Olin varmaan noin 10-vuoden, ehkä neljännellä luokalla. Mukava, välitunnilla pelattu jalkapallopeli menetti seuraavan oppitunnin alkaessa merkityksensä. Opettajan ilmoitus suolasi minut lähes patsaaksi. Oli minun vuoroni mennä hammaslääkäriin. Pelkäsin tuota piinapenkkiä kuollakseni. Minun nuoruusaikana ei puudutteita käytetty juuri kuin hampaiden poistoon. Ja jos poratessa vihlaisi, ei oikein osannu muuta kuin mennä kalpeaksi ja puristaa penkistä ja "kieriskellä" piinapenkissä elämän vilistessä silmien edessä. Eikä hammaslääkäri tilanteita helpottanut hoitoparin legendaarinen rento jutustelu jostain heidän lomareissuistaan. Tuntui kuin he eivät olisi keskittyneet hommaansa. Todellisuudessahan he olivat epäilemättä rautaisia ammatilaisia ja kaikki tuo minun omaa fobiaani.
Fobiani tuli jostain jo kenties syntyessäni tähän maailmaan. Muistan nimittäin myös aivan ensimmäisen visiitin hammaslääkärissä, joka tapahtui tietysti hyvän matkaa ennen koulu-ikää. Äiti raukka joutui minua käyttämään hammaslääkärissä. Hammaslääkärin kammottavan hajun kohdatessa, kantttasin täysin kontilleen odotushuoneessa, kun hammalääkäri kutsui minut sisään. Sanoin, muistan sen hyvin itsekin, että kaikki tehdään tässä. En nähnyt tietä jossain perähuoneessa olevaan "kuristushuoneeseen". Ja niinhän siinä tietysti kävi, ettei minun hampaita katsottu tuolloin, enkä tainut saada urhoollisuus tarrojakaan. Takaisin tuohon edelliseen, neljännen luokan päivään.
Otin aikalappuni käteeni. Poistuin luokasta pukemaan syystakkiani niskaani. Pala kurkussa koitin kerätä kaiken urhoollisuuden ja lompsin n.400m päässä sijaitsevaa "kidutuspaikkaa" kohden. Ei yhtään askelta ilman paniikkia. Ja niinhän siinä kävi, että tuo 400m oli minulle ja peloilleni liian pitkä matka. Jäin joksikin aikaa kuurnottamaan yhden koivun kupeeseen. Meni joku päivä, ettei opettaja tiennyt minun skipanneen reissun. Tieto kuitenkin tuli opettajalle ennen pitkää ja uusi aika. Opettaja oli viisastunut ja laittoi meijän luokan mallioppilaan saattamaan minua hammaslääkäriin, varmistamaan, että myös menen perille. Ex-luokkakaverini ja saattajani, "Muube" (oikea henkilö, Henrikki oikealta nimeltään), tsemppasi minua matkalla vähintäänkin kiitettävästi. Arvostin kaveriani paljon, mutten voinut peloilleni silti mitään.
Muube oli tehnyt hommansa, vienyt minut odotushuoneeseen. Eipä Muube tiennyt kuitenkaan historiastani tarpeeksi. Eihän minun hammaslääkäri käynti varmistu sillä, että olen ootushuoneessa!!! Niinpä vaivihkaa lähdin saman koivun alle kuurnottamaan jälleen, kun Muube oli lähtenyt jatkamaan biologian tuntiamme. En muista kuollaksenikaan, miten sitten tuli kuitenkin junnuna käytä eräskin kerta tuolla tuskien vastaanotolla - jopa omasta tahdostakin, vähän myöhemmin.
Enpä ole vieläkään päässyt ihan täysin yli tuosta hammaslääkäri fobiasta. Hammaslääkärille menoa on tullut vielä viime vuodetkin vältettyä viimeiseen saakka. Aivan liian pitkään. Edellisellä kerralla, vuonna 2009, hammas jouduttiin poistamaan, koska reikä oli onkaloitunut niin syvälle ja vaikeasti, että mitään muuta järkevää ei ollu tehtävissä kuin hampaanpoisto. Ja se oli aivan KAUHIA rasti. Viis puudutepiikkiä ennen kuin olin tunnoton.
Melkein samaan pisteeseen meni tilanne myös nyt. Hammas nimittäin lohkesi tuossa joku päivä sitten ja ilmakin teki sinne kipeää, mutta sinnittelin. Olihan noita leegoja vihlonnu ny joskus muullonkin. Eihän näillä fobioilla ihan jokaiseen vihlontaan reagoida. Viimeiset kaksi vuorokautta oli kuitenkin yhtä tuskaa. Vain 800mg burana hellitti olotilaa sen verran, että pystyin syömään suht kivutta. Mitä nyt vähän irvistelin. Olin jo eilen soittamassa päivystysaikaa, mutta yritin vielä yhdellä burana pompsilla päästä kivun yli. Rima oli liian korkealla, tulin sen päälle. Tänään oli sitten soitettava, ja yöhugin perään vieläpä. No tuossa tuli sitten valvottua pari ylimääräistä tuntia yöhugin jälkeen.
Oli taas reikä päässyt melkoisen syväksi ja hammaslääkäri ihmetteli, miten se ei ole ollut aikaisemmin kipeä. Pyhät hyssykät, oli kait siinä ollu varmaan jonnin asteista vihlontaa kuukausitolokulla! No, doctor meinas väliaikaisen lääkepaikan tempastuaan paikalleen, että se on nippa-nappa, onnistuuko tämä näin - ja pääsen 2kk päästä laitatuttaan oikean paikan. Kaksi puudutepiikkiä piti taasen laittaa, että saatiin homma tuikattua alulle. On se ihme naamavärkki - ja pelot - mulla. Meinas muuten doctori, että tää hammas on sitten varmasti pari päivää tosi kipeä vieläkin, mutta se kuulemma kuuluu asiaan. Ja ohjasti hakeutumaan 100km päähän juhannushammaskipuvastaanotolle, jos ei pärjää. No, eihän tuo ainakan ny oo kipiä. Tosin heilautin 10 aikoihin nukkumaan mennessä 600mg buranan huiviin, ihan niin ku varmuuden vuoksi, jotta saapi nukkua. On nimittäin vielä kaksi yöhugia eessä päin.
Jotenkinsa on kuitenkin taas niin huojentunut ja voittaja olo kuin sai käytyä tuon pahan rastin kuittaamassa, että tekis mieli heilauttaa joku rapsakka lenkki. Mutta pidänpä nyt kuitenkin suunnitellun lepopäivän ja vedän sitten huomenna jonkun näkösen kiekuran. Tässä on kuitenkin jo jonnin sortin kilometrirajoitin päällä, joten ihan joka hingulle ei enää saa lähteä teitä tutkimaan. Hyvä niin, nälkä kasvaa odotellessa.
Onni Vähäaho, Nivalassa ja Olkkosentiellä 21.6.2012
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti