REENI MOODI PÄÄLLE

                        Back in bussiness

                        NUTS karhunkierros 80km (todellinen 84km) kisa oli kolme viikkoa sitten. En ole mikään Henri Ansio, joten halusin palautua huolella. Treenipohjaa on kuitenkin tullut jo sen verran (reilu 30 000km juoksua), että siihen palautumiseen meni sitten kaksi viikkoa. Vähän niin kuin olin ajatellutkin.

                      Olo kahden viikon jälkeen olikin tosi palautunut. Oikeastaan ainut riski kahden viikon palautumisjakson aikana oli pep 57km reitin kävelyvaellus. Se hieman ottikin eri lihaksiin, mutta saattoi vain olla kokonaisuuden kannalta hyvä asia. Tuosta reissusta ei tienyt 4päivän jälkeen enää mitään. 

                     Karhunkierroksen jälkeisellä viikolla juoksin vain n.53km ja sitä seuraavalla vain 46km. Tosin tuolla toisella viikolla oli lisäksi se 57km (todellisuudessa 58km) kävelyvaellus. Joten tunteja tuli kyllä hyvin.

                    Vähemmän juosseiden kannattaa huomioida minun viikkokilsamääriä lukiessa standartini. Eli tätä nykyä minun normaali viikot on noin 90-140km/viikko siten, että keskiarvo on noin 109km/viikko. Tuon laskin siitä, että tein ennen karhunkierrosta 11 viikon harjoittelujakson, jossa viikkokeskiarvo oli tuon 109km/viikko. Tästä olen jatkamassa eteenpäin niin, että harjoittelen normi/kovilla viikoilla noin 110-160km ja keveillä 70-90km.

                    Tämä on suunniteltua, sillä karhunkierrokselle menin kohtuu tasasesti treenaten. Ei ollut hirveän kovia, eikä hirveä löysiä viikkoja. Rytmiä oli kyllä tietysti itse ohjelmassa. Kaiken a ja o on mielestäni se, että harjoittelipa miten tahansa niin sen täytyy tuntua itselleen oikealta.

                    Seuraavassa avaan omaa harjoitteluideologiaani. Siinä ei varmaan ole mitään jättiylläreitä kokeneille, mutta saattaa auttaa joitakin omaa harjoittelu identiteettiä rakentaessa. Rohkeasti kommenttia, jos tämä alla oleva herättää ajatuksia - sekä ostettavuudessaan, että kysymyksellisesti.

                     Jokaisen lenkin jälkeen on kerrottu mitä sillä on haettu/mikä on lenkin tarkoitus. Ennen lukemista muistutan olevani ultrapolkujuoksija :)


8 Päivän jakso, jossa juoksua 158,6km.  


Su 11.6.

Aamu:  Polkujuoksua I-SR2014 polulla 16,4km, keskivauhti 7:46min/km, keskisyke 113.

Idea: Korostetun kevyellä lenkillä kroppa käynnistyy tulevaan kovaan jaksoon parhaiten. Lenkistä tuli hyvä ja rauhallinen olo. Lenkillä mukana hyvä ystävä, Yli-Lasse. Pitkät (tämäkin lenkki kesti yli 2h) lenkit on hyvä tehdä välillä ystävien kanssa. Rupatellessa lenkit ovat yleensä rennompia ja helpompia.

Miltä tuntu: Hyvältä ja helpolta.


Ilta: Matkustus mökille. Illalla tiellä 6km, keskivauhti 4:54min/km, keskisyke 128.

Idea: Kevyenkin metsälenkin jälkeen jalkoihin pakkaa jäämään hieman kankea tunne, joka lähtee ainakin omalla kohdalla parhaiten 5-7km kevyellä vauhdinvaihtelulenkillä. Joskus tirpasen tälläisen jopa reipasta, mutta nyt oli tiedossa kova viikko, joten halusin vain leikitellä kevyesti.

Miltä tuntu: Hämmästyttävän kevyt jalka! Kulku ainakin yhtä hyvää kuin ennen karhunkierrosta. Tämä lisäsi psykologisesti paljon positiivista tunnelmaa.

Ma 12.6.

Lepo. Mökkilomailua.

Ti 13.6.

Aamu: Polkujuoksua Peuranpolulla 31,1km, keskivauhti 6:45min/km, keskisyke 128.

Idea: Kroppa oli laitettu käyntiin sunnuntaina ja vielä kerätty maanantai energiaa kovaa viikkoa varten, joten tässä kohtaan tykkään aloittaa pitkällä polkulenkillä. 15min välein nestettä ja välillä vähän energiaakin. Nestettä meni noin 1,5Litraa. Enempi olisi saanut juoda. 3,5tunnin lenkin jälkimmäinen puoliska oli lämmin/kuuma. Autolla join sitten varmaan litran vettä ja C-vitamiinilla terästettyä vettä.

Miltä tuntu: Polku oli minulle uusi ja paikoin tekninen, joka nosti sykettä. Palatessa sen teki aurinko. Kokonaisuudessaan erittäin onnistunut pitkä lenkki. Sopivasti vähän jalatkin väsyi.


Ilta: Illalla tiellä 6km, keskivauhti 5:06min/km, keskisyke 130. Lenkin loppupuolella 2km 4:25min/km, keskisykkeellä 141.

Idea: Sama kuin sunnuntai-iltana. Mehtäkankeuksien pois juokseminen.

Miltä tuntu: Huippu kulku, vaikka aamulla oli ollut pitkä lenkki. Lämpö alkoi tosin jo vaikuttaa sykkeisiin.


Ke 14.6.

Palauttavaa hölkkää yksi tunti. 10,8km, keskivauhti 5:32min/km, keskisyke 121.

Idea: Palauttava päivä rytmittää harjoittelua. Vähemmän juoksevilla voi toimia lepo ja venyttely, jota teen itse toki joka päivä muutenkin. Myös kevyt pyöräily yksi vaihtoehto. Omalla kohdalla tunti höntsää on luontevin tapa. Tällainen lenkki on silloin onnistunut, kun lenkin jälkeen vain huomaat lenkin menneen ohi ihan huomaamatta. Jos joku soittaa niin saattaa sanoa, ettei oo käynykkään tänään lenkillä.

Miltä tuntu: Helpolta. Kuumuus alkaa vain näkyä sykkeissä, sekä talvella paleltuneissa jalkaterissä. Odotetusti lämpimillä keleillä paine iholle voi tuntua ikävältä. Tiellä tuntuu olevan huomattavasti enempi tuosta haittaa.


To 15.6.

Aamu: Lyhyt 6km aamulenkki. keskivauhti 5:27min/km, keskisyke 122.

Idea: Reippaan lenkin päivänä aamulla on hyvä valmistaa jalkoja illan reippaampaan menoon. Samalla aineenvaihdunta aktivoituu paremmin ja lihakset on valmiimpana. Päivät on pääsääntöisesti hyvä aloittaa muutoinkin kevyellä aamulenkillä.

Miltä tuntu: Kuumuus alkaa vaikuttaa jo selvästi vauhteihin ja sykkeisiin. Tulee tunne, että taitaa tulla raskas iltareipastelu. Juoksu kuitenkin vahvanoloista.

Ilta: 16km lenkki.  keskivauhti 4:52min/km, keskisyke 144, josta 10km reipasta, keskivauhti 4:31min/km, keskisyke 153.

Idea: Jokaisella hyvällä harjoitusviikolla/jaksolla kuuluu olla 30-60min reipasta juoksua. Rytmillisesti mielestäni tässä kohtaa oli tämän paikka -> Pitkä -> Palautus -> Reipas -rytmillä. Pääasia näillä lenkeillä on helppo tunne, vaikka reippaasti mennäänkin. Ite tykkään reippaan loppua kohden vähän heittää löylyä. Viimeisen kilsan pitää tulla HELPOSTI nopeiten ja pitää jäädä tunne, että tätä voisi vielä aivan hyvin jatkaa.

Miltä tuntu: Jalkaterien iho oli aika tuskissaan loppupuolella. Asfaltilla iskuttaminen yli 20 asteen "helteillä" ja kompressiosukalla ei ainakaan tällä haavaa oikein onnistu. Kuumat ilmat ei muutenkaan ole koskaan sopineet mulle. Juoksu rullas vaivattomasti. Arvelen lämmön vieneen noin 10sek/km ja sykelukemissa vaikutus noin 3-5pykälää vielä päälle.

Pe 16.6.

Palauttavaa hölkkää yksi tunti. 10,6km, keskivauhti 5:40min/km, keskisyke 120.

Idea: Reippaan lenkin jälkeisenä päivänä teen yleensä joko tällaisen tunnin höntsälenkin tai sitten 2 x 5-7km lenkin, mutta näin mökkilomalla ei vihtiny joka päivä kahta kertaa käydä teitä/polkuja mittaamassa.

Miltä tuntu: Juuri sopivalta. Lihakset sopivasti väsyneet. Kun ottaa huomioon, että useamman päivän jatkuneet lämpimät ilmat näkyvät mulla datassa niin tämähän oli jo vallan hyvää tekemistä.


La 17.6.

Polkujuoksua Peuranpolulla 27,8km +162nousumetriä, keskivauhti 6:25min/km, keskisyke 130.

Idea: Ultrajuoksijan spesifi on peräkkäisinä tehdyt pitkät, joten tästä sellainen setti käyntiin - palauttavan päivän jälkeen.

Miltä tuntu: Eka puolikas mukavan puolipilvisellä ja varjoisella säällä, palatessa aurinko porotti armottomasti. Juoksu oli hämmästyttävän kevyttä. Lämpö nosti sykkeitä. Mahtava fiilis. Tämä lenkki viesti mulle, että olen todella palautunut, kun pystyy tässä vaiheessa työstään tällaisia lenkkejä suht´ kevyellä jalalla.

Speciaali: Kuulin hyvän ystäväni, Keijo "Hietapuolen Bekele" Nivalan juosseen upeasti paluukisassa helteisen puolimaratonin Ylivieskassa 1:30:25. Melkoista menoa pian 66-vuotiaalta mestarilta! Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tästä tuli hyvä fiilis, joka on aika laimea ilmaisu.

Muuta: Matkustus mökkilomalta kotiin. Illalla ei enää ennättäny tekemään palauttavaa iltalenkkiä. Venyttelin kyllä vähän aikaa ja rauhoituin kotiin. Hyvä on kaikkialla, eikä vähiten kotona. Olemme koti-ihmisiä. Hyvä lomareissu!


Su 18.6.

Aamu: Mäkipitkis (vertikaalitonni), lähinnä Pyssymäen savimäen polkuja sahatessa, 22,8km +1006nousumetriä, keskivauhti 7:10min/km, keskisyke 134.

Idea: Edellisessä päivässä kerrottu. Kaksi peräkkäistä pitkää ja tässä vielä 1000 nousumetriä. Vertikaalitonnit ovat vieneet minua hyvin eteenpäin, joten nyt jään mielenkiinnolla odottaan mitä ensi viikko tuo tulleessaan. Sitä ennen vielä tänään illalla 5,1km palauttava lenkki.

Miltä tuntu: Kokonaisuuteen peilaten vahvaa tekemistä. Tähän on hyvä päätellä kovaa jaksoa.

                Vertikaalitonni hoidettu. Huomaa lippalakin suunta! Nuoruuden tunnossa :=)


Ilta: Palauttelua 5,1km, keskivauhti x:xxmin/km, keskisyke 11x. (Tätä kirjoittaessa vielä juoksematta)


Yhteensä juoksua 158,6km.

