitaa tietää mihin se johtaa? Käytettävissä oleva energia loppuu. Pelkillä rasvoilla ei edes näin rasvakas juoksija mene mahdottomia. Kenen bensa-auto liikkuu ilman bensaa?

                   Kun keho ei toimi, on sairas, ei silloin voi kokea mitään, miten keho voisi käyttäytyä terveenä, normi-oloissa. En päässyt edes kokemaan tervettä väsyä. Kaikki oli sairasta, jos kohta koko tempauskin.

                 Haluan KIITTÄÄ muistin aikana kaikkia mukana olleita - joko fyysisesti tai hengessään (esim. sosiaalisessa mediassa) - mittaamattomasta avusta. Mitä hullumpi tempaus, sen varmempi suosio, heh,heh. SUURIN KIITOS lähtee luonnollisesti paljon tukea antaneelle, 350KM PÄÄSTÄ MINUA TUKEMAAN TULLEELLE PASI KOSKISELLE!!!
mielettömän lämminsydäminen teko, joka hakee vertaistaan.

                 Monet ovat hehkuttaneet tulostani. Ja kaikki minulle suoraan sanoneet tai näkemäni kirjoituksetkin ovat pitäneet sitä erittäin hyvänä. En halua olla vastarannan kiiski, mutta mielestäni tulos on PELKKÄNÄ 24h TULOKSENA aivan paska. Hei, haloo! 9:36min/km 24h aikana. Tietysti asiat pitää aina suhteuttaa. Enkä halua siis mitenkään yleisesti leimata 150km tulosta paskaksi vaan se on sitä minulle 24h kertymänä. Mutta LÄHTÖKOHTIIN suhteutettunahan tulos on jopa minunkin mielestäni minullekin hieno.

                 Olen hämmästynyt myös spekuloinneista, mitä voisin vetää tai mitä minun kannattaisi tavoitella seuraavalla 24h:lla. Tietysti jokaisella on oma mielipide. Itse olen sitä mieltä, että ei noista lähtökohdista tehtynä, toipilaalla elimistöllä tehdyllä suorituksella ole mitään annettavaa mihinkään vertailuun. Ei toipilaalla keholla tehdystä tuloksesta voi päätellä mitä menisi terveenä. Eikä vaikkapa siihen, miltä tuntuu, kun katkeaa. Tiedän kyllä miltä tuntuu, kun katkeaa. Olen kokenut sen terveenä ultrasuorituksissa, kisoissa ja harjoituksissa. Väsymystä vastaankin on ollut opettelua kyllin, mm. tänä juhannuksena. Tästä harjoituksesta en saanut mitään vastauksia 24h valvomisen lisäksi. Olisin kovasti halunut nähdä miltä tämä tuntuu terveellä keholla. Nythän jalat pääsi todella vähällä, kun elimistö ei pelannut edellä kerrotuista syistä johtuen. Toki pääsin kokemaan sen, että pää ei lopu edelleenkään. Hyvä asia sekin, ettei ole pehmenny. :)  PUHUMATTAKAAN hyvien ystävien kanssa seurustelusta harjoituksen aikana.

                  Jos joku ei käsittänyt, etten saanut tästä harjoituksesta mitään. Voi lukea tuon ylhäällä olevan kirjoitetun uudestaan. Toipilas ei toimi kuin terve. Ei eilen, ei nyt, eikä koskaan.

               HARJOITUS

TUNNIT 1-6h = 54,0km

                   Homma lähti hyvin liikkeelle. Etenin kevyesti 4min hölkäten + 1min rennosti kävellen. Maltoin aloittaa aiotun rauhallisesti. Siitä kieli myös aivan ALUSSA hyvin imeytyneet appeet. Eka tunti 10,0km. Tavoitehan oli 9,1km. Täytyy kuitenkin muistaa, että jaoin tuossa tavoitteessa wc, ulkohuolto ja sisähuolto tauot tasaisesti jokaiselle tunnille. Ekalla tunnilla kaikkiin huoltoihin meni alle 2min. Join ja söin siis paikallani, en liikkeessä. Ajattelin sen lisäävän harjoituksellista rauhallisuutta ja rentoutta. Olo oli kuitenkin jotenkin höntti. Ajattelin - ja varmasti se osin pääasiassa olikin - sen johtuvan lähinnä yöhugeista. Edellisen päivän niistelyn olin jo sulkenut mielestäni melkoisen hyvin.

