torstai 27. huhtikuuta 2017

PIAN 30 000 JUOSTUA KILOMETRIÄ

                     Haapavedestä tulee kaupunki. Martina Hingis voittaa Wimbledonin naisten kaksinpelin vain 15-vuotiaana. Ollaan vuodessa 1996. Etsin itseäni. "Keihäänheitto-ura" loppui vammoihin kyllästyneenä ja vastakkaiseen sukupuoleen innostuneena. Sain lapsen. Pojan. Tosin silloinen puoliso hoiti synnytyksen.

                     Lykkäsin ylpeänä isänä kotopuoleen vaunuilla poikaani. Oli äitienpäivä. Söin riskisti kakkua. Tuli ähky, ja tunne, että nyt pitää liikkua ja roisosti. Soitin lankapuhelimella kaverille. Reilun kahden tunnin kuluttua juostiin mäkivetoja Nivalan kuulussa Eemelinmäessä. Juostiin niin, että veri maistui suussa. Aie meni nappiin. Tuli myös kipinä. Seuraavat kolme vuotta tuli nosteltua puntteja kovaa - kilpailuissa että muuten vaan.

                     Vuonna 99 meni polvi siihen kuntoon, että lääkäri kielsi painojen nostot. Toinen vaihtoehto olisi leikkaus. Otin kolmannen vaihtoehdon. Kävin vielä yhdet kisat paskalla jalalla ja lopetin sitten. Tempaus 105kg ja Työntö 130kg. Sarja alle 94kg. Muistaakseni.

                     Urheilu loppui kuin seinään. Aloin ostamaan isompia vaatteita, sillä aina muutama kuukausi takaperin ostetut olivat kuin painiasuja. Liian tiukkoja. Elämästä taisi kadota hieman juju. Poikakin sairastui autismiin. Samaisena vuonna 99. Kolmen vuoden ikäisenä. Seuraavana vuonna kuoli isä. Minun mestari. 2001 sekava vaihe jatkui ja tuli myös ero silloisesta avopuolisosta.

                    2001 alkoi myös uusi, hyvin kostea suhde. Neljä vuotta kestänyt rilluttelu loppui päätökseeni etsiä uutta polkua. Asuin vuoden päivät yksin. Edelleen meno oli vähintäänkin sekavaa. Milloin löysin itseni ammeesta Tampereelta tai Oululaisen leipurin omasta huushollista tai itseni päiväkahveilta vaskikellosta. Oveni kävi tasatahtiin naapurin tätin sukan kutimien kanssa. Ehkä pitää olla jossain vaiheessa sekavaa päästäkseen tasapainoon?

                   Vihdoin viimein. HARD ROCK HALLELUJAA!!! Euroviisulähetys baarissa. Silmät syvällä vaaleaverikön silmissä. Siitä alkoi uusi elämä. Osin tietämättä. Vääjämätön matka parempaan. Kestävempään. Oltiin toukokuussa 2006.

                   Kiinalaisen kalenterin mukaan vuosi 2007 oli sian vuosi. Niinpä-niin. Palatessani Oulaskankaan laitokselta 7.5.2007, toisen lapseni synnytyksestä kotiin vaaka näytti 107kiloa. Tuoreena tyttölapsen isänä katsoin häpeissäni hääkuvaa. Siinä painoin pari kuukautta aikaisemmin varmaan "vain" 105kg. Elämä oli muutoin loksahtanut raiteilleen, mutta täytin kaikki huoneet joihin menin. Halusin sinne mahtuvan muitakin.

                  Puin 18.5.2007 tuulihousut ja kuoritakin päälle. Kaiken kruunasi kalastajan lakki, joka on yhä tallessa. Kävelin varmaan noin 17km kaatosateessa. Olin loppuillan krampissa.  Muutamaan päivään kävely oli vaikeaa. Kokeilin juostakkin joillakin lenkeillä. 1½ paalunväliä oli maksimi. Myöhemmin, vuoden 2008 elokuussa, juoksin ensimmäiset lenkkini. Kuukauden saldo 35,8km!

                Tuosta on kulunut tämän vuoden elokuussa yhdeksän vuotta. Neljänä ensimmäisenä vuonna juoksin vain reilut 5100km. Viidentenä vuonna, vuonna 2012 juoksin lähes 4000km. Vuodesta 2013 lähtien olen juossut vähintään 4500km/vuosi. Sillä tiellä ollaan edelleen.

                Juuri tällä hetkellä puuttuu enää 55km 30 000km kokonaissaldosta. Jälleen kerran, se on juuri sen verran, riippuen keltä kysytään. Oma näkemys: Hyvä alku. Hyvä tie. Tästä on hyvä jatkaa. Tuntuu hyvälle, vaikka juuri nyt lihaksia särkee. Treeni on ollut kovaa. Tavoitteet ovat kovia. Minun pään sisällä. Tuon vain murto-osan tavoitteistani julki. Sisällä on paljon paloa, joka ei näy muille. Käytän sitä sopiva tilaisuuden tullen, kun jalka kohtaa maan. Muutama terävä askel sopivassa paikassa laittaa hyvänolontunteen entsyymit liikkeelle.

                Tärkeintä on liikkua omien tavoitteiden ja sisäisen palon mukaan. Silloin jälki on omannäköistä. Nautitaan ja pidetään huolta toisistamme!

Ps. Eilen tuli palattua liki 21-vuoden tauon jälkeen Eemelinmäkeen! :=)


Onni Vähäaho, Nivalassa 27.4.2017             

3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Paljon olet kehittynyt juoksijana ja ihmisenä, vielä niistäkin ajoista kun Kaustisella nähtiin, vuosi taisi olla 2010?

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Elämä opettaa ja elämä on ihmisen parasta aikaa :) Kyllähän se tärkeintä on kehittyä ihmisenä. Kiva kuulla, jos se näkyy ulokskin päin.
    Kaustisella oltiin v.2010 yhtä-aikaa. Sen jälkeen on tavattu lähinnä soiden ympärillä - ennen suota, suolla, ja suon jälkeen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Kommentti julkaistaan, mikäli se läpäisee valvontaseulani.