Onni Vähäaho, Nivalassa 18.6.2017

ELÄMÄÄ - INTOA

                    Innostuminen ei ole vielä kuntoa - kertoo vanha sananlasku. Sen sijaan elämässä kannattaa olla innostunut, ja siitä voi seurata hyvinkin kohenevaa kuntoa. Minä olen ollut joidenkin mielestä ajoittain jopa itsekseen hymyilevä ja naurava. On kysytty miten jauhot ovat pysyneet pussissani. Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen päässyt taas etsimään juoksukuntoani. Olen etsinyt sitä sekä lumisilta poluilta, teiltä että salilta. Olen jo lähellä tammikuun kuntoani. Kohta kuusi viikkoa innostunutta menoa.

                     -"Pumppaa, pumppaa, pumppaa - pumppaa vaan... pakko päästä kesäkuntoon... pumppaa, pumppaa, pumppaa - pumppaa vaan... olen kunnossa, kesäkunnossa, jee... Pumppaa, pumppaa, pumppaa - pumppaa vaan...meikä reenaa rintaa, ja kumpaakin pakaraa..." Laulaa Portion Boys. Onneksi niin, sillä voisi ongelmallista jos ei reenais toista pakaraa ollenkaan. Vois mennä NUTSkarhunkierroksella portaat kylkimyyryä. Siellä nimittäin tarvii pakaraa, molempia. Ja kenties jopa nousuhousuja? Timppa!

                       Viiden viikon zombeuden jälkeen viikkokertymät näyttää tältä... 91km, 121km, 94km, 92km, 121km ja tälle viikolle tulee noin 100km. Viimeiset 9 päivää ovat kerryttäneet 149km. Niin, se on kieltämättä kuiskaten satanelikytyheksän, sillä sen verran kovia määriä vetää tosiharrastajat. Mutta kukin tyylillään - ja oonpa saanut näinkin vähillä määrillä jo ensimmäisen harjoitusjumin. Molempien etureisien sisäosat meinaa jumittaa ja hapottaa, sekä ovat lihasarat. Isoista lihaksista nuo jumit kyllä lähtee, mutta voinee joutua väisteleen tehoja vähän aikaan. Eli ylihuomisen 5km testijuoksun järkevyyttä ja hyödyllisyyttä täytyy puntaroida pyhäaamupäivänä. Toisaalta tuollainen napakka jalkojen liikuttelu voi tehdä hyvääkin?!

                       Mennään tilanteen mukaan, kuten elämässä yleensä. Välistä elämässä joutuu kuitenkin kohtaamaan hyvin hankalia tilanteita. Pyöräilin tässä yhtenä aamuna töihin. Puolihämärää. Edellä polki nuori äiti pienen lapsen kanssa edelläni siksi verkkaista vauhtia, että minun täytyi ohittaa heidät, jotten myöhästyisi töistä. Mikäs siinä? Ongelma vain oli siinä, että pieni lapsi lastenistuimessa katseli vähän hämillään jotain puhellen äidilleen levottomasti istuimessa liikkuen. Mikäs siinä? No se siinä, että äiti kuunteli kuulokkeet korvilla jotain muuta kuin takana istuneen ääntä, saati takaa tulevan pyörän ääntä. Pelotti ohittaa siksi, että omissa maailmoissa ollut äiti olisi voinut pelästyä ohitse menoani ja ajaa pyörällään tenavan kera pöpelikköön. Säälitti kyllä kovasti pientä lasta istuimessaan.

                      Villi veikkaukseni on, että reilun kymmennen vuoden päästä ihmiset lähtevät tutustuun metsiin. Nauttivat kuusi ja mäntyterapiasta. Kuuntelevat taas lintujen ääniä mp-soittimien sijaan. Jättävät kaiken jakamisen kaikissa mahdollisissa eettereissä. Ja sen sijaa jakavat ajatuksiaan konkreettisesti muiden lajitovereiden kanssa - parhaassa tapauksessa metsäpoluilla käveleskellen tai jopa hölkäten. Enkä moralisoi. Vietän itsekin aivan liikaa aikaa twitterissä ja whats´apissa. Sen lisäksi tulee lenkkejä Garmin connectiin siirtäessä katseltua mitä kaverit ovat puuhailleet lenkkirintamalla. Paljon kuluu aikaa kaikenlaiseen "ihmepalloiluun" todellisen elämän sijaan.

                       On siellä netissä paljon hyvääkin. Oon saanut erittäin paljon hyviä inspiraatioita nuoren ultrajuoksijan, Juuso Simpasen videoblogista. Täytyy arvostaa omanlaista elämätapa intiaania suuresti. Iso peukku Juusolle ja kiitosta hyvistä vinkeistä! Miestä joka on juossut kolmena kuukautena peräkkäin vähintään 1000km/kk, juoksee maran alle 2:50 ja 100km alle 8h, sekä omaa tiukan kropan ja pitää luentoja, ei voi olla kuuntelematta.

                       Eipä tässä. Jholokotellahan etheenkäsin! Ja vaikka välillä yksikseen nauraen. Vaikka nyt on vähän jumia niin oon tyytyväinen tähän mennessä saavutettuun kuntoon. Ihan lupaavia suhteellisia vauhteja eri tehoalueilla irtoaa, vaikka kapulat ovat nyt vähän väsyneet ja jumiset. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Onneksi on vasta huhtikuun alku. Vielä ehtii hyvin nostaa kuntoa ennen kilpailukautta.

HYVÄ LEVYRAATI

 

 Onni Vähäaho, Nivalassa 7.4.2017            

KURKISTUS 600 TUNNIN TAAKSE

                      Excel sen kertoo. On tulossa kolmas peräkkäinen yli 600 harjoittelutunnin vuosi. Neljäs vuosi yli 4500 juoksukilometrin. Nuo ovat vain lukuja. Jokainen muodostaa luvuista oman kuvan... kova, hullu tai ehkä molempia - olen kuullut sanottavan. Sanoisin kuitenkin, että kaiken takana on tietysti hyvä nainen ja oma halu. Kummin päin - sen jätän taas teille, ikävästi.

                      Miltä 600 tuntia harjoittelua tuntuu sisälläni?


                     Kausi on lopuillaan. Tavoitteena on vielä Vaarojen maraton. Tavallaan olen vielä kunnossa - jaksan suorittaa, mutta pohjakunto alkaa olla jo hauras. Kestävyyttä ja voimaa on kadonnut kesän kisoissa teiden ja polkujen varsille. Revin vielä itseni kerran Kolin mäet ylös niskapesulapusta itseäni vetäen ja sitten se on siinä. Taustalla herkuttelen jo ajatuksella uudesta harjoittelukaudesta - levon jälkeen.

                    Vihdoin yhden polku-ultratempauksen jälkeen olen hiljaisessa vaiheessa. Käyn noin joka toinen päivä "vain" kävelemässä. Käyn jopa jumpissa! Vain vähän juoksua. Mieli on rauhallinen. Se valmistautuu uuteen harjoittelukauteen. Olo on jotenkin rauhallinen siksikin, että koen olevani paremmassa kunnossa kuin kertaakaan aloittaessani uutta harjoittelukautta. Tuon edun jokainen juoksua harrastava haluaa - edun "entistä, edellisvuotista itseään vastaan".

                    Kolmisen viikkoa on mennyt. Tunnen olevani valmis. Jätän oven vielä kuitenkin raolleen. Palaan vielä "lepokaudelle", jos kroppa viestii ettei ole valmis uuteen kauteen. Niin ei kuitenkaan käy. Lokakuussa mielessä pyörinyt uuden kauden harjoitteluinto tuntuu realisoituvan marraskuun pimeinäkin iltoina.

                   Päässä ei ole mitään epäilyksiä jaksamisesta. Aamulla ylös. Aamupala. Kahvia. Aamu-uutisia samalla. Muutama venytys. Ehkä reilu tunti heräämisestä ja nakkaan noin 1,5Litraa sisältävän juomarepun takin alle(!). On pakkasta. Suolasalmiakkeja, suklaata ja suolapähkinöitä taskuun. Tulevan lenkin pituus noin 43km. Sisälläni on vain suuri tyytyväisyys päästä taas ulos nuuhkimaan raitista ilmaa. Juoksu sujuu kuin itsestään. Tyypillisesti lenkin viimeisellä neljänneksellä, jossain 35km tuolla puolen alkaa jo jalat väsyyn. Myös ajatus pehmeästä sohvastakin tunkee mieleen - vaimon puoleensavetävä katse. Liki neljä tuntia hölkkää ja välillä kävelyä siihen mennessä. Alus Cosmos valmistautuu loppulaskuun. Lopulta 43km noin keskivauhdilla 6:20min/km. Takana on yli neljän ja puolen tunnin aamulenkki. Sillä aikaa kaunis vaimonikin on herännyt oikomaan jäseniään. Sekös palauttaa jo kotiovelle saapuessani.

                   Kotiin ja kamat kuivuun. Ite suihkuun. Ruokaa ja nestettä joka välissä. Heti sisälle tullessa. Hieman ennen suihkua ja taas suihkun jälkeen. Oikeastaan noin pitkän lenkin jälkeen menee lähes tunti syödessä, juodessa, huoltaessa ja laittaessa harjoitus ylös. Pitkän lenkin jälkeen on paras tunne se, kun olet ampannut kennot täyteen energiaa että nestettä ja otat kauneusunet, jalat hieman koholla. Noin 4-5h menee lenkin väsymyksestä palautumisessa kaikkiaan - minulla. Viiden tunnin päästä juoksen jo 7km palauttavan. Se palauttaa jalat lähemmäs sitä tunnetta mitä ne olivat olleet ennen aamuista pitkää lenkkiä. Tietysti aivan ei siihen päästä, mutta hyvältä tuntuu. On hienoa, kun huomaa illan 7km lenkin loppupuolella kuinka askel rupeaa taas paikoin jopa hieman lentämään. Tulee mukava tunne oikeasta suunnasta. Mielihyvää. Hiljaista hyvää oloa.

                   Koko ajan ei ole glamouria, vaikka minulla silmänilona upea vaimo kotona usein onkin aistipuolen reseptoreita auki pitämässä. On pehmeä poski johon painautua. Silti myös minulla on aikadimenssio. Aika jolloin tulen töistä, ja aika milloin pitää taas mennä töihin - sen väli. Tuo väli ei ole tietystikään pelkästään harjoittelun oma, eikä edes pelkkää poskinukkaa. On myös lasten kasvatus. Toki poika on jo etäotteessa, mutta tyttö onkin sitten oikein isintyttö. Vaimotkaan ei hymyile pelkällä hikisen miehen tuoksulla. Perhe on kuitenkin ykkönen - aina. Kotitöistäkin pitää oma osa tehdä. Untakin pitää saada tarpeeksi. Muuten 25km lenkki kuihtuu helposti 10km lenkiksi - vaikutukseltaan. Noin vertauskuvauksellisesti. Suurin ongelma on aika - ei niinkään jaksaminen.

                 Harjoitteluohjelmaa suunnitellessani koitan nähdä ajan ja tilan mahdollisimman realistisesti. Suunnitelmasta ei voi kuitenkaan koskaan tulla aukotonta. On aamuvuoroja ja on aamuvuoroja. Toisinaan aamuvuoron jälkeen 20km kevyttä voi olla hyvinkin raskasta. Voi jopa olla ettei oikein maistuisikaan. Joo, joskus voisi jättää väliinkin, mutta siihen ei passaa itseään opettaa. Se voi heijastua kisoihin. Finisher (maaliin pääsy) kun on kuitenkin aina se ensimmäinen juttu, jota ultrajuoksija hakee kisoistaan.