                  Kaksi seuraavaa tuntia, tunnit 2 ja 3: Sopivan helppo rytmi tuntui löytyvän. Edelleen sain menemään tunnille n.300kcal. Käytin aika paljon mustikkasoppaa osana juomaa (n.45kcal/dl). Kilsat oli tällä kertaa sivuseikka, mutta niitä kertyi kolmen eka tunnin aikana 28,5km. 1,5km enempi kuin oli aikomus. Siitä aasinsilta seuraavaan...

                 Kolmannella tunnillakaan ei kuitenkaan edelleenkään kusettanut. Se ei ole normaalia +8/+10 lämmöissä matalatehoisessa liikkumisessa, jossa laitetaan suusta alas n.6dl/h juomaa. Eikä kukaan saa suolaa niin paljoa menemään, että se jättää kaiken kehoon. Ja sydänkään tuskin oli niin vajaatoiminen. Silloinhan sekin olisi paljastunut hengityksestä. Tieto lisää tuskaa, voidaan sanoa? No, tuskaa tuo ei lisänyt, mutta kunhan huomasin, ettei tuo ole nyt oikein. Muutoinkin ultraurheilussa on mielestäni moni leikki hengenvaarallista. Kuten tämäkin, kun mennään tällaiseen suoritukseen flunssatoipilaana.

                Mielestäni ultrasuorituksissa käytetään särky/tulehduslääkkeitä hengen kaupalla. Pelkkä ultrasuorituksen rasitus on jo riittävä riski/kaaos elimistölle. Esim. Burana on valtava riski. Se on tulos vs. suuri hengenlähtö riski, kun ottaa buranan. Siitä voi seurata vaikkapa kuolemaan nopeasti johtava sisäinen verenvuoto. Ajatteleekohan jokainen buranan ottanut loppuun asti mitä tekee? Olen itsekin ottanut buranan. Enää en ota. Olen tehnyt nyt sen päätöksen. En ottanut nytkään, harjoituksessa, enkä sen jälkeen, joka on yhtälailla riskiaikaa. Riskiaika on n.2-3vrk suorituksen jälkeen. Mikään tulos ei saa olla vs. henki. Mitä kovempaan kuntoon pääset, sitä rajumpi on suoritus kisassa elimistölle ja tietenkin esim.burana PALJON vaarallisempi. Eikä esim. panadol ole sen parempi - mikään särky/tulehduslääke ei ole. Toinen, paljon vähempi puhuttu on imodium. Ripulin hoitoon. Se voi todella helpottaa ripulia, mutta ikävä kyllä se voi myös puhkaista suolistosi. Oletko varautunut siihen? En usko. Miettikää.

                Neljäs tuntikin vakaata. Sain myös kustua eka kerran. Söin lohta ja riisipuuroa ekstrana. Hyvin upposi - vielä... mutta... viidennellä tunnilla alkoi esiintyä ruokahaluttomuutta. Vatsa alkoi turvota (en käyttänyt maltoa), oli vain täysi olo jatkuvasti. Suolaa otin ekstrana tasaisesti. Lisäksi sipsejä + tuc-keksejä. Energia ei siirtynyt. Jostain 4,5h kohdilta eteenpäin arvioin mennneeni noin puolella (150kcal/h) "tankilla", nekin puoliväkisin työntäen. Flunssan jäljet eivät olleet vielä ehtineet pois elimistöstäni. Toipilaan elimistö ei toimi normaalisti, ainakaan montaa tuntia. Sen sain tuta minäkin.

