KATOAMISIA JA ERILAISIA VOITTAJIA

            Haasteita on monenlaisia ja monen tasoisia. Useat ovat saaneet itsensä ulos kevään innoittamina. Ehkä jotkut vielä mutustavat suklaata viltin alla - kamppailevat itsensä kanssa, etsien tietä ulos kurjuudesta. Tapoja voittaa itsensä on monia, kuten on haasteitakin. Joskus voitto voi olla saaminen itsensä läheisen haudan äärelle, muistelemaan ja hiljentymään. Elämässä on paljon pieniä ja suuria haasteita. Tässä nyt mentäessä rannalta - rannalle, muistan kuinka iso itsensä voittaminen oli aikoinaan, kun uskaltautui pyytämään tyttöä tanssimaan ensimmäisen kerran kevät pirskeissä. Tosin voitto oli muistaakseni niin jäätävä, että olin koko kappaaleen ajan kuin tönkkö suolattu muikku - ja hengittämättä, tietenkin.

           Sattumaa tai ei, ystäväpiirissäni on lähes kaikki enemmän tai vähemmän loukkaantumisten/vaikeuksien riivaamina. Ei, ei - ei kaikki harjoittele samoilla metodeilla kuin minä. Harjoitteleminen säännöllisesti kysyy myös paljon sinniä ja pitkäjänteisyyttä. Joku kuukausi saattaa moneltakin onnistua jotain lajia, mutta pidempi, jatkuva treenaaminen vaatii jo melkoisen motivaation. Usein sitä on ajatellutkin treenatessaan terveenä joitakin kuukausia putkeen, että tämä on SE kovin juttu. Ei ole, väittäisin. Kovin juttu on mielestäni se, kun kohtaa pidempään vaivaavan vaikeuden. Sairastelun tai vamman. Itse olen viime vuosina kohdannut noita molempia haasteita liiankin usein. Ja niistä nouseminen on ollut monin verroin kovempaa kuin lykätä 2-3h lenkkejä menemään.

           Olen tietysti osanut olla ylpeä omastakin sisukkuudestani tämän vaikean huhtikuun aikana, mutta yhtä lailla olen ollut ylpeä sisukkaista ystävistäni, jotka ovat kääntäneet omia harmaita kiviään. Monilla heistä on ollut tosi kovia vastoinkäymisiä. On hieno nähdä heidän jaksavan eteenpäin naurussa suin. Varmasti jokainen käy jossakin vaiheessa oman jaakobin painin sisällänsä, mutta tärkeintä on, ettei jää kyykkyyn, vaan voimia riittää myös ponnistamaan. Osa ystävistäni on jo päässyt pois pinhuusista, treenaamaan täyttä höyryä. Ne uutiset motivoivat kyykyssä oleviakin.

           Kuluva kuukausi on mennyt lähes kokonaisuudessaan reisille. Tämä on muuttanut omiakin suunnitelmiani. Olen hyvin lähellä sitä päätöstä, että seuraava kisani on 24h heinäkuussa. Kunto on tietysti tämän sairastelun sävyisen tauon aikana laskenut inhottavan paljon. Paljon on töitä edessä ensinnäkin samalle tasolle päästäkseni, jossa olin Toholammilla 31.maaliskuuta ennen loukkaantumista ja sairasteluja. Kisat vievät herkästi molemmin puolin 4-7pv harjoitteluaikaa. Kisavauhdeissa on uudelleen loukkaantumisen riski korkeampi kuin harjoitellessa.


            Flunssa vetelee (toivottavasti) tässä parhaillaan viimeisiään. Eli vielä tämä on tällaista - lähinnä sisällä kuurnuttamista. Eilen kuitenkin sen verran pokka petti, että hipsin kyläpaikasta reppu selässä kohti kotia (15,7km). Koitin tehdä sen hyvin huomaamattomasti, käyttäen hieman vähemmän suosittuja teitä, kuten tällaisia:

           Tuolla sitä tunsi olevansa taas elossa. Ultrajuoksijan ajatusmaailmaa? 


            Ylihuomenna, eli Lauantaina on sitten tarkoitus vetää 6h ultrajuoksuharjoitus. klo.9 lähdetään veivaan Jay Lenon kanssa 1,47km lenkkiä. Tuossa kävin jo ostmassa tankkaus evästä. Rusinoita ja mehua. Aikaisemmin ostin hunajaa. Tarkoituksena on testata sellaisia polttoaineita, joita ei ole aikaisemmin käyttänyt pitkään kestävässä suorituksessa. 60-70grammaa hiilihydraatteja/tunti. 6dl juomaa/tunti. 25min juoksua+5min kävelyä. Siinä nuo kolme suurinta funktiota, joita on määrä kokeilla.


             Täytyy 6h testin kertoma suhteuttaa tietysti tähän nykytilanteeseen. Siihen, että on tässä tämän kuukauden käytännössä vain sairastellut. Kesäkelillä juomaa tietysti otetaan sitten hieman enemmän. Toi 6dl/h on kuitenkin aika optimi tuollaiseen +12 keliin. Suurin kysymyshän se on tuo vatsa, että miten se vetää ja pitää sisällään nuo eväät. 


            Olen kuullut, että jokunen muukin on aikonut tulla lauantaina juoksemaan. Se on hienoa! Tuonne voi tulla myös vaikka kävelemään, jos ei juokseminen maistu. 


            Ai niin, tuli mieleeni otsikkoa vielä katsoessani... Elikkäs, pitäisköhän tässä laittaa jonkilainen etsintäkuuluutus pystyyn. Huomasimme nimittäin Jay Lenon kanssa tänä aamuna kadottaneemme yhteensä 14,6kg itsestämme. Jos joku näkee jossain tien varressa tuon kokoisen, vajaa 10vko:a vanhan läskikasan, voi ottaa meihin yhteyttä. Nyt se on vielä kohtalaisen helppo roudata meille, sillä loppukesästä se voipi alkaa jo 2:lla. :)




Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 26.4.2012.