                 Harjoittelu on taas sujunut erittäin hyvin. Vasta juoksin 59km lenkin talvipoluilla alle seitsemässä tunnissa. Olo normalisoitui jo samana iltana. Palautuminen on hyvää luokkaa. Se kielii taas harjoittelun sisällön sopivuudesta, tehojakaumasta. Kevyttä - reipasta ja kovaa on sopivassa suhteessa. Homma ei puuroudu. Olen myös välttänyt loukkaantumiset. Kop-kop. Reidetkin on pysyneet letkeänä - toistaiseksi.

                 Isoin ongelma on ollut kalenteri. Kun harjoittelet vapaalla paljon ja työpäivinä vähän kevyemmin niin missä lepäät? Vapaapäivä on harvoin vapaapäivä. Se on haaste. Se on välillä jopa ongelma. Sen kanssa on ollu taiteilemista. Epäilen, että menen aivan sulan rajamailla, mutta vielä on ainakin jää kantanut. Lintulan (Iso-Sydänmaanreitti) sulilla upposi muutoin taannoin jalka muutaman kerran syviin vesiin. Toivottavasti se ei ollut kuvaa tulevasta.

                Yksi auttanut muutos on ollut hylätä viikko - viikko rytmit. Minulla ei ole enää Ma-Su keveitä, kovia tai määrä viikkoja. On pakko syventää tulkintaa kalenterista. Esim. nyt oli kevyt jakso Su-La. Alun perin tuleva 100km rypäsrutistus piti olla Ma-Ti. Mutta arkimenojen vuoksi se on nyt noin 44h rypistys. Alkaen tänään Su n.klo.17 ja loppuen viimeistään Ti n.klo.13. Tiistaina illalla onkin sitten tytön joulujuhlat. Siellä voi vaikka itkettää monestakin syystä. Seuraavana päivänä onkin sitten "vain" aamuvuoro ja 10km kevyt lenkki.

                 On kait tervettä, että välillä sitä itsekin miettii, että onkohan tämä kaikki nyt tämän arvoista. Siis kyllä, minäkin. Mutta niin kauan kuin tämä pysyy hallinnassani ja ympärilläni olevat pysyvät onnellisina, on tämä nastaa. Tuo mietintä tuli nimittäin pari päivää sitten aika salakavalasti päähäni, kun olin juuri käynyt 26km lenkin, josta oli aimoannos lumista, upottavaa hankipolkua. Reidet huusi muutaman tunnin hoosiannaa lenkin jälkeen, enkä tahtonut jaksaa istua suorassa, jotta voisin syyä. Voivottelin ja voihkin. Häntä oli koipien välissä. Niistetty olo, jossa tuli tuollainenkin ajatus mieleen.

                 Suurin osa 600 tunnin vuosisaldosta on kuitenkin mukavaa lenkkeilyä, mutta jopa harrastepuolella täytyy kehittyäkseen joinakin kuukausina laittaa itseään "hieman" ahtaalle. Tämäkin seikka on hyvä ottaa esille, jottei tulisi harhakuvitelmaa masokismista, sillä kun 80-90% tästä on silti sitä lepposaa lenkkeilyä.

                Ehkä yksi asia joka on minua kantanut tässä harrastuksessani on ollut se, että minulla on lupa lopettaa tämä vaikka tänään, jos huvittaa. Niin on ollut alusta asti. En tule harrastamaan mitään harrastusta enempää kuin se hyvältä tuntuu. Kaiken pitää tulla omasta halusta. On tärkeää antaa itselleen oikeuden kääntää venettään tarvittaessa. Elämä on ihanaa itsessään. Sellaisenaan kuin se siltä tuntuu. Juosten tai ilman. Sieraimien kautta aistien.

              10 päivän päästä päivän lyheneminen loppuu ja alkaa auvoinen aika pidempien päivien. Jollei asu Lapissa, jossa on kaamos aika. Mielenkiintoista sekin. Elämä on.


Ps. Tähän loppuun lisään mahdollisesti YouTube videon alkuviikosta, jos innostun taltioimaan jotain 44h ja noin 100km pikku ryppäästäni. :=) 

Sunnuntai ilta. Rypäs avattu...

Ma-aamu. Ryppään osa....

Ma-ilta. Ryppään osa...

Ti-aamupäivä. Ryppään viimeinen osa ja video

Onni Vähäaho, Nivalassa 11.12.2016          

POLKUJUOKSUN VOIMA

                        Ilma on utuisen hämärä, vaikka päivä on jo puolessa. Lämpötila on yks tai kaks - tuuli kaks tai kolme. Läsnä on tunne, jossa yltät melkein koskettamaan pilviä yläpuolellasi. Tunnelma on taianomainen - taivaalta voisi hetkenä minä hyvänsä laskeutua yhtälailla räntää kuin Saara Aaltokin.

                       Näen ympärillä hytiseviä, mutta suut vehnäsellä olevia ihmisiä. Nämä ihmiset ovat tulleet kokemaan polkujuoksun voimaannuttavan otteen. Kuulen vain positiivista puheensorinaa. Paikalle on tullut jopa katsojia. Havahdun kaikesta tästä: hei, ihmiset ovat tulleet ulos, vaikka aurinko "loistaa" poissa-olollaan! Nämä ihmiset eivät ole antaneet sään masentaa - vaan he ovat masentaneet sään iloisilla olemuksillaan. Pian olisi taas tarjolla ilmaista poskipunaa.

                       Lähtö on kuin kevät olisi tullut uudelleen. Riemuiten kirmaavia jalkoja, iloisesti viuhtovia käsiä suuntaa kohti polun johtamia metsäisiä elämyksiä. Vuorivuohikellojen kilkattaessa tanner tömisee ja kaikki energia siirtyy osaksi metsää. Siirryn hieman häpeällisesti neljän rattaan päällä ystäväni kanssa kuvaamaan riemukasta ihmisnauhaa syvälle metsän katveeseen - sinne, jossa ahmakin oli todennut aikaisemmin kesällä polun hyväksi lenkkeillä. Mikä alkukantaisuuden ja kuuluvuuden tunne kulkea luonnon kanssa samoja polkuja aina yhä uudelleen ja uudelleen.

                      Iloisena virtaa irti päässeet nauttijat ohitsemme. Ikähaitarin ollessa tänään 15-75 -vuotta. Kaikenikäisten karnevaalit - eikä tarvi liioitella, liiaksi sanoja sommitella. Nivalan suunnistajat olivat järjestäneet tällä kertaa nämä karnevaalit, jossa yhdistyi jälleen upeasti luonto ja ihmiset. Tämä, jos joku on sitä polkujuoksubuumia - buumia, johon ei ole edes matalaa kynnystä - tämä on buumia ilman kynnystä. Kynnyksetöntä liikkumista yhteisösssä, jossa jokainen tukee toistaan. 

                      Matkana oli 14km kaunista polkua luonnonhelmassa, hieman kärrytietä ja soratietäkin, mutta paljon pidempi matka hymyä, iloa ja mielihyvää. Kuin kruununa kaikelle tälle, alkoi lopuksi vielä satamaan sitä räntää. Sen sijaan Saara Aaltoa ja X-Factoria joutui odottamaan laskeutuvaksi illalla telvisioon.


NiS Syyspolkujuoksujen tulokset näet TÄSTÄ

Onni Vähäaho, Nivalassa 23.10.2016          

AVAIN JOKAISEN OMASSA TASKUSSA

                        Se on aina, mutta erityisesti tänä upeana väriloiston aikana. Elämme vuodenaikaa, jolloin on katsojan silmissä, onko tasasta harmaata ja pimeää vai väriloiston ehtymätöntä magiaa. On vain uskallettava antaa itselleen mahdollisuus tarttua syksyn voimaan. Jopa pimeästä voi saada voimaa. Voit valaista pimeällä ulkoilukujallakin haluamasi kokoisen keilan valoa itsellesi. Kääntämällä asioista, hetkistä, niiden positiiviset ja valoisat puolet, olet pysäyttämätön. Jokaiselta meistä löytyy avaimet siihen omasta taskustaan. On vain uskallettava katsoa taskuihinsa.

                        Ultrajuoksijan helppo kirjoittaa? Uskallan epäillä, että se tilanne mistä lähdin, oli paljon heikompi kuin monen teistä lukijoiden. Kompetenssi riittä. Yhdeksän ja puolivuotta sitten lähdin puolelta öin juoksemaan salihousuissa lumipyryssä. Haaste eikä ongelma ollut suinkaan lumipyryssä. 107 kilon elopaino oli sitä. Yritin poikavuosien urheilutaustan tukemana juosta niin pitkään kerralla kuin jaksoin. Jaksoin puolitoista paalunväliä! Pitkästikkö sinä jaksat juosta yhtämittaa? Tärkeintä tuossa tilanteessa oli halu muuttaa suuntaa. Oli vain työnnettävä käsi taskuun. Sieltä se avain jokaiselle löytyy. Omasta taskusta.

                        Ilma on nyt tosi hapekas! Nyt on hyvä hetki muuttaa suuntaa - alkaa liikkumaan, käymään saleilla, uimaan, kävelemään, hölkkäämään... Nukkuessamme hengityksemme kautta haihtuu paljon nestettä. Puolesta litrasta litraan olisi hyvä heti aamulla juoda "aamukahvin aikaan" vettä. Sitten vaikka 20-30 minuuttia kävelyä ulkona. Hölkätäkkin voi kevyesti. Yön yli jatkuneen huoneilman hengittämisen vastapainoksi on hyvä saada heti aamusta raikasta ulkoilmaa. Sitten suihkuun ja raikkaita hedelmiä ja puuroa, sekä lisää nestettä. Olet pysäyttämätön. Kaikki lähtee halusta nähdä oman elämän olevan omissa käsissä. Sitähän se on meillä useimmilla - onneksi. Sekään ei ole itsestäänselvyys. Olemme niin hyviä kuin haluamme yhtä helposti kuin niin surkeita kuin luulemme.

                        Kannustuskirjoitukseni lopuksi en malta olla tuomatta perspektiiviä ystäväpiiristäni. Yhdelle kaverille tehtiin vuoden 2013 alkupuolella avosydänleikkaus. Yli viiden sentin kokoisen pullistuman leikkaaminen sydämestä ei ole riskitön toimenpide. Mies juoksi 9kk leikkauksen jälkeen Kolin kansallispuistossa Vaarojen tuplamaratonin (86km) reiluun 13 tuntiin. Sama mies on edelleen hengissä ja on varsin kovassa kunnossa. Soitin hänelle pari päivää sitten. Kysyin nauravaiselta mieheltä neuvoja miten selvitä yli sadan mailin polkujuoksusta. Tuo sama kaveri juoksi nimitäin Karhunkierroksella reilu kaksi vuotta avosydänleikkauksen jälkeen 165km ja yli 28 tuntia yhteen kyytiin pitkin jylhiä kansallispuiston polkuja. On vain uskottava itseensä, sillä kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi.

Onni Vähäaho, Nivalassa 8.10.2016                     

KESÄLOMA

                            Niin se vihdoin koitti - kesäloma! Lehdet ovat kellastuneet ja osin jo tippuneet. Yökaste kastelee varpaat, jos aamusta heinikkoon eksyy. Kesäloman aikana elokuussa voin saada Elloksen joulukuvaston? Yhtä kaikki, loma voimaannuttaa, jollei tyri sitä autuuden mahdollisuutta, joka on loma-sanan sisälle kätketty. Osaatko/osasitko sinä olla lomalla?