               5 ja 6 tunti sisälsi jo jonkin verran huoltoakin, mutta myös energiavajaus alkoi näkyä. Noilla kahdella tunnilla tuli vain 16,5km. Muutoinkin tuo väli sisälsi tuotakin suurempaa dramatiikkaa. 5h kohilla alkoi keuhkoissa tuntua. Tervettä olisi ollut lopettaa. Sen jälkeen parin tunnin sisään otti hieman rinnastakin. Kyllä sitä pitää ihmisen... Siitä tuli tuo twiittini. ONNEKSI tuo meni ohi. LUPAAN tässä: ENÄÄ EN KOSKAAN LÄHDE tällaisiin/mihinkään kisoihin SAIRAANA ENKÄ TOIPILAANA.

                Ekan kuuden tunnin aikana tukena juoksemassa olivat Päivikki ja Jarkko Turunen, Lasse Palola ja Tuomas Ahola. Sekä tietysti Pasi, joka juoksi kanssani pätkissä 88,0km 13h 13min aikana... Jos jonkun nimi jää pois, se menkööt minun muistini piikkiin. Pyörällä paikalla kävivät Hannu Saarenpää(keltainen nro.34) ja Joni Laakkonen(tuore ALLE 4h maramies). Unohtamatta myöskään kolme kertaa käynyttä kuvaajaa, joka pyysi, ettei hänen nimeään mainittaisi kovin hanakasti. ;) Iso kiitos. Jokaisen käynti auttoi jaksamaan kurjassa olossa eteenpäin.  Kurjaa on olla pelkästään toipilas, saati liikkua tunti tolkulla.


TUNNIT 7-12h = 41,0km      
     
                 Puolella tankilla meno näkyi tietysti aina ajan kuluessa enemmän ja enemmän. Seitsemäs tunti 8km samoin kahdeksas tunti. Jossain puoli yhden aikoihin tuli ensimmäinen voimakas väsyaalto, eli 7,5h eteenpäin oli matka enemmän tai vähemmän kovaa kamppailua hereillä pysymisen kanssa. Näin raakaa väsymystä en ollut koskaan kohdannut, enkä toivottavasti koe, sillä uskon etten vastasuudessa tee näitä enää toipilaana. Forsselin motto: "Pitää vain muistaa,että kun juoksee seuraavat 15 minuuttia, niin olo alkaa parantua." auttoi. Se, että se auttoi aina vain n.5-10minuutiksi, palatakseen taas uudestaan oli, miten sen nyt sanoisi, aika rassaavaaa. 9h meni ihan "kuutamolla". Tuli kylmäkin (energiat alhaalla). Kävin sisällä lämpimässä vaihtaan vaatteita, rasvaamassa, puhaltemassa. Täytyi keskittyä joka hetki ettei nukahtaisi. Niin meinasi käydä juostessakin. ERITTÄIN vaikealla 9h:lla kohtasinkin vyötiäisen. Säikähdin kyllä. Kädet meni levälleen ja tein äkkijarrutuksen... tummempi kohta asfaltissa oli minun vyötiäinen. Naurahdin pelokkaasti ja jatkoin.

                  9h oli myös sillä tavoin minun harjoituksen taitekohta, ettei 9h jälkeen tullut enää yhtään alle 16min kierrosta. Kaikki kilsat siis meni +8min! Muistetaan, että edelleen hölkkäsin 4min ja kävelin 1min -rytmillä etenin. Jalat oli hyvät, mutta niissä ei ollut voimaa, ne olivat tyhjät. Tyhjät jalat ovat kovin virattomat.

                 11h kohdalla juoksin Pasin kanssa. Sanoin: -"Heinäsirkka, aika jännä". Pasi katsoi ojaan päin, sitten minuun: ."Ai, jaa - heinäsirkka". Samassa tajusin, ehkä heräsin. Oli vaikeaa välillä tietää, oliko hereillä.