                           Minun loma on yhtä-aikaa täynnä kliimaksia ja sopiva ripaus arvaamattomuutta - täyttämätöntä tilaa. Mukaan mahtuu myös yhdet hautajaiset. Sedän viimeisen matkan kunnioittaminen, sedän, jonka kanssa olin tekemisissä varmaan jossain 9-12 vuoden tienoilla viimeksi. Näin ollen suhde setääni jäi etäiseksi. Sedällä oli terveenä ollessaan kostea lomavaihde päällä suurimman osan vuodesta. Viimeiset 10 vuotta vuoteen omana. Minusta tuntuu hyvinkin armolliselta, että tuosta tilanteesta pääsee pehmeämpiin vuoteisiin, tuonne ylemmäs. Hautajaiset pidetään päivää ennen Pyssymäki Extreme Polkujuoksuja. Kontrastia on.

                           15 päivää aikaa kesän pääkisaan. 57,5km tuttuakin tutumpaa vaellusreittiä. Silti siinä on haastetta - aina. Kunto on kuitenkin parasta mitä se on ikinä ollut. Olen nauttinut suuresti tästä kehitysaskeleesta. Saatan käydä jo hieman irrottelemassa jossain kisassa kenties ennen PEP2016 -kisaa. Jos sää sallii ja jaloissa on sopiva kutka, joka voisi enteillä jalkojen iloista laulantaa. Turhanpäiten ei viitsisi lähteä lykkään isoa kovaa. Vai kannattaisiko sittenkin vähän antaa hapenottokyvylle lisähuutia? No, jää nähtäväksi.

                           Parasta lomassa on kiireettömyys. On ihana herätä aamulla ja rakentaa päivä keholle ja mielelle mieleiseksi. Aivan oikein! Eihän se tietysti aina niin mene, sillä perheellisenä miehenä päivän ovat saattaneet täyttää puolestani perheeni naiset, jolloin sisältö voi olla hieman vastapainoisempaa, joka on aina voimaannuttavaa. Lomalla ei voi muuta kuin voittaa.  

                           Nautitaan päivistä, sillä jokainen niistä on ainutlaatuinen. Koskaan ei tiedä milloin tummuu ja siksipä onkin tärkeää ottaa ilo juuri tästäkin päivästä yhdessä lähimmäisten kanssa. Fyysinen vahvuus ja loputon suomaaston poljentakykykin rakentuu henkisellä vahvuudella. On tärkeää päästä asiansa päälle. On uskottava siihen mitä tekee ja antaa sitten vain jalan laulaa. Niin se menee.

                           Lopuksi: Juoksun harrastajana sitä on aina ensimmäiseksi huolissaan omasta kestävyydestään, aivan kuten ovat naiset huolissaan ulkonäöstään.


Onni Vähäaho, Nivalassa 29.7.2016

TJ 24 KOKKOLA - 24H JUOKSU - VUOROKAUDEN JUOKSU - MIKÄ?

                     -"Ootko juossut? ...tai oot varmaan, tulit taas tänään vastaan... paljonko juoksit?".

                     -"Juoksin 15kilsaa. Aamulla olin juossut 5km". Koitan sanoa tuon vähä-eleisesti.

              
                     -"Mikä sinun seuraava isompi juoksu on?". Minulta kysytään usein. Mikä on iso juoksu(?), mietin monesti pienessä mielessäni. No, toki tiedän, että ihmiset tarkoittaa pitkää juoksukisaa. Niistä ihmiset ovat tottuneet minut tuntemaan. Iso juoksu itselle on joskus reilun 100km juoksuviikko tiiviin arjen keskellä. Kisa sitten juhlaa...ainakin alkumatkasta - matkasta riippumatta.


                        24h juoksu? Miten pitkästi siinä pitää juosta? Minkälaisia taukoja siinä on? Samat kysymyksen esittäjät opettavat lapsilleen kellonaikoja. 24h:ssa täytyy vuorokausi. 24h juoksu on vuorokauden juoksu. Ilmeisesti noin pitkän ajan ja juoksukäsitteen yhdistäminen tekee ihmisten silmät lautasen kokoisiksi vaikeudesta hahmottaa.


                         Koitan tässä varsin kokeilla hahmottaa virtuaalisesti omaa 24h taivalta. Ehkä se voisi hieman avartaa. Mielenkiintoista olisi kuulla varsinkin juoksua harrastamattomien kommentteja 24h juoksun käsittämisestä. Tietysti bloggaaja odottaa aina kommentteja kaikilta lukijoilta :)

TUNNIT 1-3

                        Miten tämä onkaan helppoa. Pidättelen askelta. Olenpas upeassa kunnossa. Olinko sittenkään niin lyhyt tai painava kuin muistelin. Voisin melkein lentää, jos se olisi sallittua. Juoksutoveritkin toistavat askeliaan helponnäköisesti. Monet puhuvat taktiikasta, toiset kuuntelevat heti musiikkia, jotkut puhuvat enempi kuin ovat hiljaa (Järvelä).

TUNNIT 4-6 

                         Mihin jäi ne ilmaiset kierrokset? Missä on kaikki voipa askeleen keveys? Koitan käyttää edelleen vähän energiaa ja vauhti on edelleen kelpoa. Silti taulussa on enempi kutosella alkavia kilsoja kuin vitosella. Tämä alkaa mennä juoksemiseksi pidättelemisen sijaan. Myös wc-reissut yleistyvät. Kusettaa, paskattaa, eikä syömisetkään nyt ole aivan niin odotettuja suupaloja kuin ensimmäisinä tunteina. Silti isossa kuvassa helppoa. Kiireettömyys alkaa lisääntyä itse kullakin - paitsi kärkimiehillä (Tomppo).

TUNNIT 7-9

                          Vauvamainen notkeus on poissa, on vain vahvaa suorittamista. Kaikki alkaa mennä jo totutusti - eikä vähiten seuraava askel. Onneksi ei ole näyte-ikkunoita. Voisi jo näyttää "hieman" kankeammalta. Kanssajuoksijat alkavat näyttämään vahvoilta, eivät kaikki, mutta osa vääntää pelottavan helponnäköisesti (Leskelä).

TUNNIT 10-12

                          Kisa lähestyy puoltaväliä. Mistä sen tietää? Sairanen oksentaa. Tollola pyyhkäisee ensimmäistä kertaa hikeä otsaltaan. Osa osallistujista on vain liian kovia omalle tasolle. Muut on helppo jo unohtaa. Oma seura alkaa käydä tutuksi. Puoliväli saapuu. 108km kasassa. Luulin, että olisi 110km. Jalat on melko pökkelöt. 12h:ssa saa jo jalat aika erilaisiksi kuin mitä ne oli ennen starttia. Juoksu alkoi päivällä klo.12. Nyt on puoliyö. Siirrytään sunnuntaihin ja osa liimaa jo rakkolaastareita jalkoihinsa (Larivaara)

TUNNIT 13-15

                          Hoh-hoijjaa. Kylläpä on jäykkää. Selkäänkin jo ottaa ja kädet...nekin tuntuvat oudoilta. Huoltajakin on jo rauhoittunut. Istuu jo. Kilsa-ajat hyvän matkaa yli 7minuutin. Tuntuu, että kaikki juoksijat ovat lyhentyneet. Naiset sipsuttaa lyhyellä askeleella, mutta ovat vielä suorassa. Puhuvat kummilastensa kehityksistä. He sitten osaavat löytää muuta ajateltavaa. Kokeilen itsekkin...Onneksi täällä ei sorsat huuda koko yötä. Säikähdän hieman. Lokki lentää - vai lensikö sittenkään. Joku juoksee nopeaa vessaan (Lågland), Forsell perässä. Kaikkea voi sattua ultrakisassa.

TUNNIT 16-18

                         Normielossa unen syvimmät tunnit. Olen kuin peura ajovaloissa. Silmät ammollaan, jähmenttyneinä paikoilleen. Pupila ei paljon liikahda, jos kohta askelkaan nouse. Tässä kohtaa tehdään tulosta, hoen itselleni. Kesken syvimmän itsetanssin pitkä haamu valuu rinnalleni. -"Miten kulkee?". Nauramme pian molemmat - ja irvistelemme (Nieminen).

TUNNIT 19-21

                          Aamu alkaa saapua. Yölavastus katoaa. Välillä oksettaa. Kävelypätkät ovat tihentyneet. Hiertymiä on siellä ja täällä. Onneksi on myös tunnottumuutta. Silti tunnen kuinka pari varpaan kynttä kelluu rakkojen päällä. Tuska ja tunnottomuus vuorottelevat. Ollaan menty jo aikaa sitten kipumittarin ulkopuolelle. Näissä karkeloissa ei pysytä mittareiden sisällä. Katson taas kelloa, enkä tiedä miksi, tai mitä siitä katson, mutta katson kuitenkin. Samalla juoksu kaartaa vasemmalle. Tasapainoaistit ovat heikentyneet. Puhe sopertaa. Koitan piristää vitsikkäillä heitoilla huoltajaa. On kuin puistaisi tyhjää ananaspurkkia lumihankeen. Vielä 3h aikaa. Ajattelen onneksi vielä niin, sillä kasassa 180km. Silti tuntuu hurjalta saada 20km kolmessa tunnissa.

TUNNIT 22-24

                          Jokainen askel tekee kipeää. Kävely on vaikeampaa kuin juoksu ja juoksemiseen tarvittavat voimat tuntuvat olevan finaalissa. Tuntuu kuin moni paikka repeäisi ja rikkoontuisi. Toisaalta tunsin viime kierroksella vasemman reiden, nyt en ole enää varma. Alan erehtyä ihmisissä. Kierros tuntuu jo ikuiselta. 864metriä. On kuin 3km lenkki. Koitan juosta seuraavalle roskikselle. Ihmisiä tulee paikalle lisää. Kannustus auttaa. Ehkä tämä sittenkin loppuu. Pyörryttää. Osa on keskeyttänyt, osa jaksaa vielä käsittämättömän hyvin tuntimäärään nähden. Viimeisen tunnin meno on infernaalista. Epätodellista tuskaa ja onnea yhtä-aikaa. Juoksen 197km, mutta olen onnellinen saadessani ehjän juoksun. Oksennan ja kuumeet nousee. Tämä on perussettiä. Suihkukäynti kestää melkein tunnin. Tiedän, että seuraava yö on tuskaa. Hiertymiä, rakkoja, kipuja. Kaikkea yli tarpeen.


Miksi tätä kaikkea varten töistäkin lomaa? Niin - suosittelen kokeilemaan. Elämässä on vain joitakin asioita, joita ei voi selittää - ne täytyy kokea.


Onni Vähäaho, Nivalassa 26.4.2016

TJ 16 EHKÄ MARATON LÄHESTYY

                      Huomiseksi on luvattu vettä kuin esterin takatuupparista. Kolme vesipisaraa sääkartalla ja 6-8m/s tuulta. Samalla ohjelmassa on 30km spesifi maratonharjoitus. EHKÄ maraton lähestyy. EHKÄ siksi, etten tiedä vielä, olenko varmassa ennätyskunnossa, ja sitä myöden starttiviivalla. Jalat on olleet aika rajoilla iskutusharjoittelussa. Mutta kuten aikaisemmin todettua, tämä on vain bonus kisa minulle upean kauden jatkumona, eikä mikään pakkorasti. Sen sijaan Joensuun Night Run 12h hallikisaan olen kyllä menossa ja uskon siellä 120km ylitykseen.

                       Varmaan ravi tästä paranee, kun harjottelu löysää hieman ennen maratonia. 16 päivää vielä starttiin. Siinä ehtii vaikka ravi raikastua. Katson tilannetta ihan viimeiselle viikolle. Sää tulee tällä kertaa otettua huomioon kisapäivänä - ei harjoituksissa. Harjoituksissa harjoitellaan myös nenää pidemmälle, ei vain Kauniston kisaa varten. Lähden siis juoksemaan maratonia vain ennätyksen takia ja toisena syynä on mahdollisesti treenikavereiden kehityksen seuraaminen olemalla itsekin kisassa mukana.

                       Haluatko varmistaa oman peruskuntosi vääjämättömän laskun. "Superviikko" ja samalla yhteiskunnan yhden pahimman kansansairauden "kulta-aika" on taas alkamassa: KUNNONLASKUOHJELMA.
                      Hyvä "lääkehoito" tuon kestämiselle on liikkua yhtä paljon sinä päivänä, kun katsoo töllöä.

                      Aiheeseen liittyen... tilasin tänään ViaPlay palvelun ja sieltä Viasat Sport urheilukanavapaketin. Ei pelkoa, minä olen hyvä kanavapaketin maksaja, mutta vain satunnainen katselija. Silti haluan olla teatterilippujen omistaja, kun Connor McDavid aloittaa paljon hehkutetun NHL-uran. Seuraava Gretzky, Lemieux tai Crosby... Isot paineet, mutta kova on kaveri. Olen jo jonkin verran nähnyt hänen edesottamuksiaan. Todella jotain ainutlaatuista ilmassa! Tätä ei voi missata. Varmasti noin 650-700h harjoittelua/vuosi pitää pelien katsomiset rajoitettuina, mutta ehkä muutaman pelin voisi ehtiä nähdä. Kenties Edmonton (McDavid) vs Pittsburgh (Crosby)?

                      Yhtä kaikki. Voi olla, että blogin kirjoittelu harvenee hiukan tulevaisuudessa. Enkä nyt tarkoita, että tuon NHL-kanavan takia vaan harjoitteluun ja muuhun elämään panostamisen vuoksi. Totuushan on, että meillä jokaisella on edelleen vain 24h. Se on näkynyt harvenneissa kyläkäynneissä missään. Pikaviestipalveluihin (kuten watsapp) saattaa olla pieni hetki jossain pienessä raossa. Tärkeää, että edes jokin yhteys ystäviin säilyy. Olette silti mielessäni, vaikken tarpeeksi ehdi teitä huomioidakaan. Aion treenata vuosina 2016-2017 noin 1400-1500h yhteensä. Se tietää vähän asioiden priorisointia. Ja kun perhe on keskiössä, tietää se karsintaa muusta elämästä. Unohtaa kun ei sovi omaa aikaakaan. Jokaisen psyyke vaatii joskus - edes harvoin - olla tietyn hetken itsensä kanssa.

                     1400-1500h kahteen vuoteen... Mihin olen menossa? Vastaus on yksinkertainen: Otan selvää omista rajoistani. Pääasiassa katseet kääntyy poluille, mutta voi olla mahdollista, että sopivassa vireessä voin siirtää myös enempi mitattavia ennätyksiä, kuten esim. maraton matkan.

                     Yhteiskunnalliseen tilaan sanon sen verran, että jopa kolisee tämän hetken valtion elvytystoimet aika nasevasti omalle alalle = aivan täysin. Jokainen säästötoimi on pois meiltä hoitajilta. Vasta-ehdotuskin on. Olen valmis tekemään vaikka 20min enenmpi töitä viikossa, kuten toiseksi vaihtoehdoksi on ehdotettu. Olen valmis tekemään vaikka tunnin enempi viikossa. Lisäksi voin antaa vaikka puolet lomarahoista, mutta en lomapäiviäni, joka on minulle ja perheelleni tärkeää. Arvomaailmajuttujakin pitkälti. Mielestäni ei ole kyse suomalaisten halusta tehdä töitä ja ryhtyä "talkoisiin" vaan siitä, miten ne toteutetaan. Suomalaiset ovat ahkeraa kansaa, isossa kuvassa.

                     Varmaan Kauniston maratonin alusviikolla palaan asiaan... tai vasta Kauniston jälkeen... tai ilmoittaakseni, etten juokse koko maratonia... Muutoin on homma selvää ensi toukokuuhun asti. Loka-Helmikuu peruskautta ja Maalis-Huhti nostokautta ja Toukokuussa tuloskautta. Sitten toiseen vaiheeseen ja kohti pep2016 kisaa. Näin se menee. Ja kaupan päälle, jos saan joko Hetta-Pallaksen, Nuuksio Classic Marathonin tai Vaarojen maratonin niin a´what!

                   LOPUKSI... Urheilussa sattuu ja tapahtuu... klikkaa TÄSTÄ.

Onni Vähäaho, Nivalassa 17.9.2015

PEP 2015 KULKIJAN SISÄLTÄ KATSOTTUNA

VARSINAINEN KISABLOGINI

                  Ympärillä urheilijoita, toimitsijoita, muita asiasta kiinnostuneita. Kuuluttaja esittelee, luo tunnelmaa - musiikkiakin. Edessä pätkä punaista ruohomattoa, mutta mikä merkittävintä - edessä 56km kaikkea mitä suomalainen maaperä voi tarjota.

                   Vedän syvään henkeä. Olen jo poissa, vaikka olen tässä. Joku siitä mainitseekin - "Cosmos" on nyt keskittynyt. Käsi nousee olalta. On lupa juosta. Lähden ripeästi. Hieman toinen pohje kramppaa. Koskaan et tiedä seuraavaa askelta. Sitä tämä on, joskus alusta asti.

                   Pääsen heti rentoon hyvään vauhtiin. Numero neljä keikkuu aluksi vauhtini etuliitteenä aina ensimmäiselle vetelälle saakka. Sinne ei ole tosin aivan kilometriä. Täällä olisi hyvä ottaa pysäytyskuvia. Mutaan ei olisi temppukaan jäädä kiinni. Tossun on noustava. Aion olla sitkeä pala mitaleille tänään pyrkiville. Uhoa en, mutta saa koittaa.

                    Polvilumpioon asti vettä. Väännän vähän jalkaa - jokainen askel... Kosteiden paikkojen jälkeen jalka alkaa pian laulaa. Maisema vaihtuu. Se tuo hyvänolon. Matkan teko on metsässä mukavaa. Linnut laulaa, purot solisee - autojen ääniä ei kuulu.

                    Krampit seuraa minua. Niitä en tunnu saavan jäämään. Suola tabletti poikineen. Magnesiumiakin - lopulta burana. Pysyy hallinnassa. Rennosti jalka liikkuu silti. Vauhti on hyvää. En ajattele juuri mitään. Metsässä mieli on helppo tyhjentää - ja tarvittaessa täyttää. Hakkuu-aukio. Oho! Täällä on siis aina saunanlauteet. Metsässä helpompaa, viileämpää. Hakkuu-aukioita riittää. Ollaan siis enemmän saunassa kuin jäähtymässä.

                     Väliaikamiehet kannustavat. Täytyy arvostaa talkooväkeä. Kovaa hommaa. Urheiluhenkeä... Menen turvalleen. Täällä  kukaan ei selviä kaatumatta, jos juoksee tosissaan. Metsä on täynnä yllätyksiä. Suolla on taas kuin ajaisi autoa käsijarru päällä. Tehot on kovat, mutta mitään ei tapahdu. Maisema vaihtuu hitaasti. Näkymä on silti upea.

                     Kello tykkää, vaikka joutuu varomaan kramppejen takia. Jotenkin tulee helposti. Ajattelen hetken; kyllä siellä muutkin joutuu vähän juoksemaan, jos meinaavat... Koppelo lehahtaa lentoon. Totean: -"pojat, pojat - koppelon pojat - teeri on ansassa". Terveisiä Soidintielle!

                     Hetkinen, mikäs siellä vilahti. Ensimmäinen selkä, ja samantien toinenkin. Jalka on laulanut. Täällähän on tivolli pystyssä! Vaihdan poikien kanssa muutaman sanan ohittaessani. Helsinki ja Kuopio tulevat ohitetuksi. Huollossa vaihdan reppua. Näen pitkästä aikaa ihmisiä. Reilu 3h yksityisaikaa metsässä rikkoontuu hetkeksi. Terapiassakin pitää hengähtää. Nämä ihmiset ovat mukavia - kaikki täällä. Olen poluilla kuin kotona. Kaikkialla mukavaa.

                     Jottei totuus unohtuisi, taivas tarjoaa yhä lämpimämpiä säteitä. Alusta tarjoaa puolestaan kolme kilsaa kivikkoa. Petri Nygård kysyy laulussaa: -"Onko sulla pokkaa"? Täällä on oltava. Maasto vetää nöyräksi. On oltava kova pokka jaksaa tämän kaiken läpi ja aina vaan. Kauhea prässi kaiken aikaa.

                     Olen juonnut helposti kolmisen litraa. Silti kieli uhkaa kuivua kitalakeen kiinni. Lipaisen kielellä ihoa. Suolainen. Toimii. Pian kymmenen suolatablettia mennyt kitusiin. Silti neste ei tunnu sitoutuvan. Ei tarvi pysähdellä kuseksiin. Täällä kuivuu pystyyn! Aletaan olla homman ytimessä - tämä on pyssymäki EXTREME polkujuoksu. Onhan tuo keskimmäinen nimi bongattu?

                     Tälle reitille on muodostunut lyhyessä ajassa myyttinen maine. Tämän on meidän sademetsä/viidakko ja amazon... Vähän helppoa, sitten taas - ja nurin. Ai, kun lensin pahasti. Nousen silti. Kuulen olevani kiinni podium-paikassa. Kolmen joukossa siis. Vielä on lähdön punaiselle matolle matkaa. Nyt 20 kilometriä. Taas suota. Tätä piisaa. Ja ikävä kyllä tunnen reitin, sitä piisaa vielä tuonnempanakin - moneen otteeseen.

                     Päivävaellusmatkana pidetään 10-15km matkaa. Tällä haasteellisella 56km mittaisella reitillä pitäisi siis kuluttaa aikaa 4-5päivää. Nyt ois tarkoitus kuitenkin selvittää tämän köykäisen työpäivän mittaisessa ajassa, alle kahdeksassa tunnissa. Juomasäiliö tyhjenee, samoin pullot alkavat huveta... kunnes juoma loppuu. Vielä kolme kilsaa juomapisteelle. Suu on kuiva kuin kalalla maalla. Polen lippalakkia suohon. Pää viilenee hieman. Paarmat tykkää. Taas purema olkapäähän. Ohitan neljännen kilpailijan.

                      Soiden yli. Pitkä matka juomapisteelle on ohi. Kiduksiin nestettä. Juomapullot täyteen. Reipasta vauhtia matkaan - taas nurin. Olen juossut jo yli kuusi tuntia. En ole pysähtynyt kuin juomapisteille. Olen pitänyt kiirettä. Krampitkin ovat väistyneet. Jalka laulaa kummasti. Vauhti alkaa kiihtymään. Hassua. Olen juossut pitkin sydänmaan rankkoja taipaleita yli kuusi tuntia ja yli 45 kilsaa. Silti jalka laulaa, vauhti kiihtyy. Tivoli on vielä auki!