                  Näin jälkikäteen ajateltuna elimistöni saattoi pelastaa minut isommalta. 5-6h välillä olleet keuhkotuntemukset ja pari rintaan pistoa. Mitä olisi tullut, jos elimistö olisi vetänyt = olisin edennyt edes kevyen suunnitelman mukaisesti. Ehkei sitä kannata miettiä, huonosti kait siinä olisi.

                 Homma hiipui ensimmäisen puolikkaan loppupuolella TOIPILAS elimistön ja RANKAN väsymyksen siivittämänä ihan häneksi. 6km tuntiin oli jo kova sana! Tein juoksunomaista liikettä vain välttääkseni lihasjumit. En mielestäni juossut metriäkään 9h jälkeen. En laske itse juoksuksi omalla kohdallani +7,5min/km -vauhtia, saati hitaampaa, jota se oli ISOIMMAN osan harjoituksesta. Vauhti oli lähes samaa, juoksiko vai kävelikö, mutta oli tärkeää vuorotella molempia, että pääsisi mahdollisimman vähillä lihasjumeilta tästä fiaskoharjoituksesta. Välillä koitin huvittaa itseäni, kun naureskelin sisälläni minun ja Pasin menolle. Heittäessäni kävelyksi, ei eroa ollut vauhdillisesti sille, kävelikö vai "juoksiko".



 TUNNIT 13-18h = 27,5km

                    "Retken" toinen puolikas alkoi huoltotauolla. Äiti laitteli minulle leipää sun muuta. Pidin vähän jalkoja ylhäällä. Äiti oli huolissaan. Ymmärrettävästi. Lähdin jatkamaan. Ilokseni näin tutun hahmon, Jyrkän Janin, alias "pumpin". Aika tavanomaiseen aamulenkki aikaamme vielä, kello viijen korvilla oli tullut minua kahteleen. Törmäsimme viimein. Saanpahan kerrankin sanoa, että pidättelinpäs kerrankin pumppia vuorostani, ja "hieman" enemmän kuin hän minua. Velat tuli kuitattua korkojen kanssa. En muista ihan tarkalleen, mutta muistaakseni puolivälin kantturoista lähtien alkoi nesteet mennä läpi. Enkä edelleenkään pystynyt ottamaan tunnissa kuin noin puolet tavallisesta energiamäärältään. Join normaalisti, noin 6-7dl/h koko ajan, mutta energiaa ei uponnut. Nyt kuitenkin nesteetkin meni ns. läpi. Suolaa sain vähintäänkin riittävästi. Elimistö hylki nyt lähes kaikkia toimintoja, mitä oisin tarvinnut. Edelleen myös tavarat kertyivät ja kävin ne sitten aina pakkopaskantamassa pois.

                     13, 14 ja 15h kerryttivät 15km. Kertonee aika paljon? En ole ihan varma, meninkö vielä tämän välin 4+1 -rytmillä vai osittaisella sellaisella? Mutta ainakin 15h jälkeen menin sellaisella rytmillä, että menee millä menee -rytmi.

                     Harhat jatkuivat vielä aamuhämärässä. Hetken empatisoin poliisimaijaan joutunutta, kunnes huomasin sen kokonaisuuden muodostuvan n.400m päässä olevan riippakoivun alaoksista. Melkoista mielen tulkintaa. 14h kohdilla syön äidin tekemää puuroa + kuivakakkua. Se ei ollut harhaa. Energiat kun ovat pitkään erittäin matalalla tasolla, ei keho tahdo palautua normaali toimintaa. Vedin puuron jälkeen pari kierrosta ok. Sitten vajoan nopeasti aivan tajunnan rajamaille. 56.kierroksesta en paljon muista - se on harjoituksen selkeä musta aukko. Koko ajan edeten - siis myös pyrin muistaakseni juokseen - kierrokseen meni aikaa yli 28min 2km reitillä! Meni useampi paalunväli niin, että havahduin unesta. En edes tiennyt hereillä, olenko hereillä. Pasi komensi minut levähtään 30min ajaksi. Jotain sanoja siinä vaihdettiin. Niistä en muista. Kiitos Pasille siitä ratkaisusta. Itse olisin saattanut pian vaan pajattaa surkeutta (jota olin tehnyt jo 8h) ja jatkanut matkaa - matkaa kohti kenties ojanpohjaa...