                       Ahaa, pari jos ei kolmekin paitaa vilahtaa kaukana suoran päässä. Pian varvaan yhden. Kaksi jää vielä kivenheiton päähän. Sitten krampaa taas. Nyt pahasti. Taas ensiapua suola/magnesium -akselilta. Toinen buranakin. Ei oikein tapaistani, mutta toisaalta tunnen jo itseni, sisäelimenikin.

                       Vauhti palaa pian, ja edellä menevät ohitetaan. Dieselimäisesti lähestyn lajitovereita, ihmisiä, joita on sankoin joukoin musiikin kera odottamassa meitä kilpailijoita - minuakin. Olihan se kivaa ja rankkaa, mutta onhan se aina kiva myös sammuttaa kello. Olin sydänmaan oma 7h47min ja risat.

                      Vain kaksi kiertää reitin nopeammin, joten saan viimeisen pytyn, joka on jaossa. Täytyy sanoa, että joskus pytty on lujassa. Nyt se oli. Vaikka homma oli kaiken aikaa hallittua niin olihan se hittoviekööt rankkaa!!!  
                 Reitti sai myös kilpaveljet puhaltamaan. Näin oli tarkoituskin. Kuvan saa isommaksi klikkaamalla

Onni Vähäaho, Nivalassa 27.8.2015        

NUORISSA ON VOIMAA

                           Kysyn miehen nimeä. Mies hieman yllättyneen/loukkaantuneen näköisenä tekee vastakysymyksen - etkö muista minua? Saan nimen. Tiedän kyllä hänen pojan, mutta en kuollaksenikaan muista puhuneen miehen kanssa. Ehkä isäni oli puhunut. Hän ei puhu enää. Olemme täällä vain hetken.

                          Niin se on otettava(?) - olen juossut noin 7-vuoden aikana (lähtiessäni nollasta) hieman yli 21 000km ja en tiedä paljon paskaakaan juoksusta. Olen tavannut viime aikoina mm. nuoria huippu-urheilijoita. Miten he ovat niin paljon viisaampia jo parikymppisenä? Olen todellisuudessa onnellinen että ovat - olenhan vain harrastelija ultrajuoksija. Mutta credittiä nuorten huippujen ja minua nuorempien tosi harrastajien suuntaan. Normi väki ei tiedä, miten paljon he tietävät ja miten tosissaan he hakevat itselleen parasta polkua. Siinä sivussa oppii vanhempikin mies.

                        Vanhempi mies? Kuulin tänään, että yksi ikätoverini oli kysynyt 25-vuotiaalta paikkakuntalaiselta tietääkö hän miestä nimeltä Onni Vähäaho? Vastaus: Onko hän se vanhempi mies, joka juoksee pitkiä matkoja. Kello on käynyt selvästi jo pitkään. Vastahan 25-vuotiaat tuntui minusta vanhoilta...

                       ...Sutjakas, urheilullinen olemus - tiedän - myös kova suorituskyky. Ikää lähes 50. Toinen silmä punertaa. En kysy, mutta arvaan, että risu siihen on käynyt metsälenkillä. Tässä keskustelussa näkyy puolestaan pitkä tausta kahden askeleen välissä. "-Menee näin vanhemmiten pidempään kun palautuu, ei siksi vihti juosta joka päivä... tai vois, jos juoksis enemmän niin jaksais harjoitella". Voi kun se on niin totta. Taas tuntui hyvältä. Elän kaupungissa, jossa ihmiset tietää miten se tehdään - ollaan hyviä juoksijoita, jos niin halutaan.

                       Luulin heränneeni täysin tavalliseen päivään, mutta en tiennyt sen päättyvän aivan ekstaasimaiseen kokemukseen todistaa jotain hienoa paikallisessa urheilupyhätössä. 15-vuotias paikallinen lupaus oli tullut yrittämään ainakin 2:21 -alitusta 800metrillä, mielellään jopa 2:15 -aikaa. Kontestin huipentumana isoveljen (16-v) tuleminen jänikseksi! Ilmassa oli jännitystä ja latausta. Nuoret miehet (pojat) näyttivät silmin nähden latautuneelta - silmät leiskuivat tulta. Korvis nuorimman korvassa ja silmät viestivät päättäväisyydestä. Olen nähnyt nämä kaverit enemminkin. Todella fiksuja kavereita ja aivan huippu tyyppejä. Pidän peukkuja, vaikka "vanhimmainen" kertookin lopettaneen juoksun ja siirtyneen jalkapalloon...

                    ...Pojat kyyristyy lähtöviivalle. Ilmassa on sähköä, vaikka käsiajoilla mennän. Lähtökiihdytys on rajunnäköinen - nämä pojat ovat nälkäisiä - ja ennen kaikkea yrittävät, ominaisuus joka on melkein sukupuuttoon kuollut. 150m juostu ja vanhempi vetää parivaljakkoa leikittelevän kevyellä askeleella ja kannustaa pikkuveljeä parempaan vauhtiin. Ääni kuuluu takasuoralta lähtöpaikalle! Hitsi! Oon aivan tiloissa. Tässä on jotain aitoa! Parivaljakko tulee ekan kiekan loppusuoralle. Vanhempi kannustaa ja rullaa noin 65,5sekuntiin ja nuorempi noin 66,5sekuntiin.

                     Ajattelen, että on kova jätkä jos juoksee alle 2:20. Niin vain poika pysyy lantio korkealla ja takoo ja tulee viimeisen satasen 15-16sekuntiin ja kellot pysähtyy 2:16. Tiedän, joskus on joku vetänyt tässäkin kaupungissa kovempaa, mutta täytyy nakella lakkeja tästä esityksestä. Jamppa oli vetänyt vain kaksi päivää aikaisemmin tonnin 2:59:n. Nyt siis eka kiekka 66,5sek ja toinen 69,5sek. Mahtavaa kestävyyttä 800 metrillä. Toinen kierroshan on 800metrillä yhtä helvettiä... Poika on vielä vähän pettyneen oloinen ja vähän harmissaan yhdestä sekunnista. Hienoa! Ja vanhempi poika - jo juoksun "lopettanut" - vetää 400m leikitellen lenkkarit jalassa 65,5sekuntiin. Enpä pystyis ite vaikka ois mitkä kengät jalassa. Täytyy ihailla tuota tekemisen meinikiä.

                    TÄMÄ KYSYMYS VOI TULLA "VÄHÄN" ÄKKIÄ

                    Mitä ajattelet, jos sinun pitäisi edetä 119km ja nousta samalla matkalla 5850metriä nousumetrejä? Menisikö siinä viikko? Vai riittäisikö? No, yksi kaverini, ja pep2015 tähän mennessä ilmoittauneista ykkössuosikki juoksi tuon matkan reilussa 19h ollen 1200 osallistujan joukossa 143:s. Tästä voi lukea tuon upean elämäntarinan omaavan ultra-vuori-polkujuoksijan tehneen mietelmiä.

                  Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka ja pitkään, mutta voisin lopettaa tämän blogin juuri julkaisemaani twiittiin: on se älytöntä miten paljon ihminen voi oppia itsestään juoksemalla. Vain juoksemalla voi riisua itsensä sisältä päin.

PÄIVÄN VIDEONA RAPPIA 1977 LUVULTA - VÄHÄELEISEMPÄÄ CHEEKKIÄ

 

Onni Vähäaho, Nivalassa 3.7.2015       

ASENNE RATKAISEE

 INTRO

                       Juha Mieto laukoi tänään hiihdon MM-kisojen talvistudiossa mielestäni aika hyvin suomalaisista: "pikkusen tuntuu kuule, että ollaan totisia ja taivaanrannan maalareita - ja liian analyyttisia"... "On tehty liian hienoa myyttiä näistä nykypäivän urheilijoista". Samalla Mieto kertoi ihailleensa aina norjalaisten tapaa osata velmuilla: "Olen aina ollut Norjan ystävä ja olen luonteeltani viikinki. Olen aina tykännyt norjalaisesta hurttihuumorista. Se on pikkaisen sellaista karskia, vedetään välissä olevalta matto jalkojen alta ja sitten nauretaan porukalla. Norjalaisurheilijoista löytyy villi iloinen meininki, jota olen joskus, varsinkin viime vuosien aikana, kadehtien katsonut."

                         Väittäisin, että suurin osa meistä suomalaisista lähtee puolustamaan suomalaisia, kun pitäisi lähteä tekemään asialle jotain - asenteelle. Sen sijaan usein olen kuullut ominkin korvin ihmisten lähtevän syytösten tielle, kun on lähdetty etsimään syytä miksi vaikkapa norjalaiset ovat parempia hiihtämään kuin suomalaiset. Doping varjoa aseteltiin mm. vuononmaan urheilijoiden niskaan ennen surullisen kuuluisia Lahden kotikisoja, ja vielä senkin jälkeen kuului "rakkikoirien" louskutus: "kyllä nekin on käyttäneet, eivät vain jääneet kiinni". Hukataan aikaa ja energiaa fantasioihin. Totuus on kuitenkin, että kaikki on samalla viivalla. On naivia ajatella, että tädillä on munat.

HARJOITTELU FILOSOFIAA

                        Harjoittelu on mukavaa, mutta se ei estä ketään yrittämästä katsoa omaa tekemistä mahdollisimman kriittisesti. Itse olen yrittänyt tehdä niin, sillä uskon innovatiivisuuten. Muistan jo keihäänheitto-ajoilta, kun kuulin "totuuden" menestyksen vaateelle. 10 000 heittoa murikkaa se vaatii, ei se muuten lennä. Ehkä puolen tusinaa oikeasti meritoitunutta heittäjää toistaa samaa totuutta. Ainoa pohja "faktalle" oli: "Niin se vain on". Tiedän monien urheilulajien harrastajana, että on joitain lainalaisuuksia, mutta ne eivät saa olla koskaa este innovatiivisuudelle. Työtä menestyksen eteen täytyy tehdä aina, se on lainalaisuus, mutta miten, sitä ei pitäisi mielestäni koskaan kirjoittaa kiveen. Mielestäni monien lajien ongelma on se, ettei kiveä uskalleta hioa, vaan annetaan vanhojen kaiverrusten olla, sillä "niin se vain on". Kunnes jossain vaiheessa huomataan, että juna onkin mennyt jo kauan aikaa sitten.

PERSOONAT

                          Pysähdyin miettimään omaa juoksuetiikkaani törmätessäni lenkilläni toissapäivänä paikalliseen junioritähteen. Miika Tenhuseen, joka juoksi hiljattain 3000m hallissa aikaan 8.42 ja tonnin 2.37. Miika hiljensi kohteliaasti ja vaihdettiin muutama sana. Miikalla oli menossa 12km kevyt, parilla avauksella. Miikalla oli hankala saada jarrutettua juoksua noin 5min/km -vauhtiin, johon asti tuli "vastaan", jotta pystyin vielä sujuvasti osallistumaan keskusteluun. Tiemme erkaninvat parin sadan metrin yhteistaipaleen jälkeen. Eroa alkoi tulla nopeasti ja laskin, että Miika meni kevyellään hieman alle nelosta(?). Pointti tässä on se, että nuori juoksijatähti on noin kohtelias. Tuota puolta olisi vara kehittää itsellänikin. Joskus nimittäin tulee karautettua jonkun tutun ohi liian nopeasti.

                         Ollakseen poikkeuksellisen hyvä, on oltava myös useimmiten kova, mutta ei näköjään aina. Miika vaikuttaa poikkeuksellisen rauhalliselta ja hyvätapaiselta. Hän sai tänään lempinimen, "Tenhunesse". Toivottavasti Miika eksyy tälle tekstille. Olisin otettu. Aikaisemmin ristittyjä paikallisia juoksijoita mm. Hietapuolen Bekele, Gebre-Bolt, Sale-El-Hassan ja Paloperän Vireeni.

                          Monet maailmantähdet ovat näyttäneet uransa aikana myös hankalan voittajan luonteen. Petter Jr. Northug on jälleen erinomainen esimerkki. Silti kukaan ei oikein tunnut tietävän, onko monet etusuoran tuuletukset ja eleet olleet vastustajien pilkkaamista vai nerokasta palvelusta hiihdolle, show mielessä. Eivätkä edes asiantuntijat pysty näkemään Northugin hiihdosta, milloin hän on valmiina iskemään tai aivan rättipoikki. Edes kosteat kesät eivät ole vieneet "Nortilta" kultaista kosketusta eri matkojen voittokampailuissa. Yhdelläkään toisella hiihtäjällä ei ole koskaan ollut varaa pelleillä - pitää showtaan - kisan aikana odotellessa kisan ratkaisupaikkoja. Yksi Northugin "bravuri" on jättää 5-6 sekunnin ero johtavaan ja esittää kyllästynyttä. Kaikki nuo eleet liimaavat nerokkaasti katsojat vastaanottimien ääreen. Innovatiivista. Eikä tässä kohtaa kukaan tule sanomaan, että "näin on aina tehty". 

                         Toivon, että lukijat hakevat edellisestä sen olennaisen punaisen langan, eikä vaan esimerkiksi "kosteat kesät" kohtaa.

                         Oli taas epätodellista, kun Ranska, Ruotsi ja Norja lähtivät miesten viestissä ankkuriosuudelle. 700m hiihdon jälkeen hiihtäjät olivat nipussa. Ruotsin ja Ranskan hiihtäjät tiesivät, ettei ole mitään taktiikkaa voittaa Northugia. Tilanne oli tragikoominen. Kaikki ne liikkeet, joilla Northug säikytteli vastustajiaan viimeisellä kilometrillä, oli melkoisia "vedet korvasta" harhautuksia, vastustajien sätkytellessä "Nortin " pillin mukaan. Käsittämätöntä ylivoimaa. Lopussa vain etusormi suun eteen, jolla Northugin mukaan hiljenneettiin vain vieraassa maassa kotiyleisö vähäeleisesti. Show mies, aina. Hänen takiaan hiihto on siinä asemassa kuin se tällä hetkellä on.

                       Northugin kisojen kolman MM-kulta. Hänellä on nyt ylivoimaisesti eniten MM-kultamitaleja mies hiihtäjistä koko hiihdon historian aikana.

Onni Vähäaho, Nivalassa 28.2.2015                 

AATON TUNTEMUKSIA

                         Jouluhan meni, mutta juoksijalla se on ainiaan. Huomenna alkavasta 24h polkujuoksutapahtumastahan kirjoitin ennakkotunelmia toissa päivänä NÄIN. Tuolloin kroppa tuntui olevan elämänsä iskussa. Viimeisimpien lenkkien kertoma oli ollut jopa niin hyväntuntuista, että vallan mietin kuka niitä puolestani tekee. Olen tiedostanut  jo jonkin aikaa kunnon kasvaneen ilahduttavasti. Samalla olen pyrkinyt olemaan huolellinen ja pyrkinyt pysymään ladulla. Siinä olenkin mielestäni onnistunut jämptisti eilistä lukuunottamatta.

                         Eilen oli ohjelmassa 21km juoksupäivän keskiosassa 7km reipasvauhtinen lenkki. Päädyin tekemään sen -20 asteen pakkasen vuoksi juoksumatolla. Juoksin 2-3 vuotta sitten niin paljon matolla, ettei se tapana juosta eroa juurikaan kesäisestä stabiilin reitin asfalttireitistä. Tuntuma olikin heti tuttu. Jo verryttelyssä huomasin, että nyt kulkee. Helposti alle 5min/km vauhtia (@4:50/km) Pk1 -alueen sykkeillä verrytellen. Vauhdikkaan 7km pätkän aikana ajatus herpaantui ja mieliteko ylitti alokasmaisesti järjen. 7km @4:10/km. Vedin 10 sykepykälää liian reippaasti. Ihan pystyin koko Vk-treenin ajan puhumaan vierekkäisellä matolla juosseen kanssa, mutta jalkojen lihaksille se oli liian tehokas harjoitus - ei tavallisessa tilanteessa, vaan kahden päivän (eli huomista) päässä siintävää 24h -harjoitusta silmällä pitäen. Tänään aamulla ns. etureiden todella löytyivät. Auts!

 Foam-rullalle on tänään ollut jo - ja tulee olemaan - käyttöä.

                        Ainakin olen nyt todella varmistanut, että pääsen huomenna klo.9 alkavassa 24h polkujuoksuharjoituksessa tunnelmiin. Pakkasta on suorituksen aikana tuoreimman ennustuksen mukaan -19/-14. Se on pitänyt jo muutoinkin varsin nöyränä sään vuoksi. Pakkasta ei voi ottaa koskaan liian tosissaan noin pitkissä... lopuksi hieman erilaista tapaa kirjoittaa...

                     PÄÄN SISÄLLÄ

                      Istun tuolissa. Olen ainoa asiakas, saan siis kaiken huomion. Juttujen aihe soljuu kuin juoksija polunlaidasta toiseen. Koskaan ei tiedä mitä seuraava hetki tuo tullessaan. Hiukset lyhenee, huomenna voimat hupenee, hiljalleen - hallitusti...on tarkoitus. Hiuksiani käsittelevällä on itse homma hanskassa. Hänen ei ole temppukaan puhuttaa samalla tuolissa häntäluun päällä istuvaa. Ihailen hänen loputonta intoa puhua pakkassäästä. Sama aihe on pyörinyt hänellä yli 40-vuotta, eikä se näy yhtään. Into on käsin kosketeltavissa. Samoin raikkaus, iloisuus ja huomaavaisuus. Ammattilainen. On hienoa huomata arvostavansa. Sitä kautta voi tuntea onnistuneensa, on tajunut kanssaihmisen hyvyyden...
                      Sivut kuusmillisellä, päältä tasotellaan ja ohennellaan - häntä jätetään. Taidan olla helpoimmasta päästä. Lopuksi lämmin fööni hurisee harjallani, se vie ajatukset taas huomiseen. Lähes ääneen naurahdan miettiessäni föönin lämmön olevan kenties ainutkertaista lämpöä vähään aikaan. Huomenna pakkasen syliin... Fööni sammuu. Nyt minun on selvittävä ilman ulkopuolista lämpöä. Sitä on tuotettava itse... kunnes loppusauna ja kenties kipristelvät varpaat - tunne, jonka moni on elämässään kokenut. Niin, kokenut. Me halutaan taas kokea. Koe sinäkin.

Onni Vähäaho, Nivalassa 22.1.2015              

NUMEROITA

                      Myönnän joskus ajatelleeni, että sitten kun olen joskus sairaslomalla niin nautin ja lepään. Ei se ole oikein vielä koskaan mennyt niin, ei minkään poissa-olon vuoksi. Eikä nariseva jännetupintulehdus tehnyt poikkeusta. Aluksi meni 3-4 päivää ennen kuin uskalsi edes vähän painaa oikean käden sormilla näppistä. Muutoinkin elämä oli yllättävän vaikeaa pelkällä vasemmalla kädellä. Jopa syöminen. Voinkin sanoa löytäneeni toisen käden itsestäni. Nyt ns. vamma käsi on jo parempi, mutten vieläkään ole uskaltanut sillä esim. kauppapussia tai roskapussia kantaa. Jostain on silti aloitettava.

                      Mieli on tehnyt uusia NHL-tilastojakin. Nythän olisi ollut aikaa. Tähän asti se ei olisi ollut mahdollista, sillä oikea käsi olisi rasittunut liikaa - eikä se taida vieläkään olla järkevää, joten malttia vaaditaan. Onneksi on sentään voinut kävellä ja juosta. Tosin juoksuharjoittelussakin on menossa kevyt viikko. Ehkä vähän kävelyä lisäksi.

                      Tilastoja ja numeroita on ollut siis ikävä. Kun en vielä aivan tohdi kokonaista tilastopäivää ottaa niin käydäänpä hieman läpi joitakin numeroita, jotka kertovat minulle - ja ehkä myös lukijoille - jotain.


5           Noin 5minuuttia kilometriä kohden vauhti tuntuu tällä hetkellä helpommalta kuin koskaan talvella aiemmin. Juoksin tänään 8,6km 5:04/km -vauhdilla ja 135 keskisykkeellä varsin mukava tunnelmaisen lenkin. Täytyy tuohon nyt ottaa sen verran kantaa, että: -"Ooha se hyvä ettei oo menny harjoittelu polusta, vaikka kunto onkin peräisin polusta". Kaikista parasta tässä tietysti on, että tämä tilanne on ny tällanen kaiken harjoittelun keskellä, enkä koe olevani mitenkään hyvin palautunut tai parhaassa mahdollisessa suorituskunnossa. Eli ollaan ns. perusjyräys tilassa, tasasessa talissa.


45       Sen verran on päiviä enää aikaa ilmoittautua PEP2015 -polkujuoksutapahtumaan halvemmalla maksulla. Olisiko nyt hyvä hetki laittaa ilmoittautuminen sisään? Muistin aikana. Tiedän monen pohtinneen sitä. Rohkeasti vaan ja motivaatiota harjoitteluun on tiedossa pitkäksi aikaa.

   
 81,5     On tätä nykyä painoni. Se oli pahimmillaan vajaa kolme viikkoa sitten 85,2kg. Reilu kaksi vuotta sitten se on ollut alimmillaan juoksuharrastuksen aikana 77,3kg. Meillä on poikien kanssa sellainen viiden viikon "painontiputus" kisa, jonka isona päämääränä on laittaa kunkin ruokatottumukset ja ajat kohdilleen. Hyvin on mennyt. Eiköhän tuo alle 80 vilahda.


111           Eli enää tuon verran on päiviä siihen, kun se vihdoin alkaa, eli Unkarin 6 vuorokauden juoksukisa. Toivottavasti saan olla terveenä ja sitä kautta mukana. On minulta kysytty sellaistakin, että mitäpä tuumin, jos tulee joku sellanen este, etten pääse kisaan. Kysyjät ovat olleet yllättyneitä siitä, ettei se minun maailmaa kaada. Sen taas perustelen sillä, ettei mikään yksittäinen harrastustapahtuma saa koskaan muodostua niin tärkeäksi. Unkari on tosi iso unelma ja tavoite, mutta ei mikään pakko-päästä-juttu. Varsinkaan tässä vaiheessa juoksuharrastusta, kun parhaat vuodet ovat vasta paljon tuonnempana. Niin ainakin uskon. Toki siitä lähdetään, että Balatonjärven rannalla kyyristytään lähtöasentoon toukokuun 6.päivä.


1100            Niin monta tuntia treenaa Martin Johnsrud Sundby vuodessa hänen omien sanojensa mukaan. Itse vedin viime vuoden reilun 600 tunnin vuosijyystöllä. Vaikka aina on ilkeitäkin puheita ja monenlaisia epäilyjä niin itse ainakin arvostan tuota intohimoa harjoitella. Lakkia päästä vaan. Jollain tapaa olen Sundbyn kanssa samaa mieltä. Tuo artikkeli antoi itsellenikin pienen tukistuksen takatukassani olevasta hännästä. Toki pitää maltillinen olla, kun on vielä näin ohuet pohjat, mutta koko ajan ne siitä vankistuvat kuin entisen isännän halkopino.