                    En ole koskaan ollut yhtä sekaisin, en lähimainkaan, en edes yöttömän yön vaelluksessa, vaikka silloinkin oli toipilaisuutta lukuunottamatta samat lähtökohdat alla + 5pv ennen 75km soiden yli juoksua Nivalan ympäri (100km) juoksu. Toipilaana kaikki on toisin. Ongelmat moninkertaistuvat.

                     57.kierros kesti unineen + huoltoineen päivineen n.69min. Kohtuullinen aika 2km, kun ajatellaan sen tuoneen kuitenkin minut lopuille n.7,5h takaisin.

 
TUNNIT 19-24h = 27,5km

                     Viimeinen 7,5h voidaan kiteyttää siihen, että 8km (4.kierrosta) meni aina ok. 5.kierros oli jo vaikea. 6.kierros vielä väkisin, usein jo hoiperrellen. Sitten aina sisälle syömään lihapottuja yms. ja taas sama uudestaan. Normaalisti täyteen syödyllä vatsalla mennään 2h ja kuitenkin nytkin sen n.150kcal/h sain alas myös ruokailujen välissä. Kertoo elimistön tilasta olennaisen.

                     Unitaukoni aikana oli paikalla käynyt Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivalakin, joka kävi myös aivan lopussa kannustamassa. Samoin päivällä kävivät Päivikki ja Jarkko Turunen toistamiseen. Myös Juha Aitto-Oja kävi puolisonsa, Tuulia Aholan kanssa. Kävikö Jonte-Kondekin vielä päivällä? Tuttuja meni autolla ohi - tyyttäilivät. Osin oli kyllä hämärää oma menoni, vaikka oli päivä. Aika paljon meni Pasinkin juttuja ohi, samoin monen muun. Välillä havahduin, että esim. Pasi puhuu vierellä. -"Joo... Jaa... Niin on". Havahduin jotain tuollaista vastaamasta. Mitä lie puhuttiin, mene ja tiedä? Tuki oli kuitenkin. Saattohoidossa olevillakin viimeisenä menee kuuloaisti, sanovat viisaat. Kuoleman kynnyksellä olevatkin aistivat sitä kautta läsnä-olijat. Eli olitta avuksi silloinkin. Kiitos. Tässä yksi kuva, jossa yksi vaeltaa "jutun ulkopuolella"...

                      3,5h ennen loppua alkoi tehdä pahaa. Se meni kuitenkin ohi. Meniköhän riu´un päällä käydessä tai jotenkin muuten? En oikein muista. Oli aika sameaa. 2,5h ennen loppua kävin viimeisen kerran lihapottuja syömässä. Sekään ei oikein auttanut. Nyt ei enää tepsinyt mikään. Päätin vain vyöryä eteenpäin. Oli jo vaikeaa tapailla edes juoksua, mutta taisin ottaa välillä jopa jonkun juoksuaskeleen. 10m oli pitkä matka. Päätin 2h10min ennen loppua, että PERKELE, teen nyt ainakin 150km. Silloin oli mittarissa 140km. 72.kierroksella (142-144km) tuokin tavoite meinasi murentua. Taju oli taas lähellä lähteä. Pidin kotvan jalkoja ylhäällä Pasin asuntoautoa vasten. Pasi oli tilannehuumorin ystävänä ottanut kuvankin siitä. 

 
                    Vasta 146km kohdalla olin varma, että 150km menee. Aikaa oli 55min mennä 4km. Se riitti. Pääasiassa käveleskelin sen. Ei ollut nyt tarvetta mihinkään yltiöpäiseen loppureuhkasuun. Oli tässä vuorokaudessa sen verran läpikäymistä tässä tilassa, että tämä riitti vallan hyvin.