15 000      Mikäli olen onnekas ja selviän Unkarin kisan maaliin niin elämäni on silloin tarkalleen noin monen päivän mittainen. Laskin sen varsin yhdellä nettilaskurilla.


LOPPUKEVENNYS

TÄSTÄKIN HERRASTA VOIDAAN OLLA MITÄ MIELTÄ TAHANSA, MUTTA HÄN TÄYTTÄÄ KISAKATSOMOT PAIKAN PÄÄLLÄ JA KOTISOHVILLA. JA PYHÄT PAKANAT, KATSOKAA TÄTÄKIN RAASTOA!!!

Onni Vähäaho, Nivalassa ja 15.1.2015   

ULTRAJUOKSIJA TAMMIKUUSSA - LUV -VIIKOLLA...

                      On ollut niin pimeää, että on ollut suorastaan pakko kääntyä sisälle itseensä. Ulos tullessani edessä on useimmiten ollut vain kapeahko valokeila - seuraavaan lumisen puunrungon alta orastavasti pilkottavaa oranssia merkkiä kohden. Ei polkua pitkin, on umpihanki. On paikoin vain muisti syksyltä - tästä se meni. Koivu vasemmalla, mänty oikealla - eikö ne oli toisin päin..ahaa, olen viisi metriä liian idässä reitiltä. Pari-kolme loikkaa oikealle ja olen taas reitillä. Harmi vain, että viimeisen loikan alkaessa jalka tarttui pajunversoon ja huomasinkin kyseleväni hangen sisältä pilkottavalta kanervalta kuulumisia. Hänen nimensä ei ollut Ilkka.

                    Sisällä on paljon kysymyksiä. Yksi niistä on; miten pitkään aion juosta? Tulin sitä taas pohtineeksi. Mieli kysyy, se elää täysillä, ei suunnittele. Vain pää tekee sitä; suunnittelee... En ole saanut vielä kutsua 20 000km huoltoon. Ai niin, onhan minulla vielä pari kuukautta aikaa siihen. Mittarissa hieman vajaa 19 000km, juoksua. En aio suostua 20 000km huollossa mihinkään uusiin osiin, enkä hoonauksiin. Pakoputki paukkuu välillä, mutta olen kuullut sen tekevän niin vähemmilläkin kilsoilla.

                   Niin, miten pitkään aion juosta? En suostunut antamaan lopullista vastausta. Ehkä 61-vuotiaaksi asti? Olen kuitenkin melkoisen varma, että olen parhaimmillani juoksijana 50-55 vuoden välissä, jos elän sinne asti. Muutoin parhaat vuodet ovat tietysti jo kaukana takana. Kaukonäkökin on sen verran heikentynyt, jotta epäilen, näenkö edes sinne asti - parhaimpiin vuosiini. Tai sitten elän niitä parhaillaan. Kuka tietää? Mutta maratoonilla ja sitä pidemmillä matkoilla aion olla parhaimmillani vasta vuodesta 2024 lähtien eli yli 50-vuotiaana. Miksi näin? Vastaus on varsinkin lyhyt ja jopa kuiva: -"Olen juossut vasta niin vähän aikaa".  6½-vuotta.

                   Sen sijaan maratonia lyhemmillä matkoilla voin tehdä parhaat tulokseni (jollen jo ole tehnyt niitä) jo alle viisikymppisenä. Se muistetaan sitten myöhemmin aikana, jolloin vasta vain toisella puolella päätäni oli harmaita hiuksia... toisen puolen ollessa värjättynä. Aikana jolloin minun piti löytää raot juosta lastenhoitovuorojen alta, sivusta tai päältä... tai jopa välistä. Ehkä jossain vaiheessa lastenlapset istuvat polvilleni, jolloin saatan pian odottaa heidän laskeutuvan maahan ja alkamaan juosta kankean isoisän kanssa. Silloin voi jo vähän paukkua, luvan kanssa.

                    Olen tulossa ehkä viisaaksi? Oivalsin nimittäin tuossa vast´ikään kulkevani päivä-päivältä lähemmäs päiviä, jolloin saan huomata kylminä isäinpäivinä saavani aina kynttilöitä muistokseni. Koska googlekaan ei kerro milloin, on muistettava elää täysin rinnoin jokaisena päivänä. Siltä olo ei kyllä välttämättä tuntunut tänä aamuna.

                   Kolmen yöhugin jälkeen unirytmi oli mennyt aivan häneksi. Heräsin jo 12:sta päivällä, enkä saanut unta. Illalla sitten sinnittelin valveilla päästäkseni nukkumaan ja kun sitten vihdoin viimein nukahdin - nukahdin vain heräteksi aina viiden minuutin päästä uudelleen. Klo.2:n jälkeen yöllä vihdoin pääsin nukkumatin kyytille ja kello herätti klo.4.44 aamulenkille. Harjoitus alkoi klo.6.00. Järvenkierto, 22km. Erittäin kevyesti, alle 120 sykkeillä. Oli siis ohjelmassa. Olin laahannut väsynyttä ruhoani, olemustani sen 100 metriä ja sykkeet oli jo YLI 120:n. Niin lensi suunnitelma erittäin kevyestä lenkistä ojan raviin ennen kuin olin edes kirkkomaan kohdalla. Lenkillä vetristyin hieman viimeisellä 10km:lla - myötätuulessa. Lopulta keskisykekin jäi kuitenkin 130:n, eikä olokaan ollut lenkin jälkeen hassumpaa. Aikaa lenkkiin meni 2h 6min. Tuiskusi lunta aika reippaasti. Vierelläni juoksi mies 13km matkan. Hänellä oli niin paljon vaivoja/koettelemuksia, että oma surkea meno kalpeni niiden rinnalla. Juoksijan elämä on joskus kovaa.

                  LUV-viikko lähenee loppuaan. Tänään ja huomenna vielä liikutaan. Perjantaina ynnään jo tulokset ja alan jakamaan arvontapalkintoja. Tämän blogin alapuolella kyseiset tiedot. Vuosi on siis vaihdettu. Neljän kuukauden päästä juoksen toivottavasti Unkarissa 900m rataa parhaillani. Kisassa on menossa toinen vuorokausi. Aletaan pääsemään päivittäisten toimintojen osalta asioiden kanssa tutuksi. Silloin haetaan syvältä sisältä nyt pimeänä aikana hankittuja eväitä ja taitoja päästä aina seuraavan tolpan kohdalle. Tolpat eivät lopu siellä.

                 Mestarini seuraa minua mielessäni myös Unkarissa. Kuunelkaa sanoja. Uskon noissa sanoissa olevan paljon viisauksia. VML saa lähes kappaleen kuin kappaleen merkityselliseksi.

  Onni Vähäaho, Nivalassa 7.1.2015

MESTARIT

                      Jokaisella on omat mestarinsa. Kaikkea mestaruutta ei aina mitata barometrein. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että täytyisi muistaa tuoda paremmin arvostus esille ihmisten ollessa vielä hengissä. Pääosin näin tässä tullaan kirjoittamaan.

                     Vanhemmat. Minun molemmat vanhemmat ovat minun mestareitani. Isä, joka on ollut jo tuonpuoleisessa yli 14-vuotta ja äiti valtaisan uurastuksen ilmentymänä. Äidit tekevät lähes poikkeuksetta elämässä suuren uurastuksen ja uhrauksen perheen eteen. Usein työ on ns. näkymätöntä, kuten loputon siivous ja huolehtimen. Äiti valvoo ja huolehtii - niinhän se menee. Nytkin kirjoittelen tätä äidin kutomat villasukat jalassa. On helppo arvostaa.

                     Isältä olen saanut sen mitä olen nyt. Luonteen. Samassa paketissa sisu ja lempeys, niin näkisin, vaikka itse sanon. Isä ei antanut koskaan periksi, vaikka joskus olisi voinut olla aiheellista. 164cm täyttä ruutia, sitä isäni oli. 16h työpäiviä. Silti hän jaksoi pelata mm. sukkapalloa kanssani töistä tullessaan. Hän rakasti urheilua. Arvosti sankareita, lahjakkuutta ja urheilullisuutta. Kenties isä olisi halunut itsekin panostaa elämässään enemmän urheiluun. Ajat olivat kuitenkin tuolloin erilaiset. 10-vuoden vanhana leipää kerjäämään. Rippikoulu-ikäisenä 10 käskyn sijaan 10 metriä kanavan luontia jne. Aina ei poika polvessa parane. Isä nakkasi riman liian ylös minulle. Siksi katson aina isääni ylös päin, vaikka joudun nyt kyykistymään sytyttääkseni kynttilän mestarini haudalle. Pala kurkussa - aina.

                      Hieman etäämpiä mestareita on monia. Olisi helppoa luetella heti kärkeen pitkä litania urheilusankareita. Eikä siinä olisi mitään väärää. Mestari ja mestari ovat kuitenkin eri asiat tässä yhteydessä.

                     Tämä kappale oli pitkään "vain" yksi monista kauniista joululauluista. Nyt tuo laulu on noussut uskomattomaan suosioon ja on monien asiantuntijoiden mukaan selkeä ykköskappale. Samalla radiossa vast´ikään puhunut asiantuntija näkee Joululauluille poikkeuksellisesti suuruuden tulleen yhden artistin tulkinnasta - Vesa-Matti Loirin. Jos kuunteletta tuon kappaleen niin onhan se totta, että sen oma elämänsä alkaa seitsemän sekunnin kohdalla, kun Veskun tulkinta alkaa. Uskomaton mestari.
                    Varmasti kaikki tiedostavatkin Veskun olevan uskomattoman lahjakas näyttelijä, koomikko, laulaja, muusikko ja viihdetaiteilija. Lukuisat monitaiteelliset tulkinnat monenlaisineen huiluineen saattavat helposti hukkua Veskun valtaisaan tuotantoon. Harvat muistavat Veskun urheilullisen lahjakkuuden. Mestari on ollut mestari myös urheilun saralla. Sm-kultaa vesipallossa ja käsipallossa. Vesku oli aikanaan varsin akrobaattinen urheilija. Hän ehti osoittaa suurta lahjakkuutta myös nyrkkeilyssä, jalkapallossa, jääkiekossa, biljardissa ja gofissa. On hankala löytää yhtä moniulotteista mestaria.

                       Harvakseltaan törmään edelleen ihmisiin, jotka kysyvät mistä blogini osoite (nivala66) tulee. Niille, jotka eivät ole vielä sitä kuulleet se on Mario Lemieux. Olisi niin helppoa luetella mestarini suuret ja mahtavat tilastot, mutta mitäpäs, jos laittaisinkin perusteluksi vain lyhyen visuualisen pätkän hänen ylivoimaisuudestaan?

                       9.4.1993 Pittsburgh pelasi vierasottelun Ny.Rangersia vastaan, jossa Mario Lemieux teki viisi maalia ja irroitti Rangersin kannattajien takapuolet penkistään ns."standing ovationejen" muodossa, eli vastustajan kannattajat keskeyttivät ottelun taputtaakseen seisaaltaan suosiota kesken pelin vastustajan pelaajalle viiden minuutin ajan. Vähemmän nhl:ää seuraaville voisin avata asiaa vielä sen verran, etteivät noiden joukkueiden kannatajat pidä toisistaan. Tämä on äärimmäisen harvinainen tallenne ja osoitus syvästä arvostuksesta. Yhä kostein silmin laitan pisteen tälle luvulle.


Onni Vähäaho, Nivalassa 26.12.2014