LOPPUTULEMA

                    Tosiaan lähes ainoa hyöty tästä oli päästä kokemaan 24h prosessissa oleminen. Tietysti se oli päätavoite. Toki toinen asia minkä olisin halunut kokea olisi ollut nähdä se, miten pitkään pysyn juoksukykyisenä. Nyt en toipilaana saanut sitä nähdä. Toipilaan keho ei toimi terveenlailla, eikä sen enempi spekulointi johda mihinkään. Kiitos vaan kaikille onnittelijoille uuden 24h epävirallisen ennätykseni johdosta. Totuus vain on, etten pidä tuota minään. Eikä se muutu. Eikä se nyt ollut tämän tempauksen päämäärä, vaan kokeminen.

                     Tämä oli silti kaikessa karmivuudessaan kuitenkin erittäin antoisa jotenkinsa. Ehkä sen teki Pasin ja muiden ystävien läsnä-olo. Kertaakaan ei tarvinut esim. keskeyttämisiä ajatella. Sen verran helppoa kuitenkin oli, kun jalat pääsi niin vähällä. Nukkunut olisin voinut välillä enemmän, mutta nyt oli tärkeää pyrkiä olemaan 24h myös hereillä.

                    Elimistön sakatessa jalat pääsivät tosiaan jopa hämmästyttävän vähällä. Harjoitus päättyi siis sunnuntaina klo.17. Vein tyttömme eskariin maanantaina klo.9 jalkaisin. Hain pois klo.13. Paluumatkalla juoksimme kilpaa portaita ylös! Olin siis jo leikkikykyinen. :) Jalat ovat lihaksistoltaan paremmassa kunnossa kuin esim. maratonejen jälkeen. Jalat ovat kuin pitkän lenkin jäljiltä. Tämä ei ole vaikuttanut mitenkään normielämään. Nukkunutkin olen hyvin, vaikka kuulemma levottomasti. ;)

                    60km eteenpäin otti hieman vasemman jalkaterän sisäosaan nilkasta alaspäin jalkaholvin alaspäin. Se pysyi kuitenkin vaimeana tuntemuksena loppuun asti, eikä vaivaa enää ollenkaan.

                    Pidän nyt ns. ylimenokauden. Keihäänheittovuosina 90-luvulla se tarkoitti ryyppäilyä ja ylensyömistä. Painoa tuli yleensä 5kg ja kroppa oli entistä rasittuneempi. Eli ei noin. Täytyy syödä monipuolisesti. Täyttää vailenneita varastoja. Varmasti esim. hemoglobiini on laskenut. Tulehdustakin saattaa olla. Flunssaakin on vähän. Se palasi uudestaan, jos se oli kunnolla pois mennytkään. Myös muutoinkin hivenainetasapainot saavat rauhassa täyttyä. Lenkillä käyn sitten kun tuntuu... Joku varmaan sanoo tuon lauseen jälkeen, että "-kato vaan niin se laputtaa tuolla jo huomenna". Ei laputa. Kyllä nyt tarvitaan selkeä lepo. Kävelyn, veden, pyöräilyn, lihashuollon, lihaskunnon kautta sitten rauhallisia lenkkejä kohden. Mitään aikaa en osaa, enkä halua sanoa. Antaa ajan kulua. Nyt on aikaa hetken täysin jollekin muulle. Eikä sitä ole vaikea täyttää. Kun katsoo tästäkin ympärille, näkee paljon minunkin seuran tarvitsijoita. Olen siitä onnelinen, että tarvitsee. Olen onnekas.
                           PIENI VIDEOTEOS...

 
TÄSSÄ ESIBLOGINI

TÄSSÄ PASIN BLOGI TAPAHTUMASTA

TÄSSÄ PÄIVIKIN JA JARKON TARINAT TAPAHTUMASTA (nuo meni väärin päin)

TÄSSÄ JUOKSUFOORUMIN KESKUSTELUKETJU TEMPAUKSESTA

HARJOITUS GARMIN DATANA

Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 15.10.2013